Vapaat Toimitilat 9/2015

Page 4

MYYNTI / SIJOITUS

4

9 / 2015

Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoiden tulevaisuus näyttää valoisalta T

alouden yleisestä epävarmuudesta huolimatta Suomen kiinteistömarkkinoilla kaupankäynti on jatkunut vilkkaana vuoden 2015 aikana. Kaupallisten kiinteistöjen transaktiovolyymi ylitti vuoden 2014 tason jo alkusyksyn aikana ja kaupankäynti on jatkunut vahvana myös loppuvuonna.

Suomen kiinteistömarkkinat houkuttelevat tällä hetkellä ulkomaisia kiinteistösijoittajia, sillä saatavissa olevat tuottotasot ovat esimerkiksi Ruotsin kiinteistömarkkinaan verrattuna korkeampia ja matalat korot tarjoavat edullisia rahoitusratkaisuja. Vaikka kotimarkkinoiden perinteiset toimijat, kuten eläkevakuutusyhtiöt ja kotimaiset kiinteistösijoitusyhtiöt, tähyävät kasvavassa määrin myös kansainvälisiille kiinteistömarkkinoille, kasvanut kysyntä ulkomailta on kompensoinut muutosta eikä transaktiovolyymin odoteta erityisesti laskevan lähitulevaisuudessa. Leimdörferin tutkimuksen mukaan Suomen kiinteistösijoitusmarkkina oli vuosina 20052014 Euroopan viidenneksi likvidein markkina suhteutettuna kaupalliseen kiinteistökantaan, mikä myös alleviivaa sijoittajien aktiivisuutta ja kiinnostusta. Vuoden 2015 aikana on nähty useita merkittäviä transaktioita eri kiinteistösegmenteillä, missä sijoitukset toimistokiinteistöihin, asuntoportfolioihin ja myös logistiikkaan ovat ajaneet transaktiovolyymia ylöspäin. Toimistokiinteistöt huippusijainneilla kiinnostavat

Nopean varaajan etu: Arvo 3.783 €*

kotimaisia ja kansainvälisiä sijoittajia, jotka hakevat pitkien vuokrasopimusten lisäksi myös kasvavassa määrin ns. value added -kohteita, joissa aktiivisella manageerauksella on mahdollisuus saavuttaa korkeampia tuottoja. Toimistomarkkinaa varjostaa kuitenkin vajaakäytön merkittävä osuus ja Helsinki-Espoo-Vantaa akselilla tyhjää toimistotilaa arvioidaan olevan yli 1,1 miljoonaa neliömetriä. Vajaakäyttö kohdistuu pääosin vanhempaan rakennuskantaan yritysten suosiessa moderneja ja joustavia tilaratkaisuja, mutta myös liikenneyhteyksien kannalta hieman syrjemmässä olevat uudemmat kohteet voi-

vat kärsiä vajaakäytöstä. Liikekiinteistöpuolella kaupankäynti on jatkunut vilkkaana ja suurten päivittäistavarakauppojen tai kauppakeskusten lisäksi merkittävä määrä portfoliokauppoja on toteutunut vuoden 2015 aikana. Eräs uusi trendi tämän vuoden liikekiinteistömarkkinoilla on liittynyt sijoittajien kasvavaan kiinnostukseen halpakauppaketjuihin, kuten esimerkiksi Tokmanniin. Toisin sanoen sijoittajat hakevat myös perinteisten kohteiden lisäksi erilaisia vaihtoehtoja salkkuihinsa. Logistiikkamarkkinassa merkittäviä kauppoja vuonna 2015 tekivät pääosin ulkomaalaiset sijoittajat, joissa myyjinä saleand-leaseback –järjestelyssä toimi Posti ja Sponda myi oman osuutensa Vuosaaren sataman kiinteistöistä Blackstonelle. Viimeksi mainittu teki näyttävän tulon Suomen markkinoille aiemmin tänä vuonna ostamalla 50% kiinteistösijoitus-

yhtiö Certeumin osakkeista. Kiinteistösegmentistä riippumatta uusia tulijoita Suomen markkinoille on ollut vuosina 2014-2015 merkittävästi ja osa kansainvälisistä kiinteistösijoitusyhtiöstä tai -rahastoista on ilmoittanut halunsa kasvattaa kiinteistöomistustaan Suomessa. Eri asuntorahastot ovat niin ikään keränneet merkittävän määrän kiinteistöomistusta portfolioihinsa eikä vaikuta siltä, että tilanne olisi erityisesti muuttumassa tulevaisuudessa. Muutaman edellisvuoden aikana Suomen markkinoille ryminällä mukaan tulleet hoivakiinteistöihin sijoittavat rahastot aikovat edelleen olla aktiivisia markkinoilla, ainakin mikäli on uskominen ruotsalaiseen kiinteistösijoitusyhtiöön, Hemsöön, joka on ilmoittanut tavoittelevansa kiinteistöomaisuutensa kaksinkertaistamista Suomessa tulevien vuosien aikana. Kiinteistösijoitusmarkkina näyttää Suomessa tällä hetkellä positiiviselta ja myös lähitulevaisuuden osalta tilanne vaikuttaa hyvältä. Odotettavissa on enenevässä määrin uusia kansainvälisiä kiinteistösijoittajia, jotka hakevat sijoituksilleen vakaata tuottoa maamme suurimmista kaupungeista, pääosin kuitenkin pääkaupunkiseudulta.

Thomas Vane-Tempest Analyytikko Tuloskiinteistöt Oy

MYYDÄÄN JOENSUUSSA M O N I T O I M I T I L A T

halli/myymälärakennus

ESPOON KOSKELO 97 – 776 m²

Ostamassa? 15 % omarahoitusosuus

Myydään Porin Noormarkussa teollisuushalli omakotitalon kanssa

Alkaen vain 22.989 € Conorin Monitoimi lat tarjoaa joustavat rahoitusvaihtoehdot erilaisiin tarpeisiin. Toimi lan hankintaan ei tarvitse sitoa valtavia pääomia. Veroetu: Yh ölainan lyhennykset ovat verotuksessa vähenne ävä kulu. Soita ja kysy lisää!

Vuokraamassa ? Vuokra 1.067 € / kk ( 97m²)

Kaikki lat räätälöitävissä yrityksenne tarpeen mukaan. Esim. erilliset näy ely-, toimisto- ja varasto lat. Vuokra per 97 m² 1.067 €/kk Vuokran lisäksi vuokralainen vastaa hoitovuokrasta, 2 €/m²/kk, sisältäen lämmityksen, perusjätehuollon, talvikunnossapidon ja kiinteistönhoidon.

Uudet lat omalle ton lle valmistuvasta kohteestamme

Autolla Sisään! Conorin Monitoimi lat – Koskelo on suunniteltu vastaamaan PK-Yritysten latarpeisiin. Pienin lakoko on 97 m², joita sujuvas yhdistelmällä voidaan toteu aa ratkaista myös suurempia latarpeita. Rakennukseen tulee maalämpö. Varustelusta Tilan korkeus: Kantavuus: Sähkö: LVI: Sos. lat:

4,2 – 5,8 m 1.500 kg/m² Voimavirta 16/32A,230V Vesipiste, la akaivo Erillinen kei ö/tauko la, wc ja suihku

*) Etu on voimassa 15.12.2015 mennessä solmi uihin vähintään 3 vuoden määräaikaisiin vuokrasopimuksiin tai 15.12.2015 mennessä sovi uihin kauppoihin.

Ota yhtey ä! p. 09 612 2230

Katso lisä etoja: www.conorin.fi/Koskelo

Teollisuustila on kooltaan n. 6 467 m², liiketila n. 1 000 m² ja omakotitalo 227 m² sisältäen uima-altaan. Rakennukset ovat omalla joen rannalla sijaitsevalla n. 3 ha tontilla, ja ovat osittain vuokrattuja. Teollisuustila jaettavissa pienempiin osiin, vapaana 500–4 000 m². Sopii hyvin mm. maahantuontiin tai tuotannolliseen toimintaan. Rakennuksista on Catellan arviokirja 31.8.2009. Hintapyyntö 330.000 € + alv. Lisätietoja Taisto Pääkkönen p. 050 561 8000

HALUTAAN OSTAA! Toimitilakiinteistöjä ja -tontteja pääkaupunkiseudulta. Tarjoa 0400 205 922

COMTILAT.COM

Hyväkuntoinen halli/myymälärakennus keskeisellä sijainnilla Raatekankaalla. Yli tuhannen neliön, korkea, lämmin tila toimistoineen, iso asfaltoitu piha. 1068 m², myymälä, hallitilat, 6 tstoa, taukotila, pkh, 2 wc. Velaton hinta 565.000 €. Kiinteistömaailma Joensuu Jarmo Kinnunen p. 050 591 3333 jarmo.kinnunen@kiinteistomaailma.fi

www.toimitilat.fi Hovioikeudenp. 20 B 33, 65100 Vaasa e-mail: vapaat@toimitilat.fi Puh. (09) 41 300 600

Myydään erinomaisella paikalla esim. pakolaisten majoittamiseen

MOTELLI / RAVINTOLA Loimaa 700 m² omalla tontilla. Hinta 99.000 euroa, p. 0400 424 192. Kuvia ja lisätietoa www.tila1.fi

Päätoimittaja: Mikael Eklund Julkaisija: Talso Oy Painopaikka: Botnia Print Oy, Kokkola


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.