10
Vapaat Toimitilat 5B / 2015
Toimitila keskustassa tuo u
Liiketila Katariinankadulla. | Kuva: Maija Astikainen
Yrityksen toimitilan sijainti keskeisellä paikalla, viehättävässä rakennuksessa ja kiinnostavien naapurien vieressä on voimavara, joka kannattaa hyödyntää. Helsingin vanhaa keskustaa kehittävässä Torikorttelit-hankkeessa tarjotaan tällaisia toimitiloja ja keskitytään näiden voimavarojen hyödyntämiseen.
H
elsingin keskustan vetovoima ei ole laantunut – päinvastoin. Keskustan tunnelmallisissa vanhoissa kortteleissa halutaan asua, viettää aikaa ja tehdä töitä. Kaupunkitila on entistä tehokkaammassa käytössä, sillä pienet asunnot ja toimistot tuovat painetta löytää elintilaa oman kodin ulkopuolelta. Tällöin puistoista, kahviloista ja muusta kaupunkitilasta tulee tärkeä osa elämää. Samalla työn tekemisen tavat ovat muuttuneet. Pienet ja keskisuuret yritykset eivät enää välttämättä hae pysyvää toimitilaa vaan joustavia tilaratkaisuja. Tilantarve voi vaihdella paljonkin, jolloin yrittäjä etsii perinteisen oman tilan tilalle tai rinnalle kuukauden, viikon tai jopa vain päivän paketteja. Toimitila on iso osa yrityksen toimintaa. Se on tärkein käyntikortti, ja helposti isoin alkuinvestointi. Toimitila hyvästä osoitteesta saattaa merkitä turhan kallista tai tarpeettoman pientä tilaa. Tällöin ratkaisuna voi toimia toimistohotelli. Kulut karsiutuvat kun asiakkaita voi tavata alakerran kahvilassa, neuvottelutilan ja kopiokoneen jakaa toisten yrittäjien kanssa. Puhumattakaan yhteistyömahdollisuuksista muiden toimistohotellilaisten kanssa!
Yrityksen houkutteleva sijainti antaa positiivisen lähtökohdan toiminnalle. Tästä kannattaa kuitenkin jatkaa ajattelua pitemmälle. Kuinka oma yritys voisi hyödyntää alakerrassa
Aleksanterinkatu | Kuva: Jussi Hellsten
olevaa elokuvateatteria, tunnettua designmyymälää tai houkuttelevia tapahtumia oman yrityksen kehittämisessä? Helsingin vanhaa keskustaa kehittävissä Torikortteleissa pohditaan näitä yhtälöitä. Senaatintorin ja Kauppatorin väliseen upeaan vanhaan rakennuskantaan remontoidaan 12-14 tuhatta neliötä liike-, ravintola ja toimistotilaa historiallisen keskustan elävöittämiseen. Vanhojen kortteleiden tiloista löytyy persoonallista tilaa, tunnelmallisia sisäpihoja ja kauniita yksityiskohtia. Alueelle etsitään kivijalkayrittäjiä,