JARNON SORMIKIVA ja muut kikkailut

Kun kala ei tyydy tavanomaiseen tai kalastaja haluaa saada päivästään paremman, joutuu kaivamaan kikkapakkia välillä hiukan tavallista syvemmältä. Aina kaikki ei ole ottivieheestä kiinni, vaan joskus uittotyyli on ratkaisevassa asemassa.

Eräällä jigireissulla kaverin kanssa hoksattiin, että ahven vaati uittoon väristystä pudotuksessa. Tai ei varsinaisesti vaatinut, se nyt vain sattui jostain syystä parantamaan ottia merkittävästi. Kalaa tuli jonkin verran ihan perusuitollakin, mutta laskuvaiheessa jigiä värisyttämällä meininki oli täysin eri. Silloin ei tarvinnut tärppiä odotella kovinkaan pitkään.

Appuraa olikin vedetty aamun aikana jo sen verran, että meikäläisen vapakäden hentoinen ranne oli jo hellänä. Olin lähtenyt päivään varustautuneena kahdella 7’1” pitkällä hyrrävavalla. Vavan värisyttäminen ranneliikkeellä alkoi olemaan turhan raskasta, eikä sitä lyhyempää/kevyempää settiä sattunut olemaan mukana. Joo, punttisalitreenillä tietysti saisi vähän lisää jerkkua käpälään, mutta ei se siihen hätään auttanut.

JARNON SORMIKIVAN SYNTY

Silloin muistui jostain pääkopan kiintolevyn syövereistä mieleen YouTubesta katsomani bassivideo, jossa kalastettiin ruohopuskia ja kaveri piti siimasta kiinni koko ajan. Tyyppi vippaili jigiä puskiin, nosteli vavalla ja piti siimaa toisessa kädessä uittaessaan. Hetkinen, mitenkähän se oikein toimisi?

Kokeillaanpas jotenkin... Tuosta siima sormien päälle ja hiplataan värinää jigille pudotuksen aikana... Mikäs imu tuo oli? Kala! Siitä tasainen vastari ja kylläpäs olikin ahven nielaissut syvälle. Sintti sumppuun, uusi heitto ja uudelleen siima sormille ja väristystä jigiin. Kappas vain. Sama imaisu toistuu. Ja toistuu ja toistuu. Tämähän toimii!

Jarnon sormikiva oli syntynyt. Vinkkasin keksintöni kipparille, joka omaksui jutun saman tien ja havaitsi myös hyväksi. Tyylin voittokulku ei rajoittunut kuitenkaan tuohon yhteen reissuun, vaan sillä saatiin hyviä tuloksia pitkin syksyä. Tämä tietysti aiheutti sen, että kyseinen tekniikka jäi myös elämään.

MONIPUOLINEN UITTOTYYLI

Tekniikka on lopulta hyvin yksinkertainen ja monipuolinenkin. Heitto, puola lukkoon, siima pikkusormen ja nimettömän alta sekä keski- ja etusormen päältä ja eikun sormilla hiplaamaan lisävärinää jigille. Sormia liikuttamalla saa tehtyä jigille monen sorttista liikettä, ihan mitättömän kevyestä keinutuksesta kovempiin, aggressiivisiin pomppuihin.

Jos raitapaita ei jostain syystä heti ensimmäisellä laskulla imaissut vielä jigiä, kelaan reippaasti muutamia kammenkierroksia (yleensä 3-5 kierrosta) jigiä ylös ja otan uuden pudotuksen sormikivan kanssa. Mikäli appura on tontilla ja jigi on edes vähän oikean tyyppinen, tulee johonkin väliin tärppi. Sen tuntee mukavasti sormissa ja eikun vastaria mökkiin.

Teen vastarin nostamalla vapaa tasaisesti ja samalla pidän toisella kädellä siimaa kireällä, kuitenkin vapaa kohti laskien siten, ettei siima pääse löystymään missään vaiheessa. Sen jälkeen ei tarvitsekaan kuin kelata häirikkö ylös ja jatkaa harjoituksia.

Perusmuodossaan sormikiva on mielestäni helpointa hyrräkalustolla. Toimii se toki haspelillakin samoin, mutta vastari on mielestäni helpompi tehdä, kun siima kulkee vavan yläpuolella. Ehkä se on vain tottumiskysymys, kun itse olen jigannut lähes täysin hyrrillä jo parikymmentä vuotta.

Käytän haspelia vain dropshot-seteissä ja niissäkin saa sormikivalla loihdittua komeasti liikettä jigiin. Varsinkin aivan se pieni, hento väristys on mielestäni helpompi tehdä sormipelillä, kuin 8’ vavalla. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, käytti sitten mitä kelatyyppiä tahansa.

Jos jigi ehtii saavuttaa pohjan joutumatta nielaistuksi, saatan väristää jigiä hetken paikoillaan pohjalla, ihan varmuuden vuoksi. Silloin tällöin nimittäin ahven haluaa noutaa jigin vasta pohjasta.

SIIMAN kulku sormien välistä, pikkusormen sekä nimettömän alta ja keski- sekä etusormen päältä.