JIGIKALASTUS

Jigeistä valitaan mieltymyksen mukaan joko luonnonmukainen väri tai ärsykeväri ja katsotaan, mikä sinä päivänä toimii raitapaidoille.

Jännityskerrointa nostaa myös mahdollisuus isoihin kaloihin. Kivikasojen liepeillä liikkuu myös keskipainoa kohottavia yksilöitä, eikä ahvenparven seasta jigin rouhaissut suurhauki, sen puoleen kuin kuhakaan, ole mitenkään tavaton yllätys.

Kalapaikat etsitään kaikuluotaimella

Pinnanalaisten pohjanmuotojen etsimisessä kaikuluotain on ensiarvoisen tärkeä työkalu. Viistoluotaimesta on paljon hyötyä, mutta perinteiselläkin luotaimella pärjää, kunhan vain opettelee erottamaan kovan pohjan alueet. Tähän ei tarvita tuhansien eurojen hintaista huippukaikua, vaan kaikki värinäytölliset (ja vanhemmatkin) kalastuskäyttöön tarkoitetut luotaimet pystyvät erottelemaan kovan ja pehmeän pohjan.

Kaikuluotain saa sitä voimakkaamman paluusignaalin, mi- tä kovempi kohde on. Valitusta väripaletista riippuen vahvempi paluukaiku piirtyy näytölle voimakkaampana päävärinä. Useimmissa laitteissa oletusasetuksena on keltainen väripaletti, jolloin kova ja selkeä paluukaiku on kirkkaan keltainen pehmeän pohjan taittuessa sinisen tai punaisen sävyihin.

Sopivan paikan löydyttyä vene ankkuroidaan tuulen yläpuolelle siten, että haluttu paikka saa daan kalastettua sopivan pituisil la heitoilla. Matalassa kalat väis tävät venettä, jolloin kalapaikan päälle ankkuroitu vene saa par ven hajaantumaan.

Viistoluotaimella paikkojen etsintä kuitenkin helpottuu huomattavasti. Laitteen avul la pystytään kattamaan leveäm pi alue kerralla ja ympäristöstä poikkeavat kohdat on helppo erottaa.

Viistokaiulla on helpom pi löytää myös aivan ruovikon

Kaikuluotaimesta on korvaamaton apu kovia pohjia haettaessa.

Voimakasuintinen Relax Kopyto on hyvä valinta yleisjigiksi. Sitä kannattaa hankkia kaikissa kolmessa koossa: 2,5’, 3’ ja 4’ edustalle tai osin jopa sisälle jääviä kivilaikkuja. Tällaiset voivat olla erinomaisia paikkoja varsinkin syksyn edetessä.

Kalat etsitään kalastamalla Kaloja kaikuluotaimella ei välttämättä näe, mutta se ei todista, etteikö niitä paikalla olisi. Alle neljän metrin vedessä ne yleensä joko väistävät venettä tai painuvat aivan pohjaan, mistä niitä on hankala erottaa.

Kalojen läsnäolo pitää siis tarkistaa vanhanaikaisin menetelmin eli kalastamalla. Varsinkin ahven paljastaa itsensä jo ensimmäisillä heitoilla, jos viehe on edes sinne päin, ei - kä haukikaan juuri arkaile iskeä. Kuhaa etsivä joutuu toisinaan kampaamaan kalapaikan tiheämmällä kammalla, mokoma kun tuntuu olevan laiskempi ja iskee vasta vieheen kulkiessa aivan nenän edestä.

Liian pitkään tyhjässä ankkuriparkissa ei kannata roikkua, viisi onnistunutta heittoa riittää jo kertomaan, onko paikalla aktiivista kalaa. Tämän jälkeen siirrytään joko kalastamaan paikkaa hiukan toisesta kulmasta tai jatketaan matkaa.

Vuodenkierto

Ahven, hauki ja kuha viihtyvät sisäselkien kivipohjilla ympä-

Sisäselkien sekajigaajan peruskalusto koostuu voimakkaasti uivista 5-10-senttisistä kalajigeistä ja 5-10 gramman jigipäistä. Seitsemängrammainen nuppi on hyvä yleispaino 3-5 metrin veteen ja niitä kannattaa hankkia 1-3/0 koukuilla. Kevyempää tarvitaan, kun kalat löytyvät matalasta, alle kahden metrin vedestä ja painavampaa lähinnä tuulen vetäessä siimaa pussille tuulisina päivinä.

Ahvenelle kannattaa varata voimakkaasti uivien mallien lisäksi solakoita, terävästi tirittäviä 5-7 sentin malleja, kun taas hauki ja kuha ovat usein mieltyneet rennommalla tempolla uiviin jigeihin. Kuhalle myös pitkät matojigit ovat kokeilemisen arvoisia. Kuha on toisinaan myös varsin kranttu jigipään painon suhteen, ja sitä tavoitellessa ohjesääntönä on käyttää aina mahdollisimman kevyttä jigipäätä.

Loppukesällä ja matalassa vidat haittaavat jigin uittamista. Vänkyrävartiset offset-koukut toimivat hyvin kasvuston seassa ja helpointa niiden käyttö on irtopainopään kera. Hiukan perehtyneempi kalastaja virittää off- ri vuoden. Kuha kutee muutaman metrin syvyisille kivikoille loppukeväästä, mutta pääjoukko häviää kiviltä nopeasti kudun jälkeen.

Alkukesä toukokuun lopulta juhannukseen on parasta haukiaikaa, jolloin isojen kutulahtien edustoilla voi osua kerrassaan hurjaan syöntiin. Kesän edetessä hauetkin levittäytyvät laajemmalle.

Heinäkuussa kalat ovat hajallaan ja varsinkin ahven alati liikkeellä. Tällöin saaliin eteen joutuu tekemään eniten töitä ja usein paras syönti osuu hetkiin, jolloin aurinko on horisontin tuntumassa.

Ahven alkaa parveutua elokuulle tultaessa ja kesän kääntyessä syksyksi. Loppukesä ja alkusyksy ovatkin parasta ahvensesonkia, jolloin kalapaikkaa aktiivisesti etsivä kalastaja ei voi välttyä raitapaitoja kohtaamasta.

Liejutaskurapu on yleistynyt

Varsinkin ahventen mahasta löytyy nykyään yhä useammin liejutaskurapuja. Tämä maailman meriltä Suomeen levinnyt pieni nilviäinen saattaa olla yksi syy siihen, miksi ahvenet tuntuvat viihtyvän entistä paremmin matalissa rannikkovesissä.

Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva, aikuisena noin euron set-koukutetun jigin pyyntiin liukupainon kera (Texas- ja Carolina-rigit), joilla vieheen saa tarjottua kalalle hienovaraisemmin. kolikon kokoinen taskurapulaji ylittää valtameriä rahtilaivojen painolastien mukana ja nykyään sitä löytyy murtovesialueilta ympäri maailmaa.

Viisi heittoa riittää jo kertomaan, ovatko kalat paikalla.

Liukupainorigausten käyttäminen on kuitenkin vaivalloisempaa, eikä tärppikään erotu yhtä selvästi. Näitä virityksiä kannattaa silti kokeilla varsinkin silloin, kun kala tuntuu olevan huonolla syönnillä. Hetkeksi pohjan yläpuolelle leijumaan jäänyt viehe saattaa tarjota empivälle kalalle juuri ne tarvitut lisäsekunnit aikaa iskeä.

Väreistä jokaisella on omat suosikkinsa, ja kuten muussakin kalastuksessa, usko omaan vieheeseen tuntuu usein olevan vähintään yhtä suuressa roolissa kuin vieheen väri. Jos rasiaan kuitenkin varaa ainakin keltavihreän ärsykevärin, sini/musta-harmaan salakkavärin ja hileillä koristellun läpikuultavan ruskean ”moottoriöljyn”, ei kovin väärässä voi olla.

2,5-3’ jigirungot istuvat hyvin 1-1/0 koukkuihin. Apuhakasella varustetut jigikoukut ovat vanhoihin lyijykauluspäihin nähden ylivertaisia pieniä runkoja käytettäessä. Ohutkaan runko ei halkea koukkuun pujottaessa ja kestää paremmin käyttöä. Isommille jigeille sopiva koukkukoko on 3/0.

Kuhalle ja varsinkin hauelle saa huoletta tarjota isompia jigejä. Isoimman Kopyton rinnalla rennommin uivat K.P.Baitsin 5’ Lazy Shad ja Relax Ohio ovat varsinkin viileän veden aikaan hauen mieleen, mutta kelpaavat myös kuhalle.

Suomessa ensimmäiset liejutaskurapuhavainnot tehtiin vuonna 2009 Naantalissa, mistä ne pikkuhiljaa leviävät pitkin rannikkoa.

Lajia tavataan etupäässä matalista rannikkovesistä, joissa ne asustelevat joko pohjamutaan kaivautuneena tai kivenkoloissa piileskellen.

Vieraslajit ovat aina riski, koska niiden vaikutuksia alkuperäiseen lajistoon ei voida ennustaa. Mutta ainakin ahven tuntuu ottavan tämän tulokkaan torjunnan tosissaan.

Liejutaskurapu näet tuntuu olevan yksi yleisimmistä ahventen vatsantäytteistä siellä missä rapua esiintyy.

Nähtäväksi jää, miten laajalle rapu leviää ja miten se tulee vaikuttamaan rannikon lajistoon. Ravintoverkossa on harvoin tyhjää tilaa, joten jonkun alkuperäislajin kustannuksella liejutaskurapu todennäköisesti lisääntyy. Se ainakin on varmaa, että meren mudassa elävän pienikokoisen ja tehokkaasti lisääntyvän lajin hävittäminen on likimain toivoton urakka.

Rohkeasti vesille

Matalien ja suojaisten sisäselkien jigikalastus on usein huomattavan hauskaa. Saaliin eteen joutuu näkemään hie- man vaivaa, mutta päivän päätteeksi ruokakalat ovat useimmiten kasassa.

Touhu on parhaimmillaan kesällä, eikä vaadi mittavia kalustohankintoja. Kevyt, jigaukseen sopiva avokelasetti ja muutaman kymmenen erivärisen ja -mallisen jigin valikoima riittää.

Pohjanmuotojen etsiminen kaikuluotaimella vie harrastuksen vielä uudelle tasolle ja kalapaikkojen määrä vain kasvaa. Liikkuva kalastus kevyillä välineillä sopii hyvin myös perheen nuoremmille jäsenille.

Matalat vedet tarjoavat monipuolisen ympäristön ja lähivesiinsä hiukan tarkemmin perehtyvä saattaa huomata ajaneensa aina merta edemmäs kalaan. l

Jigit ovat kulutustavaraa ja etenkin nirsolla tuulella oleva ahven on kehittänyt pyrstönkähveltämisestä suositun urheilulajin. Jigipyrstöjä saattaa hajota päivässä helposti viidestä kymmeneen kappaletta, pehmeitä malleja tätäkin enemmän.

Toisinaan näkee, kuinka kalastaja repäisee hajonneen rungon koukusta irti ja nakkaa tämän yli laidan. Ja sinnehän se uppoaa: poissa silmistä, poissa mielestä.

Pohjan tuntumasta ravintoa etsivä ahven kuitenkin saattaa nielaista myös pehmeän jiginraadon ja toisinaan jiginkappaleita löytyy peratessa kalojen mahasta. Jigirunkojen kunnosta päätellen osa näistä on ollut kalan mahassa jo hyvän tovin, mikä ei ajatuksena tunnu kovinkaan mukavalta.

Jokainen itseään ja kalavesiään kunnioittava kalastaja siis laittaa jatkossakin jigiraadot samaan paikkaan kuin muutkin roskat eli roskikseen.

Syvyydeltään 2-5 metrin kalapaikoille jigi on erinomainen yleisviehe, joka kelpaa kaikille petokaloillemme. Saaliin painotus vaihtelee vuodenajan mukaan.

Jigikumin voi myös käyttää uudestaan. Jos tuttavapiiristä löytyy jiginvalajia, voi raatojen antaa kokea uudestisyntymisen jiginvalajan muotissa kaatopaikalla tapahtuvan vuosituhantisen hajoamisen sijaan. Teko se on pienikin teko, vaikka sillä ei maailmaa yksin pelastettaisikaan.