Tiedonjyva 04/2011

Page 20

6C-luokkalaiset Veikko Hoffman (vas.), Viktor Savela ja Alpo Remes keskustelevat taidekorteista.

teksti Anna-Maija Tuuliainen, kuva Petteri Kivimäki

Tiedon kaatamisen perinne nurin Kun Normaalikoulun kuudesluokkalaiset leikkivät liikuntasalissa hedelmäsalaattihippaa, välttämättä ei heti arvaisi, että he toteuttavat Jyväskylän yliopiston strategiaa opetuksen interaktiivisuuden lisäämiseksi. Koululaiset ja opettajaopiskelijat kuitenkin päätyivät yhteen osana syyskuussa alkanutta opetuksen kehittämishanketta. Siinä yliopis-

20

ton opetukseen haetaan vipinää ja värinää interaktiiviseen opetukseen ja oppimiseen pureutumalla. Tiedekunnissa pohditaan, millä edellytyksillä opetuksen vuorovaikutus lisääntyy ja miten yhdessä oppimisen mahdollisuuksia voidaan tukea. Opetuksen kehittäminen käynnistyi eri tiedekunnissa muun muassa yhteisöllisellä fysiikan peruskurssil-

Tiedonjyvä Jyväskylän yliopiston lehti

la, liikuntatieteiden tutkimusmenetelmäkurssilla ja biologian lajituntemuksen opetuksen uudistamisella. Opettajankoulutuslaitoksen PedArt -kurssilla luokan- ja aineenopettajaopiskelijat kehittävät yhdessä Norssin 6C-luokkalaisten kanssa tunneja vuorovaikutustaitoja taiteen keinoin. –PedArtissa vuorovaikutus on


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.