Koulutusesite

Page 1

CHYDENIUS

Uusia askelia. Pysyviä jälkiä.

KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUS


SINUA VARTEN. KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUS on aikuisille suunnatun yliopistollisen opetuksen ja oppimisen edelläkävijä sekä kansainvälisesti ja alueellisesti verkottunut tutkimuskumppani. Chydenius on monitieteinen, Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen muodostama yliopistokeskus, jonka toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto.

Lisätietoja: →→ →→

opintoneuvonta@chydenius.fi Talonpojankatu 2B, Kokkola

CHYDENIUS.FI


INNOSTAVA. CHYDENIUS. Olen tehnyt aikaisemmin merkonomin ja tradenomin tutkinnot työn ohella. On upeaa, että nyt avautui vielä mahdollisuus lähellä kotipaikkakuntaa lähteä opiskelemaan maisteriksi. Mielestäni koskaan ei ole liian myöhäistä kehittää itseään opiskelemalla!

Leena Sämpi KAUPPATIETEIDEN MAISTERIOHJELMA

Ammattikorkeakoulusta valmistumisen jälkeen päädyin töihin yliopistokeskukseen, joten oli luontevaa jatkaa opiskeluja työn ohella. On hienoa, että olen pystynyt suorittamaan suurimman osan kursseista etäopiskellen. Oppimastani on ollut hyötyä myös työssäni.

Toni Kauppinen KEMIAN MAISTERIOPINNOT

Olin kuullut luokanopettajien aikuiskoulutuksesta hyvää ja työkaverini rohkaisemana päätin hakea opiskelemaan. Opiskelijoiden tiivis yhteisö on kannatellut opintojen aikana. Yhdessä tekeminen on näyttäytynyt myös tehokkaana tapana oppia uutta.

Tuomas Häli LUOKANOPETTAJIEN AIKUISKOULUTUKSEN KANDIDAATTI- JA MAISTERIOHJELMA

Minusta oli jo pidempään tuntunut siltä, että haluaisin jatkaa opintoja yliopistossa. Opintojen paras anti on kehittymisen tunne ja tunne siitä, että ovet avautuvat uuteen maailmaan. Opiskelu on myös parantanut yleisesti omia työskentelytapoja ja tuonut uutta intoa työhön.

Mona Marttila TIETOTEKNIIKAN MAISTERIOHJELMA

Sosionomina sosiaalityö on aina kiinnostanut minua ja olin jo vuosia haaveillut opintojen jatkamisesta. Perheellisenä aikuisopiskelu tuntui joustavuutensa vuoksi parhaalta vaihtoehdolta. Uusien asioiden oppiminen mukavalla porukalla on innostavaa ja inspiroivaa!

Salla Ahtikari SOSIAALITYÖN MAISTERIOHJELMA


MAISTERIKSI KOKKOLASSA Haaveiletko uudesta urasta? Onko tavoitteesi maisterin tutkinto? Haluatko vahvistaa osaamistasi?

RAKENNA OMA OPINTOPOLKUSI

Tule opiskelemaan Kokkolan yliopistokeskus Chydeniukseen. Haluamme sytyttää sinuun taidon, tiedon ja intohimon oppimiseen.

YLIOPISTOOPISKELIJAKSI YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUKSEN MAISTERIOHJELMAT

Opiskelijamme ovat aikuisia ja suurin osa opiskelee työn ohessa. 4 000 opiskelijaamme tietävät, että meillä omasta opintopolustaan voi rakentaa juuri sellaisen kuin itse haluaa. Yksilöllinen opinto-ohjauksemme on sinua varten meillä et jää yksin. Innostu ja aloita tänään!

AVOIN YLIOPISTO

ALEMPI KORKEAKOULUTUTKINTO


KOULUTUSTARJONTAMME KAUPPATIETEIDEN MAISTERIOHJELMA Kauppatieteiden maisteri, Vaasan yliopisto

TIETOTEKNIIKAN MAISTERIOHJELMA Filosofian maisteri, Jyväskylän yliopisto

Suuntautuminen: liiketoiminnan kehittäminen Opiskelutapa: monimuoto-opiskelu työn ohessa Opiskeluaika: 2,5 - 3 vuotta Pohjaopinnot: korkeakoulu- tai yliopistotutkinto Ammatteja: laaja-alaiset liiketoiminnan kehittä­mistehtävät

Opintosuunta: ohjelmisto- ja tietoliikennetekniikka (sensoriverkot) tai koulutusteknologia Opiskelutapa: etäopiskelu työn ohessa Opiskeluaika: 2-4 vuotta Pohjaopinnot: soveltuva korkeakoulututkinto tai korkea­koulututkinto ja tietotekniikan yliopisto-opintoja Ammatteja: asiantuntija-, johto-, opetus- ja tutkimus­ tehtävät

Kysy lisää:

→ anu.hakonen@chydenius.fi → 029 449 8249

KEMIAN MAISTERIOPINNOT Filosofian maisteri, Oulun yliopisto Opiskelutapa: monimuoto-opiskelu työn ohessa Opiskeluaika: 2-4 v. Pohjaopinnot: kemian, kemiantekniikan tai laboratorio­ alan soveltuva korkeakoulututkinto Ammatteja: esimies-, suunnittelu-, asiantuntija-, opetusja tutkimustehtävät Kysy lisää:

→ tina.asplund@chydenius.fi → 0400 179 604

LUOKANOPETTAJAN AIKUISKOULUTUKSEN KANDIDAATTI- JA MAISTERIOHJELMA Kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri, Jyväskylän yliopisto Opiskelutapa: päätoiminen opiskelu Kokkolassa Opiskeluaika: 1,5-2,5 vuotta Pohjaopinnot: yliopisto-opintoja ja opettajakokemusta Ammatteja: luokanopettaja, esiopettaja Kysy lisää:

→ mari.kiviniemi@chydenius.fi → 040 164 5402

SOSIAALITYÖN MAISTERIOHJELMA Yhteiskuntatieteiden maisteri, Jyväskylän yliopisto Opiskelutapa: monimuoto-opiskelu työn ohessa Opiskeluaika: 2 vuotta Pohjaopinnot: sosiaalityön yliopisto-opintoja Ammatteja: sosiaalityöntekijä, sosiaalialan asiantuntijaja johtotehtävät Kysy lisää:

→ sanna.virolainen@chydenius.fi → 040 726 3919

Kysy lisää:

→ elina.makitalo@chydenius.fi → 040 832 9138

AVOIN YLIOPISTO Yliopisto-opintoja Oppiaineet: esim. aikuiskasvatustiede, erityispedago­ giikka, kasvatustiede, nuorisotutkimus, psykologia, sosiaalityö, tietotekniikka, varhaiskasvatustiede Opiskelutapa: monimuoto-opiskelu työn ohessa Pohjaopinnot: ei pohjaopintoja Kysy lisää:

→ sanna.anttonen@chydenius.fi → 040 805 4408

TÄYDENNYSKOULUTUS Yliopistollista täydennyskoulutusta Oppiaineet: kauppatieteet (MBAKokkola, Agribisnes) ja opetus- ja kasvatusala. Opintojen laajuus, pohjaopintovaatimukset ja toteutukset ovat koulutuskohtaisia. Kysy lisää:

/ Kauppatiede → anu.rantamaki@chydenius.fi → 040 824 7012

/ Opetus- ja kasvatusala → anette.skog@chydenius.fi → 040 747 6378

TOHTORIKOULUTUS Yliopistokeskuksen professorit ohjaavat väitöskirjoja omilla tieteenaloillaan. Ota yhteyttä oman tieteenalasi professoriin. Voit työstää väitöskirjaasi myös Antin Akatemia -tutkijahotellissamme.


INNOSTAMME. KANNUSTAMME. VÄLITÄMME. Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen sisällä sykkii chydeniaaninen sydän; valistunut, sitoutunut ja ympäröivästä yhteisöstään, sen tulevaisuudesta ja kehitystarpeista kiinnostunut henkilökunta ja opiskelijat. Ajattelemme isosti, kokeilemme rohkeasti. Meillä on uskallusta ja halua olla etukenossa. TERVETULOA MUKAAN KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUKSEN TARINAAN!


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.