Tietotuutti lauantaina 110611

Page 1


Tietotuutti 11.06.2011

PÄÄKIRJOITUS "Tee sä pääkirjoitus" "No en tee" "No tee sinä sitten" "En!" Pääkirjoituksen pitäisi sisältää ajauksia ja mahtavaa pohdintaa mieltä kutkuttavista aiheista, ja ei ihmekään että niin moni sitä karttaa. Ei tämä päivä myöskään ole kovin täydellinen, nimittäin lehtihuoneeseen paistuu elävältä. Kuumuus hiostuttaa ja väsyttää eivätkä aivot oikein tuota ajatuksia, muusta kuin viileästä suihkusta ja jääkylmästä limusta. Itse iloisten siitä että on kesä ja lämmin. Talven kylmyyttä saa kirota, mutta kesästä ei valiteta. Siitä me kaikki kuitenkin pidämme. Yksi iso miinus on kuitenkin allergia. Ensimmäinen yö teltassa kostautui allergiakohtauksella, siitä se johti kuumeeseen ja flunssaan ja ties mihin. Kiittäkäämme silti äiti luontoa mahtavasta säästä, sillä esimerkiksi kiska on koko ajan ulkona, eivätkä teltatkaan kastu. Nyt on kuitenkin luvattu ukkosta ja sadetta, mutta eiköhän kesä kuivaa sen minkä kasteleekin. Sara

SÄÄ

lähde: foreca.fi

2


Tietotuutti 11.06.2011

SISÄLLYSLUETTELO s. s. s. s. s. s. s. s. s. s. s. s. s. s. s.

3 4 5 6 7 8-9 10-11 12-13 14-15 16 17 18-19 20 21 22-23

Sisällysluettelo ja Uutiset Vesijuttu Vierailijat ja piirros Horoskooppi Jatkis Ursula Lakeja ja faktoja Telttakartta Juttu sosiaalisesta mediasta Metsästys ja kalastus Freelinet Kuviiiiii Petterin juttu ja Sadetanssi Piirrustus Juorut

UUTISIA MAAILMALTA Ruotsalaisen kansanpuolueen entinen kansanedustaja, ministeri Ingvar S. Melin on kuollut. Hänet löydettiin kuolleena perjantaina iltapäivällä Eduskuntatalosta ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmähuoneesta. Pitkään jatkunut helle rikkoi monetta päivää peräkkäin kuluvan kesän lämpöennätyksiä. Yli-Torniolla mitattiin iltapäivällä jo 32,8 lämpöastetta. Saksan viranomaiset ovat vahvistaneet, että tappava ehec-bakteeri on peräisin iduista. Jääkiekon maailmanmestari Mikael Granlund saa sunnuntaina vuoden helsinkiläisurheilijan palkinnon. Keith Whelan, alias "alaston seikkailija", halusi olla ensimmäinen Intian valtameren halki soutava irlantilainen. Alastoman miehen matka keskeytyi, kun hän löi päänsä myrskyssä. HS.fi

3


Tietotuutti 11.06.2011

ILMAN VETTÄ - ei voi elää

Leiripaikkamme on tänä vuonna pieni alaasteen koulu Jokikunnassa. Vesi tulee pohjavesistä kuten yleensäkin, täällä vesi pumpataan porakaivosta. Vähän matkan päästä leiripaikasta on Golf Klubi, johon näennäisesti menee paljon vettä, sadettimien ja muiden tarpeisiin. Kuudenkymmenen hengen kopla kuluttaa myös paljon vettä, eikä pumpun teho riitä kantamaan niin monen ihmisen vedenkulutusta. Loogisesti vesi loppuu kesken, ja niin myös kävi. Pumppuputki oli tyhjentynyt ja syöttöputki piti täyttää uudelleen. Ensimmäisen kerran vesi loppui keskiviikkona, ja tilanne saatiin korjattua

odottamalla vesipumpun täyttymistä parinkymmenen minuutin ajan. Toissanpäivän iltana vesi loppui myös. Moni jäi ilman iltasuihkua, aamusuihkun toivossa. Aamulla ihmisiä odottivat kuitenkin huonot uutiset - vesi oli edelleen loppu. Koulun käytävät täyttyivät nyrpeistä aamuunessa vielä olevista leiriläisistä, jotka eivät saaneet edes hampaitaan pestyiksi. Putkimiehet hälytettiin paikalle, ja urheasti he kävivät hommiin leiriläisten hyvinvoinnin pelastamiseksi. Myös aamupala näytti maistuvan heille. Noin varttia yli kymmenen Maija kasvot hehkuen ilmoitti veden virtaavan taas. Ilosta riemastuneena leiriläiset kirmasivat suihkuun ja vessaan, päivä oli pelastettu! -Sara

Seuraavassa hieman tunnelmia aamun kauheuksista. Mitkä olivat tunnelmat aamulla? Petri: "Huono juttu, kun oli flunssaakin..."

Kuinka kauan voisit olla ilman minkäänlaista vettä?

Joose: "Olin hämmentynyt"

Maija: "Noin vuorokauden. Jos ei olisi käymälää niin noin puoli päivää"

Julia: "Ärsytti"

Lauri Linna: "Puoli vuorokautta" Petri: "Sisällä noin päivän, ulkona 3-4 tuntia" Valtteri: "En yli paria tuntia"

HUOM! Jotta putki ei tyhjenisi ja vesi ei loppuisi, TARKISTA ettei mikään vesihana ja pönttö jää tippumaan!

Santtu: "Päivän, kunhan on kokista" Henkka: "Siihen asti kunnes kuolen"

4


Tietotuutti 11.06.2011

VIERAILIJOITA LEIRILLÄ Perinteisesti viikonloppuisin leirillä on ollut mukavasti vierailijoita. He ovat usein vanhoja leiriläisiä, leiriläisten sukulaisia tai muita tuttavia. Tänä vuonna leirille odotetaan erityisen paljon viikonloppuvierailijoita, leirin ollessa niin lähellä pääkaupunkiseutua.

Varmoja viikonloppuvierailijoita ovat ainakin: Iiro Sanna Lauran Toni Virve Jussi (Pihlan isä) Jukka (Helle)

Toivottavasti näemme myös muita vanhoja leriläisiä yllätysvierailulla viikonlopun aikana.

Näinkin taidokkaan piirroksen ovat väsänneet Johkupohku ja Artsapartsa

5


Tietotuutti 11.06.2011

Oinas

Horoskoopit

Hei, usko itseesi, vaikka teippirullia sataisikin päällesi kirkkaalta taivaalta. Varo kuitenkin liiallista ajattelua, koska sillä voi olla turmiolliset seuraukset, voit esimerkiksi kadottaa järkesi.

Härkä

Älä välitä vesikriiseistä, sillä toimimalla seuraavalla tavalla vältyt kaikilta ongelmilta; osta lottokuponki, aja säärikarvasi ja riko kananmuna parhaan kaverisi niskaan.

Kaksoset

Itke jos siltä tuntuu, mutta älä missään tapauksessa osta suklaata tänään. Luullakseni sinun olisi viisainta vain kaivaa verta nenästäsi ja hakeutua lempeään sanasotaan jonkun vihamiehesi kanssa, näin luot pohjan kauaskantoiselle ystävyyssuhteelle.

Rapu

Kuvittelitko pysytyväsi kärrynpyörään? Unohda se. Ajattele mielummin vaikkapa lampaita jotka käyskentelevät huolettomasti niityllä nurmea mussuttaen. Näin sinusta voi muodostua aikamoinen pasifisti. Äläkä pelkää muutosta. Ota se vastaan avoimin mielin.

Leijona

No hell below us Above us only sky Imagine all the people Living for today..."

Skorpioni

Osta viisi pakettia keksejä ja toimi seuraavasti; Heitä puolet kekseistä kolmannen kerroksen ikkunasta alas, syö kolme ja askartele lopuista kekseistä tyylikäs hattu. Näin vältyt kamalalta onnettomuudelta joka sinua väijyy aivan kulman takana.

Jousimies

Älä usko matemaatikkoja, vaan leivo vaikkapa mutakakku. Keskity elämään elämääsi eloisasti. Kiinnitä huomiota muiden hiuksiin, sillä ne heijastelevat omaa tulevaisuuttasi, tarvitset vain harjoitusta sen tulkitsemiseksi.

Kauris

Tulevaisuuteesi vaikuttavat pienet asiat, sattumat - joiden suotuisaan ilmenemiseen voit vaikuttaa vain hyppimällä telttasi sisällä. Hyppiessäsi voit ajatella vaikkapa akkuteknologian huimaa kehityskulkua viimeisen kolmen vuoden aikana.

Vesimies

"...Imagine there's no countries It isn't hard to do Nothing to kill or die for And no religion too Imagine all the people Living life in peace..."

Katsele taivasta, se rauhoittaa kummasti. Mikäli olosi on vieläkin rauhaton, lähde lenkille, ja kuuntele samalla lintujen laulua. Tiedossa on epäselvä huominen, johon kannattaa varautua syömällä rasiallinen kurkkupastilleja.

Neitsyt

Mieti kuinka paljon energiaa säästäisit jos et koko ajan kävelisi portaita ylös alas. Toisaalta suosittelisin sinun ottamaan huomioon sen ikävän tosiasian, että suomessa on noin 3000 huuhkajaparia, mikä ei ole kovin paljon. Ethän siis jätä facebook -tunnuksiasi auki koneelta lähtiessäsi.

Vaaka

"Imagine there's no Heaven It's easy if you try

6

Kalat

Kiipeä korkealle paikalle ja katso kuinka kaunis maailma on - ei ole mitään syytä huolestua taikka olla surullinen. Kuvittele sitten itsesi kuuhun, ja ajattele kuinka kauniilta "täysi-maapallo" mahtaakaan näyttää. Jos vieläkin olet epävarma paikastasi universumissa, lue jokin muumikirja.


Tietotuutti 11.06.2011

Jatkis ...MIES! Se juoksee telttojen ympäri ja sen jälkeen metsään. Mikko ja Heikki jäävät katsomaan miehen perään ja huomaavat että mies pudotti lapun Mikon vaaleanpunaisen teltan viereen. Mikko ja Heikki hakevat lapun ja lukevat sen. Siinnä lukee ”Hahahah, minäpä tiedän missä Anttonio on! Teillä on kolme päivää aikaa pelastaa hänet.” Pojat lähtevät viemään lappua yhdelle leirin kultseista, Joosefille.

7

Joosef lukee lapun ja päättää antaa homman leirin ensikertalaisille, Matille, Pirkolle, Marialle, Marja-Leenalle, Juusolle, Mikolle, Eijalle, Ennille, Helmille, Vuokolle, Ollille, Tuomakselle, Heikille, Saijalle ja Markukselle. Heillä on taas ongelmia sillä he eivät osaa päättää kuka saa pitää lappua, vaan tappelevat siitä niin että Mikon vaaleanpunainen teltta menee rikki. Tässä vaiheessa Joosef hermostuu ja päättää että...


Tietotuutti 11.06.2011

URSULA VASTAA... Vaikka paahde onkin melkoinen, kysymyksiä on riittänyt. Osa tietysti tähän hautovaan säähän liittyviä, mutta on muitakin. Odotan innolla lisää kysymyksiä, sillä tiedän, että maailma on täynnä kysymyksiä. Ne pitää vain havaita.Ensiksi tarkennus. Eilisessä lehdessä luettelin muutamia leiriläisiä, jotka ovat Tulevaisuuden tutkimuksen (TuTu) seuran jäseniä. Listasta unohtui muutama nimi, jotka tässä täydennyksenä. Risto ja Sonja ovat myös jäseniä, Johanna ei ole vielä jäsen, mutta on ollut useita kertoja seuran kesäseminaarissa ja muutenkin liikkuu hyvin lähellä seuraa. Viekkaan hallituksen jäsen Iiris on myös TuTun jäsen.

-Mitä pidit elokuvasta Kurkun jäljillä? ”Star” En ole kovinkaan hyvä elokuva-arvostelija, mutta voin kyllä sanoa, että siinä leffassa oli kivasti käytetty tehokeinona nopeutettua kuvaa. Kuvakulmat olivat hyvin vaihtelevia, kristallipallo oli hieno ja ennustaja tyylikkäästi pukeutunut, juoni oli vaihteleva ja jännittävä. Vähän minua mietitytti, millaisen trauman elokuvan tekijät aiheuttivat Tuiskulle, kun se lavastettiin syylliseksi? Varmaan se ei oikeasti ollut syyllinen, vai oliko? -Miten tulla suosituksi Ursula? ”?”

-Mistä ihmisellä riittää näin paljon hikeä? ”Kuumakalle” Veden ominaisuus on, että lämpimässä se haihtuu tehokkaasti. Koska ihmisruumiissa on yllättävän paljon vettä, kuumalla ilmalla sitä haihtuu ihon kautta, koska lämpö aktivoi hikirauhasia. Kannattaa juoda paljon, että korvaa hikenä haihtuvaa nestemäärää.(=lepuuttaa aivonsa). Näin jaksaa paremmin, ja kun vielä muistaa juoda riittävästi, kaikki on kunnossa.

8

Miksi pitäisi tulla suosituksi? Ja mitä se suosittuna oleminen on? Sitäkö, että on paljon facebook-kavereita vai sitä, että on paljon tuttuja ihan oikeassa elämässä, moni ihminen tuntee sinut? Ovatko julkkikset suosittuja ja mitä he siitä asemasta tykkäävät? Olen lukenut, että moni julkkis haluaisi olla paljon vähemmän suosittu, että voisi liikkua tuntemattomana kadulla, olla rauhassa. Itse ajattelen, ettei ”pinnallisilla” kavereilla, siis niillä, jotka hädin tuskin tuntee, ole niin väliä. Tärkeämpää on, että on joku tosi ystävä, sellainen, johon voi todella luottaa ja jonka kanssa voi keskustella ihan kaikista asioista. Hyväksi kaveriksi pääsee, jos on ystävällinen, luotettava, auttavainen, kiltti, rehellinen ja aidosti oma itsensä. Tässä ei merkkivaatteilla tai ulkonäöllä ole merkitystä, tärkeintä on se, millainen on ihan oikeasti. Joskus kuvittelen tilannetta, että joukko ihmisiä joutuisi joksikin aikaa säkkipimeään kellariin. Siellä ei olisi merkitystä meikeillä, vaatteilla tai kampauksilla, suosituin olisi se ihminen, joka pystyisi antamaan ihmisille ajattelemista kertomalla hyviä tarinoita tai rauhoittamalla heitä. Ulkoiset merkit menettäisivät arvonsa, ihmisen sisin paljastuisi ja olisi tärkeä. Tosi ystäviä ihminen tarvitsee, ei ”pintaliitokavereita”.


Tietotuutti 11.06.2011 -Miten lapset voi jaksaa leikkiä ja riehua näin kuumallakin? ”Ihan sippi” Sitä minäkin ihmettelen, mutta yksi selitys voi olla se, että lapset nukkuvat, kun ovat väsyneitä, ja saavat siten uutta energiaa. Vähän isompienkin kannattaisi välillä, esimerkiksi yöllä, nukkua reilun mittaiset unet eli tankata energiaa ja järjestää kovalevynsä (=lepuuttaa aivonsa). Näin jaksaa paremmin, ja kun vielä muistaa juoda riittävästi, kaikki on kunnossa. -Miksi täit asuvat päässä ja mistä ne sinne tulevat? ”Utelias” Täit eivät ilmesty tyhjästä, ne tarttuvat eli siirtyvät ihmisestä toiseen päähineiden, vuodevaatteiden ym. kautta. Ne asuvat päässä eli hiusjuurissa siksi, että aikuinen naarastäi munii elinaikanaan 50-150 munaa eli saivaretta, jotka se kiinnittää liimamaisella aineella hiusjuuriin ja saivaret voivat siellä hyvin, sopivasti suojassa, kosteassa ja lämpimässä. Päätäi tarvitsee vuorokaudessa 3-5 veriateriaa, eli se imee ihmisistä verta. Päätäi on vaaraton, mutta hyvin kiusallinen, sillä se erittää ainetta, joka aiheuttaa voimakasta kutinaa. Päätäin saa häädetyksi huolellisella kampaamisella tiheällä täikammalla ja lisäksi käsittelyllä, jossa tiettyä

9

apteekista saatavaa ainetta levitetään huolellisesti hiuksiin. -Miksi facebook on niin suosittu ja usein koukuttava? ”Kysyn vaan” Tätähän nyt tutkitaan ympäri maailmaa. Minulla on tällainen maalaisjärkiselitys, joka kattaa tietysti vain osan asiaa ja saattaa lisäksi olla jopa väärä. Facebook on uutena ilmiönä samanlainen kuin esim. polkupyörä oli silloin, kun se keksittiin: kaikki halusivat sellaisen, mutta kaikilla ei alkuun ollut mahdollisuutta sitä saada. Vähitellen se levisi niin, että nykyään lähes kaikilla on polkupyörä. Facebook levisi paljon nopeammin lähes kaikille, ja se koukuttavuus johtuu osittain ehkä toisaalta siksi, että on kiva kertoa itsestään ja ajatuksistaan, tehdä itseään näkyväksi ja toisaalta on kiva ”tirkistellä” toisten elämää. Arvelen kuitenkin, että vähitellen fb:n kiehtovuus ja koukuttavuus laimenevat, kun ilmiö arkipäiväistyy. Olen havainnut itsestäni ja joistakin muista ihmisistä ja Tietotuutissakin kerrottiin, että alkuun sitä käytetään enemmän mutta sitten käyttö vähenee.


Tietotuutti 11.06.2011

Tyhmiä lakeja (kaikki ei oo enää voimassa) USA:N OSAVALTIOITA Alabama

§ Auton kuljettaja ei saa pitää sidettä silmillään ajaessaan § Kirkossa ei saa pitää tekoviiksiä jotka naurattavat muita § Suolan levittämisestä rautatiekiskoille rangaistaan kuolemalla § Räkäpaakkuja ei saa heittää vastatuuleen § Mies ei saa hakata vaimoaan peukaloaan paksummalla kepillä

Alaska

§ Elävän hirven pudottaminen lentokoneesta on rikos § Nukkuvan karhun herättäminen valokuvaamista varten on laitonta § Hirvet eivät saa harrastaa seksiä kaupungin kaduilla.

Arizona

§ Kaktuksen kaatamisesta voi saada 25 vuotta vankeutta

Arkansas

§ Mies saa hakata vaimoaan laillisesti vain kerran kuussa

Kalifornia

§ Riistan ampuminen liikkuvasta autosta on rikos, ellei kohde ole valas § Ydinlatauksen räjäyttämisestä seuraa 500 $ sakko § Cowboy-saappaita saa pitää vain jos omistaa ainakin kaksi lehmää § Mies ei saa hakata vaimoaan leveydeltään yli kaksituumaisella vyöllä ilman tämän lupaa § Rumat ihmiset eivät saa kävellä kadulla

Colorado

§ Sunnuntaisin ei saa ajaa mustaa autoa § Imurin lainaaminen naapurille on laitonta

Florida

§ Julkisilla paikoilla ei saa piereskellä klo 18.00 jälkeen § Varashälyttimen asentamiseen tarvitaan lupa

Idaho

§ Mies ei saa antaa naiselle lahjaksi alle 25 kiloa makeisia § On laitonta kalastaa kirahvin tai kamelin selästä § Henkilöt eivät saa olla yleisillä paikoilla ilman hymyä kasvoillaan

Illinois

10

§ Naapurin suuhun virtsaaminen on rikos § Tulipalopaikalla syöminen on kiellettyä § Vaatteiden vaihtaminen autossa on kielletty, paitsi tulipalon sattuessa

Iowa

§ Yksikätisten pianistien täytyy esiintyä ilmaiseksi § Mies ei saa juoda kuin kolme kulausta olutta maatessaan sängyssä vaimonsa kanssa.

Kansas

§ Moottoriveneestä ei saa ampua jäniksiä § Jos kaksi junaa kohtaa toisensa samoilla kiskoilla, kumpikaan ei saa liikkua ennen kuin toinen juna on ohittanut toisen

Lousiana

§ Julkisilla paikoilla ei saa kurlata

Massachusetts

§ Kuorsaaminen on laitonta, ellei kaikkia makuuhuoneen ikkunoita ole suljettu § On laitonta mennä sänkyyn käymättä kylvyssä § Gorillat eivät saa istua auton takapenkillä § Hautajaisvieraat eivät saa syödä enempää kuin kolme voileipää

Michigan

§ Mies ei saa tiuskia vaimolleen sunnuntaisin

Georgia

§ Lievä pahoinpitely on laillinen jos sinua on ärsytetty § Kirahvin sitominen lyhtypylvääseen on kielletty § Mies ei saa kantaa toista miestä selässään § Kana pitää syödä käsin

Indiana

§ Mies on syyllistynyt raiskaukseen, mikäli hänen autossaan olevalla naismatkustajalla ei ole sukkia tai kenkiä ja hän on alle 17 vuotias § Piin arvo on 4

Maryland

§ Leijonia ei saa ottaa mukaan elokuviin

New Jersey

§ Keittoa ei saa ryystää

Oregon

§ Veden alla viheltäminen on kielletty

Oklahoma

§ Toisen hampurilaisesta haukkaaminen on laitonta § Sarjakuvien lukeminen autoa ajaessa on kiellettyä


Tietotuutti 11.06.2011

Hyödyllisiä faktoja

Rhode Island

§ Samalle asiakkaalle ei saa myydä hammastahnaa ja hammasharjaa sunnuntaisin

- Jos huutaisit 8 vuotta, 7 kuukautta ja 6 päivää, olisit tuottanut tarpeeksi äänienergiaa lämmittämään yhden kupin kahvia. - Pään hakkaaminen seinään kuluttaa 150 kaloria tunnissa. - Elämänsä aikana ihminen syö nukkuessaan 70 lentävää hyönteistä ja 10 hämähäkkiä. - 200.000 strutsia seurattiin yli 80 vuoden ajan, eikä kertaakaan nähty strutsin piilottavan päätään maahan. - Kuulokkeiden pitäminen tunnin ajan nostaa korvasi bakteerien määrän 700 kertaiseksi. - Maailman leveimmällä kadulla Monumental Axis'illa Brazilissa voi 160 autoa ajaa rinnakkain - On kuusi kertaa todennäköisempää että salama iskee mieheen kuin naiseen. - Keskimäärin sata ihmistä tukehtuu kuulakärkikynään vuosittain. - 3-vuotiaat tytöt ovat poikia parempia valehtelemaan. - Kahdella nopalla pelattaessa summan 7 saantiin on suurin todennäköisyys. - 2 maailman pienintä valtiota, Monaco ja Vatikaani, ovat yhteispinta-alaltaan niin pieniä, että mahtuisivat New Yorkin keskuspuistoon. - Jos laskee sekunnissa yhden luvun, miljoonaan laskeminen kestää 11,6 päivää. Miljardiin laskeminen vie 31 vuotta ja 252,1 vuorokautta. - Useimmat ihmiset alkavat haukotella, jos he joutuvat lukemaan haukottelevista ihmisistä. - Sairaalloista halua jäädä vuoteeseen makaamaan kutsutaan nimellä klinomania. - Tähtikaloilla ei ole aivoja. - Krokotiili ei pysty laittamaan kieltään ulos suustaan. - 100% lottovoittajista lihoaa voiton jälkeen. - Tavallisessa lyijykynässä on tarpeeksi grafiittia piirtämään viivan jonka pituus on 48 kilometriä, eli noin 45 000 sanaa. - Ihmisruumiin vahvin lihas on kieli. - Naiset räpyttelevät silmiään lähes kaksi kertaa enemmän kuin miehet. - Jos Barbie olisi oikea nainen, hänen täytyisi kulkea nelinkontin, sillä hänen ruumiinrakenteellaan olisi mahdotonta kävellä suorana. - Aivastattaessa sydän pysähtyy millisekunnin ajaksi.

South Carolina

§ Vaimoa saa laillisesti hakata sunnuntaisin oikeustalon portailla

Texas

§ Encyclopedia Britannica on laiton kirja koska se sisältää ohjeet oluen valmistamiseen § Olutta ei saa ostaa sunnuntaisin keskiyön jälkeen, mutta sitä voi ostaa maanantaiaamuna

Wyoming

§ Jäniksien valokuvaaminen on kielletty heinäkuussa

Washington

§ Tikkarit ovat kiellettyjä § On laitonta teeskennellä että vanhemmat ovat rikkaita

West Virginia

§ Lapset eivät saa tulla kouluun hengitys villisipuleilta tuoksuen § Nukkuvaa palomiestä ei saa herättää

Hawaiji

§ Kolikoiden laittaminen toisen ihmisen korvaan on laitonta

KI I N A

§ Jos menet lukioon, sinun on oltava älykäs.

TANSKA

§ Autoa ei saa käynnistää jos sen alla on ihminen. § Vankiloista pakeneminen ei ole laitonta.

ISO-BRITANNIA

§ Parlamentin jäsen ei saa mennä parlamentin alahuoneeseen täyshaarniskaan pukeutuneena.

SAUDIARABIA

§ On laitonta tuoda maahan kristillisiä symboleja sisältäviä kirjoja http://www.elisanet.fi/wfan/text07.html

http://koti.phnet.fi/jorval/Faktoja

11


Tietotuutti 11.06.2011

12


Tietotuutti 11.06.2011

13


Tietotuutti 11.06.2011

Sosiaalisen median yliinto ja uuden vähättely. Sosiaalinen media käsittää nykyään ihmisten välisen keskinäisen vuorovaikutuksen lisäksi kansalaisjournalismia, markkinointia, tiedonjakelua ja erilaisten tuotosten jakelutienä olemista. Ehkä olisi jo aika jakaa sosiaalinen media käyttötarkoituksensa perusteella eri lohkoihin, eikä vain käytetyn tietoteknisen palvelun mukaan. Kun näin tekee, niin myös saa paremman otteen sisällön aiheuttamasta yli-innosta ja vähättelystä. Yli-into ja uuden vähättely kuuluvat tulevaisuuden tutkija Mika Mannermaan kuvaamiin tulevaisuutta koskeviin ajattelun ansoihin. Ääneen ajattelen seuraavassa omiin kokemuksiini ja havaintoihini sekä leirillä että normaalissa arjessa sekä osittain myös Tilastokeskuksen vuoden 2010 esittämiin tietotekniikan käyttöä kuvaaviin lukuihin perustuen sosiaalisen median hypetystä ja vähättelyä alussa esitetyn jaon mukaan.

Keskinäinen vuorovaikutus on kivaa! Minusta sosiaalisen media ydin on olla vuorovaikutuksessa kaverien kanssa riippumatta välineestä. On ihan yhtä kiva saada sähköpostia nopeaan tahtiin kuin saada viestejä FaceBookissa. On ilahduttavaa saada pikaviesti ystävältä ja chattailla jonkin aikaan, jos vain on aikaa, eli ettei puuro kiehu hellalle tai saunavuoro jää käyttämättä. Puhumattakaan rupattelussa puhelimella, se voittanee edellä mainitut ainakin sydänystävien kanssa. Kaikissa edellä olevissa tavoissa kuulun siihen joukkoon jolle viestit ovat tarkoitettu. FaceBookissakin minulla on vain tuntemiani ihmisiä kavereina ja olen säätänyt asetukset siten, että omat viestini eivät näy kavereiden kavereille, tosin ketjuihin kirjoittaessani viesti leviää laajemmallekin. Tämä tapa on kuitenkin niin hieno, että en osaa sitä vähätellä enkä usko edes olevani yli-innostunut.

14

Paha kello kauas kuuluu! Mutta heti kun lisätään kavereiden kaverit mukaan ja avataan sivustot kaikille ja kirjoitetaan, mitä sattuu, kirjoitetaan intiimeistä asioista ja levitetään ne ehkä kuvan kanssa, ehkä parjataan selän takana, niin en voi olla pelkäämättä, mitä sosiaalinen media aiheuttaa kirjoittajalleen, kirjoituksen kohteena olleille ja lukijoille. Esimerkkinä ministerien tappo-uhkaukset, maahanmuuttajavastaisuus jne. Suvaitsemattomuus saa ehkä sosiaalisessa mediassa nopeammin jalansijaa kuin perinteisessä mediassa. Toisin on hyvä muistaa, että suomalaisista 14-74 vuotiaista sosiaaliseen mediaan on rekisteröitynyt noin 40%. Mutta seuraavatko he sitä? Tämän asian kääntöpuolena on sitten se, että samalla tavalla voi saada hyvät ajatukset liikkeelle, malliin porkkanamafia tms.

Portinvartijoista eroon Näin tulemmekin heti sosiaaliseen mediaan kansalaisjournalismin näkökulmasta. Minusta blogit ovat aidointa kansalaisjournalismia, koskevat ne sitten politiikkaa, muotia, käsitöitä tai hevostalleja. Niiden kirjo on laajempi kuin sanoma- ja aikakauslehtien kirjo ja monet blogit ovat kirjoitettukin muille, myös tuntemattomille lukijoille. Tosin on paljon blogeja, joiden lukijakunta on hyvin pieni. Esimerkiksi minun ja Liisa Kirveen www.tietotaitotalkoot.fi päiväkirjaa (blogi sekin) lukee muutama kymmenen ihmistä – mutta sitä rakkaimpia lukijoita. Tilastokeskuksen mukaan blogeja kirjoittaa 14-74 vuotiaisista internetin käyttäjistä noin 3 %, kommentoi 12% ja lukee niitä 40% (viimeisen 3 kuukauden aikana vuonna 2010). Näiden lukujen valossa kansalaisjournalismi ei ole vielä ihan jokaisen asia. Joka tapauksessa jokaisella on mahdollisuus kirjoittaa, enää ei ole lehtitalojen ”portinvartioita” oman mielipiteen esilletuomiseksi. Ja tämä on niin hyvä asia, että sitä ei voi vähätellä eikä sitä voi hypettääkän. Hypettää voi sen sijaan sitä, että jokainen kirjoittaa... jokainen kommentoi


Tietotuutti 11.06.2011 ... .

Sosiaalinen ammattimaiseen markkinointiin?

media Avoin pelastaa..

Mutta entä kun ammatti-ihmiset valtaavat sosiaalisen median omien tarkoitusperiensä mukaisesti? Helsingin Sanomissa 9.1.2011 talous-sivuilla artikkeli siitä, miten Valio käyttää sosiaalista mediaa myynnin ja markkinoin tukena. Valiolla on yksistään FaceBookin päivittämiseen osallistuu 20 henkilöä. Valion sivuista tykkää 15 500 ihmistä! Onko nyt kyse sosiaalisesta mediasta vai onko kyse tunkeutumisesta ihmisten yksityisalueelle, vuorovaikutuskentille? Jos noin moni tykkää, niin silloinhan ei kenelläkään pitäisi olla mitään vastaan? Jotenkin minusta tuntuu kuitenkin tylsältä ja epämukavalta se, että henkilökohtaisen tuttujen kanssa käydyn keskustelun keskelle pomppaa suuryritys muka ystävänä – ja kutsuu tätä sosiaaliseksi mediaksi? Tosin nyt on hyvä muistaa, ettei Valio eikä muutkaan pääse markkinoimaan sivuillani – paitsi Hakaniemen halli – koska en heitä ole tykästänyt ja kavereiden kavereiden estot ovat päällä. Kyse on ehkä vähän samasta kuin että estää puhelinmarkkinoinnin, mikä myös tuntuu yksityisalueelle tunkeutumiselta. Se mitä pelkään – ehkä yli-intoillen – on, että suuryritykset nappaavat sosiaalisen median palvelut meiltä tavallisilta pulliaisilta. Vastauksena tähän ei ole uusi, parempi palvelu, sillä uuden kaverijoukon kerääminen vie taas aikaa – ehkä vähemmän kuin ennen, mutta kuitenkin. Enemmän kuin sivuilleni tupsahtavia mainoksia pelkään markkinoinnin leviämistä piilomainontana. Mutta näinhän tapahtuu jo elokuvissa, lehdissä ja kaikkialla. Tätä pelkoa en vähättelisi. Kaikki manipulointi vie tilaa omalta ajattelulta. Aito vuorovaikutus ei näin tee, yli-intoiluako?

Viimeisenä sosiaalisen median merkityksenä tiedonvälitys on taas ajankohtaista ajankohtaisempi aihe wikileksin myötä. On sanottu – tulevaisuuden tutkijoiden keskustelupalstalla, sosiaalisessa mediassa Matti Häyrinen, – että avoin tiedonvälitys on ainoa asia, joka voi pelastaa meidät finanssikriisin aiheuttamalta syvältä lamalta kaikkine sen seurauksineen. Yhtäältä Tieteiden päivillä Mika Pantzar totesi paneelissa Juha Nurmelan kanssa, että se valtava tieto ja osaaminen, mikä finanssikriisin takana oli, on jopa pahaksi tai sitä on käytetty yhteiskunnan kannalta pahasti. Jos pankkisalaisuutta ei olisi ollut, olisiko sama tietomäärä ollut kansalaisten ja kyseenalaistajien päässä nähdä ennakkoon tuleva kehitys, vaikuttaa päätöksentekijöihin luomalla lakeja ja asetuksia estämään pyramidihuijaus? Tai kertomalla pyramidihuijauksen mahdollisuudesta sosiaalisessa mediassa, olisivatko kansalaiset jättäneet ostamatta taloja, ottamatta halpaa lainaa? Hyvin voisi olla näin. Yli-intoako taas? Vai olisiko houkutus ja tietämättömyys olleet niin suuria, että sosiaalisella medialla ja avoimilla tiedonvirroillakaan tapahtunutta ei olisi voinut estää? Onko tämä ihmisten vähättelyä? Tätä kirjoittaessani testasin, kuinka moni lukee viestejäni FaceBookissa: Vastauksia pyyntöön tykätä viestistäni eka puolen tunnin aikana tykkäsi 10 henkilöä. Talvella kun tein saman testin, tykkääjiä oli 15. Onko syynä kesä, työaika, facebookin hiipuminen vai suosioni vähentyminen? Sitä sitten voin miettiä ensi yönä teltassa, kun kuumuudelta en saa unesta kiinni! Maija

15

tiedonvälitys


Tietotuutti 11.06.2011

METSÄSTYS JA KALASTUS Metsästys ja kalastus ovat olleet kautta aikojen ihmisen selviytymistapoja. Miksi ne jätetään syrjään?Onko elämä nykyään niin helppoa ollakseen helppoa? Ovatko nykytekniikka ja videopelit syrjäyttäneet vanhat tavat?Metsästys ei ole vaan pelkkää räiskintää elämiä kohti,vaan eläinkantojen rajoittamista.Ilman metsästystä moni eläinkanta voisi olla sukupuuton partaalla tai kuollut jänisruton takia. Liiallinenkaan metsästys ei ole hyväksi! Kalastus on aika rauhaisaa heittelyä tai vetelyä siihen asti kunnes nappaa. Kalastustapoja on monia, esim. pyydys- ja urheilukalastus.

Harrastusgallup: Mitä harrastat? Anna: Ratsastusta Julia: Pianon soittoa Mikkel: Parkouria Miksi juuri sitä? Anna: Se on mielenkiintoista Julia: Se on hauskaa Mikkel: Tuntuu mahtavalta kun pystyy liikkumaan miten tahansa!

Jones

16


Tietotuutti 11.06.2011

Freelinet ovat tulleet jäädäkseen Kaliforniassa on viimevuosina kehitetty paljon muutakin uutta ja hienoa kuin erään hedelmäfirman elektroniikkaa. Eräs keksintö, joka on hiljattain alkanut kasvattaa harrastajakuntaansa Euroopassa, on Ryan Farrellyn vuonna 2003 kehittämät Freeline skates rullalaudat. Oikeastaan rullalauta on terminä hieman harhaanjohtava Freelinejen kohdalla, sillä kyse on enemminkin kahdesta rengasparista, joiden molempien päälle on hitsattu pienet metallilevyt - joille on tarkoitus astua. On vaikea näin jälkeenpäin sanoa, mitä Ryan Farrely oikeastaan alunperin halusi rakentaa, mutta hän tuli keksineeksi jotain kerrassaan upeaa, mikä yhdistää rullalautailua surffaamisen ja lumilautailun tyyleihin. Nerokasta tässä kyseisessä keksinnössä on sen vertaansa vailla oleva kannettavuus, Freelinet painavat vain muutaman kilon ja ne mahtuvat helposti laukkuun. Ja kuitenkin, koostaan huolimatta, freelinet tarjoavat ennennäkemättömän tavan liikkua. Rullaaminen niillä on ketterää, sillä kääntyä voi juuri niin jyrkästi kuin omat jalat kääntyvät (suhteessa toisiinsa), ja toisaalta kyyti on myös äärimmäisen mukavaa ja leppoisaa. Ehkäpä keksinnön viehätys perustuu siihen, ettei kukaan vain ole aikaisemmin tajunnut asentaa longboard -renkaita peräkkäin pienten alumiinisten levyjen alle ja vieläpä opetellut

17

pysymään niillä pystyssä. Ryan Farrely varmaankin kaipasi todellista haastetta. Vuosien kehitystyö on nyt palkittu maailmanlaajuisella suosiolla, joka on kuitenkin vasta aivan viime vuosina näkynyt myös Helsingissä, tosin hyvin - hyvin vähäisenä. Miksiköhän? Tällaisten keksintöjen leviäminen riippuu paljon siitä, miten ne liikkuvat verkossa, sillä ennen kuin niitä näkyy katukuvassa, ainoa kanava nähdä niitä (ja kiinnostua niistä) ovat internetin foorumit ja yhteisöt. Esimerkiksi oma ensikosketukseni kyseisiin "levyihin" tapahtui youtubessa - aivan sattumalta. Ensivaikutelmani Freelineista oli hieman skeptinen, luonnollisesti, mutta joka tapauksessa kiinnostuin. Tajuttuani lopulta mistä oli kyse, tein tilauksen. Lentorahtina Kaliforniasta Suomeen tulleet leluni maksoivat pitkän pennin, eikä kolmen viikon odottelukaan kovin helppoa ollut - mutta joka pennille on ollut reilusti vastinetta. Nykyään on jopa vaikea kuvitella lähtevänsä minnekään ilman kyseisiä rullia, sen verran hauskasti ja näppärästi niillä taittuvat sekä ala- että ylämäet. Oikeastaan käveleminen on melkoisen tylsää sen jälkeen, kun kerran on oppinut rullaamaan Freelineilla. -Joose


Tietotuutti 11.06.2011

TUNNELMIA KUVIN Martin the pelimies

Bruno the quickfinger

T채채ll채h채n siivotaan!

18


Tietotuutti 11.06.2011

Petteri ajaa punaisella vespallaan uaa punaisella vespalla...

Khuul !!!

"Ojenna auttava k채tesi"

Koonnut Sara

19


Tietotuutti 11.06.2011

Leiriuutinen – mikä se on?

Tapahtuuko leirillä mitään uutisen arvoista? Mikä on uutinen? Uutinen on nimensä mukaan jotain uutta ja odottamatonta. Onnettomuus on usein ns. Huono uutinen – on tapahtunut jotain ikävää. Hyväkin asia saattaa olla uutinen, esimerkiksi voitto arpajaisissa. Kun vauva saa ensimmäisen hampaan, se on uutinen perheen ja suvun piirissä, mutta ei yllä maailmanlehdistön palstoille. Kun leirillä joku saa haavan polveensa, se on uutinen leirillä ja sitä kannattaa kuvata, lehteen ja videolle. Kun leirin kaivosta loppuu vesi, se on iso ja tärkeä uutinen, koska se vaikuttaa veden säännöstelynä jokaisen leiriläisen elämään. Ovatko leirillä vierailevat ihmiset ”Uutisia”? Sitä ei tiedä ennen kuin ottaa selvää.

Kannattaa suhtautua jokaiseen leirin pihaan tulevaan vieraaseen ihmiseen kuin uutiseen – kysellä, kuka hän on, mistä tulee, miksi tulee leirille? Olla kamera, nauhuri ja lehtiö valmiina, jos vaikka tulisikin osuma! Vastauksista saattaa nimittäin paljastua uutinen, mutta saattaa jäädä paljastumattakin. Sitten ei uutista julkaista. Mutta hauskat uutiset, ja onnellisesti päättyneet kommellukset ovat erinomaisia leiriuutisia – ja niitä kyllä löytyy, kun vain pidetään silmät ja korvat avoimina. Asioita nimittäin tapahtuu koko ajan, ja niistä tulee uutisia, kun joku tekee niistä uutisia. Leiriläiset osaavat tehdä uutisia, nyt niitä pitää vain nähdä. Pitää olla ”uutisnenää”. Liisa

Sadetanssii hyttysten kanssa Kun pitkään jatkunut kuiva ja aurinkoinen sää rupeaa haittaamaan viljelys- ja mukavuustilannetta, on aika ottaa käyttöön toimivaksi havaittu ja monessa kulttuurissa tunnettu sadetanssi. Sadetanssin perimmäinen tarkoitus on luoda sadetta runsaan sadon takaamiseksi, mutta samalla vaivalla virkistyy ihmistenkin kehot ja mielet. Sadetansseja on yhtä monenlaisia kuin niitä tanssineita yhteisöjä, muinaisesta Egyptistä Amerikan alkuperäisväestön heimoihin. Sadetanssia harrastetaan vielä nykyäänkin myös Euroopassa esim. Balkanin alueella. Sadetanssit on joskus huhuttu olevan pelkkiä feikkirituaaleja, jotka keksittiin kun PohjoisAmerikassa kiellettiin alkuperäiskansoilta aurinkojumalan kunniaksi tanssittu aurinkotanssi siinä oli sitten kätevä selittää, että "Emmehän me auringolle tanssi, vaan sateelle!". Toimivimpia oheistarvikkeita sadetanssissa ovat sulat ja turkoosi-kivet (tai muut sinertävät kivet),

20

jotka symboloivat tuulta ja sadetta. Tämän lehden ilmestyessä tiedämmekin jo, toimiko leirin sadetanssijan kova yritys tuoda Vihtiin helpotusta helteeseen. Sadetanssi virkistää - kokeile sinäkin! Hyttysetkin tykkää!


Tietotuutti 11.06.2011

21


Tietotuutti 11.06.2011

Etsi "PUN" have FUN :) (ensimmäiselle löytäjälle 2 lecua Jooselta) FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN RUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN PUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN

22


Tietotuutti 11.06.2011

SIIS LOL KUULIKS ET... ...PETRIL ON TYTTÖYSTÄVÄ ...ulkona paistaa aurinko ja on lämmin :O ...mä juaruan ...martta herätettiin julmasti yöllä. ...mikolla on virtuaakilemmikki. ...tai siis tarkotin että mikolla on mielikuvitus ystävä. ainoa ystävä. ...leirillä on rakastuneita. ...petri feidattiin habbohäissä ...sydäntäsärkevä leiri on aluillaan ...joosel on -22 lecuu :D ...tää on hienoin lehti ikinä<3<3 ...JULIAN, JOHANNAN JA ARTJOMIN COVERI BORN THIS WAYST OLI PARAS ...petri tanssiiii ...Jusu kaipailee Johannaa illalla "ei mistään syystä" ...Vettä ei nyt(kään) tule hanoista ollenkaan ...me syödään sit porkkanalettuja ...Late on ladies man ...missä on punainen mies???? ...todellinen sellainen!!!! ...miksi kaikilla on leirillä nuha ja allergia ...petrillä on nyt vain yksi nainen :(((((((( voi niitä 821734 muuta ...Joose itkee kun siitä on niin paljon juoruja :(( ...Santulla on liilat housut ...henkka ei saanut autoaan pattereilla kuntoon

23

...putkimiehille kelpasi aamupala ...maija vei leevin mukin ja leevi suuttui :::((( ...siis :)))))* ...EVERYDAY IM SHUFFLIN' ...Sara on räkäpää snif ...radiossa soi aika paljon "semmosta musaa" ja "jotain musaa" ...Martin aloitti vesisodan ...vihdin golf-keskusta epäillään törkeästä nurmikon liikakastelusta ...Johanna TEE teki kolmesta tuolista itselleen sängyn ...lehteläiset eivät tiedä maailmanmenosta yhtään mitäännnnnn!!!?!? ...isn't this FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN FUN ...mie elän zerocolalla t:en kerro ku mulle naurettas ...lehtihuoneessa on kärpästen hautausmaa :((( rip ...kuolleelle linnulle tehtiin pihalle hauta ...Julia voitti Martinin koriksessa KOLME KERTAA (hahaha) ...Joose pyytää leiriläiseltä neuvoja :O ...facebook pilasi elämäni, mutta myös leiri koska leirillä pitää käyttää facebookkia


Joo, se

Zaraa

Juliaah

Bryyno

Johguuh

Jonezz


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.