Viestintäleiri ja tietotaitotalkoot tulevaisuuden tekijöinä

VIESTINTÄLEIRIT JA TIETOTAITOTALKOOT TULEVAISUUDEN TEKIJÖINÄ Marja-Liisa Viherä

© Tekijät ISBN 978-952-67734-1-4 (nid.)

ISBN 978-952-67734-2-1 (PDF) 1. painos Kansi: Kari Delcos Teksti: Marja-Liisa Viherä Kuvat: Kari Delcos Taitto: Johanna Viherä Kyriiri Oy Helsinki, 2012

VIESTINTÄLEIRIT JA TIETOTAITOTALKOOT TULEVAISUUDEN TEKIJÖINÄ Marja-Liisa Viherä

Kyriiri Oy

SISÄLTÖ JOHDANTO

TULEVASIUUDENTUTKIMUKSEN NÄKÖKULMA VIESTINTÄLEIREIHIN VIESTINTÄVALMIUDET Viestintä olemassaolon perustarpeiden tyydyttäjänä VIESTINTÄLEIRIT Viestintäleirin syntyhistoriaa Viestintäleirin toimintamuodot Tietotuutti ilmestyy joka aamu Radio Viekas kuuluu kauas Kello 22 katsellaan yhdessä Vaihtoehtojen kirjoa ravintoloissa Leirin sydän ja verenkierto - infopiste ja leiriraha Kioskin pito on hauskaa Internet - ikkuna maailmalle Kaaospäivän avulla elämänhallintaa Viestintäleiritoiminnan periaatteeet Toimintaperiaatteet Opitaan yhdessä Viestintä- ja tietotekniikkaa hyödyntävät toiminnat Viestintäleirillä Yhteydenpito Etäasiointi Automaattiset hallinnon vaatimat prosessit Tiedonhaku Viihde Joukkoviestintä Oma tuotanto Viestintäleiri matkalla kohti vuorovaikutusyhteiskuntaa TIETOTAITOTALKOOT JATKAMASSA JA LUOMASSA UUTTA TULEVAISUUSAJATTELUA Tietotaitotalkoiden tavoite Tietotaitotalkoiden hyvät käytänteet Toteutuneet tietotaitotalkoot Tulevaisuustalkoot tulevaisuusajattelun herättäjänä LOPPUKOMMENTTI KIRJALLISUUTTA

7

JOHDANTO Se mitä teemme arjessa vaikuttaa yhä enemmän jopa koko planeetan tulevaisuuteen ja siksi on tärkeää kehittää arjen tulevaisuustyökaluja. Viestintäleirit ja Tietotaitotalkoot ovat keinoja herättää tulevaisuusajattelua ja antaa konkreettisia esimerkkejä tulevaisuuden vaihtoehdoista.

Tulevaisuuden tutkijat tutkivat yhtäältä mielellään isoja globaaleja ilmiöitä ja niiden vaikutusta tulevaisuuteen ja toisaalta esimerkiksi tekniikan kehittymistä ja käyttöä ja sen vaikutuksia arjessa. Tulevaisuusverstaat ovat yksi menetelmä tarkastella arjen tasolta tulevaisuutta (Nurmela 2012). Globaalien ilmiöiden ja arjen yhdistäminen on harvinaisempaa. Tarinat (Jarva 2012) ovat yksi keino, toinen on luoda esimerkkejä globaalin maailman elämäntavoista. Viestintäleirit ja niiden

pohjalta kehitetty Tietotaitotalkoot -malli ovat syntyneet tulevaisuuden tietämisen intressistä käsin. Niissä toimintaa ohjaa näkemys ihmisten väliseen luottamukseen perustuvasta vuorovaikutuksesta. Mallien kehitys on saanut alkunsa siitä huolesta, jonka globaalit ilmiöt (ympäristön saastuminen, työpaikkojen kato, globaali eriarvoisuus, ylikansallinen viihde jne.) aiheuttavat meidän arjessamme (yksinäisyys, näköalattomuus, turvattomuus, osallistumattomuus jne.). Ilmiöiden takana on usein tietotekniikan eri alojen sovellukset.

Viestintäleireillä tietotekniikka on tietoisesti otettu palvelemaan tulevaisuuden vuorovaikutusyhteiskuntaa. Tässä artikkelissa haluan osoittaa, miten viestintäleirit ovat olleet - ja ovat edelleen tulevaisuuden tekemisen paikkoja ja tulevaisuusa9

jattelun herättäjiä. Tästä syystä käyn läpi leirien neljännesvuosisataista historiaa tulevaisuusajattelun näkökulmasta. Tietotaitotalkoot ovat viestintäleirien jatke olemassa olevissa yhteisöissä tavoitteena osoittaa, että tietotekniikan luovalla käytöllä on merkitystä kansalaisyhteiskunnan säilymiselle, yhtenä tulevaisuuden vaihtoehdoista.

Tarkastelen ensin tulevaisuuden tutkimuksen antamia virikkeitä mallien kehittämisessä ja toiseksi luon katsauksen mallien teoriapohjaan: viestintävalmiuksien kolmeen komponenttiin tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa. Näistä käsittelen vielä tarkemmin yhtä komponenttia, motiivia, joka perustuu ihmisen olemassaolon perustarpeisiin. Teoreettisten tarkastelujen jälkeen kuvaan viestintäleiritoiminnan periaatteet ja historian. Näitä

10

seuraava viestintäleirin toiminnan kuvaus viekin suuren osan artikkelin sisällöstä.

Toimintamuotojen kuvaus painottuu eri viestintätapojen kuvaamiseen sekä uuteen ja erilaiseen tapaan järjestäytyä ja toimia.

Viestintäleirimalli on myös Tietotaitotalkoiden luotsikoulutuksen perustalla.

Lopuksi luon vielä katsauksen siihen, millaisen jäsennyksen tietoyhteiskunnan eri toiminta-alueiden tieto - ja viestintätekniikan käyttö saa monien kymmenien viestintäleirien antaman kokemuksen perusteella.

Nämä kokemukset ovat osittain myös kirjan Tietoyhteiskuntaa ymmärtämässä taustalla (Mäkinen at al 2002). Tämän jälkeen tarkastelen Tietotaitotalkoita sekä erityisesti niiden yhteydessä kehiteltyjä tulevaisuustalkoita. Tulevaisuustalkoot on tulevaisuuden tutkimuksen menetelmä tulevaisuusajattelun herättämiseksi.

TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMA VIESTINTÄLEIREIHIN Tieto muodostuu parhaiten todellisissa tilanteissa sosiaalisen oppimisen tuloksena, myös tulevaisuustieto. Tällöin ihminen nähdään John Deweyn (1859 – 1952) mukaisesti aktiivisena ja uteliaana toimijana ja oppiminen perusluonteeltaan ongelmanratkaisuna. Oman toimintansa ja sen tulosten itse arvioinnin pohjalta opitaan katselemaan aikaisempaa osaamista ja opitaan uutta. Prosessi on oppimisen ydin (Merilampi 2012).

Tulevaisuustyössä ja viestintäkasvatuksessa viestintäleireillä on kyse juuri prosessimaisesta oppimisesta ja viestintäleirejä ja tietotaitotalkoita voi kutsua osallistuvaksi ja osallistavaksi tulevaisuudentutkimukseksi. Myös tulevaisuustietoisuuden ja valmiuksien luominen on malleissa keskeistä.

Leireillä tulevat testatuksi niin kasvatustieteiden uusia tutkivan oppimisen oppimiskäsityksiä (Hakkarainen et al 1999), sosiologian käsityksiä sosiaalisesta pääomasta, luottamuksesta ja yhteisöllisyydestä (Ilmonen 2000), viestintätieteen teoriat viestinnän rituaalisesta merkityksestä (Aula, Hakala 2000) sekä yhteiskuntatieteilijöiden tarkastelut globaalisuuden ja lokaalisuuden välisestä jännitteestä (mm.

Castells 1996, Eriksson, Vehviläinen 1999).

Tulevaisuuden tutkimus on arvorationaalista, sillä siihen sisältyy päämäärä halutuista tulevaisuuksista. Tulevaisuuden tutkimus ei ole muiden alojen kattotiede, vaikka se hyödyntää muiden tieteenalojen tuloksia ja metodeja niissä ongelmanasetteluissa, jotka koskevat ihmisyhteisöjen tulevaisuutta ja siitä tietämistä.

11

Tulevaisuuden tutkimuksen menetelmiin kuuluvat sekä skenaarioiden laadinta että tulevaisuuden tekeminen. Tulevaisuuden tutkimuksen menetelmiin sisältyvät periaatteessa sen piirissä käytettyjen menetelmien lisäksi myös kaikkien muiden alojen tutkimusmenetelmät (Viherä 1999).

Viestintäleirit ja tietotaitotalkoot kuuluvat tulevaisuuden tekemisen menetelmiin.

Viestintäleireillä viestintä, tekniikka ja yhteisöllisyys kohtaavat runsaan viikon yhdessäolon ajan, tietotaitotalkoissa aika on lyhyempi, 12 tuntia.

Viestintäleirit ovat syntyneet tahdosta tietää ja ymmärtää viestintätekniikan ja viestinnän merkitys ihmisten yhteisössä sekä halusta tutkia empiirisesti opitaanko uuden tekniikan käyttöä tekemällä. Viestintäleireillä toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan tarkoituksena ymmärtää toimiiko viestintäleirimalli ihmisyhteisössä, jossa uusi tekniikka on kaikkien saatavilla. Samalla etsitään vastausta tekniikan käyttöön ihmisten henkisen kasvun välineenä.

Malleissa etsitään vastausta kysymykseen: Millainen on se tietoyhteiskunta, jossa jokaisella on oikeus ilmaista itseään ja tulla kuulluksi? Ensimmäiset sysäykset tälle ajatukselle antoi Erik Ahlman kirjassaan “Ihmisen probleemi”, missä hän toteaa, että ihmisen idea on itsensä vapaa ilmaiseminen (Ahlman 1953) sekä Pentti Malaska kirjoituksillaan vuorovaikutusyhteiskunnasta (Malaska 1983). Tietoyhteiskunnassa itsensä ilmaisemisen ja vuorovaikutuksen välineitä ovat myös uudet viestintätekniikat ja niihin sisältyvät viestintäpalvelut.

Vuorovaikutusyhteiskunta on tulevaisuuden tutkimuksen piirissä usein esitetty skenaario, joka perustuu lähtökohdiltaan informaatioyhteiskunnan tuomaan tuotan12

non ja sitä dominoivan tavan muutokseen teollisuudesta palveluihin ja siten murrosajatteluun. Murroksessa tarpeiden moninaisuudessa tapahtuu laadullinen muutos. Malaska kutsuu perustarpeiden yhteiskunnaksi sitä yhteiskuntaa, jossa perinteinen maa- metsä- ja karjatalous eli maatalous oli dominoivana kehitysvoimana. Näin hän haluaa kiinnittää huomiota siihen, että yhteiskuntien kehitysvaiheita eivät määrää niiden tuotantomuodot sinänsä, vaan ne tarpeet, joiden tyydyttämistä pidetään kulloinkin ensisijaisena ja joiden vaatiman tuotannon ja kulutuksen järjestäminen on yhteiskuntapolitiikan ja talouden ongelmien polttopiste. Kun nämä tarpeentyydytysongelmat pyritään mahdollisimman tehokkaasti ratkaisemaan, niin syntyy kulloisessakin historiallisessa tilanteessa mahdolliset ja tehokkaat tuotantotavat, infrastruktuuri, työn ja toimeentulon käsitteet ja järjestelmät, perhemuodot, kasvatus- ja hoitoratkaisut, omistamisen ja vallankäytön muodot sekä yhteiskunnalliset arvot, kuitenkin siten, että korkeimmalle hierarkiassa nousee se tuotanto, joka tuottaa ensisijaisen tarpeentyydytyksen mahdollisuuksia.

Yhteiskunta pysyi tuotannoltaan maatalousyhteiskuntana niin kauan kun perustarpeiden (ruoan ja lämmön) tyydyttäminen oli ongelma. Ulkopuolisten panosten käytön lisääntyminen aiheutti sen, että dominoiva tuotantomuoto, maatalous, siirtyi intensiivisen kasvun kauteen, jossa vähemmästä saatiin enemmän. Samalla koko yhteiskunta siirtyi kehityksensä murrokseen, jonka aineellisen perustan tämä intensiivinen kasvu synnytti. Perustarpeiden yhteiskunnan dominoiva tuotantomuoto maatalous laajasti ymmärrettynä muuttui kehityksen myötä ongelmattomaksi ja samalla tarve järjestää koko yh-

teiskunta arvoineen maatalouden tehokkuuskriteerien mukaan menetti merkityksensä. Ihmisille syntyi lisää vapausasteita ja uusia tarpeita. Nämä synnyttivät uusia ongelmia tarpeentyydytyksen piirissä (Malaska 1983).

Perustarpeista seuraava vaihe on tavaratarpeiden yhteiskunta ja sen dominoiva tuotantomuoto on teollisuus. Teollisuus otti teollisen toiminnan tayloristiset tehokkuus- ja toimivuuskriteerit määräävään asemaan niin infrastruktuurin, työn käsitteen ja toimeentulon ehtojen kuin perherakenteen ja roolijaon, koulutuksen, terveydenhuollon kuin myös maatalouden, vallankäytön ja arvojen ohjaajana ja ehdollistajana (Malaska 1983). Tavaratarpeiden tyydyttäminen edellyttää, että niitä kulutetaan mahdollisimman paljon, koska vain täten saadaan hinnat putoamaan mahdollisimman alas ja massatuotanto käyntiin.

Analogisesti aiemman murroksen kanssa voidaan nyt kysyä, mikä on tavaratarpeiden yhteiskunnan sellainen “lannoite”, joka muuttaa ekstensiivisen kasvun intensiiviseksi tuottamaan vähemmästä enemmän ja säästämään pääomaa, työtä, raaka-aineita, energiaa, työtiloja, ympäristöä sekä samalla parantamaan laatua ja palvelutasoa ja mahdollistamaan ihmisille tasapainoisen elämäntavan.

Vuorovaikutusyhteiskunnassa lisävauraus voidaan kanavoida palvelutoiminnan luoman uudenlaisen tuotantopotentiaalin avulla uusien tarpeiden tyydyttämiseen, tarpeiden, joiden tyydyttämisen mahdollisuuksille ja niiden tarvitsemalle tuotannolle informaatio ja sen teknologia ovat yhtä oleellisia kuin voimakoneet tavaratarpeiden tyydyttämisessä. Vuorovaikutusyhteiskunnan tarpeet voidaan tyydyttää vain toisten ihmisten kanssa eri areenoilla.

Vuorovaikutustarpeiden tyydyttäminen on kommunikointiprosessi ja se vaatii ihmisiltä vuorovaikutusvalmiuksia. Tietoyhteiskunnan vuorovaikutus on omiaan käynnistämään kansalaisten luovan toiminnan, “tuntuupa se kuinka idealistiselta tahansa” (Malaska 1983). Vuorovaikutusyhteiskunta nojaa ensisijaisesti kansalaisten viestintävalmiuksiin. Selkeitä merkkejä vuorovaikutusyhteiskunnan olemassaolosta jo nyt on mm. sosiaalisen median voimakas nousu sekä puhe yhteisöllisyydestä ja toimenpiteet yhteisöllisyyden mahdollistamiseksi.

Tietoyhteiskuntatarkasteluun on noussut käsite digitaalinen kuilu, jolloin osan ihmisistä katsotaan jääneen sähköisten viestintä- ja tietopalvelujen ulkopuolelle.

Jos Ahlmanin ajatus ihmisen ideasta itsensä ilmaisemisessa on oikea, oikeudenmukaisessa tietoyhteiskunnassa kaikilla tulisi olla oikeus ja mahdollisuus itseilmaisuun myös uuden viestintätekniikan avulla. Tasapainoiseen yhteiskuntakehitykseen tulisi liittyä myös oikeus jäädä viestintätekniikan käytön ulkopuolelle toteuttamaan itseään jollakin muulla tavoin. Tällöin tarvitaan yhteisöltä uudenlaisia palveluja, joiden avulla ihmiset eivät jää yhteiskunnan ja sen vuorovaikutusverkkojen ulkopuolelle. Myös näiden palvelujen ideoita on kehitelty viestintäleireillä, mm. infopisteen verkostosihteerin avulla, sekä ravintoloissa luovan ongelmanratkaisun ja sähköisten palvelujen avulla. Tietotaitotalkoissa tehdään useimmiten lehteä kuin muita medioita. Ehkä tässäkin on kyse siitä, että halutaan pitää kaikki mukana yhteisössä? Onhan paikallislehti merkittävin kaikkien ulottuvilla oleva tiedonjakeluväline.

13

VIESTINTÄVALMIUDET Kun viestintä nähdään yhteiskunnan kaikkien jäsenten vuorovaikutuksellisena prosessina, se edellyttää kansalaisilta viestintävalmiuksia. Viestintävalmiudet muodostuvat kolmesta komponentista: 1) Liittymä (Access) 2) Osaaminen (Competence) 3) Motivaatio (Motivation)

Voidaksemme lähettää ja vastaanottaa viestejä, tarvitsemme ensiksi liittymän välineen tai paikan. Liittymä voi olla kasvokkain tapahtuva kohtaamispaikka, puhelin, kirje, sähköposti, faksi, viesti ilmoitustaululla, jne. Onnistuneeseen viestintätapahtumaan ei riitä, että itsellämme on yksi tai useampi liittymä. Myös viestinnän toisella osapuolella tulee olla 14

meidän liittymiemme kanssa yhteensopiva liittymä.

Toiseksi on sekä osattava käyttää liittymää teknisesti että osattava viestiä: tuottaa, lähettää, ottaa vastaa, tulkita ja ymmärtää viesti ja sen merkitys laajemmassa kontekstissa.

Kolmanneksi meillä tulee olla halu viestiä, kuulua joukkoon ja tuoda oma panoksemme yhteiseen kulttuuriin.

Viestintä olemassaolon perustarpeiden tyydyttäjänä Usein motivaatioita tarkastellaan Maslowin tarvehierarkiaan perustuen (kts. vaikka internetixin sivulta). Maslowin tarvehierarkiaa on kuitenkin vaikea soveltaa

Kuva 1. Olemassaolon perustarpeet viestintään. Mitä viestintävalmiudet merkitsevät ihmiselle? Millaisia tarpeita viestintä tyydyttää, mitä se uhkaa? Mitä tarpeita viestinnän avulla tyydytetään?

Viestintäleirillä ihmisen tarpeita onkin lähestytty ihmisen olemassaolon perustarpeiden, jäsentyminen ajattelun avulla, liittyminen tunteen avulla ja tekeminen, roolin elämässä, (Turunen 1988) kautta.

Pohdin tätä lähtökohtaa talkoopäiväkirjassa keväällä 2012 seuraavasti: Pohdimme perjantaina Karin kanssa kuvaani Turusen määrittelemistä Ihmisen olemassaolon perustarpeista, jäsentymisestä ajattelun avulla, liittymisestä tunteen avulla ja tekemisestä, roolista, itsensä kokemisesta merkitykselliseksi.Vertasimme näitä tarpeita paljon käytettyyn Maslowin tarvehierarkiaan: 1. fysiologiset tarpeet (lämpö, ruoka, asunto,...)

2. turvallisuuden tarpeet 3. liittymisen tarpeet

4. arvostuksen tarpeet 5. itsensä toteuttamisen tarpeet.

Vaikka Maslowin tarvehierarkian ylimmät tarpeet ovat samankaltaisia kuin Turusen olemassaolon perustarpeet, on niillä paljon eroja.

Kun itse löysin 80-luvulla Turusen olemassaolon perustarpeet, ilahduin ja näin, että ne ovat juuri ne tarpeet, joita viestintä- ja tietotekniikalla voidaan yhtäältä tyydyttää ja toisaalta uhata. Muistan, kuinka minua harmitti aina, kun esitin jonkin mielestäni hienon idean kakkien ihmisten näkökulmasta, ja se tyrmättiin. Ensin pitää kansainvälistyä, kilpailla ja sitten voidaan vasta katsoa, että kaikille kaikkien ylimmätkin tarpeet tulevat tyydytetyksi. Näin sitten rakennettiin it-palveluja, jotka ennemmin uhkasivat kuin edistivät olemassaolon perustarpeita: työ automatisoitui, muuttui etätyöksi Aasiaan, asiointi muuttui etäasioinniksi, viihde globalisoitui, tosi-Tv valtasi television, elintarvikkeet keskittyivät ja ketjuuntuivat, ihminen koki olevansa entis15

tä enemmän objekti, nappulana pelimiesten pelissä jne. Kun olisi ollut mahdollista myös vahvistaa ihmisten omia elämäntapoja, helpottaa työtä, antaa enemmän vapaa-aikaa, kouluttaa verkkosihteereitä pienyritystoiminnan tueksi, palkata ja opettaa paikallisen viestintäpajan vetäjiä, ohjata ja opastaa yhteisöjä jne.

Rupesin tuolloin miettimään it-palvelujen kehittämistä ihmisen olemassaolon perustarpeiden tyydyttämisen näkökulmasta, mietin, millainen on se yhteiskunta, missä kaikilla on oikeus jäsentyä, liittyä, tehdä? Missä tieto on avointa ja ilmapiiri luottamukseen perustuva?

Syntyivät viestintäleirit ja niiden jatkona Tietotaitotalkoot. Vasta näiden Karin kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen havahduin taas: Jos olisimme tehneet viestintäleirejä tai tietotaitotalkoita Maslowin tarvehierarkiaan perustuen, emme olisi tehneet mitään. Meillä ei olisi ollut resursseja pitää leirejä hienoissa paikoissa, nukkua sisällä, syödä muiden tekemää ruokaa. Kun lähdimme olemassaolon perustarpeista oli itsestään selvää, että viestintä oli pääroolissa ja muista asioista sitten katsotaan, mitä saadaan aikaan. Niinpä olemme nukkuneet 25 viimeistä kesäkuun alkupuolta teltassa, tehneet ruokaa milloin sateessa ulkona tai savuavalla hellalla. Ja aina osallistuneet videon, lehden, radio-ohjelman tekoon, käyttäneet puhelimia, tekstiviestejä, paikannuspalveluja jne. Aina on ollut mukana sekä uutta että vanhaa tekniikkaa, uutta uteliaisuudesta, mihin tämä kelpaa ja vanhaa käyttökelpoisuuden mukaan. Myös tietotaitotalkoissa ruoka on syntynyt pikkukeittiöissä, puuhelloilla, mukana tuoduilla paistinpannuilla jne.

Ja aina on kuitenkin syöty posliiniastioista kestävän kehityksen nimeen.

16

Turusen olemassaolon perustarpeiden ottaminen tekemisen pohjaksi on johtanut viestintäleirimäiseen toimintaan myös töissä ja vapaa-aikana.

Leirejä suunniteltaessa on siis alusta lähtien mietitty, miten olemassaolon tarpeet tulevat parhaiten tyydytetyksi viestinnän avulla. Nyky-yhteiskunnassa olemassaolon perustarpeet ovat uhan alla. Useimmiten voi todeta, että globaalit informaatiovirrat uhkaavat näitä tarpeita. Jäsentyminen ajattelun avulla on vaikeaa, jos ei tunne viihde- ja uutisvirtojen syntyä ja erota esimerkiksi fiktiota ja faktaa toisistaan. Jäsentymistä eivät myöskään edistä globaalit valtarakenteet, joihin on vaikea vaikuttaa. Ihmisten yhteisöt hajoavat, perheet pirstaloituvat, työyhteisöt muuttuvat. Paikalliset yhteisöt näivettyvät toiminnan ja aktiivisten jäsenten puuttumisen vuoksi. Ihmisten on vaikea liittyä tunteen avulla ja löytää omia yhteisöjään.

Työn ja tekemisen merkitys on muutoksessa. Aiemmin arvokkaaksi koetut työtehtävät ovat nykyään arvottomia, koneella korvattavia jne. On todella aika etsiä ratkaisuja ihmisten perustarpeiden tyydyttämiseksi. Teollisuusyhteiskunnan tavaratarpeiden tyydytys ei anna kaikille olemassaolon perustarpeiden tyydytystä.

Ympäristömme ei kestä enää länsimaista tavarankulutusta. On aika miettiä vuorovaikutusyhteiskunnan olemassaolon perustarpeita.

Nykyaikana joukkoviestintä on tietoverkkojen leimallisin piirre, mm. televisiota katsellaan päivittäin yli 2 tuntia, lehtiä luetaan alle puoli tuntia (Tilastokeskus, Ajankäyttötutkimus, 2011) ja musiikki soi taustalla useimmiten. Videon tullessa sen käyttöä perusteltiin omien ohjelmien katselulla. Videon, DVD:n tai ver-

kossa olevien tiedostojen käyttö on kuitenkin joko ohjelmien nauhoitusta ja katseluajan siirtoa tai ostettujen/vuokrattujen tuotantojen katsomista. Aikaa vietetään ammattimaisesti toimitettujen ohjelmien ja viihteen parissa. Ihminen on tietoverkoissa objekti ja hyvin harvoin subjekti.

Internetkin on kaupallistumassa www-sivujen ja sosiaalisen median etsiessä suuria kävijämääriä mainosten saamiseksi sivuilleen. Jokaisen itseilmaisumahdollisuus on sosiaalisen median avulla lunastamassa

tietoyhteiskunnan lupausta. Viestintäleireillä etsitään viestintätekniikan käyttöön itseilmaisussa kasvotusten myös muita tapoja kuin median avulla omissa lehdissä, omassa tv:ssä, radiossa. Voi sanoa, että viestintäleirit ovat itsestään sosiaalista mediaa, sillä leirien aikana ei sosiaalinen media keskinäisessä kommunikoinnissa nouse tärkeään eikä merkittävään rooliin (kysely Facebookissa leiriläisille 2012 sekä Giuseppe Lugano 2009).

Kuva 2. Viestintävalmiudet

17

Olemassaolon perustarpeiden tyydyttäminen vaatii uudenlaisia viestintävalmiuksia.

Ilman kykyä viestiä ei itsensä ilmaiseminen eikä vuorovaikutus ole mahdollista.

Kuvioon 3 on koottu viestintävalmiuksien komponentit.

Ihminen ei viesti yksin. Mikäli tarkastelemme viestintävalmiuksia vain yksilön näkökulmasta, jätämme hänet yksin joko joukkoviestinnän kuluttajaksi tai internetin surfaajaksi. Samalla hämärtyy käsitys viestinnästä viestin vastaanottajan ja lähettäjän välisenä vuorovaikutustilanteena.

Yhteisössä viestintään osallistujia ovat kaikki yhteisön jäsenet, jokaisen tuodessa

Kuva 3. Yhteisöllinen viestintä

18

oman merkityksensä yhteisön kulttuuriin.

Keskeistä on yhteisön ylläpitäminen ajassa ja yhteisten käsitysten ilmitulo (Carey 1989). Tällöin on huolehdittava siitä, että viestintävalmiudet ovat yhteensopivat.

Viestintätapojen muuttuessa, ollessa jopa murroksessa, on vaarana, että osa ihmisistä putoaa oman yhteisön viestinnän ulkopuolelle. Esimerkiksi nuorisojoukossa saa yhä useampi tiedon tapahtumista tekstiviestillä tai sosiaalisen median välityksellä. Ellei itsellä ole näiden viestien vastaanottomahdollisuutta, voi jäädä ulkopuolelle, ellei ole jostain muusta syystä erittäin suosittu.

Viestintäleirillä onkin huolehdittu siitä, että viestintävalmiudet ovat kaikilla. Liittymiä on runsaasti, osaaminen on yhteistä kunkin toimiessa tarvittaessa opastajana ja etsittäessä yhdessä vastauksia, silloin kun kukaan ei osaa. Motivaatio lähtee olemassaolon perustarpeista: leirillä jäsennytään ajattelun avulla mm. kirjoitettaessa lehtiin juttuja, tehtäessä radio-ohjelmia haastatellen erilaisia asiantuntijoita, liitytään tunteen avulla huolehtimalla toisista, soitellen, jutellen ja halaten. Viestintäleiri on itse asiassa paikka, missä viestinnän kohtaaminen on maksimisissaan. Leiriläiset viestivät toistensa kanssa, kaikella viestinnällä on lähettäjät ja vastaanottajat ja viestintä on avointa. Kukaan ei jää ulkopuolelle. Tämä kaikki toteutuu leirin yhteisössä 8-10 päivän aikana, voisiko se toteutua myös koko yhteiskunnassa?

Jos viestintäleirillä joku ei osaa tulkita toisen lähettämää viestiä oikein, hän voi kysyä muilta, hän voi jatkaa viestintää muissa leirimedioissa jne. Leirin viestintävälineet ovat pääsääntöisesti yhteensopivia keskenään ja kaikkien käytössä.

Tosin usein huomataan, että mm. eri käyttöjärjestelmät eivät olekaan keskenään yhteensopivia, mutta kokemusten kautta nämäkin vaikeudet voitetaan etsimällä erilaisia ratkaisuja kiertää ongelmat. Viestintäleirille jokainen on tullut vapaaehtoisesti. Näin motivaatio kuulua yhteisöön on korkea. Lisäksi varhaisohjaajat huolehtivat siitä, etteivät pienimmätkään koe oloaan turvattomaksi. Tämä on omiaan lisäämään yhteenkuuluvuutta.

Tietotaitotalkoiden luotsikoulutuksen leireillä luotsit huolehtivat yhteenkuuluvuudesta, opastavat ja innostavat.

19

VIESTINTÄLEIRIT Viestintäleirejä ei ole tietoisesti tehty tutkimusten tarpeisiin, vaan ne ovat syntyneet skenaarioiden (Malaska, Viherä et al.

1982) innoittamina kokeiluina, miten opimme uutta viestintätekniikkaa ja mihin käytämme sitä. Viestintäleireillä on kokeiltu, onko tulevaisuuden ideaalisena utopiana esitetty vuorovaikutusyhteiskunta mahdollinen, syntyykö uudella tarpeiden määrittelyllä uudenlainen yhteisö.

Ensimmäinen viestintäleiri pidettiin kesällä 1987 ja siitä lähtien leirien sisällöllinen anti on kasvanut koko ajan. Leirillä käytetty tekniikka on kehittynyt ajan kuluessa, mutta sen merkitys itse leirille on osoittautunut välineelliseksi. Leireistä on syntynyt henkisen kasvun paikkoja, sosiaalisen pääoman kertymistä, luottamuksen ilmapiirin rakentamista, elämää. Tekniik20

ka on sopeutunut tähän elämänmuotoon, tosin uusimmatkin tekniikat on otettu pysyvämpään käyttöön, mutta ei itsetarkoituksellisesti.

Viestintäleirin syntyhistoriaa Viestintäleirin idea kehitettiin vuonna 1987, jolloin perustettiin Viestintäkasvatuksen seura ry. Leirin toiminnan perusidea on ollut alusta asti lähes sama.

Leireillä tehdään joka päivä lehti, videoohjelma ja radio-ohjelma. Vuorovaikutus syntyy päivittäin ilmestyvien medioiden avulla ja välityksellä. Kokonaisnäkemyksen saamiseksi ja yhteisön rakenteiden ymmärtämiseksi leiriläiset kiertävät eri tehtävissä siten, että joka päivä tehtävä

vaihtuu. Näin jokainen leiriläinen tekee lehden, videon ja radio-ohjelmaa ja hoitaa leirin infoa, sekä ravintolaa. Samalla opitaan arvostamaan toisten ja omaa työtä.

Leireillä ei ole ulkopuolisia henkilöitä ruoanlaittajina tai siivoojina. Nämäkin työt tehdään itse. Viestintävälineitä käytetään sekä toiminnan tehostamiseksi että itseilmaisuun ja vuorovaikutukseen. Leireillä leikitään tosissaan (Luokola 1989).

Kesäleirille voi nykyään ilmoittautua internetin välityksellä. Leireistä ei ilmoitella, vaan tieto niistä on kiirinyt lumipalloefektin lailla. Kaikki halukkaat ovat mahtuneet mukaan. Kesäkuun leirillä on ollut yleensä vajaat sata osallistujaa. Leiripaikkana on ollut eri paikkakunnilla maalaiskoulun tilat ja on yövytty teltoissa.

Kesäkuun alussa on paikalle menty kuorma-autolla, nykyään pakettiautolla, laitteet, koneet, paellapannut yms. tavarat mukana. Leiri rakennetaan yhdessä leiriläisten kanssa.

Vuosien saatossa laitteisto on kasvanut niin suureksi, että rakentamiseen on jo varattava muutamia päiviä. Varusteisiin kuuluu nelisenkymmentä mikroa, videolaitteet, radioasema, ruokailutarvikkeet, telttapohjat, teltat, aiemmin sata puhelinkonetta, nykyään muutama kännykkä, ja radioita. Kesäleirien kustannukset on katettu pääsääntöisesti osallistumismaksuilla ja vapaaehtoistyöllä. Sonera on osallistunut leirien yhteyskuluihin ja Liikenne- ja viestintäministeriö on antanut pienen avustuksen.

Viestintäleirejä on pidetty nuorison kesäleirien lisäksi mm. kauppaoppilaitoksissa, kouluissa, vammaisten oppilaitoksissa,

työttömyyskursseilla, palvelutaloissa, kylissä ja tulevaisuuden tutkijoiden jatkokoulutuksessa.

Kesäleirit ovat viestintäleirien ominta aluetta ja niillä syntyvät uudet kokeilut.

Mallia voi toki soveltaa koulutyössäkin, tosin se vaatii aikaan perustuvan lukujärjestyskäytännön muuttamista. Toiveenani olisi viestintäleirimallinen toiminta koulussa siten, että kaikki kävisivät lukuvuoden aikana viikon viestintäleiriä. Samalla koululla olisivat päivittäinen lehti, video, radio, kioski ja omat vuorovaikutteiset internetsivut. Oppilaat oppisivat viestinnän lisäksi mm. yrittäjyyttä. Ellei leiri koulun sisällä ole mahdollista, viestintäkerhot voisivat toimia mallin henkeä noudattaen (Härkönen 1994).

Joukkoviestimien – lehden, videon ja radion – lisäksi kohdeviestintä on aina ollut leirillä erikoisasemassa. On kokeiltu kannettavia puhelimia, radiopuhelimia, puheposteja, virtuaalifakseja ja puhelinta joka telttaan. Jotta kohdeviestintä saataisiin mukaan tehostamaan arjen toimintaa, on tärkeää, että leirillä hoidetaan arkiaskareetkin itse ja totutaan käyttämään lähialueen kyläkaupan ja pienleipomon tuotteita. Samalla opitaan pienlogistiikkaa.

Kohdeviestintää on käytetty asioiden hoidon lisäksi sosiaalisten suhteiden hoitamiseen ja esimerkiksi ensimmäisellä leirillä vuonna 1987 käytiin verkkokeskusteluja (viereisten huoneiden ja muutaman ulkopuolisen kesken videotexin keskustelukanavalla), paljon ennen sosiaalisen median yleistymistä. Tämäkin oli sitä tulevaisuuden tekemistä.

Se, että viestintäleiri on saanut avustusta Liikenne – ja viestintäministeriöltä ja Soneralta, eikä esimerkiksi Opetusministeriöltä, kuvastaa viestintäleirien tulevaisuuden tekemisen näkökulmaa.

21

Viestintäleirin toimintamuodot Leirin aluksi osallistujat jaetaan viiteen ryhmään. Leirin aikana jokainen ottaa osaa jokaiseen toimintapisteeseen ja tulee näin ollen tuntemaan viisi erilaista toimintaa (kuva 4).

Jokaisella ryhmällä on kaksi tai kolme ohjaajaa, jotka kulkevat ryhmän mukana tehtävästä toiseen. Ohjaajia kutsutaan “kultseiksi”. Kultsit ovat vähintään kolmella leirillä olleita, peruskoulun ala-asteen suorittaneita, avoimen, innostavan ja huolehtivan mielen omaavia nuoria. Leirillä monena vuonna olleita aikuisia kutsu-

Kuva 4. Viestintäleirin toimintakartta 22

taan sukupuolesta riippumatta “Vanhoiksi Rouviksi”.

Leirillä on vain yksi kirjoitettu sääntö: alle 18-vuotiaat eivät saa juoda alkoholia lainkaan ja yli 18-vuotiaat vain olutta ja viiniä ruokajuomana. Toimintaa rytmittää valmiiksi saaminen.

Leirillä on myös omat ravintolat, oma raha, kioski ja näkymättömien töiden pisteytys. Näiden avulla opitaan näkemään toiminnan rakenteita, opitaan yrittäjyyttä sekä arvostamaan kaikkia töitä. Käyn seuraavassa läpi ensin leirin eri toimintoja ja niiden vaatimaa tekniikkaa, liittymiä.

Tietotuutti ilmestyy joka aamu Leirilehti, nimeltään Tietotuutti, julkaistaan joka päivä ja se jaetaan aamuyön tunteina osoitetarralla varustettuna jokaisen telttaan. Sitä luetaan aamulla teltassa ja kahvipöydässä. Tietotuutilla on hyvin tärkeä osa vuorovaikutuksen muodostumisessa. Koska lehti todella ilmestyy joka aamu, niin seuraavassa lehdessä voi aina jatkaa edellisen teemoja. Vuorovaikutuksessa asiat syvenevät. Jo se, että lehden nimi on pysynyt vuodesta toiseen samana, todistaa jatkuvuuden merkityksen.

Lehden teossa on käytössä riittävästi mikroja, joilla voi kirjoittaa oman juttunsa tai liittää itse ottamansa kuvan lehteen.

Toisaalta lehdessä on useita eri osastoja, joiden tarkoituksena on jopa houkutella kirjoittamaan. Tällaisia ovat mielipidesivut, pääkirjoitus, juorupalsta, terveisiä osasto, niksipalsta, “Ursula vastaa”, haastattelut, jatkokertomus, horoskooppi ja uutiset. Erityisesti oman juorupalstan merkitys on ollut suuri. Sen sisältäessä pääsääntöisesti hyväntahtoisia juoruja – tosin aika herkistäkin asioista (kuka vilkuilee ketäkin) – on lehden lukijakunta taattu. Samalla jokainen on saanut kokea, mitä on olla julkisuudessa. Näille jutuille ei löytyisi yleisöä muualta kuin omasta yhteisöstä.

Samalla ne ylläpitävät yhteisöä ja saattavat jokaisen osaksi vuorovaikutusta.

Leirilehdessä ei ole sensuuria tai muita portinvartijoita estämässä juuri oman ju-

tun ilmestymistä. Kirjoittajaa saatetaan hienovaraisesti ohjata keskustellen siitä, miten saa sanomansa paremmin perille.

Jos joku juttu ylittää lukijan kestokyvyn, hän vastaa uudella, ehkä paremmalla jutulla. Leirin tausta-ajatuksena on kreikkalaisen humanismin perinne: ihanneihminen on sosiaalinen eli poliittinen olento. Hänen oma luontonsa määrää hänet palvelemaan sitä yhteisöä, johon hän kuuluu (von Wright 1954).

Lehteä tehdessään kirjoittaja pääsee imuroimaan esimerkiksi uutisia ja säätietoja verkoista. Lehdellä on myös kamera sekä skanneri. Valokuvaustekniikka on leirien aikana vuosina 1987-2011 muuttunut paljon: alussa otettiin kuvat ja vietiin paikallislehteen rasteroitavaksi, sitten oli kesiä, jolloin oli käytössä polaroid -kamera ja kukin lehtiryhmä sai ottaa 8 kuvaa.

Still -videokamera paransi tavattomasti kuvanottoa. Nykyään kamerakännyköiden aikana kuvien otto ei ole teknisesti vaikeaa ja kameroita on riittävästi. Siksi onkin hämmästyttävää, kuinka vaikea on saada lehteen sisällöllisesti hyviä kuvia, edes kuvienottajat eivät hyväksy omia kuviaan.

Kuvallisen viestinnän oppiminen onkin asia, joka on noussut viestintäleireillä merkittävänä esiin. Mutta ensin pitää saada leikkiä kuvienotoilla, vasta sitten on valmis ottamaan vastaan teoriaa. Tosin ohjaaja voi neuvoa lehden kuvaajaa kuvanottohetkellä.

Monelle lehden tekemisen prosessi alkaa siitä, että hän toimittaa ensin uutiset lehteen maailmalta. Kun on onnistunut tässä, seuraavassa jutussa voi olla jo kommentteja uutisista. Samalla kun valikoi uutisia netistä lehteen, oppii jäsentämään uutismerta. Lehti taitettiin aluksi käsitaitolla, sitten taitetiin PageMaker ohjelmal23

la ja nykyään Scribus ilmaisohjelmalla.

Taittokoneita on neljä - viisi ja jokainen pääsee taittamaan oman juttunsa. Loppusilauksen sivuille antaa yleensä jo useampana vuonna leirillä ollut nuori.

Lehtipisteessä työ on ehkä helpointa.

Se on tuttu ja turvallinen paikka, missä päivän aikana syntyy aina tuotos yhdessä tehden. Lehden palstat ovat omiaan lisäämään liittymisen tunnetta, on osoittautunut hauskaksi ja tärkeäksi lukea itsestään hyväntahtoisia pikkujuoruja lehdestä. Juorupalstojen avulla leiri tulee myös yhdeksi kokonaisuudeksi. Yhteenkuuluvuutta lisää myös mielipidepalsta, jolla keskustellaan leirin tapahtumista, kommentoidaan ruokaa, nukkumisaikoja, kirjoitetaan erilaisista leiriläisiä kiinnostavista asioista.

Liittymistä ympäröivään yhteisöön hoidetaan haastatteluin ja reportaasein leirin naapureista, kauppiaasta tai kylän nähtävyyksistä. Viestintäleirillä tutustutaan monin tavoin ympäröivään yhteiskuntaan ja sitä kautta lisätään tunteenkin tasolla yhteenkuuluvuutta suomalaiseen maaseutuun – kaupunkinuorille se ei aina ole itsestään selvä asia. Itse lehden tekeminen on mahtava kokemus, siinä on töitä jokaiselle ja se tuo onnistumisen tunnetta. Lehden jakaminen yöllä telttoihin on jännittävä ja odotettu elämys. Samalla opitaan lehden teon koko prosessi ja arvostamaan jokaista työvaihetta. Lehden asema ei ole muuttunut vuosikymmenien saatossa. Viestintäleiriläisille se on yhä edelleen tärkeä viestintäväline. Sosiaalinen media ei sitä uhkaa. Tarkasteltaessa tulevaisuutta näiden kokemusten valossa ainakin paikallislehdillä tuntuisi olevan kysyntää niiden kertoessa tutusta näkökulmasta maailmanmenoa. Jäsentämisen tarve pitää tästä huolen.

24

Radio Viekas kuuluu kauas

Leiriradio lähettää ohjelmaa joka päivä kello 10:stä yön pikkutunneille asti. Radion kuuluvuusalue on noin 10 kilometriä, näin leiriradiolla on ikkuna auki naapuristoon. Ohjelma on leiriläisten tekemää toisille leiriläisille tarkoitettua ohjelmaa.

Radiota voi kuunnella myös internetin kautta. Internetradio on suosittu entisten leiriläisten keskuudessa.

Myös radiota voidaan käyttää kahdella tasolla: jokainen on vuorollaan toimittajana, äänitarkkailijana tms. studiossa tai vastaanottamassa kuuntelijoiden soittamia puheluja. Jokainen voi myös soittaa radioon. Interaktiivisia ohjelmia on paljon.

Paljon on myös puhelimia, joilla pääsee soittamaan ohjelmaan vaivattomasti. Vuorovaikutteisuus mahdollistuu myös sen vuoksi, että ohjelmat ovat suurimmaksi osaksi suoria. Interaktiivinen radio on ehkä yhteisöllisin viestintämuoto leirillä.

Radion tekniikkaa suunnitellaan yleensä pitkin vuotta. Seuran internet-keskustelupalstalla puhutaan paljon sisällöistä, kuunnelmista jne. Kun aika koittaa ja radio-ohjelmia pitää tehdä, ohjelmat ovat kuitenkin erittäin musiikkipitoisia. Liekö niin, että useimpien haaveena onkin toimia DJ:nä radiossa? Vai onko niin, että nuorilla ei ole mallia muusta radio-ohjel-

matuotannosta? Tosin leirillä saadun kokemuksen myötä leiriradioissa on ollut myös monia hienoja keskusteluohjelmia.

Jatkokertomuksena on mm. luettu Nalle Puhia kuunnelmanmuotoisesti. Kokeneempien leiriläisten malli innostaa nuorempia tekemään myös puhepainotteisia ohjelmia. Kesällä 2011 keskustelu onnellisuudesta pysäytti aikuisenkin kuuntelemaan tarkasti viisaita puheenvuoroja – ohjelma ylsi sisällöllisesti hyvien radioohjelmien tasolle.

Radiotoiminnassa, erityisesti kun se on julkista, opetellaan erottamaan leirin sisäiset kuulutukset ja tiedotukset ohjelmasta ja näin opitaan myös erilaisten viestintätapojen eroja. Leirin sisäisiä tiedotuksia varten on olemassa tekstiviestit, puhelimet jne. Radio on ohjelman tekoa varten. Radio-ohjelmiin soitetaan paljon leirillä.

Musiikkitoiveet ovat soittojen ensisijainen syy, toiseksi osallistutaan tietokilpailuihin.

Tietokilpailujen aikana kokoontuu puhelimen ääreen usein porukoita ja syntyy keskinäistä kisailua siitä, kuka ehtii ensiksi soittamaan ja vastaamaan. Kilpailuihin osallistutaan myös etäältä kuunnellen ohjelmaa internetistä. Radio on osoittanut vuorovaikutustarpeen paljon ennen nykyisiä interaktiivisia ohjelmia.

Radiotoiminta puhuttelee myös tunnetasolla. Se yhdistää koko leiriä ja ympäristöä ehkä vielä enemmän kuin toimitustyötä tekeviä leiriläisiä. Koska studioon mahtuu kerrallaan vain muutama leiriläinen, niin yhteenkuuluvuus ei radioryhmän kesken ole yhtä suuri kuin muissa toimintapisteissä. Koska radion kuuluvuusalue on yli kymmenen kilometriä, leirin ympärillä asuvat naapurit pääsevät radion avulla mukaan leirielämään. Ohjelmat on suunnattu leiriläisille, mutta niihin voi osallistua kuka tahansa. Tietokilpailui-

hin ovat ympäristön asukkaat soitelleetkin.

Internet-kuulijalle radio tuo leirielämän hyvin lähelle. Ainakin ne, jotka ovat joskus olleet itse leirillä, voivat radioita kuunnellen aistia leirin tunnelman ja hengen. Nettiradio osoittaa, kuinka sen avulla voi tuoda mm. ulkomailla asuville kotipaikan asiat lähelle ja näin pitää yllä siteitä kotiin. Sen sijaan ohjelmien tekeminen tuntemattomille ei juurikaan saa innostusta leiriläisten keskuudessa.

Kello 22 katsellaan yhdessä

Leirivideoita katsellaan yhdessä illalla kello kymmenen. Video-ohjelmat leikkivät oikeata tv-ohjelmaa. Päivällä tehdään inserttejä ja itse ohjelma illalla on suora lähetys naapurihuoneesta salin täydelle yleisölle. Tunnelma on keskittynyt ja jopa harras. Sillä hetkellä varmaan jokainen tuntee kuuluvansa leiriin.

Videossa ryhmä jakautuu kahdeksi ryhmäksi. Toinen tekee fiktioita, toinen faktaa. Video toimii muita enemmän ryhmätyönä. Siinä ryhmän jäsenen on vaikeampaa kuin muissa ryhmissä saada käsityksensä esille, sillä täytyy yhteisesti sopia, mitä esitetään. Tosin erityisesti faktavideoryhmässä yhteen ohjelmaan saadaan paljon pienen ryhmän tuotoksia, haastatteluja jne., joiden tekemiseen ei ole tarvittu kuin kuvaaja ja haastattelija sekä 25

editointi. Toisaalta leiriläinen on saattanut päästä monta kertaa videoon vastaamaan kysymyksiin ja kertomaan käsityksiään erilaisista asioista.

Video on parhaimmillaan luovinta toimintaa leireillä. Sen avulla on toteutettu huimia jatkokertomuksia ja seikkailutarinoita. Erkki (11 v) odotti koko talven leirille pääsyä, kun oli edellisenä kesänä nähnyt, kuinka toiset olivat tehneet seikkailujutun. Nyt hän halusi päästä tarinaan uhriksi ja tulla kuvatuksi yltä päältä veressä – ketsupissa. Video antaa sekä tekijöilleen että katsojille elämyksiä, parhaista videoista keskustellaan pitkään. Multimedia ei ole saavuttanut leirillä vastaavaa innostusta kuin tarinaan perustuva video-ohjelma.

Video on tärkeä viestinnän väline. Videoesityksessä kuultu kannanotto jää mieleen. Kun leirin vetäjät tekivät virheen ja ilmoittaneet leirin loppumisajan päivää todellista myöhäisemmäksi, viesti virheestä ja sen aiheuttamista toimenpiteistä saatiin parhaiten perille suorassa lähetyksessä videon iltauutisissa. Kukaan ei jäänyt tietämättömäksi asiasta. Muut tavat viestiä olisivat olleet huomattavasti tuloksettomampia.

Muutama vuosi sitten tapahtui leirillä pieni onnettomuus. Aluksi ei tiedetty sen vakavuutta. Vaikka meillä oli käytössä kaikki viestintävälineet halusivat nuoret, että asiasta keskustellaan yhdessä lattialla istuen. Vasta kun tiedettiin, että onnettomuus ei ollut todella vakava, ja että potilas voi hyvin, alkoi viestintä. Sairaalaan lähetettiin ja sieltä saatiin kuvaviestejä, niitä katseltiin illan televisio-ohjelmassa, tehtiin radiohaastatteluja ja juttu lehteen.

Viestinnän mahdollisuudet avautuivat kokonaisuudessaan.

26

Vaihtoehtojen kirjoa ravintoloissa

Leirin sosiaalisten innovaatioiden joukkoon voi laskea kuuluvaksi myös leireillä syntyneet ravintolat ja niiden toiminta.

Leireillä ei siis ole ruokaloita tai ruoka-aikoja vaan ravintolat, joissa on useita vaihtoehtoja, ja joiden ruokalistat suunnitellaan syöjiä, asiakkaita ajatellen. Alkuaikoina monet vanhemmat ihmettelivät, että teettekö te itse ruokaa, en ole lähettänyt lastani oppimaan ruoanlaittoa jne. Nykyään omat ravintolat ovat itsestäänselvyys sekä ruoan maun, tekemisen että hinnankin puolesta.

Tässäkin asiassa leireillä on luotu tulevaisuuden yhteiskuntaa. Jo 25 vuotta ollut käytäntö saa ensimmäiset ”viralliset” hyväksymiset: 21.2.2012 julkistettiin Helsingin Yliopiston Tiedekulmassa kaksi uutta kirjaa: ¨Ruoka -oppimisen edellytys ja opetuksen voimavara" sekä ¨Kouluruokailu kutsuu nauttimaan ja oppimaan vastuullista yhteistyötä yli toimirajojen¨.

"Ruoka on yksi ikkuna yhteiskuntaan, globalisoituvaan maailmaan, tuotantoon, talouteen, ympäristöön, omaan ja toisten maiden kulttuuriin, terveyteen ja ravitsemukseen", totesi Helmi Risku-Norja, MTT:n vanhempi tutkija ja Suomen Akatemian tutkimushankkeen SEED osaprojektin vastuututkija. "Ottamalla ruokakasvatus mukaan olennaisena osana kestävyyskasvatusta saadaan kouluruokailu kiinteästi mukaan opetuksen sisältöön ja

tavoitteisiin", totesi dosentti Eila Jeronen Oulun Yliopistosta.

Usean tutkijan voimin ja empiirisesti on todettu se sama asia, jota intuitiivisesti ja empiirisesti olemme viestintäleireillä ja tietotaitotalkoissa tehneet jo 25 vuoden ajan.

Vaikka kirjat ja tutkimukset käsittelivät kouluruokailua, tietotaitotalkoissa ruoan ottaminen mukaan on osoittanut, että samat asiat pätevät myös aikuisten parissa: keskustelemalla ruokavalinnoista keskustelemme myös globalisaatiosta ja kestävästä sosiaalisesta ja taloudellisesta kehityksestä. Näiden piirteiden esiintuominen vaatii kyllä ensin yhteistä ohjattua keskustelua, mitä olemme tehneet pisteytyksen yhteydessä vaatimattomammin ja tulevaisuustalkoissa ruoan valitsemisella skenaarioihin sopivaksi hiukan syvällisemmin. Erityisesti kesän 2011 tulevaisuuden tutkimuksen seminaarissa ruoka tuotantorakenteineen kirvoitti myös jälkikäteen sähköpostikeskustelun elintarviketuotannon moninaisista ilmiöistä maailmassa. Näitä samansuuntaisia keskusteluja kävimme aiemmin myös Mankkaan yläasteen tulevaisuustalkoissa, missä erityisesti teollisuusruoka suhteessa lähiruokaan avasi monen silmiä valintojemme merkityksestä tulevaisuuden tekemisessä.

Viestintäleireillä toimii ravintola(t), jota leiriläiset pitävät itse. Ruoka-ainetilaukset kaupasta on aiemmin tehty faxilla ja sähköpostilla – nykyään joudutaan keräämään itse ruoat, sillä isojen ketjujen ruokakaupat ovat muuttuneet hyvin byrokraattisiksi. Kuljetuksissa käytetään hyväksi viestintää logistiikassa: aluksi tekstihakuja, nyttemmin tekstiviestejä ja kännyköitä. Ruokaryhmässä toimii sekä ohjattu luova viestintä että integroiva viestintä. Ensin suunnitellaan luovasti, mitä

tehdään, ja sitten hoidetaan työt tehokkaasti viestien. Periaatteena on: “Vie mennessäsi, tuo tullessasi” Ruokalistat laaditaan luovalla ongelmanratkaisulla: ensin kerätään ehdotuksia, ja näitä arvioidaan ja otetaan huomioon maku, terveellisyys, helppous, saatavuus jne. Menetelmä takaa sen, että kaikki sitoutuvat ruokalistaan.

Kaikki pääsevät osalliseksi suunnittelusta ja tekemisestä. (Viherä, 2012).

Leirin keittiöt ovat kouluilla joko pieniä kotikeittiöitä, kotitalousluokkia tai koulun keittiöitä. Harmiksemme moni koulun keittiö on muuttunut jakelukeittiöiksi, jolloin ruoanvalmistusastioita on vähän. Leireillä ruokailu tapahtuu useimmiten ulkona katoksissa. Ulkopaellapannut ovat suosittuja jopa sateella katoksen alla.

Jokainen ryhmä suunnittelee oman päivänsä menyyn ja ostaa itse raaka-aineet.

Näin saadaan aina tuoretta raaka-ainetta, sillä kaupan kylmätilat ovat paljon paremmat kuin leirien jääkapit. Tällä menetelmällä on myös säästytty vatsataudeilta.

Jokainen ruokaryhmä valmistaa ruoat ja tarjoilee ruoan.

Ravintolassa on vähintään kaksi eri ruokalajia, usein useampia. Käytännössä on opittu, että pieniä määriä on helpompi tehdä. Maustaminenkin onnistuu. Kun on valittavana monesta eri lajista, niin kaikki löytävät mieliruokansa (nyrkkisäännöksi on jo kokemus osoittanut: 1/3 terveysruokaa, 1/3 roskaruokaa, 1/3 gourmetruokaa).

Näin tähteitä jää vähän. Leirillä onkin jo muodostunut iskulause: pois heitetty ruoka on kalleinta ruokaa. Tämäkin tapahtui jo paljon ennen kun se tuli yleiseen tietoisuutteen. Kukin ravintola pitää kunniaasianaan tehdä sen verran, että kaikilla on riittävästi ruokaa, mutta tähteitä ei jää.

Välipalaa toki saa leirillä syödä koska ta27

hansa. Suosittu harrastus on mm. yöllä leipominen. Erityisesti pojat pitävät tästä.

Elintarviketuotannon jakaumaa nyt ja tulevaisuudessa voisikin tarkastella myös tämän 1/3 terveysruokaa – terveysvaikutusten korostaminen – 1/3 roskaruokaa – pikaketjut, halvat elintarvikkeet, hinnan merkitys päätöksiä tehtäessä (koulu) – gourmetruokaa: herkkukaupat, hyvät ravintolat, parhaat raaka-aineet näkökulmasta. Kuka osaa yhdistää näitä tekijöitä samoihin tuotteisiin pärjää varmaan parhaiten, kuten luomuruoka ja laatutuotanto osoittaa.

Yöllä tehdään myös paikalliselle leipurille leipätilaus. Viestintäleirit tukeutuvatkin lähialueen elintarviketuotantoon ja -jakeluun noudattaen tässä kestävän kehityksen linjaa. Mikäli toiminta olisi pysyvää, kuljetusmatkojen lyhyys säästäisi energiaa ja lähialueen tuotantorakenne pysyisi elävänä (Rajala 1997). Tässäkin suhteessa on viimeiset vuodet olleet hankalampia, pieniä, joustavia leipomoja ei enää tahdo löytää leiripaikan läheltä.

Ei kuitenkaan ole päivää, ettei jotain olisi unohtunut tilata. Kun leiriltä lähdetään kuvaamaan, jutuntekoon tai kauppaan, lähtijä ottaa aina mukaansa kännykän ja kertoo infopisteelle, mihin lähti ja mikä puhelin on mukana. Melko varmasti keittiössä huomataan uusi puute, soitetaan, ja matkalla olija tuo puuttuvan tavaran. Info toimii sekä leirin päivystävänä sihteerinä että verkostosihteerinä.

Ruokaryhmässä toimiminen yhdessä on myös hyvä kokemus. Se, että yhdessä päätetään, mitä tehdään, eikä etsitä helpointa ratkaisua, vaan mietitään, mitä muut haluavat syödä, on myös omiaan lisäämään yhteenkuuluvuutta. Leiriläisiltä on usein saanut kuulla, että tämä on ainoa paikka, jossa saa itse päättää, mitä ruokaa 28

tehdään, kouluissakin kotitaloustunnilla korkeintaan saa valita muutamasta vaihtoehdosta.

Leirin sydän ja verenkierto - infopiste ja leiriraha Erityisen vaikeaksi ja haastavaksi on osoittautunut infopiste. Sen avulla huolehditaan leirin monista oheistarpeista, pidetään kirjaa sekä leirirahasta että näkymättömistä töistä annettavista pisteistä, välitetään kuljetuspalvelua, etsitään vierailulle tulleille vanhemmille leiriläinen, pidetään kioskia, jaetaan lehtiä ulkopuolisille, laitetaan kuvia nettisivuille jne.

Leirikokemusten kautta syntyy käsitys siitä, että organisointi on kaikkein vaativinta työtä. Leirin infopisteessä on tarkoitus pitää “langat käsissä” ja saada asiat sujumaan joustavasti.

Leirin organisoinnissa apuna on myös leirillä syntynyt toinen sosiaalinen innovaatio, leiriraha - lecu. Lecujen avulla on jo usean vuoden ajan tehty näkymätöntä työtä näkyväksi.

Leiriraha syntyi käytännön toiminnan kautta. Ihan alkuvuosina loppusiivouksen roskien keruusta sai palkintoja kilpailuhenkisesti. Se, joka keräsi eniten roskia, sai parhaan palkinnon. Jo kesällä 1990 palkittiin urheilukilpailujen sijaan ne, jotka olivat siivonneet vessat, eikä niitä, jotka juoksivat nopeimmin. Keväällä -92 mietittiin yhdessä leiriläisten kanssa, miten saamme pidettyä paikat kunnossa ilman “nalkutusta”. Hyvät kokemukset olivat jääneet mieliin ja yhteisideoinnissa

syntyi ajatus töiden pisteytyksestä ja jatkokehittelyssä pisteiden palkitsemisesta rintamerkeillä, joita saatiin eri yrityksistä.

Ja ideahersyttely kasvatti vielä viestintäleirin henkeen sopivan ajatuksen: pidetään pisteiden jaosta tiedotustilaisuus ja kutsutaan kaikki leirin mediat paikalle päivittäin. Sen jälkeen onkin ollut käytössä pisteiden keruu, ja merkkien saanti tietystä määrästä pisteitä. Käytäntö kehitti pistepörssin: jokainen merkitsee itse pisteet Filemaker-ohjelmalla tehtyyn tiedostoon mikrolle.

Kolmestakymmenestä pisteestä sai ensimmäisenä kesänä junamerkin ja viidestäkymmenestä euromerkin. Pisteitä saa lattioiden lakaisusta, roskien keruusta, vessojen siivouksesta jne. Pisteiden määrät sovitaan yhdessä: lakaisu 5 pistettä, vessan siivous 50 pistettä, sivistynyt keskustelu ruokapöydässä 10 pistettä jne.

Huipennuksena illan televisiossa uutisissa pätkä, lehdessä kuva jne. Menetelmä toimii hyvin, paikat ovat puhtaat ja näkymättömät työt tulevat näkyviksi. Parhaita tekijöitä ovat 12-vuotiaat pojat, luuta heiluu ja lattiarättiä kuluu, jopa niin, että ajoittain oli harkittava vessansiivouksen estoa, tosin nopeasti huomattiin, ettei vessa pesusta kulu ja puhtaassa vessassa on kiva käydä.

Keväällä 1994 yhteisessä suunnittelupalaverissa mietittiin, miten saataisiin leiri toimimaan koululla, missä on vain kaksi sisävessaa käytössä. Miten riittää vesi?

Varsinkin kun suihkutkin (2 kpl) sijaitsivat vessojen edessä. Kieltojen linjalle ei millään olisi haluttu mennä, kiellot eivät sovi leirin linjaan, niitä on vaikea valvoa, ne aiheuttavat vain riitaa jne. Silloin joku keksi: laitetaan suihkun ja sisävessan käyttö maksullisiksi! Hyvä on tässä huomata, että ulkovessat ja sauna lämpimine

vesineen oli koko ajan käyttövalmiina maksutta. No nyt miettimään, miten rahastaa, onko oikein sekoittaa markat toimintaan jne. Ja jälleen jollain välähti: tehdään oma raha, jota saa näkymättömistä töistä. Kaikki innostuivat ideasta heti.

Ja niinpä kesällä 1994 leirillä oli oma raha - lecu. Ja leculla sai käydä sisävessassa (1 lecu), ottaa suihkun 500 lecua ja ostaa vohveleita: normaali 1 lecu, hillolla 2 lecua ja hillolla ja kermavaahdolla 3 lecua. Infopisteessä suunnitellaan leiriraha ja painetaan sitä jokaiselle alun kansalaispalkkaa vasten 8 lecua. Raha lähtee heti kiertoon. Kansalaispalkan lisäksi lecuja saa pisteistä, 10 pisteestä lecun. Tiedotustilaisuus ja merkkien jako päätettiin pitää ennallaan, saimmepa jopa lisää merkkejä: nmt-gsm, keltainen kuljetus, euromerkki, 101-merkki ja eurolumiukko-merkki.

Merkeistä muodostui ahkerille puurtajille hieno rivistö puseron rintaan. Näin kunnia ja julkisuus houkuttelee tekemään, lecut yksinään eivät siihen ole pystyneet. Pistepörssi on koko ajan julkinen ja avoin, jokainen merkitsee itse omat pisteensä mikron muistiin, näin säilyy luottamus ja avoimuus.

Tässä ratkaisussa näkyi selkeästi se, että harmillisen ongelman luovalla ratkaisemisella voi synnyttää uuden pysyvän käytännön.

Leirirahainnovaatio on onnistunut yli odotusten. Lecujen avulla on opeteltu talouden sääntöjä, mietitty finanssipolitiikan hienouksia ja sitä, miten yhteisön toimintaa voi ohjata rahapolitiikalla. Viimeksi mainitusta esimerkkinä jälleen vesihuolto: leirin likakaivo täyttyi ja katastrofi oli lähellä. Puheposti äänestyksellä kysyimme leiriläisten kantaa: A) Pidetäänkö vessan käyttö entisellään, eli 1 lecu ja toivotaan parasta, B) poistetaanko maksu ja varau29

dutaan pahimpaan, vai C) nostammeko maksun kahteen lecuun. Äänestyksen tulos a) 30 % b) 17 % ja C) 52 %. Oli helppo nostaa käyttömaksua. Avoimen päätöksenteon merkitys näkyi tässäkin ratkaisussa rakentavana tekijänä. Kesällä 2011 koulun vesi taas loppui. Ongelmaksi osoittautui kaivo, joka ei pystynyt pumppaamaan tarpeeksi vettä. Hyvin nopeasti kaikki oppivat käytännön: kun tuli tekstiviesti, että pumppu hiljenee, vesi saattaa loppua, jokainen osasi olla käyttämättä vettä, kunnes tuli seuraava tekstiviesti: pumppu toimii taas! Kukaan ei nurissut käytännöstä, koska kaikki tiesivät syyn veden loppumiseen, sillä siitä oli kerrottu sekä iltavidoissa että aamulehdessä. Jos olisi vain kielletty veden käyttö ilman syytä, en usko että olisimme onnistuneet.

Ennen lecujen painamista nuoret miettivät, miten estää lecujen väärennös. Ratkaisuna oli lecujen leimaus. Itse asiassa ei kukaan yrittänytkään väärentää lecuja, mutta monia keskusteluja asiasta käytiin.

Lecujen käyttöön suhtauduttiin yhtä vakavasti kuin markkojenkin. Ensimmäisen leirin lopulla alkoi olla jo lecunäärejä, niitä, joilla oli yli oman tarpeen lecuja ja mustassa pörssissä käytiin kauppaa. Sekin opetti lecun arvon muutosta. Lecujen avulla leiriläiset olivat jo tottuneet euron tuloon!

Toisella leirillä ei enää jaettu lecuseteleitä yli tarpeen, vaan kehotettiin jättämään niitä pankkiin. Näin tapahtuikin.

Pankissa on aina luettavissa lecusaldo ja se tyydyttää monen tarpeen. Lecupankki on avoin ja lisää siten myös kunniaa.

Mustaa pörssiä ei ole ilmaantunut lainkaan. Ilmeisesti myös lecut polttavat taskussa. Tietotekniikka on tässäkin oiva apu.

Mikäli leiri on useammalla paikalla, on 30

hyvä, jos pistepörssi tai lecupankki, millä nimellä sitä sitten kutsutaankin, toimii verkossa. Silloin lecut voi nostaa joka toimipisteessä ja tilanne on aina hallinnassa.

Kaiken kaikkiaan lecuraha on tullut leireille pysyväksi. Nyt keksitään, miten lisätään lecujen käyttöä, millä muulla kuin siivoustyöllä voi ansaita, mitä muuta kuin suihkun ja vessan käyttöä, vohveleita tai pikkupalveluja voi ostaa niillä. Kesästä 1998 lecuilla saa katsoa jalkapallomatsia televisiosta, pelata, surffailla, chattailla tai ostaa jälkiruokia. Aikuisten leireillä leirirahaa ei saa millään käyttöön, aikuiset eivät motivoidu muuten kuin nuorten kanssa leirillä ollessaan.

Leireillä on pohdittu, olisiko järkevää lisätä myös normaalitoiminta lecutoiminnaksi, niin että ruoka maksettaisiin lecuilla, lehdet ostettaisiin niillä, videolippu ostettaisiin elokuvalipun tapaan jne? Ja että lecuja saisi myös ruoanlaitosta, lehdenteosta, radio-ohjelmien teosta, videoiden teosta jne. Ja miten pisteytetään silloin työt? Lecutoiminnan laajennuksella saataisiin hyvää oppia työn ja tulosten arviointiin ja yhteiseen päätöksentekoon, mutta veisikö se liikaa huomiota varsinaiselta leiritoiminnalta? Poistaisiko se omaaloitteisuuden vai lisäisikö sitä? Leiri on hyvä paikka kokeiluille, mutta kokeiluissa kannattanee edetä askel askeleelta ja korjata ja hyljätä, jos epäonnistuu. Lienee syytä varoa liiaksi jäljittelemästä tavallista rahataloutta. Leirillä oli nytkin niitä, joita ei näyttänyt rahatalous kiinnostavan eikä kannustavan, vaan motiivi tulee yhdessä tekemisestä, valmiiksi saamisesta ja tietysti itsensä ilmaisemisesta. Lienee hyvä antaa näiden motiivien olla toimintaan kannustava voima rahan eli välineen sijaan.

Näkisin, että kylät ja muut yhteisöt, ku-

ten erilaiset yhteisöasuintalot, voisivat ottaa leirin lecukokeilusta oppia ja suunnitella omia kyläecuja tai paikallisia local-ecuja, lecuja. Se voisi olla ensi askel vuorovaikutuksen ja omatoimisuuden kasvuun. Tällaisia paikallisrahan kokeiluja on eri puolilla maailmaa, mutta niissä ei ideaa liene sovellettu yhtä “arkipäiväisiin” asioihin kuin leirillä. Erään kylän asukkaiden leirillä lecutoiminta sujui hyvin. Se innosti äitejä lettujen paistoon, nuoria poikia siivoamaan, miehiä hoitamaan lämmitystä jne.

Paikallinen raha laajentaa vastavuoroisuusperiaatteen soveltamisen useamman kesken. Sen avulla yhteisön sosiaalinen pääoma kasvaa (Volkmann 2011).

Kioskin pito on hauskaa Infossa tärkeä työpiste on kioski. Kioskikin on syntynyt leiriläisten omasta aloitteesta. Ensimmäinen sykäys tuli leirillä, missä kävi kauppa-auto. Kauppa-auton pitäjä pelkäsi leiriläisten varastavan tuotteita ja häiritsevän muita ostajia. Pari poikaa päätti perustaa oman kioskin. He saivat määrärahan leirikassasta, jolla ostivat karkkeja, limonadia jne. He myivät ne samalla hinnalla ja ostivat jälleen uusia. Jo seuraavana kesänä kioski oli inforyhmän käytännön toimintaa. Vähitellen tavallisen markoilla toimivan kioskin lisäksi kioskissa ruvettiin tekemään lecuilla myytäviä tuotteita (lettuja, vohveleita, mehuja, pirtelöitä jne). Kun lecu-kioski ja markka-

kioski ovat samassa pisteessä, leiriläinen oppii myös kuin huomaamatta kahden eri rahan käytön. Kaksi valuuttaa kirjanpitoineen ei tuota nuorille mitään vaikeuksia.

Kioskin hoito on monelle leiriläiselle, erityisesti pikkutytöille, hauskinta leirin puuhaa. On hienoa, kun saa itse valita, mitä tuotteita kioskissa on, ostaa niitä kaupasta ja hinnoitella. Samalla näkee, mitä merkitsee hinnan muodostus ja kuinka paljon kaikki itse asiassa maksaa.

Kaiken kaikkiaan leirillä on kiinnitetty varsin paljon huomiota siihen, miten arkiset askareet hoituisivat yhdessä kätevästi vastavuoroisuutta noudattaen. Käytetyt instrumentit, lokikirjat, lecut, pisteet, tiedotustilaisuudet jne. ovat edistäneet arjen sujumista.

Kokeilut osoittavat, että erilaisten keinojen käyttö lisää vuorovaikutusta ja asioiden sujumista.

Internet – ikkuna maailmalle

Inforyhmä huolehtii muiden tehtäviensä ohella myös leirin internetsivuista. Verkkoyhteydet, mm. videotex, ovat olleet leireillä käytössä ensimmäisestä kesästä vuonna 1987 lähtien. Liittymänä ulkomaailmaan tuli internet www-sivuineen vuonna 1995. Silloin tehtiin infopisteessä internet-sivua edellisen päivän lehdestä sekä muutama oma kotisivu. Kesällä 1996 Internet-ryhmä toimi jo koko päivän ja halukkaat tekivät oman kotisivun. Vieläkään innostus ei ollut suurta. Myöskään surffailuun ei tunnettu suurta mielenkiintoa, arviolta viidennes nuorista surffaili ja 31

vieläkin harvempi chattaili.

Kesällä 1997 luotiin internetiin http://www.viekas.fi reflektoiva etäosallistujien sivu, jolla kerrotaan, mitä leirillä tapahtuu. Tavoitteena on antaa yhteys leirille niille, jotka eivät pääse mukaan, ja samalla leiriläisille väylä ulos. Useimmiten aikuiset olivat nuoria innostuneempia, mutta keväällä 1998 käyntiin lähtenyt kaikenikäisten leiriläisten yhteinen keskustelupalsta pysyi yllä myös leirien ajan kesällä. Palstalla kerrottiin tapahtumista, tunteista ja ilmapiiristä. Palsta antoi etäosallistujalle paljon tietoa ja tunnelmaa leiristä. Palsta on sittemmin jatkunut vilkkaana internetissä leiriä järjestettäessä, leirin aikana ja jonkin aikaa leirin jälkeen.

Muina aikoina sivuilla ei tapahdu mitään.

Myöskään leiriläisten facebook-sivut eivät ole lähteneet elämään. Enemmän kuin leirillä internet toimii leirien ulkopuolella ja leirien välillä. Internet ikään kuin korvaa leirin viestinnän tavoittaessaan eri puolilla olevat ihmiset samanaikaisesti yhdessä ja kuitenkin intiimisti, sillä harva ulkopuolinen löytää keskustelupalstoille.

Leirien sisällä internetin rooli on pieni, mutta se toimii kuitenkin hyvin tiedon löytämisen paikkana.

Internetin on todettu kuitenkin parhaiten toimivan jakelutienä jo tehdylle ohjelmalle, ei niinkään uutena välineenä.

Ensimmäiset kymmenen vuotta Tietotuutti faksattiin leirin ulkopuolella oleville vanhemmille ja ystäville. Usean kymmenen numeron faksaaminen on jo aika työläs tapahtuma, etenkin kun lehdet ovat kaksipuolisia. Nykyään Tietotuutti laitetaan suoraan internetiin. Tästä iloitsevat sekä lähettäjät että vastaanottajat. Onhan lehden ulkoasu paljon parempi suoraan verkosta printattuna kuin faksikopiona.

Erittäin onnistunut on myös radio-ohjel32

man lähetys internetin kautta. Taattu kuulijakunta muodostuu vanhoista leiriläisistä. Radion avulla leirin tunnelma välittyy aitona niille, jotka sen ovat kokeneet jo aiemmin. Sen sijaan ulkopuolisista ohjelma on lähinnä kaaosta. Alkuaikoina video-ohjelmat kopioitiin talvella kaikille halukkaille ja postitettiin. Nyt ne ovat internetissä ja kännykässä.

Internet ja sosiaalinen media etsii vielä paikkaansa kaikkien saavutettavuuden näkökulmasta. Asiaa on tutkinut mm Lugano ja Peltonen haastatellen myös leiriläisiä.

Selkeitä eroja on havaittavissa eri ryhmien viestinnän tavoissa.( Lugano, G. & Peltonen, P. (2012)).

Toisaalta leiriläiset pohtivat sitä, miten voi olla kokonaan median ulottumattomissa (Kirves 2008). Onko tämä merkki sellaisesta tulevaisuudesta jossa medialla ei olisikaan ylivaltaa? Ja voiko tähän tulla nimenomaan sitä kautta, että nuorena mediaa saa tehdä paljon? Ei jää ”hampaankoloon” median ihannointi?

Kaaospäivän avulla elämänhallintaa Viestintäleirin sosiaalisiin keksintöihin kuuluu myös nk. kaaospäivä. Päivän syntysanat lausui Heikki Malaska Hankasalmen leirillä 1994: Olisi kiva nähdä, jos tähän omatoimisuuteen ja tekemisen iloon vielä liitettäisiin se, että jokainen voi itse valita mihin ryhmään päivän alkaessa kuuluu! Sanat jäivät itämään ja muutaman vuoden kuluttua, ehkä kesällä 1998, toteutettiin idea kaaospäivästä. Tuolloin leirin rytmiä muutettiin siten, että jäi yksi ylimääräinen päivä ja sovimmekin viimeiseksi leiripäiväksi kaaospäivän. Tällöin jokainen saa itse valita, mitä tuona päivänä tekee.

Kaaospäivä on osoittautunut erittäin hyväksi keksinnöksi. Viimeisenä päivänä saa toteuttaa itseään mieluisimman tehtävän parissa. Viikolla on saattanut jäädä mieleen, että “oi jospa olisin kirjoittanut siitä ja siitä, tehnyt videon tietystä aiheesta, loihtinutkin jotain muuta ruokaa jne.”

Aluksi epäilijät pelkäsivät, ettei kukaan tee ruokaa, että saamme olla nälkäisinä leirin lopun ja että liian moni vain laiskottelee. Pelot ovat osoittautuneet vääriksi.

Ravintolat ovat toimineet, videot, radioohjelmat, lehdet ovat ilmestyneet: viimeisen päivän lehti on yleensä ollut kaikkein paksuin. Kioskikin on toiminut. Aina on löytynyt myös infopisteen hoitaja. Kaaospäivä on tullut jäädäkseen.

Kaaospäivä opettaa kaikille leiriläisille yhteisöllisyyttä ja tilanteiden hallintaa: Ne ovat kykyjä, jotka on nostettu myös tulevaisuuden johtamisen merkittäviksi kyvyiksi. (Kirves 2002) Viestintäleiritoiminnan periaatteet Tietoyhteiskunnassa on tärkeää miettiä myös lasten asemaa: Miten lapset kasvavat subjekteiksi ja aktiivisiksi toimijoiksi tietoyhteiskunnassa, missä myös heitä pommitetaan yhä enenevästi informaatiovirroilla?

Vastauksena tähän kysymykseen ei riitä pelkkä tekniikan käytön opettelu, ei käyttäjäystävällinen liittymä eivätkä hyvät verkko-oppimateriaalit. Mikäli tekniikan käyttötaitojen opettelu erotetaan aidosta tilanteesta ja tarpeesta, tekniikasta tulee itsetarkoitus ja isäntä eikä renki toteuttaa jotain isompaa.

Viestintäleireillä tekniikan käyttö on osa luonnollista toimintaa. Leireillä tekniikka on leikin kohde, leikkikalu. Teknii-

kan käyttö on iloinen asia. Tekniikkaa tärkeämpää on se, mitä sanotaan, se, miten toimitaan ja leikitään yhdessä ja se, miten huolehditaan toisista. Viestinnällä on tärkeä rooli kaikissa näissä toimissa.

Viestintää ei voi oppia vain lukemalla kirjoista, vain tietämällä millaisia viestintävälineitä on, vaan elävissä tilanteissa, asioiden hoitamisessa ja organisoinnissa, siis kokemuksen kautta. Viestintäleirit ovat esimerkkinä tilanteista, joissa voi oppia viestintää sekä vuorovaikutustilanteissa että toiminnassa. Usein viestinnästä puhuttaessa ja viestintätaitoja arvioitaessa unohdetaan toimeen tarttumisen taito sekä taito käyttää viestintää arkisten asioiden hoitamisessa. Viestintäleireillä opitaan näitä kaikkia huomaamatta. Viestintäleireillä viestintävälineiden käyttö on osa prosessia kohti vuorovaikutusyhteiskuntaa.

Viestintäleirin joustavassa ympäristössä leiriläiset toiminnallaan, tavoillaan ja aktiivisella viestinnällään itse muokkaavat ympäristönsä ja luovat sille merkitystä.

Samalla kun leiriläinen havaitsee – vaikka alitajuisesti – toimintansa ja viestiensä vaikutuksen, hän omaksuu uusia asioita ja niiden merkityksiä. Mukana olevien vanhempien aktiivinen osallistuminen toimintaan luo myös malleja. Päätöksentekotavoilla, käytännöillä ja suhtautumisella muihin ihmisiin on voimakkaampi vaikutus kuin esitelmillä tai luennoilla (Lonka 1999). Luennointi aiheesta “Miten kommunikoida” on ajanhukkaa, toteaa Lonka. Kuulijan on vaikea motivoitua abstraktiin asiaan eikä vuorovaikutus ole vain tekninen taito vaan vuorovaikutuksen on oltava osa toiminnan käytänteitä. Juuri näistä käytänteistä muodostuu viestintäleiri.

Koska leireillä toimitaan demokraatti33

semmin ja oma-aloitteisemmin kuin muualla ympäristössä, oppii leiriläinen myös katsomaan asioita uudella tavalla ja kyseenalaistamaan vanhoja toimintatapoja. Hän oppii tarkastelemaan ympäristöään tulevaisuuden visioon verrattuna, tulevaisuuden tietämisen intressistä käsin.

Viestintäleireillä kaikki jakavat tietojaan ja osaamistaan muille, sillä ilman yhteistoimintaa eivät tuotokset valmistuisi.

Kukaan ei selviydy vain yksin. Kuitenkin jokainen voi toimia itsenäisesti.

Leirit ovat kasvupaikkoja kohti omatoimisuutta, yhteisöllisyyttä ja oman elämän hallintaa. Hyvä leirihenki perustuu leiriläisten keskinäiseen luottamukseen ja avoimuuteen. Luottamus ja avoimuus kasvavat arvostuksen ilmapiiristä. Leireillä ei arvostella, mutta arvostetaan toinen toisia

sitä enemmän. Jopa leirin medioissa kritiikki on arvostavaa kritiikkiä.

Viestintäleireillä valta ja rakenteet paljastetaan (Vanhat Rouvat, aikuiset, resurssit, kultsit, leiriläiset, ekakertalaiset), mutta jo nimien avulla viedään osa vallasta pois. Leirin sosiaalisen innovaation; siivouksella yms. kerättävien pinssien ja leirirahan, avulla luodaan uusi valtajärjestys; leirillä palkitaan parhaat siivoojat aplodein ja pinssein. Leirillä kaikki puhe on puhetta yhteiseen keskusteluun. Viestintäleiri on muodostunut teoriaksi: liittymä, osaaminen ja motivaatio sekä olemassaolon perustarpeet, jäsentyminen, liittyminen ja tekeminen. Näin suppeasta toiminnan ja rakenteen uudistamisesta on muodostunut vahva teoria. (Nurmela, 2002)

Toimintaperiaatteet Viestintäleirin pääperiaatteet kumpuavatkin sosiaalisuudesta ja yhdessäolosta. Pääperiaatteet voidaan kirjata seuraavasti: - tekemällä oppiminen - työn loppuunsaattaminen - oma-aloitteisuus - toisista huolehtiminen - vastuun ottaminen ja kantaminen - jokainen on toisensa opettaja ja oppilas - itsenäisesti yhdessä toimiminen - tiimityö - kokonaisprosessin oppiminen ja näkeminen - toisen työn arvostus.

Näiden periaatteiden avulla kasvetaan tietoyhteiskunnassa subjekteiksi, oman elämän hallitsijoiksi yhdessä muiden kanssa.

Leireillä edetään minästä maailmanyhteisöön (liittyminen), konkreettisesta abstraktiin (jäsentyminen) sekä läheltä kauas (tekeminen).

34

Opitaan yhdessä Leireillä osaavampi neuvoo tai yhdessä etsitään ratkaisua. Tämä koskee erityisesti “nappulatekniikan” osaamista. Jo useamman kerran leirillä olleet näyttävät esimerkkiä siitä, miten toimitaan ja tehdään.

Mallioppiminen onkin leirillä avainasemassa, uudet leiriläiset katselevat hetken ja tekevät sitten samoin kuin vanhat leirikonkarit. Ensimmäinen leiriviikko meneekin usein tarkkailussa ja mukana tekemisessä. Kun seuraava kesä koittaa, niin talven aikana mielessä syntyneet mielikuvat leirin antamista mahdollisuuksista saavat innostuneen toteuttajajoukon. Puolen päivän aikaan pystytetty leiri tuottaa illaksi jo leirivideo-ohjelman, radio alkaa toimia hetimiten, ruoka valmistuu muutamassa tunnissa ja lehti ilmestyy usein kaksikymmensivuisena seuraavana aamuna.

Ohjaamalla kerrotaan erityisesti asioista, joista leiriläisellä ei ole mallia mielessään, kuten vuorovaikutuksesta ja arjen logistiikan hoidosta. Osaavamman täytyy kertoa, että nyt olisit voinut soittaa, lähettää viestin, kysyä jne. Merkityksensä on myös tapojen ja toiminnan jatkuvalla kyseenalaistamisella: olisiko parempi näin vai noin? Jos löydetään parempi ratkaisu, muutetaan toimintatapoja. Ryhmien ja vetäjien lisäksi muutetaan rakenteita tai vaihdetaan laitteiden paikkaa. Vastuun ottamisella opitaan, että täytyy saada aikaan valmista, vaikkei osaisikaan. Näin onnistumisen elämykset opettavat ja antavat itseluottamusta. Kannustetaan yrittämään yhä uudelleen, muistetaan kehua hyvistä suorituksista ja löydetään huonoimmista-

kin suorituksista hienoja yksityiskohtia.

Antti Mattila, leiriläinen ja kultsi kirjoittaa 17-vuotiaana Tietoyhteiskuntafoorumi-lehdessä: “Monet ovat oppineet sen, että koneita ja tekniikkaa ei tarvitse pelätä.

Ne on tarkoitettu apuvälineiksi, ei pyhiksi lehmiksi. Monet ovat leirin myötä kiinnostuneet alasta ja toimittajan työstä. Leiri opettaa käytännön pieniä taitoja, joista on hyötyä opiskelussa ja työssä: tiedonhakua internetistä, organisointia, ryhmätyöskentelyä. Kaikki nämä on tunnustettu tärkeäksi, mutta unohdettu esimerkiksi peruskoulujen opetussuunnitelmista. On vaikea sanoa, kuinka yksi leiriviikko vaikuttaa kehenkään, mutta niillä, jotka ovat jääneet leirikoukkuun, ei ole pelkoa alemmuuskomplekseista medioita kohtaan. Tulevaisuudessa, tiedon hallitsemassa yhteiskunnassa tärkeintä on, että tietoon osataan suhtautua kriittisesti. Ja mikä opettaisikaan tähän paremmin kuin se, että kaikki tajuaisivat tiedonvälityksen takana olevan vain ihmisiä? Sen kaikki leiriläiset oppivat ymmärtämään” (Mattila 1997).

Viestintä- ja tietotekniikkaa hyödyntävät toiminnat viestintäleirillä Viestintä- ja tietotekniikka on leirillä mukana jokaisessa toiminnassa. On kuitenkin eri asia, juttelemmeko kaverin kanssa niitä näitä, hoidammeko leirin kirjanpitoa vai teemmekö iltauutisia. Eri tavat käyttää tekniikkaa ja palveluja toimivat osittain samoilla liittymillä, mutta vaativat osittain myös omia sovelluksiaan. Eri toimintamuodot edellyttävät myös erilaista osaamista, toiset vaativat luovaa otetta, toiset tarkkuutta. Joskus on oltava täsmällinen, toisinaan pitää irrotella ja tuulettaa ajatuksia. Eri käyttötavat edellyttävät myös erilaista motiivia, pitää löytää tietoa 35

ymmärtämisen avuksi, pitää ottaa yhteyksiä hoitaakseen ihmissuhteita, pitää viestittää, jotta asiat sujuisivat jouhevasti.

Olenkin jaotellut viestintätekniikkaa hyödyntävät toiminnat seitsemään eri alueeseen. Nämä alueet poikkeavat toisistaan niin leirillä kuin muuallakin yhteiskunnassa. Erojen ymmärtäminen saattaa auttaa viestintäpalvelujen suunnittelua erilaisissa

yhteyksissä, töissä, harrastuksissa, järjestöissä jne.

Tietotaitotalkoissa on keskitytty oman sisällön ja joukkoviestinnän tuottamiseen.

Haveena olis tehdä myös hallinnon vaatimia talkoita. Tämä tarve nousee esiin myös Susanna Kivelän tutukimuksessa.

(Kivelä, 2012.)

Kuva 5. Viestintätekniikkaa hyödyntäviä toiminnan alueita

36

Yhteydenpito Yhteydenpidolla tarkoitan tavallista ihmisten välistä kommunikointia. Tyypillistä yhteydenpidolleon se, että viestin

lähettäjiä on yleensä yksi (takana voi olla kyllä ryhmänkin mielipide) ja vastaanottajia joko yksi tai useampia, mutta kuitenkin tuttuja, tiettyjä henkilöitä. Yhteydenpidon viestintä ei ole julkista, sitä koskee enemmänkin perustuslain tasoinen salaisuus.

Yhteydenpidon viestit ovat ainutkertaisia, usein häviäviä.

Viestintäleireilläkin yhteydenpito voidaan jakaa kolmeen alaryhmään: 1) Toiminnan vaatima yhteydenpito. Leirillä tämä näkyy infopisteen toiminnassa, tilauksissa kauppaan, kutsuista syömään jne. Leirien valmistelu vaatii erittäin paljon toiminnan organisoinnin vaatimaa viestintää. Toiminnan tehostamiseksi on kokeiltu myös erilaisia ilmoitustauluja. Ryhmätekstiviestit ovat osoittautuneet viiden viimeisen vuoden aikana tehokkaimmaksi tavaksi tavoittaa kaikki.

2) Liittymisen vaatima yhteydenpito. Leirillä tämä näkyy ehkä eniten kotiin ja ystäville soittoina, sähköposteina jne. Tekstiviestit myös kulkevat edestakaisin.

Liittymisen vaatimaa viestintää on myös kehitelty erilaisilla kuvakoosteilla leireiltä jne. Jos ne ovat yksityiseltä henkilöltä yksityisille henkilöille, niin kuvakoosteet kuuluvat tähän ryhmään. Olleessaan julkisia leirin omalla nettisivulla, ne kuuluvat jo joukkoviestinnän piiriin. Liittymisen vaatima viestintä toteutuu leirillä kuitenkin parhaiten ja enimmäkseen kasvokkain tapahtuvana viestintänä. Leireillä sosiaalisen median merkitys on todella vähäinen. Tämä panee pohtiman sosiaalisen media merkitystä yhteiskuntarakenteen näkökulmasta.

3) Yhdessä asioiden ymmärtäminen, ääneen ajattelu, pohtiminen. Ääneen ajattelua tapahtuu ehkä eniten suunniteltaessa päivän töitä. Ääneen ajattelua tehostamaan on otettu myös luovat ongelmaratkaisumenetelmät. Jo vuosien ajan on haaveena ollut tehdä ongelmaratkaisumenetelmistä tietokoneelle omat sovellukset. Kunhan tämä saadaan tehdyksi, niin ehkä koko leirin suunnittelussa ääneen ajattelu onnistuu myös verkossa. Puhelin on tietysti ensisijainen liittymä ääneen ajattelussa kasvokkain tapahtuvan viestinnän jälkeen. Sosiaalinen media ei ole ymmärtämisessä lainkaan käytössä.

Oikeastaan koko leiri on sosiaalista mediaa eikä tätä uutta käsitettä tarvita lainkaan yhteisössä, missä kaikki viestintävälineet ovat koko ajan kaikkien käytössä.

37

Etäasiointi

Asiointipalveluissa on kyse tilauksesta tai toimituksesta. Asiointipalveluista on mahdollista suorittaa digitaalisesti eri osia. Alku voi olla vaikka kuinka vaatimaton, tekstiviestillä tilaaminen tms. Erityisen suuri haaste on yhdistää tietopalvelut, asiointipalvelut ja vuorovaikutteiset palvelut. Asiointipalvelut voidaan jakaa kaupankäynnin palveluihin ja muihin asiointipalveluihin.

Sähköiset kauppapalvelut ovat leirillä olleet käytössä jo ensimmäisestä leiristä vuonna 1987 alkaen. Silloin tilattiin maalaistalosta perunat minitelin avulla. Sittemmin kauppatilaukset ja leipomotilaukset toimitetaan sähköisesti, faksilla tai sähköpostilla. Viime vuosina tilaukset on täytynyt tehdä fyysisesti kaupassa ja leipomossa käyden. Kehitys tuntuu uskomattomalta tavallisen asiakkaan näkökulmasta. Syynä lienee pienten joustavien ja palveluhaluisten kauppojen ja leipomojen katoaminen, sekä se, että kauppaketjujen liikkeillä ei itsellään ole oikeuksia tehdä joustavia palveluja mm. tilausten ja –maksujärjestelmien suhteen. Tarvitaan järeämpiä toimia lähiruoan tuotannon- ja kulutuksen logistiikan hyväksi, leiri on vain näyttänyt esimerkkiä tarpeesta ja sen toteuttamisen mahdollisuuksista.

Leirille on voinut ilmoittautua vain internetin kautta jo usean vuoden ajan.

Leireillä on käytetty erilaisia äänestyspalveluita, mm puhepostin avulla jne. Itse 38

asiassa asiointipalvelujen tehostaminen leirin lähtökohdista on ollut koko leirihistorian ajan tärkeä kohde. Sen on huomattu helpottavan arjen rutiinien hoitoa huomattavasti sekä mahdollistavan uusia tapoja toimia, kun esimerkiksi ei ole tarvinnut tilata ruoka-aineita jo päiviä aiemmin jne..

Toiminta on tullut niin tutuksi ja käytännöksi, että ostamme vaikeuksista huolimatta päivittäin päivittäiset tavarat ja ajamme useita kymmeniä kilometrejä leipää hakemaan kotileipomosta. Varottelemme kauppiasta etukäteen tarpeistamme, luomumaidosta, lihasta, etanoista jne.

Automaattiset hallinnon vaatimat prosessit Ihan ensimmäiseksi eivät tule mieleen viestintäleiristä puhuttaessa hallinnon vaatimat tietotekniset palvelut. Kuitenkin jo alusta alkaen leirillä on ollut hallintopalvelut käytössä mm. pisteiden laskussa, leirirahan käytössä pankkipalveluissa, jäsenrekisterissä, kirjanpidossa, lokikirjan muodossa jne. Leiripuhelinluettelo on ollut hyvin vaativa tehtävä, onhan jokaiseen telttaan vedetty puhelin, jokaisessa työpisteessä on puhelin ja omat kännykät vielä lisäksi. Leirillä on ollut digitaalinen kirjasto jo vuonna 1987. Tosin ensimmäisen kesän jälkeen kirjastoa ei enää koottu verkkoon. Sen sijaan joka kesä on yritetty saada leirin cd-levyistä kortisto, jota voisi hyödyntää radio-ohjelmissa.

Leirin ruokavaraston varastokirjanpito oli 90-luvun puolivälissä monena kesänä tärkeä tehtävä. Leirilaitteille on luotu oma elektroninen huolenpitojärjestelmä.

Hallinnon vaatimat palvelut ovat ehkä eniten olleet vanhimpien leiriläisten mielenkiinnon kohteena. Pistelaskukoneen ja leiripankin käyttö sujuu jokaiselta leiriläiseltä pienen harjoittelun jälkeen ja antaa ensikosketuksen hallinnon vaatimien tietokantojen luomiseen.

Tiedonhaku

Internet hakukoneineen on leirilläkin oiva tiedonlähde tuotettaessa eri julkaisuja.

Ensimmäisinä vuosikymmeninä STT:n uutisia luettiin tunneittain, tällöin oppimisen kannalta olisi ollut hyvä, jos tekijänoikeusmaksut eivät olisi niin korkeat. Nykyään uutiset luetaan ja otetaan lehteen netistä eri uutispalveluista.

Radion musiikkilähetyksistä maksetaan teostomaksut. Internetiin on sekä kerätty että linkitetty hyviä reseptejä leiriruokien valmistamiseen. Joskus leirillä on käytetty mm. ravintotietokantoja ruokien ravintoarvojen laskemiseksi. Tämä ei kuitenkaan kiinnostanut kovinkaan paljon nuoria. Nykyäänhän tuotteiden alkuperästä etsitään paljonkin tietoja ja tutkitaan rasva- ja hiilihydraattipitoisuuksia.

Leirin kaikki toiminta vaatii tuekseen tietoa. Useimmiten sitä saadaan leirillä kysymällä tietävämmältä. Leiriradiossa on

ollut ohjelmia, joissa leiriläiset ovat soittaneet tutuille, tunnetuille asiantuntijoille kysyäkseen heitä askarruttavista asioista.

Leirillä tuotetuista aineistoista tuotetaan myös itse tietopankkeja.

Viihde Leirillä kaupallisten viihdepalvelujen (tv, pelit) käyttö on vähäistä. Selityksenä tälle on yhtäältä se, että muu toiminta on mielenkiintoista ja toisaalta se, että viihdepalvelujen käyttö (pelaaminen, chattailu ja tv:n katselu) maksaa lecuja. Leirillä itse tehtyjen viihdeohjelmien katson kuuluvan itseilmaisun piiriin.

Joukkoviestintä Viestintäleirillä luulisi joukkoviestinnän olevan avainasemassa. Mutta niin ei ole joukkoviestinnän perinteisessä merkityksessä, sillä perinteinen joukkoviestintä on ammattimaisesti toimitettua toisten antamien aiheiden mukaan. Toimittajan tulee olla puolueeton tarkkailija ja hän on tiedon tuottamisen väline. Viestintäleirillä joukkoviestinnän välineet ovat alistetut itseilmaisun välineiksi. Tuotteiden muoto on joukkoviestinnän muoto, mutta sisällön tuottamisen etiikka on erilainen. Ehkä tässä toteutuu konstruktivistinen lähestymistapa, tuotetaan tietoa ja mielipiteitä siitä ajatusmaailmasta lähtien, mikä on kunkin oma.

39

Perinteinen joukkoviestintä voidaan jakaa kolmeen osaan: 1. Journalismi (puolueeton tarkkailija).

2. Tiedotus (tavoitteellista työnantajan näkökulmasta) 3. Markkinointi

Leirin toiminnassa on mukana tiedotus, silloin kun lähetetään leiriä koskeva leirikirje Tietotuutin nimisenä, kun laitetaan internetin ilmoitustaululle viestejä leiristä tai kuvia leirielämästä vanhemmille nähtäväksi. Leirin ulkoiseen tiedotukseen ei leiriläisten keskuudessa tahdo löytyä motiivia. Usein se jääkin vanhimpien leiriläisten vastuulle. Näinhän on usein muissakin yhteisöissä. Isoilla yrityksillä on omat tiedottajansa, mutta pienemmillä tiedotus hoidetaan muun toimen ohessa, näin myös pienissä kunnissa. Onko jälleen kerran kyse isompien paremmista kilpailuedellytyksistä?

Viestintäleiriä on markkinoitu hyvin vähän, mutta 1990-luvun puolivälissä järjestettäessä useita leirejä kesän aikana tehtiin myös markkinointikirjeitä. Itse leirillä on markkinoitu omia tuotteita, ravintoloita jne. toisille leiriläisille. Radioon on tehty oma tunnus.

Oma tuotanto

Leirin kulmakiven muodostavan lehden, radion ja videon tekemisellä on perinteisestä journalismista poiketen itse asiassa opeteltu tuottamaan omia tuotoksia muille, ulkoistamaan oma tietämys. Tällöin on 40

kyse tietoyhteiskunnan avaintaidoista, sillä elleivät ihmiset opi tuottamaan omia sisältöjä, he jäävät vain yleisöksi suurille sisältötuottajille. Sisältötuotannon keskittyessä yhä enenevässä määrin on suorastaan kohtalonkysymys kuinka opimme itse ulkoistamaan kokemuksemme ja tietomme. Se on myös yhdessä toimimisen avaintekijä. Näin viestintäleiri on paneutunut tietoyhteiskunnan perustavaan valmiuteen jo paljon ennen kuin se on tunnustettu yleisesti. Viestintäleiri tulevaisuuden tekemisen paikkana lunastaa samalla itsensä.

Viestintäleiri matkalla kohti vuorovaikutusyhteiskuntaa Viestintäleirien perusajatushan on ihmisen olemassaolon perustarpeiden: tekemisen, liittymisen ja jäsentymisen tarpeiden tyydyttyminen. Seuraavassa tarkastelenkin, miten perustarpeet on otettu huomioon leireillä. Vastaako leiri odotuksiin tässä suhteessa?

Tekemisellä – roolilla elämässä – on ihmisen onnelle merkitystä. Leirillä kaikilla on monenlaista tekemistä. Yksi leimaa antava piirre leirillä on työn touhu: tulee saada valmiiksi lehti, video, ruoka.

Usein lehti valmistuu vasta aamuyön pikkutunneilla ja ehtii telttaan ennen asukkaan heräämistä. Kahdenkymmenenviiden vuoden aikana lehti ei vielä kertaakaan ole jäänyt ilmestymättä edes ukkosen, tietoverkon toimintahäiriön tai musteen loppumisen vuoksi. Videota riennetään katsomaan kymmeneltä illalla: sen pitää olla silloin valmis. Radio-ohjelmilla on itse tehdyt aikataulut. Ruoka-ajat riippuvat syöjien nälästä, mutta ruoan on oltava val-

miina nälän yllättäessä. Elleivät nämä normaalityöt anna riittävästi tekemistä, aina voi kerätä näkymättömien töiden pisteitä: siivota, kerätä roskia, auttaa muita. Monelle energiselle nuorelle näkymättömien töiden teko on antanut tarvittavaa lisätekemistä leirillä.

Vaikka leirillä tekeminen on leikkiä, se on myös päämäärätietoista. Tekemisen aikana mielessä on ajatus valmiista aikaansaannoksesta. Erityisesti näin on tuttujen tuotteiden kohdalla. Jokaisella on mielikuva lehdestä ja erityisesti leirilehdestä. Samoin video-ohjelmaa tehtäessä ovat mielessä aiemmat yritykset, aiemmat ohjelmat ja televisio-ohjelmat yleensä. Haastatteluissa noudatetaan tuttua kaavaa.

Uuden ja erilaisen tekeminen alkaa vasta kokemuksen myötä.

Tekemisen motiivia on koko ajan ollut vaikeinta löytää infopisteessä, missä pitäisi toimia organisoijana ja vuorovaikutusverkoston solmupisteenä. Työn tulos ei näyttäydy valmiina tuotoksena, vaan motiivi on haettava onnistumisen hetkistä, ja ahaa-ilmiöstä: näinhän asiat hoituvat. Hyvin hoidettu info ei saa paljon kiitosta, sen sijaan huonosti hoidettu saa takuuvarmasti moitteita. Motiivia on haettu milloin pisteyttämällä työt, milloin tekemällä lukujärjestyksiä jne., etsimällä motiivi kiertotietä pitkin, ei itse tekemisestä.

Ihminen liittyy tunteen avulla. Leirillä liittymiselle on monia mahdollisuuksia.

Perusliittyminen leirillä syntyy siitä, että kaikki hyväksytään sellaisina kuin ovat, jolloin syntyy joukkoon kuulumisen tunne. Leiriläiset kiertävät toimintapisteestä toiseen vaihtaen tehtäviä päivittäin. Näin jokainen kuuluu koko leiriin eikä vain omaan ryhmäänsä. Omassa ryhmässä on mukana myös usealla leirillä ollut varhai-

sohjaaja tai aikuinen kummi, jonka tehtävänä on katsoa, ettei kukaan jää ulkopuoliseksi.

Ihmisen olemassaolon perustarpeisiin kuuluu myös jäsentyminen ajattelun avulla. Leirillä on toteutettu jäsentymisen antamaa motivaatiota monella tapaa. Kun on luotu itse “joukkoviestintää”, sitä ymmärretään paremmin. Kiertämällä ryhmästä toiseen saadaan kokonaisnäkemystä. Luomalla “tietoyhteiskunnan konkreettinen utopia” saadaan ote tulevaisuudesta.

Käyttämällä erilaisia viestintäpalveluja ymmärretään niiden merkitys. Otetaan askel verkkolukutaidon tiellä, tekniikasta tulee väline, ei itsetarkoitus. Leiriraha ja näkymättömät työt opettavat ymmärtämään toiminnan mekanismeja ja työn merkitystä. “Ursulan palstalla” käsitellään monia kipeitäkin asioita vastauksina leiriläisten kysymyksiin. Ursula on useimmiten aikuinen henkilö, joka vastaa laatikkoon nimimerkillä lähetettyihin kysymyksiin. Ursula ei itse välttämättä ole leirillä vaan lähettää vastauksensa verkon kautta. Ursulan henkilö on salaisuus. Merkittävää on, että Ursula todella vastaa vakavasti kysymyksiin etsien tiedon ja opettaen samalla tiedon etsimistä. Vastaukset ovat usein sellaisia, että niihin on kätkeytynyt paljon elämänviisautta.

Viestintäleireillä on konkreettisesti todettu oman viestinnän merkitys yhtäältä yhteisön luojana ja toisaalta oman yleisön merkitys viestintää motivoivana tekijänä.

Leirin medioiden sisältäessä tuttuja asioita tutuista ihmisistä (juoruja, mielipiteitä, tapahtumia, leiriuutisia, haastatteluja jne), on leirimediat koettu omiksi. Omalle yleisölle on haluttu myös jatkaa viestintää, on syntynyt vuorovaikutuksen ketju. Viestintäleiri osoittaa vuorovaikutusyhteiskunnan 41

mahdolliseksi ainakin hetkittäin ja pienissä yhteisöissä. Ei ole kuitenkaan mitään syytä uskoa, etteikö vuorovaikutusyhteiskunta olisi laajemminkin mahdollinen.

Sen syntyminen edellyttää ihmisten tarpeiden uudenlaista ymmärtämistä mm. taloudellisessa ja poliittisessa päätöksenteossa. Ei riitä, että vain osalle ihmisistä on mahdollista tyydyttää olemassaolon perustarpeensa. Demokraattisessa yhteiskunnassa tämä mahdollisuus tulee olla kaikilla. Viestintäleirit mm. kehitysvammaisten, sokeiden, kuurojen ja vanhusten piirissä ovat osoittaneet, että malli toimii kaikille ihmisille.

Viestintäleirillä luodaan kipinä ottaa haltuun ja kehittää pieniä, uusia ja traditionaalisia medioita. On hyvä huomata, että paikallinen viestintä tarjoaa paljon tehtävää ja antaa monenlaista sisältöä yhteisöille (taloyhtiöt, järjestöt, seurat, harrastuspiirit, korttelit, kylät jne). Samalla se virkistää jo olemassa olevan yhteisön vuorovaikutusta tiedonkulun parannuttua ja mahdollistaa yhteisön pysymisen hengissä. Ilman tasapainoista viestintärakennetta ajan ja paikan suhteen kansakunnan kyky säilyä voi joutua uhanalaiseksi. Se on siunaukseksi koko yhteisölle. (Varis 1995) Viestintätekniikka mahdollistaa viestinnän toteuttamisen melko pienin investoinnein.

On vaikeaa yleensä arvioida ihmisten viestintävalmiuksia perustarpeiden tyydytyksen näkökulmasta. Jos ihmisen olemassaolon perustarpeet ovat tyydyttämättä, se näkyy ahdistuksena, tasapainottomuutena, tyytymättömyytenä, riidanhaluna tai passiivisuutena. Jos olemassaolon perustarpeet on tyydytetty, se näkyy tasapainona, ilona, harmoniana, tavoitteellisuutena ja suvaitsevaisuutena.

Viestintäleirillä voi tuntea olemassaolon perustarpeiden tyydytyksen tuovan 42

mukanaan iloa ja aktiivisuutta, voi kokea kasvamista kohti tietoyhteiskunnan kansalaisuutta. Viestintätekniikka on otettu leikin välineeksi ja iloiseksi asiaksi.

Viestintäleirin idea yhteiskunnassa sekä sosiaalisen että digitaalisen pääoman (omat sisältötuotannot) kehittäjänä voidaan kuvata seuraavan kaavion avulla.

Viestintäleirimallin oppimiseen ja yhteistyöprosessiin kohdistuva paradigma voidaan jäljittää konstruktivismiin. Paradigma leirillä ei ole ollut tietoinen valinta, vaan intuitioon perustuva toimintatapa.

Konstruktivismi oppisuuntana ei ole uusi, vaan pohjautuu kulttuurimme ajattelun historiaan kuuluvista oppimisen perusolettamuksista. Olennaista konstruktivismissa on näkemys, että niin oppiminen kuin opetuskin ovat ihmisen toimintaprosesseja, saman prosessikokonaisuuden vaiheita. Lähtökohtana on oppijan oma motivaatio ja aktiivisuus. Leiriläinen on innostunut tekemisestään, hänen motivaationsa on korkea. Aktiivisen toiminnan on lähdettävä omasta mielenkiinnosta tekemistä kohtaan. Samalla kun tehdään, opitaan. Olennaista on yhdistää oma entinen osaaminen ja ymmärrys niihin havaintoihin, joita syntyy leiristä, olipa sitten kyse tunteista, tiedoista tai taidoista. (Jäntti, Suonperä, 1999.)

Viestintäleirillä ei ole kyse vain oppimisesta vaan koko yhteistoiminnan prosessista, jossa jokainen on toisensa opettaja - kreikkalaisen paideia - käsityksen tavoin. Nykyään mikä tahansa työ vaatii tekijältään ymmärtämistä sekä omien odotustensa ja käsitysten tiedostamista. Tähän on leirillä pyritty samalla häivyttäen hierarkkinen opettaja/oppilas -käsite. Tähän toimintatapaan on syynä ollut yksinkertaisesti se, että tietoyhteiskunnan uusien tapojen ja välineiden edes-

Kuva 6. Viestintäleiri matkalla kohti vuorovaikutusyhteiskuntaa sä olimme kaikki oppilaita leirien alkuaikoina ja tällöin omaksuttu toimintatapa on jatkunut. Tulevaisuuden tutkimuksen näkökulma, tulevaisuuden tekeminen, on mahdollistanut intuitiivisesti toimia vuodesta 1987 lähtien konstruktivismin tavoin.

Yhdessä tekemisen ja vuorovaikutuksen avulla viestintäleiriläisten keskuudessa sosiaalinen pääoma: yhteiset tavoitteet, normit, arvot ja luottamus, kasvaa ja kehittyy. Leirin tuotosten mukana kertyy lei-

riläisten digitaalinen pääoma, tietoverkkoihin tallennetut lehdet, videot, kuvat, radio-ohjelmat, jäsenrekisterit, keskustelupalsta, matkakertomukset jne. mahdollistaen näin vuorovaikutuksen myötä yhteisen ymmärryksen kumuloitumisen.

Näen ja koen viestintäleirit askeleina kohti tulevaisuutta, missä jokaisella on oikeus ilmaista itseään myös viestintävälineiden avulla, missä paikallinen yhteisö kasvaa kansainväliseksi toimijaksi yhteisen kestävän maailman hyväksi.

43

TIETOTAITOTALKOOT JATKAMASSA JA LUOMASSA UUTTA TULEVAISUUSAJATTELUA Tietotaitotalkoot pähkinänkuoressa: Tietotaitotalkoot malli tarjoaa yhteisöille 12 tunnin ajaksi 2 ohjaajaa (luotsia), laitteita, ilmaisohjelmat ja ruoan raakaaineet. Tänä aikana yhteisöt tekevät yhdessä viestinnällisen tuotoksen: painetun tuotoksen (lehti, esite, historiikki jne.), videon, äänituotteen, nettisivut sekä hyvää ruokaa.

Viestintäleirit eivät yksinään riitä avaamaan ihmisten silmiä tulevaisuuden tekemisen mahdollisuuksista, sillä ne eivät ankkuroidu yhteiseen paikkaan eikä pysyvään yhteisöön. Ne ovat irrallisia saarekkeita näyttämässä tietä yhteisöllisyyteen tietoyhteiskunnassa.

Teknologian ja talouden muutos vaikuttaa jokaisen arkipäivään. Yhteiskunnan 44

muutos vaikeuttaa jokaisen kykyä jäsentää. Samalla alueellistenkin rakenteiden muuttuessa ihmisillä ei ole enää liittymisen yhteisöä. Työn globalisoituessa useimmat ovat ihan hukassa. Tätä ilmiötä tarkasteli vuosituhannen lopussa Manuel Castells (1996) ja Ari-Veikko Anttiroiko teki Castellsin teorioista hyvän yhteenvedon, jota tähän on vielä yksinkertaistettu:

Kuva 7: Globaalin ja paikallisuuden välinen jännite Kehityksen on mahdollistanut teknologi- omaa elämäänsä rakentaa. Taloushäiriöt sen muutoksen lisäksi samanaikaisesti ovat globaaleja ja koskettavat suuria määlänsimaissa vahvistunut uusliberalismi ja riä ihmisiä. ahneuteen perustuva talousjärjestelmä, Tekniikan kehitys, myös tietojärjesteljonka puitteissa teollisuus on siirtynyt aina mien, on nopeaa ja uusia sovelluksia tulee sinne, missä työvoima on halvinta valtioi- koko ajan. Ihmiset ahdistuvat eivätkä jakden ja politiikan salliessa häikäilemättö- sa uusia osaamistaan ja päivittää ohjelmimänkin toiminnan. Tässä prosessissa aan koko ajan. Kehityksen nopeutta paikalliset ihmiset ovat usein vain tuotan- perustellaan kilpailuedulla, ”nopeat syövät toelämän nappuloita. Ei ihme, että globaa- hitaat”, on usein kuultu sanonta. lin talouden ja paikallisten olosuhteiden Edellä kuvattu kehitys on perustunut väliin on syntynyt jännite, joka aiheuttaa kilpailun, taloudellisen kasvun ja nopeuepävarmuutta, kontrolloimattomuutta ja den mantraan. Niin kauan kun talous kasristiriitoja ja on purkautunut demokratia- voi, ympäristömuutoksista ei puhuttu ja vajeena ja syrjäytymisenä. Kun muutok- nopeus koski vain sitä haluavia, niin kauset tapahtuvat ihmisten ulottumattomissa, an kehitys itse asiassa näyttäytyi monelle ovat monimutkaisia ja talouden päättäjät aika hyvänä: elintason nousuna, kansainovat kasvottomia ”pyramidipelaajia”, ei välisyytenä, uusien tekniikoiden oppimiyksittäinen ihminen tiedä, miten hän voisi sena, yhteyksinä maailmalle jne.

45

Paikallisesti etsittiin rauhaa ja omaa elämää omakotitalosta lähiöissä, jätettiin työelämän kiireet töihin tai ainakin näin haaveiltiin. Vapaa-ajan täytti televisio – sekin globaalia informaatiovirtaa täynnä.

Mutta sitten tuli lama, uusi taloudellistekninen paradigma joutui koetukselle. Ihmiset hämmentyivät ja etsivät turvaa toisistaan – joko sosiaalisen median avulla tai sitten paikallisissa yhdistyksissä, yhden asian liikkeissä, adhoc - tapahtumissa ympäristön puolesta jne. Yhteisöllisyys ja sosiaalinen pääoma nousivat tutkijoiden keskeisiksi sanoiksi. Mutta riittääkö sosiaalinen media täyttämään sosiaaliset suhteet silloin, kun työpaikka on uhattuna, kun globaali kohtaa paikan arjen ahdinkona? Miten saada sosiaalinen pääoma kasvamaan omalla alueella? Talouskin tarvitsee sosiaalista pääomaa, luottamusta.

Lamasta noustaan yhdessä uutta luomalla ja vanhaakin tekemällä. Yhteistyössä myös asukkaiden eikä vain viranomaisten kanssa hoidetaan asioita eettisesti kestävämmin.

SlowLife ja slowfood ovat käsitteitä, jotka ovat nousseet jo arjen tasollakin toiminnan ohjenuoraksi. Slow-liike on lähtenyt Italiasta, missä muutama mies huomasi, kuinka elintarviketeollisuus keskittyessään vie ilon ja nautinnon ruoasta, sen valmistamisesta ja syömisestä, kuinka lähituotanto kuihtuu ja ihmiset köyhtyvät.

Sama ilmiö on toki huomattu myös Suomessa ja kauan on jo puhuttu lähiruoan merkityksestä. Viestintäleireillä tämä on omakohtaisesti koettu. Entä työpaikoissa, kansainvälisessä yritystoiminnassa, rahaliikenteessä, tekniikan kehityksessä? Vastapainoksi globalisaatiolle on syntynyt käsityöverstaita, ihmisten välistä kansainvälistä verkottumista työn ja harrastusten piirissä, on pieniä pankkeja, lähirahako46

keiluja, vanhan tekniikan ihannointia.

Mutta nämä ovat vasta heikkoja signaaleja, valtavirran vastaista toimintaa.

Hitaus ja läheisyys vaativat paikallista toimintaa ja paikallista sosiaalista pääomaa, luottamusta ihmisten kesken. Jotta tämä kehitys vahvistuisi vaaditaan myös paikallisesti hyviä viestintäyhteyksiä, paikallista tietoa ja osaamista. Vaaditaan tietotekniikan kesyttämistä paikallisten yhteisöjen avuksi organisoimaan, luomaan ja olemaan luovia. Vaaditaan laajemmin viestintäleirimäistä toimintaa. Tietotaitotalkoot- hanke perustettiin vaalimaan ja mahdollistamaan paikallista yhteisöllisyyttä ja samalla vahvistamaan demokratiaa.

Ilman paikallista kansalaisyhteiskuntaa ei ole myöskään tulevaisuuden kansalaisyhteiskunta - Suomea.

Tietotaitotalkoiden tavoite Perinteisesti osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tavoitteelliseen toimintaan tapahtuu järjestöjen ja muiden yhteisöjen kautta. Osallistuminen edellyttää sekä yksilöiltä että yhteisöiltä asioiden yhdessä pohtimista, pääsyä verkkoihin ja viestintäfoorumeihin, osaamista ja motivaatiota. Monien kansalaisjärjestöjen ja yhdistysten viestinnälliset valmiudet eivät vastaa nykypäivän tarpeita. Yhteisö, missä viestit eivät kulje, on kuollut yhteisö. Tietotaitotalkoot ovat vastaus yhteisöjen viestintävalmiuksiin viidestä lähtökohdasta.

1) Yhteisöjen opetellessa yhdessä käyttämään tieto- ja viestintätekniikkaa yhteisen tavoitteen hyväksi tieto- ja viestintätekniikansovellustenluontevakäyttövahvistuu, eri-ikäiset ihmiset, sekä erilaiset osaamis- ja motivaatiotasot kohtaavat toisensa.

2) Tietotekniikan käytön ohjauksessa ja neuvonnassa huomioidaan käyttäjä, opastus tapahtuu käytännön ongelman yhteydessä.

3) Luotsikoulutuksen avulla lisätään tietotekniikan ohjaajien taitoa opastaa käyttäjiä.

4) Kansalaisten verkko-osallistuminen lisääntyy, kun itse tuotettu materiaali sijoitetaan verkkoon.

5) Talkootapahtuma käynnistää yhteisöissä oppimisprosessin, joka vahvistettuaan talkoisiin osallistuneiden tietoyhteiskuntavalmiuksia muuttaa pysyvästi yhteisön toimintatapoja, laajentaa toiminnan kohdetta ja parantaa toiminnan vaikuttavuutta.

Suomessa on tällä hetkellä lähes 120 000 yhdistystä. Talkoomalli aktivoi niiden toimintaa. Kansalaisten aktiivisuuden ja vuorovaikutuksen, sekä verkostoitumisen lisääntyminen valtakunnallisesti on etu ja hyöty, johon Tietotaitotalkootoiminta vaikuttaa positiivisesti.

Tietotaitotalkoissa yhdistyvät motivaatio, osaamisen tukeminen sekä tarvittavat verkkoyhteydet. Talkootapahtumassa tapahtuvaa oppimista seuraava muutos tapahtuu yhteisön jäsenten asenteissa ja osaamisessa sekä yhteisön toiminnan tavoissa, että toiminnan kohteessa. Yhteisötasolla tapahtuu sekä lyhyen aikavälin (avoin vuorovaikutus web-sivujen avulla, uusi työnjako) että pitkän aikavälin (uudenlaisia yhteistyörakenteita tukevat rat-

kaisut ja toiminnan kohteet) laadullisia ja määrällisiä muutoksia. Talkoo-osallistujat ovat korostaneet muun muassa omien asenteiden muuttumista, uusien taitojen oppimista, yhteisen päämäärän ja tuloksellisuuden voimaannuttavaa vaikutusta.

Talkootapahtuma sysää liikkeelle oppimisprosessin, jonka seurauksena yhteisöt ja talkoisiin osallistujat tunnistavat aikaisemmin saavuttamattomina pitämiään mahdollisuuksia. (Kivelä 2012).

Kulttuurisesti talkoilla on myös merkitystä, sillä kulttuurin tuotteita - kirjallisia, kuvallisia, äänellisiä osataan arvostaa, jos itsekin on niitä tehnyt. Tekemisen motivaatiota lisää myös valmiiksi saamisen periaate: yhteiset tuotokset katsotaan/luetaan/kuunnellaan talkootapahtuman lo47

puksi ja kerrytetään sosiaalista pääomaa.

Tilastokeskuksen tutkimusten mukaan kouluissa (ala-asteelta toisen asteen koulutukseen) opetettiin vuonna 2005 tekemään lehtiä noin 30 %:lle, videon tekemistä 22 %:lle ja radio-ohjelman tekemistä 5 %:lle oppilaista. Huomattakoon, että kaikki luvut ovat laskeneet vuodesta 1996, jolloin ko. asioiden tilastointi aloitettiin. Nykyään ei näitä kysymyksiä ole enää Tilastokeskuksen tutkimuksessa mu-

kana, mutta omat arvioni amk:n opetustilanteissa, jolloin olen kysynyt oppilailta vastaavat kysymykset, ovat, että tilanne ei suinkaan ole vieläkään vuonna 2012 parantunut. Kuitenkin nyky-yhteiskunnan leimaa-antavin kulttuurinen tuote on sähköinen viestintä, siksi tarvitaan aikuisten talkoita.

Ekologisesta näkökulmasta talkoot tukevat paikallista aktiivisuutta ja tuotantoa.

Tietotekniset taidot voidaan jakaa seuraaviin tasoihin: - perusosaaminen (esim. pankkiasiat, sähköposti, yms.)

- luonteva osaaminen (esim. power point, kuvien käsittely, keskustelupalstoihin osallistuminen, blogit, nettipuhelut, jne) - luova osaaminen (esim. oma tuotanto äänellä, liikkuvalla kuvalla, tekstillä, kuvilla jne. ) - ymmärrys verkoista, niiden merkityksistä, vaikutuksista ja mahdollisuuksista (esim. verkkoidentiteetti, tietosuoja, yhteiskunnan rakenteet, kauppapaikat jne.)

Viestintävalmiuksia tarkastellaan yleensä yksilön näkökulmasta yliarvioiden ihmisten osaamista luontevaan ja luovaan käyttöön. Tietotaitotalkoiden tavoitteena on kehittää yhteisöjen tietoteknisten valmiuksien luovaa käyttöä.

Tietotaitotalkoot luovat areenan, missä yhdessä tehden lisääntyy sekä tietotekniikkaosaajien että kansalaisaktiivien ymmärrys ja tietotekniikan luova hyödyntäminen. Yhteisöissä ei kaikkien tarvitse osata kaikkea, mutta yhdessä tehden 48

kokonaisuuden näkeminen lisää tietotekniikan mahdollisuuksien ymmärtämistä, sitoutumista ja toinen toisensa arvostamista.

Tietotaitotalkoissa tehdään yhdessä yhteisön tarvitsema tuote. Esimerkiksi jokin seuraavista: julkaisu, jäsenkirje, kuvakooste, nettisivusto, näytelmän videointi, historiikki, kuunnelma, haastatteluja, tulevaisuusskenaarioita jne. ja tallennetaan tuote Tietotaitotalkoiden yhteisille nettisivuille.

Tietotaitotalkoiden hyvät käytänteet Viestintäleirin perusperiaatteet ovat Tietotaitotalkoissa jalostuneet viideksi hyväksi käytänteeksi: 1. Visiointi yhdessä

Talkoiden alussa keskustellaan aina siitä, mitä talkoiden aikana on tarkoitus tehdä. Usein se ei ole selvää ennen talkoita, mutta visio talkoiden tavoitteista syntyy aivoriihen ja keltaisten lappujen avulla. Tulevaisuustalkoissa visiointi koskee koko ryhmän toimintaa ja pidempää aikaväliä. Talkoissa myös visioidaan se, mitä syödään. Onhan yhteinen ruoka kaikkien asia. On hyvä kuulla jokaisen mielipide ja oppia ottamaan muut huomioon. Samalla opitaan luova ongelmanratkaisumenetelmä avoimen päätöksenteon avuksi.

2. Aloittelijakin osaa

Talkoisiin tulee monesti mukaan perheenjäseniä tai muita ystäviä ehkä tekemään ruokaa. Monesti hän huomaakin olevansa innokkain kuvienkäsittelijä, musiikintekijä tai juttujen kertoja. Tietotekniikan pelko on voitettu tekniikan luovan käytön avulla.

3. Luotsi ohjaa ja neuvoo

Tietotaitotalkoissa on aina mukana kaksi luotsia, jotka ohjaavat ja neuvovat talkoolaisia. Luotsit eivät luennoi, eivätkä ole opettajia. He pitävät huolta ilmapiiristä, aikataulussa pysymisestä ja siitä, että kukaan ei jää ongelmien kanssa yksi. Viimeistään yhdessä ratkaistaan hankalatkin tietotekniikan aiheuttamat koukerot.

4. Jokaisen työtä arvostetaan.

Jokaisen työ on tärkeää talkoiden onnistumiselle. Luotsit muistavat aina kiittää tekijöitä ja kehua aikaansaannoksia. ”Yrittänyttä ei laiteta” sanalasku on luotsien motto.

5. Valmiiksisaaminen

Tietotaitotalkoissa tehdään visioinnissa suunniteltu tuote valmiiksi. Jos tuote tehdään puolivalmiiksi sopien, että joku jatkaa, tapahtuu usein, ettei kukaan jatkakaa. Talkoot ovat olleet silloin turhat ja tekeminen vain turhauttanut. Ihmisen onnelle on merkitystä sillä, että jokin asia tulee tehdyksi.

49

Toteutuneet tietotaitotalkoot

Tietotaitotalkoot hanke on vuosina 20092012 pitänyt yhteensä 160 talkoot, joissa on tehty 69 eri tyyppistä julkaisua, 54 videota, 33 äänituotosta ja 49 nettisivustoa nettitalkoita. Tuotosten jakauma osoittaa hyvin, kuin perinteinen lehti tai muu paperijulkaisu (esite) on edelleen suosittu yhteisöjen viestintäkanavana.

Eniten talkoita on pidetty sosiaalialan yhteisöissä. Näistä eri vammaisjärjestöt ovat hyvin edustettuina sekä erilaisten sairauksien vertaistukiryhmät. Näillä ryhmillä viestintä ja tiedonjakaminen on erityisen tärkeää. Usein näillä yhteisöillä omat resurssit ja tekniikan tuntemus on pieni, joten tietotaitotalkoot ovat olleet ilolla vastaanotettu palvelu.

50

Jokaisesta talkootapahtumasta on kuvitettu tarina. Tarinat löytyvät netistä. Talkoiden tuotokset löytyvät myös netistä.

Susanna Kivelä tekee väitöskirjaa Lähiyhteisöjen paikka tietoyhteiskunnassa.

Hänen empiirinen aineistonsa nousee tietotaitotalkoot järjestäneistä yhteisöistä.

Kivelän väitöskirjan näkökulma on lähiyhteisöjen kehittämisessä/kehittymisessä tietoyhteiskunnan yhteisöksi. Näin hänen tutkimuksensa painopiste on siinä, miten yhteisöt oppivat käyttämään tietotekniikka omienviestinnällisten tarpeittensa perusteella. Kivelä löysi aineistosta neljä yhteisöjen strategista painotusta yhteisöjen oppimis- ja kehittämispyrkimyksiin viestinnän avulla:

1) Tehostamisstrategia, 2) sitouttamisstrategia, 3) osallistamisstrategia ja 4) verkottumisstrategia.

Tehostamisstategia nousee pienenevän aktiivitoimijajoukon uupumisen kokemuksesta ja tieto- ja viestintätekniikan tarjoamista uusista mahdollisuuksista sekä kohentuneesta osaamisesta. Osallistamisstrategia nousee nykyisten viestinnällisten käytänteiden tehottomuudesta, yhteisön heikosta vetovoimasta sekä tekniikkatuetun viestinnän tuomasta suuremmasta näkyvyydestä ja verkostoitumisen mahdollisuudesta. Sitouttamisstrategia nousee aktiivijoukon uupumisen kokemuksesta ja osallistumisen tarjoaman yhteisöllisyyden ja sosiaalisen pääoman palkitsevuudesta.

Verkottumisstrategia lopulta nousee kasvavista vaatimuksista, oman tehtävän laajenevasta tulkinnasta sekä voimavarojen kokoamisesta sekä verkottumisesta. (Kivelä 2012) Kaikissa näissä strategioissa on taustalla ajatusta siitä, miten tieto- ja viestintätekniikka auttaisi yhteisöjä eteenpäin ulkopuolisten vaatimusten paineessa. Tutkimuksen merkittävä tulos on, että ihmiset

tarvitsevat olemassaolon perustarpeiden tyydyttämiseksi sekä paikan että virtuaalisen tilan. Tietoyhteiskunnan taidotkin opitaan parhaiten yhdessä toisten kanssa vertaisoppimalla.

Sen sijaan näkemys, että tieto- ja viestintätekniikkaa voi käyttää yhteisön omaksi iloksi, omaa elämäntapaa tukemaan, häipyy näkymättömiin. Tämäkin näkökulma tulee esiin, kun aineiston tarkastelua laajennetaan lähiyhteisön selviämisnäkökulmasta sen elämismaailmaan. Esimerkiksi Lapin kyläyhteisöt innostuivat nettitalkoiden jälkeen tekemään omista matkoistaan sekä julkaisua että videoita omalle yhteisölleen. Ja ennen kaikkea tekemään nämä talkooperiaatteella. Näin myös toimintamalli siirtyi toiminnaksi.

Samoin Erilaiset oppijat ilahduttivat luotseja esittelemällä yhdessä tekemäänsä kalenteria talkoomallin mukaan ensimmäisten talkoiden jälkeen. Talkoissa on yhteisöllisen oppimisen lisäksi yksilöt ovat oppineet näkemään tietotekniikan mahdollisuuksia. Näin esimerkiksi eräs talkoolainen innostui kokoamaan kirjan veneenkunnostuksestaan ja taittamaan sen itse. Ennen talkoita hän ei edes tiennyt sen olevan mahdollista – taiteilijaluonne kun oli.

51

Tulevaisuustalkoot tulevaisuusajattelun herättäjänä

Arvottujen roolihenkilöiden merkitys on iso. Ilman tätä lisää pitäydytään kokemukseni mukaan omissa stereotyypeissä.

Tietotaitotalkoiden ja viestintäleirien sekä Roolihenkilöt auttavat ulkoistamaan myös tietysti tulevaisuuden tutkimuksen koke- arjen. muksista on syntynyt tulevaisuusajattelun herättämiseksi malli: Tulevaisuustalkoot.

Siteeraan seuraavassa kevään 2012 päiväTalkoiden aluksi on lyhyehkö luento tu- kirjamerkintää: levaisuusajattelusta ja tulevaisuuden tutkimuksen menetelmistä, erityisesti tulevaiTulevaisuustalkoissa on onnistuttu tekemään suustaulukkomenetelmästä.

(Seppälä tulevaisuuden tutkimusmalli, missä yhdistyvät 2012) isot ilmiöt ja ylätason skenaariot arkeen ja On erittäin mielenkiintoista luoda yhtehty tulevaisuusajattelusta elämyksellisiä ja dessä talkoolaisten kanssa eri alueiden erikokemuksellisia. Näin malli vaikuttaa ajattelaisia vaihtoehtoja ja tutustua kunkin ajatluumme ja siihen, millaista tulevaisuutta rateluun. Toivotun, epätoivotun ja todennäkennamme. köisen skenaarion etsiminen taulukosta on aina kiehtovaa.

Eilen ja toissapäivänä pidimme oman porukan Koska ruoka on talkoiden hiiva, joka koulutustilaisuuden (kutsuimme muitakin) tukohottaa yhteishengen, niinpä myös tulevaisuustalkoissa tehdään ruokaa. Mutta nyt levaisuustalkoista. Löimme neljä kärpästä samietitään, mitä kussakin skenaariossa tulemaan aikaan: opettelimme menetelmää, vaisuudessa syötäisiin. Mikäli osallistujia kehitimme sitä, tuotteistimme menetelmää seon paljon, jakaudutaan ryhmiin ja tehdään kä opimme omasta tulevaisuudesta avaten kaikkia näitä ruokia. Vähäisemmän osalmielemme poistamalla ajattelun ansoja. listujajoukon kanssa mietitään yhdessä miItse koin tilaisuuden todella antoisaksi. Oli tä tehdään ja mitä skenaarioita valittu motivoivaa esittää tulevaisuuajattelua aluksi ruoka edustaa. tarkkaavaisille kuulijoille, oli motivoivaa Yhteisen ruokahetken aikana mietitään miettiä taulukon osia ja vaihtoehtoja, miettiä millaista arkea kukin skenaario edesauttaa, zoomausta eri tekijöihin ja tutustua meidän vedetään roolitikuilta roolit (luonne, amkunkin ajatteluun. Toivotun, epätoivotun ja matti, erityispiirteet) ja jakaannutaan eri todennäköisen skenaarion etsiminen taulukosskenaarioiden määrittelemiin ryhmiin.

Kukin ryhmä tekee draaman skenaata on aina kiehtovaa. rionsa arkipäivästä oman arvotun roolihahmonsa näkökulmasta. Draamat esitetään Tässä vaiheessa huomasimme käytännön onjoko kirjallisena kertouksena, kuunnelmagelman: olisimme tarvinneet alkupaloja ruona tai videona. kailua odotellessa, verensokeri laski ja Loppukeskustelussamme mietitään, miloppurutistusta oli ponnisteltava tekemään. ten draamat, eli arjet erosivat toisistaan, Mutta nytpä olikin sitten motivoivaa miettiä, mitä opitaan. Ilman tätä arjen osuutta olisi mitä ruokaa kussakin skenaariossa syötäisiin. koko tulevaisuustarkastelu tyhjän päällä, Valitsimme ruokalistan, joka vastasi eniten nyt sitä oikein joutuu miettimään.

52

toiveitamme - ja oli mahdollinen - lähiruokaa/gourmeruokaa eli erilaisia tapaksia. Mietimme vielä syödessä millaista arkea kukin skenaario edesauttaa, vedimme roolitikuilta itsellemme roolit ja jakaannuimme kolmeen ryhmään. Ja sitten kotiin ja unia näkemään tulevaisuuden arjesta.

Seuraavana päivänä eli eilen kaikki olivatkin virkeinä heti aamusta paikalla ja ideoita olikin jo monella mielessä, yön alitajunta oli tehnyt tehtävänsä. Teimme kolme tulevaisuuden draamaa kuunnelman muodossa.

Epätoivotussa draamassa citymarketin adhdjohtaja vaati liikuntavammaisen muotisuunnittelijan tekemään itselleen oman liikkeensä tarjontaa paremmat vaatteet ja ruoat tiskin alta ja veroja kiertäen. Draamassa päädyttiin siihen, että hänen oli pakko pitäytyä oman liikkeensä tuotteisiin, sillä muiden ammattitaito oli onneton, sillä ammattikoulutukseen ei oltu panostettu sitten 2010-luvun. Kuunnelma on kuunneltavissa sivuillamme äänituotoksissa.

Tekijät sanoivat, että ihan puistatti, kuinka mahdollinen tämä epätoivottukin tulevaisuus on.

Todennäköisessä tulevaisuudessa: ¨Jokuveli valvoo¨ tunnettu ikonitaiteilija joutuu näsäviisaan liikenteenvalvojan "häkkiin". Alkoholin nollatoleranssi autoilijoille aiheuttaa hänelle suuret sakot, sillä valvojat keräävät sakoilla palkkansa. Valitusoikeus hänellä toki on, mutta kuntakin on ulkoistanut sakkojen perinnän ja vähentänyt valitusoikeusviranomaisia. Näin ikonitaiteilija joutuu maksamaan sakkonsa ja saa ehkä joskus ne takaisin, mikäli voittaa valituksen.

Tällöinkin oikeuskulut vievät hänen voittonsa....

Kuunnelma on myös äänituotoksissa.

Kolmas, toivottu tulevaisuus, keskittyikin miettimään, miten draaman henkilöt, hitsaaja, lukihäiriöinen kassa ja personal trainer kehittävät omaa kyläänsä kaupungin keskellä. He perustavat luovan torin kaupunkilaisille, käyttävät tekniikkaa monella tavalla mahdollistamaan aidon vuorovaikutuksen ihmisten välillä. Kuunnelma on myös äänituotoksissa.

Loppukeskustelussamme mietimme, miten kuunnelmat eli arjet erosivat toisistaan, mitä opimme. Mm. Johanna sanoi, että ilman tätä arjen osuutta olisi koko tulevaisuustarkastelu ollut tyhjän päällä, nyt sitä oikein joutui miettimään. Muut olivat samaa mieltä.

Itse jäin miettimään näiden arvottujen roolihenkilöiden merkitystä: se oli iso. Ilman tätä lisää olisimme pitäytyneet omissa stereotyypeissämme, kuten on tapahtunut niissä tulevaisuustalkoissa, missä ei ole ollut roolien arpomista mukana. Roolihenkilöt auttoivat ulkoistamaan myös arjen.

Luulen, että olemme keksineet jotain ainutlaatuista: tulevaisuuden tutkimusmallin, miten yhdistää isot ilmiöt ja ylätason skenaariot arkeen ja tehdä niistä elämyksellisiä ja kokemuksellisia. Näin ne vaikuttavat meidän ajatteluun ja siihen, millaista tulevaisuutta rakennamme. Erityisen hyvin tämä menetelmä sopisi tulevaisuuden palvelujen- sekä teknisten että muiden - ideoijille. Nytkin me keksimme yhtäältä monta uutta tapaa käyttää tekniikkaa (toivottu tulevaisuus) ja toisaalta, millaisia haittavaikutuksia käytöllä saattaa olla(epätoivottu ja todennäköinen skenaario).

Opimme myös sen, että on todella tärkeää tarkastella tekniikan käyttöä myös halutun tulevaisuuden elämäntavan näkökulmasta!

Kiitos tietotaitotalkoolaiset! Kommentoi!

53

Tulevaisuustalkoot sopivat mm.: -Erityisen hyvin tämä menetelmä sopii tulevaisuuden palvelujen- sekä teknisten että muiden - ideoijille. Yhtäältä monta uutta tapaa käyttää tekniikkaa (toivottu tulevaisuus) ja toisaalta, millaisia haittavaikutuksia käytöllä saattaa olla (epätoivottu ja todennäköinen skenaario). Todella tärkeää tarkastella tekniikan käyttöä myös halutun tulevaisuuden elämäntavan näkökulmasta!

Tämä on yksi vastaus alkaa purkaa ongelmaa, joka muodostuu tekniikan kehittäjien, julkishallinnon ja kansalaisyhteiskunnan erilaisista tavoista esittää asioita ja niiden ratkaisuja. (Viukari 2010).

-Tulevaisuustalkoot on tiedollisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti edullinen tapa aloittaa opiskelu.

54

Se syventää opiskelijoiden tulevaisuusajattelua, jolloin ymmärrys omista tavoitteista ja mahdollisuuksista laajenee. Tulevaisuustalkoot auttaa myös opiskelijaa ryhmäytymisessä muiden opiskelijoiden kanssa.

- Tulevaisuustalkoot on nopea, tehokas ja edullinen malli tehdä kuntien tulevaisuustyötä. Malli on työkalu kuntien luottamushenkilöiden ja virkamiesten yhteisen ajattelupohjan tekemiseen.

Tulevaisuustalkoisiin syntyy yhdessä tekemisen meininki, aito vuorovaikutus osallistujien kesken, koska talkoot eivät ole konsultointia, eivätkä powerpointteja. Talkoissa ei myöskään ole ulkopuolista tarkkailua, koska luotsit ovat mukana itsenään.

LOPPUKOMMENTTI Millainen tulevaisuus on talkoiden ja viestintäleirien näkökulmasta toivottu? Kesällä 2011 viestintäleirillä oli kaikenikäisiä ensikertalaisia, kokeneita, kävijöitä, viipyjiä, kokoajan mukanaolijoita. Ja kaikki sujui hyvin, vanhempi opettaa nuorempaa ja päinvastoin, kävijät täydensivät leirin vahvuutta toisten käydessä suorittamassa tenttiä jne.

Lukiolainen Lauri totesikin: Viestintäleiri on siitä hieno paikka, että tänne voi vaikka tulla lyhyemmäksi aikaa, täällä voi keskustella vanhempien kanssa. Täällä voi leikkiä lasten kanssa.

Missään muualla näin ei ole.

Olisiko tämä yksi mahdollinen toivottu tulevaisuuden elämäntapa? Jos näin on, se edellyttää myös tietotekniikan palvelujen taipumista ihmisten toivoman elämäntavan tarpeisiin yhteiskunnan rakenteiden muuttamiseksi. Se edellyttää luopumista ikäluokka-ajattelusta koulutuksessa, se edellyttää erilaisten raja-aitojen poistamista niin hallinnossa kuin maantieteellisestikin.

Viestintäleirit ja Tietotaitotalkoot auttavat selkiyttämään ajatteluamme tulevaisuuden toiveista. Kun tämä on tehty niin nykypäivää tarkastelemalla tulevaisuuden tietämisen – toivotun tulevaisuuden näkökulmasta – löydetään ratkaisuja tämän päivän tekoihin.

Ja näin luomme mahdollisuuden toivotulle tulevaisuuden elämäntavalle.

55

Kuva 8: Tulevaisuusajattelu opastaa toivottuun tulevaisuuteen

Muisti kohdistuu menneisyyteen, ymmärrys nykyhetkeen ja huolenpito tulevaisuuteen, totesi filosofian professori Mikael Wexionius vuonna 1640. Emme voi muuttaa menneisyyttä, mutta tulevaisuus on edessämme avoin, täynnä vaihtoehtoisia mahdollisuuksia, joista osa toteutuu. Akatemian perustamisjuhlassa Wexionius asetti tavoitteeksi sen, että työteliäisyyden ja vaatimattomuuden rinnalle kohoavat sellaiset sivistykselliset ansiot, että tulevaisuudessa ei ole mitään suomalaisia ansioituneempaa kansaa. (Niiniluoto, 2001). Onko Wexioniuksen toive toetutunut? Ellei ihan kokonaan, niin lähes kuitenkin. Tämä on edellyttänyt esi-isiltämme sekä ymmärrystä että tietoista tavoitteelisuutta hyvän elämän rakentamiseksi.

Opetusneuvos emerita, KTM Ritva-Sini 56

Merilampi arvio Tietotaitotalkoita pedagogisesta näkökulmasta. Hän toteaa loppuraportissaan, että Tietotaitotalkoiden tavoitteena ei ole media-alan ammattilaisten kouluttaminen vaan kansalaisyhteiskunnan mediaa koskevan yleissivistyksen vaaliminen – mediasivistys! Näin on myös viestintäleirien kohdalla.

"Sivistäminen on opettamista vaativampaa", toteaa Merilampi. Sivistäminen on luovaa ja ennustamatonta. Sivistyminen kuuluu kaikille aktiivisille kansalaisille.

Pelkästään tieteeseen ja tekniikkaan tukeutuminen yhteiskunnassa rakentaa siitä tehtaankaltaisen yhteiskunnan. Olkoonkin, että se on tehokasta ja taloudellista. Henkisesti rikkaan inhimillisen kulttuurin luomiseen tarvitaan sivistystä.

"Kulttuurin perusta on aina ollut se, että

ihmisten enemmistö on tietoinen menneisyydestään", toteaa Merilampi Wexioniuksen tavoin. Keskustelu on mahdollista silloin kun ihmisillä on yhteisesti jaettua tietoa. Hyvä mediayleissivistys kouluttaa ennakkoluulottomuuteen, suvaitsevaisuuteen ja epävarmuuden sietokykyyn.

Tietotaitotalkoot -hanke osuu mediasivistyksen ytimeen. Se pyrkii ottamaan huomioon ihmisen kulttuuria luovan kyvyn kaikki kolme haaraa: tieteen, taiteen ja filosofian. Tätä kautta näyttäytyy hankkeen taustalla oleva ihmiskuva: tietävä,

tunteva ja tahtova yksilö (Merilampi 2012), joka toimii yhdessä toisten kanssa toinen toistaan huolehtien, toinen toistaan opettaen ja yhteistä tulevaisuutta rakentaen.

Kun nyt otamme tavoitteeksi mediasivistyneen ja työteliään ja vaatimattoman kansan, niin tulevaisuus näkyy kaikille toiveikkaana, tasapainoisena ja elämänmyönteisenä. Viestintäleirit ja Tietotaitotalkoot tulevaisuuden tekemisen menetelminä auttavat tässä tavoitteessa.

57

KIRJALLISUUS Ahlman Erik (1953): Ihmisen probleemi. Gummerus, Jyväskylä Aula Pekka ja Sauli Hakala (toim.) (2000): Kolmet kasvot. Loki-Kirjat, Helsinki Carey James W. (1989): Communication As Culture. Essays on Media and Society.

Boston, Unwin Castells Manuell (1996): The Rise of the Network Society, Blackwell Publisher Ltd, Oxford Eriksson Päivi ja Marja Vehviläinen (toim.) (1999): Tietoyhteiskunta seisakkeella, SoPhi, Jyväskylä Hakkarainen K, K. Lonka & L. Lipponen (1999): Tutkiva oppiminen – älykkään toiminnan rajat ja niiden ylittäminen. WSOY Härkönen Ritva-Sini (1994): Viestintäkasvatuksen ulottuvuudet. Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos, Yliopistopaino, Helsinki Ilmonen Kaj (toim.) (2000): Sosiaalinen pääoma ja luottamus. SoPhi, Jyväskylä Jarva Vuokko 2012: Skenaariodraama, miten kirjoittaa vaikuttavia tulevaisuustarinoita? Kirjassa (käsikirjoitus) Miten tutkimme tulevaisuutta? Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry Jäntti Lauri & Matti Suonperä (1999): Oppivan organisaation salaisuus - Taso Oy:n tie menestykseen, Educons Oy, Gummerus, Jyväskylä Kivelä Susanna (2012): Viestintävalmiuksien laajentama saavutettavuuslähiyhteisöjen toiminnallisen tilana rakentumisessa, Väitöskäsikirjoitus Kirves Liisa (2002): Micromedian hallituksen puheenjohtajan Esko Alanko (ent. toimitusjohtaja) haastattelu, Meriitti. 1/2002 Kirves Liisa (2008): Tulevaisuuden mediamaisema viestintäleiriläisten silmin, Tampereen Yliopisto Lintukangas Seija, Palojoki Päivi (2012): Kouluruokailu kutsuu nauttimaan ja oppimaan – vastuullista yhteistyötä yli toimialarajojen. MMM 58

Lonka Kirsti (2000): Uudet oppimismenetelmät kirjassa Lappalainen, H-P, (toim.): Virikkeitä viestintävalmiuksien arviointiin. Opetushallitus, Yliopistopaino, Helsinki Lugano, G. & Lindqvist, A.: Immersion and disconnection: on the effects of local community interaction on social media use. (Unpublished paper) Lugano, G. & Peltonen, P. (2012): Building intergenerational bridges between digital natives and digital immigrants: Attitudes, motivations and appreciation for old and new media. In (Loos, Haddon & Mante-Meijer, Eds) Generational Use of New Media. Ashgate.

Luokola Tuula (1989): Kertomus viestintäleiristä -tutkimusraportti. Viestintäkasvatuksen seura ry. Painatuskeskus, Helsinki Luokola Tuula (1991): The Story of the Communications Camp. Hakapaino, Helsinki Luokola Tuula (1993): Viestintäleiri – Konkreettinen Utopia. Viestintäkasvatuksen seura ry. Painatuskeskus, Helsinki Malaska Pentti (1983): Tulevaisuuspoliittinen hahmotelma. PTT-katsaus 4/1983 Mattila Antti (1997): Tulevaisuuden yhteiskunta hyttysten äärellä. Tietoyhteiskuntafoorumi 3/97, 44–47.

Mäkinen Mirja, Karri Salminen ja Marja-Liisa Viherä (toim.) (2002): Tietoyhteiskuntaa ymmärtämässä. Soneran tietoyhteiskuntayksikkö, Sonera Oyj, Helsinki Merilampi Ritva-Sini (2012): Mediasivistystä vahvistamassa - Tietotaitotalkoot pedagogisena mallina, Kyriiri Oy, Helsinki Niiniluoto Ilkka, 2000: Huolenpito tulevaisuudesta, Futura 2000/4 Nurmela Juha (2012): Tulevaisuusverstas ja uusia "verstashenkisiä" tulevaisuuden muovaamisen menetelmiä. Kirjassa (käsikirjoitus) Miten tutkimme tulevaisuutta? Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry Nurmela Juha (2003): Ennakkotietoja Suomalaiset ja tietotekniikka 2002 - tutkimuksesta, Tilastokeskus Nurmela Juha (2002): Alustus Viestintäkasvatuksen seura ry:n opintopiirissä 3092002 Nurmela, Juha (2000): Matkapuhelin ja tietokone suomalaisen arjessa. Katsauksia 2000/2, Tilastokeskus 59

Rajala J. (1997): Lähiruoka on viisas valinta. Tietoyhteiskuntafoorumi 4, 31–35. Turunen K. E. (1988): Ihmisen kasvatus. Atena. Gummerus, Jyväskylä Risku-Norja Helmi, Jeronen Eila, Kurppa Sirpa, Mikkola Minna ja Uitto Hanna (toim) (2012): Ruoka -oppimisen edellytys ja opetuksen voimavara. Helsingin Yliopisto Seppälä, Yrjö (2012): Tulevaisuustaulukkomenetelmä. Sovelluksena vanhustenhuolto (Osmo Kuusen jälkisanoin), Kirjassa (käsikirjoitus) Miten tutkimme tulevaisuutta? Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry Turunen K. E. (1989): Mieli ja sielu. Arator Oy, Helsinki Varis T. (1995): Tiedon ajan media. Yliopistopaino, Helsinki Viestintäkasvatuksen seura ry:n Internet-sivut (http://www.viekas.fi) Viherä M-L, H. Kyyrö, T. Luokola ja T. Rönkä (1982): Tietoliikenteen uudet haasteet yhteiskunnassa. Moniste, Posti- ja telehallitus Viherä M-L. (1999): Ihminen tietoyhteiskunnassa – kansalaisten viestintävalmiudet kansalaisyhteiskunnan mahdollistajana. Turun kauppakorkeakoulu, Turku Viherä M-L (2000): Digitaalisen arjen viestintä - miksi, millä ja miten. Edita, Helsinki Viherä M-L (2012): Avoimella päätöksenteolla toiminnan muutokseen kirjassa Mika Sihvonen ja Kirsi Saloniemi, toim.: Apuja aktiivisuuteen, välineitä verkostoihin. Hämeen ammattikorkeakoulu Viukari Leena (2010): Kolme diskurssia, Jyväskylän yliopisto Volkmann Krister (2011): Paikallisraha tulevaisuusmallina? Futura1/2011 von Wright G. H. (1954): Ajatus ja julistus. WSOY, Helsinki http://www.stat.fi/til/akay/2009/05/akay_2009_05_2011-12-15_tau_001_fi.html http://opinnot.internetix.fi/fi/materiaalit/ps/ps4/03_motivaation_ emootioiden/04_3.4_maslowin_tarvehierarkia?C:D=gjtb.e7S7&m:selres=gjtb.e7S7

60

Tietotaitotalkoot-hanke on osa opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnallista ESR-kehittämisohjelmaa 2007-2013, joka fokusoituu avoimissa oppimisympäristöissä kehittyvään aktiiviseen kansalaisuuteen.

Tietotaitotalkoiden tavoitteena on parantaa yhteisöjen viestintävalmiuksia ja luoda yhteisöille viestinnälliset käytännöt, jotka jatkuvat hankkeen jälkeen. Toiminnan taustalla on ajatus siitä, että kaikilla on oikeus näkyä, tulla kuulluksi, ilmaista itseään ja osallistua. Tämä edellyttää pääsyä verkkoihin, tekniikan käytön osaamista sekä ymmärrystä ja motivaatiota Tietotaitotalkoot on osa tulevaisuuden tutkimusta – tulevaisuuden tekemistä. Millainen on se yhteiskunta, missä tietotekniikan käyttö lähtee kansalaisten ja heidän yhteisöjensä tarpeista vahvistamaan heidän omaa elämäntapaansa? Tietotaitotalkoot ja viestintäleirit, jotka ovat edeltäneet tietotaitotalkoita ja jatkuvat edelleen, ovat molemmat syntyneet tulevaisuuden tutkimuksen virittäminä vastapaloina globaalille kilpailuyhteiskunnalle.

Kirjoittaja, filosofian tohtori Marja-Liisa Viherä on tehnyt tulevaisuuden tutkimusta kymmeniä vuosia. Hänen kokemuksensa tietotekniikan ja tietoliikenteen kehityksestä ovat syntyneet sekä työssä operaatioyrityksessä että käytännössä viestintäleireillä ja tietotaitotalkoissa.