TTT Lehti 3/2011

Page 1

3/2011

Niskavuoren AARNET Go Kotiin TTT-Klubilla

Villisorsa

kahden teatterin uutta luovana yhteistyönä

Merja Larivaara

Pimeyden sydämessä

Viettelyksen vaunu

unelmaroolissaan klassikossa


Ensi-ilta 31.1.2012 Vanhalla päänäyttämöllä

Merja Larivaara

unelmaroolissaan Tampereella ensi kertaa näyttämölle astuva näyttelijä Merja Larivaara odottaa jo innokaasti keväällä ensiiltansa saavan Viettelyksen vaunun harjoituksia. Tampere on kaupunkina tuttu, Merja sanoo. Olen käynyt täällä tasaisesti aina teatterikoulusta valmistuttuani tapaamassa hyviä ystäviä, teatterissa katsomon puolella ja Tohlopissa tv-hommissa. Tämä on kuitenkin ihka ensimmäinen kerta, kun pääsen näyttämölle. Olen innostunut ja vähän täpinöissäni. Tampere on aina ollut vahva teatterikaupunki ja täällä on hienoja näyttelijöitä. TTT:n olen aina mieltänyt nimenomaan näyttelijöiden teatteriksi.

Valokuva Yehia Eweis

Merja on aiemminkin tehnyt yhteistyötä näytelmän ohjaajan Pasi Lampelan kanssa. – Yhteistyömme pyrki alulle jo 2004, mutta elämä puuttui asiaan ja saimme mieheni kanssa vielä yhden pienen pojan. Tositoimiin pääsimme Pasin näytelmässä Geneve Helsingin Kaupunginteatterissa kolme vuotta myöhemmin. Hän on mitä hurmaavin ohjaaja. Hän kunnioittaa ja rakastaa näyttelijöitään, on impulsiivinen ja intohimoinen, kehuu Merja. – Pasilla on silmää sille, mitä näyttelijä työssä eteenpäin päästäkseen kulloinkin tarvitsee, oli se sitten rohkaisua, aikaa, lepoa tai rakkautta.

Merja Larivaara, Tommi Raitolehto, Auvo Vihro ja Petra Karjalainen (A Streetcar Named Desire)

Intohimoinen Viettelyksen vaunu

K

aunis, ihanan turhamainen opet- tajatar Blanche (Merja Larivaara) muuttaa sisarensa Stellan (Petra Karjalainen) luo. Blanchen ja Stellan uuden miehen Stanleyn (Tommi Raitolehto) välille syntyy välittömästi latautunut suhde, joka on täynnä niin vetovoimaa kuin vihaakin. Stella joutuu tasapainoilemaan kahden voimakkaan persoonan välissä ja yrittää viimeiseen asti pelastaa avioliittonsa. Kun Stanley alkaa ahdistella Blanchea ja vaatia totuutta tämän

epämääräisestä menneisyydestä, Blanche hakee turvaa äitinsä kanssa asuvasta Mitchistä (Auvo Vihro). Konflikti Stanleyn kanssa on väistämätön. Tennessee Williamsin tarina ja legendaariset hahmot ovat tiukasti tätä päivää. Blanche on tuuliajolle joutunut nainen, joka yrittää pitää kiinni nuoruudestaan ja ihanteistaan. Stanley on kovien olojen karaisema mies, tottunut ottamaan haluamansa vaikka väkisin. Stella odottaa ensimmäistä lastaan ja joutuu mahdottomaan

tilanteeseen miehensä ja siskonsa valtataistelun tuoksinassa. Kaikki tunnistettavia, todellisia ihmisiä etsimässä paikkaansa auringossa. TTT:llä on ilo esittää Marlon Brandon ja Vivien Leigh’n tähdittämänä, monen Oscarin elokuvana ja Pulitzer-palkittuna näytelmänä tunnettu klassikko nyt Pasi Lampelan ohjauksena. Näyttämöllä uskomaton työryhmä, jolta voi odottaa vain parasta! Blanchen roolissa vierailee Merja Larivaara.

Rooleissa Tommi Raitolehto (Stanley Kowalski), Petra Karjalainen (Stella Kowalski), Merja Larivaara (Blanche Dubois), Auvo Vihro, Kristiina Hakovirta, Matti Pussinen-Eloranta, Jari Ahola Käsikirjoitus Tennessee Williams, Ohjaus Pasi Lampela, Suomennos Reita Lounatvuori, Lavastus ja pukusuunnittelu Markus Tsokkinen, Valosuunnittelu Esko Suhonen, Äänisuunnittelu Niklas Vainio

2

Tennessee Williamsin näytelmiä esitetään teattereissa tiuhaan. Mikä tekee niistä klassikkoja? – Williamsin näytelmät ovat todella hyvin kirjoitettuja. Henkilöhahmot ovat monumentaalisia, todellisia, heidän keskinäiset suhteensa aitoja ja tunnistettavia. Williams kuvasi naisen tunne-elämää ja seksuaalisuutta omassa ajassaan rohkeasti, pohtii Merja. – Viettelyksen vaunu on kirjoitettu sodanjälkeisten, levottomien vuosien jälkeen, mutta uskon, että jokainen kykenee eläytymään siinä näkyvään turvattomuuden tunteeseen. Me olemme yhä enenevässä määrin yksinäisiä – jopa ollessamme kaiken keskellä. Ihminen etsii kuitenkin aina turvaa toisista, hakee yhteyttä ja toivoo onnea. Blanchen rooli on monelle unelmarooli. Onko se sitä myös sinulle? – Rooli on yksi kiehtovimmista naisrooleista. Haastetta riittää ja hyvä niin. Ikä on tuonut tarvittavaa rentoutta, huumoria omia rajoitteita ja mokaamisia kohtaan, joten peloissani en ole. Odotan innolla tulevaa: uusia työtovereita, uutta taloa ja matkantekoa. Uskon, että tällä joukolla me otamme oman paikkamme. Meillä kaikilla on unelmia, tämä on yksi minun unelmistani!


Kantaesitys 21.2.2012 Kellariteatterissa

Joseph Conrad − Tiina Puumalainen

Marlow jäljittää suurkaupungin ytimeen kätkeytyvää salaperäistä Kurtzia. Mutta miksi: haastatellakseen, pidättääkseen, tappakseen? Vai aikooko hän liittyä Kurtzin kannattajiin, joita väitetään olevan paljon.

(Heart of Darkness)

Onko Kurtz armeijan johtaja vai yksinäinen mielipuoli, terroristi vai pelastaja − vai onko kaikki pelkkää peliä? Verkossa leviävä Raportti vihjeineen, valvontakameroiden kuvat ja gps-tiedot johdattavat Marlowea kabineteista katuojiin, yhä syvemmälle pimeyden sydämeen. Conradin alun perin Afrikkaan sijoittuvan klassikkoromaanin pohjalta on tehty mm. Francis Ford Coppolan Ilmestyskirja.Nyt. -elokuva.

Juhlii 110-vuotia

s TTT

Roolissa Samuli Muje Sovitus ja ohjaus Tiina Puumalainen Lavastus Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen Valosuunnittelu Juha Haapasalo Äänisuunnittelu Timo J. Mäkinen

Suurella nä yttämöllä 3 .9. juhlittii ja arvovier n teatterila aiden kanss isten a pitkäikäis nuorekkaa tä, mutta n notkeaa T aina TT:tä.

Tampereen ensi-ilta 2.2.2012 Vanhalla päänäyttämöllä

Henrik Ibsen kirjoitti nykynäytelmiä, joista tuli klassikoita. Pääteoksiin kuuluva Villisorsa nähdään nyt Vanhalla päänäyttämöllä Mikko Roihan uutena versiona. Tällä kertaa eurooppalainen klassikko soi kevyesti hämäläisen kielen ja mielen maisemassa. Esitys syntyy kahden vahvan teatterin – Lahden Kaupunginteatterin ja TTT:n – kiinnostavana ja uutta luovana yhteistyönä. Idealistinen nuorimies saapuu vuosien jälkeen kaupunkiin ja löytää elämäntehtävänsä: avata lapsuudenystävän silmät näkemään kotinsa todelliset perustat. Kolmen päivän aikana aikana vanhat haavat revitään auki. Mutta millä hinnalla? Onko ihmisen lopulta parempi säilyttää elämänvalheensa kuin kohdata totuus?

VILLISORSA Seela Sella ja Matti Onnismaa tosielämään perustuvassa rakkausdraamassa Kielletty rakkaustarina alkaa, kun nuori ja älykäs Hannah Arendt saa opettajakseen keskiikäisen, naimisissa olevan filosofi Martin Heideggerin. Hitlerin noustua valtaan juutalainen Arendt pakeni kotimaastaan ja Heidegger liittyi natsipuolueeseen. Sodan jälkeen Hannah Arendt otti uudestaan yhteyttä entiseen rakastettuunsa ja pyysi ihailemansa opettajan tukea, vaikka tämä ei koskaan osoittanut katumusta natsimenneisyydestään. Hannah ja rakkaus kertoo kahden aikansa suurimman intellektuellin myrskyisästä rakkaudesta. Ulkoisista ristiriidoista huolimatta

kahden merkittävän modernin ajattelijan suhde oli täynnä intohimoa, joka ei alistunut häpeämään itseään. Savyon Liebrechtin tositapahtumiin perustuva draama Hannah ja rakkaus (The Banality of Love) valittiin vuoden 2009 näytelmäksi Israelissa. Kantaesityksensä jälkeen tämä tutkielma rakkaudesta ja moraalista on nähty teattereissa sekä Saksassa että Ruotsissa. Rooleissa Seela Sella, Elena Leeve, Matti Onnismaa, Kasimir Baltzar Käsikirjoitus Savyon Liebrecht,
Suomennos Kirsti Simonsuuri,
Vastaava tuottaja Raoul Grünstein,
Ohjaus Taru Mäkelä,
Lavastus & pukusuunnittelu Minna Välimäki,
Maskeeraaja & Ohjaajan assistentti Veera Lapinoja,
Valosuunnittelija Kari Laukkanen,
 Tuotettu yhteistyössä Lahden kaupunginteatterin, Turun kaupunginteatterin ja Korjaamo Teatterin kanssa. Esityksessä poltetaan yrttitupakkaa.

Taru Mäkelä

(The Banality of Love)

Hannah ja rakkaus

Valokuva Juha Törmälä

HENRIK IBSEN - MIKKO ROIHA

Henrik Ibsen - Mikko Roiha

Rooleissa Lahden Kaupunginteatterin näyttelijät Mikko Jurkka, Tapani Kalliomäki, Elsa Saisio ja Ritva Sorvali, vierailija Jarkko Pajunen sekä TTT:n Soili Markkanen, Jyrki Mänttäri ja Harri Rantanen Ohjaus, sovitus ja lavastus Mikko Roiha
Pukusuunnittelu Tellervo Helminen (TTT)
Valosuunnittelu Juha Haapasalo (TTT)
Äänisuunnittelu Kai Poutanen (Lahden KT)
Videosuunnittelu Ilari kellokoski (TTT) Esitys toteutetaan yhteistyössä Lahden Kaupunginteatterin ja Aleksanterin teatterin kanssa.

Valokuva Valokammi Oy

Kaunis ja kova klassikko hämäläisessä mielenmaisemassa

Matti Kuusela

Koira tahtoo taivaalle Tampereen ensi-ilta 13.1.2011 Kellariteatterissa

Tamperelaisten tuntema, palkittu toimittaja Matti Kuusela on kirjoittanut näytelmän Riston, sekarotuisen pystykorvanartun, viimeisistä päivistä maan päällä. Risto asuu isäntänsä kanssa, jonka syvää hiljaisuutta se kunnioittaa, mutta se rakastaa vain “exmäntää”, isännän entistä vaimoa. Isännälle luopuminen Riston uskollisesta seurasta on vaikeaa. Risto sen sijaan on koiramaisen tyyni – se tietää pääsevänsä koirien taivaaseen. Näytelmän takana on Taivaan tulien tähtiä: sen ohjaa Kari Väänänen ja rooleissa ovat Vesa Kietäväinen ja Pirjo ”Jente” Leppänen. Rooleissa Vesa Kietäväinen ja Pirjo Leppänen Käsikirjoitus Matti Kuusela Ohjaus Kari Väänänen Lavastus ja pukusuunnittelu Työryhmä Valosuunnittelu Jukka Laukkanen Äänisuunnittelu Työryhmä ja Jukka Laukkanen Videosuunnittelu Kari Väänänen ja Esko Puikko Tuotettu yhteistyössä Rovaniemen Teatterin – Lapin Alueteatterin kanssa

Tampereen ensi-ilta 28.2.2012 Vanhalla päänäyttämöllä

3


Let’s go TURBO! Kuudennen vuotensa kunniaksi Lokomon ja Alabaman väki kuljettaa yleisön olympialaistyyliin voimakkaammin, nopeammin ja korkeammalle kuin aikaisemmin. Visuaalisesti trimmattu, tuttu tarina on saanut uusia käänteitä ja säveliä. Rooleissa Sami Hintsanen, Kaisa Mattila/Petra Karjalainen, Jari Ahola, Puntti Valtonen, Pentti Helin, Mika Honkanen, Ilkka A. Jokinen, Jari Leppänen, Petra ahola/Eriikka Väliahde, Antti Seppä, Kristiina Hakovirta, Panu Mikkola. Mukana myös tanssijoita ja kuoro sekä loistava Alabama House Band. Käsikirjoitus Heikki Syrjä ja Riku Suokas, Ohjaus Riku Suokas, Musiikki Eppu Normaali, Juice Leskinen ja Popeda Vuonna 85 Remix GTP:n ensi-esitys oli 15.9.2011, Vuonna 85 Remix uusintaensi-ilta oli 11.9.2009 ja Vuonna 85 kantaesitys oli 7.9.2006. Suosittelemme yli 10-vuotiaille. Kesto noin 2:50. SUURI NÄYTTÄMÖ

Heikki Silvennoinen, Erko Roine, Kaisa Mattila ja Heikki Hela

Maailmanlopun hautaustoimisto on uusi farssi Kummelin ja Alivuokralaisten tekijöiltä! ”...todella loistava. Meno oli jouhevaa ja jutut hyviä, vatsa on nauramisesta vieläkin kipeänä.” “Tuhannet kiitokset ratkiriemukkaasta illasta.” - katsoja “Huumoria parhaimmillaan nykypäivällä höystettynä. Näyttelijäsuoritukset upeat.” - katsoja

Rooleissa vierailevat Esko Roine, Tom Lindholm, Timo Kahilainen, Heikki Hela, Heikki Silvennoinen, Heikki Vihinen, sekä TTT:n Teija Auvinen, Heidi Kiviharju, Kaisa Mattila, Mika Honkanen Käsikirjoitus Timo Kahilainen ja Heikki Vihinen, Ohjaus Heikki Vihinen Kantaesitys oli 6.10.2011 Suurella näyttämöllä. Kesto noin 2:15. Suosittelemme yli 13-vuotiaille.

Kyllä lähtee

!

Näe Juha Vuorisen suosittuun Juoppohullun päiväkirjaan perustuva komedia TTT:n Vanhalla päänäyttämöllä! Esitykset 26.-29.10. Pohjautuu Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja -sarjaan Dramatisointi ja ohjaus Lauri Maijala Rooleissa Jarkko Pajunen, Kristina Vahvaselkä ja Tom Petäjä Lavastus Sida Rouvinen Pukusuunnittelu Tiina Valkama Tuotanto Linnateatteri

Sirkku Peltola

Halloween STAND UP SHOW La 5.11. klo 21 Suurella näyttämöllä

Pieni raha “… lajissaan mestariteos.”

Halloweenin hauskimmassa stand up -showssa lavalla huippunimet Mika Eirtovaara, Ilari Johansson, Riku Suokas ja yllätysvieras. K 15

- Anne Välinoro, Aamulehti KELLARITEATTERI

”Show täynnä taitoa, riemua ja 1920-luvun vaudevillen lumoa.”

”En ole ikinä niin järkyttynyt ja ihastunut mihinkään esitykseen kuin tähän viikko sitten. Kiitos!” - katsoja

t Viimeiset! esitykse

Suuri näyttämö

– Merja Määttänen, SARA. SUURI NÄYTTÄMÖ

Loistava, sykähdyttävä ja riemastuttava Osku Heiskasen ja Jarkko Valteen ShoWhat tuo iloa parhaaseen pikkujoulukauteen. Esitykset 1.-5.12.!

Manner “…poraa itsensä suoraan katsojan sieluun.” – Suna Vuori, Helsingin Sanomat Ei sovi alle 16-vuotiaille. Yhteistyössä TTT, Vapaa Teatteri, Korjaamo-teatteri, Lahden ja Turun Kaupunginteatterit Kellariteatteri

4

”Taattua Nopolaa, nokkelaa sanailua ja osuvia kohtauksia elävästä elämästä ja väärinymmäryksineen ehdalla tampereen kiälellä.” - Maija-Riitta Näreikkö, Pirkkalainen Vanha päänäyttämö

“Esitys on kaunis. Siitä ei pääse mihinkään.” – Anne Välinoro, Aamulehti KELLARITEATTERI

Mustalaisruhtinatar Rakastetun operetin solisteina mm. Pentti Hietanen ja Johanna Rusanen-Kartano Esitykset 25.10.-30.10. Tuotanto Operettiteatteri Bravo Kesto noin 2:45, sisältää väliajan


ivoa: des to ta ennen e t u n Paras t osan Tätä e aarelaisen uolamies S L i r n a a Ilm kka dessa u Suo a kah ja Rik illan aikan n sama a! s tunnis

Niskavuoren Aarnet eli Pate Mustajärvi, Ilpo Hakala ja Jukka Leisti tekevät kauan kaipaamansa kotiinpaluun. Tämä ei ole mikään menneen kertausharjoitus vaan elämän kartoitus, koska rock on rajaton nielu. Ja voi, missäs muualla kuin Hämeessä kostuu jokaisen Aarne-veljen silmä, nenä ja sielu. Mukana Aarneilla on luottobändi Punanen Riski eli Aku Syrjä, Roope Hurmalainen ja Ari ”Kankku” Kankaanpää. Esityksessä on läsnä lämmintä mieltä, liikuntaa sekä toki myös musiikkia. Emme vastaa mielipahasta. Hurstipaidassa jo vuodesta 1991!

Valokuva Petri Kovalainen

Komiikan mestarit lavalla esite TTT-Klubi

(Best före)

(Defending the Caveman)

Yhdeksäs kausi parasta parisuhdeterapiaa!

Käsikirjoitus Aarne, Aarne ja Aarne Niskavuori. Puvut Katri Innanmaa Äänet Affe Käkilehto Valot Jani Havunen Arvioitu kesto noin 1:40, sisältää väliajan

Ilmari Saarelainen tekee Luolamiehen “kypsemmän version” taidolla, tunteella ja sydämellä. VANHA PÄÄNÄYTTÄMÖ

TTT-Klubi

Ensi-ilta 27.1.2011 TTT-Klubilla

Nappaa TTT-Klubin esite tästä!

Niskavuoren

Valokuva Harri Hinkka

Suosittelemme yli 15-vuotiaille. VANHA PÄÄNÄYTTÄMÖ

AARNET Go Kotiin

(vanhain-)

Esityksiä vain ja ainoastaan 27.1.-25.2. Varaa lippusi pian!

Uusi viihde- ja kulttuuriestradi

Syksyn ensi-illoissa musiikkia ja komediaa: 5 vuoden rakkaus, Kalevala, Luolamies, Piplia, Tanssiva mieli ja Olipa kerran elämä.

Hanhiniemi-Rauhala MAD, Tulipalo-Klubi, Heikki Silvennoinen Band ja Alabama House Band featuring Sami Hintsanen. Klubit alkavat klo 22:30.

TTT-Klubi Afterparty

Valokuva Petri Kovalainen

Late Nite -klubeilla huippuvieraita:

- Saman päivän teatterilipulla Late Nite -klubille puoleen hintaan!

Buffet&Esitys ja Tapas Menu Nauti uuden menun antimista ennen esitystä

perjantai- ja lauantai-iltaisin

klo 17:30. Varaukset p. (03) 2178 222. Hinta 24 euroa + esityksen hinta. Iltaisin myynnissä Tapas Menu.

Avoinna

ke-to klo 18.30-02, pe-la klo 17-02, ja muina esityspäivinä myös. Hallituskatu 19.

5 THE LAST

YEARS

VUODEN RAKKAUS

Jari Ahola ja Petra Karjalainen TTT-Klubin avausmusikaalissa 5 vuoden rakkaus

5


110-juhlavuoden juhlanäytelmä

Sirkku Peltolan ohjaama ja sovittama TTT:n 110-vuoden juhlanäytelmä Anna Liisa rikkoo musikaalin perinteisiä rajoja. Suurella näyttämöllä nähdään Hehkumo-bändi yhdessä laulaja-lauluntekijä Pauli Hanhiniemen kanssa. Tanssiteatteri Tsuumi koreografinaan Timo Saari pitää koko ensemblen liikkeessä. Kaikkea kehystää henkeäsalpaavan upea visuaalinen maailma.

Tunteita järisyttävä teos rikkoo musikaalin rajoja

”Painavaa salaisuutta kantavan ”hyvän tytön” painajainen ryöppyää katsomoon niin voimallisesti, että parhaimmillaan sitä huomaa ojentautuvansa näyttämöä kohti. Sydän hakkaa, hengästyttää.” – Marika Riikonen, Hämeen Sanomat ”(…) Vaikuttava esitys, joka jätti ensi-iltakatsojiin jälkiään. Toisilla se näkyi itkuisina silminä, toisilla hiljaisina mutta lujina ilmeinä.” – Tero Hautamäki, Ilkka

”Näyttämökuva elää, hengittää ja lumoaa. (…) Musikaalina Anna Liisa on vertaansa vailla olevan karu ja siksi myös tehokas teos.” – Lauri Meri, Helsingin Sanomat

”Yksikään esitys ei ole aiemmin pyörinyt päässäni seuraavana päivänä. TTT:n juhlanäytelmä on aivan uskomattoman vaikuttava. Tunnelma intensiivinen, aito ja suorastaan vangitseva. Esitys oli täydellinen. Erityiskiitos lahjakkaalle Suvi-Sini Peltolalle. Suosittelen kaikille teatterin ystäville.” – Ihastunut, Aamulehden Tekstarit-

Anna Liisa • Suvi-Sini Peltola

Valokuva Jyrki Tervo

palsta 5.9.2011

Rooleissa Suvi-Sini Peltola (Anna Liisa), Petra Ahola (Pirkko), Toni Harjajärvi (Johannes), Jari Ahola (Mikko), Petra Karjalainen, Jyrki Mänttäri, Mika Honkanen, Teija Auvinen, Eriikka Väliahde, Janne Kallioniemi, Harri Rantanen. Musikaalikäsikirjoitus, ohjaus ja musiikkidramaturgia Sirkku Peltola, Laulujen sanat Pauli Hanhiniemi, Sävellykset Anne-Mari Kivimäki, Antti Paalanen, Pauli Hanhiniemi, Musiikki ja musiikin sovitus Hehkumo, Kapellimestari Anne-Mari Kivimäki, Koreografi Timo Saari, Tanssi Tanssiteatteri Tsuumi, Lavastus Hannu Lindholm, Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen, Valosuunnittelu Timo Alhanen, Äänisuunnittelu Kalle Nytorp, Affe Käkilehto ja Samuli Volanto (Hehkumo), Kuvasuunnittelu Tiiti Hynninen . Kesto n. 2:35. Kantaesitys oli 2.9.2011. • Suuri näyttämö

Mika Waltarin rakastettu klassikko tulee ja hurmaa! ”Tiina Puumalaisen ohjauksessa isketään katsojalle silmää lähes kirjaimellisesti. Tuloksena on railakas esitys, joka päästää näyttelijät irrottelemaan ja leikittelemään yleisön kanssa. Lavea, fyysinen näytteleminen ja teatterillisuuden korostaminen takaavat, että naurut seuraavat toistaan tiheässä tahdissa.”

Maria Aro, Tuire Salenius, Miia Selin, Aimo Räsänen

– Jussi Suvanto, Aamulehti

”(…) Kotalan perhe ei lannistu. Tulevaisuus on mahdollisuus, jonka puitteita pitää vain yhdessä ryhtyä tuunaamaan.”

Valokuva Kari Sunnari

Yksiöön en Äitee ota

GABRIEL, TULE TAKAISIN!

– Toni Lehtinen, Turun Sanomat

Sirkku Peltolan Suomen hevonen –trilogian toinen osa on yleisön kestosuosikki - Jo seitsemäs kausi menossa! ”... saa katsomon pyyhkimään naurunkyyneliä silmäkulmistaan.” – Anna Sirén, EteläSuomen Sanomat Kesto noin 2:30. Kantaesitys oli 12.3.2008. KELLARITEATTERI

6

Rooleissa Soili Markkanen, Jaana Oravisto, Emmi Kaislakari, Pentti Helin Käsikirjoitus Mika Waltari, ohjaus Tiina Puumalainen, lavastus ja pukusuunnittelu Teppo Järvinen, ääni- ja valosuunnittelu Timo J. Mäkinen Kesto noin 2:10. Ensi-ilta oli 31.8.2011. Kellariteatteri

Pentti Helin ja Jaana Oravisto

Komea kapteeni Gabriel Lindström kietoo pikkusormensa Angerin kauppiassisarusten ympärille. Sisarentytär Raili seuraa sivusta, kun rakkaus vie tädeiltä jalat alta ja järjen päästä

– ja saman tien myös rahat perintötililtä. Mika Waltarin sydämetön komedia on tarkkanäköisyydessään julma ja lämmin.

Syvenny

ttt-teatteri.fi

Fanita

Seuraa

Twitter

Katso trailereita

Tilaa Uutiskirje

@


Vauhdikas koko perheen musikaali soi riemukkaasti

Luova Tauko mahdollistaa pysähtymisen arjen keskelle, taiteen ja luovuuden rajattomien mahdollisuuksien äärelle. Nauti Luovasta Tauosta ja anna teatterin pysäyttää. Yhdessä hyvä tulee.

Huikea seikkailu saa alkunsa kun aasi, koira, kissa ja kukko lyöttäytyvät yhteen ja suuntaavat vapaudestaan kuuluisaan Bremenin kaupunkiin. Eppu Nuotion hulvaton sovitus vie katsojat matkalle hauskojen sattumusten ja uskomattomien kommellusten maailmaan. ”Bremenin soittoniekat on mehevä kuin ydinluu vahtikoiran edessä. Kuivamuonasta ei ole tietoakaan. Vahva eläinkvartetti irrottelee luppakorvistaan ja pulleista lavoistaan animaalista hauskaa koko perheelle.” – Anne Välinoro, Aamulehti Rooleissa Kristiina Hakovirta, Juha-Matti Koskela, Jari Leppänen, Samuli Muje, Matti Pussinen-Eloranta, Eero Pekkonen, Usva Kärnä, Jukka Saikkonen, Eeva-Riitta Salo. Käsikirjoitus ja laulujen sanat Eppu Nuotio, Ohjaus Marika Vapaavuori, Musiikin sovitus Eero Pekkonen, Lavastus Kari Kokkonen, Pukusuunnittelu Tellervo Helminen, Valosuunnittelu Esko Suhonen, Äänisuunnittelu Niklas Vainio Kesto n. 1:45. Kantaesitys oli 30.8.2011. Ikäsuositus yli 4v., Vanha päänäyttämö Tuotanto TTT ja Teatteri 2000

Liput Lippumyymälä avoinna ma–la klo 12–19 Puhelinmyynti avoinna ma–la klo 10–19 (03) 2178 222 lipunmyynti@ttt-teatteri.fi Hämeenpuisto 32 (PL 139), 33201 Tampere Ryhmämyynti avoinna ma–pe klo 9–16 (03) 2178 333 myynti@ttt-teatteri.fi Lippupiste Puhelinpalvelu 0600 900 900 joka päivä klo 7-22 (1,97 €/min + pvm). Nettiliput lippu.fi. Lippukohtainen palvelupalkkio on 1 € / lippu. Tämän lisäksi maksat toimitusmaksun 8€ postitse toimitettavasta lipusta. Printtilippujen toimitusmaksu on 2,50 € alle 100 € tilauksesta tai 3,50 € yli 100 € tilauksesta. Myyntipisteiden palvelupalkkio on 2,50 €/lippu. LIPPUJEN HINNAT Peruslippu/eläkeläiset/opiskelijat/lapset Anna Liisa, musikaali 39 37 34 Bremenin soittoniekat, kokoperheen musikaali 18 18 18 Chicago 42 40 37 Hannah ja rakkaus 25 23 20 Eila, Rampe ja huonot keenit 30 28 25 Gabriel, tule takaisin! 24 22 19 Immu @ Riku spesiaali – Parasta ennen ja Luolamies 25 23 20

Koira tahtoo taivaalle Lämminveriset

MAKUNAUTINTO

ITALIASSA ILMAN LENTOJA Ristorante Como Hämeenkatu 7, 2. krs. Avoinna: ma-ti 11–22, ke-to 11–23, pe 11–24, la 12–24, su 14–21 Pöytävaraukset: 010 423 3200 tai myynti@ravintola.fi

24 22 19 32 30 27

Maailmanlopun hautaustoimisto 35 33 30 Manner 24 22 19 Ota syliin 24 22 19 Parasta ennen 25 23 20 Pieni raha 24 22 20 Pimeyden sydämessä 24 22 15 Sudenmorsian 26 24 21 Suuri Kurpitsa 20 20 20 Vincent River 24 22 15 Viettelyksen vaunu 25 23 20 Villisorsa 25 23 15 Vuonna 85 Remix GTP, manserockmusikaali 37 35 22 Yksiöön en Äitee ota 24 22 20 Vierailut Juoppohullun päiväkirja

27 25 25

showhat

32 30 30

Mustalaisruhtinatar, operetti 39 37 TTT-Klubi 5 vuoden rakkaus, musikaali 26 24 Heinis Klubi 15 15 Isä! 25 23 Kalevala 25 23 Luolamies 25 23 Niskavuoren Aarnet Go Kotiin 29 27 Olipa kerran elämä 19 19 Piplia 25 23

34

21 15 20 20 20 24 19 20

Tanssiva mieli 15 15 Late Nite Hanhiniemi-Rauhala MAD Heikki Silvennoinen Band Kasaribileet - Alabama House Band featuring Sami Hintsanen Richie Goes To Helsinki Tanssiva mieli – Cheers! Tulipalo-klubi

15 15 15 20 10 10 15

Alennukset eivät koske lauantai-iltaesityksiä, ensi-iltoja eikä vierailuesityksiä. Lastenlipun ikäraja on 15 vuotta. TTT-Klubi Late Nite on K18. TEATTERISARJALIPPU Sarjalippu sisältää 4 teatterilippua, jotka ovat voimassa Kellariteatterin ja Vanhan päänäyttämön esityksiin. Sarjalipun hinta on 90 € ja se on voimassa kalenterivuoden ajan myyntipäivästä lukien. Ei sisällä ensi-iltoja eikä vierailuesityksiä. VIIME HETKEN LIPPU voimassa ensi keväänä tammikuussa ja toukokuussa 2012. Liput saman päivän esitykseen aikaisintaan tuntia ennen esitystä puoleen hintaan peruslipun hinnasta. Ei ennakkovarauksia. TTT-KLUBI AFTERPARTY Saman päivän teatterilipulla puoleen hintaan Late Nite -klubeille. RYHMÄHINNAT – vähintään 30 hengen ryhmälle - 2 € peruslipun hinnasta

ttt-teatteri.fi/ravintola teatteripalvelut@ttt-teatteri.fi, 044 7201 235

– vähintään 90 hengen ryhmälle - 4 € peruslipun hinnasta Ryhmäalennukset opiskelijaryhmille – vähintään 30 hengen ryhmille - 2 € opiskelijalipun hinnasta. Ryhmäalennukset eivät koske lauantainäytäntöjä, ensi-iltoja eikä vierailuesityksiä. Kirjelaskuna lähetettävistä lipuista Lippupiste perii posti- ja käsittelykuluja 8 €, yrityksiltä 12 €. Bremenin soittoniekat: – koululais- ja päiväkotiryhmät arkiaamuisin klo 10, alennus 6€ – vähintään 30 hlö ryhmälle - 3€ – vähintään 90 hlö ryhmille - 5 € LIPPUJEN LUNASTAMINEN Yksittäislippujen lunastaminen tulee tehdä viimeistään 2 viikkoa ennen esitystä. Ryhmävaraukset tulee vahvistaa viimeistään 1 kk ennen esitystä. Teatteri ei osta takaisin jo lunastettuja lippuja. Näytäntö perutaan vain ylivoimaisen esteen sattuessa. Tällöin asiakkaalle palautetaan ainoastaan lunastetun liput hinta, muista kuluista teatteri ei vastaa. Väliaikatarjoilu ja tilausruokailu

Ennakkovaraukset netissä www.ttt-teatteri.fi. TTT-Klubi Buffet-ruokailu perjantai- ja lauantai-iltaisin Varaukset ja tiedustelut (03) 2178 222, ma-la klo 10-19 Iltaisin myynnissä Tapas Menu. Avoinna ke-to klo 18.30-02, pe-la klo 17-02. Kaikissa ravintoloissamme on A-oikeudet. Naulakkomaksu 1,50 €. TTT-Klubilla saman päivän teatterilipulla ei naulakkomaksua. Auloissa on myös maksuttomia naulakoita.

Pukuvuokraus 044 7201 277, pukuvuokraus@ttt-teatteri.fi Teatterikierrokset (03) 2178 111, minna.viklund@ttt-teatteri.fi

Vanha päänäyttämö ja Suuri näyttämö Teatteriravintola Tilda Varaukset ja tiedustelut (03) 2178 444, ma-pe klo 9 – 16, teatteripalvelut@ttt-teatteri.fi Kellariteatteri Ravintola Natalie Varaukset ja tiedustelut (03) 2232 040, ravintola@natalie.fi

Yhteistyökumppanit Painopaikka: PEFC/02-31-151

441 619 Painotuote

TEATTERIPAKETTI

VIP VIP-asiakkaan teatteripaketti, sisältää kaiken erinomaiseen teatteri-iltaan: liput parhailla paikoilla tarjoilut käsiohjelmat Hinnat alkaen 55€, vaihtelevat näytelmittäin. Kysy lisää, me kerromme! Puh. (03) 2178 222

7


3/2011

Aino Kallas - Tiina Puumalainen

Sudenmorsian tanssii tähtiin Aino Kallaksen myyttinen tarina elää upean visuaalisen maailman ja sielun ytimessä tuntuvan tanssin keinoin Vanhalla päänäyttämöllä. Sudenmorsiamessa nuori vaimo Aalo (Miia Selin) tekee vaikean valinnan velvollisuuden ja vapauden välillä, kun hän vastaa metsän hengen Daimonin (Jukka Haapalainen) kutsuun. Yön Aalona tanssii Sirpa Suutari-Jääskö.

”Rohkea ja moderni tulkinta Kallaksen monisyisestä teoksesta.” – Katri Kekäläinen, Hämeen Sanomat

”Upea elämys! Elimme lumouksessa 2 päivää. Kiitos koko tiimille!” – katsoja

Rooleissa Miia Selin (Aalo), Toni Harjajärvi (Priidik), Eriikka Väliahde, Petra Ahola, Kristiina Hakovirta, Matti PussinenEloranta, Jari Leppänen, Samuli Muje, Vesa Kietäväinen, Juha-Matti Koskela, Jaana Oravisto. Vierailijoina tanssivat Sirpa Suutari-Jääsko ja Jukka Haapalainen. Perustuu Aino Kallaksen romaaniin Sudenmorsian: Hiidenmaalainen tarina Näyttämösovitus ja ohjaus Tiina Puumalainen Lavastus Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Tellervo Helminen Valosuunnittelu Timo Alhanen Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa Koreografia Jukka Haapalainen, Sirpa Suutari-Jääskö ja Osku Heiskanen

Friidik • Toni Harjajärvi, Aalo • Miia Selin

Sirpa Suutari-Jääskö, Jukka Haapalainen

Taidokas teksti ja upeaa näyttelijäntyötä kiitetyssä brittidraamassa Käsikirjoitus Simon Vinnicombe Suomennos Teemu Kaskinen Ohjaus Irene Aho Lavastus ja pukusuunnittelu Markus Tsokkinen Valo- ja äänisuunnittelu Niklas Vainio Tuottaja Heidi Kollanus Rooleissa Tiina Weckström, Lauri Tilkanen, Auvo Vihro ja Suvi-Sini Peltola

”Kun teatteri nostaa yksityisen kokemuksen kaikkia lohduttavaksi, se on väkevimmillään.(…) Kokonaisuudesta syntyy koskettava taideteos.” – Matti Wacklin, Aamulehti

ttt-teatteri.fi

8

Simon Vinnicombe

(Cradle me)

Tiina Weckström, Lauri Tilkanen

Valokuva Petri Kovalainen

Perheen poika menehtyy auto-onnettomuudessa. Mikään ei ole niinkuin ennen ja kaikki kaipaavat syliä, mutta millaista? Hienon ja kiitetyn tarinan keskiössä on nuoren pojan ja vanhemman naisen intiimi kohtaaminen. Simon Vinnicomben teksti vie surun sisään, mutta kaiken yllä on perheen arjesta kumpuava, lohduttava elämänilo.

TTT 3/2011 • Graafinen suunnittelu Anne Sillanaukee, Jenni Miettinen , Kari Sunnari, valokuvat Petri Kovalainen, Kari Sunnari (kansi), Jyrki Tervo

Valokuva Petri Kovalainen

”Tämän parin tarinan kerrontaa (Suutari-Jääskö ja Haapalainen) ei pysty sanoin kuvailemaan...se on unohtumaton tuntemus!!!” – katsoja


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.