Tampereen Työväen Teatteri - Esite kevät 2016

Page 1

KEVÄT 2016


KEVÄT

2016

Kevään 2016 ensi-illat

Arvoisa lukija, Kevään 2016 uusissa tuotannoissa katsotaan maailmaa ”naapurimaiden” silmin erilaisten kyläyhteisöjen ja nuorten näkökulmasta. Luvassa on siis elämänmyönteisyyttä, naurua ja nuoruuden hulluutta kevääseen. Niin kuin taivaassa on katsotun ja rakastetun Kay Pollakin samannimiseen elokuvaan perustuva näytelmä kyläyhteisöstä. Uinuva ruotsalainen kyläyhteisö herää henkiin ja löytää itsensä kuorolaulusta. Jokainen meistä tuntee nämä ihmiset ja tämän kylän. Ohjaajana uskon Kay Pollakin elämänmyönteisyyden olevan syynä elokuvan suureen suosioon. Teos todella uskoo ihmiseen ja yhteisön voimaan.

Wolfgang Herrndorf – Robert Koall

LADA

Suomen kantaesitys 20.1.2016 Kellariteatteri

Papparaisen unessa venäläinen kyläyhteisö käyttää hyväkseen vanhaa höpsöä ruhtinasta. Ihmisten hulluus ja ahneus ajaa mahdottomiin tekoihin. Sirkku Peltola lupaa kohtuutonta, yliampuvaa, mautonta ja farssimaista näyttelijöiden teatteria. Klassikkotarina on kuin aikuisten satu tai ilveily. Lada on tuore saksalainen teos, joka on ollut huippumenestys kotimaassaan. Kaksi koulupoikaa kiertää Saksan maaseutua vanhalla Ladalla toinen toistaan uskomattomammissa paikoissa. Ja vielä hurjempi on kohdattujen ihmisten kirjo. Saksalainen ohjaaja Pedro Martins Beja ja israelilainen muusikko Micha Kaplan tuovat kansainvälisiä tuulia Kellariteatteriin.

Fjodor Dostojevski – Sirkku Peltola

PAPPARAISEN UNI

KayPollak – Sofia Aminoff

NIIN KUIN TAIVAASSA Ensi-ilta 28.1.2016 Suuri näyttämö

Tervetuloa teatteriin!

Maarit Pyökäri teatterinjohtaja

2

Ensi-ilta 21.1.2016 Eino Salmelaisen näyttämö


SUURI NÄYTTÄMÖ Maailmankuulu kapellimestari Daniel Dareus saa sydänkohtauksen, joutuu lopettamaan työnsä ja palaa kotiseudulleen. Hän haluaisi vain elää omassa rauhassaan, mutta pian hänet on värvätty johtamaan kirkkokuoroa. Kun kuoro etsii ääntään, löytävät jäsenet myös itsensä ja tajuavat samalla yhteisön voiman. Kaikille kuoron jäsenille tapahtuu jotakin, myös vaikeita ja kipeitä asioita, mutta tämän kokemuksen jälkeen kukaan ei ole entisensä. Rohkeus elää on palannut. Kuorolaulu on voimaannuttanut koko uinuvan kyläyhteisön eloon ja uuteen kukoistukseen.

(Så som i himmelen)

Perustuu menestyselokuvaan!

Ensi-ilta 28.1.2016 Suuri näyttämö

Tunteikas ja koskettava tarina uinuvasta kyläyhteisöstä, joka herää henkiin kuorolaulun voimalla.

Kun ruotsalaisen elokuvaohjaajan Kay Pollakin Niin kuin taivaassa –elokuva valmistui vuonna 2004, se oli yksi Pohjoismaiden katsotuimmista filmeistä ja ehdolla parhaaksi vieraskielisen elokuvan Oscar-palkintoon. Lokakuussa 2015 valmistui kyläyhteisön tarinaa jatkava uusi elokuva Myös maan päällä. Tampereen Työväen Teatteri valmistaa esityksen yhteistyössä Tampereen Työväenyhdistyksen Naiskuoro Miskantin kanssa. Kuoro täyttää jo 105 vuotta ja on yksi Suomen pitkäikäisimmistä yhtäjaksoisesti toimineista kuoroista. Kuoroa johtaa laulunopettaja Tarja Rantala. Rooleissa Janne Kallioniemi (Kapellimestari) | Kristiina Hakovirta | Emmi Kaislakari | Petra Karjalainen | Suvi-Sini Peltola | Eriikka Väliahde | Pentti Helin | Vesa Kietäväinen | Jari Leppänen | Samuli Muje | Tommi Raitolehto | Jukka Saikkonen | lisäksi kuorolaisia ja lapsiavustajia | Dramatisonti Sofia Aminoff / Suomennos Harri Virtanen | Ohjaus Maarit Pyökäri | Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen | Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen | Valosuunnittelu Eero Auvinen | Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa | Kuoron harjoitus Joonas Mikkilä | Tarja Rantala | Esitysoikeudet ACE-Production Ab | Liput 36/34/31 €

4

5


EINO SALMELAISEN NÄYTTÄMÖ

Ensi-ilta 21.1.2016 Eino Salmelaisen näyttämöllä

Hulvaton ja sydäntäsärkevä komedia mestareiden tulkitsemana Tuire Salenius ja Esko Roine tähdittävät kykyjään säästelemättä Dostojevskin huikaisevaan romaaniin Vanhan ruhtinaan rakkaus perustuvan stoorin, jonka Sirkku Peltola on kirjoittanut näyttämölle nimellä Papparaisen uni. Se vie meidät absurdin avioliittojärjestelyn säälimättömiin syövereihin. Yksitoistahenkinen näyttelijäjoukko paiskii töitä riemukkaasti ja toisiaan säälimättä ilahduttaakseen sekä omaa että katsojan arkea. Tästä illasta et kuivin aivoin kotiin lähde, vakuuttaa ohjaaja Peltola. Tinkimätön on myös visuaalinen säkenöinti, jonka ovat luoneet pukusuunnittelija Matti Seppänen ja lavastaja Hannu Lindholm. Nämä papparaiset eivät hellitä.

Rooleissa Tuire Salenius | Esko Roine | Maija Koivisto | Tuukka Huttunen | Mika Honkanen | Jaana Pesonen | Eeva-Riitta Salo | Jyrki Mänttäri | Miia Selin | Juha-Matti Koskela | Jaana Oravisto | Ohjaus Sirkku Peltola | Lavastuksen suunnittelu Hannu Lindholm | Pukusuunnittelu Matti Seppänen | Valosuunnittelu TJ Mäkinen | Video- ja äänisuunnittelu Kyösti Kallio | Liput 32/30/27 €

6

7


Wolfgang Herrndorf – Robert Koall

KELLARITEATTERI (Tschick)

Suomen kantaesitys 20.1.2016 Kellariteatterissa Maikilla on jostain käsittämättömästä syystä tylsän pojan maine. Hän on varmasti ainoa, joka ei saanut kutsua ihastuksensa Tatjanan syntymäpäiville. Kesäloma alkaa. Äiti lähtee alkoholistiparantolaan ja isä “työmatkalle” sihteerinsä kanssa. Koko talo on yksin Maikin. Loma saa erikoisen käänteen, kun luokkakaveri kaartaa Ladalla pihaan. Venäläissyntyinen Tshcik ei tunnetusti ole ihan kuin muut neljätoistavuotiaat, mutta auton ajaminen on jopa häneltä yllättävä veto.

tytön Isan. Kesäinen road trip hullun venäläisen kanssa on matka, joka muuttaa kaiken. Tämä on tarina ulkopuolisuudesta, sen voittamisesta sekä ystävyyden ja seikkailun voimasta. Teemat ovat tärkeitä meille kaikille ikään katsomatta. Kansainvälisyyttä esitykseen tuovat saksalainen ohjaaja Pedro Martins Beja ja israelilainen muusikko Micha Kaplan. Romaani on kirjailija Wolfgang Herrndorfin kansainvälinen läpimurto. Palkittua teosta on luonnehdittu 2010-luvun Sieppariksi ruispellossa ja Saksassa sitä on myyty yli 100 000 kappaletta. Tarina on ollut menestys myös näyttämöllä!

TSCHICK: Mitä jos lähdettäisiin reissuun? MAIK: Ei normaalit ihmiset tee niin. TSCHICK: Mutta me voitais, eikö vaan?

”Älykäs ja äärimmäisen hauska. Kuin road movie – mutta parempi.” – Süddeutche Zeitung

Pojat lähtevät. Ilman suunnitelmaa, ilman karttaa, ilman ajokorttia. Todennäköisesti jotain sattuu. Eikä tällaisella matkalla voi ikinä tietää, minkälaisiin outoihin tyyppeihin törmää. Sehän siinä parasta onkin. Ainakin he kohtaavat kiinostavan ja kauniin, mutta likaisen

”Herrndorf tekee vauhdikkaan ja terävän yhteiskunnan läpipyyhkäisyn aseinaan huumori ja absurdikin näkökulma.” – Jukka Koskelainen, Helsingin Sanomat

Sopii myös nuorille katsojille.

Yhteistyössä

Rooleissa Jari Ahola | Severi Saarinen | Anna-Elisa Hannula | Perustuu Wolfgang Herrndorfin romaaniin | Dramatisointi Robert Koall | Suomennos Aino Kivi | Ohjaus Pedro Martins Beja | Säveltäjä-muusikko Micha Kaplan | Lavastus- ja pukusuunnittelu Perttu Sinervo | Valo-, video- ja äänisuunnittelu Juha Haapasalo | Niklas Vainio | Ohjaajan assistentti Juha Äystö | Yhteistyössä Göethe-instituutti | Suosittelemme yli 12-vuotiaille | Liput 28/26/23 €

8

Koululaisryhmät esityksiin opettajan johdolla vain 15 € / lippu

9


SUURI NÄYTTÄMÖ

Harvinaista herkkua musikaalin ystäville

MUSIKAALI

Frederik ja Desirée kohtaavat vuosien jälkeen. Fredrik on tahollaan naimissa nuoren, kauniin vaimon kanssa. Desirée on kiertueteatterin tähti. Vanha suola alkaa janottaa, eikä pari voi olla enää tapaamatta toisiaan. Klassinen rakkaustarina nokkelilla sanoituksilla, upealla musiikilla ja hengästyttävän hienolla visuaalisella toteutuksella höystettynä. Desirée on kerta kaikkiaan hurmaava!

Rooleissa Petra Karjalainen (Desirée Armfeldt) | Veeti Kallio (Fredrik Egerman) | Tuire Salenius | Sari Havas | Tuukka Huttunen | Anna-Elisa Hannula | Severi Saarinen | Emmi Kaislakari | Juha-Matti Koskela | Helmi Hollström / Ronja Alatalo | Kristiina Hakovirta | Jari Leppänen | Johanna Kalmari | Anna Pukkila | Inna Tähkänen | Julius Martikainen | Jukka Wennström | 11-henkinen live-orkesteri | Käsikirjoitus Hugh Wheeler | Musiikki ja laulutekstit Stephen Sondheim| Suomennos Juice Leskinen | Ohjaus Miika Muranen | Koreografia Virve Varjos | Kapellimestari Eeva Kontu | Lavastus Hannu Lindholm |

10

”Kiinnostavinta musiikkiteatteria vuosiin Tampereella” – Jussi Kareinen, Keskipohjanmaa

”Pidin järkyttävän paljon. Näin musikaaleja pitää tehdä.” – katsoja ”Kaiken kaikkiaan huikean näyttävä ja ehdottomasti katsomisen arvoinen spektaakkeli.” – Katri Leikola, Paljon melua teatterista ”Älykäs, hauska, koskettava ja loistava.” – Siiri Liitiä,

Musikaali on kerännyt huimasti kiitosta niin katsojilta kuin kriitikoilta.

Some Superfluous Opinions

Valosuunnittelu Eero Auvinen | Äänisuunnittelu Kalle Nytorp | Pukusuunnittelu Tarja Lapintie | Kampausten ja maskien suunnittelu Pepina Granhol | Music and Lyrics by Stephen Sondheim Book by Hugh Wheeler | Suggested by a Film by Ingmar Bergman Originally Produced and Directed on Broadway by Harold Prince Presented by arrangement with Josef Weinberger Limited on behalf of Music Theatre International of New York | Ensi-ilta oli 3.9.2015 Suurella näyttämöllä | Kesto noin 2:30 (sisältää väliajan) | Liput 45/43/40 €

11


SUURI NÄYTTÄMÖ

Kiitetyssä komediassa paljastuvat kolmen parisuhteen salaisuudet Kolme pariskuntaa, tasokas illallinen viineineen, hilpeää pulinaa. Kaikilla kivaa? No yleisöllä varmasti, näytelmän henkilöillä ehkä vain vuorotellen… Aaro, Martti ja Joonas rakentavat uraa. Heille ystävyys on hyötyä ja verkostoitumista. Hanna, Katariina ja Ella taas pelaavat omilla säännöillään. Kaikilla heillä on menneisyytensä ja erityisesti Ellalla,

”Kari Heiskanen kohottaa perinteisen parisuhdekomedian uudelle tasolle” – Lauri Meri, Helsingin Sanomat

”Ohjaus ja näyttelemisen tapa ovat Heiskaselle tyypillisen rentoja. Rytmi vaivattoman virtaavaa, sanailu nokkelaa ja kepeää…”– Aksu Piippo, Hämeen Sanomat

”Hetkessä ilman leikkaa draama – hiljainen ja niin koskettava, että toivon muistavani repliikin ikuisesti. Ja heti mennään taas lujaa; Dario Fo muuten rakastaisi tätä menoa.” – Maritta Salonen, Keskustori.fi

muiden kauhuksi. Kolmen perheen kulissien repeäminen naurattaa, järkyttää ja synnyttää mitä kiehtovinta teatteria. Heiskanen ei tyydy vain huvittamaan paljastuneilla salasuhteilla, moninkertaisilla petoksilla ja hölmöillä valheilla – hän ei tyydy pelkkään farssiin. Näyttelijöiden dream team vie tekstin syvälle nykyihmisen vapauden ja moraalin näennäisyyteen.

Rooleissa Aimo Räsänen | Karoliina Kudjoi | Teija Auvinen | Pentti Helin | Janne Kallioniemi |Suvi-Sini Peltola | Käsikirjoitus ja ohjaus Kari Heiskanen | Lavastussuunnittelu Markku Hakuri | Pukusuunnittelu Jaana Aro | Kampausten ja maskien suunnittelu Sari Rautio | Valosuunnittelu Sami Rautaneva | Äänisuunnittelu Niklas Vainio | Kantaesitys oli 17.9.2015 Suurella näyttämöllä | Kesto noin 2:10 (sisältää väliajan) | Liput 36/34/31 €

12 6

13 7


EINO SALMELAISEN NÄYTTÄMÖ

Tarina Viljan ja Aleksin uskosta rakkauteen

PAULIINA RAUHALA – SEIJA HOLMA

Pauliina Rauhalan kirjaan perustuva näytelmä on tänä syksynä koskettanut sekä Tampereella että Oulussa, ja millaisen vastaanoton se on saanutkaan! Mediassa Taivaslaulu on nimetty syksyn teatteritapaukseksi, ja katsojapalaute hakee vertaistaan. Taivaslaulu kertoo Viljan ja Aleksin hehkuvaan liekkiin roihahtavasta rakkaudesta, suuresta intohimosta, vahvasta toisiinsa sitoutumisesta. Se kertoo vanhemmuuden onnesta ja sitten nuoren äidin vakavasta uupumuksesta. Se kertoo reitistä, mitä pitkin onni voi palata, pienet lapset saada äitinsä takaisin.

”Taivaslaulu on Tampereen Työväen Teatterin tulkintana yhtä uskottava ja kaunis kuin kirjana” – Eeva Kauppinen, Kaleva

”Kun Vilja ja Aleksi kohtaavat ensimmäistä kertaa, viritys tuntuu selkäpiissä” – Anne Välinoro, Aamulehti

“Ehdottomasti yksi teatterisyksyn tapaus, eikä vain kirkollisesta näkökulmasta” – Olli Seppälä, Kotimaa

Vilja ja Aleksi ovat vanhoillislestadiolaisen yhteisön jäseniä. Suurperheet, saarnaajat, seurat ja komeasti kajahtavat Siionin laulut ovat läsnä kaikessa. Näytelmä menee ryskyen päin asioita, joista kaikkien mielestä ei saisi puhua: ehkäisykieltoa, seurakunnan valtaa jäsentensä arkielämään. Yhteisö näyttäytyy moniäänisenä ja värikkäänä, meillä on näyttämön täydeltä eläviä, tuntevia, erilaisia ihmisiä. Tässä esityksessä sykkii suuri sydän.

”Näyttelijät olivat fantastisia, lavastus nerokas ja äänimaailma upea. Kokonaisuus painui luihin ja ytimiin!” – Katsojalta

Rooleissa Eriikka Väliahde (Vilja) Tommi Raitolehto (Aleksi) | Jari Ahola | Teija Auvinen | Jyrki Mänttäri | Suvi-Sini Peltola | Miia Selin | Jukka Saikkonen | Auvo Vihro | Lapsiavustajat Mesihelmi Mänttäri | Akusti Mänttäri | Saana Koivula | Emilia Eerola | Niilo Kallio | Kirjailija Pauliina Rauhala Dramatisointi Seija Holma | Ohjaus Heidi Räsänen | Koreografi Riina Huhtanen | Lavastus- ja pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava | Kampausten ja maskien suunnittelu Sari Rautio | Valosuunnittelu TJ Mäkinen | Äänisuunnittelu Niklas Vainio | Kantaesitys oli 29.8.2015 Eino Salmelaisen näyttämöllä | Kesto noin 2:50 (sisältää väliajan) | Liput 32/30/27 € Koululaisryhmät esityksiin opettajan johdolla vain 15 € / lippu

14

15


EINO SALMELAISEN NÄYTTÄMÖ

Komedia viimeisestä talvesta Espanjassa PEKKA LEPIKKÖ

”Nauroin ensimmäisellä puoliajalla niin, että vedet valuivat silmistäni. Packalén ja Saarelainen sulattivat sydämeni rooleissaan. He olivat juuri niin loistavia kuin olin odottanutkin.” – Satu Hakala, Keskustori.fi Heidän unelmansa oli oma ihana asunto aurinkorannikolla. Oma pittoreski parveke, pihalla uima-allas, leppeitä tuulahduksia rantakadun kahviloissa. Aitoa välimerellistä elämänmenoa. Sellainen on Espanjan Costa Blanca, vakuuttivat loma-asuntojen kauppiaat silloin. Olé! Unelmalla oli toki hintansa. Kaksikymmentä vuotta on kulunut, ja mieleen hiipii ajatus: Oliko ratkaisu sittenkään oikea? Espanjassa kumpikin vuorollaan ikävöi lastenlapsia, suomalaista joulua, saunaa ja kesämökkiä. Mutta tätähän me halusimme. Tai sinä halusit.

Tyynelle ja Pentille sattuu tämän tästä kaikenmoisia kömmähdyksiä ja unohteluja. Kun selittelyt vievät entistä syvemmälle suohon, näytelmässä syntyy mahdottoman hauskoja tilanteita! Tuttavat Aili ja Eero ovat toista maata. Tyylikäs pariskunta osaa hoitaa asiansa fiksusti, ja Eeron kokemus rakennusalasta on valttia asuntomarkkinoiden syöksykierteessä. Kun Espanjan kupla puhkeaa, paljastuu yllättäviä salaisuuksia. Haikeanhauskan Viimeisen pasodoblen herkullisissa rooleissa nähdään elämänmakuisen komiikan mestareita!

Rooleissa Marja Packalén | Ilmari Saarelainen | Eeva-Riitta Salo | Jukka Saikkonen | Käsikirjoitus Pekka Lepikkö | Ohjaus Anna-Maria Klintrup | Lavastuksen ja pukujen suunnittelu Pekka Korpiniitty | Kampausten ja maskien suunnittelu Sari Rautio | Valosuunnittelu Timo Alhanen | Äänisuunnittelu Kyösti Kallio | Kantaesitys oli 30.9.2015 Eino Salmelaisen näyttämöllä | Kesto noin 2 tuntia (sisältää väliajan) | Liput 32/30/27 €

16

17


Miika Nousiaisen Maaninkavaara ilahduttaa teatterissa

KELLARITEATTERI

mikä voisi en ? e l ie p ä n n e m kaikki !

KELLARITEATTERI

oon)

o The M

t (Fly Me

Talonmies Martti Huttusella, sinivalkoisen urheilun superisällä on unelma: Suomi takaisin kestävyysjuoksun maailmankartalle! Takaisin Lasse Virénin, Kaarlo Maaningan ja Martti Vainion mitalimaininkeihin. Perheen yllättää suru, kun heidän urheilijalupauksensa Jarkon ilmoitetaan menehtyneen epäselvissä olosuhteissa ruotsinlaivalla. Ylä-asteikäinen sisko, Heidi, päättää aloittaa juoksun. Toivon kipinä herää – Huttusten juoksutalli juoksee taas. Mikä on tyttären osa, kun valmentajana on oma isä? Ja kestääkö perheen äidin Sirkan huumorintaju ja rakkaus?

”Koskettava aihe oli sopivasti puettu huumorilla ja komiikalla. Näytelmästä ei jäänyt lainkaan synkkää fiilistä, vaan enemmänkin toiveikas. Ja innostunut, koska taidan aloittaa lenkkeilyn.”

”Huoltojoukot syöttävät kaksikolle sellaista käärmekeittoa, että toinen jakso on sanojen ja liikkeen energistä ilotulitusta. Ensimmäisen jakson henkeään pidätellyt yleisökin uskaltaa jo nauraa – ei tämä ole niin vakavaa eli urheilua, tämä on vain teatteria.” – Matti Kuusela, Aamulehti

Rooleissa Mika Honkanen | Maija Koivisto Miika Nousiaisen romaanin pohjalta dramatisoinut Minna Leino | Ohjaus Jarno Kuosa | Lavastus- ja pukusuunnittelu Milja Aho | Video-, valo- ja äänisuunnittelu Kyösti Kallio | Ensi-ilta oli 1.9.2015 Kellariteatterissa | Kesto noin 2:10 (sisältää väliajan) Liput 28/26/23 €

– Satu Hakala, Keskustori

”Tämän näytelmän jälkeen ei varmasti kuulu edes vastentahtoisesti katsomoon raahatuilta ukoilta jupinaa. Maaninkavaara on uskottavaa urheiludraamaa huumoria unohtamatta.” – Tuulia Rautio, Aamulehti/MenoMini

18

Koululaisryhmät esityksiin opettajan johdolla vain 15 € / lippu

Opetuspaketti näytelmän kotisivuilla

Kahden komediatähden täysi kymppi Sen piti olla ihan tavallinen maanantaiaamu ja tavallinen asiakaskäynti kodinhoitajille Lorettalle ja Francisille. Kunnes kahdeksankymppinen Davy löytyy asunnostaan elottomana. Yht´äkkiä Davyn pankkikortti ja ravikuponki alkavat näyttää todella houkuttelevilta. Etenkin, kun käyttöä ylimääräiselle rahalle löytyisi. Tästä alkaa soppa, joka etenee armottomalla huumorilla ja sellaisella ymmärtävällä naurulla, että katsojakaan ei lopulta tiedä, kuka on oikeassa.

”Kaksikossa on valovoimaa kuin Smoukahontasissa.(...) Parasta on, miten naiset ruokkivat toisiaan kehitellessään rikokselleen peitetarinaa ja miten he antautuvat ruumiinhävitysleikkiin. Siinä loikataan kamarikomediasta karnevaaliin. Rytmitajusta ja mimiikasta voi kaksikolle antaa täyden kympin.” – Anne Välinoro, Aamulehti ”Viihdyttävä, vauhdikas ja hauska” – Satu Hakala, Keskustori.fi

Rooleissa Heidi Kiviharju | Miia Selin | Käsikirjoitus Marie Jones | Suomennos Aleksi Milonoff | Ohjaus Tuomas Parkkinen | Lavastus- ja pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava | Valo- ja äänisuunnittelu TJ Mäkinen | Esitysoikeuksia valvoo Colombine Produktion Ab | Ensi-ilta oli 29.9.2015 | Kesto noin 1:50 (sisältää väliajan) | Liput 28/26/23 €

19


SUURI NÄYTTÄMÖ

EINO SALMELAISEN NÄYTTÄMÖ

PASSIONE

KELLARITEATTERI

TUOMAS KYRÖ – SEIJA HOLMA

MIELENSÄPAHOITTAJA ja poika

Jorma Uotinen, Helena Lindgren ja Marika Krook

KONSERTTI Thorbjörn Egner – Maarit Pyökäri

Tässä ollaan suomalaisuuden ytimessä! Mielensäpahoittajan ovat ottaneet omakseen niin kirjallisuuden, teatterin kuin elokuvienkin ystävät. Rooleissa Esko Roine ja Aimo Räsänen. ”Varma paketti naurua ja liikutusta.” – Noora Vaarala, Aamulehti Kesto noin 1:55 (sisältää väliajan) | Liput 30/28/25 €

KELLARITEATTERI

Jo kuusi vuotta ohjelmistossa! Vain pe 15.4.2016 ja vappuaattona la 30.4.2016 klo 19 Suuri näyttämö

Risa ja Räsä ovat peikkosisarukset, jotka löytävät uuden kodin. He ovat hyvin toimeliaita ja keksivät aina uusia juttuja. Nyt he viihtyvät hyvin uudessa kodissaan, jota he laajentavat innolla. Mutta sitten ilmestyy paha vihollinen hammasharja ja sen jälkeen vielä suurempi peto hammaslääkäri. Miten kahden iloisen hammaspeikkomme käy?

KRISTER CLASSON

PARASTA ENNEN

Passione on ennennäkemätön, elämänmakuinen konsertti italialalaisia ja napolilaisia lauluja. Naisten tarinat 30-luvulta tähän päivään kertovat rakkaudesta, intohimosta, eroista ja kohtaamisista. Mukana huippumuusikot ja vierailija Jorma Uotinen.

(Bäst före)

”…huonotuulisena esityksestä ei pääse poistumaan, oli minkä ikäinen hyvänsä. Siitä pitää huolen Saarelaisen ironisen itseriittoinen ja samalla aseistariisuvan hurmaava hahmo.”

Kesto noin 2 tuntia(sis. väliajan) | Liput 30 €

– Katri Kekäläinen, Keskisuomalainen Kesto noin 2 tuntia (sisältää väliajan) | Liput 28/26/23 €

20

Rooleissa Kristiina Hakovirta (Risa) | Vesa Kietäväinen (Räsä) | PerustuuThorbjörn Egnerin lastenkirjaan | Sovitus, ohjaus ja visualisointi Maarit Pyökäri | Suosittelemme yli 3-vuotiaille | Suomenkielinen kantaesitys oli 10.10.2015 Kellariteatterissa | Kesto noin 40 minuuttia | Liput 10 € Arkiaamujen esityksiin koululais- ja päiväkotiryhmän mukana 1 opettaja ilmaiseksi.

21

17.3.–17.4. 2016 Liput 12 €


SUURI NÄYTTÄMÖ

Aili Somersalo – Elissa Määttänen – Petri Juutilainen

Kantaesitys 17.12.2015 Suuri näyttämö Joulukuussa teatterin valtaa koko perheen suurenmoinen, kiehtova fantasiamusikaali tulvillaan seikkailua, sadun lumoa, taikavoimia ja taituruutta. Satu syntyy Tampereen Työväen Teatterin ja suomalaisten taideoppilaitosten kesken ainutlaatuisessa yhteistyössä. Mestaritonttu on viisas, hyväsydäminen, jääräpäinen ja hyvin urhea Satumaan vartija. Kun tunnollinen tonttu tuntee epäonnistuneensa tehtävissään, päättää hän lähteä Satumaasta pois. Matkallaan hän lyöttäytyy ovelan noita Sammaleisen seuraan ja kuulee pian, miten Kyöpelivuoren kaamea valtias velho Julma-Kumma on sulkenut Aamuruskonmaan prinsessa Sarasteen kiven sisään ja taikonut tämän veljen kuuseksi. Neuvokas Mestaritonttu lähtee vapauttamaan prinsessaa yhdessä ystävänsä prinssi Yönsilmän kanssa. Avukseen he tarvitsevat paitsi onnea ja rohkeutta, myös meren syvyyksistä löytyvän satumaisen helmen taikavoimia.

Musikaali perustuu suomalaisen satukirjallisuuden äidin Aili Somersalon lastenromaaniin. Tamperelaisen Somersalon tarina äänestettiin vuonna 2004 Helsingin Sanomien äänestyksessä parhaaksi lastensaduksi kautta aikojen. Kiehtova satumaailma kohoaa näyttämölle 35 nuoren Pirkanmaan musiikkiopiston soittajan sinfoniaorkesterin ja Tampereen konservatorion yli kymmenhenkisen nuoren tanssiryhmän siivittämänä. TTT:n omien tekijöiden lisäksi rooleissa on Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelman Nätyn nuoria näyttelijäopiskelijoita. Säveltäjä on Pirkanmaan musiikkopiston Petri Juutilainen. Koreografin assistentti tulee Vain 10 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta. esitystä Mestaritontun seikkailut palauttaa katsojat tärkeiden 16.12.–6.1. asioiden äärelle: ystävyyden voimaan ja luonnon merkitykseen. Ja kuten kunnon sadussa kuuluukin, hyvä voittaa pahan.

Rooleissa Matti Pussinen-Eloranta (Mestaritonttu)| Heidi Kiviharju | Elina Saarela | Mikko Kauppila | Marketta Tikkanen | Pihla Pohjolainen | Atte Antikainen | 35-henkinen nuorten sinfoniaorkesteri | Yli kymmenhenkinen tanssiryhmä | Perustuu Aili Somersalon saturomaaniin | Sovitus Elissa Määttänen | Ohjaus Minna Hokkanen | Sävellykset Petri Juutilainen | Kapellimestarit Kimmo Tullila ja Anna-Leena Lumme | Koreografia Hanna Brotherus | Koreografin assistentti Veronika Lindberg | Pukusuunnittelu Erika Turunen | Lavastussuunnittelu Annukka Pykäläinen | Valosuunnittelu Timo Alhanen | Äänisuunnittelu Kalle Nytorp | Videosuunnittelu Sami Rautaneva | Suosittelemme yli 6-vuotiaille | Kesto noin 1:45 (sisältää väliajan) | Liput 25/20 € Yhteistyössä:

22

23


Rob Becker (Defending the Caveman)

24

25


ttt-klubi.fi

26

27


TEATTERI • TARJOILUT • KOKOUSPALVELUT – saman katon alla

PUISTOTORNI

Varaa ryhmällesi tarjoilut ennakkoon ja kruunaa teatterielämys hyvällä ruoalla

Tyylikäs vaihtoehto tapahtumallesi Kongressikeskus Puistotornin historiaa henkivät kokous- ja juhlatilat soveltuvat 20 hengen kokouksista 600 henkilön tapahtumiin.

u i Desirée-menu i u i u 23€/hlö

Ananassalaattia ja passion-mandariinivinegrettiä salaatteja, ananasta, kurkkua, herneitä (m,g)

Koko päivän kokous alk. 45€/hlö (sis. alv) Kokous & teatteri alk. 80€/hlö (sis. alv)

Juusto-paprikasalaattia juustokuutioita, paprikasekoitusta, salaattia (l,g) Katkarapu-tomaattisalaattia katkarapuja, tomaattia, sipulia, persiljaa ja chiliä (m,g)

puistotorni.fi Mia Rautio mia.rautio@ttt-teatteri.fi 044 720 1370 Hämeenpuisto 28, Tampere

AITIOT

• Nauti väliaikatarjoilusta kiireettömästi • Herkuttele buffet-pöydän antimilla ennen esitystä (väh. 20 hlö)

Suuren näyttämön upeissa aitioissa viihdyt kutsuvieraiden ja henkilöstön kanssa. Tilat sopivat hienosti myös erilaisiin yritysjuhliin.

u i Niin kuin taivaassa -menu i u 23€/hlö

Taka-aitioon sopii 15 henkilöä ja sivuaitioon 26 henkilöä. Aitiopaikkojen yhteydessä on oma ravintolakabinetti palveluineen. Nauti näytelmästä ja tarjoiluista omassa, viihtyisässä tilassa.

Vihersalaattia ja akvaviitti-sitruunakastiketta salaatteja, herneitä ja tomaattia (m, g) Silli-perunasalaattia silliä, sipulia, kananmunaa, perunaa ja majoneesia (m,g)

ttt-teatteri.fi

Juustosalaatti ruotsalaiseen tyyliin etikalla marinoitua juustoa ja kurkkua sekä salaattia (l,g)

Hunajakanaa broilerin fileetä syntisen hyvässä hunaja-kermakastikkeessa (l,g)

Porsaan sisäfileetä sinappikermakastikkeessa (l,g)

Timjamilohkoperunoita timjamilla maustettuja maalaislohkoperunoita (m,g)

Voissa paahdettua rieskaa (l)

Ota yhteyttä, niin rakennamme tilaisuuteesi sopivan kokonaisuuden! Mia Rautio mia.rautio@ttt-teatteri.fi 044 720 1370

Paahdettuja juureksia (l,g)

Yrttileipää yrttiöljyllä siveltyä paahdettua leipää (l)

28

29


OP Tampereen omistaja-asiakkaana voit saada rahanarvoisia etuja pankki- ja vakuutuspalveluistasi. Lisäksi saat mm. nämä edut*. Kaikki edut ja tarkat tiedot etujen käytöstä op.fi/tampere

INFO LIPPUMYYMÄLÄ

RYHMÄHINNAT

(03) 217 8222

• Väh. 30 henkilön ryhmä - 2 €/peruslippu, ryhmänvetäjälle ilmainen lippu

Hämeenpuisto 32 (PL 139), 33201 Tampere Avoinna ma–pe klo 12–19, la klo 11–19 lipunmyynti@ttt-teatteri.fi

YRITYS- JA RYHMÄMYYNTI (03) 2178 333 Avoinna ma–pe klo 9–16 myynti@ttt-teatteri.fi

MAKSUVÄLINEET Lippukassalla käyvät maksuvälineenä käteisen lisäksi Visa Electron sekä pankki- ja luottokortit (lukuun ottamatta American Expressiä), TTT:n lahjakortit, Lippupisteen lahjakortit, Smartum- , Virike-, ja Ticket Mind&Body -kortit ja setelit, Sporttipassi ja Tyky-online.

Tampereen Työväen Teatteri ja Tampere-talo*

ALENNUKSET *Tampere-talon oma ohjelmisto.

3,5 €

alennusta perushintaisesta lipusta.

OP Tampere

Eläkeläis-, opiskelija- ja lastenliput, varusmiesliput sekä työttömien alennusliput ovat voimassa ma–pe sekä lauantain iltapäiväesityksissä. Alennukset eivät koske ensi-iltoja. Kaikki erikoisliput ja S-liput myydään ainoastaan TTT:n lippumyymälästä.

• Väh. 90 henkilön ryhmä - 4 €/peruslippu, ryhmänvetäjälle ilmainen lippu • Väh. 30 henkilön opiskelijaryhmä - 2 €/opiskelijalippu, ryhmänvetäjälle ilmainen lippu Ryhmäalennukset ovat voimassa ma– pe esityksissä.

LIPPUJEN VAHVISTAMINEN JA LUNASTAMINEN Yksittäislippujen lunastaminen tai vahvistaminen viimeistään 2 viikkoa ennen esitystä ja ryhmävarauksien viimeistään 4 viikkoa ennen esitystä. Postitse lähetettävistä lipuista veloitetaan posti- ja käsittelykuluja 10 €/lähetys. Teatteri ei lunasta takaisin jo lunastettuja lippuja.

OPISKELIJAN TUNTI Tuntia ennen esitystä TTT:n omiin näytelmiin liput - 50% peruslipun hinnasta. Etu opiskelijakortilla.

FORCE MAJEURE Näytäntö perutetaan vain ylivoimaisen esteen sattuessa. Tällöin asiakkaalle palautetaan vain lipun hinta lunastettua pääsylippua vastaan.

NAULAKKOMAKSU 2 €, auloissa on myös maksuttomia naulakoita.

RAVINTOLAPALVELUT Lämpiöravintolat aukeavat tuntia ennen esitystä. Väliaikatarjoilut ja ryhmien/ yritysten tilausruokailut (03) 2178 444 ma–pe 9–16

TTT-KLUBI (03) 2178 222 ma–pe klo 12–19 ja la klo 11–19 sekä esitysiltoina klo 19 jälkeen 044  720 1352. Yritysmyynti: mia.rautio@ttt-teatteri.fi

PUKUVUOKRAUS 044 720 1277 pukuvuokraus@ttt-teatteri.fi

TEATTERIKIERROKSET 044 720 1289 teatteripalvelut@ttt-teatteri.fi

ESTEETTÖMYYSPALVELUT (03) 2178 111 minna.viklund@ttt-teatteri.fi Muutokset mahdollisia.

teatteripalvelut@ttt-teatteri.fi

VIP-PAKETIT Alkaen 68 €, sisältäen teatterilipun, tarjoilun, käsiohjelman ja vaatesäilytyksen

ESITETILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET info@ttt-teatteri.fi

Yhteistyökumppanit

31

Tilaa UUTISKIRJE verkkosivuiltamme ttt-teatteri.fi

Valokuvat Kari Sunnari / Graaafinen suunnittelu Anne Sillanaukee, Jenni Miettinen ja Kari Sunnari

Joko sinä olet etuoikeutettu?


Tilaa uutiskirje

LATAA TTT

Iphone

PUHELIMEESI

Android

LIPUT

YRITYS- JA RYHMÄMYYNTI

POSTIOSOITE

Lippumyymälä (Hämeenpuisto 32) ma–pe klo 12–19, la klo 11–19 puh. (03) 217 8222 lipunmyynti@ttt-teatteri.fi

ma-pe klo 9–16 puh. (03) 217 8333 myynti@ttt-teatteri.fi

Hämeenpuisto 28–32 (PL 139) 33201 TAMPERE

VÄLIAIKATARJOILUT JA TILAUSRUOKAILUT puh. (03) 217 8333 Nettivaraukset ttt-teatteri.fi


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.