Täppä 1/2015

T채pp채 1/2015

tie

Sisällysluettelo Pääkirjoitus The Road to Hell Is Paved with Good Intentions Maailman kaunein tie Kodittomat tien päällä Tervetuloa opintojen valtatielle Lammelle Matka nimeltä elämä – erään interrail-reissun tunnelmia Tie onnistuneeseen lomaan Road trip eli tiematka Tie miehen sydämeen käy Tinderin kautta Rajatapaus Rocky Road with a Twist

Pääkirjoitus Elena Penttilä Essi Pulju Anni-Sanni Saarela Toimitus Maria Huhtalo Sara Juntunen Suvi Katajikko Tiia Kokko Daniela Lehtola 2

Jussi Meriläinen Maiju Nitovuori Elena Penttilä Essi Pulju Essi Rötkönen Anni-Sanni Saarela Kansi Daniela Lehtola Maiju Nitovuori Essi Rötkönen

3 4 6 9 10 12 14 17 19 23 25 27

Oikoluku Maria Huhtalo Sara Juntunen Suvi Katajikko Taitto Tiia Kokko Jussi Meriläinen Oulun yliopisto, suomen kieli

Pääkirjoitus Vuoden 2015 ensimmäisen Täppä-lehden teemana on tie. Yleensä tie tarkoittaa kulkureittiä: väylää, jota pitkin voi liikkua paikasta toiseen. Niin pitkälle kuin tunnemme kielemme historiaa, ihmisellä on ollut tarve kyetä viittaamaan tiehen. Häkkisen Nykysuomen etymologisen sanakirjan mukaan tie katsotaan yleensä ikivanhaksi ja omaperäiseksi sanaksi, jonka alkuperäiseksi muodoksi on rekonstruoitu *teje. Sillä on etymologisia vastineita kaikissa suomen lähisukukielissä. Suomen kirjakielessä tie on esiintynyt Uppsalan evankeliumikirjasta ja Agricolasta alkaen.

Tietä pitkin voi lähteä muualle tai palata takaisin. Tiet johtavat jonnekin. Kielitoimiston sanakirjan mukaan tie voi tarkoittaa myös keinoa, menetelmää tai tapaa. Voidaan esimerkiksi sanoa, että tieto saatiin suullista tietä. Lisäksi sanalla on kuvakielisiä merkityksiä muun muassa elämään, kohtaloon ja vaiheisiin liittyen: todetaan, että joku on oman tiensä kulkija tai tie huipulle on ollut kivikkoinen. Joku voi myös jäädä sille tielleen, rahat voivat loppua sen sileän tien, ja jotakuta voi käskeä menemään tiehensä.

Edessäsi oleva Täppä kulkee persoonallisia teitä. Kaikki tiet eivät todellakaan vie Roomaan vaan tietä on lähestytty rohkeasti useista näkökulmista. Omakohtaisuus on läsnä useissa teksteissä, sillä tie taipuu moneksi. Tie on matka, reitti ja väylä niin konkreettisesti kuin kuvainnollisesti.

Matkakertomukset Maailman kaunein tie ja Road trip kuljettavat lukijan Amerikkaan, Sveitsin jylhiin maisemiin ja unelmien äärelle. Amerikan kulinaariselle raitille ja erikoisruokavaliotrendien poluille poikkeaa Rocky Road with a Twist. Onnistuneen loman reseptiä pohtii vuorostaan Tie onnistuneeseen lomaan. Rakkauden reseptejä ja deittailun polkuja selvitellään Tie miehen sydämeen käy Tinderin kautta -kolumnissa. The Road to Hell Is Paved with Good Intentions -pakina kuljettaa lukijaa arjen ylä- ja alamäissä. Novelli Rajatapaus tunnelmoi rakkaudenpoluilla ja elämän tienristeyksissä.

Toivotamme Lukijallemme viihdyttävää, puhuttelevaa ja nautinnollista matkaa tekstien poluille, kujille ja teille.

Elena Penttilä, Essi Pulju & Anni-Sanni Saarela

Kuva: sxc.hu.

3

The Road to Hell Is Paved with Good Intentions Sitä sanotaan, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Fraasi on yhtä puhkikulunut kuin Pikku-Matin auton rengas, mutta kuinka moni on lopulta pysähtynyt ajattelemaan, kuinka pirun hyvin se pitää paikkansa? Häviävän pieni määrä ihmisistä haluaa tieten tahtoen aiheuttaa pahaa. Suurin osa tarkoittaa hyvää. Kuitenkin moni sotku johtuu hyvistä aikeista.

Muistan, kun pikkusiskollani oli tarhaiässä palava sisäinen polte leikkiä kampaajaa. Silmät oikein syttyivät ja iskivät kipinää, kun hän sai pompula- ja pinnivuoret eteensä. Muistan myös äärimmäisen hienon, kummeiltani saadun keinuhevosen, jolla oli pehmeä turkki ja upeat, tuuheat jouhet… Ei, siskoni ei leikannut noita jouhia. Hän saksi kyllä erään pehmonallen ”otsatukan”, mutta se on toinen tarina. Ei, sen sijaan siskoni nohevana likkana päätti, että tämä poni tarvitsee föönikampauksen, ja kaivoi esille hiustenkuivaajan. Voin kertoa, että synteettinen kuitu ja kuuma föönaus eivät ole luotuja toisilleen. Nykyään hepallani on vähemmän upea, syltyksi kärähtänyt takkuinen harja. Ei tule varmaan kenellekään yllätyksenä, että siitä tytöstä ei tullut parturi-kampaajaa.

En voi väittää, ettenkö itsekin olisi hoitanut mallikkaasti muutamia tilanteita. Muistan, kun lukion loppuaikoina olimme muuttaneet poikakaverini kanssa vasta yhteen, ja nuorta rakkautta uhkuen päätin eräänä aamuna yllättää armaani tekemällä hänelle romanttisesti aamupalaa. Pysyttelen yleensä kaukana keittiöstä, sillä mieheni on ensimmäiseltä ammatiltaan kokki ja vastaa taloutemme ruokapolitiikasta. Eleeni piti olla siis sitäkin kauniimpi. Kun muruseni vielä kehräsi unta sängyn pohjalla, päätin ottaa rohkeasti askeleen kohti hellaa ja keittää kunnon kaurapuurot. Nalle-paketin kyljestä valmistusohjeita tavaten mittasin kattilaan hiutaleet, veden ja suolaa. Minulla saattoi mennä desilitrat ja teelusikat sekaisin. Kun maistoin ensimmäistä versiota luomuksestani, meinasin oksentaa. Oli vähän tuota suolaa tupsahtanut liikaa. Epätoivoisesti yritin pelastaa tekeleen lisäämällä siihen vettä, ja jätin sen yksikseen porisemaan hella kuutosella. Optimistista.

Seuraavaksi tajusin, että haiseepas täällä palaneelle. Piip-käyrä koholla kaavin palaneita kokkareita kattilan pohjalta vessanpönttöön. Aloitin alusta. Tällä kertaa päätin pelata varman päälle ja laitoin suolaa vain maustemitallisen. Puuron valmistuttua kultaseni alkoi juuri sopivasti murahdella heräämisen merkiksi, joten pyyhälsin puurokulho ja kahvikuppi kädessä makuuhuoneeseen ja sirkuttelin hyvät huomenet hanitsupuppelsilleni. Vastoinkäymisistäni täysin tietämätön mieheni oli onnesta soikeana vaivannäöstäni ja maistoi reippaan lusikallisen taidonnäytettäni. Jännittyneenä ja silmät säihkyen tiedustelin: ”Noh, miltäs se maistuu?”

Mieheni vastasi hyvin varovaisesti, että suolaa voisi olla kyllä enemmän. Syvä, syvä hiljaisuus. Syötyään kumminkin urhoollisesti koko kulhollisen, mieheni lähti käymään vessassa.

Hetken päästä kuului hämmentynyt huudahdus: ”Mitä meiän vessanpöntölle on tapahtunu?

Näyttää linnunoksennukselta.” Ai niin se.

4

Myös eläimiltä luonnistuu hyviin aikeisiin verhottu pahanteko. Hyvä esimerkki on kissani, joka normaalisti on laiskan letkeä kotikolli, mutta maalle päästessään siitä sukeutuu oikea kulman kauhu, villi viidakon peto, mitään pelkäämätön Suuri Metsästäjä. Onnea on kissa, joka kiikuttaa joka lomalla niin ylpeänä emännälleen hiirenraadon asenteella ”Kato äiti, toin sulle lahjan!”. Sitten siinä pitäisi olla vielä kehumassa samalla, kun yrittää tiukasti pitää ikkunan luukkua kiinni, jottei äidin oma kullannuppu toisi sitä lahjaansa sisälle. Pari kertaa niinkin on käynyt. Ja pari kertaa se hiiri ei olekaan ollut vielä raato. Mikäs sen mukavampaa lauantai-illan viihdettä kuin kilpailla kissan kanssa siitä, kumpi pyydystää sisätiloissa pakoon viipottavan pakokauhuisen hiiren ensin.

Kaikki ihmiset eivät ole vakuuttuneita siitä, että kissan tapaisella eläimellä voisi olla hyvää tahtoa. Kukaan ei voi kuitenkaan kirkkain silmin väittää, etteikö koiralta sellaista löytyisi. Perhetuttavallamme oli rottweiler, joka oli äärimmäisen lempeä tapaus. Ja äärimmäisen iso. Kun sen kokoinen koira päättää osoittaa rakkauttaan jytistelemällä riemukkaasti tykkäämäänsä ihmistä kohti, ei lopputulos ole välttämättä aina kovin kaunis. Äitini polvesta meni kierukka rikki ja katkesi eturistiside. Äiti yrittää silti muistella sitä koiraa lämmöllä.

Siinä missä lapset, eläimet ja rakastuneet teinit osaavat sössiä asioita hyvää hyvyyttään, kykenevät siihen aikuisetkin. Pari kesää sitten teimme mökkiremonttia. Remontin aikana yksi jos toinenkin asia oli mennyt pieleen, joten loppuvaiheessa halusimme vetää viimeisen homman eli lattioiden viimeistelyn varman päälle. Isäni selvitti taloja työkseen rakentavalta sukulaismieheltämme, millaisin ainein puulattia kannattaa käsitellä. Sukulaismies suositteli varauksetta Osmo-öljyvahaa. Sitä kuulemma kaikki nykyään käyttävät. Isäni hioi ensin huolella lattian kauniiksi. Äitini halusi varmistaa, ettei yhtäkään pölyhiukkasta pääse jäämään lattian pintaan ennen vahausta, joten hän puunasi lattian vielä kostealla luutulla kauttaaltaan.

Sen jälkeen isä levitti vahan lattiaan. Parkaisu. Paljon sadattelua. Hyppimistä tasajalkaa lakin päällä. Vahatussa lattiassa näkyi luutulla tehdyt liikeradat: jokainen ura, kaarre ja kuvio.

Sukulaismiehelle lähti äkäistä puhelua. Hän totesi: ”Ai niin, unohtui mainita, että se on sitten todella herkkää kamaa, sen alle ei kestä päästää yhtään kosteutta.” Ihanko totta? No shit Sherlock. Lattia piti hioa uudelleen. Isä teki työn sillä kertaa ehkä pienen raivon avittamana.

Nykyään mökin uudelleen osmotussa lattiassa näkyy hiomakoneen jäljet niissä kohdissa, joissa isällä loppui kärsivällisyys kesken. Osmo ei ole tykätty nimi meillä päin.

Edellä kerrotut arjen esimerkit eivät ole kirjaimellisesti johtaneet helvettiin (ainakaan vielä), mutta ne ovat kumminkin olleet uhriensa henkilökohtaisia ”pikku helvettejä”. Osa niistä on ollut ihan elämää rikastuttaviakin hetkiä, mutta osan taas olisi voinut jättää väliin. Silti voi todeta, että kertomani esimerkit ovat olleet kohtuullisen pieniä vastoinkäymisiä. Entä kuitenkin sitten, kun hyvät aikeet menevät reisille isommassa mittakaavassa? Politiikassa se on varsin yleistä, mainittakoon nyt vaikka EU-direktiivit. Voidaan väittää myös sotien johtuvan hyvistä aikeista. Oli esimerkiksi se yks tyyppi nimeltä Hitler. Aatuhan halusi vain tehdä maastaan mahtavamman – ja siinä sivussa oikeutti kansanmurhan. Hyvät aikeet eivät siis aina ihan riitä. Kirjailija Vikram Sethiä lainatakseni: “God save us from people who mean well.”

Essi Pulju

5

Matkapakumme erään Starbucksin pihalla. Kuva: Maiju Nitovuori.

Maailman kaunein tie Vaikka kuvitelma, että Amerikassa kaikki on isompaa, parempaa, hienompaa, ihmeellisempää ja kauniimpaa, on pitkälti hyvän PR:n luomaa illuusiota, on minun myönnyttävä siihen, että maailman kaunein tie tosiaan sijaitsee Yhdysvaltojen länsirannikolla, Kalifornian osavaltiossa. Pacific Coast Highway (PCH) tai California State Route 1 on pieni kaksikaistainen tie, joka kiemurtelee Tyynenmeren rannikkoa pitkin aivan pohjoisen suojelluista punapuumetsistä etelään San Diegon rentoon kaupunkiin.

Olimme viettäneet tovin Kalifornian pohjoisosan viinialueella ja tarpeeksi montaa viiniä maisteltuamme (ja syljettyämme) läh6

dimme ajamaan kohti rannikkoa ja kuuluisaa Pacific Coast Highwaytä. Olimme vuokranneet Los Angelesista matkapakun, jossa pystyi yöpymään, ja ajaneet Kalifornian sisäosien kansallispuistojen läpi pohjoiseen, josta oli tarkoituksena ajaa rannikkoa takaisin. Ajoimme sisämaasta Sonomasta maatalousalueiden ja punapuumetsien läpi

”Hengitys

salpaantui, kun viimein pääsimme meren rantaan.

kohti rannikkoa, ja hengitys salpaantui, kun viimein pääsimme meren rantaan: näkymä sanoinkuvaamaton! Tiedän, ettei kumpikaan meistä ollut nähnyt mitään niin upeaa koko elämänsä aikana.

Ihailimme pitkän tovin syvän sinistä taivasta, jylhien rantakallioiden yllä liitäviä lintuja ja valtameren aaltojen iskeytymistä rannikon kivikkoon. Astuimme ulos autosta ja yllätyimme, sillä tuuli oli yllättävän kylmä ja kova, vaikka aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja sää näytti hyvin lämpimältä.

Kesäkuun lopulla Kalifornian pohjoisosissa nautitaan keväänomaisista ilmasto-olosuhteista ja kesä saapuu vasta myöhemmin, syys– lokakuussa. Alueella vallitsee vä-

limerenilmasto, johon vaikuttaa suuresti kylmä Kalifornian merivirta.

Yövyttyämme Bodega Bayssa erään hevosfarmin campingalueella jatkoimme matkaamme etelään ja pian saavuimmekin San Franciscon rajalle, josta ostimme paikalliselta maanviljelijältä aamiaiseksi puntin luomuporkkanaa, muutaman oikein mehukkaan persikan sekä rasiallisen boysenmarjoja. Kalifornian ruokakulttuuri on aikaansa edellä; ihmiset luottavat luomuun ja lähiruokaan. Söimme pääasiassa hedelmiä, pähkinöitä sekä luomumaitotuotteita matkamme aikana. Avokadot olivat sesongissa, nektariinit valtavia ja mehukkaita ja pussillisen luomumanteleita sai pilkkahintaan!

Aamiaissaalis San Fransiscon kupeessa. Kuva: Maiju Nitovuori.

Villieläimellistä menoa Kesäisin Kalifornian pohjoisrannikolla usein ilmenee sumua, johon mekin saimme tutustua ajaessamme San Franciscon Golden Gate Bridgeä etelään. Yllätyimme siitä, että sillan ylittämisestä autolla pitää maksaa tullimaksu (5$), mutta onneksi maksun pystyy hoitamaan kätevästi internetissä puhelimella. San Franciscon jälkeen pysähdyimme Half Moon Bayssä, jonka piti olla upean näköinen, mutta koska sumu hieman häiritsi maisemien tarkastelua, jatkoimme matkaa Ano Nuevon kansallispuis-

toon, jossa (kuuden kilometrin hiekassa tarpomisen jälkeen) pääsimme todistamaan urosmerinorsujen lepäilyä rannalla. Niiden vaimot ovat kierroksellaan Tyynellä valtamerellä, joten miehet saavat vähän alone timea. Ano Nuevon jälkeen matelimme Santa Cruzin ja Montereyn välisessä ruuhkassa aika pitkän tovin. Onneksi oli Spotifyn lista puhelimeen tallennettuna ja

”Pääsimme

todistamaan urosmerinorsujen lepäilyä rannalla.

kunnon kajarit!

Yövyimme Montereyn kaupungissa seuraavan yön. Aamulla ajoimme rantaan ja törmäsimme aika suureen rykelmään hylkeitä, jotka olivat lepäilemässä rantakivikossa. Meille eläinten näkeminen luonnossa tuntui jännittävältä, vaikka kyseessä ehkä on paikallisille hyvinkin tuttu eläin. Meistä sen sijaan oli hurjan hauskaa mennä lähemmin rantakiville seurustelemaan hieman epäileväisten hylkeiden kanssa. Yksi hylje teki meihin lähempää tuttavuutta liukuen ensin veteen ja uiden meitä lähemmäksi pitäen kuitenkin kohteliaan välimatkan. Scouttasimme aamiaispaikan nimeltä First Awakenings Lonely Planetin California-oppaasta ja söimme vatsat täpötäyteen: tilasimme chorizomakkara-annoksen, appelsiinimehua, amerikkalaisia mustikkapannukakkuja sekä tuoretta kahvia. Seuraava pysähdyspaikkamme oli Point Lobos, josta sai vuokrata kiikarit ja tihrustella merileijonia kallioilla.

Ajomatkan aikana spottasimme Kalifornian kondorikotkia, jotka vielä 80-luvulla olivat kuolla su-

Pienpanimon olutmaistelutarjotin.

Kuva: Maiju Nitovuori. kupuuttoon, mutta jonka kantaa on pystytty elvyttämään suojelulla. Nautimme Big Surin upeista maisemista välillä pysähdellen levikkeille antamaan tilaa kiireellisimmille autoilijoille. Saavuimme San Luis Obispoon, tai paikallisen mukaan SLO:hon, johon rakastuimme ensisilmäyksellä! Emme olleet koskaan kuulleetkaan tästä kaupungista, mutta sen rento kalifornialaistunnelma ja sykähdyttävät omakotilähiöt valloittivat. Päädyimme viettämään kaupungissa kolme yötä. Vierailimme Farmer’s Marketilla ja läheisellä Pismo Beach -nimisellä rannalla, jossa emme kuuman keskikesän auringon alla viihtyneet kauaa. Lisäksi kävimme uimalassa, istuimme Starbucksissa (ilmainen WiFi!) ja maistelimme paikallisen panimon oluita.

Autoilevat kansalaiset Ensimmäinen todellinen turistikokemus sattui Santa Barbarassa, jossa kävelylaituri ja satama-alue olivat täynnä keski-ikäisiä hedonisteja syömässä ja ostelemassa matkamuistoja. Menimme mukaan hullutukseen, ja ostimme uudet aurinkolasit ja California Republic -teepaidat. Santa Barbarassa olisi voinut surffata, mutta emme uskaltaneet! Jatkoimme Los Angelesin ruuhkiin, joissa olimme jo alkumatkasta ajaneet. Kaupungin 7

autotiheys on yhtä suuri kuin väestötiheys, ja autolla kuljetaan oikeastaan joka paikkaan. Siitä kertoo myös kaupungin ylle kerääntyvä ilmansaaste. Olimme äimistyneitä siitä, että matka kesti lähes kaksi tuntia! Ei se siltä kyllä tuntunut, koska jouduimme keskittymään kovasti, ettemme vahingossa aja väärällä kaistalla tai ohi omasta rampistamme. Tiet olivat nimittäin paikoitellen jopa seitsenkaistaiset!

Los Angeles on New Yorkin jälkeen Yhdysvaltojen toiseksi suurin kaupunki, joka on laajalle levitty-

nyt ja jonka metropolialueella asuu tomiin jatkuvista rantahietikoista. lähes 14 miljoonaa ihmistä. Vietimme viimeiset päivät Playa del Maiju Nitovuori Rey -nimisessä kaupunginosassa käyskennellen rannalla, nauttien luomukauppaketju Whole Foodsin antimia ja ostellen viimeisiä tuliaisia ennen kolmen päivän kotimatkaa.

Sanotaan, että Kaliforniassa asuu Amerikan onnellisimmat ihmiset. En epäile yhtään, sillä kukapa ei nauttisi auringosta, upeista maisemista, tuoreesta, lähellä tuotetusta ruoasta tai silmänkantamat-

Länsirannikon auringonlasku on sanoinkuvaamattoman kaunis. Kuva: Maiju Nitovuori.

8

Kodittomat tien päällä “Ei koskaan paina murheet, kun saan olla matkalla”. Näin lauletaan suomalaisen Goon-yhtyeen kappaleessa Tien päällä. Kyseisen biisin kuullessani myös minä omaksuin samanlaisen ajattelutavan. Monilla Suomen tai ulkomaiden teillä matkaavan viihdyttämisen taitajan kohdalla asia on näin. Matkaa taitetaan usein autolla ja eritoten paketti- tai linja-autolla. Eiväthän bussi- tai juna-aikataulut saa olla tiukan kiertueaikataulun tiellä.

Useat muusikot muistelevat lämmöllä kesäisiä päiviä ja öitä sekä huoletonta juhlimista ja ajankulua. Luettuani Juice Leskisen elämästä kertovan kirjan Risainen elämä ymmärsin, että tällä romantisoidulla kuvalla on olemassa myös tummempi vastinpari: paljon tien päällä vapaana liitäessään voi joutua myös kodittomaksi.

Taiteilija Leskinen vietti suuren osan 70-luvun lopusta ja 80-luvusta tien päällä eri kokoonpanojen kera.

Tässä ajassa kuka tahansa vieraantuisi normaalista elämänrytmistä. Neil Hardwickin haastattelussa, heti maksakirroosista toipumisen jälkeen, hän myönsi että hänellä ei ollut erikseen arkea ja viikonloppua. Tällaisella pohjalla eheän perheen rakentaminen on tietenkin mahdotonta, ja lopulta Leskinen erosi riitaisasti ensimmäisestä vaimostaan. Ristiriitaisesti saman elämäkerran sivuilta luin myös, että Leskinen usein poti koti-ikävää basistinsa Hannu Tervaharjun kanssa käsi kädessä. Perhe-elämä ei siis ollut asia, jota edesmennyt muusikko olisi paennut.

Vaikka Juice on esimerkkinä hyvin ainutlaatuinen, löytyy samanlaisia esimerkKuva: sxc.hu. kejä Suomesta, tai ainakin suomalaisista artisteista. Vuosittain saamme lukea keltaisen lehdistön välityksellä taiteilijoiden perheongelmista. Toinen vaihtoehto on täysi perheettömyys: kun ei ole vaimoa tai tyttöystävää odottamassa kotona, voi omistautua omalle unelmalleen ja mennä miten mielii. Mutta maailma ei ole rajaton. Suomi ei ole rajaton. Jossakin vaiheessa uuden saavuttaminen loppuu ja rutiini alkaa. Eikä kotona odota mitään uutta. Kun ura on täysin kiertämisen ja levynteon varassa, voi uuden suunnan tai uusiin harrastuksiin paneutuminen olla hankalaa tai liki mahdotonta.

Kaikesta huolimatta tämän eri ongelmien summan lopputuloksena syntyy uutta ja voimakkaampaa musiikkia. Niin Apulannan kuin aiemmin mainitsemani Juicen uraa tutkittuani voin todeta, että vaikeimmilla hetkillä ovat syntyneet kaikkein suosituimmat teokset ja murskaavimmat tulkinnat. Kun huono elämäntilanne palkitaan levymyynnillä ja pitkillä kiertueilla, on sama raide todennäköinen suunta myöhemminkin. Toinen vaihtoehto on tehdä viisaasti ja antaa yleisön mielipiteen jäädä toissijaiseksi ja tehdä jotain oman hyvinvointinsa eteen. Ehkä jopa luopua ammatistaan ja tehdä jotain muuta.

Vaikka edellinen johtopäätös tuntuu objektiivisesti nähtynä itsestäänselvältä, ei todellisuus ole niin helposti käsiteltävissä. Jos on elänyt vuosia, ehkä jopa vuosikymmeniä ilman arkea ja viikonloppua, kuinka hyvin niihin voi sopeutua? Onko muusikon paikka ainoastaan matkalla, eikä seuraavassa määränpäässä tai talossa, jota yleisesti kodiksi kutsutaan? Tuoko tämä mieleenne uusia ajatuksia, kun katsotte suosikkiartistianne valokeilassa hänen esiintyessään kotikulmillanne tai Youtuben videotallenteeessa?

Toivon, että tämä maalaamani kuva tosielämän hahmoin ei ole enää tätä päivää. Siihen me voimme vaikuttaa. Joku on sanonut, että musiikin vähittäismyynnin kuihtuessa artistien on tehtävä enemmän keikkoja ansaitakseen elantonsa. Tuottaako tämä taiteen uusi aika lisää kodittomia muusikoita?

Jussi Meriläinen 9

Tervetuloa opintojen valtatielle eli ohjeita opintojaan aloittelevalle opiskelijalle Lukion tai ammattikoulun viimeisenä vuonna useimmat meistä ovat varmasti olleet siinä jännittävässä tilanteessa, kun on tullut aika valita, mihin suuntaan seuraavaksi tulisi suunnata. Toisille valinta on selkeä, eikä teiden risteyksessä tarvitse epäillä lainkaan, mutta toiset joutuvat miettimään pitkäänkin, mitä tienviittaa lähteä seuraamaan, kun vaihtoehtoina ovat niin välivuodet, armeija kuin uusien opintojen pariin hakeutuminen. Uutena opiskelijana olet tehnyt jo alustavan valinnan siitä, mitä tietä lähdet kulkemaan, mutta sinulla on matkallasi edessä vielä paljon uutta ja jännittävää. Näiden ohjeiden avulla matkasi on kuitenkin toivottavasti vähemmän kuoppainen.

Ensimmäinen, ja luultavasti paras ohje, opintietään aloittelevalle opiskelijalle on, että vaikka yliopiston käytäntöihin kuuluukin sellainen huumaava tunne kuin akateeminen vapaus, on suotavaa, ettet liikaa joutuisi tämän tunteen valtaan. Vaikka tällainen vapaus tuntuu antoisalta niiden pakollisten lukiossa tai ammattikoulussa istuttujen tuntien jälkeen, on opintoja huomattavasti helpompaa Kuva: sxc.hu. rytmittää, kun jaksat ensimmäisten vuosien aikana nousta sängystä ajoissa ja raahautua, vaikka sitten hiukan väkipakolla, niille aamun ensimmäisille luennoille. Tällöin vältyt paitsi niiltä lukuisilta aikatauluongelmilta, joita liiallisesta akateemisen vapauden nauttimisesta voi myöhemmin seurata, myös siltä ärtymykseltä, kun vielä viimeisenä opiskeluvuotenasi joudut suorittamaan jonkin pakollisen kurssin sen sijaan, että voisit viettää rauhallisen aamun kotonasi gradua kirjoitellen.

Toiseksi opiskele uusien opintojen myötä tulevat uudet käytännöt huolella, sillä tämä helpottaa myös ensimmäisen ohjeen noudattamista ja elämää opintojen polulla. Vaikka luennot on merkitty alkamaan aina tasatunneittain, tulee sinun muistaa, että todellisuudessa tunnit alkavat vasta vartin yli. Älä myöskään unohda opintojesi alussa saatua karttaa, sillä tulet alussa olemaan täysin hukassa siitä, mistä löytyvät sellaiset luokat, kuten SÄ 114, BK 122 tai KO 150, joissa kurssit on merkattu pidettäviksi. Toisinaan kurssit pitävät sisällään myös kurssikirjallisuutta, jonka lukeminen on suotavaa, jos kurssin haluaa läpäistä. Tätä kurssikirjallisuutta on kuitenkin useimmiten saatavilla aivan liian vähän, joten muista syöksyä ensimmäisten joukossa kirjastoon varaamaan oma opuksesi, jottet joudu met-

10

sästämään kirjaasi maakuntakirjastojen synkimmistä syövereistä. Kun olet onnistuneesti saanut oman kirjasi, muista myös huolehtia, että palautat kirjan ajoissa, sillä muuten seurauksena on lainauskielto, jonka voit valitettavasti kumota ainoastaan maksamalla sakkomaksusi pois. Sinun ei kuitenkaan kannata laskea, paljonko olet kuluttanut rahaa näihin sakkomaksuihin opintojesi aikana. Tulet todennäköisesti unohtamaan kirjojesi palautuksen useampaan otteeseen, ja etenkin silloin, kun työstät jotain suurempaa esseetä tai tutkielmaa ja kotonasi on entistä isompia kasa kirjoja odottamassa palautusta.

Kolmanneksi muista myös nauttia ja pitää hauskaa matkasi aikana, sillä kurttuotsaista ja huolten täyttämää elämää ehtii elää myös opintien jälkeen. Opintojen aikana saat luvan kanssa elää vielä hetken eräänlaisessa välitilassa, jossa olet jo aikuinen mutta jossa sinun ei aina odoteta käyttäytyvän aikuismaisen viisaasti ja kypsästi. Sen sijaan, että olisit kultaisen käytöksen malliesimerkki, voit huoletta pukeutua haalareihisi ja elää vielä hetken aikaa huolettomasti ja hiukan holtittomastikin. Erilaisten opiskelijatapahtumien, juhlien, sitsien ja opiskelijajärjestöön toimintaan osallistumisen avulla voit lisäksi löytää ystäviä, joiden kanssa ne hankalimmatkin kurssit Opintojen aikana saat tuntuvat hiukan mukavammilta, eivätkä luentojen väliset hyppytunnitkaan tunnu niin ikäviltä, kun on aina luvan kanssa elää vielä tarjolla kahviseuraa. Älä kuitenkaan jumita vain omaan hetken eräänlaisessa tiedekuntaasi, vaan lähde rohkeasti seikkailemaan myös muiden tiedekuntien tapahtumiin tai syö ruokasi aivan välitilassa. toisessa päässä yliopistoa. Teekkarit tai taloustieteilijät eivät ole oma lajinsa, vaikka siltä vaikuttavatkin, vaan alkujärkytyksen ja alun pienten yhteentörmäyksien jälkeen voit löytää muista tiedekunnista ihmisiä, jotka laajentavat paitsi sosiaalista verkostoasi myös maailmankuvaasi ja tuovat tiellesi näin kokonaan uudenlaisia maisemia.

Neljäs ja viimeinen ohje kuuluu seuraavasti: jottet kuitenkaan täysin unohtaisi opintojasi, on sinun välillä hyvä pysähtyä ja miettiä, oletko matkalla oikeaan suuntaan vai pitäisikö sinun sittenkin ottaa uudet koordinaatit suunnallesi ja tarkistaa kompassisi suuntaviivat. Pohdinnan jälkeen toiset päätyvät jatkamaan valitsemallaan tiellä, mutta turvaavat selustansa esimerkiksi laatimalla vaihtoehtoisen suunnitelman ja opiskelemalla sellaisia sivuaineita, joista on todennäköisimmin hyötyä sitten, kun valmistumisen aika on koittanut ja vuorossa on sen kenties ensimmäisen työpaikan hakeminen. Toiset taas tekevät u-käännöksen ja valitsevat kokonaan uuden suunnan, vaihtavat tiedekuntaa ja muuttavat kokonaan uuteen opiskelukaupunkiin. Vaikka päätyisitkin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, ei valintaa kannata surkutella, sillä jollakin tavalla näistä aiemmista opinnoista on hyötyä. Jos ei muuten, niin todennäköisesti saat hyväksiluettua joitakin aiempia opintojasi etkä joudu uudelleen istumaan niitä samoja ruotsin tai englannin kursseja, joiden todellista hyötyä on toisinaan vaikea hahmottaa.

Päädyitpä sitten millaiselle tielle tahansa, toivotan sinulle, uusi opiskelija, hyvää matkaa. Kuten kliseisesti sanotaan, toisinaan tärkeintä on matka, ei määränpää.

”

Daniela Lehtola

11

Lammelle Metsä kuuntelee. Tuulen havinaan ja lintujen ajoittaiseen sirkutukseen on liittynyt uusia ääniä.

Liian suuret kumisaappaat lonksuvat nuoren marjastajan jaloissa. Muutama kuivunut oksa rasahtaa rikki saappaiden alla. Hieman rohtuneet huulet päästävät ilmoille hiljaa hyräiltyjä säveliä ja toisinaan pieniä ihastuneita huudahduksia, kun eteen sattuu erityisen mustikkainen mätäs. Marjoja on runsaasti, ja jalat kantavat marjastajaa mättäältä toiselle vieden häntä yhä kauemmaksi. Ennen kuin hän huomaa eksyneensä, metsä avautuu hänen edessään, ja hetken hän kuvittelee astuneensa satukirjaan.

Metsän keskellä on lampi, kirkasvetinen ja kuulas. Metsä on etupäässä kuusimetsää, mutta lammen ympärillä kasvaa koivuja. Aurinko kimmeltää lammen pinnasta. Pieni kaistale rantaviivaa on hiekkaa. Täällä, syrjässä kaikesta, on säilynyt puhtaana ihmisen kosketukselta pieni pala paratiisia. Nuori marjastaja istuu hetkeksi kivelle haaveilemaan, huokaisee sitten ja kääntyy takaisin metsään etsimään tovereitaan. Marjaämpärin lisäksi hän kantaa nyt mukanaan metsän hänelle uskomaa salaisuutta.

Salaisuus säilyy salaisuutena koko syksyn ja vielä talvenkin. Lopulta salaisuus täytyy kuitenkin jakaa, ainakin lähimpien ystävien kesken.

Yhdessä ystävykset etsivät karttojen ja kompassien avulla helpoimman reitin metsän läpi lammelle. Reitti merkitään värikkäillä nauhoilla puihin. Kesän mittaan lammella käydään useaan kertaan ja mukaan tulee uusia ystäviä. Porukalla järjestetään jokamiehenoikeuksia äärimmilleen venyttävät polunraivaustalkoot kulkemisen helpottamiseksi, sillä vaikka maasto ei ole vaikeakulkuista, on matkaa lähimmältäkin tieltä reilut kaksi kilometriä. Tulevina kesinä nuoret palaavat lammelle. Siellä juhlitaan, juodaan, uidaan ja lemmitään, vietetään pitkiä joutilaita keskikesän päiviä, öitäkin. Tuoreina ylioppilaina ystävykset tarpovat vielä kerran metsän halki lammelle nostamaan maljan vapaudelle.

12

Pölyisessä kokoushuoneessa pohditaan seudun tulevaisuutta. Maaltamuutto vie nuorisoa. Väki vanhenee. Tarvitaan jotain, joka houkuttelisi lapsiperheitä. Asiasta esitetään useita runsassanaisia, mutta sisällöltään tyhjiä puheenvuoroja. Puheenjohtaja polttelee pikkusikaria ja nyökyttelee. Pöy-

”Porukalla järjestetään

jokamiehenoikeuksia äärimmilleen venyttävät polunraivaustalkoot kulkemisen helpottamiseksi.

dän ääressä on yksi uudempikin kasvo. Hän edustaa tätä nimenomaista uutta sukupolvea, jonka nyt pelätään karkaavan kaupunkiin. Varovaisesti hän rykäisee ja pyytää puheenvuoroa, mainitsee lammen, kertoo käyneensä siellä itsekin nuorempana.

Ei siitä nyt niin kovin monta vuotta ole, mutta sitä ei kannata näissä piireissä mainostaa. Lampi on syrjässä, mutta seudulla ovat hyvät uimapaikat harvassa. Autolla tai pyörällä se ei ole liian kaukana kirkonkylältäkään. Eikö olisi oma uimaranta juuri lapsiperheiden mieleen? Tarvittaisiin vain pätkä tietä. Äänestetään. Puheenjohtajan nuija kolahtaa pöytään.

Pian muuttuvat metsän äänet melkoisesti. Uudet äänet ovat kovia ja raastavia. Ensimmäisenä räksyttävät moottorisahat. Niiden tauotessa hetkeksi kuuluu kaikuva jymähdys. Jyrisevät traktorit kiskovat juuria maasta ja kampeavat suurempia kiviä syrjään. Kaikki kasvava revitään irti kahdeksan metrin leveydeltä. Maan pinta tasoitetaan ja molemmin puolin kaivetaan oja. Uudella

Kuva: Anni-Sanni Saarela. tiellä ensimmäiset autot ovat hiekkalasteja tuovia rekkoja. Hiekka ei ole rantaa varten, vaan tielle peitteeksi. Maantien ja uuden tien risteykseen pystytetään uutuuttaan kiiltävä viitta.

Tielle tulee käyttöä. Perheet löytävät lammen.

Nuo nuoret, jotka kerran pitivät lampea salaisuutenaan, ovat kasvaneet aikuisiksi ja tuovat lapsiaan sinne. Metsässä raikaavat kesäpäivinä lasten kiljahdukset, nauru, loiskinta ja pulina. Iltaisin nuoriso ilakoi jälleen lammella ja rakastuneet kahlaavat kuunsiltaa. Seurakunta rakennuttaa mökin lammen toiselle rannalle ja järjestää siellä viikonloppuleirejä lapsille ja nuorille. Lihavampina vuosina tie päällystetään öljysoralla.

Yhdestä tienpätkästä ja idyllisestä metsälammesta ei lopulta kuitenkaan ole maaseutua pelastamaan. Ei edes yhtä kylää. Lama vie kylästä ensin pankkikonttorin, sitten muut palvelut yksi kerrallaan. Lopulta lähtee lukiokin. Lammen uimarantaa käyttävät useammin mummoloissaan vierailevat perheet kuin paikalliset. Tien kunnos-

sapitoa laiminlyödään vuosi vuodelta enemmän.

Tien alla kasvavat puiden juuret rypyttävät tien pintaa. Routa avaa tiehen haavoja, jotka eivät pääse arpeutumaan. Niistä pyrkii ylös pieniä puiden vesoja, jotka satunnainen autoilija järvelle mennessään runnoo alleen.

Autoilijoita ei enää ole montaa kesässä. Mummoloiden mummot asustavat nyt vanhainkodeissa aivan jossain muualla. Joskus vielä ympäröivän alueen vähälukuinen nuoriso kokoontuu mopoillaan ja pyörillään lammen rannalle ryyppäämään.

Sitäkin tapahtuu aina vain harvemmin, ja vähä vähältä metsä puskee läpi tiestä, rikkoo ja murtaa, ryömii läpi raoista ja yli laitojen. Se valtaa takaisin kaiken, minkä oli menettänyt, ja sulkee unohdetun lammen taas suojiinsa. Vanha kyltti, joka ennen osoitti tietä, lahoaa ojan pohjalla. Metsä kuuntelee ja kuulee vain omat äänensä.

Anni-Sanni Saarela

13

Matka nimeltä elämä – erään interrail-reissun tunnelmia Junassa ollessa aika pysähtyy. Kun on kiireessä löytänyt itsensä oikealle laiturille ja oikeaan junaan, voi vihdoin hengähtää ja antaa matkan viedä. Sillä hetkellä ei ole kiire mihinkään, sillä matkan kulkuun voi itse vaikuttaa. Junassa voi vain yrittää nauttia, ehkä lukea hyvää kirjaa tai aloittaa keskustelun vierustoverin kanssa. Voi yrittää saada selvää ohi vilistävistä maisemista. Tai sitten voi vain antaa omien ajatustensa ja junan rytmisen kolkkeen viedä. Minusta se on todellista hetkessä olemista.

Olisin mielelläni aina matkalla, aina tien päällä. Poden kroonista matkakuumetta ja tunnen palavaa kaipuuta paikkoihin, joissa en ole koskaan edes käynyt. Olen niitä ihmisiä, joita ei kiinnosta ainoastaan yksi maa tai maanosa. Haluaisin nähdä kaiken. Makustelen kaupunkien nimiä suussani: Praha, Bratislava, Sarajevo, Salzburg. Runsaasti outoja konsonantteja sisältävät ni-

met eivät aivan istu suomalaiseen suuhun, mutta silti niissä maistuu seikkailu.

On aika pakata rinkka ja aloittaa projektini kotoisasta Euroopasta. Aion nyt myös kertoa, mitä eräs junamatka minulle opetti.

Junalla halki Euroopan Interrail on mahtava tapa nähdä, jos ei nyt aivan koko maailmaa, niin ainakin Eurooppaa. Suomen juniin tottuneelle matkat menevät ohi hujauksessa, sillä maisemat ovat upeita ja etäisyydet lyhyitä.

Oikeat junat ja laiturit ovat yllättävän helppoja löytää. Vastoinkäymisiä tosin saattaa välillä aiheuttaa juna-asemien lippuluukkujen virkailijoiden äärimmäisen vaihteleva englannin kielen taso. Elekielellä ja kärsivällisellä mielellä onneksi pärjää pitkälle.

Omalle matkalleni valikoituvat pitkällisen harkinnan tuloksena

Ikonisia kaupunkimaisemia Kööpenhaminassa, Amsterdamissa ja Berliinissä. Kuva: Essi Rötkönen.

14

Kuva: Essi Rötkönen. seuraavat kaupungit: Kööpenhamina, Hampuri, Berliini, Amsterdam, München, Firenze, Venetsia, Ljubljana, Wien, Budapest ja Praha, josta viimein lennän takaisin Suomeen. Vähän itää, vähän länttä ja sopivassa suhteessa isompia ja pienempiä kohteita.

Näin tarkka matkaohjelma ei ole aivan välttämätön. Junat kulkevat tiuhaan, mutta voivat varsinkin kesäkuukausina olla täynnä. Sama on myös hostellien laita. Siksi koin ainakin itse käteväksi suunnitella reitin suurin piirtein valmiiksi ja varata yöpymispaikat varmuuden vuoksi etukäteen.

Eurooppa suorastaan pursuilee mielenkiintoisia kohteita, mutta pystyn irrottautumaan arkielämästäni vain kuukaudeksi. Runsaudenpula on raastava. Pitäisi pysyä suurin piirtein aikataulussa, mutta samalla mahduttaa reissulle kaikki kiinnostavat kaupungit. Lähestulkoon mahdoton tehtävä. Onneksi Interraililla on aina myös seikkailun mahdollisuus eikä matkaohjelmaa kannata tuijotella liian tarkasti.

Hostellien ihanuus ja kamaluus

laista, että revontulia näkee näin syntyperäisenä lappilaisenakin aika harvoin. En kuitenkaan halua murskata kenenkään unelmia.

Wienissä minulta varastettiin puhelin. Voro vei sen yöllä vierestäni, kun nukuin. Jouduin tekemään poliisille rikosilmoituksen, ja tapaus varjosti kokemustani Wienistä.

Söin suruuni aitoa Sacher-kakkua kermavaahdolla toipuakseni tapauksesta paremmin.

Hostelleissa vieraiden ihmisten seassa yöpymistä ei kannata pelätä. Vaikka minulle kävi kehnosti ei tarkoita, että kaikki ihmiset olisivat varkaita tai epärehellisiä. Se tarkoittaa sitä, että omia tavaroita pitää vahtia tarkasti. Suosittelen satsaamista hyvään lukkoon ja matkavakuutukseen.

Matkalla kohtaa jos jonkinlaista yöpymispaikkaa. Toiset hostellit ovat sympaattisia pienyrityksiä, joissa tarjotaan luomuaamupalaa.

Toiset taas isompia, sieluttomampia ja täynnä eurooppalaisia luokkaretkeläisiä. Monessa paikassa hygieniataso on kyseenalainen, mutta kun sen laittaa Interrail-hengen piikkiin, pystyy siitäkin selviytymään paremmin.

Kaunis miljöö on kaltaiselleni esteetikolle tärkeä. Amsterdamissa yövyin laivahostellissa, jossa huoneina oli erittäin kompaktit kahdenhengen hytit. Illalla hytin pyöreästä ikkunasta saattoi nähdä kaupungin kirkkaat valot. Laivassa nukutti erinomaisen hyvin, vaikka ensin salaa pelkäsinkin, että meri livahtaa huomaamattani ikkunasta Rakoista ja rinkan sisään. pakkaamisesta

Amsterdamin valot laivahostellin pyöreästä ikkunasta nähtynä.

Kuva: Essi Rötkönen.

Yöpyminen hostelleissa säästää opiskelijan lompakkoa. Uusien ihmisten tapaaminen on kivaa, mutta rauhaankin saa vetäytyä, jos haluaa. Reissussa parasta ehkä on uusiin ihmisiin tutustuminen. Jokaisessa hostellissa on kanssasi samaan aikaan ainakin amerikkalaisia ja aasialaisia matkailijoita.

Kaikki tapaamani aasialaiset ovat hulluina revontuliin ja suunnittelevat retkiä Norjaan tai Suomeen nähdäkseen niitä. Tekisi mieli va-

Unkarissa sain jalkapohjaani niin kamalan rakon, että pystyin hädin tuskin kävelemään. Kuumuus ei auttanut asiaa yhtään. Pelkäsin koko jalan tulehtuvan. Öisin oli vaikea saada nukuttua säryltä ja helteeltä. Kävin jatkuvasti aukomassa hostellihuoneen ikkunaa, mutta kuumuuteen paremmin sopeutunet meksikolaiset huonetoverini kävivät itsepintaisesti sulkemassa ikkunaa samaa tahtia.

Pyörin lakanoissani levottomana.

Rinkan kantaminen selässä on melkein mahdotonta, jos ei pysty kunnolla edes kävelemään. 12 kiloa painava rinkkani on täytetty paljon tarpeettomalla ja vain vähän tarpeellisella tavaralla. Rinkka kannattaa pakata kevyesti. Kun mukana on kaikki tarpeellinen, karsi tavaroista vielä ainakin kolmasosa pois. Kesällä matkustaessa on kuuma, joten kesävaatteilla pärjää pitkälle. Takille on käyttöä silloin, kun sataa tolkuttomasti. En pakannut takkia mukaan, mutta kiitos berliiniläisten kirpputorien

löysin täydellisen vintagefarkkutakin alle kympillä.

Vinkkejä pakkaamiseen: Hyviä kirjoja ei koskaan ole liikaa. Tenttikirjoja sen sijaan on. Muista kamera ja sen laturi, jos mielit ikuistaa seikkailusi. Mukavat kengät ovat ehdottomat, jos haluat välttää kamalat rakot jaloissasi. Hiustenkiharrin on aivan turha. Reissussa rähjääntyy, eikä tilannetta pelasta luultavasti mitkään kaunistautumisvälineet. Vaatteita ei tarvitse paljoa, sillä pesulat ovat edullisia.

Tunnelmia tien päällä Valitettavan usein omat mielikuvat ja itse määränpää eivät kuitenkaan läheskään aina kohtaa. Ehkä sen takia sanotaankin, että matkailu avartaa. Sitä toivottavasti oppii tyhjentämään mielensä ennakkoodotuksista ja ottamaan asiat niin kuin ne tulevat.

Jossain vaiheessa reissuväsymys iskee väistämättä. Minulle se iski noin puolessa välissä matkaa, kun olen vihdoin pääsyt usean junavaihdon ja yhden unettoman asemalla vietetyn yön jälkeen Venetsiaan. Kaipaan ruokaa, unta ja puhtaita vaatteita.

Kaikille matkailijoille elintärkeä vinkki: muistakaa säännöllinen ruokailurytmi myös tien päällä

Eväitä matkan varrelta: tomaatteja ja pizzaa Italiassa, Sacherkakkua Wienissä. Kuvat: Essi Rötkönen.

15

ollessa! Mikään ei tapa tunnelmaa yhtä tehokkaasti kuin alhainen verensokeri. Pätee muuten elämään noin yleensäkin.

Matkalla irtautuu arkielämästä kokonaan. Mitään rutiinia ei ole, kun jokainen päivä ja kohde on aivan erilainen. Nähtävää ja koettavaa on loputtomasti. Välillä tuntuu, että ihmiseen mahtuu vain rajallinen määrä kauneutta ja elämyksiä kerralla. Olin vihdoin päässyt Venetsiaan, mutta en enää tuntenutkaan mitään. Loputon kokemuksien sarja alkaa turruttaa.

Kannattaakin hyväksyä se, että koko ajan ei ehkä olekaan kivaa.

Suosittelen vetämään syvään henkeä, menemään kahville ja leivokselle lepuuttamaan jalkoja ja mieltä. Sitten jaksaa taas pakahtua maailman kauneudesta.

Matkustaminen on raastavaa koti-ikävää, kun mikään ei suju. Se on ahtaita hostelleja ja likaisia kylpyhuoneita. Välillä matkustaminen on epätoivoista Wi-Fi:n metsästystä. Parhaimmillaan se on huonolla englannilla käytyjä keskusteluja muiden matkustajien, tarjoilijoiden, siivoojien ja ventovieraiden kanssa. Matkustaminen on sitä, kun ei vaikuttavimmassakaan historiallisessa kirkossa pysty pidättelemään väsymyksestä johtuvia naurunpurskahduksia. Joskus se on sitä, kun päivän pelastaa 24 tuntia auki oleva McDonald’s. Se on sitä, että joutuu pitämään samaa hikistä t-paitaa päivä toisensa jälkeen.

Matkustaminen on sitä, kun tajuaa ihmisten olevan loppupeleissä aika samanlaisia haaveineen, pelkoineen, iloineen ja suruineen maail-

mankolkasta toiseen.

Täytyy sanoa, omalla kohdallani surrealistisin tunne reissussa oli ehkä se, kun nukahdettuani heräsin siihen, että Tanskasta Saksaan siirtyessä juna ajoikin suoraan laivaan, joka kuljetti matkustajat junineen päivineen rajan yli. Olin siis samaan aikaan sekä laivassa että junassa.

Vielä interrailini jälkeenkin matkahaavelista on loputon, mutta minusta se on hyvä asia. Joskus vain matkalla ollessa on perillä.

Essi Rötkönen

Eräs auringonlasku Amsterdamissa. Kuva: Essi Rötkönen.

16

Tie onnistuneeseen lomaan Joillekin loma on sitä, ettei tehdä mitään vaan ollaan pelkästään.

Joillekin toisille se on sitä, että vihdoin on aikaa tehdä niitä asioita, joita itse haluaa. Tälläkin hetkellä moni odottaa jo lomaansa, mutta mistä aineksista koostuu onnistuneen loman resepti?

Ennen kuin lomaa voi alkaa odottaa, työpaikoilla täytyy selvitä loma-aikojen jakamisrumbasta. Lomarohmujen ja -kaapparien joukossa nöyryys ei ole eduksi, jos aikoo saada lomansa haluamalleen ajalle. Jos onni ei kuitenkaan osunut tällä kertaa omalle kohdalle, vaan lomaa on silloin, kun Suomessa sataa vedensekaista räntää, päiviä lomaan aletaan laskea pettymystä nieleskellen. Onhan loma aina loma kuitenkin.

Odottavan aika ei käy pitkäksi.

Kun loman ajankohta on selvinnyt, on aika lopettaa haaveilu ja lyödä lomasuunnitelmat lukkoon.

Joskus loma menee pilalle jo tässä vaiheessa, koska työstressin lisäksi myös lomastressi nappaa otteeseensa. Rentouttava tauko arjesta alkaa tuntua suoritukselta.

Loman aikana pitäisi ainakin saattaa loppuun keskenjääneet ikuisuusprojektit, viettää aikaa läheisten kanssa, harrastaa ja matkustaa.

Suoritusyhteiskunnassa toimettomuus on kirosana. Uskottavuus ja maine ahkerana työntekijänä menevät, jos loman jälkeen kahvipöydässä kertoo, ettei lomalla tehnyt mitään.

Viimeinen työviikko ennen lomaa on pitkä kuin nälkävuosi.

Odottaminen laittaa kärsivällisyyden koetukselle, ja epätoivon hiipiessä mieleen myös naapurin kadehtiminen saavuttaa huippunsa.

Se on niin väärin, kun naapuri on koko ajan vain lomalla, kun työ-

Kuva: sxc.hu. paikka meni alta viime syksynä.

Kehtaakin jatkuvasti valittaa liiasta vapaa-ajasta.

Viimeisen työpäivän päätteeksi työntekijä kirmaa ulos ja tanssii pienen voitontanssin. Vihdoinkin loma! Loman aloittajan tunnistaa liikenteessä kiireestä. Mökille on päästävä mahdollisimman nopeasti vaaratilanteista välittämättä.

Ruokakaupassa lomailijan tunnistaa siitä, että ostoskärryn sisältö on neste- ja makkarapainotteinen.

Kassalla asioidessaan lomailija muistaa muistuttaa, että nyt grillataan mökillä ja otetaan sivistyneesti loman kunniaksi.

Kaikki eivät tyydy rakkaaseen kotimaahansa ja mökkilomaan, vaan veri vetää ulkomaille uusia kokemuksia hankkimaan. Taitavimmat taktikoivat varaamalla ja maksamalla ulkomaanmatkansa jo ennen kuin lomien jakamisesta on päätetty. Näin toimimalla saa todennäköisesti lomansa haluamalleen ajalle. Toisaalta loman odotus saa ihan uudenlaisen piirteen työpaikan ilmapiirin kiristyessä kestämättömäksi, kun oikeudenmukai-

suus loma-aikojen jakamisessa ei toteudu. Ilmapiiriä ei paranna se, että työkavereita muistutetaan päivittäin siitä, kuinka monen päivän päästä kone lähtee kohti Kanariansaaria. Kun työkaverilla on tiedossa vain viikon mökkireissu nalkuttavan puolison ja lasten kanssa, omaa onnea ei kannata hehkuttaa liikaa.

Toinen laatii tarkan pakkauslistan ja miettii tarkkaan, mitä ottaa mukaan. Toinen taas kaivaa kesävaatteet kaapin perältä ja heittää ne liikoja miettimättä matkalaukkuun, koska lomalla otetaan rennosti eikä turhaan nipoteta. Pakkaamisen jälkeen taksimatka lentokentällä voi alkaa. Se on vain yksi koettelemuksista, joihin lomailija tulee törmäämään lomamatkansa aikana. Ties kuinka mones riita on jo käyty, kun lentokenttä näkyy taksin ikkunasta. Turvatarkastus sujuu töniessä ja etuillessa. Olisihan se katastrofi, jos myöhästyisi koneesta.

Lentokoneessa lomailijan takana istuva lapsi potkii penkin selkänojaa koko matkan ajan. Kun 17

lentoa on vielä kaksi tunti jäljellä, mieleen tulee, että olisipa joku unohtanut pakata lapsensa mukaan. Lohduttavaa on se, että ainakin on jotain kirjotettavaa tekstaripalstalle loman jälkeen. Omasta mukavuudesta ollaan valmiita tinkimään, ettei suuta tarvitse avata lainkaan. Kanssamatkustajat saattaisivat jopa luulla tiukkapipoksi, jos erehtyisi mainitsemaan lapsen käytöksestä. Ei voi olla kuitenkaan miettimättä, olisiko sittenkin pitänyt jäädä viettämään mökkilomaa.

Hetken päästä mieleen muistuu eräs kesä, jolloin kaikki lähimökkien lapset kokoontuivat päivittäin hyppimään ja mölyämään mökkinaapurin trampoliinille. Kanariansaaret alkavat tuntua entistäkin houkuttelevammalta vaihtoehdolta.

Menomatka sujui mykkäkoulua pitäen ja virvoketta naukkaillen.

Perillä on päästävä rannalle heti.

Lomalainen marinoi itseään vain

sisäisesti mojitoilla, eihän ruskettumista sovi estää aurinkovoiteella. Rasvakerros on kerätty jo talven aikana valmiiksi, ettei loman aikana tarvitse keskittyä kuin ylläpitoon ja pintavärin hankintaan.

Loppuloma kuluu ravunpunaisen suojavärityksen kanssa. Eikä siinä vielä kaikki. Rakkaista läheisistä kuoriutuu ärsyttäviä päällepäsmäri-idiootteja, kun niiden kanssa saa viettää enemmän aikaa. Muutaman retken ja riidan jälkeen loma lähestyy uhkaavasti loppuaan.

Kotiinpaluu koittaa väistämättä. Sekä mökiltä että ulkomailta palaavaa vaivaa sama tunne: tässäkö se sitten oli? Töihin palatessa unohdetaan kertoa, kuinka iho paloi heti ensimmäisenä lomapäivänä, kuinka läheisten kanssa tuli riideltyä ja kuinka juominen riistäytyi käsistä. Kaikilla on ollut paras loma ikinä. Itsepetoksen määrä on rajaton. Kuitenkin parin viikon päästä loma alkaa unohtua,

ja työkaverille uskaltaa häpeillen tunnustaa, että loma oli huonoin ikinä. Työkaveri lohduttaa sanomalla, että niin hänen lomansakin.

Ennen lomakauden alkamista on hyvä muistuttaa, että totuus ei välttämättä olekaan tarua ihmeellisempää. Loma voi olla ihmisen parasta aikaa, mutta se voi olla myös stressiä, riitoja ja tehtävälistaa. Onneksi lomaongelmaan on olemassa ratkaisu. Erään reseptin mukaan onnistuneen loman ainekset ovat rento suhtautuminen, joustavat suunnitelmat ja ajatus siitä, että loma loppuu joskus.

Suvi Katajikko opiskelija, joka elää elämäänsä lomasta lomaan

Kuva: sxc.hu.

18

Road trip eli tiematka Se oli sitä aikaa, kun totesin usein eläväni unelmaani. Vietin lukion jälkeistä välivuotta hurmaavassa sveitsiläiskaupungissa Lausannessa. Työskentelin au pairina ruotsalais-sveitsiläisessä perheessä.

Kotimme ikkunasta saattoi nähdä Genevenjärven, Ranskan ja vuoret.

Tunsin huimaa vapauden tunnetta saadessani vihdoin viettää ansaittua taukoa opiskelusta. Kaikki tuntui olevan mahdollista.

Paras kaverini oli samaan aikaan vaihto-opiskelijana Barcelonassa. Sieltä pääsi lentäen Sveitsiin yhtä nopeasti ja edullisesti kuin Oulusta Helsinkiin. Minulla oli jo viimeiset kuukaudet au pair -vuottani menossa, ja oli aika toteuttaa päähänpinttymäni: hypätä vielä tämän vuoden aikana maailman korkein benjihyppy, koska sen voi tehdä vain Sveitsissä! Seikkailunhaluista kaveriani ei kauaa tarvinnut houkutella mukaan, ja niin syntyi ajatus tiematkasta.

Suunnitelma hahmottui pikkuhiljaa. Ensin hakisin kaverini autolla Geneven lentokentältä, jonne hän siis lentäisi Barcelonasta.

Lentokentältä ajaisimme Ranskan läpi Milanoon, missä viettäisimme yhden yön. Lisäsimme Milanon mukaan tiematkaamme, koska huomasimme reitin siten tekevän täyden ympyrän Genevestä Ranskan läpi Italiaan ja sieltä takaisin Sveitsiin. Ehdotin itse Milanoa matkaetapiksi, sillä en ollut koskaan käynyt Italiassa. Kaverini ei vastustellut. Milanosta jatkaisimme siis matkaamme vielä PohjoisItalian läpi Sveitsin Locarnoon, missä tekisimme välipysähdyksen Verzascan padon benjihyppypai-

kalla. Matkan pituus oli Google Mapsin mukaan 792 kilometriä ja kesto noin 10 tuntia. Hostperheeni isä lupasi meille autonsa lainaan.

Varasimme hotellin ja benjihypyn.

Yksi pieni seikka vain mietitytti: meillä ei ollut navigaattoria.

Jälkikäteen ajateltuna sai olla melkoisen hullunvapaassa mielentilassa, jotta suunnitteli tuollaista reissua ilman navigaattoria. Ilmeisesti host-perheeni äiti ajatteli samoin, kun kävi ostamassa navigaattorin pari päivää ennen reissuamme: ”Ihan itselleni tämän ostin, mutta ottakaa toki lainaan!” Nyt voin todeta, että emme olisi päässeet Geneveä pitemmälle ilman sitä navigaattoria.

Toukokuussa 2012 Lähtöpäivä viimein koitti, mutta alku ei ollut lupaava. Ilma oli tuulinen ja sateinen, kun lähdin hakemaan kaveriani lentokentältä.

Lausannen ja Geneven välisellä moottoritiellä olikin sattunut kolari, joka pysäytti liikenteen noin puoleksi tunniksi. Laitoin kaverilleni viestejä, että saapuisin hakemaan häntä vähän myöhässä.

Viestini eivät kuitenkaan menneet perille, koska kaverini ei ollut hoksannut laittaa puhelinta päälle heti lentonsa laskeuduttua. Viimein pääsin kuin pääsinkin lentokentälle asti, ja pian istuimme yhdessä kaverini kanssa autossa naputtelemassa navigaattoriin Milano, Italia.

Matka Geneven lentokentältä Ranskaan vievälle moottoritielle oli yllättävän monimutkainen. Jouduimme taistelemaan tiemme läpi

Geneven keskustan, joka on aina täynnä ihmisiä ja ihmisten kalliita autoja. Selvisimme koetuksesta vain yhdellä tööttäyksellä. Saavuttuamme Ranskan moottoritielle alkoi aurinko paistaa ja rajoitukset nousivat 120 kilometriin tunnissa.

Hurjastelimme menemään, mutta matkamme pysähteli aina silloin tällöin tietulleihin. Ranskassa näitä tietulleja on paljon eikä niistä pääse eteenpäin ennen kuin maksaa. Yleensä maksu on kuitenkin vain muutamia euroja, eli kunhan on euroja käteisenä matkassa, tullin ohitus käy helposti. Visa-kortilla voi myös maksaa, mutta Visa Electronilla ei. Siksi järkytyksemme olikin suuri, kun saavuimme Euroopan korkeimman vuoren Mont Blancin suulle: vuoren alitus maksoi yli 40 euroa! Vaihtoehtoja ei ollut, joten täytyi vain kaivaa kukkaro esiin ja maksaa.

Minä en kuitenkaan ollut osannut edes varautua niin suurella määrällä euroja, kun Sveitsissäkin asioin ainoastaan frangeilla. Ja Sveitsissä tiemaksut hoidetaan ostamalla tarroja, jotka liimataan autoihin.

Onneksi kaverini oli kuitenkin varautunut pahimpaan, joten pääsimme jatkamaan matkaamme. Koko matkan aikana meillä meni tietulleihin yhteensä noin 90 euroa.

Kun olimme ohittaneet Italian rajan, aloimme jo kaivata pysähdystaukoa. Syötimme navigaattoriimme toiveen lähimmästä huoltoasemasta. Laite ohjasi meidät keskelle pientä italialaista kylää, josta löytyi vain pieni kahvila.

Tyydyimme siihen, koska näimme matkan varrella kylmäaseman, missä voisimme myöhemmin tan19

kata. Kahvilassa meitä odotti varsin vaatimaton valikoima pientä syötävää. Ostimme sitten vain croissantit, jonka jälkeen pyysimme lupaa käydä wc:ssä. Myyjä ohjasi meidät kahvilan takapihalle italiaksi, josta emme ymmärtäneet sanaakaan. Menimme kuitenkin käskettyä reittiä, ja tulimme puisen oven eteen, joka sijaitsi kanahäkkiä vastapäätä. Kurkkasimme sisään, ja oven takaa löytyi vain pieni koppi, jonka lattiassa oli pyöreä reikä. Kävimme vielä varmistamassa kahvilan myyjältä, että tämäkö oli se paikan ainut wc. Valitettavasti se oli. Sen jälkeen välttelimme pieniä italialaisia kyliä.

Pummilla bussissa ja eksyksissä Vihdoin aloimme lähestyä Milanoa, ja edessä olivat taas jännittävät hetket. Olimme nimittäin lukeneet jostain, että Milanon keskustassa autoilua kannattaa välttää viimeiseen asti. Syynä tähän olivat aggressiiviset autoilijat, monimutkaiset ruuhkamaksut ja parkki-

paikkojen olemattomuus. Mutta onneksi meillä oli suunnitelma: jätetään auto parkkiin kaupungin laitamille ja otetaan bussi keskustaan. Tämä suunnitelma oli helppo laittaa käytäntöön navigaattorin avulla. Tultuamme Milanon rajojen sisäpuolelle syötimme vain määränpääksi läheisimmän parkkipaikan. Navigaattorimme ohjasi meidät sitten erään supermarketin parkkihalliin, jonne jätimme automme. Fiksuina tyttöinä kävimme vielä varmistamassa kyseisen kaupan infopisteeltä, oliko meidän mahdollista jättää auto sinne yöksi. Hoksasimmepa varmistaa myös sen, että kyseinen kauppa olisi auki myös seuraavana päivänä, joka taisi olla sunnuntai. Meille kerrottiin asian olevan kunnossa, joten haimme siis tavaramme autosta ja lähdimme etsimään bussipysäkkiä.

Bussilla keskustaan -suunnitelma kuulosti aluksi paljon yksinkertaisemmalta kuin mitä se loppujen lopuksi oli. Bussipysäkki kyllä löytyi suhteellisen helposti, mutta sitten piti osata mennä vielä oikealle puolen tietä. Onneksi pysäkeillä oli kartat, joita tutkimal-

la pääsimme selvyyteen oikeasta pysäkistä. Tulimme myös siihen tulokseen, että kaikkien bussien täytyy mennä keskustan kautta.

Hotellin olimme varanneet aivan Milanon ydinkeskustasta, joten tuskin voisimme eksyä. Hyppäsimme siis seuraavaan bussiin tarkoituksenamme ostaa kuljettajalta matkaliput. Edessä oli kuitenkin taas kielimuuri, eikä lippujen ostamisesta tullut mitään. Pian eräs matkustaja huomasi tilanteemme ja tuli tulkkaamaan. Hän kertoi, että liput pitää ostaa kioskilta; niitä ei saa kuskilta. Hän myös huomautti, että ilman lippua matkustavilta peritään huima sakko.

Paniikissa jäimme pois seuraavalla pysäkillä ja lähdimme etsimään kioskia, josta voisimme ostaa liput. Ainut kioski lähietäisyydellä ei kuitenkaan lippuja myynyt, joten päätimme ottaa riskin. Hyppäsimme jälleen seuraavaan bussiin ja toivoimme, ettemme kohtaisi lipuntarkastajia. Onni oli matkassamme, ja pian jo saavuimmekin Milanon keskustaan.

Seuraava missio oli löytää tie hotelliimme. Enää meillä ei ollut

Duomo di Milano. Kuva: Tiia Kokko.

20

navigaattoria apuna, mikä toi aika orvon olon. Tiesimme vain kadun nimen, jolla hotellimme sijaitsee, ja että se oli jossain hyvin lähellä.

Meitä ympäröivät kuitenkin kymmenet eri kadut, kun seisoimme keskustan aukiolla. Päätimme lähteä koittamaan onneamme ja etsimään aina yhtä kadunviittaa kerrallaan. Jossain vaiheessa meinasi epätoivo iskeä, kun etsimäämme ei vain löytynyt. Varsin uupuneina kävimme vielä viimeisiä katuja läpi, kunnes vihdoin tärppäsi.

Onnesta sokeana marssimme tietä eteenpäin, kunnes hotellimme tuli vastaan. Pölähdimme ovesta sisään ja huokaisten ojensimme varauslappumme virkailijalle. Tämä totesi kuitenkin heti, että olimme tulleet väärään hotelliin. Nähdessään epäuskoiset ja alakuloiset ilmeemme virkailija kuitenkin ystävällisesti neuvoi tien oikeaan hotelliin, joka olisi ihan kulman takana. Sinne päästyämme oli ansaitun hengähdystauon paikka.

Päivä oli kuitenkin kääntynyt jo iltaan, ja päätimme kiiruhtaa syömään. Ehkä noin vartin kävelymatkan päästä löysimme pienen pizzerian, jonka päätimme testata, sillä enhän ollut koskaan maistanut aitoa italialaista pizzaa. Paikka vaikutti lupaavalta, koska siellä oli mukava ja kielitaitoinen henkilökunta sekä ihka oikea pizzauuni. Ja niinhän siinä sitten kävi: söin elämäni parhaan pizzan. Nälkätila saattoi kyllä vaikuttaa asiaan, mutta se oli silti taivaallista.

Kaverini oli samaa mieltä omasta pizzastaan. Syönnin jälkeen lähdimme vielä tutustumaan Milanon pakollisiin nähtävyyksiin, esimerkiksi Duomoon. Kaupat olivat jo kiinni, mutta se ei meitä haitannut.

Katukojuista saimme kaiken haluamamme matkamuistoista italialaiseen jäätelöön. Illan päätteeksi palasimme hotelliimme ja nukahdimme saman tien.

Pitkä matka alas Seuraavana aamuna meitä taas jännitti. Kaverini jännitti eniten tulevaa hyppyä, ja minä taas sitä, että pääsisimmekö edes hyppypaikalle asti. Niin monen asian oli vielä mahdollista mennä pieleen.

Emmehän välttämättä löytäisi enää autoamme, tai automme voisi olla varastettu. Tietöitä voisi tulla matkan varrelle, ja löytäisimmekö sitten lyhintä kiertotietä? Ehtisimmekö ajoissa hyppypaikalle? Ei

me myös bussin, jolla pääsimme takaisin sen saman supermarketin luo, jonne olimme automme jättäneet. Ja kyllä, automme oli vielä siellä.

Matka Verzascan padolle kävi sujuvasti ja joutuisasti. Loppumatka padon luo oli tosin pientä improvisointia, sillä navigaattori ei löytänyt aivan toivomaamme kohdetta. Ajaessamme jyrkkää vuorta ylöspäin alkoi epätoivo jälleen iskeä, kun vilaustakaan padosta ei näkynyt. Juuri kun olimme aikeis-

Verzascan pato. Kuva: Tiia Kokko. auttanut muu kuin luottaa siihen, että kaikki kyllä järjestyy. Vietimme vielä aamupäivän Milanossa, ja testasimme tällä kertaa italialaisen pastan. Valitsemamme ravintola oli vähän epäilyttävän oloinen, mutta päätimme antaa sille mahdollisuuden. Tilasimme molemmat katkarapupastat, ja pettymys oli suuri: pastoissa oli yhteensä noin neljä pientä katkarapua, eikä makukaan ollut kummoinen. Lohdutukseksi ehdimme vielä kiertää pari vaatekauppaa läpi ennen kuin jatkoimme matkaamme. Löysimme myös kioskin, josta saimme lunastettua itsellemme ne bussiliput paluumatkaa varten. Ihme kyllä löysim-

sa kääntyä takaisin, aukesi pato suoraan silmiemme eteen. Näky oli aivan uskomaton, sillä nyt puhutaan jopa 220 metriä korkeasta padosta. Samalla meidät valtasi myös pelko. Tuoltako meidän pitäisi hypätä? Meillä oli onneksi vielä hyvin aikaa ennen omia hyppyjämme, joten päätimme mennä katsomaan muita hurjapäitä. Eräs nainen ei millään olisi uskaltanut hypätä, sillä hän yritti ainakin viidesti. Viimein hän kuitenkin hyppäsi useiden rohkaisupuheiden jälkeen. Sillä hetkellä ymmärsin, miksi hyppy oli pitänyt maksaa etukäteen.

Verzascan padon hyppy on ni21

Hypyn jälkeen. Kuva: Tiia Kokko. meltään Bungy Jumping 007 Verzasca. Se tuli kuuluisaksi James Bond -elokuva Goldeneyen alkukohtauksesta, jossa kyseinen hyppy nähdään Bondin stunttinäyttelijän tekemänä. Hypyn korkeus on todellakin huimat 220 metriä. Hintaakin sille tulee noin euro/metri, eli kyse ei ole mistään halvasta lystistä. Hyppypaikan ylläpitäjä, Trekking team, mainostaa hyppyään maailman korkeimpana kaupallisena benjihyppynä. Korkein tai ei, minulle 220 metriä oli aivan riittävä pudotus.

Miltä se sitten tuntui? Sitä on tietysti hankala kuvailla. Pelottavinta oli itse hyppyyn ponnistaminen. Ohjaajat laskivat kolmeen, ja sitten oli hypättävä. Tiesin, että jos hetkeäkään epäröisin, en uskaltaisi. Sitten annoin vain mennä. Alussa ei ehtinyt oikein ajatella muuta kuin putoamista. Hauskuus alkoi siinä, kun naru kiristyi ja ponnautti minut takaisin ylös. Tämä toistui muutaman kerran, ja se tuntui ihan 22

lentämiseltä. Ja mahtavalta, ehdottomasti mahtavalta. Liian pian oli hyppy kuitenkin jo ohi, enkä enää ponnahdellut ilmassa. Siinä vaiheessa piti muistaa antaa merkkejä ohjaajille, jotta he osaisivat hinata minut ylös oikealla tavalla. Kaverini oli jo hypännyt yhtä onnistuneesti ennen minua. Kiittelimme vielä lopuksi innostavia ohjaajiamme, joiden ansiosta hyppy oli kokemus vailla vertaa.

Paluumatka taittui sitten Sveitsin rajojen sisällä takaisin Lausanneen. Navigaattori johdatteli meitä kuitenkin varsin ihmeellisiä reittejä pitkin. Ajoimme jatkuvasti vuoria ylös tai alas. Olimme välillä niinkin korkealla, että lämpötila laski ulkona pakkasen puolelle.

Välillä taas jouduimme tielle, joka kiersi jyrkkää vuorta ympäri ja jonka nopeusrajoitus oli 80 kilometriä tunnissa. En millään uskaltanut ajaa niin lujaa, sillä pelkäsin oikeasti suistuvani tieltä. Ilmakin oli sumuinen, mikä vaaransi tilan-

netta entisestään. Samalla tieosuudella autokin alkoi reistailla, joten pysähdyspaikka sen vuoritien reunassa oli pelastus. Olimme jo siinä vaiheessa aika nälissämme ja syötimme taas navigaattoriin toiveen lähimmästä ruokapaikasta. Jatkoimme matkaamme, mutta saimme ajaa aika kauan ilman merkkiäkään ruokapaikasta. Pian olimme niin kiukkuisia nälästä, että syyttelimme ja haukuimme uskollista navigaattoriamme. Ei kuitenkaan tarvinnut kuin naputella toive uudelleen, ja kuin ihmeen kaupalla löysimme itsemme McDonaldsin pihasta. Mäkkäri ei ollut koskaan maistunut niin hyvältä.

Kotiin päästiin ehjin nahoin ja autoin. Vaikka reissumme oli kommelluksia täynnä, en vaihtaisi siitä hetkeäkään pois. Se oli kaikin puolin mahtava tiematka.

Tiia Kokko

Tie miehen sydämeen käy Tinderin kautta Deittailukulttuuri on mullistunut.

Vanha sanonta miehistä ja ruoasta ei pidä enää paikkaansa. Eiväthän nykymiehet ja -naiset kerkeä edes syödä, kun kaikki aika kulutetaan Tinder-mobiilisovelluksessa. Sovelluksen perusperiaate on yksinkertainen: luot sinne profiilin ja sen kun alat selailemaan ikähaarukkaasi sopivia neitoja tai kolleja lähialueeltasi. Tinder on kuin katalogi, josta voit poimia parhaat päältä ruma, komea, komea, ruma, ruma, EIKIITOSANNAJOARMOA -mentaliteetilla. Sovellusta voisi siis kutsua paikalliseksi sedulaksi potenssiin tuhat. Potentiaaliset vaihtoehdot ”swaipataan” oikealle, ja muut joutavat mennä Ö-mappiin. Jos flaksi käy, ihailusi kohde swaippaa myös sinut oikealle ja teistä muodostuu match – it’s as simple as that. Tämän jälkeen voitte aloittaa keskustelun ja katsoa, mihin juttu kehkeytyy.

Pari vuotta sitten Tinderiin liityttiin silkasta uteliaisuudesta. Millainen se sellainen app on, jossa poimitaan helmet sioista pelkän kuvan perusteella? Onko siellä omia tuttuja?

Mitä jos oma puolisoni on siellä?

Näitä kysymyksiä sovelluksen ladanneet henkilöt miettivät, ja Tinder nähtiin viattomana hauskanpitona. Tämän jälkeen sovelluksesta etsittiin lähinnä yhden illan seuraa, jolloin keskusteluissa tarjoiltiin auliisti tindermunaa ja muuta yhtä vitsikästä. Viime aikoina olen kuitenkin kuullut lähipiirini käyttävän sovellusta seurustelukumppanin, sen ihan oikean, etsintään. Sovellus ei ole enää vain hauskanpitoa ja uteliaisuutta, vaan sieltä etsitään tosielämän rakkaustarinaa.

Mutta onko Tinderissä sukkulointi ja parinmuodostus todella niin helppoa kuin sen ajattelisi olevan? En ole koskaan käyttänyt sovellusta, sillä olen muodostanut parisuhteeni aikana ennen älypu-

helinsovellusten maihinnousua.

Tuolloin deittailuun riitti viininhuuruinen baari-ilta, muutama tanssi tahmaisella tanssilattialla ja puhelinnumeroiden vaihtaminen.

Tästä syystä tein pientä empiiristä tutkimusta lähipiirissäni ja selvitin, mitä kaikkea sitten täytyy tehdä, jotta tie miehen tai naisen sydämeen todella käy Tinderin kautta.

Tinderissä tehdään kärpäsistä härkiä

Parinmuodostus Tinderin avulla on oma taiteenlajinsa. Sovelluksen käyttäjillä on useita kriteerejä potentiaalisille kumppaniehdokkailleen. Nainen ei pääse jatkoon, jos hänellä on vain yksi kuva profiilissaan. Kuvallekin on rajoituksensa: sen täytyy olla hyvälaatuinen, se ei saa olla selfie eikä varsinkaan peilin kautta otettu kuva. Kuvat kissoista, koirista ja muista karvaisista otuksista joutavat ei kiitos -osastoon. Naisella ei saa olla kuvia pelkästään snapback tai pipo päässään, käsittämättömiä tatuointeja, salikuvia, autokuvia eikä kammottavia kulmakarvoja. Liian paljastavat kuvat eivät sytytä.

Jos profiilissa ei ole yhtään kasvokuvaa, naisen ajatellaan olevan ruma. Jos profiilissa on taas pelkkiä kasvokuvia, naisen ajatellaan olevan ylipainoinen. Englanninkieliset aforismit tai huonolla suomen kielellä kirjoitetut profiilikuvaukset saavat naisen näyttämään miehen silmissä yhtä kuumalta kuin pakastin. Mikä ihme saa sitten miehen swaippaamaan naisen oikealle? Kuulemma kauniilla ulkomuodolla pääsee ehdottomasti Tällä kuvalla markkina-arvosi Tinderissä ei ainakaan kasva. jatkoon, kunhan edellä mainitut Kuva: Pixabay. seikat ovat kunnossa. Lisäksi ku23

vissa tulisi olla variaatiota esimerkiksi harrastusten muodossa.

Ihmismäisistä meikeistä ja vuositulojen mainitsemisesta saa kuulemani mukaan plussaa. Selvä. Entä jos nainen harrastaa salilla käymistä, rakastaa tatuointeja, hänellä on koira ja hän täyttää näillä asioilla Tinder-profiilinsa? Ei, kiitos ja hei!

Ei miehilläkään ole Tinderissä helppoa. Matcheiksi ei kelpuuteta

lunaloitus ei kuitenkaan aina riitä.

Sen lisäksi Tinderissä tulisi osata keskustella keskustelun aloituksen jälkeen. Ja vieläpä oikealla tavalla.

Eräs ystäväni on jopa dumpannut kiinnostavalta vaikuttaneen miehen sen vuoksi, että tämä käytti Tinderissä keskustellessaan sydänsilmäemojia. Miesparka.

Tinderissä parisuhdetta tai edes kepeää deittailua etsivän täytyy siis seikkailla aikamoisessa vaatimusten ristitulessa, sillä kriteerejä on paljon ja ne voivat olla ristiriidassa keskenään. Lisäksi ne tuntuvat älyttömiltä. Kuka hullu nyt kieltäytyisi oikeassa elämässä lähtemästä treffeille vain sen vuoksi, että tyypillä oli aurinkolasit päässä? Aurinkolasit. Päässä. Vieläpä ehkä aurinkoisena kesäpäivänä.

Tai kuka dumppaisi henkilön, joka sattuu pitämään englanninkielisistä, joskin latteista, aforismeista?

En kiellä, etteikö ihmisellä tulisi olla kriteereitä parinmuodostuksessaan. Totta kai niitä pitää – tai kuuluu – olla. Väitän kuitenkin, Rakkaus ei löydy Googlesta, mutta ehkä se löytyy Tinderistä. että luontevimman kuvan ihmisesKuva: Pixabay. tä saa silloin, kun hänestä muodoshenkilöitä, joilla on profiilikuvas- näyttää olevan mitä ihmeellisim- taa ensivaikutelman oikeassa elämässä eikä aforismeja ja selfieitä saan aurinkolasit päässä. Ei, vaikka piä tekijöitä. kuva olisi otettu keskellä kaunista Oma lukunsa tarinaan tulee, pursuavan profiilin kautta. Eikö kesäpäivää. Kuvat toisten henki- kun match on syntynyt. Tällöin sitten tie potentiaalisen kumppanin löiden kanssa eivät käy laatuun. tinderöijän verbaalinen lahjakkuus sydämeen käykään Tinderin kautProfiilikuvasta täytyy kuulemma pääsee todelliseen testiin. Matchin ta? Voi se käydä. Olen kuullut kaksaada selville heti, kuka kuvan hen- synnyttyä täytyy miettiä, kuinka si melko onnistunutta tarinaa. kilöistä on kyseessä. Nykyihminen muotoilla kiinnostava keskustelunSara Juntunen ei voi käyttää kahta sekuntia yli- aloitus. Ystäväni mukaan sen pitää määräistä aikaa katsoakseen muita olla jotain persoonallista, muttei kuvia. Ei kiitos -osastolle joutavat kuitenkaan mikään säälittävä iskumyös miehet, joilla on paidattomia yritysfraasi luokkaa ”Oisitsä mun kuvia ylävartalostaan. ”Ne kuvat Tinderella?”. Toisaalta aloitus ei ovat liian esineellistäviä ja pinnal- saa olla liian tavallinenkaan, koslisia”, ystäväni sanoo. Eikö koko ka muuten keskustelukumppani Tinderin perusidea ole pinnallinen, vaikuttaa tylsältä. Mitä kävi norjos profiilikuvaa pikaisesti kat- maalille ”Moi, miten menee? Mun somalla päätetään, onko henkilö nimi on Pekka-Irmeli.” -tyyppiselsopivaa vaimo- tai miesmatskua? le keskustelun aloitukselle? Itse Kyllä kai siinä samalla voi jo kat- juoksisin luultavasti karkuun, jos soa, onko vatsa- ja rintalihakset joku sanoisi minulle ”Paljon on rakennettu painoja nostellen vai sun maastavetomaksimit” tai muukaljapulloja kumoten. Jatkoon taas ta vastaavaa. Lupaava keskuste24

pääsevät henkilöt, joilla on profiilissaan monipuolisia kuvia. Erityistä plussaa saa kuulemma silloin, jos miehellä on profiilissaan jotain yhteistä tinderöijän kanssa. ”Jotain yhteistä voivat olla esimerkiksi harrastukset tai kuvat lemmikeistä”. Jaa, nytkö niitä kissakuvia pitää olla? Olen ihan ulalla nykydeittailun suhteen. Markkina-arvojen nousuun ja laskuun Tinderissä

RAJATAPAUS Publiikki oli ohi. Tilaisuus oli tuntunut juhlavalta ja kiitollisuus oli ollut päällimmäisenä mielessä. Tyttö ei ollut nähnyt miestä. Rintaan koski. Hän oli lähdössä. Tie veisi aina vain poispäin.

Tyttö istui portailla yliopiston edessä. Tuuli kovasti ja kuumasti. Jotain roskaa lenteli puuskien mukana. Ilma oli outo, ei muistanut koskaan tunteneensa niin kovaa ja lämmintä tuulta Suomessa. Ehkä jossain Etelä-Euroopassa joskus lomalla oli tuullut yhtä voimakkaasti helteellä. Mietti hetken, miten hän oli tähän hetkeen päätynyt. Hän oli siis jälleen pääte- ja alkupisteessä.

Tyttö oli syntynyt Tornionjokilaaksossa aikaa sitten. Nyt tyttö oli jo kasvanut aikuiseksi, oikeastaan hän oli tilastollisesti puolivälissä matkaansa. Elämä kulki kuin virtaava vesi joessa, tummana, iloisena, kylmänä ja lämpimänä. Lapsuudessaan hän oli aina asunut rajalla, koska isän työ oli tullissa ja perhe muutti hänen työpaikkansa mukaan. Torniosta Enontekiölle, Turkuun, Aavasaksalle. Vanhemmat asettuivat lopulta Tornioon tytön ollessa alakoululainen.

Suvussa oli paljon yrittäjiä, kultaseppiä, rakentajia, lestadiolaisia. Hänelläkin oli kymmenen siskoa ja yksi veli. Vanhemmat hyväksyivät aina tytön ratkaisut ja päästivät hänet lähtemään jo nuorena.

Tyttö ei muistanut, miksi hän halusikaan sairaanhoitajaksi. Ruotsista sai valmistuttuaan töitä, Suomesta ei. Lamavuodet. Hoitaminen tarttui ihoon, muutti mieleen, jäi katseeseen. Hoitaminen oli oikeasti aina ollut osa häntä, mutta hän ei vain ollut aloittaessa tiennyt sitä. Työ oli kohtaamista, ihmisten tiet ristesivät, sivusivat, jatkuivat tai päättyivät. Voimaa ja heikkoutta. Elämistä ja kuolemista. Lohdutusta. Viisitoista vuotta. Tyttö katsoi käsiään. Oli tavallinen hoitaja, ei mitään kultaa sisältä. Mietti taas miestä. Ei tiennyt tästä juuri mitään, mutta olisi halunnut tietää. Oli kuitenkin varma, että mies oli harvinainen. Ei hän olisi tätä ansainnutkaan. Oli oikeastaan pahoillaan kaikesta. Ihan kaikesta.

Ei tyttö ollut unelmoinut hoitajan työstä. Toisaalta ei hän olisi edes osannut haaveilla siitä, mitä oli saanut kokea. Työ oli antanut paljon. Nyt kaipaisi Ruotsin-vuosistaan tosissaan vain ryhdikästä ja korkeaa mäntymetsää, joka kasvoi sairaalan ympärillä.

Miten sairaala olikin rakennettu niin kauniille mäelle keskelle metsää? Yöllä hän oli joskus aukaissut kahvihuoneen ikkunan osastolla. Mäntymetsän tuoksu sekoittui osaston hajuihin – kahvin, pyykin, pesuaineiden, sairauden, eritteiden.

Ruotsin kieli oli kevyen kuplivaa, hyväntuulista, vikittelevää. Smalltalkiin ja kohteliaisuuksiin se sopi erinomaisesti. Ruotsi oli tytölle ensin vain työkieli, myöhemmin siihen sisältyi muistojakin. Ruotsalaiset lainailivat avoimesti aineksia kieleensä muista kielistä, bonusbarn hymyilytti. Kielenhuolto oli Ruotsissakin aivan syystä huolissaan. Ruotsi kuulosti myös hyvältä – älskling soi tytön korviin kauniimmin kuin rakkaani. Meänkieltä tyttö kuuli oikeastaan ensi kertoja vasta sairaalassa. Se oli hänelle Ruotsissa puhuttua suomea. Meänkieli oli limppua ja maitoa, aamukaffia, jokapäiväistä elämää. Arkisen kuuloiset sanat osuivat suoraan ja koskettivat. Oma kieli oli tuntunut meänkielen rinnalla siivotulta ja hienostelevalta.

Tyttö olisi hävennyt toistaa meänkielisten hoitajien vitsejä, koska ne olisivat kuulostaneet liian karkeilta hänen suustaan. Mutta heidän sanomanaan sanat soljuivat luonnollisesti. Hersyvän naurun säestyksellä ujostelematta. Kliinisessä ympäristössä.

Suomen kieli tuli kuin uudestaan voimalla opintojen yhteydessä. Ei suomi koskaan ollut mihinkään kadonnut. Tyttö oli aina ollut ylpeä suomalaisuudestaan ja myös suomalaisesta aksentistaan ruotsin kielessä. Kyllä kai puheesta sai kuulua se, mistä ihminen on kotoisin. Suomi oli kuitenkin yhtäkkiä alkanut herättää kiihkeyttä. Mistä saikaan päähänpiston suomen kielen hakemisesta sivuaineeksi? Jälkikäteen kaikki näytti selvältä ja johdonmukaiselta. Ratkaisu oli osunut oikeaan. Suomen kieleen oli puettu kaikki merkitykset hänen elämässään. Kaikki ajatukset ja tunteet olivat suomen sanoina hänen sisällään. Ruotsi oli kevyt ihastus, suomi oli väkevä rakkaus. Tytön tie oli aina kulkenut rajalla. Tyttö mietti vakavana. Hän halusi muuttaa pohjoisemmaksi, Suomessa.

Tyttö palasi Suomeen sairaalaan töihin ennen opintojaan yliopistossa. Sai hyviä ystäviä, työkaverit olivat mukavia. Mutta. Byrokratia. Hierarkia. Ruotsin kokemuksista ei voinut juuri kertoa, varsinkaan hyvistä. Suomalainen ei pitänyt siitä. Tyttö ei tuntenut 25

iloa, tunsi itsensä ulkopuoliseksi. Potilaiden laittaminen lepositeisiin tuntui pahimmalta. Tai ei sentään.

Se oli pahinta, että sitominen oli luonnollista. Ei ollut koskaan nähnyt niin muualla tehtävän. Vieläkin sai kylmiä väreitä, kun ajatteli sitä. Systeeminkö vika?

Joidenkin asioiden edessä oli aivan voimaton. Ei pystynyt keksimään mitään, mikä olisi auttanut.

Innostusta oli pitänyt lähteä etsimään muualta.

Yliopistoon hakua ja ruotsin valintaa pääaineekseen tyttö oli miettinyt kauan. Se kaikki vaati paljon käytännön järjestelyjä. Onneksi oli lähtenyt, koska opettajan ammatti tuntui hyvältä. Viisi vuotta yliopistossa oli paljon sanoja ja sivuja. Monia luentoja. Oli halunnut ja saanut oppia. Se oli ystäviä ja tuttuja. Se oli epäonnistumista tärkeässä ihmissuhteessa. Se oli yli satatuhatta kilometriä merisäätä ja sjövädretiä, Sveriges Radiota, Yleisradiota, Ekonyheteriä ja Yle uutisia. Se oli tummaa taivaanrantaa ja auringon kajoa.

Katuvalotonta tietä, mustaa metsäreunaa. Tunnelmia ja jälkiä. Viisi jouluaattoa peräkkäin oli laulanut Enkeli taivaan ja Varpunen jouluaamuna Keminmaan terveyskeskuksen vuodeosastolla. Työteliäitä lomia.

Urheilua. Lapset. Koivukuja yliopiston takana. Harhailevia ajatuksia. Mies.

Nyt tyttö tarvitsi rahaa. Hän olisi vielä tämän kesän hoitajana. Syksystä menisi takaisin Ruotsin puolelle, tällä kertaa suomen kielen opettajaksi. Oli jälleen saanut töitä rajan toiselta puolelta. Palaisi kyllä opettamaan suomea tai ruotsia kotiin tai miten nyt vain tai mihin nyt vain. Kaikki järjestyisi. Det ord-

nar sig nog. Hän siirsi ajatukset tähän hetkeen. Oli sopinut päivänsä juhlistamisesta Ninan kanssa illalla, menisivät johonkin vain, paikka ei ollut tärkeä. Tuntui kevyemmältä.

Tyttö mietti vielä hetken miestä. Miten kaikki alkoi? Ja milloin? Tyttö muisti luvanneensa itsellensä jo pari vuotta sitten kandikeväänä, että unohtaisi miehen kokonaan. Ei ollut onnistunut. Vai ei ollut halunnut onnistua? Miten hän alkuaan erotti miehen tässä vieraassa paikassa kaikista muista? Erotti myös heti tämän äänen. Syytti ja haukkui itseään mielessään.

Olisi pitänyt silloin aikanaan katsoa muualle. Heti siitä hetkestä lähtien, kun ajatteli miehen olevan erityinen ja kiehtova. Mies kerkesi sytyttää poltteen. Hän tukki tytön ajatuksiin pyytämättä. Missä milloinkin, lenkillä, koulussa, autossa, viime vuonna, eilen ja nyt taas. Tyttö katsoi miestä yleensä kaukaa, lähempänä ollessaan ei uskaltanut katsoa tätä. Olisi niin paljastunut. Niin lähellä. Liian kaukana.

Ei kaikkea voinut saada, varsinkaan omaksi. Filosofian maisterin paperit olivat tytöllä kädessään.

Jotakin oli siis saanut. Oli kaikesta kiitollinen. Eikä oikeassa elämässä koskaan synnytty uudestaan.

Aavisti ennen kuin näki. Mies oli lähellä. Miksi hän oli jäänyt tähän viivyttelemään? Tyhmä. Hitto, mikä idiootti hän oli. Toivottavasti mies ei huomannut häntä. Vilkaisi. Mies tuli kohti. ”Oletko lähdössä?

Vai lähtisitkö käymään kahvilla?”, mies kysyi.

Tyttö suostui. Empimättä.

Maria Huhtalo

Kuva: Maria Huhtalo.

26

Rocky Road with a Twist Miten syödä terveellisesti? Ovatko herkut pahasta? Kuuluuko terveellisiin elämäntapoihin aina luopuminen jostain hyvästä? Miten löytää oma, kultainen keskitie?

Superfood, lähiruoka, Reilu kauppa, luomu, paleo, proteiini, kausiruoka, raakaravinto... Listaa voi jatkaa loputtomiin. Pinnalla on nykyään aina jokin dieettitrendi tai ruokakammo, jonka mukaan pitäisi elää, jos haluaa voida hyvin. Välillä tihrustetaan E-koodien määriä kaupan hyllyjen välissä, toisinaan kartetaan natriumglutamaattia kuin ruttoa ja yhdessä hetkessä kaikkien huulilla on proteiinirahka. Hiilihydraattikammo muuntuu gluteiinikammoksi, ja koiratkin alkavat barffaamaan eli raakaruokailemaan.

Ruoka on monimutkaista bisnestä, ja ravintosuositusten viidakko on tiheämpi kuin ainutkaan oikea.

Lisää kiviä terveellisen ruokavalion polulle heittävät elintarvikejättien lobbauskampanjat. Kansanterveyden tutkimusten suurimmat rahoittajat ovat usein ylikansallisia elintarvikejättejä, joilla lienee oma lehmä ojassa puolueettoman avokätisyyden sijasta.

Oma ruokavalio, niin kuin elämä ylipäätään, on valintoja ja sukkulointia suositusten, trendidieettien, maalaisjärjen ja omien mielitekojen välillä. Yhden pienen kauppareissunkin aikana valintoja on tehtävä melkeinpä satoja. Eihän maitokaan ole enää vain maitoa. Ostaakseen purkin on päätettävä ensin, ottaako rasvatonta, kevyttä, punaista, hylaa, intoa, arkea, rainbowta, valiota, eilaa, plussaa, luomua, kidiusta, lähimeijeriä vai vapaan lehmän maitoa?

Sana herkku assosioidaan usein johonkin maukkaaseen ja nautinnolliseen – kuitenkin samaan aikaan kiellettyyn ja paheelliseen. Herkut ja terveellinen ruoka eivät tunnu voivan kulkea käsi kädessä vaan ne on tyypillisesti asetettu nyrkkeilykehän vastakkaisiin kulmiin. Superfood-villityksen ja muiden uusimpien erikoisruokavaliotrendien myötä tilanne alkaa kuitenkin olla muuttumassa. Raakaleivontablogit pursuavat

ideoita tutuista herkuista, jotka ovat nyt uudelleen syntyneitä – täynnä ravintotiheää hyvinvointia.

Jokaisella on omat paheensa, salaiset lauantaiherkkunsa ja lempileivonnaisensa. Rocky Road on perinteinen jälkiruokaherkku, josta esiintyy lukuisia variaatioita. Amerikkalaisilla, briteillä ja australialaisilla on kaikilla omat versionsa klassisesta Rocky Roadista. Voisi jopa sanoa, että Rocky Roadeja on yhtä monenlaisia kuin on sen tekijöitäkin. Maitosuklaan ja vaahtokarkkien lisäksi herkkuun voi upottaa periaatteessa mitä vain kaapista sattuu löytymään: pähkinöitä, rusinoita, kuivattuja marjoja, kookosta, lokumia, keksejä... Alun perin Rocky Roadin sanotaan syntyneen Australiassa, kun kullankaivajille myytiin pilaantuneita herkkuja suklaaseen upotettuna. Myyntihinta oli tietenkin kova – valmistusprosessi halpa.

Superfood-intoilijan Rocky Road tarvitsee tietenkin pienen twistin. Kun maitosuklaan korvaa taateleilla, raakakaakaojauheella ja kaakaovoilla ja vaahtokarkkien sijasta suklaamassaan upottaa vaikkapa gojimarjoja ja hampunsiemeniä, Rocky Roadista saa ravintotiheän herkun, jota saa nauttia hyvällä omallatunnolla. Toki silloinkin kohtuudella.

Tässä siis kaksi Rocky Road reseptiä: perinteisen reseptin innoittama ja raakaleivonnan saloihin tutustuttava.

Elena Penttilä intohimoinen kaappileipoja, joka kaipaa keittiöönsä hieman twistiä.

27

ROCKY ROAD -resepti 15 palaa

RAW ROCKY ROAD -resepti 15 palaa

100 g 1 dl 0,5 dl 50 g

250 g Kuivattuja taateleita 5 tl Kuumaa vettä 2,5 rkl Kaakaovoita

Maitosuklaa Manjar (Dulce de leche)* Maapähkinävoi Voi

0,75 dl Raakakaakaojauhetta 1 rkl Lucumajauhetta 1 dl Vaahtokarkkeja 2 rkl Chia-siemeniä 1 dl Kuivattuja karpaloita 2 dl Rouhittuja pähkinöitä (maapähkinä, cashew, 2 rkl Hampunsiemeniä pekaani...)

2 rkl Gojimarjoja 1 rkl Mulperimarjoja 75 g Pähkinöitä (cashew, pekaani) 1. Sulata manjar, maapähkinävoi, voi ja maitosuklaa ripaus Himalajan suolaa kattilassa. Sekoita tasaiseksi.

2. Lisää seokseen muut ainesosat.

1. Pilko kuivatut taatelit kulhoon. Lisää 5 tl kuumaa 3. Levitä seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. vettä.

Laita jääkaappiin n. kolmeksi tunniksi.

2. Sulata kaakaovoi vesihauteessa ja lisää taatelien 4. Nosta ulos vuoasta, leikkaa paloiksi ja herkuttele. joukkoon. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. * Manjaria voit valmistaa itse kondensoidusta mai- 3. Yhdistä muut ainekset kulhossa: raakakaakaojauhe, lucuma, suola, rouhitut pähkinät, siemenet ja kuidosta vatut marjat.

4. Yhdistä seokset toisiinsa. Sekoita.

5. Levitä seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan.

Laita jääkaappiin n. kolmeksi tunniksi.

6. Nosta ulos vuoasta, leikkaa paloiksi ja herkuttele hyvällä omallatunnolla.

28

Kaikki kuvat: Elena Penttil채.

29

30