Issuu

TOI MEN PI DE

2014

Dynaaminen yliopistovisio s.3 • Puheenjohtajan tervehdys s.4 • Kriittisiä muistiinpanoja perustulosta s.5 • Muodolla on väliä s.7 • Sinisen kullan kimallus s.8 Vieraskynä: Vasemmiston umpikujat s.10 • Esimerkkiopiskelijalla ei ole lapsia s.12 • Siivoamisesta s.13 • Runoja s.16 • Kirja-arvostelut s.17 Lännen lyhytnäköinen ja itsekäs rajapolitiikka s.18 • Vaaliohjelma s.22 • Vaalipäällikön terveiset s.25

JULKAISIJA Sitoutumaton vasemmisto • PAINOPAIKKA Lehtisepät OY • PAINOS 2000 kpl • VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA Meeri Siukonen TOIMITUSSIHTEERI Lauri Linna • GRAAFINEN SUUNNITTELU Samuli Saarinen • KUVITUKSET Samuli Saarinen (5,12), Erik Solin (8), Julia Sand (18) VALOKUVAT Thomas Södergård (1), Hilla Kurki (2,10,14,15,27,28) • KIRJAINMUOTOILU Tuomas Kortteinen (Binda Sans) TEKIJÄT Iiris Annala, Jukka Liukkonen, Elina Loisa, Samuli Lähteenaho, Angi Mauranen, Anni Mäentie, Henri Pienimaa, Mimmi Piikkilä, Kaarina Sorvali, Vihtori Suominen, Petri Vaittinen, Niia Virtanen, Anna Ylä-Anttila, A-ryhmä Toimenpiteen tekemiseen on saatu HYY:n järjestölehtitukea.

Tervetuloa jännittävän antropologian pariin uudet opiskelijat! Kuten tiedätte, olemme siirtyneet edellisestä vuodesta alkaen lyhyttutkintoihin – tulette siis opiskelemaan maisteriksi jouluun mennessä. Puoli vuotta on todellinen etu työmarkkinoilla. Olette paljon nopeammin kilpailemassa opiskelutovereitanne vastaan kuin ne, jotka opiskelevat viisi vuotta, tai herra varjele vielä pidempäänkin. Suosittelemme, että otatte ensimmäiseksi kurssiksi ”Elinkeinoelämän keskusliitto Kuinka työskentelen insinöörin alaisena 102” tai ”Kokoomus rp. Fantastinen kuri ja järjestys työelämässä 101” -kurssin. Valitettavasti uusi nopeutettu malli työelämään pääsemiseksi tarkoittaa sitä, että ”Neste Oil Antropologian perusteet 104.53” ja ”Finnair kenttätyökurssi 204” on jätetty pois kurssitarjottimelta. Niille ei ole aikaa, ja muutenkin ne ovat turhia yritysmaailmalle. Tilalla on kuitenkin jännittävä ”McDonalds Taloushallinnon perusteet 101.5” -kurssi, joka taatusti korvaa menetyksen moninkertaisesti. Puolen vuoden intensiivisen opintoputken jälkeen pääsette työskentelemään vuodeksi yritykseen työelämään tutustumisen jaksolla. Kuten tiedätte, siitä ei makseta palkkaa, joten joudutte itse järjestämään toimeentulonne muutoin, esimerkiksi lainalla. Huomautan jo nyt, että työpäivät ovat 8-tuntisia, joten toista työtä ole mahdollista ottaa. Innostavat vaihtoehtomme ovat tänä vuonna Microsoft ja Teollisuuden Voima. Valintanne mukaan valmistutte tittelillä TVO-antropologi tai Microsoft-antropologi täältä Accenturetiedekunnasta. Olette ehkä kuulleet teitä edeltäviltä opiskelijoilta graduista ja proseminaareista. Olette onnekkaita: työelämäjakso korvaa teidän opinnäytteenne. Arvosananne määrittyy esimiehenne arvioinnin mukaan. Loppuarvion tuloksen korottaminen on mahdollista lahjoittamalla yliopistolle vähintään 10 000 euroa. Arvosanan korotus määrittyy kuitenkin siis lahjoituksen suuruuden mukaan. Päätämme päivän innostavaan Microsoftin yritysesittelyyn, jossa kerrotaan, kuinka Microsoft on muuttanut maailmaa paremmaksi paikaksi. Voitte jättää lukukausimaksunne tiskille lähtiessä. Muistutan vielä, että maksamatta jättäminen johtaa karhukirjeeseen! Hauskaa video-oppituntia!

Jukka Liukkonen

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Opetin viime keväänä viestinnän valmennuskurssia ilmaisia valmennuskursseja ensi kertaa tarjonneessa Varjovalmennuksessa. Viimeisen oppitunnin jälkeen kävelin erään kurssilaisen kanssa pois luentosalista. Hän sattui kysymään samaa asiaa, jota moni muukin tiedustelee ensimmäisenä törmätessään Sitoutumattomaan vasemmistoon; miten vasemmisto voi olla sitoutumaton? Järjestön nimi on ehkä alunperin viitannut tarpeeseen erottautua 1980-luvulla itään päin katsovasta vanhasta vasemmistosta, pyrkimyksenä karistaa Neuvostoliiton tuomat ikävät assosiaatiot harteiltaan ja luoda uutta, antiautoritäärista ja ekologista vasemmistoa. Nykyään tärkeimpänä osana sitoutumattomuutta aktiivit tapaavat korostaa riippumattomuutta puolueesta ja muista suuremmista instituutioista. Sitvas on nimensä mukaisesti vasemmistolainen järjestö, mutta määrittelee itsensä jatkuvasti uudestaan. Keväällä 2014 Sitvas on saanut aikaan yhdessä Etelä-Suomen vasemmistonuorten ja muiden toimijoiden kanssa huikean suosion saavuttaneet ilmaiset Varjovalmennuskurssit, jotka pyrkivät vaikuttamaan yliopiston vinoutuneeseen sisäänpääsytilastoon ja koulutuksen periytyvyyteen. Samaan aikaan olemme vaikuttaneet ylioppilaskunnan toimintaan esimerkiksi purkamalla HYY:n kytköksiä Israelin laittomiin siirtokuntiin ja vaatimalla Unicafelta eettisempää linjaa toiminnassaan. Sitvas toimii yliopistolla ja ylioppilaskunnassa, kaduilla ja kabineteissa. Toimimme ylioppilaskunnan edustajistossa suurimpana poliittisena ryhmänä ajamassa vastuullisuutta, parempia oloja opiskelijoille ja tasa-arvoisempaa maailmaa. Samaan aikaan Sitvas on kansalaisjärjestö, jonka piirissä tapahtuu paljon lukupiireistä valmennuskursseihin ja kansankeittiöistä kannanottoihin. Jo yli kolme vuosikymmentä ylioppilaskunnassa toimineen pienehkön järjestön vahvuutena on nopea uusiutuminen. Sitvas näyttää juuri siltä miltä sen toimijatkin, ja muuttuu jokaisen uuden ihmisen ja ajatuksen myötä. Tule mukaan toimintaan tekemään järjestöstä itsesi näköinen! Tänä syksynä apukäsiä kaivataan etenkin edustajistovaaleissa. Jos edustuksellisuus ei innosta, on Sitvasissa paljon tilaa myös muunlaiselle vasemmistolaiselle toiminnalle. Sitvas on toiminut jo vuosikymmeniä hautomona Helsingin yliopistoon päätyneille vasemmistolaisille toimijoille. Tässä lehdessä pohditaan tulevaisuutta. Ilmastonmuutoksen, talouskurin ja äärioikeiston nousun aikana tulevaisuus näyttää usein synkältä vasemmistolaisesta näkökulmasta. Ei tule kuitenkaan vaipua lohduttomuuteen, vaan jatkaa taistelua paremman tulevaisuuden puolesta. Tervetuloa mukaan joukkoon! Sitoutumattoman vasemmiston puheenjohtaja 2014

Mimmi Piikkilä

Perustulosta kirjoitettiin Toimenpiteessä viimeksi vuonna 2012. Jaakko Rissanen ja Angi Mauranen pitivät sitä silloin vasemmiston ensimmäisenä tulevaisuuden visiona kahteenkymmeneen vuoteen. Perustulo vaikuttaa yhä olevan vastaus lähes kaikkiin vasemmiston näkemiin ongelmiin etenkin vasemmistolaisten opiskelijatoimijoiden puheessa. 5

Vasemmistolaisen perustuloajattelun ytimessä on unelma palkkatyöstä vapautumisesta. Tämä on luettavissa myös Rissasen ja Maurasen tekstistä. Opiskelijaliikkeessä tämän ajatuksen voi paikantaa vuosien 2006-2007 tietämille, jolloin prekariaattiliike oli nousussa ja paskaduuni-Eetu puhui televisiossa. Silloin perustuloa kannattivat puolueista vain Vihreät, nykyään käytännössä kaikki paitsi demarit. Työstä vapauttavaa perustuloa ei kuitenkaan kannata yksikään puolue. Jonkinlainen perustulo on kuitenkin luultavasti tulossa ennemmin tai myöhemmin. Vasemmistoliiton tarjous on puolueilta vähiten huono, mutta en tiedä millainen mullistus vaadittaisiin, että sillä olisi valta-asema toteuttamaan se. Vihreät ovat vieläkin porvaripuolue. Usein perustulon kannattajille iskee moraalinen paniikki jostain passivoivasta perustulosta ja aletaan puhua pienyrittämisestä, yhteiskunnallisesta toiminnasta ja siitä kuinka työn vastaanottamisen pitää olla kannattavaa. Pelätään, että ihmiset jäävät sohvalle juomaan kaljaa tai pakenevat Malediiveille sukeltamaan. Lopettavat tylsän päivätyönsä. Tämä pelko on tietysti täysin aiheellinen. Silti vasemmistolainen opiskelijaliike näkee perustulon tapahtuvan sosiaaliturvan uudistamisen kautta. Puolueiden kannat ovat sille siksi oleellisia. Tämä näkyy sen taktiikoissa: perustuloa on ajettu kehittelemällä perustulomalleja ja osallistumalla kansalaisaloitteisiin. Rissanen ja Mauranen hahmottelevat perustulon juuri uudistettuna ja parannettuna sosiaaliturvana. Tämä kuulostaa jonkinlaiselta hyvinvointivaltion toiselta tulemiselta. Mitään tällaista ei kuitenkaan ole näköpiirissä. Muiden muassa Franco »Bifo» Berardi ja David Graeber ovat tahoillaan todenneet 1970-80-lukujen hyvinvointivaltion olleen historiallinen poikkeus työläisten ja pääoman voimasuhteissa. Nyt ollaan palaamassa työn suurempaan riistoon. PERUSTULO VIIME VUOSIKYMMENELLÄ Akateemisessa vasemmistossa perustuloajattelun taustalla kummittelee usein viime vuosikymmenen kirjoitukset uudesta työstä ja prekariaatista. Arvossaan ovat kirjoittajat kuten mainittu Eetu Viren ja esimerkiksi Jussi Vähämäki. Kirjoittajia on tietysti monia muitakin. Kun näitä tekstejä lukee nyt, huomaa, että perustulo tarkoittaa niissä jotain aivan muuta kuin sosiaaliturvaa. Eetu Viren näkee Nuoressa Voimassa vuonna 2007 (n:ro 2/07) perustulon radikaalina vapautena. Se lupaa meille, että voimme elää itseämme varten emmekä työvoimana kapitalismille. Palkkatyön ulkopuolellakin voi elää. Perustulon muotoa ei juurikaan hahmotella. Viren vain toteaa, että me haluamme ilmaista rahaa pakenemiseen. Tämä ilmainen raha voi totta kai tulla Kelasta, mutta muilta osin se ei sovi sosiaaliturvan ajatukseen. Virenin ajatus on ottaa rahat ja juosta, sosiaaliturvassa ajatellaan aina ensin yhteiskunnan etua. Oleellista on myös huomata halu »pakenemiseen». (Taustalla ovat tietenkin Deleuze & Guattari.) Siihen ei sovi mitenkään ajatus hitaasta hyvinvointivaltion jälleenrakentamisesta. Missä vaiheessa tämä sekaannus on tapahtunut? Milloin palkkatyöstä vapautuminen ja sosiaaliturva on sekoitettu toisiinsa? Yhdistelmä on mahdoton. Mahdollisuus kieltäytyä työstä veisi pohjan nykyiseltä yhteiskunnalta. Oleellista on kuitenkin se, että perustulo sosiaaliturvana ei vastaa esimerkiksi Sitvasin sille asettamiin odotuksiin. En väitä, etteikö perustulon kautta olisi saavutettavissa pienempiä voittoja, jotka toisivat todellisia parannuksia ihmisten elämään - helpotukset esimerkiksi Kelan opintotukihelvettiin varmasti nostaisivat itse kunkin elämänlaatua. Jos kuitenkin pidämme tätä vasemmiston ainoana tulevaisuudenvisiona, kuten Mauranen ja Rissanen, ei byrokratian helpottaminen riitä vielä mihinkään.

PERUSTULO OPISKELIJOIDEN PELASTAJANA Joitain vuosia opiskelija-aktivismissa pyörineenä olen kohdannut välillä tunteen siitä, että yhteiskunnallinen toiminta tapahtuu jossain muualla kuin opiskelijoiden arkipäivässä. On jokin tämän ulkopuolinen »todellisten kamppailujen» tila, joka tarkoittaa enemmän tai vähemmän valtakunnanpolitiikkaa ja erilaisissa elimissä toimimista. Virallisia kanavia. Perustuloon tuntuu liittyvän jonkinlainen huono omatunto. Ei voida ajaa parannusta vain opiskelijoiden tilanteeseen, vaan se pitää ulottaa osaksi tätä yhteiskunnallista tilaa. Totta kai olisi älytöntä tuhota hyvinvointivaltion rippeet opintotuen korottamiseksi, mutta en tarkoita nyt sitä. Jos kapitalismi ajatellaan immanentiksi järjestelmäksi, se tarkoittaa käytännössä sitä, että se on kaikkialla. Samaa taistelua voidaan käydä siis niin oman arjen kuin päivänpolitiikankin tasolla. Rajattomien tulostuskiintiöiden ja avoimien opiskelutilojen puolesta taistelu ei ole silloin vähemmän arvokasta kuin kehysriihen lobbaaminen – ero on kuitenkin siinä, että edellä mainitut kamppailut antavat suorempaa palautetta ja osallistavat useampia. Perustulossa opiskelijoiden pelastajana on jonkinlaista epäilyttävää transsendenssia, ainakin jos se ajatellaan sosiaaliturvana. Jostain ylä- ja ulkopuolelta tulee valo, joka poistaa kaikki ongelmat. Aivan konkreettisesti yläpuolelta, kun sosiaaliturva laskeutuu alas valtiolta sen kansalaisille. Mistään ruohonjuuritason toiminnasta ei siis voida puhua. TIETOKYKYKAPITALISMI Jussi Vähämäki on hahmotellut kapitalismin nykyistä vaihetta, tietokykykapitalismia ainakin Uuden työn sanakirjassa (2006) ja Itsen alistuksessa (2009). Tietokyky ei käsitteenä sano kauheasti ja Vähämäen teksti on haastavaa. Jonkinlaisena tiivistyksenä voisi sanoa, että nykyään talouskasvun mahdollisuus nähdään ihmisten kehittämisessä koneiden kehittämisen sijaan. Kaksi muuta oleellista piirrettä tietokykykapitalismissa ovat tiedon muodostamisen ja jakamisen luonne – ja sen hyödyntäminen, ja ihmiselämän tuominen laajemmin työn piiriin – lisäämättä työn korvausta, siis palkkaa. Kaiken kaikkiaan siis työ tehostuu ja lisäarvon kerää kokonaan pääoma. Vähämäen mukaan tietoa tuotetaan ja jaetaan yhteisesti. Hän kirjoittaa Marxin pohjalta general intellectista, älystä yleensä, jota ei voida selvästi rajata. Esimerkiksi opiskelussa saatu tieto muodostuu yhdessä muiden ihmisten kanssa eikä vain kirjoja lukemalla – olen ainakin itse oppinut paljon enemmän kahvipöydissä kuin luennoilla. Tällainen tieto on selvästi jaettua. Työtä tällaisen tiedon tuottamiseen ja hyödyntämiseen on lähes mahdoton mitata juuri sen jaetun luonteen takia. Tällaisen tiedon käsittely, tietotyö, on kuitenkin se, mitä moni opiskelija tekee tällä hetkellä opintopisteidensä eteen ja suoraan työkseen. Korvaus maksetaan kuitenkin vain mitattavasta työsuorituksesta, merkkimäärän pohjalta tai yhtenä kiinteänä palkkiona. Pääoma siis hyödyntää yhteistä jaettua tietoa sille hyvin edullisesti. Harva prekaari elää työllään ja moni nostaakin tukia. Perustuloa kaavaillaan monesti tällaisen silpputyön tueksi. Eikö tähän ongelmaan parempi ratkaisu olisi kuitenkin vaatia silpputyöstä parempaa palkkaa? Jos perustulolla vain maksetaan se osuus, mikä silpputyöläiseltä palkan jälkeen puuttuu elämisestä, voidaan puhua jo tulonsiirrosta yrityksille. Useita perustulomalleja ajetaan vielä kustannusneutraaleina. Tämä on älytöntä tilanteessa, jossa työn tuottavuus yrityksille on kasvanut jo monin tavoin. Vähämäki näkeekin perustulon yhtenä muotona jakaa tietotyön tuottama arvo. General intellectiin osallistuvat tavoillaan lähes kaikki, eikä työsuorituksia voi mitata. Paras tapa jakaa tuotettu arvo olisi siis kaikille yhtä suuri perustulo. Tämä tarkoit-

taa kommunismia, ei sosiaaliturvaa. Tämä on kuitenkin tärkeä ajatus työn riiston tarkastelussa opiskelijan näkökulmasta. »Työ vaatii koko elämän, kokemuksen ja koulutuksen, mutta korvaus saadaan vain siitä mikä on ’tehty’, lopputuotteesta.», kirjoittaa Vähämäki Uuden työn sanakirjassa (s. 23). Ei riitä, että työstä saa surkeaa palkkaa. Elämä pitää järjestää niin, että tarjotun työtehtävän pystyy aina ottamaan vastaan. Töiden välinen aika kuluu uusia töitä etsiessä ja itseään kehittäessä. Vähämäen mukaan pääoma on ottanut osaksi tuotantoaan ihmispääoman, jonka uusintamiseen ja kasaamiseen se ei ole osallistunut. Ihmispääoma tarkoittaa ihmisen koko persoonaa, taitoja, tunteita ja tietoa, ja tietyssä mielessä jopa tämän käytössä olevaa aikaa. Tämä uusi aitaus ei koske ainoastaan tietotyöntekijöitä. Taannoin sosiaalisessa mediassa kiersi juttu suoran plussa tai miinus –äänestyksen tuomisesta bussikuskeille. Jos kuski ei hymyile asiakkaalle, se näkyy palkassa. Yhdysvalloissa baristoilta odotetaan jääkahvi-osaamisen lisäksi ensiluokkaista taitoa keskustella vaporwavesta tai mistä tahansa muusta muodikkaasta. Tiedämme kaikki, ettei tällainen sosiaalinen osaaminen näy kummankaan ammattiryhmän palkassa, mutta ehdottomasti Starbucksin tuloksessa. Tietoa ja taitoa on pidettävä yllä yrityksen käyttöön ilmaiseksi. OPISKELU TIETOKYKYKAPITALISMISSA Tietokykykapitalismissa oleellisena nähdään ihmisten kehittäminen ja tämä tekee myös opiskelusta sille uudella tavalla tärkeää. Olemmekin nähneet, kuinka korkeakoulut ovat jo vuosia olleet erilaisten uudistusten kohteena ja kirjoitushetkelläkin EK:n liskot ja Aallon professorit huutavat opiskelijoiden verta ja aiempaa valmistumista. Skitsofreenisesti pääoma haluaa samaan aikaan lisää innovaatioita ja lisää kuria. Tämä voi myös olla suomalaisten poliitikkojen typerää uskoa erillisiin opiskelu- ja työelämiin. Hieman yllättäen sama valtion kaksoishahmo näkyy myös vasemmistolaisessa perustuloajattelussa. Paha valtio jauhaa opiskelijoita pääoman käyttöön ja hyvä valtio maksaa opiskelijalle perustuloa. Ketä tässä nyt sitten kehtaa haukkua skitsoksi? Joka tapauksessa tämä kertoo koulutuksen tärkeydestä nykyiselle kapitalismille. Yliopistolain jälkeen keskustelu opiskelusta on pyörinyt lähinnä perustulon ympärillä, vaikka kohteena pitäisi olla koko opiskelijaelämä arkena ja kokemuksena. Tiedän, etten ole ainoa, joka pitää vaikka Kaisa-taloa kammottavana avokonttorina – eikä tämä mielleyhtymä varmasti ole sattumaa. Perustulon unelmana on vasemmistolaisissa opiskelijapiireissä ollut radikaali vapaus. Ei liberaalien vapaus, kuten oikeus naida eläimiä tai ostaa pilveä kaupasta ja mitä näitä nyt on, vaan vapaus elää itseämme varten eikä työvoimana pääomalle. Perustulo tuskin tulee toteuttamaan tätä unelmaa, eikä siihen löydy mitään muutakaan helppoa oikotietä. Ei perustulon eteen tehdystä työstä silti kannata tietenkään luopua. Se pitää vain jättää yhdeksi osaksi laajempaa kokonaisuutta. Me haluamme perustuloa ja vapaampaa opiskelua ja enemmän palkkaa ja vähemmän töitä, emmekä mitään näistä yksin.

Petri Vaittinen

MUODOLLA ON VÄLIÄ Vasemmiston ideat, selitykset ja ratkaisut ovat parempia kuin oikeiston. Ne vastaavat todellisuutta ja niiden takana on tieteellistä näyttöä. Ne tekevät onnellisiksi ja lisäävät hyvinvointia. Kuitenkin ne ovat jäämässä alakynteen Suomessa. Yliopistolla tilanne on parempi, mutta kaukana siitä miten asioiden laidan tulisi kaikella kohtuudella olla. Syitä tähän on varmasti useita, mutta luulen, että osaltaan kyse on siitä miten vasemmistolaisuus esitetään. Äänestääkseen vasemmistoa tai ollakseen vasemmistolainen, ihminen kokee, että häneltä vaaditaan jotain erityistä. Hän kokee, että häneltä vaaditaan enemmän kuin ihmisten ja ympäristön kannalta parhaiden vaihtoehtojen kannattamista. Ei pitäisi vaatia. Vasemmistolaisuus koetaan helposti elämäntapana ja toimintaa jatkuvasti määrittävänä tekijänä. Tämä on hyvä, mutta paljon pitäisi voida luoda tilaa myös toisenlaiselle vasemmistolaisuudelle. Sellaiselle, joka ilmenee harvemmin, ehkä vain äänestäessä. Sellaiselle, jossa on mukana enemmän järkisyitä kuin aatteenpaloa. Ei tarvitse olla siloteltua kiiltokuvaa tai kalliin mainostoimiston sisällöttömiä jippoja, mutta asiallinen olisi hyvä olla. Näin varsinkin silloin, jos muut odottavat jotain aivan toista. Kuten vuonna 1988 ilmestyneessä Kansalaistottelemattoman käsikirjassa todetaan: »Pane punkkarit puhumaan kirjakieltä ja liituraitakaverisi heittämään slangia.» Ehkä näin saataisiin mukaan niitäkin, jotka eivät ole tähän asti syystä tai toisesta tahtoneet samaistua vasemmistoon.

Lauri Linna

Suomessa kuulee harvoin puhuttavan globaalista vesikriisistä, joka maailmaa tänä päivänä koettelee. Tämä voidaan tietyssä mielessä nähdä hyvänä merkkinä: Suomessa ei ole välttämättä tarvinnut juurikaan puhua vesikriisistä, sillä meillä puhdasta makeaa vettä on tähän asti riittänyt jotakuinkin kaikille. Se etuoikeus, joka Pohjoismailla tässä kysymyksessä on, ei kuitenkaan tee ongelmasta vähemmän todellista muualla1. Valitettavasti globaali vesikriisi on mitä todellisin, ja sen takia hiljaisuus on hyvin huolestuttavaa.

MITÄ TEHDÄ? Kamppailu vedestä ilmenee lukemattomissa muodoissa ja sitä voi käydä hyvin monella tasolla. Suomessa esimerkiksi kaivosbuumi uhkaa vesien puhtautta ja TTIP-sopimusneuvottelut niiden julkista hallinnointia. Ylikulutus ja eläintuotanto syventävät myös veteen liittyvää globaalia epätasa-arvoa. Näitä asioita on siis perusteltua vastustaa myös vesioikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Suomessa monien ympäristöjärjestöjen kautta pääsee toimimaan vesiensuojelun parissa, mutta nimenomaan vesioikeudenmukaisuuteen keskittyvät ennen kaikkea Maan ystävät ja Siemenpuu. Kansainvälisellä kentällä asiaa edistävät mm. julkisten alojen ammattiliittojen kattojärjestö Public Services International, jokien elinvoimaisuutta puolustava International Rivers sekä Blue Planet Project, jossa Barlow itse toimii. Omaan piiloveden kulutukseen voi vaikuttaa suoraan esimerkiksi luopumalla eläinperäisistä tuotteista, vähentämällä kulutusta ylipäänsä ja suosimalla lähellä tuotettuja tuotteita, joista tietää, ettei niiden valmistus rasita maailman kuivien alueiden vesitasapainoa. Vesitoiminnan tueksi on hyvä ottaa asioista selvää. Barlow’n kirjan lisäksi suomenkielistä vesioikeudenmukaisuuskirjallisuutta edustavat myös mm. Anja Portinin toimittama Kirja vedestä (Into 2010), Belen Balanyan Vettä kaikille – yksityistämisen oikeudenmukaisia vaihtoehtoja (Like 2005) ja edelleen ajankohtainen intialaisen tutkija-aktivistin Vandana Shivan Taistelu vedestä (Vastapaino 2003), jotka kaikki löytyvät yliopiston kirjastosta. Akvaattisten tieteiden opinnoista yliopistolla saa ymmärryksen lisäksi myös opintopisteitä.

Mitä vesikriisillä sitten tarkoitetaan? Lainaan määritelmän kanadalaiselta pitkän linjan vesiaktivistilta Maude Barlow’lta. Kirjassaan Veden varassa – globaali kamppailu oikeudesta veteen2 hän katsoo kolmen samanaikaisen kehityskulun antavan meille perusteet kutsua nykytilannetta globaaliksi puhtaan makean veden kriisiksi. VESIKRIISIN ANATOMIA Ensimmäinen suuri ongelma koskee saatavilla olevan veden laatua ja määrää: käyttökelpoinen makea vesi hupenee maailmasta kovaa vauhtia. Pohjavesiä käytetään niiden uusiutumiskykyä nopeammin ja vesistöjä saastuu jatkuvasti teollisuuden ja maatalouden levittäytymisen seurauksena. Veden kiertokulun ja luontaisen puhdistumisen kannalta elintärkeitä kosteikkoja ja metsiä raivataan. Lisäksi ilmastonmuutoksen myötä meri nousee suolaamaan rannikoiden pohjavesialueita käyttökelvottomiksi ja lämpenevä maa haihduttaa enemmän vettä. Toinen alati kärjistyvä ongelma liittyy veden epätasaiseen jakautumiseen. Käyttökelpoista vettä on yhä vähemmän, mutta ihmisiä jatkuvasti enemmän, eikä veteen liittyvä epätasa-arvo ole helpottumaan päin. Jo nyt lähes kaksi miljardia ihmistä elää vedenpuutteen rasittamilla alueilla ja määrä on kasvamaan päin. Barlow’n mukaan jo pelkät väestönkasvun ennusteet enteilevät 80 prosentin lisäystä vedentarpeeseemme vuoteen 2050 mennessä, mutta käyttökelpoista vettä ei nytkään riitä kaikille. Veden riittämättömyys on arkipäivää paitsi Afrikassa, Aasiassa ja Australiassa, myös suuressa osassa Yhdysvaltoja ja Latinalaista Amerikkaa. Köyhissä maissa kaupunkien vesihuoltojärjestelmät on aikanaan rakennettu keskustoihin rikkaalle eliitille. Tänä päivänä vesilaitosten on vaikea pysyä nopean kaupungistumisen perässä ja miljoonat ihmiset asuvat suurkaupunkien laitamilla ilman vesijohtoja tai viemäreitä. Epätasa-arvoa syventävät piilovesivirrat, joiden kautta globaalissa etelässä tapahtuva alkutuotanto köyhdyttää paikallisia vesivaroja pohjoisen kuluttajien nautinnon tähden. Teollisuuden ja maatalouden vaatima vesi on pois muusta käytöstä ja häiritsee merkittävästi veden kiertokulkua – vesistöjen saastuminen on vielä oma lukunsa. Toinen vesiepätasa-arvoa ruokkiva tekijä on suurten jokien patoaminen ja niiden kulkusuuntien muuttaminen. Tämä vie veden pois vanhoilta uomiltaan ja siitä riippuvaisten yhteisöjen ja ekosysteemien luota. Usein nämä hankkeet kulkevat vieläpä kehityksen lipun alla, vaikka paikallisille asukkaille ja ympäristölle ne tuovat mukanaan lähinnä tuhoa hyötyjen koituessa suurteollisuudelle ja yksityiselle pääomalle. Kriisin kolmas elementti kulkee käsi kädessä yhtiövallan levittäytymisen kanssa: veden hallinta on viime vuosikymmeninä siirtynyt hirvittävällä vauhdilla julkiselta sektorilta yksityiselle, eikä tahti näytä hellittävän. Yksityistämisen myötä valta karkaa demokratian piiristä pienen eliitin käsiin. Kun ylikansalliset vesijätit saavat otteensa vedestä, saavat peruspalveluiden ja inhimillisten tarpeiden käsitteet väistyä markkinalogiikan tieltä. Barlow osoittaa kirjassaan näiden yritysten viis veisaavan siitä, jos maksukyvyttömät jäävät ilman vettä, kunhan osakkeenomistajat pysyvät tyytyväisinä. Vesimarkkinoiden jo valmiiksi erittäin lupaavat tulevaisuudennäkymät käyvät vieläpä sitä paremmiksi, mitä niukemmaksi vesi käy, eikä ole mikään ihme, että nk. sininen kulta kiinnostaa investoijia ja yrityksiä yhä enemmän. Mikään näistä ilmiöistä ei ole syntynyt sattumalta. Barlow omistaa kirjastaan pitkät pätkät kriisin synnyn ja sitä tuottavien rakenteiden yksityiskohtaiseen ruotimiseen. Pullovesibisneksen raadollisuudesta ja suolanpoiston kaltaisista näennäisratkaisuista vedenhallinnan globaaliin hyvävelikerhoon maailmantuskalta on vaikea välttyä. Erityisen synkäksi vetää kuvaus Maailmanpankin määrätietoisesta toiminnasta veden yksityistämiseksi globaalissa etelässä. Ei toki ole mikään uutinen, että se pakottaa etelän köyhiä maita yksityistämään julkista pääomaa lainojen ehtona tilanteissa, joissa näillä mailla ei ole minkäänlaista neuvotteluvaraa. Yllättävämpää oli

lukea siitä, kuinka ajatus on lyönyt läpi myös YK:ssa ja kuinka Maailmanpankki on onnistunut luomaan illuusion jonkinlaisesta globaalista yksimielisyydestä, että yksityistäminen on paras menettely kaikissa vesikysymyksissä. Näiden kertomusten valossa maailman veden tulevaisuus näyttää totisesti kurjalta. RAJAT YLITTÄVÄ KAMPPAILU VEDESTÄ Onneksi yhtiövalta ja uusliberalismi eivät ole ainoita yhteiskunnallisia voimia, vaan niille on myös vastaliikkeensä. Vesikysymysten parissa vuosikausia toiminut Barlow esittää kirjassaan myös oman näkemyksensä tämän liikkeen syntyyn ja dynamiikkaan. Joka kerta, kun vesibisneksen ja -politiikan huiput kokoontuvat globaaleihin vesikonferensseihin, myös ruohonjuuritasolta ponnistava vesioikeudenmukaisuusliike voimistuu – yleensä toki näiden konferenssien ulkopuolella. Samoin paikallistasolla, kun ihmisiltä uhataan viedä vesi, he nousevat puolustamaan sitä sillä usein heillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Barlow’n kirja vilisee esimerkkejä veden yksityistämisen ja kaupallistamisen vastustuksesta paikallisyhteisöistä maailmanlaajuisiin ammattiliittoihin ja puoluevasemmistosta ympäristöjärjestöihin. Missä katkaistaan kuninkaan palatsista vesi, missä opetellaan yhdessä purkamaan vesimittareita, missä tunkeudutaan huippukokouksiin – koska kamppailua käydään useilla kentillä, ovat keinotkin monenkirjavia. Suomessakin kerättiin hiljattain nimiä eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen veden tunnustamiseksi perusoikeudeksi EU:ssa3. Kaivosten, metallisulattojen, liuskekaasun vesisärötyksen, monokulttuuriplantaasien, keinokastelun ja jättipatojen vastustamisessa on usein kyse myös puhtaan veden turvaamisesta, vaikkei se yleensä siihen jääkään. Vesikamppailut eivät koskaan ole vain vesikamppailuja, vaan niihin liittyy aina myös muita kehitykseen, valtaan, ympäristönsuojeluun, oikeudenmukaisuuteen ja autonomiaan liittyviä kysymyksiä. Vesikriisin perusteellinen käsittely vaatiikin ympäristö- ja yhteiskunnallisten kysymysten kokonaisvaltaista hahmottamista. Barlow onnistuu tässä varsin hyvin. Vaikka näin monisyinen ongelmien vyyhti voi laajuudessaan näyttää lamaannuttavalta, meidän on kyettävä näkemään myös sen potentiaali tuoda hyvin erilaisia toimijoita ja liikkeitä yhteen samojen vaatimusten taakse. Jos eri vesikamppailujen väliset kytkökset tehdään näkyviksi ja eri taustoista tulevat toimijat pääsevät yli erimielisyyksistään muissa asioissa, voi Barlow’n kuvaama globaali vesioikeudenmukaisuusliike kasvaa ja voimistua entisestään sekä parhaimmillaan muuttaa kehityksen suunnan. Ruohonjuuritason järjestäytymisen ja laajemman verkostoitumisen lisäksi Barlow muotoilee ehdotuksensa kansainväliseksi vesisopimukseksi, johon valtiot tulisi saada sitoutumaan ihmisoikeussopimusten tapaan. Kuten vesikriisissäkin, Barlow’n sopimuksessa on kolme osaa: vesiensuojelu, vesioikeudenmukaisuus ja vesidemokratia. Sopimus ei toki olisi lopullinen päämäärä, vaan yksi työkalu lisää jolla saattaa veden riistäjiä vastuuseen. Erilaiset kansainväliset neuvottelut tosin ovat kirjan ilmestymisen jälkeen aiheuttaneet sen verran karvaita pettymyksiä, etten pidättäisi hengitystäni kunnianhimoista ja sitovaa vesisopimusta odotellessa. Vesikysymyksessä on siis paljon potentiaalia, mitä ympäristöliikkeen ja vasemmiston lähentymiseen tulee. Anarkistisemmin suuntautuneet saattavat sen sijaan perustellusti vierastaa Barlow’n optimistista suhtautumista julkiseen sektoriin ja kansainvälisiin sopimuksiin. Monet globaalin etelän heikot hallitukset ovat myös hyvin toisenlaisia toimijoita kuin rikkaiden Pohjoismaiden sosiaalidemokraattiset koneistot. Vesialan jättiläiset sen sijaan ovat pitkälti samoja joka paikassa, eivätkä mitenkään kovin houkutteleva vaihtoehto missään. MIHIN OLLAAN MENOSSA? Barlow miettii kirjansa viimeisessä luvussa veden tulevaisuutta. Hänen katsauksensa veden geo- ja turvallisuuspolitiikkaan on huolestuttava: suurvallat kiinnittävät yhä enemmän huomiota veteen, ja kon-

flikteja on luvassa sitä enemmän mitä niukemmaksi vesi käy. Jo nyt esimerkiksi Laosin Xayaburin tuhoisa jättipatohanke Mekongjoella ja Etiopian suunnitelmat Niilin patoamiseksi aiheuttavat eripuraa naapurivaltioiden välille. Veden geopolitiikkaan tuovat oman elementtinsä myös vesipakolaiset, joita kuivuudet, aavikoituminen, jättipadot ja veteen liittyvät konfliktit synnyttävät. Jos vesibisnes ja yksityistäminen levittäytyvät tähänastista tahtia, yhä suuremmat määrät ihmisiä jäävät tulevaisuudessa ilman vettä. Ilmastonmuutos nostaa merenpintaa, lisää tulvien ja kuivuuksien riskiä monin paikoin sekä uhkaa vuoristojäätiköitä, joista monet vesistöt saavat alkunsa. Juomakelpoista vettä tullaan luultavasti kuljettamaan yhä pidempiä matkoja ympäri maailmaa joko putkia pitkin tai tankkereilla, mikä vesihuollon turvaamisen sijaan vain syventää kriisiä. Uudet teknologiat, kuten sadepilvien keinotekoinen »kylväminen» ja nanotekniikkaa hyödyntävät suolanpoistolaitokset, tuskin tuovat helpotusta ellei ongelmien syihin puututa. Lisäksi ne aiheuttavat yleensä muita ongelmia sekä vaativat paljon energiaa ja luonnonvaroja. Halvan energian aikakauden vedellessä viimeisiään huipputeknologian tarjoama oljenkorsi näyttää yhä hennommalta. Tilanne ei totisesti näytä kovin valoisalta, mutta Barlow’n kuvaus uudesta globaalista vesioikeudenmukaisuusliikkeestä herättää toivoa. On mahdoton sanoa missä määrin kansalaisten järjestäytyminen vetensä puolustamiseksi kykenee ratkaisemaan tai lievittämään vesikriisiä, mutta mitä useampi meistä tuo panoksensa tuohon liikkeeseen, sen paremmat edellytykset sillä on onnistua. Sitä vastoin minun on hyvin vaikea nähdä, miten kriisi voisi helpottaa ilman tuota järjestäytymistä. Vesikysymys saattaa yhä tuntua etäiseltä, sillä Suomessa edelleenkin sataa enemmän vettä kuin sitä haihtuu ja tämä on veden kannalta edelleenkin maailman etuoikeutetuimpia paikkoja elää. Ei kuitenkaan pidä missään nimessä erehtyä luulemaan, että olisimme immuuneja millekään globaalin vesikriisin kolmesta aspektista, saati kriisin välillisiltä vaikutuksilta. Esimerkiksi kaivosbuumi, TTIP-neuvottelut, talouskuripolitiikka ja pullovesibisnes uhkaavat kukin omalla tavallaan täkäläisten vesien tulevaisuutta ja niiden vastustaminen on samalla veden puolustamista. Suomen vesien lisäksi meidän on tietenkin otettava vastuu oman kulutuksemme vaikutuksista globaalissa etelässä. Pohjoisen materiaalinen hyvinvointi perustuu ylipäänsä pitkälti ongelmien ulkoistamiseen etelään, eikä vesi ole mikään poikkeus. Vesikamppailujen typistäminen pelkäksi kuluttaja-aktivismiksi ei kuitenkaan vie meitä vielä mihinkään. Meidän on löydettävä omat tapamme liittyä kansainväliseen kamppailuun vesioikeudenmukaisuuden puolesta. Vesikriisistä puhuminen – myös Suomessa – on ensimmäinen askel siihen suuntaan.

Angi Mauranen

Suorastaan päinvastoin: suomalaisten vesijalanjäljestä lähes puolet muodostuu tuontituotteista. Toisin sanoen Suomessa, missä vettä riittää, vedenkulutus ulkoistetaan tehokkaasti niukempien vesivarojen alueille. Ks. WWF Suomen raportti Suomen vesijalanjälki vuodelta 2012. 1

2 Tämä teksti perustuu pitkälti Barlow’n kirjaan. Alkuteos Blue Covenant – The Global Water Crisis and the Coming Battle for the Right to Water ilmestyi vuonna 2007. Suomeksi sen julkaisivat Like ja Into vuonna 2013. 3 Aloitteen allekirjoitti lähes kaksi miljoonaa kansalaista ympäri Eurooppaa, mutta EU-komission laimeasta lausunnosta helmikuussa 2014 ei seurannut mitään konkreettisia toimenpiteitä. Ks. right2water.eu

VASEMMISTON UMPIKUJAT

ViERAs KyN채

Mink채laista tulevaisuutta vasemmisto on ajamassa? 10

Hyvinvointivaltion puolustaminen ja leikkauspolitiikan vastustaminen on reaktiivista vastarintaa, jolla ei ole aktiivista tulevaisuusvisiota. Hyvinvointivaltion kontekstissa ei ole mahdollista muuttaa kapitalismin keskeisiä rakenteita, koska valtio on niistä riippuvainen. Onko vasemmiston tarjoama kansallisvaltion ja sen valta-aseman vahvistaminen markkinoihin nähden tavoittelemisen arvoista? Mielestämme ei. Anarkismi vaikuttaa ainoalta keinolta käydä vastarintaan paikallisille ja maailmanlaajuisille valtarakenteille. ONKO MARKKINOIDEN YLIKANSALLINEN KONTROLLI MAHDOLLISTA? Toisin kuin oikeistolle, vasemmistolle tuloerojen kasvu on yhteiskunnallinen ongelma. Valtiouskovaisuus yhdistää kuitenkin puolueita oikealta vasemmalle. Monet vasemmistolaiset tahot vasemmistoliiton kaltaisista puolueista ATTAC:in tapaisiin kansalaisjärjestöihin ehdottavat ratkaisuna eriarvoistumiseen markkinoiden ylikansallista kontrollia, jotta varallisuus saataisiin jaettua tasaisemmin ja valta pysyisi kansallisvaltioilla kansainvälisten suuryritysten sijaan. Tällaisessa kritiikissä haikallaan usein hyvinvointivaltion rakentamisen kultakauteen 1960ja 70-luvuille, jolloin tuloerot Suomessa vähenivät, mutta eivät koskaan lakanneet olemasta. Kapitalismin ekspansionistiseen luonteeseen kuuluu ajatus jatkuvasta kasvusta. Tämän takia valtaosa ihmiskunnasta joutuu työskentelemään nälkäpalkalla samalla kun maapallon ekosysteemit ovat tuhoutumassa suuryritysten käyttäessä loppuun viimeisetkin luonnonvarat. Valtiot saavat taloudellisen valtansa markkinoilta ja markkinatalous saa suojelusta ja legitimiteettinsä valtioilta. Poliittiset päätökset syntyvät näiden voimien neuvotellessa symbioottisessa suhteessa. Edustuksellisessa demokratiassa ihmisten vaikutusmahdollisuudet typistetään tavanomaisesti niin sanottuihin kansalaisten laillisiin vaikutuskeinoihin. Kunnanvaltuustojen, eduskunnan ja europarlamentin päätökset tehdään kuitenkin pääosin salassa ennaltavalmisteltuja kaavoja noudattaen. Yritysten, järjestöjen ja poliittisten vaikuttajien hyvä veli -verkostot hoitavat hommat kulissien takana. Tämän vuoden aikana julkisuuteen tullut suuryritysten valtaa kasvattava ttip-sopimus (transatlanttinen kauppa- ja investointisopimus) on malliesimerkki päätösten tekemisestä edustuksellisen demokratian kulisseissa.

Globaali varallisuuden tasaaminen valtiollisten instituutioiden toimesta tuskin tulee toteutumaan, koska se sotii markkinatalouden periaatteita vastaan. Tällöin myös unohdetaan valtion rooli kapitalistisen ideologian ylläpitäjänä ja pääoman kasautumisen mahdollistajana ja turvaajana. ENTÄ TOIVOTTAVAA? Valtion keskeisiin tehtäviin kapitalismissa kuuluu hallitsevan ideologian uusintaminen esimerkiksi joukkotiedotusvälineiden ja koululaitoksen kautta. Ideologian pettäessä valtio voi aina ottaa väkivaltamonopolinsa käyttöön ja lähettää poliisin tai armeijan kadulle hallitsemaan tyytymättömiä ihmisiä. Vahvistamalla kansallisvaltiota suhteessa globaaleihin finanssimarkkinoihin tai EU:hun ja EKP:hen voidaan päätyä kansallismielisyyden lietsomiseen ja valtion tukahduttavien voimakeinojen lisääntyvään käyttöön ja legitimoimiseen. Edustuksellisessa demokratiassa varsinaisten päätösten sijaan ihmiset pääsevät valitsemaan itselleen edustajia neljän vuoden välein. Näiden edustajien ja puolueiden on turha odottaa muuttavan valtiojärjestelmää ratkaisevasti, sillä he pääsevät asemansa puolesta hyötymään siitä. Valtiot luovat hierarkioita ihmisten välille erottamalla heitä kansallisuutensa perusteella sekä asettamalla ihmisiä johtavaan asemaan. Kukaan ei valitse syntyvänsä tiettyyn valtioon, siihen liitetään aina kysymättä, ja valtioiden vaikutuspiiristä poistuminen on käytännössä mahdotonta. Valtiovaltaa ei tule säilyttää, vaikka se vastoin kaikkia todennäköisyyksiä onnistuisikin globaalien tuloerojen tasoittamisessa.

Emme tarvitse uusia vallan keskittämiseen pyrkiviä poliittisia ryhmiä. Nykyisen ja tulevan yhteiskunnallisen liikehdinnän tulee perustua ihmisten omille tarpeille. Toimimisen voi aloittaa omasta elinpiiristään kuten omalta asuinalueelta, koululta tai työpaikalta. Työläisten itsehallinnoima Vio.me. tehdas Thessalonikissa, Kööpenhaminan vuosikymmeniä sitten vallattu vapaakaupunki Christiania ja lukemattomat ekoyhteisöt ovat lähellä anarkistista ihannetta: yhteisöä, jonka jäsenet päättävät itse omasta elämästään. Paikallisten ongelmien yhdessä ratkaiseminen ja niiden yhteyden näkeminen globaaleihin valtarakenteisiin ovat ensimmäisiä askelia kohti anarkistista yhteiskuntaa.

A-ryhmä

ANARKISTISET VAIHTOEHDOT Anarkisteja yhdistää pyrkimys luoda taloudellisista, yhteiskunnallisista ja sosiaalisista valtahierarkioista vapaa yhteiskunta. Nykyään painotetaan myös pitkälle menneiden ympäristötuhojen pysäyttämistä ja ekologisten ja sosiaalisten kysymysten yhteenkietoutunutta luonnetta. Anarkistisia tulevaisuusvisioita yhdistää antiautoritaariset periaatteet kuten jokaisen oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon. Byrokraattisten ammattiliittojen, poliittisten puolueiden ja kansalaisjärjestöjen sijaan voimme järjestäytyä horisontaalisesti toimiviin itsehallinnollisiin ammattiliittoihin, osuuskuntiin ja muihin ryhmiin.

Es i me r k k i opiskeli jalla

ei ole lapsia

Opintoaikarajauksista ja opintotuen ehtojen kiristyksistä tulee mieleen putki, jossa opiskelijat opiskelevat nopeasti ja tehokkaasti täsmätutkinnon, eivät kuluta energiaa iltatöissä, eivätkä missään tapauksessa poikkea ihanteellisesta elämänjärjestyksestä, jossa opintoja seuraa vakituinen työpaikka ja sitten vasta perheen perustaminen. »Kuvitteellinen opiskelija ei tee muuta kuin opiskelee», Pinja, 27, summaa. »Kuinka moni muka oikeasti on sellainen?» Pinja valmistui viime vuonna suomen kielestä. Opiskeluaikaa hän kuvaa silppumaiseksi, kun juostiin töistä luennolle ja välillä vaihdettiin lennossa puoliso Tuomon kanssa lastenhoitovuoroa metroasemalla, jotta kumpikin vanhemmista sai tehtyä opintojaan. Jussi, 40, opiskelee elintarvikealaa ja Mikko, 29, eläinlääketiedettä. Kumpikin tekee toista tutkintoa, ja kummallakin on kaksi lasta. Tenttiin on luettava lasten päivärytmin mukaan, eikä iltoja ja viikonloppuja voi käyttää vain opiskeluun. Lasten sairastelu voi sotkea suunnitelmat ja siirtää tärkeän tentin jopa vuodella eteenpäin. Tällaisissa tilanteissa on auttanut yliopiston joustava suhtautuminen. »Pienet lapset sen sijaan eivät ymmärrä, jos sanoo, että ’nyt ei ole aikaa’», Mikko sanoo. »Toisaalta nyt voi elää kahdenlaista elämää», Jussi sanoo. »Omalla ajalla täytyy opiskella täysipainoisesti, ja lasten kanssa tekee jotain ihan muuta kuin opintoja.» HYY on tutkinut perheellisten opiskelijoiden kokemuksia vuonna 20121. Raportin mukaan noin 9–13 prosentilla korkeakouluopiskelijoista on huollettavia lapsia. Raha, lastenhoidon järjestäminen ja opintojen joustamattomuus aiheuttavat ongelmia. Monelle

yliopiston lapsiparkki on korvaamattoman tärkeä – mutta se on usein täynnä eivätkä kaikki saa hoitoaikoja. Myös sijainti on keskustakampuksen ulkopuolella opiskeleville hankala. »Jos täällä Viikissäkin olisi lapsiparkki, käyttäisimme sitä varmasti», Jussi sanoo. »Lapset ovat osan viikkoa päivähoidossa, mutta muina aikoina lapsiparkkinamme toimivat appivanhempani. Heidän apunsa on itse asiassa mahdollistanut opiskeluni.» Pinja ja Tuomo hoitivat lasta vuorotellen opintojen ja työn lomassa. Enemmän stressiä aiheutti raha. »Opiskelijana on hyväksyttävää olla köyhä. Se ei tunnu leimaavalta, koska kaikki tietävät sen olevan todennäköisesti väliaikaista. Toimeentulosta on silti joutunut valtavasti stressaamaan. Kuitenkin olemme aina pärjänneet jotenkin. Joskus vanhemmat ovat auttaneet taloudellisesti.» Ongelmia aiheutti yleisen asumistuen piiriin siirtyminen. Sen vuoksi asumisen tuki laski perhekoon kasvaessa ja perheen tulot romahtivat. Tällaisessa tilanteessa tulovajetta voi olla mahdoton paikata edes työnteolla opintotuen tulorajojen vuoksi. Tuloraja on sama riippumatta siitä, asuuko yksin vai pitääkö samalla rahalla elättää lapsiakin. Pahimmillaan se voi johtaa tuloloukkuun. Pinjan mielestä lapset pitäisikin huomioida tulorajoissa ja opintotuessa pitäisi olla lapsikorotus. Mikko korostaa kohtuuhintaisen asumisen merkitystä. Sen ansiosta hän on voinut opiskella päätoimisesti ja tehdä töitä vain silloin, kun ei ole opintoja. »Olemme olleet onnekkaita, sillä olemme aina saaneet Hoasilta asunnon elämäntilanteiden vaihtuessa. Yksityisillä vuokramarkkinoilla joutuisimme tyytymään perheen kokoon nähden

liian pieneen asuntoon, ja todennäköisesti joutuisin käymään töissä. En tiedä, miten opiskelu silloin onnistuisi.» Pinjan mielestä pitäisi antaa enemmän vapautta opiskeluun, päinvastoin kuin nyt ollaan tekemässä. »Pitäisi tukea enemmän perheen ja opiskelun yhteensovittamista ja työssäkäyntiä. Työnteko on käytännössä pakko jo rahan takia, ja siitä on hyötyä, vaikka se hidastaisikin opintoja. Ei kukaan ota töihin maisteria vailla työkokemusta. Rajoitusten sijaan tarvitaan vähemmän tuskaista byrokratiaa ja enemmän lapsiparkkitoimintaa.» Ensi syksystä alkaen opintotukea voi saada vain yhteen samanarvoiseen tutkintoon, mikä varmasti kaventaa joidenkin opiskelijoiden mahdollisuuksia löytää oma alansa. Perheellisen kohdalla se voi jopa estää opiskelun. Mikko toteaa, että jos toisen tutkinnon tiellä olisi ollut suuria taloudellisia esteitä, hän tuskin olisi aloittanut opintoja siinä elämäntilanteessa. »Oman tien löytäminen voi kestää kauan», Jussi sanoo. »Voi käydä kuten minulle, että ensimmäinen tutkinto ei ollutkaan itselle sopivalta alalta. Opiskelun vapauden rajoittaminen on täysin käsittämätöntä. Sivistysvaltiossa koulutusta arvostetaan.»

Elina Loisa

VESTERINEN, HEIDI: Opiskelijavanhemmat Helsingin yliopistossa. Raportti Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan perheellisille opiskelijoille keväällä 2012 tekemästä kyselystä. http:// www.slideshare.net/heidivesterinen/ opiskelijavanhemmat-helsingin-yliopistossa 1

nimim. Kultainen Mandariini

Palkka 9,56 tunnilta, ei firman kustantamia työkenkiä Ei nyt millekään kesätyöntekijöille sellaisia kannata hankkia. Käsivoidetta on, jotta kädet eivät kuivu ja pysyvät edustavina Pitäkää huolta käsistänne, palvelupäällikkö sanoi. Ei ole kivan näköistä, jos siivoaa rakkoisin ja halkeilevin käsin. Aamukahvi on ilmainen! Aamukahvilla istutaan puolikin tuntia pöydässä, koska kyse on ”aamupaltsusta” eli palaverista. Palvelupäällikkö kertoo uutiset, jos sellaisia on (mitä siivoustuotteita puuttuu, mitä on tullut lisää, onko valituksia asiakkailta ynnä muuta), ja kysyy, onko meillä jotain sydämellämme. Kerran palvelupäällikkö halusi että mietimme, millainen on hyvä siivooja. Kysyä sellaista eläkeikää lähenteleviltä naisilta, niin, naisilta, jotka, olettaisin, handlaavat hommansa ja tietävät, milloin hymyillä asiakkaalle, vaikkei yhtään hymyilyttäisi, ja saavat tästä kaikesta aika vaatimattoman rahallisen korvauksen. Naiset kuitenkin vastasivat. Hyvä siivooja on siis: —siisti (ei farkkuja, päällä ainakin firman työpaita, jota ei saa omaksi, koska sitä saattaisi pitää esimerkiksi baarissa, jossa voisi sattua kaikenlaista, joka ei välttämättä olisi eduksi firman imagolle) —hymyileväinen —palvelualtis Kesätyöntekijät, minä mukaan lukien, olivat hiljaa. Ihmettelin sitä, missä adjektiivit ”tehokas”, ”ripeä” ja ”huolellinen” ja niin edelleen, olivat listasta. Mutta älkää ymmärtäkö väärin. Olen erittäin kiitollinen, että sain tämän duunin 9,56 e tunnilta on erittäin jees, kun pitää maksaa vuokraa ja saada jotakin suuhunsa Itse asiassa siivouskohteeni bioroskiksista olen joskus täyttänyt osan päivän energiantarpeestani Dyykkasin kenties elämäni parhaimman mandariinin 5. kerroksen ”biosta” Vähän pehmennyt, pelkäsin sen jo alkaneen käydä, mutta se, kultainen, olikin vain kypsytellyt itseään orgaanisen aineen lämpimässä sylissä Olen poiminut talteen puoliksi syötyjä banaaneja Eilen dyykkasin hieman kovettunutta mutta syötävää pullaa kaiken muun roskan alta Tunsin itseni samaan aikaan riettaaksi ja vapautuneeksi Palatakseni siivoamiseen: siivouskohteeni heittää hirvittävät määrät muutakin hyvää tavaraa roskikseen. Kerran meidän piti thaimaalaisen kollegani kanssa tyhjentää erään kerroksen toimistotilojen laatikostoja, ja se määrä käyttökelpoisia kyniä, viivottimia, rei’ittäjiä, nitojia, puhdasta paperia, elektroniikkaa (muun muassa 5 metrin nettijohto) ja niin edelleen, kylmää edelleen. Toinen esimies sanoi kun kysyin, voinko ottaa poisheitettävää tavaraa kotiin, että ensin minun pitää kysyä palvelupäälliköltä. Seuraavana päivänä hän sanoi, ettei tarvitsekaan kysyä palvelupäälliköltä, häneltä itseltään vain. Epäilen, että hän sanoi niin, koska ensimmäisellä siivouskerralla työparinani oli thaimaalainen nainen eikä mies ehkä halunnut antaa tälle sellaista kuvaa, että mitä vaan saa ottaa mielin määrin. Eihän noista thaimaalaisista koskaan tiedä. Thaimaalainen oli kuitenkin minua vielä innokkaampi ottamaan poisheitettävää tavaraa kotiin eikä hän aikonut kysyä, eikä kysynyt, keneltäkään mitään, kuten ei myöskään tehnyt virolainen kollega, joka sattui paikalle ja otti puhdasta paperia sievoisen pinon kotiin. Thaimaalainen nainen, jota kutsun tästä lähtien nimellä Phueng, opetti minulle, että 6. kerroksesta, jossa tehdään remonttia, voi ottaa siivouskohteen kahviautomaatista juoman ilmaiseksi, mutta vain ”joskus” ja niin, etteivät asiakkaat näe. Menimme hänen kanssaan juominemme huilimaan hetkeksi siivouskomeroon ja totesimme, että kaakao on liian makeaa. Phueng on asunut Suomessa 10 vuotta ja hän on ollut samassa paikassa töissä kolme vuotta. Hänellä on firman kustantamat työkengät, koska hän on ollut heillä töissä yli kaksi vuotta.

aurinko häikäisee silmät lämpimiksi ja valosta rypistyvän otsan nypyläinen vesi sulaa pisaroiksi mikä on nuo pienet välähdykset sillä lunta ei sada ihme on usein kuvitteellinen ja kirkas sillä usein tekemistä valon kanssa kaupungit tunkeutuvat päähäni kysymättä kirkas aamu pääsiäisenä kaksi viikkoa lomaa sateeksi tiivistyvä sumu seison neuvostoliittolaisen koulun käytävällä puistossa kulkevat oranssit koppiaiset mä raotan ikkunaa ja eläin tulee sen luo haistelee metsän ja pakokaasun hajut kulkeutuvat turvallisesti vinojen pistorasioiden alle

hevoset juoksevat eri suuntiin ja halkaisee sen yleisö hurraa ruumis purskuttaa selkäranka lohkeaa mitä luille tapahtuu katkeavassa kohdassa tai jaloistahan ne vetää onko maailmaan sekaantuminen mätään ruumiiseen sekaantumista repeävä kuihtuva liha verestä viiniksi sä olet kerännyt lelut ympyrään ja on juhlat muovieläimet seisoisivat pökerryksissä tunnustelisivat hengityselimiään vuorilta tulee jättiläinen jokainen murskaantuu kasa irtojalkoja maitohorsmat liikahtelevat mun puhalluksen voimattomuutta ne nostelevat hameitaan raajojen välitse lävitse aurinko tekee oransseja liiloja läikkiä mä tarvitsen silityksiä rutistan kukintoja

tapiiria pelottaa se luulee ettei kenties koskaan opi siis sellaisia juttuja joita öisin rutistettavien eläinten tulee osata tietenkin se ei tiedä aivan tarkkaan se sanoo jotain pehmeydestä ja turvasta ja että ne on elinan kanssa erilaisia paita on heitetty roskiin ja silmät tippuneet elinalla on silmät mutta sanon että se tuli maailmalta että ne on eri lähtökohdista tapiiri on huolestunut se on kovin lahjakas elinan täytyy olla se on jonkinnäköinen yhteiskunnallinen juttu luen tapiirille wikipediasta bourdieusta ja se huolestuu vielä ettei se tosiaan ole lahjakas vaan elina ja se on taustansa vanki silitän sen silmäkuoppia ja kuiskaan sen olevan kala

Anni Mäentie

TÖÖLÖNLAHDELLA RAKASTAN YHTEISKUNTAA Töölönlahden reunoille on ilmestynyt kuntoiluvälineitä ja paikkoja, joissa voi ruokkia talvehtivia lintuja siemenet pitää heittää veteen, jotta ne eivät päätyisi rottien syömiksi on liian kauan siitä, kun olen viimeksi kiertänyt tätä kehää antanut pyöräilijöiden ohittaa ja huviloiden vavahdella junien ajaessa ohi yhteiskuntaa on helpointa rakastaa sunnuntaisin, iltapäiväkävelyllä

Lauri Linna

VENÄLÄISEN AVANTGARDEN MANIFESTIT Toimittanut Tomi Huttunen. Poesia, 2014. 256 s. Venäläisen avantgarden manifestit on kokoelma ensi kertaa suomeksi julkaistavia kokeellisen kirjallisuuden merkkiteoksia. Erityisesti 191020 -luvuilla Venäjällä sekä nuoressa Neuvostoliitossa kukoistanut omaleimainen avantgardekulttuuri levittyy lukijan silmien eteen sateenkaaren väreissä, jotka eivät ole typistettävissä avantgarden eurooppalaiseen kolminaisuuteen: futurismi, dadaismi, surrealismi. Lukuisten klassikkojen, kuten Vladimir Majakovskin luotsaamien kubofuturistien tai Daniil Harmsin edustaman OBERIUn, lisäksi tämä Helsingin yliopiston nykykielten laitoksen opiskelijoiden käännösurakka on hieno kulttuuriteko, jonka myötä ennen kaikkea vähemmän tunnettujen kirjallisten liikkeiden tuotokset ovat nyt kaikkien ulottuvilla. Sentrifuuga, 410, fuistit ja muut ismit manifesteineen hämmentävät ja päräyttävät. Eri manifestien ansiot vaihtelevat, mutta kauttaaltaan kokoelma on villin ja röyhkeän mielikuvituksen ilotulitusta sekä tulevan tai menneen vallankumouksen riemujuhlaa. Runoilijoiden haaveille, vaatimuksille ja visioille puhdasta mahdollisuutta eivät ole ainoastaan kieli tai yhteiskunnalliset olot vaan koko kosmos äärettömyydessään. Vai miltä kuulostavat biokosmistien julistus vuodelta 1921: »Meitä shokeeraa liiaksi se, että Maa kieppuu ikuisesti paimeneensa sidotun vuohen tavoin karusellissaan kiertoradalla Auringon ympäri. Maalle on jo aika piirtää toinen tie.» (s.157) tai Harmsin kuudes pykälä julistuksesta Nolla ja ei-mitään (1931): » On huomautettava, että jopa meidän luomamme kuvitteellisen aurinkokunnan, jos se tahtoo vastata todellisuutta, on lakattava olemasta suora, sen on käyristyttävä. Ihanteellinen käyristyminen on tasaista ja jatkuvaa, ja loputtomasti jatkuessaan aurinkokunta muuttuu ympyräksi.» (s.232)! Kaikki kirjoittajat eivät turhia teoretisoi vaan leimallista manifesteille onkin räävitön suunsoitto ja toistuva menneisyyden kieltäminen, jonka huumassa runoilun sijaan ensisijaista on oman erityisyyden julistaminen ja muiden suora halveksinta. Tämä tekstien moninaisuus on ilahduttavaa. Kokoelma sisältää hyvin korkeatasoista ja kiinnostavaa kokeellista kirjallisuutta, mutta myös vähemmän älykkäät julistukset liikuttavat kämäisyydellään ja ihailtavalla tee-se-itse-asenteellaan. Avantgardekirjailijoiden älyttömyys ja maailman absurdiudella ilottelu ei näyttäydy nihilisminä, vaan hillittömänä perimmäisen syyn ja sanomattoman tavoitteluna, joka päättyy elämän ainutkertaisuuden, absoluuttisen käsittämättömyyden, äärelle. Manifesteista huokuva tulevaisuususko ja suuruudenhulluus on tarttuvaa.

Meeri Siukonen

WALTER BENJAMIN: KESKUSPUISTO—KIRJOITUKSIA KAPITALISMISTA, SUURKAUPUNGEISTA JA TAITEESTA Suom. Taneli Viitahuhta ja Eetu Viren. Tutkijaliitto, 2014. 231 s. Walter Benjaminille (1892-1940) edistys on katastrofi. Eetu Virenin ja Taneli Viitahuhdan suomentamassa kokoelmassa Keskuspuisto tämä saksanjuutalainen esseisti, filosofi ja freelanceri tarkastelee, mitä tuo katastrofi tekee muun muassa kokemuksellemme ja taiteelle. Tekstit ajoittuvat pääosin 1920ja 30-luvuille, ja käsittelevät niin kapitalismia, taidetta kuin aistillisuuden muutostakin. Toisin kuin monille muille aikalaisilleen Frankfurtin koulukunnassa, ei massakulttuuri ollut Benjaminille vierauttava alistamisen väline. Theodor Adornon ja kumppaneiden valitellessa, kuinka kaikki kuuntelevat vain »tasapäistävää jatsia», näki Benjamin pop-kulttuurissa toivon. Kokoelmassa Benjamin muun muassa tarkastelee Mikki Hiirtä, ja löytää näistä varhaisista animaatioista ihmisen toiveen kadota persoonana luonnon ja tekniikan sekoittuessa toisiinsa. Vallankumouksellinen elämää muuttava mahdollisuus ei sijaitse missään arkielämän ulkopuolella, teoreetikkojen päissä tai puoluetoimistoissa, vaan arkielämän saumoissa. Benjaminille taiteen poliittisena tehtävänä on tuoda esiin ja räjäyttää tämä saumoihin piilotettu potentiaali montaasitekniikan avulla, jossa keskenään näennäisesti toisiinsa liittymättömät asiat tuodaan yhteen. Näin asioista muodostuu uusi järjestys, joka ei korvaa vanhaa, vaan luo katkoksen. Benjaminille politiikka on siis katkoksen luomista arkipäiväiseen, mikä ei paljasta asioiden »todellista» luonnetta, vaan luo väyliä uudenlaiselle toiminnalle. Tavoitteena on räjäyttää arkipäiväinen elämä käsitteineen, ja näyttää sen hauras ja kontingentti luonne, joka on avoinna luovalle muutokselle. Tätä Benjamin tarkoittaa poikkeustilan affirmoivalla historiankäsityksellä, jonka hän on kuuluisasti muotoillut esseessään Historian käsitteestä: »Alistettujen traditio opettaa meille sen, että ’poikkeustila ’, jossa elämme, on sääntö. Meidän tulee päästä tätä vastaavaan historiankäsitykseen.» Tällaista projektia hän lähti toteuttamaan kirjallisen montaasin avulla pääteoksessaan Das PassagenWerk (kirjoitettu vuosien 1927 ja 1940 välillä), joka on olennaisesti keskeneräinen kokoelma aforistisia tekstejä Pariisin suurkaupungistumisesta. Näistä on kokoelmaan valikoitunut kolme tekstiä: Keskuspuisto, Pariisi 1800-luvun pääkaupunki ja Katkelmia Passagen-Werkistä. Aikanaan asioiden ja eri sfäärien sekoittamisesta kritiikkiä saanut Benjamin on nykypäivän näkökulmasta juuri parhaimmillaan sotkiessaan taiteen, politiikan ja talouden yhdeksi outouttavaksi mössöksi.

Henri Pienimaa

JUHO SUORANTA JA SANNA RYYNÄNEN: TAISTELEVA TUTKIMUS Into Kustannus, 2014. 320 s. Viisi vuotta sitten, vuonna 2009, yliopistoja byrokratisoinut ja kaupallistanut lakiuudistus sai opiskelijat ja henkilökunnan laajalti vastarintaan. Seuranneessa keskustelussa yliopistojen suunnasta monet vetosivat sivistysyliopiston ihanteeseen, mutta myös toisenlaisia kritiikin ääniä kuului. Etenkin lakiuudistusta vastaan nousseiden opiskelijoiden ja tutkijoiden verkostoissa hahmoteltiin tulevaa yliopistoa, joka ei nojautuisi sivistyksen norsunluutorniin tai jatkuvaan kaupallistumiseen. Tästä pohdinnasta nousee myös Juha Suorannan ja Sanna Ryynäsen tänä keväänä julkaistu Taisteleva Tutkimus. Teoksessa kirjoittajat kartoittavat järjestelmällisesti ja kärsivällisesti yhteiskuntatieteen perinnettä 1800-luvulta tähän päivään saakka. Kirjoittajien mukaan »taisteleva tutkimus on yhteiskuntaa oikeudenmukaiseksi ja yhdenvertaiseksi muuttavaa tutkimusta, jossa tutkija panee likoon itsensä muutenkin kuin akateemisessa kilpailussa.» (s.16) Tämän lavean periaatteen pohjalta kirjoittajat maalaavat moniäänisen ja innostavan kuvan siitä, kuinka monia yhteiskuntatieteilijöitä on innoittanut työssään jokin tärkeämpi periaate kuin sivistys tai urakehitys kaupallisuuden ehdoilla. Tekstin syöksyessä kamppailusta toiseen mantereiden ja vuosisatojen välillä jää tosin monien aiheiden käsittely hyvin yleiselle tasolle, missä piilee samalla kirjan merkittävin heikkous. Vaikka Taisteleva Tutkimus on perustason yleisesitys niistä perinteistä, jotka kirjoittajat näkevät sopivan teemaan, katsoo kirja myös tulevaan. Jos yliopistolakiuudistuksen herättämien vastarintojen ongelmana oli hahmotella mitä löytyy kaupallisuuden ja sivistyksen binääriparin tuolta puolen, muistuttaa Taisteleva Tutkimus omalta osaltaan että tuo tuonpuoleinen on jo täällä, ja on ollut jo pitkään. Suosittelenkin Taistelevaan Tutkimukseen tarttumista sekä aktivistille, joka pohtii suhdettaan akateemiseen tiedon tuotantoon että akateemiselle tietotyöläiselle, joka byrokratisoituvan yliopiston puristuksessa on kadottanut syyns sille, miksi hän tietoa tuottaa.

Samuli Lähteenaho

Samalla kun juhlapuheet ylistävät kansainvälistymistä, Euroopan Unioni ja Yhdysvallat lisäävät liikkuvuuden rajoittamisen strategioita ja teknologioita.

Poliittisessa keskustelussa ihmisten liikkuvuudesta puhutaan positiiviseen sävyyn, mikäli liikkuvuus liittyy työn perässä muuttamiseen globaalissa talousjärjestelmässä. Sen sijaan muusta kuin työperäisestä maahanmuutosta tavataan keskustella uhkana, jota vastaan lännen täytyy suojautua. Käynnissä on ihmisten ylirajaisen liikkuvuuden kaksoisliike1. Länsi ei niinkään rakenna ympärilleen muureja, vaan rakentaa järjestelmiä, jotka suodattavat pois ei-toivotut tulijat, toisin sanoen kolmansien maiden köyhät. Oleskelulupa- ja työlupavaatimusten poistaminen toisen EU:n jäsenvaltion kansalaiselta sekä korkeakoulujen ulkomaanvaihto-ohjelmat ovat esimerkkejä kansainvälistymiskehitystä tukevista käytännöistä. Samalla kun liikkuvuus unionin sisällä on helpottunut Shengen-sopimuksen myötä, tulo EU:hun Shengen-alueen ulkopuolisista maista on vaikeutunut. Sopimuksen tullessa voimaan vuonna 1985 lista maista, joiden kansalaisilta vaadittiin viisumi Shengen-alueelle, kattoi 73 maata. Vuonna 2001 lista oli kasvanut 132 valtioon. Lännen valikoivuus siirtolaisten suhteen näyttäytyy itsekkäänä, kun ottaa huomioon, että länsi ylläpitää globaalia taloudellista eriarvoisuutta ja on aiheuttanut ilmastonmuutoksen. Nämä ovat konfliktien ohella keskeisiä syitä siihen, miksi siirtolaisuus on niin yleistä. EU ja Yhdysvallat ovat kehittäneet liikkuvuutta rajoittavia strategioita ja teknologioita ei-toivottujen tulijoiden pystäyttämiseksi. Länsi oikeuttaa monia diskriminoivia käytäntöjä sillä, että ne torjuvat rikollisuutta, vaikka sortavien käytäntöjen takana on usein muita syitä. Kolmansien maiden muukalaiset ovat »toisia», joiden ajatellaan rasittavan taloutta, luovan kulttuurisia jännitteitä, uhkaavan kansallista identiteettiä ja lisäävän rikollisuutta. Oikeistokonservatiiviset poliittiset ryhmittymät ovat tarttuneet näihin uhkiin ja menestyneet vaaleissa niin paikallisilla kuin ylikansallisillakin tasoilla. Sosiaalitieteilijät puhuvat maahanmuuttokeskustelun turvallistumisesta. Maahanmuuttokeskustelun ja samalla koko maahanmuuttopolitiikan turvallistuminen tarkoittaa sitä, että poliittisessa diskurssissa maahanmuuttoa käsitellään sisäisen turvallisuuden ja rikollisuuden näkökulmasta. Tendenssi voimistui New Yorkin terrori-iskujen jälkeen, mutta maahanmuuttopolitiikan turvallistumisesta oli viitteitä jo ennen iskuja. Rikollisuusteema maahanmuuttokeskustelussa liittyy terrorismin torjunnan lisäksi paperittomuuteen eli laittomaan maahantuloon ja oleskeluun sekä harmaaseen talouteen ja ihmiskauppaan. Maahanmuutto on aihe, jossa sanoilla on erityisen paljon merkitystä siinä, värittyykö maahanmuutto positiiviseksi, neutraaliksi vai negatiiviseksi. Esimerkiksi paperiton on huomattavasti vähemmän aggressiivinen ja diskriminoiva ilmaisu kuin laiton maahanmuuttaja. Lisäksi politiikkapapereissa käytetään esimerkiksi »taistelu laitonta maahanmuuttoa kohtaan» ilmaisun kaltaisia sota-analogioita. »Turvapaikkashoppailu» vähättelee turvapaikanhakijoiden todellista ahdinkoa tekemällä oletuksen siitä, että turvapaikkahakemuksen jättäminen olisi helppoa kuin lottokupongin täyttö. »Elintasopakolainen» taas pitää sisällään ajatuksen, että kaikilla ihmisillä ei ole yhtäläistä oikeutta yhden planeetan resursseihin. Liikkuvuuden kontrolloimiseksi on kehitetty muun muassa Schengen-maiden poliisin käytettäväksi SIS-tietokanta, johon on koottu tietoa uhkaaviksi luokitelluista yksittäisistä henkilöistä. Visa Information System (VIS) kerää kaikilta viisumin Shengen-maahan saaneilta ja sitä hakevilta biometriset tunnisteet. Eurodac pitää yllä sormenjälkirekisteriä yli 14-vuotiaista turvapaikanhakijoista ja laittomasti EU:ssa oleskelevista. Eurodacin tehtävä on estää »turvapaikkashoppailu». Nämä teknologiat muuttavat maantieteellisen rajan merkitystä ulottaessaan rajat maantieteellisten rajojen ulkopuolelle. Ei-toivotut ihmiset pyritään pysäyttämään jo ennen kun nämä saavuttavat fyysisen rajan.

Länsivaltiot ovat osallistaneet joukon yksityisiä toimijoita vartioimaan rajoja ja ylläpitämään valvontajärjestelmiä ei-toivottujen muukalaisten poistamiseksi. Rajapoliisin tehtäviä on siirretty esimerkiksi kuljetusalan yrityksille ja työnantajille. Keväällä 2014 joukko Ison-Britannian yliopistojen työntekijöitä laati parlamentille avoimen kirjeen, jossa he ilmaisivat turhautumisensa siitä, että poliisi oli vaatinut heitä valvomaan opiskelijoidensa oikeutta oleskella maassa. Yliopiston työntekijät ilmoittivat, etteivät suostu siihen, että yliopistot valjastetaan rajapoliisin jatkeiksi. Erityisesti Yhdysvalloissa toisten pitäminen länsivaltioiden rajojen ulkopuolella on synnyttänyt kansantaloudellisesti merkittävän elinkeinon, turvallisuusbisneksen. Kirjassaan Shock Doctrine kanadalaiskirjailija Naomi Klein esittää, että turvallisuusalaa ei käsitetä bisnekseksi siten kuten muita elinkeinoja, vaikka myös turvallisuusala havittelee liikevoittoa siinä missä mikä tahansa liiketoiminta. Kleinin mukaan George W. Bushin kaudella valtion ja yksityisten turvallisuusalan yritysten välisissä sopimuksissa liikkunut rahamäärä kaksinkertaistui 137 miljardista dollarista 270 miljardiin dollariin. Vuoden 2001 syyskuun 11. loi Yhdysvaltoihin massiiviset turvallisuusmarkkinat, joissa Kleinin mukaan liikkuu enemmän rahaa kuin Hollywoodissa tai musiikkibisneksessä. Kun 350 siirtolaista hukkui Lampedusalla lokakuussa 2013, Italia käynnisti Mare Nostrum -pelastusoperaation. Mare Nostrum on onnistunut pelastamaan 28 000 ihmishenkeä uppoavista laivoista ja johtanut 200 ihmiskauppiaan pidätykseen noin puolen vuoden aikana. Ihmishenkien pelastamisen lisäksi Mare Nostrumin päätehtävä on estää kolmansien maiden siirtolaisten pääsy Eurooppaan. Jos tähän mennessä on käytetty paljon aikaa ja rahaa siihen, että epämieluisat tulijat saadaan pidettyä poissa, pitäisi tähän tulevaisuudessa käyttää vielä enemmän yhteiskunnallisia voimavaroja. Väestönkasvu, kaupungistuminen ja lisääntyvät luonnonkatastrofit tietävät siirtolaisuuden merkittävää lisääntymistä. Siirtolaisten määrä on kasvanut nopeasti myös aivan viime vuosina. Kun vuonna 2000 siirtolaisia oli 150 miljoonaa, kymmenen vuoden päästä heitä oli jo 216 miljoonaa. Ihmisten liikkuvuus ei koskaan ole ollut yhtä voimakasta. Ihmiset toki jättävät kotimaansa monista syistä, eivätkä syy-seuraussuhteet ole yksioikoisia. Kuitenkin on aiheellista todeta, että länsi tuottaa sellaisia kehityskulkuja ja asiaintiloja, jotka edistävät kolmansista maista länteen suuntautuvaa maahanmuuttoa. Länsimainen teollisuus ja tuhlaileva elintaso ovat aiheuttaneet ilmastonmuutoksen, joka enenevässä määrin lisää siirtolaisuutta. Lisäksi länsimaiset yritykset jarruttavat kehitysmaiden talouksien kehittymistä veronkierrolla ja paikallisen tuotannon näivettämisellä. Tämä saa monet pakenemaan köyhyyttä. Luonnon katastrofien vuoksi pakoon lähteneiden osuus on moninkertaistunut viime vuosina. Lisääntyvät tulvat, hurrikaanit, mutavyöryt sekä hitaammat ilmastonmuutoksesta johtuvat prosessit, kuten viljelyskelpoisen maa-alan supistuminen ja merenpinnan nousu saavat ihmisjoukot jättämään kotiseutunsa. Ilmastonmuutos lisää siirtolaisuutta myös välillisesti synnyttämällä konflikteja ja taloudellista eriarvoistumista sekä kiihdyttämällä kaupungistumista. Arabikevät sai alkunsa Tunisian mellakoista, joiden taustalla oli muiden syiden joukossa ilmastonmuutoksesta johtuva ruuan hinnan nousu. Ympäristöpakolaisten määrästä ei ole olemassa virallista rekisteritietoa, mutta pidetään varmana, että luku on suurempi kuin konflikteja paenneiden osuus. Ympäristöpakolaisten määrä tulee ilmastonmuutoksen takia kasvamaan tulevaisuudessa miljoonilla. Arviot ilmastopakolaisten määrästä vuonna 2050 liikkuvat 25 miljoonan ja miljardin välillä. Luonnon katastrofeja ja ilmastonmuutosta pakenevat eivät virallisesti ole pakolaisia, koska YK:n vuoden 1951 pakolaissopimus ei määrittele näiden syi-

den takia kotipaikkansa jättäneitä pakolaisiksi. Siten ympäristöpakolaisten auttamiseksi ei ole olemassa ylikansallista sopimusta. Energia ja rahamäärä, jonka länsi nyt käyttää toisten pitämiseksi poissa, voitaisiin käyttää kaukonäköisemmin ja epäitsekkäämmin. Ilmastotyö ja globaalin taloudellisen eriarvoisuuden taittaminen ovat avainasemassa siinä, ettei niin monen tarvitsisi jättää kotiseutuaan. Näitä ongelmia, kuten ei myöskään pitkään jatkuneita aseellisia konflikteja, ratkaista käden käänteessä. Koska EU ja Yhdysvallat osaltaan ylläpitävät vaikeita olosuhteita kolmansissa maissa, on muurien rakentaminen ja liikkuvuutta rajoittava massiivinen teknologia-arsenaali moraalisesti kestämätöntä. Ja koska ihmiset joka tapauksessa liikkuvat muunkin kuin työn perässä ja muista syistä, pitäisi läntisten yhteiskuntien valmistautua ottamaan vastaan enemmän tulijoita. Entä Euroopan talouskriisi? Kun sisäinen työttömyys on korkea ja valtioiden kirstut ammottavat tyhjyyttään, ei kai voida ottaa vastaan siirtolaisia? Oikeudenmukaisuus ei ole koskaan toteutunut vallitsevan talousjärjestelmän raameissa, joten ehdotan niukkuuteen perustuvaa talous- ja rahajärjestelmää hylättäväksi vanhanaikaisena ja epäsivistyneenä.

Iiris Annala

KIRJOITUKSEN TAUSTANA KÄYTETTY SEURAAVIA LÄHTEITÄ BEIRNAERT, J. A.: Trade Union Perspective on Combating Trafficking and Forced Labour in Europe. IN: Rijken, C. (ed.) Combating Trafficking in Human Beings for Labour Exploitation, Wolf Legal Publishers, Nijmengen, 2011. Pp. 471-494 (24 pages). FRANKO AAS, KATJA: The securitization of migration: Whose justice and whose security? Bergen International Migration and Ethnic Relations Research Unit. KLEIN, NAOMI: The Shock Doctrine, 2008. Penguin Books, London. MERLINO M. & CARRERA S.: Undocumented Immigrants and Rights in the EU: Addressing the Gap between Social Sciences Research and Policymaking, 2009. Think Tank CEPS Liberty and Security in Europe. NEUMAYER, E.: Unequal access to foreign spaces : how states use visa restrictions to regulate mobility in a globalized world, 2006 [online]. London: LSE Research Online. The Office of United Nations High Commissioner for Refugees: The State of the World’s refugees. In Search of Solidarity, 2012.

Unkarilainen talousantropologi Karl Polanyi käytti sanaa kaksoisliike kuvatessaan sitä, miten laissez-fairetalousopin läpilyönti 1800-luvulla loi tarpeen valtiointerventioille eli sosiaali- ja yhteiskuntapoliittisille väliintuloille, jotta sääntelemättömän talousjärjestelmän seuraukset jäisivät vähemmän tuhoisiksi. 1

VASEMMISTOLAINEN KOHTAAMISPAIKKA

Kulttuurivihkot Kulttuurivihkot

Irtonumero 9,40

| 1 | 2014 | KIRKKO & VALTIO

Kulttuurivih ko euroa | 42. vuosikert

1 | 2014 | KIRK KO & VALTIO a

KIRKKO IRT VALTIOSTA!I

AIKAKAUSLEHTI KUUDESTI VUODESSA KULTTUURITYÖLÄISTEN FOORUMI JO VUODESTA 1973 YHÄ NUORI JA VAARALLINEN

Uskonnonop etus muutosten edessä Yhdenvertain en Suomi -kampanja Usko suoma laisessa kirjallisuudes sa Vaivaisukkoje

n historia

Hannu Niklan derin matkaessee Huippuvuorilt a

TUTUSTUMISTARJOUS TOIMEENPITEEN LUKIJOILLE:

Uusin numero + kaksi seuraavaa yhteishintaan vain 9,90 e* Mailaa osoitetietosi: tilaus@kulttuurivihkot.Fi. Mainitse tilatessasi: toimenpide-tarjous * Määräaikainen tilaus, ei sido jatkamaan

NETISSÄ UUTISET, VIDEOT, BLOGIT, DIGILEHDET... WWW.KULTTUURIVIHKOT.FI

SITVASin syksyn kansankeittiöt

Keväällä 1997 perustettu Karl Marx-seura haluaa edistää Marxin ajatteluperinteestä lähtevää tutkimusta ja siitä käytävää keskustelua. Seura pyrkii tarjoamaan vaihtoehtoisia näkökulmia eri tieteenalojen, etenkin taloustieteen ja filosofian ongelmiin ja haastamaan vallitsevan uusliberaalisen konsensuksen, joka valitettavan usein tuottaa epäpätevää, selitysvoimaltaan heikkoa ja ideologisoitunutta tiedettä. Seura haluaa yhdistää kaikkia niitä, jotka ovat kiinnostuneita dialektisen ajattelutradition ongelmista sekä kriittisestä yhteiskuntatutkimuksesta. Seura ei ole puoluepoliittinen eikä edellytä jäseniltään muutakaan maailmankatsomuksellista sitoutumista. Karl Marx -seura on Tieteellisten seurojen valtuus kunnan (TSV) jäsen vuodesta 2009 alkaen. Syksyn 2014 koittaessa seurassa on n. 170 jäsentä, joista suuri osa tutkija- ja yliopistomaailmasta. Tarkempaa tietoa seuran toiminnasta saa sen kotisivuilta www.marxseura.fi, joilta löytyvät mm. säännöt ja yhteystiedot. Seuran jäseneksi voi liittyä lähettämällä lyhyen sähköpostiesittelyn itsestään puheenjohtajalle tai sihteerille (ks. www-sivut).

21.9., 19.10., 16.11. & 14.12. Uusien ilta 15.9. Maailmanpyörän vaalibileet 26.9. Sitvasin ja Hyvin vaalivalvojaiset

5.11.

(Mannerheimintie 5 B 7. krs.)

WWW.SITVAS.FI

4.-5.11. 21

VAALIOHJELMA 2014

MIKÄ SITVAS? Sitoutumaton vasemmisto eli sitvas on Helsingin yliopiston piirissä toimiva vasemmistolainen, feministinen ja antirasistinen järjestö. Kamppailemme ekologisesti kestävän, sodasta ja armeijoista vapaan maailman sekä sosiaalisen yhdenvertaisuuden ja demokraattisen päätöksenteon puolesta niin paikallisella kuin globaalilla tasolla. Sitvas toimii yhteiskunnallisesti vaikuttavan ylioppilaskunnan, opiskelijoiden toimeentulon ja yhdenvertaisuuden sekä avoimen ja reilun päätöksenteon puolesta. HYY Yhtymässä toimimme ympäristöystävällisen ja sosiaalisesti kestävän liiketoiminnan edistämiseksi. Taistelemme paitsi paremman yliopiston, myös kaupungin puolesta. MIKÄ EDARI? Ylioppilaskunnan tärkein tehtävä on toimia opiskelijan edunvalvojana sekä olla aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja. Ylioppilaskunnan ylintä päätösvaltaa käyttää 60-jäseninen edustajisto, jonka pöydällä käy niin opiskelijoiden omistaman HYY Yhtymän liiketoimintaan, ylioppilaskunnan budjettiin sekä edunvalvontaan liittyviä asioita päätettävänä. Kyse on siis niinkin arkisista asioista kuin Unicafen ruokavalikoimasta, Kaivopihan vuokralaisista sekä siitä, lobbaako HYY maksutonta koulutusta ja perustuloa, vai ei. HYYtä todella kuunnellaan kaupungin tasolla ja puolueissa, joten vahvan vaikuttamisen paikkaa ei kannata jättää käyttämättä. MIKSI SITVAS? Edustajistossa päätettävät asiat liittyvät kiinteästi yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin. Edustajisto ei ole mikään poliittinen tyhjiötila tai pumpulilinna, johon kurjistamispolitiikan tai yhteiskunnallisten muutosvirtojen vaikutukset eivät kohdistuisi. Poliittisena toimijana ylioppilaskunta päättää asioista, joissa ideologian tunnustamisella tai tunnustamattomuudella on todella väliä. Valitse vaaleissa siis rohkeasti vasemmistolainen vaihtoehto, joka toimii yhteiskunnallisesti aktiivisesti. Suhteellisen vaalitavan vuoksi ääni tutulle, vassarihenkiselle kaverille poliittisesti sitoutumattomassa ryhmässä voi todellisuudessa päätyä saman ryhmän oikeistolaisen tai poliittisen broilerin hyväksi. Valitsemalla Sitvasin tiedät mitä saat. 22

1. AUTONOMINEN YLIOPISTO! Yliopisto on tiivis yhteisö, joka tekee riippumatonta tieteellistä tutkimustyötä. Yliopistoille on turvattava riittävä perusrahoitus tutkimustyöhön ja opetukseen. Opiskelijoiden, opetushenkilökunnan sekä professorien tulee muodostaa yhdenvertainen, harmoninen yhteisö, jossa kaikilla on yhtäläisesti päätäntävaltaa. Laadukas koulutus on itseisarvo. Yliopiston on oltava vapaan sivistyksen keidas, jossa opiskelijat saavat vapaasti opiskella kykyjensä mukaan. Osa-aikaisen opiskelemisen mahdollisuuksia on parannettava, jotta erilaisten elämäntilanteiden kanssa kamppailevat opiskelijat voisivat sujuvammin opiskella. Poikkitieteellisten tutkintojen suorittamisen tieltä on raivattava esteet pois – valitse omat aineesi! Laadukasta ja vuorovaikutteista kontakti- ja vertaisoppimista on lisättävä tukemalla opintopiirien perustamista sekä lisäämällä henkilökunnan ja opiskelijoiden kohtaamista kursseilla ja niiden ulkopuolella. Opetuksen on oltava pedagogisesti laadukasta. Opintojen sujuvaksi etenemiseksi käytössä tulee olla riittävästi vaihtoehtoisia suoritustapoja. Yliopisto-opiskelun tulee olla aidosti maksutonta. Maksuttomuuden on katettava opetuksen lisäksi opiskeluun ja hakemiseen kiinteästi liittyvät kulut. Valmennuskurssien merkityksen vähentämiseksi yliopiston on kehitettävä aktiivisesti pääsykokeita mittaamaan nykyistä paremmin tiedon soveltamiskykyä ja soveltuvuutta alalle. SITVAS vaatii: ——Koulutuksen on oltava vastaisuudessakin aidosti maksutonta: Tiukka ei lukukausimaksuille, hakijamaksuille, sekä maksullisille materiaaleille! ——Yliopiston tulee siirtyä lähtökohtaisesti avoimen lähdekoodin ohjelmistoihin. Yliopiston opiskelijoiden ja henkilökunnan sähköpostien siirtäminen Microsoftin pilveen on torjuttava – Tiukka ei NSA:n urkinnalle! ——Yliopiston on luotava eettiset periaatteet sijoitusten ja yhteistyökumppanuuksien suhteen. ——Yliopisto on sähköistettävä tsaarin ajalta 2010-luvulle! Kandin ja gradun palauttamiseksi on luotava sähköisiä järjestelmiä, säilyttäen samalla mahdollisuuden paperiseen palauttamiseen.

2. VAIKUTTAVA YLIOPPILASKUNTA! Ylioppilaskunta on moninainen ja avoin yhteisö. Vallankäytön ja sen oikeutuksen säilyttämiseksi ylioppilaskunnan on keskityttävä ennen kaikkea perimmäiseen tehtäväänsä – edunvalvontaan. Ylioppilaskunnan muut toiminnot tukevat ennen kaikkea tätä: Ylioppilaskuntaa on radikaalisti demokratisoitava jäsenaloitteiden ja -äänestysten sekä yleiskokousten hyödyntämisen kautta. Riittävät resurssit toiminnan jatkumiseksi varmistetaan eettisen liiketoiminnan kautta. Jäsenmaksua ei tule korottaa automaattisesti vaan tarpeen vaatiessa toiminnan tai laajennusten rahoittamiseksi. Ylioppilaskunta tarjoaa merkittäviä palveluita opiskelijoilleen. Jäsenmaksu ja opiskelijakortti ovat lupaus, jota vasten on tarjottava laadukkaita, eettisiä ja ympäristöystävällisiä palveluita opiskelijoille. Palveluiden tulee hyödyttää aidosti kaikkia opiskelijoita, huomioiden erilaiset tarpeet ja elämäntilanteet opintopolun aikana. Esimerkiksi perheellisten opiskelijoiden asemaa tulee parantaa osa-aikaisen opiskelemisen mahdollistamiseksi myös erilaisin palveluin, kuten lapsiparkin toimintaa kehittämällä. Ylioppilaskunnan omistaman HYY Yhtymän liiketoiminnasta tuloutettavilla rahoilla tulee varmistaa edunvalvontatyön jatkuvuus ja laadukkaat palvelut. Ylioppilaskunnan tulee toimia aktiivisena vaikuttajana yliopistolla ja laajemmin yhteiskunnassa. Ylioppilaskunnan on toimittava aktiivisena koulutuksen kehittäjänä paitsi yliopistolla, myös tehtävä koulutuspoliittisia avauksia valtakunnallisella tasolla. Vaikuttamistyön tulee tapahtua kabineteissa ja kaduilla kaikkia vaikuttamisen keinoja hyödyntäen. Edunvalvontatyön resursoinnista on pidettävä huolta.

3. ELÄVÄ OPISKELIJAKULTTUURI! HYY:n kulttuuritoiminta on tällä hetkellä rajoittanut perinteikkäisiin Floran päivän ja vuosijuhlien kaltaisiin tapahtumiin, jotka ovat ylhäältäpäin ohjattuja, kalliita ja kiinnostavat harvoja opiskelijoita. Yhtenäisen opiskelijakulttuurin aika on ohi: HYYn kultuuritoiminta voisi keskittyä enemmän erilaisten omaehtoisten kulttuuriprojektien tukemiseen. Ylioppilaskunnalla on huikeat resurssit toimia alustana opiskelijoiden luomille uusille kaupunki- ja kulttuuritapahtumille. Kulttuuritoiminnan järjestämisen ja opiskelijaryhmien itseorganisoitumisen tulee olla helppoa matalan kynnyksen toimintaa. SITVAS vaatii: ——Vuosijuhlaa opiskelijoille avoimeksi opiskelijafestivaaliksi, josta on hupia kaikille. ——Taidetta kampuksille! Avoimen kulttuurin tiloja, joissa opiskelijat voivat esitellä tuotoksiaan tai nauttia taiteesta ja esiintyä. ——Kaivopihasta elävä kulttuurikeskus, jossa järjestetään kulttuuriperformansseja: Teatteria, runonlausuntaa ja musiikkia! Ylioppilasteatterin toimintamahdollisuudet on turvattava. ——HYY:n on luotava mahdollisuuksia opiskelijoiden autonomiselle kulttuuritoiminnalle.

4. KATTO PÄÄN PÄÄLLE, JOKAISELLE! Huono asuntotilanne on yksi suurimmista opiskelijoiden kohtaamista vääryyksistä pääkaupunkiseudulla. Vuokra-asuntoja on liian vähän, ne ovat liian kalliita ja huonossa kunnossa. Etenkin syksyisin tilanne on hälyttävän paha uusien opiskelijoiden tullessa usein tyhjän päälle. On selvää, että pääkaupunkiseudun asuntomarkkinat eivät toimi: tarvitaan ripeitä toimenpiteitä asian korjaamiseksi. HYY:n tulee toimia vaihtoehtoisten asumismuotojen edistämiseksi Helsingissä. Kiinteistöjen ja tonttien tyhjillään pitämistä täytyy ehkäistä tiukalla verotuksella ja sallimalla kiinteistöjen valtaaminen autonomiseen asumis- ja kulttuurikäyttöön. Asuntokannan kunto on selvitettävä terveysongelmien välttämiseksi. Suurten rakennusfirmojen valtaa on rajoitettava pilkkomalla rakennusprojektit useammalle rakennuttajalle. Helsingin kaupungin on perustettava oma asuntojen rakentamisyksikkö. Uusia asuntoja rakennettaessa on huolehdittava energiatehokkuudesta ja esteettömyydestä. Eriytymistä ja slummiutumista on ehkäistävä vuokra- ja edustusasuntojen rakentamisella samoille alueille. SITVAS vaatii: ——Tyhjillään olevien asuntojen ja toimistokiinteistöjen valtaaminen sallittava! ——Tiivis kaavoitus ja jo kaavoitetuille alueille ripeästi rakentaminen - metropolitasolla! ——Asunnottomuus pois, asuntotakuu kaikille!

SITVAS vaatii: ——HYY:tä järjestämään asunnonvälitystoimintaa sekä toimiin akateemisesti koulutetuille henkilöille työelämäavun ja -neuvon saamiseksi. ——Opiskelijoiden käytettäväksi on luotava erityinen oikeusturvaopas, johon kootaan laaja-alaisesti tietoa yliopisto-opintoihin ja -elämään liittyvistä kysymyksistä. ——HYYn muutamien vuosien takaiset leikkaukset edunvalvontaan korjattava heti: yhdenvertaisuus- ja kansainvälisyysasiantuntija takaisin! ——Perheelliset opiskelijat on otettava paremmin huomioon: Lapsiparkin laajennus Viikkiin ja aukioloajat pidemmiksi! ——Megafoni käyttöön ja ylös poteroista! HYY ei voi olla vain itseään ja järjestöjä varten vaan sen on panostettava resursseja aitoon edunvalvontaan.

5. SAAVUTETTAVAT JA YHTEISÖLLISET TILAT OPISKELIJOILLE! Yliopiston kaikkien tilojen on oltava esteettömiä, eli saavutettavissa kaikille opiskelijoille. Yliopiston on tarjottava sopivia tiloja koko opintopolun matkalle: toisaalta rauhallisia opiskelutiloja, epäkaupallisia oleskelutiloja sekä kirjoittamiseen soveltuvia tutkijatiloja. SITVAS vaatii: ——Yliopiston on ryhdyttävä toimenpiteisiin, jotta kaikilla kampuksilla ja tiedekunnilla on saatavilla epäkaupallisia oleskelutiloja sekä rauhallisia opiskelemiseen soveltuvia tiloja. ——Kaikilla kampuksilla on saatavilla 24h tietokone- ja opiskelutiloja ——Jatko-opiskelijoille, tutkijoille ja muille tutkimustyötä tekeville on oltava tarjolla asianmukaisin välinein varusteltuja rauhallisia tutkimustiloja

6. EETTISTÄ JA EKOLOGISTA LIIKETOIMINTAA! HYYn jäsenet omistavat yhdessä liiketoimintaa tekevän HYY Yhtymän jolla on kaksi päämäärää: palveluiden tuottaminen opiskelijoille (esim. Unicafe, Gaudeamus), sekä ylioppilaskunnan toiminnan rahoittaminen. Sillä on väliä mitä ja miten Yhtymä tekee! Opiskelijaruokailun hinnan on pysyttävä maltillisella tasolla, kuitenkin tinkimättä ympäristö- ja muista eettisistä periaatteista. Yhtymän on jatkettava vastuullisen liiketoiminnan lippulaivana ja Unicafen panostettava vegaanisiin vaihtoehtoihin, lähiruokaan ja hävikin minimointiin. Opiskelijoiden liiketoiminnassa pyörii isot rahat - pidetään huolta että ne käytetään oikein! SITVAS vaatii: ——Eettistä opiskelijaruokaa! Unicafen ruokien hiilijalanjäljet näkyviin, panostusta vegaaniseen ja lähiruokaan joka kampuksella, joka päivä. ——Aurinkopaneeleja Kaivopihan katoille! ——Opiskelijalle lisää tietoa ja vaikutusmahdollisuuksia - avoimet haut Yhtymän talouspaikoille, kuulemistilaisuuksia investoinneista ja sijoituksista, aitoa valtaa Unicafen ravintolatoimikunnille! ——Eettisyys voiton maksimoinnin edelle - asefirma Patria ulos HYYn kiinteistöistä!

7. YHDENVERTAISUUTTA, TERVEYTTÄ JA SAAVUTETTAVUUTTA! Epätasa-arvo on todellisuutta myös akateemisessa maailmassa. Naisten mahdollisuuksia edetä tutkijanuralla on parannettava. HYYn ja yliopiston tulee huomioida sukupuolen moninaisuus kaikessa viestinnässä ja tapahtumissaan. Yhdenvertaisuustyöhön tällä hetkellä suunnatut resurssit eivät riitä. Yliopiston täytyy puuttua häirintään ja syrjintään tehokkaammin. Englanninkielistä opetuksen ja tukipalveluiden saatavuus tulee turvata. Tiedekuntien on osoitettava tarpeeksi resursseja myös ruotsinkieliseen ohjaukseen ja palveluun. Esteettömyyteen on panostettava niin HYYn tapahtumissa kuin yliopiston kampuksillakin. SITVAS vaatii: ——Alas hetero-oletus ja sukupuolinormit! Nollatoleranssi häiritsevään ja fobiseen käytökseen niin opiskelijajärjestöissä kuin yliopiston opetushenkilökunnankin taholta. ——YTHS maksukattojen kautta kohti vakuutusluonteista terveyspalvelua - ja laadukkaat mielenterveyspalvelut jatkossakin ——Ei korkeakoulukiusaamiselle, rasismille ja ennakkoluuloille toimijat HYY:n järjestöistä YTHS:n ja Unisportin työntekijöihin ja yliopistoon on koulutettava kohtaamaan erilaisuutta ——Vaikuttamista yliopistolla: unisex- vessoja kampuksille, esteettömyyden turvaaminen keskustakampuksella! ——Anonyymi tenttiminen käyttöön ja tenttiakvaarion kehittäminen eteenpäin!

8. PYSÄYTETÄÄN ILMASTONMUUTOS! Helsingin yliopiston on oltava ensimmäinen hiilineutraali yliopisto maailmassa. Konkreettisia askelia tätä tavoitetta kohti olisivat fossiilisista polttoaineista luopuminen niin sijoitustoiminnan kuin sähköntoimittajien osalta. Kaukolämmön osalta HYY:n on aktiivisesti vaadittava Helsingin Energialta siirtymistä uusiutuviin energiamuotoihin. Rakennuksiin liittyvissä toimenpiteissä erityistä huomiota on kiinnitettävä energiatehokkuuteen ja energian pientuotannon mahdollisuuksiin. HYY:n vastuullisuusperiaatteisiin on sisällytettävä eläinoikeuksien edistäminen, minkä tulee näkyä Unicafen tarjonnassa. Hankinnoissa on suosittava kasviperäistä, luomua ja lähellä tuotettua kausiruokaa. Laitteistojen hankkimista uutena tulee välttää, jos käytettynä hankkiminen tai vanhan korjaaminen on mahdollista. Kampusviljelyhanketta on laajennettava lopuillekin kampuksille ja hyvät käytännöt on levitettävä myös HOASin suuntaan. HYY:n on vaadittava kaupungilta aktiivisesti parempia pyöräyhteyksiä kampuksille ja niiden välille sekä keskustakampuksen rauhoittamista autoilta. HY:n ja HYY:n on työnantajina kannustettava työntekijöitään kestävään liikkumiseen työsuhdelipun tai pyöräedun muodossa. Kampuksille on järjestettävä säännöllistä pyörähuoltoa ja tarpeeksi pyörätelineitä. SITVAS vaatii: ——Kohti hiilineutraaliutta niin HYY:ssä, yliopistossa kuin Helsingissäkin ——Eläinten oikeudet kirjattava vastuullisuusperiaatteisiin ——Konkreettisia tekoja pyöräilyn lisäämiseksi

9. RIITTÄVÄN TOIMEENTULON PUOLESTA! Opintotuki on tällä hetkellä riittämättömällä tasolla. Viime vuosien mittaan harrastetut opintotuen muutokset ovat ainoastaan lisänneet opiskelijoiden epävarmuutta toimeentulostaan. Perimmäistä ongelmaa – opintorahan riittävyyttä ei ole ratkaistu. HYY:n on taisteltava riittävän toimeentulon takaavan perustulon puolesta, joka lisäisi merkittävästi opiskelijoiden ja tieteenharjoittajien varmuutta toimeentulostaan. Julkisten palveluiden alasajoa epäoikeudenmukaisen ja kansantaloudellisesti järjettömän leikkauspolitiikan varjolla on vastustettava aktiivisesti. Talouskuri tappaa! SITVAS vaatii: ——Opintotuen ehtojen jatkuvan tiukentamisen lopettamista sekä roimaa tasokorotusta opintorahaan ja asumislisään. ——Suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän kehittämistä kohti palkkatyöstä vapauttavaa perustuloa.

10. MAAILMALLE AVOIN YLIOPISTOYHTEISÖ! Yliopiston on oltava avoin, solidaarinen sekä kansainvälinen yhteisö. Yliopistoyhteisön on vastustettava rasismia kaikissa muodoissaan. Henkilökunnan ja opiskelijoiden liikkuvuutta on tuettava riittävillä matka-apurahoilla sekä monipuolisilla opiskelijasekä harjoitteluvaihtokohteilla. Kansainvälisten opiskelijoiden integroimista opiskelijayhteisöön sekä asettumista Suomeen tulee tukea. SITVAS vaatii: ——Opiskelijoille on tarjottava maksuttomasti mahdollisuus suorittaa kielikurssien yhteydessä eurooppalaisen viitekehyksen mukaiset kielitutkinnot. ——Kansainvälisten opiskelijoiden integroitumista opiskelijayhteisöön on tuettava ja opiskelijoiden kohtaamisia lisättävä. ——EU/ETA -maiden ulkopuolisten opiskelijoiden opiskelun tulee olla maksutonta.

VAALIPÄÄLLIKÖN TERVEISET Syksyllä järjestettävissä edustajistovaaleissa päätetään ylioppilaskuntamme suunnasta — kuljemmeko yhteiskunnallisesti valveutunutta ja vaikuttavaa vai epäpoliittista, pumpulilinnassa vellovaa ylioppilaskuntaa kohden? Suunnan valitseminen on nyt keskeistä, talouskuripolitiikan seurauksena aiheutuneet heikennykset ovat tuntuneet todella kipeästi arjessamme: asumisessa, terveydenhuollossa, toimeentulossa ja opetuksen laadussa. Eikä tämä mitä todennäköisimmin tule jäämään tähän. Ensi keväänä järjestettävien eduskuntavaalien jälkeisen hallituksen muodostanevat galaxin tämän päädyn innokkaimmat leikkaajat. Heidän päästessään vauhtiin ei mikään ole pyhää. Kamppaileminen kurjistamispolitiikkaa vastaan on välttämätöntä. Oikeiston, yhteiskunnallisen eliitin ja asiantuntijavallan sanelemaan vaihtoehdottomuudesta kärsivään päivänpolitiikkaan tarvitaan varteenotettavia vaihtoehtoja. Muutoin yhteiskunnalliset muutosvirrat kuljettavat meidät kohti banaanivaltiota. Kamppailu alkaa omasta ylioppilaskunnastamme ja yliopistosta, laajentuen suurempiin mittakaavoihin halki yhteiskunnan eri kerrosten. Ylioppilaskunta on vaikutusvaltainen n. 30 000 jäsenen yhteenliittymä. Sen osallistumisella laajempiin yhteiskunnallisiin kamppailuihin ja rakenteissa tapahtuvilla päätöksillä on valtavasti merkitystä arkeemme. Älä siis jätä käyttämättä ääntäsi näissä vaaleissa! Äänestämättä jättämällä sitoutumattomien ja porvareiden äänenpainot vahvistuvat päätöksenteossa. Ylioppilaskuntapolitiikka on aivan liian arvokasta jätettäväksi yksin heidän käsiinsä. Sitvasin toiminta autonomisen yliopiston ja vaikutusvaltaisen ylioppilaskunnan puolesta on siis ajankohtaisempaa kuin koskaan. Haluamme eettisiä palveluita opiskelijoille, puolustaa tiedeyhteisöä ja riippumatonta tutkimustyötä pääoman valtaa vastaan sekä työskentelyssämme keskittyä ylioppilaskunnan perimmäisiin tarkoituksiin: edunvalvontaan ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Tutustu tarkemmin tavoitteisiimme tsiigaamalla tästä lehdestä löytyvä vaaliohjelma! Jokaisen panos on tärkeä ja arvokas vaalivoiton eteen. Olemme tällä hetkellä edustajiston suurin ja vaikutusvaltaisin poliittinen ryhmittymä. Varmistetaan yhdessä, että olemme sitä jatkossakin! Syksyllä on vaalien saralla tarjolla jokaiselle hyvällä meiningillä mielekästä tekemistä ja tapoja lähteä toteuttamaan itseään: pullien leipomisesta ja katukampanjoimisesta aina mielenkiintoisiin koulutuksiin sekä vaalibileiden järkkäilystä kampuksille jalkautumiseen. Kaikki ovat tervetulleita ja kaivattuja mukaan. Pitkin syksyä tipahtelee tietoa tulevista vaalimeisingeistä sitvasin nettisivujen vaali-osioon, sähköpostilistalle sekä facebookiin. Stay tuned! vaalipäällikkö

Vihtori Suominen

Tulevaisuus ei ole vielä tapahtunut. Tulevaisuus kiehtoo, koska se on tasapuolisen hämärässä. Yritäpä hallita ja kontrolloida tuntematonta ei-mitään, kaiken tulevan olevan potentiaa! Siinä voi onnistua vain lannistamalla mielikuvituksen, syöttämällä pajunköyttä siitä, että muutos ei ole mahdollinen, eikä toisenlaista maailmaa näkyvissä. Älkäämme odottako pelolla tai tylsämielisyydellä! Nykyaika, jossa mahdollisten maailmojen simulaatiot ovat lukemattomat eri teknologioiden keinoin, oma-aloitteiselle haaveilulle ja unelmoinnille soisi löytyvän lisää sijaa, etenkin ns. politiikassa. Tarvitaan rohkeutta kuvitella uskomattomiakin asioita! Sillä kuitenkin, lopulta, tulevaisuus voi olla mitä vaan. Tästä lehdestä löydät erilaisia lähestymistapoja, johtolankoja ja ideoita siitä, mitä nyt on meneillään, ja mitä voisi tai soisi olevan tulossa. Paljon on kehnolla tolalla. Epäkohtia on herkeämättä ja tarkkasilmäisesti nostettava esiin, jotta muutos on mahdollinen. Ajankohtaisen analyysin ja hellittämättömän kritiikin lisäksi lehden kuvat ja runot avaavat reittejä sinnekin, mihin arkikieli ei ulotu. Näine paperisiivin kohti tuntematonta!