Salibandy 3/11

Page 35

www.salibandyliiga.fi

työn tulosten satavan myös edustusjoukkueen laariin. Onhan TPS:ssa voittamisen kulttuuria, oli laji sitten mikä tahansa. – Olemme pyrkineet rakentamaan pohjan, jolla TPS:sta tulee eräs salibandyliigan kestomenestyjistä. Emme voi jatkuvasti pelata vain sijoista 9 – 14, mutta pelkät menestyspiikitkään eivät ole hyvästä. Kun katsoo Turun juniorityötä, niin siitä sen ei ainakaan pitäisi jäädä kiinni, Kytöhonka uskoo.

Nuorille isompaa ruutua TPS selvisi talvesta vähillä pelaajamuutoksilla. Yksittäisistä pelaajista Mikko Hautaniemen siirtyminen Sveitsiin oli suurin menetys. Aukkoa kuitenkin paikkaavat FBC Turusta siirtyneet Aku Kuikka ja Ville Vahtera sekä TPS:n riveistä jo aiemmilta kausilta tuttu, mutta USB:ssä käväissyt Michael Fager ja Trackersista siirtynyt Matti Manninen. – Viime kausi oli monella tapaa opettavainen. Peli ailahteli alkukaudesta liikaa, ja yhdeksän ottelun tappioputken aikana käytiin syvällä. Nämä vaikeudet tiivistivät joukkuetta, ja kun nyt pääsemme kauteen lähes samalla porukalla, olemme varmasti myös aiempaa vahvempia, Kytöhonka uskoo. Viime kauden nuorista pelaajista Tino

Salminen, Miikka Sokka, Miko Kailiala ja Joonas Marjamäki ovat valmiita täyttämään aiempaa suuremman ruudun. – Näihin kavereihin voi ladata entistä suurempia odotuksia, ja uskon, että he ne myös pystyvät lunastamaan. Jalat eivät ainakaan kellään ole irti maasta.

Tehokas ”tulokas” Kokemusta joukkueessa edustavat kapteeniston muodostavat Riku Kekkonen ja Jere Jokinen. – Joukkueesta on aiemmin puuttunut tietynlaista johtajuutta. Suurta yleisöä kuohuttavia nimiä ei joukkueesta löydy, muttei sellaisten hankkiminen myöskään kuulu TPS:n strategiaan. Nämä kaikki pelaajat ovat meille sopivia, Kytöhonka sanoo. – Viime kausi oli suuri pettymys varmasti Rikulle itselleenkin, ja olihan se häneltä myös pisteiden valossa huonoin SM-liigakausi koko uralla. Mutta uskon, että ensi kaudella nähdään jälleen tuttua Kekkosta, Kytöhonka toteaa. Nurmisen veljesten sekä Ville Forsmanin ja Joonas Lastusen muodostama salolaisnelikko on ensi kaudella myös keskeisessä roolissa, vaikka Janne Nurminen liittyykin opiskelijavaihdon vuoksi joukkueeseen vasta joululta. – Ville Forsmania voi pitää oikeastaan uutena tulokkaana, sillä kaksi edelliskautta ovat menneet loukkaantumisten takia pilalle. Nyt hän on kunnossa ja varmasti tehokas, Kytöhonka toteaa. Maalilla lappeenrantalaislähtöinen Pyry Luukkonen kantaa entistä selkeämmin ykkösvahdin viittaa, sillä Eero Juvosen korvaa A-junioreista nostettu Jussi Kauppi. – Asetelma on selvä heille itselleenkin, ja Luukkonen on valmis nousemaan aivan liigan kärkipään maalivahdiksi, Kytöhonka uskoo.

Sija-arvio 1–4

9 – 11

5–8

12 – 14

3 I 2 0 11

Perustettu ..... 1922 (sb-jaos) 1995 Lisenssipelaajia ...................... 683 Yleisökeskiarvo ...................... 330 Kotisivu.................. tpssalibandy.fi 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 03

04

05

# nimi

06

07

08

09

10

11

synt.

cm / kg

pisteet 10 – 11

1990 1987

171/65 192/88

0+0=0 0+1=1

1990 1988 1992 1990 1981 1987 1993 1992

190/89 184/77 181/74 182/85 173/65 178/68 181/72 180/70

6+4=10 5+2=7 0+0=0 4+8=12 9+21=30 * 3+1=4 2+11=13 -

1994 1992 1984 1993 1989 1985 1987 1984 1989 1988 1987 1989 1992 1989 1990 1993

176/70 175/65 183/80 172/68 173/75 173/70 172/68 195/85 177/74 180/70 183/73 170/69 170/65 178/74 165/64 180/73

1+1=2 2+8=10 3+0=3 * 2+1=3 10+29=39 5+2=7 2+2=4 11+8=19 21+11=32 * 9+5=14 10+1=11 1+1=2 12+5=17 5+9=14 4+5=9 7+2=95

Maalivahdit 30 Jussi Kauppi 73 Pyry Luukkonen

Puolustajat 12 15 19 23 24 25 61 72

Anssi Ala-Nissilä Niko Alonen Juuso Pietilä Lauri Stenfors Michael Fager Antti Nurminen Tino Salminen Joonas Koskinen

Hyökkääjät 7 11 13 14 17 20 21 22 27 31 37 44 70 71 74 87

Henri Alho Joonas Marjamäki Ville Vahtera Ville Hirvisuo Lasse Paju Riku Kekkonen Ville Forsman Jere Jokinen Aku Kuikka Janne Nurminen Joonas Lastunen Joni Lempiäinen Miikka Sokka Jens Riska Matti Manninen Miko Kailiala

*1. divisioona

Päävalmentaja Perttu Kytöhonka

Tulleet

Tuttuja teesejä Kytöhongan aisaparina jatkaa Teemu Varis, ja pelikirja korostaa edelliskaudelta tuttuja teesejä. – TPS pelaa vahvaa, erittäin liikkuvaa ja aktiivista pallolista peliä. Pallotonta peliä olemme harjoituskaudella pyrkineet monipuolistamaan. Pelkkiin laitavääntöihin meidän ei tällä pelaajamateriaalilla kannata lähteä mukaan, Kytöhonka toteaa.

Perttu Kytöhonka jatkaa TPS:n valmentajana.

Seurafakta

Aku Kuikka (FBC Turku), Michael Fager (USB), Matti Manninen (Trackers), Ville Vahtera (FBC Turku)

Lähteneet Tyko Hellsten (Hämeenkadun Pyövelit), Janne Kainulainen (Happee), Jaakko Hautamäki (Zug United, Sveitsi), Mikko Hautaniemi (Rychenberg, Sveitsi)

Halli Caribia 994 Yleisökapasiteetti 800 Kongressikatu 1, 20540 Turku

Toimituksen arvio Nuorella joukkueella on edessään useita mahdollisia kompastuskiviä, mutta ne luovimalla pudotuspelipaikka on hyvinkin realistinen tavoite. Vuoden kokeneempana se tuskin tappioputkeenkaan sortuu. Alkukausi näyttää suunnan.

SALIBANDY

35


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.