Salibandy 3/11

Page 31

www.salibandyliiga.fi

vuosien tauon jälkeen Loviisaan ja liigaan. Hän pelasi 2000-luvun alkupuolella Torin kanssa liigaa, mutta on sen jälkeen keskittynyt alempien sarjatasojen peleihin. Lähes poikkeuksetta Etholén on ollut pelaamansa sarjan parhaita pistemiehiä. – Luulin, ettei häntä liiga edes kiinnosta enää. Kun kuulin hänen mielenkiinnostaan, löytyi yhteinen sävel nopeasti, Parviainen kertoo. – Jokaisella divaria pelanneella on oma haasteensa pärjätä liigassa, ja se voi viedä oman aikansa. Torilla on siis laajempi pelaajarinki alkavalla kaudella. Myös valmistautumista on hieman muutettu. – Omatoimisen harjoittelun osuutta lisät-

tiin. Testimme ovat niin tehokkaat, että kyllä niistä näkee, onko harjoitusohjelmasta pidetty kiinni. Halusin harjoitteluun hieman enemmän joustoa. Olen talvellekin merkinnyt jo muutaman hengähdystauon joukkueelle. Lepoakin tarvitaan ja pään tuuletusta, Parviainen tietää.

Yhtä suurta perhettä Torin faneja on kehuttu joka käänteessä, eikä suotta. – Fanit ovat meille pelaajamarkkinoillakin yksi valtti, Parviainen toteaa. – Pelaajat haluavat tänne. Tämä on oikeasti yhtä suurta perhettä. Joukkuehenkemmekin on tosi hyvä, ja siitä on haluttu pitää kiinni myös pelaajia hankittaessa.

Seurafakta Perustettu .......1909 (sb-jaos 1991) Lisenssipelaajia ........................141 Yleisökeskiarvo ........................437 Kotisivu................... tor.fi/salibandy 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 03

04

05

06

# nimi

Savukoski alakerran lukkona

T

orin päävalmentaja Iiro Parviainen lataa suuria odotuksia sipoolaisen Tuomas Savukosken harteille. Vasta pari vuotta sitten lajivalinnan salibandyn ja jalkapallon välillä tehnyt Savukoski allekirjoitti loviisalaisten kanssa kahden vuoden sopimuksen. – Olen muutaman vuoden seurannut Savukosken otteita. Hänellä on aivan älytön potentiaali. Hän on oivaltavia avaavia syöttöjä jakava puolustaja. Pallollinen puolustaja, joita Suomessa ei ole liikaa, Parviainen arvioi. Savukoski pelaa otteluissa kovalla asenteella. – Parhaat pelaajat ovat aina persoonia. Räiskettä pitää olla, mutta hölmöillä ei saa, Parviainen linjaa. Ensimmäistä liigakauttaan aloittava Savukoski pitää jalkansa tukevasti maassa. – Tämä on uuden opettelua. Pelaan Juuso Meriläisen pakkiparina. On hyvä, kun vierellä on kokeneempi pelaaja opastamassa, Savukoski sanoo. Savukoski aloitti salibandyn yläasteelle siirtyessään. Hän hakeutui paikallisen ÅIF:n treeneihin. Savukoski on pelaajaurallaan edustanut myös PSS:n, SB Vantaan ja viimeksi Kaneetin värejä. Hän aloitti hyökkääjänä, mutta siirtyi Kaneetissa pakin tontille. – Sami Kaarnamaa vaihtoi minut pallolliseksi pakiksi, ja sille tielle jäin. Minulle puolustajan paikka sopii hyvin. Sieltä näkee pelin eri tavalla. Pakkina pääsee avaamaan ja antamaan ratkaisevia syöttöjä sekä pohjustamaan hyökkäyksiä, Savukoski miettii. Hän oli pari vuotta sitten voittamassa PK-35:n riveissä jalkapallon A-nuorten SM-hopeaa, mutta valitsi kuitenkin mailapelin. – Tämä on minusta kivempaa. Tykkään pelata salibandya, Savukoski selittää. Torin mahdollisuuksista hänellä on selkeitä ajatuksia. – Olisihan se kiva kokeilla kasvattaa partaa, Savukoski hymyilee. - ME

07

08

09

10

11

synt.

cm / kg

pisteet 10 – 11

1981 1993 1990

182/88 180/77 183/82

0+0=0 0+0=0 0+2=20

1983 1990 1980 1981 1991 1992 1987 1990

184/88 176/70 172/75 180/80 185/82 185/77 171/68 172/70

1+4=5 7+6=13 5+7=12 4+4=8 10+6=16 6+9=15 *

1984 1982 1985 1981 1986 1981 1988 1987 1981 1984 1985 1983

180/73 176/72 174/75 174/78 180/78 180/76 179/72 189/83 170/70 178/78 181/80

Maalivahdit 1 Tommy Grönberg 2 Kalle Hovi 31 Teemu Kortelainen

Puolustajat 13 17 19 22 24 25 77 93

Aigars Belasovs Jukka Lindgren Pekka Palomäki Juuso Meriläinen Niklas Niiranen Samir Mountassir Teemu Venäläinen Tuomas Savukoski

Hyökkääjät 8 11 12 14 15 16 23 69 83 90 98

Andreas Hietala Ingus Laivins Pekka Lindgren Peik Salminen Jonas Hällfors Joni Niiranen Mihails Kostusevs Dan Forsström Valtteri Etholen Jyri Laine Mikko Piippo Nicholas Heiniö

12+19=31 9+3=12 18+8=26 21+31=52 18+7=25 25+26=51 5+6=11 5+5=10 24+25=49 60+14=64 10+46=56 12+23=35 *1. divisioona

Päävalmentaja Iiro Parviainen

Tulleet Tuomas Savukoski (Kaneetti), Mikko Piippo (Kaneetti), Jyri Laine (Kaneetti), Teemu Kortelainen (AC HaKi), Valtteri Etholen (PSS), Nicholas Heiniö (PSS)

Lähteneet Sebastian Fager-Pintilä (Rangers), Paolo Keinänen (M-Team)

Halli Loviisan Liikuntahalli Yleisökapasiteetti: 800 Brandensteininkatu 27, 07900 Loviisa

<< Asenteesta ei jää kiinni Tuomas Savukosken kohdalla.

Sija-arvio 1–4

9 – 11

5–8

12 – 14

3 I 2 0 11

Toimituksen arvio Laajempi materiaali kuin viime kaudella. Pudotuspelit ovat realistinen tavoite, mutta siellä kärkiseuran pudottaminen olisi yllätys. Maalivahtipeli on yksi Torin valteista. Uusia pelaajia lähinnä divarista, joten kokemusta ei ole edelleenkään liikaa.

SALIBANDY

31

* * * *


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.