6
Rönsy 2/2012
Vino essee: Otto Lehto Kirjoittaja on Onnellinen yhteiskunta -kampanjan ohjausryhmän puheenjohtaja.
Onnellisuuspolitiikan vaaroista ja ihanasta välttämättömyydestä
E
ikö onnellisen yhteiskunnan pitäisi olla kaiken politiikan päämäärä? Tuskin edes Perussuomalaiset tai Björn Wahlroos haluaa epäonnellista yhteiskuntaa. Mutta voiko yhteiskunta olla onnellinen? Tarkoittaako se, että kaikki yhteiskunnan jäsenet ovat onnellisia, vai riittääkö vaikka 90 prosenttia? Entä jos jollakin kansalaisella on huono elämä onnellisessa yhteiskunnassa? Onnellinen yhteiskunta tarkoittanee usein enemmistön tai tietyn eturyhmän onnellisuutta. Mitä parista kärsivästä yksilöstä, hykertelee poliitikko, kun muulla yhteiskunnalla menee ainakin huhujen mukaan hyvin. Mutta voiko yhteiskunta olla ”hyvinvointivaltio”, jos kaikki eivät todellakaan voi hyvin, kuten nyky-Suomessa? Jatkuva hyvinvointivaltio-retoriikka, itsepetoksen ja poliittisen mainospuheen muodossa, peittää alleen nykysysteemin ongelmat hyvin tehokkaasti. Pitäisikö koko käsitteestä ja sen lässynlässyn-retoriikasta luopua merkityksettömänä haihatteluna? Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa Onnellisuuspolitiikkaan liittyy lievä riski ajautua harhojen valtakuntaan. Pohjois-Korea julisti vuonna 2011 olevansa tutkitusti maailman toiseksi onnellisin maa (ykkösenä oli muuten Kiina). Ja mikäs siinä; on helppoa olla onnel-
linen, kun muuten saa nyrkistä silmään. Lisäksi ihmiset ovat tutkitusti onnellisimpia, jos heillä on kivalla tavalla vääristynyt kuva todellisuudesta. Onnellisuutta voi mitata tieteellisesti, ja usein Pohjoismaat, Suomi mukaan lukien, ovat korkealla onnellisuustutkimuksen listalla. Viimeksi Newsweek julisti Suomen olevan maailman paras maa asua. Tämä lienee pääosin faktaa, muttei kovin lohdullista. Jos tämä on onnellisinta ja parasta mitä maailmasta löytyy, aika huonolta näyttää. Jo käsitteellisesti onnellisuus on pitkän tähtäimen projekti. Onni on eri asia kuin ilo ja nautinto, sillä ilo ja nautinto ovat häilyviä ja satunnaisia. Nautinto kestää hetken, ilo jonkun aikaa, onnellisuus toivottavasti koko elämän. Toisen onni on toisen epäonni Yhteiskunta koostuu erilaisista yksilöistä ja ryhmistä. Kaikkien onnellisuutta ei voi taata samalla ratkaisulla. Ketun onni on syödä pupu, ja pupun onni on välttyä syödyksi tulemiselta; skeittarin harrastus oopperatalon edessä joutuu väistämättä konfliktiin porvarisrouvan tarpeen kanssa nauttia seesteisestä katukuvasta. Konflikteissa ei ole helppoa tai ”oikeaa” vastausta, sillä kyseessä on keskenään ristiriitaiset tarpeet ja päämäärät. Politiikka on siksi
usein traagista nollasummapeliä, jossa toisen onni on toisen epäonni. Onnellisessa yhteiskunnassa taataan ihmisille perustarpeet, kuten terveys, koulutus, työ, ihmissuhteet ja kiva ympäristö. Valtio ei estä ihmisten päämäärien toteutumista, kunhan ne eivät ole konfliktissa keskenään. Lisäksi valtio edistää kansalaisten positiivisia vapauksia. Demokratia sovittelee syntyviä konflikteja, tehden vaikeita kompromisseja. Politiikalla voidaan vaikuttaa maailman näennäisten välttämättömyyksien purkamiseen ja elämän mahdollisuuksien kasvattamiseen ja lisätä ihmisen onnellisuutta, mutta helppoa se ei ole. Jos haluaa helppoja ratkaisuja, suosittelen yksisuuntaista lentolippua Pohjois-Koreaan. Meillä täällä ”hyvinvointivaltiossa” onnellisen yhteiskunnan rakentaminen on vielä onnellisesti kesken.
Onni on eri asia kuin ilo ja nautinto.