Turkistalous 06/13 Henkilöuutisia: Antti Kuusela aloittaa viestintäjohtajana

Page 1

HENKILÖUUTISIA

Antti Kuusela aloittaa viestintäjohtajana Valtiotieteen maisteri Antti Kuusela (51) on nimitetty Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton viestintäjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään marraskuun alussa. Kuusela vastaa liiton viestinnästä, yhteiskuntasuhteista, edunvalvonnasta ja tutkimustoiminnasta.

Viimeksi Kuusela on ollut Vantaan kaupungin kansainvälisten asioiden johtaja ja viestintäjohtaja. Tätä ennen hän työskenteli Pohjolan Voima Oy:n johtajana vastuualueinaan viestintä ja yhteiskuntasuhteet sekä kansainväliset yhteydet. Vuosina 1998–2002 Kuusela toimi ulkoasiainministeriön Eurooppa-tiedotusyksikön päällikkönä. Vuosina 1989–1995 Kuusela työskenteli diplomaattina Suomen suurlähetystöissä Genevessä, Bagdadissa ja Ottawassa.

Tiina Helmi liiton johtoryhmään Talouspäällikkö Tiina Helmi on kutsuttu liiton johtoryhmään. Hän aloitti johtoryhmän jäsenenä syksyllä 2013.

Tiinalla on pitkä työura liitossa. Hän tuli vuonna 1984 laskuttajaksi talousosastolle. Talouspäälliköksi hänet nimitettiin marraskuussa 2005. Talousasioiden lisäksi Tiina Helmi vastaa liiton henkilöstöasioista.

16

Turkistalous 6/2013

Aktia Pankissa varallisuutesi hoitoon ja kasvattamiseen on paljon hyviä vaihtoehtoja. Talletustarjous on voimassa, kun yhdistät talletuksen Aktian muihin säästämisen tuotteisiin. Kysy lisää talletustarjouksistamme ja varaa aika rahaa säästävään tapaamiseen www.aktia.fi tai puh. 0800 0 2470. Tervetuloa Aktiaan!


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.