31.08.19 Kirjoitan nyt hetken siitä, kun nauhoitin Lokkaa sunnuntaina 25.08. Yövyimme Laurin kanssa uudestaan Nellimelan mökeissä, Sodankylässä. Tällä kertaa 6:ssa, jossa lattia vietti. Aamulla aikaseen lähdettiin matkaan, tällä kertaa Lokka-nimiseen kylään, Lokka-järven eteläisimmässä kärjessä, johon kosken eteen rakennettu pato ja vesivoimala. Itse pato/voimala on yllättävän pieni, vain kymmenisen metriä. Kaikki nuo maat, kylät, ja pyhät paikat – tämän vuoksi? Sodankylästä olimme edellisenä päivänä ajaneet lähes 400 km Mutenian- ja Silmävaarantiet loppuun asti (Muteniantie on loppupäässään katkaistu puomilla) ja takas Sodankylään koska Lokka –kylään olisi kuitenkin ajettava Sodankylän kautta. 04.09.19 Syyskuun kuulaus ja viilenevät yöt. Tuuli. Muistuttaa siitä miten surullinen olin jättäessäni Kuusamon taakseni. Aloitin materiaalin (Lokka) katselun palattuani Berliinistä. Aikaisintaan sunnuntaina, tai lauantaina kuuntelin nauhoitettuja ääniä. Sunnuntain ja lauantain välisenä yönä (ellen MYÖS edellisenä yönä – eli kahtena yönä) näin koko yön unta, kuin myös valveilla ollessani, minulla oli koko ajan tunne, että yksi nauha puuttuu. Se, jossa olen Akmeelin kanssa tai jossa hänestä manifestoituu jotain. Näin unta siitä koko maanantain vastaisen yön. Puolihereillä/unessa etsin jälleen sitä kadonnutta nauhoitusta. Kunnes äkkäsin, että se on ollut edessäni koko ajan! Se oli se GoPro nauha, jossa kävelen Akmeelin kummut joelle asti, jonka toisella puolella on Akmeelin hauta. Akmeeli on sillä nauhalla! Akmeeli on mennyt GoPro kameraani. Kävelin Akmeelin kanssa! Katsoin uudestaan ja uudestaan läpi tuon nauhan. Etsin tunnelmaa tai jotain (merkkiä, naksahdusta, tai – niin kuin Lokan padon luona Luiro -joessa pään kuva). Kohta, jossa saavun aakealle, jossa joki ja toisella puolella Akmeelin hauta, tuntui vahvimmalta. Olinhan kävellyt sen koko matkan molempien kumpujen läpi jotenkin vimmalla. Ikään kuin olisin tiennyt mihin olen menossa. Ja kun tulin joelle, tunsin olevani oikeassa paikassa. Ja huomasin ne valtavat kannot! Kaadetut puut joiden kannot nyt pistivät ylös soistuneesta maasta. Eivät ikinä olleet voineet kasvaa noin paksuiksi noin märässä maassa. Niitähän oli joessakin! Siellä oli ollut metsä, suuret puut (mäntyjä?). Ja nyt saraniitty/suoniitty. Eihän siinä niin ollut käynyt, että vesi vaan nousee, vaan niin, että maa soistuu – vaippa soistunutta maata nousee/peittää entisen metsän. Outo maisema, outo tuuli, outo vesi. Henget paenneet muistoineen vaaroille minne tuo soistunut vaippa ei yllä.
Jäljelle jäänyt maa, muistuma kummuista ja metsästä hämmentyneenä hakee uutta juurakkoa, olomuotoa. Täällä kuvasin sitä (minä). Ja palasin jalanjälkiäni pitkin, palauttaen ääneni suippoina sujahduksina. Katselen varjoani, joka muovautuu maisemasta, kasveista. Kerää itseensä paikkaa ja antautuu sille uudestaan. Kiitos kun kävelit kanssani.
SODANKYLÄ
31.08.19
PIA LINDMAN LOKAN NAUHOITUSTA/RECORDING LOKKA
SODANKYLÄ VANHA KIRKKO/OLD CHURCH
I write now for a moment about Sunday the 25th of August, when I recorded the lake Lokka. We overnighted with Lauri again on the camp site of Nellimela, in Sodankylä. This time we stayed in number 6, a cabin with a slanted floor. Early next morning we were on our way, this time to a village called Lokka, located on the Southern tip of lake Lokka. This is where the dam and hydro power plant are built. The dam and power plant are surprisingly small - merely ten meters wide. All those lands, villages, sacred places disappeared – for this? The day before, we had been driving almost 400km from Sodankylä North to the ends of Mutenia and Silmävaara roads and back to Sodankylä. The shortest route to the village Lokka in the South - around the entire lake – goes through Sodankylä. 04.09.19 September, fresh air like clear glass and temperatures dropping at nights. Wind. Remind me of how sad I was to leave Kuusamo. I started logging the material from Lokka after returning from Berlin. A few days earlier, on Sunday or Saturday … Maybe Sunday night? I had been listening to the sound recordings. I had a feeling that strengthened in my dream. I dreamed all night that I am still missing one tape. The one, where I am with Akmeeli, or where something becomes manifest of him. In the morning, in my still sleeping mind, I searched again for the missing recording. Suddenly I realised that it had been in front of me all along. It was the GoPro tape, where I walk the Akmeeli hills all the way to the stream Hietaoja, across of which lies Akmeeli’s grave. Akmeeli is on the tape! Akmeeli has entered the GoPro camera. I walked with Akmeeli! I watched the tape over and over again. I looked for an atmosphere or something (a mark, a click, or – like at the dam in the village of Lokka, where the river Luiro runs out having been reduced by the dam to a tenth of its former depth – a small bank of sand and bushes in the river looking like a screaming head). I feel a strong atmosphere on the tape in the moment when I arrive at the open field by the stream and pan across the dancing grass, the stream, Sompio lake, and the site of Akmeeli’s grave across. Thinking back, I remember I had walked with peculiar intensity past the Akmeeli hills, the ancient winter camp site of his tribe, to reach the stream. As if I had known where I was going. When I reached the stream, I noticed the big tree stumps. Trees had been cut down some decades ago, and remaining stumps were sticking out of the swampy soil. These trees would never grow this big in such wet land. Some of the stumps stuck out from the middle of the stream. A forest used to grow here, with big trees (pine?). Now it was a marshland. Of course, when you build a dam, it does not necessarily mean that water simply rises, but rather that the land turns wet and eventually a marshy vegetation forms a blanket covering the former forest. Strange landscape, strange wind, strange water. Spirits with their memories seem to have fled to the higher hills (Nattaset) this marshy blanket cannot reach. The
confounded land that remains, the remainders of the Akmeeli hills and the forest, now search for new roots, forms of being. This, I filmed here. And returned following my own foot marks, resounding my steps as pointy swooshes and swishes. I watch my shadow, formed by the landscape and plants. Gathering into itself this place and surrenders to it - again and again. Thank you for walking with me.