4 minute read

Vaikuta

Perheyrittäjyyden ja kasvollisen omistamisen kansantaloudellinen ja yhteiskunnallinen merkitys ymmärretään

Vuonna 2021 vaikutustyö tehtiin paljolti virtuaalisena koronapandemian takia.

Jatkoimme vuoden läpi kansanedustajatapaamisia. Tapasimme kansanedustajia eri puolueista, suurin osa etäyhteydellä pandemiarajoitusten vuoksi. Yhteensä tapaamisia oli noin 20, joiden joukossa myös muutama ministerin valtiosihteeri ja erityisavustaja. Tärkeimmät ja poliittisesti vaikutusvaltaisimmat tavatut poliittiset johtajat olivat pääministeri Sanna Marin ja Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen. Kummatkin heidät tavattiin henkilökohtaisesti. Mainittakoon, että Marinin tapaamisen perussävy oli positiivinen ja pääministeri oli kanssamme samaa mieltä siitä, että koronapandemiasta nousu tapahtuu “kasvun kautta”.

Tapaamisissa toimme esille perheyritysten merkitystä Suomelle ja kuuntelimme kansanedustajien käsityksiä talouden ja verotuksen tulevista tuulista. Valmistimme tapaamisia varten napakan ja yksinkertaisen infokortin, joka kiteyttää sekä perheyritysten merkityksen yhteiskunnalle että perheyritysten liiton keskeiset piirteet.

Reagoimme tarpeen tullen tapauskohtaisen harkinnan mukaan julkisuudessa esitettyihin poliittisiin näkemyksiin blogikirjoituksin ja sosiaalisessa mediassa.

Perheyritysvaltuuskunnan vuoden kokouksiin saimme merkittäviä päättäjiä poliittisen päätöksenteon, vaikuttamisen ja viestinnän aloilta. Entinen pääministeri, kansanedustaja ja kotimaisen omistamisen työryhmän puheenjohtaja Juha Sipilä, Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen, EVA:n toimitusjohtaja Emilia Kullas olivat näkyvissä rooleissa Perheyritysten liiton perheyritysvaltuuskunnan ja EK:n yrittäjävaltuuskunnan yhteiskokouksessa N2-studioilla Helsingin Punavuoressa.

Elokuun Perheyritysvaltuuskunnan vieraina olivat johtaja Esa Suominen vaikutustoimisto Rud&Pederseniltä ja viestintätalo Milttonin varatoimitusjohtaja Katri Makkonen. Marraskuun valtuuskunnan kokouksessa esiintyivät valtiovarainministeriön uusi kansliapäällikkö Juha Majanen ja Kauppalehden vastaava päätoimittaja Arno Ahosniemi. Marraskuun valtuuskunnassa järjestettiin myös laajat temaattiset työpajat liiton 2023 eduskuntavaalien vaikuttamistyön tueksi. Kirjoituksissa, somessa ja kannanotoissa korostimme Suomen tarvitsevan yrittäjiä ja omistajia sekä talouskasvua – veronkorotusten sijaan – kriisistä nousemiseen. Pidimme esillä keskusteluissa myös työnantajayritysten toimintaedellytysten parantamista ja osinkoverotuksen kokonaisuudistusta.

Elinkeinoelämän järjestöjen välinen yhteistyö on tärkeä osa vaikuttamistamme. Säännöllinen yhteistyö EK:n, Suomen Yrittäjien ja Keskuskauppakamarin kanssa parantaa elinkeinoelämälle yhteisten teemojen näkyvyyttä. Tiivistimme vuoden loppua kohti yhteistyötä erityisesti EK:n kanssa liittyen “mittelstand” -teeman ympärillä.

Omistajanvaihdosfoorumi on järjestöjen yhteinen pitkän tähtäimen hanke. Sen tarkoituksena on edistää yritysten omistajanvaihdoksia. Loppuvuodesta julkaistiin joka toinen vuosi tehtävä järjestöjen yhteistyön tulos, Omistajanvaihdosbarometri, jossa perheyritykset olivat erityisen hyvin esillä sekä julkistuksessa että ansaitussa mediassa.

Jatkoimme joka kolmas kuukausi tehtävää jäsenkyselyä PerheyritysPULSSIa. Tuloksia käytettiin hyväksi poliitikkotapaamisissa ja niistä uutisoitiin ansaitussa mediassa.

Vaikuttamistyöryhmän toiminta tehostui niin, että toteutimme mielipidekirjoitusten sarjan kuntavaaleja ennen työryhmän jäsenten alueilla aluemedioissa. Julkaistuja kirjoituksia tuli kahdeksan. Toteutimme myös vaikuttamistyöryhmän vierailun Alman talousmedian toimituksiin Arno Ahosniemien johdolla.

Jäsenviestintä

Jäsenviestinnässä Perheyritysten liiton keskeiset kanavat ovat verkkosivut (perheyritys.fi) uutiskirjeet, sosiaalisen median kanavat sekä jäsenlehti.

Perheyritys-lehti ilmestyi vuonna 2021 neljä kertaa. Printtilehden levikki on noin 2500 kpl. Lehti ilmestyy myös verkossa, issuu -julkaisupalvelussa ja lisäksi lehden sisältöjä hyödynnetään muissa Perheyritysten liiton medioissa, kuten nettisivuilla, sosiaalisessa mediassa ja uutiskirjeissä. Nettisivuillamme perheyritys.fi julkaisemme säännöllisesti uutisia, tiedotteita sekä asiantuntijakirjoituksia sekä blogitekstejä.

Viestimme sosiaalisen median kanavissa aktiivisesti jäsenillemme, sidosryhmille sekä suurelle yleisölle. Perheyritysten liiton käyttämien sosiaalisen median alustojen seuraajamäärät ovat kasvaneet tasaisesti. Käytössämme ovat Twitter, Facebook, Instagram- ja LinkedIn-tilit. Valmennusten yhteydessä käytämme Claned-oppimisalustaa. Facebookissa ja LinkedIn:ssä PL:n jatkajilla (Next ja Next Level) on lisäksi omat ryhmänsä, joissa PL on ylläpitäjä. Kannustamme jäseniämme viestimään myös vapaamuotoisesti keskenään ja monien tilaisuuksien ja valmennusten tueksi luodut ryhmäviesti-kanavat ovat toimineet jäsenten aktiivisena keskustelualustana pidempäänkin.

Uutiskirjeet ovat tärkeä ja keskeinen osa jäsenviestintäämme. Säännöllisesti jäsenillemme lähteviä uutiskirjeitä ovat tapahtumista kertova viikkokalenteri maanantaisin sekä kuukausittain ilmestyvä kuukausikirje sekä aitiopaikka –uutiskirje, joka jakaa kumppaneidemme tärkeitä teemoja ja uutisia. Lisäksi säännöllisesti ilmestyvät Kestävän kehityksen uutiskirje sekä Osaava omistaja –uutiskirje. Näiden lisäksi lähetämme kohdennettuja uutiskirjeitä erilaisista aiheista, tapahtumista ja valmennuksista kiinnostuneille jäsenillemme kohdennetusti. Uutiskirjeemme tavoittavat kerralla lähes 1500 jäsenhenkilöä ja kaikkien uutiskirjeiden keskimääräinen avausprosentti oli vuonna 2021 hieman alle 40. Hakukoneoptimoinnissa ja -mainonnassa olemme keskittyneet pienimuotoisesti markkinoimaan jäseneksi liittymistä sekä valmennuksia siten, että mahdollisimman moni löytäisi Perheyritysten liiton sivuille sopivilla hakusanoilla, kuten perheyritys, perheyrityksen sukupolvenvaihdos, omistajastrategia jne.

Uusiin jäseniin olemme yhteydessä heti jäseneksi liittymisen yhteydessä ja jokaiselle uudelle jäsenelle postitamme tervetuloa -paketin, josta löytyy hyödyllistä tietoa Perheyritysten liiton toiminnasta ja tilaisuuksista. Viestinnän suunnittelussa apunamme on viestinnän vuosikello, johon suunnittelimme vuoden 2021 viestinnän toimet kattoteemojen tasolla sekä myös lyhyemmän aikaikkunan perusteella. Mediaseurannassa apunamme on Meltwaterin työkalu.

Kuvia ja tunnelmia