1 minute read

Hallituksen vahvistamat strategiset linjaukset

Vuoden 2021

aikana toimintaamme ohjasivat hallituksen alkuvuodesta vahvistamat linjaukset. Toiminta-ajatus Perheyritysten liitto on suomalaisten perheyritysten koti. Perheyrittäjien yhteisössä jaetaan avoimesti kokemuksia ja kehitetään osaamista omistajina. Uskomme, että omistajalla on väliä. Viemme ylpeinä Suomeen sitoutuneiden ja vastuullisten omistajien ääntä eteenpäin ja vaikutamme siihen, että Suomessa on jatkossakin hyvä yrittää, omistaa ja työllistää.

Missio

Rakennamme kestävää suomalaista omistajuutta

Visio

Perheyritysten vaikuttavuus yhteiskunnassa kasvaa, koska omistajat kehittävät yrityksiään ja osaamistaan vastuullisesti suurella sydämellä. Perheyritysten liitto on omistajaperheiden tärkein kumppani ja yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Näkymät vuodelle 2022

Vuoden 2022 alkua leimasi edelleen korona. Alkuvuoden toiveikkuutta siivitti kuitenkin tieto siitä, että rajoitukset tullaan kaikilta osin purkamaan maaliskuun alussa.

24.2.2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja korona jätettiin taka-alalle, vaikka koronapotilaiden määrä sairaaloissa nousi huippulukemiin. Koko läntinen maailma on yksissä tuumin pyrkinyt tukemaan Ukrainaa ja ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan eurooppalaiset valtiot ovat lähettäneet myös aseellista apua hyökkäyksen kohteena olevalle Ukrainalle.

Suomessa avun lähettämisen lisäksi keskustelua ovat leimanneet Venäjän kaupan loppumisen vaikutukset yritysten toimintaan, Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys ja Suomen tulevaisuus turvallisuusuhaksi muodostuneen Venäjän naapurimaana. Perheyritysten liitossa olemme ottaneet vahvasti kantaa Ukrainan puolesta ja jakaneet jäsenyrityksille tietoa mahdollisista kanavista avun toimittamiseksi Ukrainaan.

Perheyritysten liiton 25-juhlavuoden seminaarin ja gaalan järjestelyt tuovat toivonpilkahduksia tähän muuten varsin synkkään kevääseen.

Talous

Perheyritysten liiton toimintaa rahoitetaan jäsenmaksuilla ja yhteistyökumppanuuksien kautta saatavilla tuloilla sekä tapahtumien ja koulutusten osallistumismaksuilla. Yhdistyksen talous vahvistui edeltävästä vuodesta. Tilikauden ylijäämä oli 119.659,50 euroa. Helsingissä 1.3.2022

Alexander Bargum Hallituksen puheenjohtaja Minna Vanhala-Harmanen Toimitusjohtaja