Kymensalpa2 2018

Page 1

34. VUOSIKERTA NRO 2 – HUHTIKUU 2018

KYMENLAAKSON RESERVIUPSEERI- JA RESERVILÄISPIIRIEN LEHTI

Piirien kevätkokoustapahtuma Kouvolassa 18.3.2018 Kokouspäivä alkoi yhteisellä ohjelmalla ja päättyi kummankin piirin omaan kevätkokoukseen. Klo 10.00 ohjelmassa oli jumalanpalvelus Kouvolan keskuskirkossa. Piirien yhteisen seppeleen Sankarivainajien muistomerkille Kouvolan Lääninpuistossa laskivat Reserviupseeripiirin 1.varapuheenjohtaja, yliluutnantti Ilkka Kuusela ja Karhula-Kymin Reservinaliupseerien puheenjohtaja, korpraali Matti Kunnas. Kunniavartiossa olivat Kouvolan Reserviupseerikerhosta yliluutnantti Kim Jokela ja yliluutnantti Markus Haapanen. Maanpuolustusjuhlassa Kouvolan Upseerikerholla Kouvolan kaupungin tervehdyksen esitti kaupunginvaltuuston jäsen, kansanedustaja Markku Pakkanen.

Pastori Ulla Koskinen toi tilaisuuteen Kouvolan seurakunnan tervehdyksen. Karjalan prikaatin apulaiskomentaja, eversti Arto Ikonen esitelmöi Maavoimien ja Karjalan prikaatin ajankohtaisista asioista, erityisesti varusmieskoulutuksen valmiusyksiköistä. MPK:n ja sen KaakkoisSuomen maanpuolustuspiirin yleistilanteen katsauksen esitti piiripäällikkö, eversti evp Hannu Hyppönen. Esitysten jälkeen palkittiin ansioituneita jäseniä ja kerhoja seuraavasti: ResUL Kultainen Ansiomitali: vääpeli Hannu Valjus, Karhula-Kymin reservin aliupseerit Kymenlaakson Reserviupseeripiirin ansioristi: yliluutnantti Kim Jokela, Kouvolan Reserviupseerikerho

Majuri Paavo Siitari palkittiin ansioistaan tasokkaiden kerhoiltojen ja esitelmätilaisuuksien järjestäjänä usean vuosikymmenen ajalta.

Yhteiset vuosipalkinnot Piirien parhaan ampujan palkinto: vääpeli Mikko Mattila, Myllykosken Reserviläiset Pienoiskiväärin asentokilpailun tulos, Olavi Erosen lautanen: vääpeli Mikko Mattila Piirien paras urheilija/ vuoden urheiluteko: Isoympyrän viestin voittanut joukkue/Matti Kunnas

Reserviupseeripiirin vuosipalkinnot: Rouva Kirsti Karjalaisen lahjoittama kunniamiekka: kapteeni Toivo Hartikainen, Kouvolan Reserviupseerikerho Kenraaliluutnantti Tuomo Tuomisen lahjoittama Kenraalipatsas: majuri Paavo Siitari, Karhulan Reserviupseerikerho

Kuntokorttiarvonta: yliluutnantti Ilmari Vuorentausta, Elimäen Reserviupseerikerho Kuntotestiarvonta: vänrikki Tommi Tiihonen, Iitin Reserviupseerikerho Prosenttiammunnat: Suuret kerhot: Kouvola 36 % Keskisuuret kerhot: Elimäki 88 % Pienet kerhot: Virolahti ja Miehikkälä: 60 % Toimintakilpailut: Piirin toimintakilpailu: Voikkaa Piirin kuntokilpailu: Elimäki Piirin yleiskilpailu: Elimäki Yhteisen juhlan jälkeen pidettiin piirien omat kevätkokoukset, joissa mm. hyväksyttiin edellisen vuoden toimintakertomus ja tilit sekä myönnettiin vastuuvapaus tilivelvollisille.

Karjalan prikaatin apulaiskomentaja, eversti Arto Ikonen.

Ilkka Kuusela kiinnitti vääpeli Hannu Valjuksen rintaan Reserviläisurheiluliiton Kultaisen ansiomitalin.

Kaakkois-Suomen maanpuolustuspiirin piiripäällikkö, eversti evp Hannu Hyppönen.

Kunniakilvellä palkittiin vas. Kouvolan, Elimäen, Virolahti-Miehikkälän ja Voikkaan kerhot. Edustajina Kim Jokela, Matti Saarinen, Heikki Rongas ja Juha Pesonen.

Teksti: Jorma Uski, Kuvat: Paavo Mikkonen


2

2/2018

■ PÄÄKIRJOITUKSET

Tervehdys

K

evät etenee ja ampumaradoilla alkaa pauke kuulua. Moni on varustautunut huolella tulevaan kauteen ja kalusto on hiottu huippuunsa. Harrastaa voi monella tasolla, tosimielellä ja sitten oman huvin vuoksi kilpaillen itseään vastaan, kummin vain, toivon kaikille hyviä osumia.

la voisi olla resursseja kyseiseen tehtävään ja lähestykää heitä rohkeasti. Ilman toiminnanjohtajaa piirien toiminta tulee olemaan äärimmäisen vaikeaa. Nyt on aika aloittaa aktiivinen etsintä, vaikka kissojen ja koirien kanssa.

Puolustusvoimat 100 näyttelee suurta roolia kuluvan vuoden melskeissä. Tapahtumia on ympäri maata ja myös meillä Kymenlaaksossa löytyy nähtävää. Lahdessa 7-8.9. pidettävä kokonaisturvallisuus2018 tarjoaa runsaasti nähtävää eri tahojen toimesta ja Puolustusvoimat ovat siellä suuressa roolissa. Taistelunäytös liennee juhlavuoden kunniaksi erityisen näyttävä. Suosittelen osallistumaan tapahtumaan.

Aselain uudistus etenee hiljalleen ja seuraamme tarkkana minkälaisia käänteitä prosessissa tapahtuu. Pyrkikää omalta osaltanne vaikuttamaan asiaan, jotta lopputulos meille reserviläisille olisi suotuisa. Mukavaa kevään jatkoa

Olli Leisti Kymenlaakson Reserviläispiirin puheenjohtaja

Piirien toiminnanjohtaja Jorma Uski jättää vuoden lopussa tehtävänsä ja olemme suuren kysymyksen äärellä, kenestä hänelle seuraaja??? Oletko se kenties sinä? Miettikää henkilöitä, joil-

Itsenäisen Suomen puolustusvoimat

V

asta itsenäistyneellä Suomella ei ollut omaa armeijaa. Sisällissodan syttyessä toisen puolen joukot muodostuivat suojeluskunnista, toinen puoli punakaarteista. Kun maan hallitus julisti suojeluskunnat hallituksen joukoiksi, Suomi oli saanut armeijan, jonka upseereina toimivat jääkärit ja johon sovellettiin tsaari Aleksanteri II.n aikaista 1878 asevelvollisuuslakia. Suomen oma pysyvä asevelvollisuuslaki säädettiin 1922, ja sitä muokattiin 1932, jolloin järjesttiin ensimmäiset kertausharjoitukset. Laivasto sai 1930-luvulla lippulaivoikseen Panssarilaiva Väinämöisen ja Panssarilaiva Ilmarisen. Suomen ilmavoimien historia alkoi ruotsalaisten ja venäläisten vanhoista koneista. Ensimmäiset tukikohdat olivat vesilentoasemia. Jatkosotaan asti kalustoa hankittiin haalimalla koneita sieltä, mistä sai. Pariisin rauhansopimus rajoitti sekä joukkojen määrää, että laivastolle sekä ilmavoimille sallittua kalustoa. Rajoitukset katsottiin päättyneiksi vuonna 1990. Kylmän sodan aikana ulkopoliittiset ja kansainväliset tekijät, kuten YYA-sopimus, noottikiriisi ja Berliinin kriisi vaikuttivat puolustusvoimien kehittämiseen. Ulkomaankaupan kansainväliset kyt-

kennät vaikuttivat puolestaan materiaalihankintoihin. Ilmavoimien käyttöön hankittiin ensin Draken ja MIG-hävittäjiä, jotka korvattiin 1990-luvulla Horneteilla. Naisten vapaaehtoinen asepalvelus aloitettiin vuonna 1995. Vuosina 2012 - 2015 toteutettiin viimeisin Puolustusvoimauudistus, jossa yhdistettiin toimintoja, lakkautettiin varuskuntia ja muita yksiköitä. Tavoitteena oli 800 miljoonan euron säästöt, eli 10 % vuosibudjetista. Itsenäisyyden aikana Puolustusvoimien nimi on vaihtunut useita kertoja: Suomen tasavallan joukot 1918 Suomen sotajoukot 1918 (14. kesäkuuta – 31. joulukuuta) Suomen armeija 1919 (1. tammikuuta – 17. heinäkuuta) sotaväki 1919 – 1922 puolustuslaitos 1922 – 1974 puolustusvoimat 1974 alkaen Puolustusvoimat ovat Suomen asevoimat, jonka tärkein tehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Tämän lisäksi puolustusvoimien teh-

tävänä on tukea muita viranomaisia pelastustoiminnassa ja järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisessä, sekä osallistua kansainväliseen kriisinhallintaan. Uutena tehtävänä puolustusvoimille säädettiin kesäkuussa 2017 kansainvälisen sotilaallisen avuna antaminen. 100-v puolustusvoimia onnitellen!

Pasi Laari kapteeni Kymenlaakson Reserviupseeripiirin puheenjohtaja

KYMENLAAKSON RESERVIUPSEERI- JA RESERVILÄISPIIRIEN LEHTI 34. VUOSIKERTA Julkaisijat Kymenlaakson Reserviupseeripiiri ry Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Ilmestyy 4 kertaa vuodessa Aineistopäivä Ilmestymispäivä 3/2018 3.9.2018 14.9.2018 4/2018 4.12.2018 14.12.2018

Aineistot: kymresmail@gmail.com Päätoimittaja Olli Leisti Leistinpolku 8, 48410 KOTKA, olli.leisti@gmail.com 0400 963560 Toimituskunta Olli Leisti, Harri Mielonen, Jarmo Ruippo, Pasi Laari, Ilkka Kuusela, Pekka Mertakorpi, Jorma Uski

Ilmoitusmarkkinointi Toimituskunta Ilmoitushinnat Ilmoitustila: - nelivärilisä Nimi-ilmoitus - ilmoitus / 4 nroa

1,10 €/pmm 10 €/ilmoitus 30 €/ilmoitus 100 €

Pankki Kymenlaakson Osuuspankki FI86 5750 0120 1742 23

Osoitteenmuutokset ja jäsenasiat RUL: Virpi Kukkonen, puh. (09) 4056 2011 RES: Päivi Ruusuvuori, puh. (09) 4056 2010 Tilaushinta 3,50 € /vuosikerta Sivunvalmistus Tmi Rauman Taittopalvelu/Emil Hyvärinen Painopaikka Lehtisepät Oy, Pieksämäen paino ISSN 1797-3791


2/2018

3

Ajankohtaista Kaakkois-Suomen aluetoimistosta Hamina Tattoo järjestetään 30.7. - 4.8. Puolustusvoimat 100 -kesäkiertue Kouvolassa järjestetään Kasarminmäellä perjantaina 10.8.

Alueelliset maanpuolustuskurssit 2018 ja kesän ylennystilaisuudet

Kaakkkois-Suomen aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Saku Muona

Tänä vuonna on Puolustusvoimat 100 -juhlavuosi. Puolustusvoimat 100 vuotta näkyy teemana useissa tapahtumissa, joihin Kaakkois-Suomen aluetoimisto kuluvana vuonna osallistuu järjestäjänä tai tukijana.

Musiikillisia tapahtumia Kaakkois-Suomen aluetoimisto juhlisti vuosipäiväänsä 21.2. Kuusankoskitalolla järjestetyllä juhlakonsertilla. Konsertissa esiintyi Rakuunasoittokunta kapellimestari musiikkimajuri Riku Huhtasalon johdolla solisteinaan Mari Palo ja Hannu Lehtonen sekä kertojana musiikkineuvos Seppo Hovi. Konsertin teemana oli ”Puolustusvoimat 100 vuotta sisulla ja sydämellä”.

Kaakkois-Suomen aluetoimisto järjesti yhteistyössä Etelä-Suomen aluehallintoviraston kanssa alueellisen maanpuolustuskurssin jatkokurssin Haminassa Maasotakoulun Reserviupseerikoulun tiloissa 21. - 22.3. Kouvolassa järjestetään alueellisen maanpuolustuskurssin erikoiskurssi 4.9. Haminassa järjestetään CXXXIII alueellisen maanpuolustuskurssin peruskurssi 17. - 21.9. Reserviläisten ylennystilaisuudet toteutetaan 4.6. aamupäivällä Lappeenrannassa ja iltapäivällä Kouvolassa.

tamme palvelukseen eniten Karjalan prikaatiin ja Maasotakouluun. 13.4. tilaisuuden kutsuvieras, Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka, antoi evästyksensä nuorille naisille.

Kasarminmäeltä Kouvolan oikeus- ja poliisitalolle Kasarminmäki on tyhjenty-

nyt huhtikuun loppuun mennessä sotilaista. Kaakkois-Suomen aluetoimisto muutti 18.4. Kouvolan oikeus- ja poliisitalolle (OPT) osoitteeseen Kauppalankatu 43 C 45100 Kouvola. Sisäänkäynti tiloihimme tapahtuu OPT:n keskustan puoleisesta päädystä. Asiakaspalvelumme käynnistyi talon 2. kerroksen tiloissa

Karjalan prikaati, Kaakkois-Suomen puolustaja

maanantaina 23.4. Kaakkois-Suomen aluetoimisto toivottaa kaikille Kymen Salvan lukijoille hyvää kevättä!

Naisten vapaaehtoisen asepalveluksen valintatilaisuus Kouvola-talossa 12. ja 13.4. pidetyissä naisten vapaaehtoisen asepalveluksen valintatilaisuuksissa palvelukseen määrättiin saapumiseriin 2/18 - 2/19 ennätysmäärä eli noin 100 nuorta naista. Naisia määrättiin alueel-

Ei varpunenkaan putoa maahan teidän Isänne sallimatta

Vappuyönä tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Iitin kirkkoherra, teologian tohtori Johan Samuel Pajula menetti henkensä sisällissodan uhrina. Kappalainen Alfred Murén oli saanut alustalaisiltaan vihiä siitä, että Iitin papit ovat vaaravyöhykkeessä. Murén saapui kirkkoherran pappilaan tuomaan tämän varoittavan viestin. Kirkkoherra Pajula totesi, ettei hän voi jättää seurakuntaansa, eikä hän ole tehnyt kenellekään mitään pahaa, että hänen täytyisi paeta. Vappuyönä pappilan eteisestä alkoi kuulua kolinaa. Kirkkoherra avasi oven ja miehet kävivät häneen käsiksi ja ilmoittivat vievänsä hänet mukanaan. Kirkkoherran lisäksi pappi-

lassa oli puoliso Kaarin Pajula, joka oli liikuntakyvytön ja kanslian hoitaja, sisäkkö ja perheystävä Lisa Gröndahl, joka on kirjoittanut muistiin kokemuksiaan pappilan elämästä ja vapun 1918 tapahtumista. Kirkkoherran viimeiset sanat olivat, hänen poistuessaan kotoa: ”Onko minun jätettävä tämä raajarikko vaimoni?” Kolmen päivän kuluttua kirkkoherra Pajulan ruumis löytyi Urajärvestä pahasti runneltuna ja taskut kiviä täynnä. Surmatyön tehneet eivät olleet iittiläisiä, vaan ohikulkumatkalla olleita vieraspaikkakuntalaisia punakaartilaisia, jotka tiesivät häviävänsä sodan ja halusivat kostoksi tehdä tuhoa mahdollisimman paljon. Vapun päivänä pappilan vilja ja ruokatarvikkeet ryöstettiin. Pihalla teurastettiin sikoja, syötiin, ja remuttiin. Muodollinen syy hirmutekoon perusteltiin sillä, että varhain orvoksi jääneet Pa-

julan sisaren pojat, joista eno kantoi vastuuta ja jotka viettivät paljon aikaa pappilassa, osallistuivat jääkärikoulutukseen Saksassa. Johan Samuel Pajula oli lähtöisin köyhistä oloista. Hän oli satulasepän poika. Hän ymmärsi vähävaraisia ja sorrettuja ihmisiä, mutta sosialistisen työväenliikkeen vallankumouksellista ja ateistista aatetta hän ei voinut hyväksyä. Hyvin vakavasti ja raskaasti tohtori Pajula koki talven 1918 tapahtumat. Hänellä oli vain yksi ase käytettävänä tässä taistelussa - rukous. Lisa Gröndahl kertoo, että kun hän aamuisin heräsi aamupalaa laittamaan, hän kuuli Janne-sedän ääneen rukoilevan kansliassa. ”Hän rukoili seurakunnan puolesta, isänmaan puolesta, myös niiden puolesta, jotka ase kädessä taistelivat vakaumuksensa puolesta. Hän rukoili armahdusta ja sovintoa.” Vappuaamuna Karin-

puoliso ja Lisa suuren epätietoisuuden vallassa löysivät Raamatusta kohdan (Mt.10:29-31, jota he yhdessä lukivat: ”Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon? Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin luetut. Älkää siis pelätkö! Te olette suurempiarvoiset, kuin monta varpusta.” Kun Iitin seurakunta pystytti uskollisen palvelijansa haudalle muistoristin, sen jalustaan on kirjoitettu nämä Jeesuksen sanat. Tuskan ja ahdistuksen päivinä ruustinna Pajulan sydämestä kohosi rukous: ”Isä anna heille anteeksi sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät” Reijo Lehtonen rovasti Iitti

Iitin seurakunnan kirkkoherra J.S. Pajulan haudalle pystyttämä muistomerkki

----------Kirjoittaja on KaakkoisSuomen aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Saku Muona.


4

2/2018

Maanpuolustusnaiset koolla Haminassa Arjen turvallisuustaitoja

Maanpuolustusnaisten Liiton kevätkokoustapahtumaa vietettiin Haminassa 14.4. Reserviupseerikoululla. Kokous veti lähes 70 naista eri puolilta maata ympyräkaupunkiin. Myös edellisenä viikonloppuna maanpuolustusnaisia oli koolla Haminassa, kun järjestettiin sen uuden koulutusohjelman Arjen turvallisuus -kurssi osana MPK:n Salpa 2018 -harjoitusta. Kevätkokouspäivä Haminassa aloitettiin puheenjohtajien aamupäivällä, jossa yhdessä pohdittiin erilaisia yhdistystoiminnan tilanteita. Lounaan jälkeisessä ohjelmallisessa osuudessa tervehdyksen toivat Maanpuolustusnaisten Liiton Kymenlaakson piirin pj. Satu Aurala, liiton pj. Mervi Liimatainen ja Haminan kaupunginvaltuuston pj. Elina Inkeroinen, joka toimi myös kevätkokouksen puheenjohtajana. Reserviupseerikoulun toimintaa esitteli sen johtaja eversti Jou-

MNL:n kevätkokoustapahtuma keräsi n. 70 osallistujaa. Ohjelmallisessa osuudessa laulettiin Kymenlaakson laulu. (Kuva Anna-Maria Länsimies) ko Rauhala. Tilaisuuden musiikista vastasi Rakuunasoittokunta. Kevätkokouksessa hyväksyttiin edellisvuoden toimintakertomus ja tilinpäätös sekä valittiin liiton vaalivaliokunta. Ennen kotiinlähtöä oli mahdollisuus tutustua RUK-museoon. Tilaisuuden järjesti MNL:n Kymenlaakson piiri neljän yhdistyksensä – Haminan, Kotkan, Karhulan ja Pyhtään - voimin.

Kokouksen puheenjohtajana toimi Haminan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Inkeroinen. (Kuva Anna-Maria Länsimies)

Arjen turvallisuuteen kuuluu mm. alkusammutustaidot. Sammuttamassa Satu Aurala. (Kuva Mervi Liimatainen)

Viime vuonna MPK:ssa valmistui kolme varautumiseen ja turvallisuuteen liittyvää koulutusohjelmaa, joista ensimmäisenä Maanpuolustusnaisten Liiton. Kaksi muuta ovat Naisten Valmiusliiton ja MPK:n oma varautumisen koulutusohjelma. MNL:n koulutusohjelman perusosaan sisältyvä Arjen turvallisuus kurssi järjestettiin ensimäistä kertaa 6.-8.4. Haminassa. Kurs-

sinjohtajana toimi Hilkka Rainio ja varajohtajana Kaija Sainio. Kurssi keräsi kolmisenkymmentä naista, kauimmat tulivat Harjavallasta ja Turusta. Kurssin sisältöä ovat mm. kotivara, hätäensiapu, alkusammutus ja sähköttä selviytyminen. Kouluttajina toimivat Hanni Kangasmäki, Anne Pakkanen, Jaakko Avikainen, Esa Harjula ja Tuomo Pohjantuli. Maanpuolustusnaisten

Liitto on valtakunnallinen naisten vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö. Sillä on n. 2 300 jäsentä, 71 yhdistyksessä ja 17 piirissä. Marraskuussa liitto kokoontuu Hämeenlinnassa, jossa pidetään syyskokoustapahtuma yhdessä Reserviläisliiton kanssa. Mervi Liimatainen


2/2018

5

Naisten vapaaehtoisen asepalveluksen valintatilaisuus Kouvolassa 12. -13.4.2018

Majuri Mika Haikala.

Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka

Kouvolassa pidettyyn valintatililaisuuteen osallistui kaikkiaan 104 naista. Valitut tulevat astumaan palvelukseen heinäkuussa 2018, tammikuussa 2019 tai heinäkuussa 2019 pääosin Maasotakouluun (RUK) Haminaan, Karjalan prikaatiin ja Utin jääkärirykmenttiin Kouvolaan. Tulevan kesän kiintiössä on jo ahdasta, vuoden 2019 saapumiserissä on paremmin tilaa. Tilaisuuden avannut aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Saku Muo-

na sekä oppitunnin pitänyt majuri Mika Haikala totesivat kiinnostuksen olevan tänä vuonna ennätystasoa; koko maassa noin 1500 ja Kaakkois-Suomessa 104 naista. Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka totesi olevansa ylpeä maanpuolustushenkisistä nuorista naisista. Samalla hän totesi suurten varuskuntien olevan vahvuus kaupungille sekä erittäin tärkeitä Kouvolan imagonkin kannalta. Teksti ja kuvat Jorma Uski

Kahden hakijan mietteitä asepalvelukseen hakeutumisesta Kuvassa vasemmalla Venla Riikkula Imatralta. Hänellä on ollut halu hakeutua palvelukseen pienestä pitäen ilman suvun tai perheen vaikutusta. Venla on tämän kevään ylioppilas ja hakee ensisijaisesti Karjalan prikaatiin lääkintätehtäviin heinäkuun 2018 saapumiserään. Hän arvelee koulutuksesta olevan apua myös myöhempään siviilielämän terveydenhoitoalan tehtäviin. Poissuljettu ei ole myöskään jääminen Puolustusvoimien palvelukseen. Palveluksensa hän haluaa suorittaa niin pitkän kaavan mukaan kuin mahdollista ja pyrkii sitä myötä johtajakoulutukseen.

Oikealla Elsa Tihula Kouvolasta. Myös Elsan motivaationa on oma halu ja luja maanpuolustustahto. Kokemus oman veljen varusmiespalveluksesta toimi myös vaikuttimena ja esimerkkinä. Elsan ykkösvaihtoehto on Utin jääkärirykmentti ja siellä sotilaspoliisi- ja edelleen johtajakoulutus. Jatkossa poliisiura on mahdollista. Parturikampaajan opinnot tulevat päätökseen tänä vuonna.


6

2/2018

Oltermannin hiihto 2018

Kymenlaakson avausosuuden hiihtäjät Mikko Maaranen ja Juuso Suortti valmiina lähtöön. Oltermannin hiihdolla on pitkät perinteet vuodesta 1933. Kilpailu sai alkunsa, kun eräs sotilasjohtaja keksi, että tarvittaisiin kilpailu, jossa sotilaan perustaidot tulisivat käytännössä testattua eli hiihtäminen, suunnistaminen ja maas-

tossa liikkuminen sekä maasto-olosuhteissa selviytyminen Suomen arktisissa olosuhteissa. Sotavuosina kilpailua ei järjestetty mutta vuodesta 1951 lähtien sitä on järjestetty yhtäjaksoisesti. Ensin Itäisen maanpuolustusalu-

een joukko-osastojen kesken ja vuodesta 2015 lähtien valtakunnallisesti. Kilpailun järjestävät vuorollaan Maavoimien joukkoosastot vuosittain eri puolilla Suomea. Tänä vuonna järjestelyvastuu oli Maasotakoululla Lappeenrannas-

sa. Ensi vuonna kisataan Mikkelissä ja vuonna 2020 järjestelyvuorossa on Lapin alueen joukko-osastot. Nyt mukana oli 20 joukkuetta kahdessa eri sarjassa: A-sarjassa kilpailivat Maavoimien varusmieskoulutusta antavat

joukko-osastot ja Maanpuolustuskorkeakoulu sekä Merivoimat, joiden joukkueissa oli mukana henkilökuntaa, opiskelijoita ja varusmiehiä. B-sarjassa kilpailivat maakunnista kootut reserviläisjoukkueet sekä nykysääntöjen mukaan myös kaikki Puolustusvoimien hallintoyksiköt. Oltermannin hiihto on lumipuvussa sotilassuksin toteutettava noin 90 kilometrin viestikilpailu. Viestikapulana käytetään rynnäkkökivääriä, jossa on mukana Oltermannille eli kilpailun johtajalle osoitettu viesti ja nykyisin GPSlaite kilpailun seurantaa varten. Kilpailussa hiihdetään matka kaksiosaisena takaa-ajona. Kuhunkin

joukkueeseen kuuluu 15 henkilöä. Kilpailun kulku, kilpailualue karttoineen ja lähtöpaikka julkaistaan joukkueiden johtajille kilpailua edeltävänä iltana. Tämän jälkeen joukkueet aloittavat kilpailureitin ja hiihtoosuuksien suunnittelun kukin tahollaan. Kilpailun ensimmäinen vaihe kestää 6-12h yön pimeimpinä tunteina otsalamppujen valossa. Joukkue käyttää yön aikana neljä - viisi hiihtoparia ja saapuu välimaaliin. Kilpailun toinen vaihe starttaa aamusta takaa-ajoperiaatteella päättyen joukkueen johtajan Oltermannille lukemaan viestiin maalissa. Vuonna 2018 Oltermanni oli Maavoimien operaatiopäällikkö prikaatinkenraali Jari Kallio. Urpo Särkän kokoama Kymenlaakson joukkue lähti kisaan perustellusti jälleen yhtenä B-sarjan ennakkosuosikeista. Maasotakoulun pihalta Lappeenrannan lentokentän liepeiltä startannut kilpailu oli olosuhteiltaan mahdollisimman karu. Pakkasta oli lähtöhetkellä lähes 20 astetta ja yön mittaan se vain kiristyi. Kilpailun luonne kävi selväksi heti ensimmäisellä osuudella. SuurSavon ja Pohjois-Karjalan joukkueet repivät eroa kolmantena tulevaan Kymenlaaksoon minuutti minuutilta, hitaasti mutta varmasti. Ensimmäinen yleisörasti sijaitsi Nyrhilän metsästysmajalla Lappeenrannan ja Luumäen välillä. Sieltä reitti kulki ensin kohti itää Raipon maatalouskoulun liepeille ja edelleen kohti Ylämaata Sirkjärven metsästysmajalle. Paluumatka Lappeenrantaan kulki Mätön ja Suoanttilan luolien kautta kohti Hanhijärven välimaalia, jossa johtava Suur-Savon joukkue oli kello kolmen jälkeen. Kymenlaakso oli välillä valahtanut neljänneksi, mutta välimaalissa oltiin taas kolmantena reilut 15 minuuttia kärkeä perässä. Ankkureiden yksin hiihtämä aamun viimeinen

Kym Res Olterin joukkue 2018

Hannu-Pekka Pukema leimaa Sirkjärven metsästysmajan pihalla noin puolen yön aikaan.

kers vääp ylik ylik alik kers kers viestimies ltn korp kers ltn yliv kapt

Heinola Ari Kotro Petri Lavonen Tommi Maaranen Mikko Mänttäri Simo Paronen Santeri Pukema Hannu-Pekka Pätäri Viljami Simola Ville Suortti Juuso Takanen Jyri Tani Jukka Särkkä Urpo Laukkanen Jorma

varajohtaja

johtaja huoltaja autonkulj.


2/2018

7

Kymenlaakson reserviläiset tervehtivät OLTERMANNIA

Maaliintuloa odottelemassa vas. Saku Muona, Pasi Laari, Matti Kunnas ja Esa Hyytiäinen

Kymenlaakson reserviläiset ovat jälleen innolla odottaneet mahdollisuutta päästä kertaamaan ja osallistumaan Puolustusvoimien vanhimpaan, reservin taitoa ja kestävyyttä mittaavaan Oltermannin hiihtoon. Haluamme edelleen kehittää taistelijan perusominaisuuksia; hiihtoja suunnistussekä ampumataitoamme, samoin kuin henkistä kestävyyttämme sekä viedä viestiä eteenpäin. Hyvin koulutetun, hyväkuntoisen ja kaikella tapaa nopean reservin merkitys vain korostuu nykyisessä turvallisuustilanteessa. Tällä kerta viestiä viedään puolustuksemme ehdottomassa painopistesuunnassa, Kaakkois-Suomessa ja EteläKarjalassa. Täältä löytyvät niin Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden alkutahdit julistaneen Suomen Senaatin puhemiehen P.E. Svinhuvudin kotipaikka Kotkaniemi kuin itsenäisyyden ja vapauden takimmaisena lukkona toiminut Salpalinjakin--rakuunoita, rajasissejä ja Suomen suurinta johtajakoulua unohtamatta. Oltermannia tervehtien ja kiittäen!

Pasi Laari

Reserviupseeripiirin puheenjohtaja

Ankkuri luutnantti Jukka Tani on osuutensa suorittanut.

osuus oli sen verran lyhyt, että muutoksia järjestykseen ei enää juuri ollut mahdollista tehdä. SuurSavo juhli maalissa voittajana viimevuotiseen tapaan ja Kymenlaakson ankkuri luutnantti Jukka Tani pääsi lukemaan viestiä Oltermannina toimineelle prikaatikenraali Jari Kalliolle kolmantena n. 23 minuuttia voittajaa myöhemmin. Karu kilpailu osoittaa kokeneiden reserviläisten kunnon ja sitkeyden olevan parikymppisiä varusmiehiä kovemman; neljä reserviläisjoukkuetta sijoittui paremmin kuin paras joukko-osasto eli Kainuun prikaatin urheiluvalmennettavista koostuva joukkuemuista puhumattakaan. Teksti: Maavoimat ja Jorma Uski Kuvat Jorma Uski

Järjestäjä kerää viestikapulana toimineen aseen pois. Vas. Saku Muona, Jukka Tani, Pasi Laari

Olli Leisti

Reserviläispiirin puheenjohtaja


8

2/2018

Osaava kansalainen – koulutuksella kokonaisturvallisuutta

Tuloksellista turvallisuutta Maanpuolustuspiirin perustehtävä on lisätä turvallisuutta Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa järjestämällä sotilaallista koulutusta sekä varautumis- ja turvallisuuskoulutusta. Koulutus lisää puolustusvoimien joukkojen suorituskykyä ja reserviläisten sotilaallista osaamista sekä kaikkien koulutukseen osallistujien toimintakykyä häiriö- ja poikkeustilanteissa. Piiri saavutti vuodelle 2017 sovitut tulostavoitteet ja ylitti ne noin 10 prosentilla. Koulutustulokset olivat vuorokausina 10 647, osallistujina 5 583 ja kursseina 225. Piirin vapaaehtosi toimijoita on yli 350. Koulutuspäällikköinä aloittivat vuoden alussa Ari Enbom Kouvolassa, Mika Ramu Haminassa ja Veijo Immonen Lappeenrannassa sekä piirin liikuntapäällikkönä Mikko Niskanen. Vuoden aikana auditoitiin yhteensä neljä kurssia: SALPA 2017 7.-9.4., tuloksena 84/100, Perustamiskurssi 12.-13.5. ja 31.8.-2.9, tuloksina 72/90 ja 83/100, Taisteluharjoitus, SPOLK 24.-26.8., tuloksena 81/100 sekä Fyysisen kunnon testit, ampumataitotesti ja lähitaistelukoulutus 18.-19.11., tuloksena 87/100. Kouvolan koulutuspaikalla saatetiin päätökseen Tuntematon sotilas tukikurssit. Laadittiin taktiset ja operatiiviset perusteet puolustusvoimien tilaamiin harjoituksiin taisteluosaston, paikallispataljoonan ja jääkäripataljoonan sekä erillisen pataljoonan henkilöstön kouluttami-seksi. Toteutettiin Suomi 100 vuotta ”Nuku rauhassa” tapahtuma toukokuussa. Osallistuttiin CISOR-sotilasmoniottelun sekä Simo Häyhä SM-tarkka-ampumakisojen järjestämiseen. Otettiin käyttöön uudet tilat Kouvolan keskustassa 1.5. alkaen. Lappeenrannan koulutuspaikalla pilotoitiin liikuntakurssi, johon osallistui 20 reserviläistä. Toteutettiin Vapaaehtoisen pelastuspalvelun harjoitus yhteistoiminnassa pelastuslaitoksen ja eri järjestöjen

1.8.2018 klo 13.30-15.30 RUK:n Maneesi, Hamina Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) järjestää yhteistyössä Turvallisuuskomitean kanssa 25-vuotisjuhlaseminaarin osana Hamina Tattoon juhlaviikkoa. Seminaari koostuu asiantuntijoiden puheenvuoroista sekä paneelikeskustelusta. Paneelissa keskustellaan seuraavista aiheista:

13.00

13.30

13.55

KAHVITARJOILU Tilaisuuden avaus • •

MPK Etelä-Suomen soittokunta Avaussanat

PUHEENVUOROT JA PANEELIKESKUSTELU Puheenvuorot/ asiantuntijat:

kanssa. Intti tutuksi - kurssille osallistui 120 suomalaista ja 16 virolaista naista. Osallistuttiin Suomi 100-vuotta Itsenäisyyspäivänä kunniavartioihin sankarihaudoilla 700 kunniavartiomiehellä ja naisella.

• • • • •

Mikkelin koulutuspaikalla toteutettiin Naisten valmiusliiton Pikku Nasta valtakunnallisena pilottiharjoituksena, johon osallistui 70 henkilöä. Toteutettiin Mikkelissä Suomi 100 tapahtumana Marskin Marssi, jonka järjestelyihin osallistui 71 toimijaa. Toteutettiin Pieksämäellä Suomi 100 tapahtumana Kukkarojotos, jonka järjestelyihin osallistui yli 100 toimijaa. Järjestettiin yhdessä Suur-Savon Reserviupseeripiirin ja Etelä-Savon Aluetoimiston kanssa Mikkelin jäähallilla Suomi 100 hyväntekeväisyys tapahtuma, jossa yleisöä oli yli 2 000.

• • •

Haminan koulutuspaikka aloitti 1.1.2018. Vapaaehtoisia toimijoita on jo yli 20. Piirin menestystekijät ovat koulutuspaikkojen erikoisosaaminen, koulutuksen vaikuttavuus, toimijoiden sitoutuminen ja aktiivisuutta sekä toiminnan tehokkuus ja laatu. Menestystekijät varmistetaan myös alkaneena vuonna.

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen ja puolustusvoimien yhteistyö Viranomaisen, kunnan ja järjestöjen yhteistyö varautumisessa Varautumisen näkökulma opetustoimessa Vapaaehtoisen pelastuspalvelun näkökulma Elinkeinoelämän turvallisuuskoulutuksen näkökulma

Paneelikeskustelu •

15.15-15.30

Yhteiskunnan varautumistoiminta nyt, onko varautumiskoulutuksemme ajan tasalla? Varautumistoiminnan kehittäminen Suomalaisen varautumistoiminnan vahvuudet Miten koulutus tavoittaa kansalaiset?

PÄÄTÖSSANAT

TAPAHTUMASSA MUKANA:

Kymenlaakson Reserviläispiiri ry

Virotoimikunta Tulevia tapahtumia: KUTSU Reserviläisten rynnäkkökivääriammuntakilpailu ”Ukon tie”

Hyvää alkavaa kevättä! Hannu Hyppönen Piiripäällikkö Kaakkois-Suomi Maanpuolustuskoulutusyhdistys

Kilpailu käydään lauantaina 8.9.2018 Karjalan prikaatin ampumaradalla. Kilpailu järjestetään Kaakkois-Suomen maanpuolustuspiirin Kouvolan koulutuspaikan kurssina.nro 4100 18 12006. Ilmoittautumisaika päättyy 5.8.2018. Joukkueiden ilmoittaminen osoitteeseen kymresmail@gmail. com.

22.-24.6.2018 Viron Alutaguse Malev:an Voiton Päivä-paraati omalla näyttävällä osastolla. Tule mukaan marssiin. Marssin jälkeen on mahdollisuus kokea aito ja oikea Eestiläinen kyläjuhannus. 3.-5.8. Virolaisten vierailu Hamina Tattoo tapahtumaan. 1.9. perinteinen ampumaottelu, tällä kertaa Tyrrin ampumakeskuksessa. Kaikkiin tapahtumiin ilmoittautuminen Olli Leistille, olli.leisti@ gmail.com, 0400 963650


2/2018

9

Kuvassa MPK:n soittotoiminnasta vastaava Elias Seppälä ja MPK Etelä-Suomen soittokunta Kuva: Suvi Suovaara

Tervetuloa juhlimaan 25-vuotiasta MPK:ta Haminaan 1.8.2018! MPK on 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi erikoisvieraana Hamina Tattoossa 1.8.2018. Ohjelmassa on laadukas kokonaisturvallisuusseminaari sekä MPK:n maanpuolustussoittokunnat esiintyvät ensimmäistä kertaa Hamina Tattoossa. Ohjelmassa on MPK Etelä-Suomen soittokunnan ja MPK Savo-Karjalan soittokunnan esiintymisiä sekä yhteisesiintyminen ruotsalaisen maanpuolustussoittokunnan Territorial Army Band of Jämtlandin kanssa. Haminasta löytyy toinen toistaan mielenkiintoisempia tapahtumia MPK:n päivänä. Päivä alkaa klo 11.00 kokoontumisella Kesäpuiston puistokonserttiin, jossa esitellään päivän erikoisvieras Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK. Tervetuloa juhlimaan hienoon tapahtumaan kanssamme!

MPK:n päivän ohjelma 1.8.2018 klo 11.00 MPK:n esittely erikoisvieraana Puistokonsertti Kesäpuistossa Maavoimien soittokunta, Saksa The Army Band Kassel Germany klo 13.30

Osaava kansalainen koulutuksella kokonaisturvallisuutta - OHJELMA MPK:n ja Turvallisuuskomitean maksuton kokonaisturvallisuusseminaari RUK:n maneesissa

klo 15.00

Puistokonsertti: Maanpuolustussoittokunnat MPK Etelä-Suomen soittokunta, MPK Savo-Karjalan soittokunta ja Territorial Army Band of Jämtland, Östersund

klo 17.00

Tattoo-klubikonsertti MPK Savo-Karjalan soittokunta

klo 17.45

Sisäänheittoparaati Raatihuoneentorilla MPK Etelä-Suomen soittokunta, MPK Savo-Karjalan soittokunta ja Territorial Army Band of Jämtland, Östersund

klo 18.00

MPK:n puheenvuoro Speaker’s Cornerissa

klo 18.15

Sisäänheittokonsertti Raatihuoneella MPK Etelä-Suomen soittokunta, MPK Savo-Karjalan soittokunta ja Territorial Army Band of Jämtland, Östersund

klo 19.00 Marssishown ensi-ilta, Bastioni Infoa lipuista


10

2/2018

KAAKOIS-SUOMEN MAANPUOLUSTUSPIIRIN KOULUTUS 1.5.-31.12.2018 TAPAHTUMA

AIKA

SOTILAALLISIA VALMIUKSIA PALVELEVA KOULUTUS NOPTEL Cup V 1.-31.5.2018 Laskuvarjohyppykurssi 1 4.-6.5.2018 Kurssien avainhenkilöstön koulutustilaisuus 2 5.5.2018 PVMoodle jatkokurssi 5.-6.5.2018 Ampumakurssi 2/Kivääri ja pistooli 8.5.2018 EKSOTE viranomaisyhteistyö 15.-16.5.2018 Ampumakurssi 3/Kivääri ja pistooli 15.5.2018 Sissitoiminta- ja johtamisharjoitus Pahkis 2018 valmentava 19.5.2018 Reserviläisammunnat “Piikki” 19.5.2018 Ampumakurssi 4/SRA/Kivääri ja pistooli 22.5.2018 Reserviläiskuntoon 6 kuukaudessa Testit 25.-26.5.2018 Suunnistustaitotesti reserviläisille 31.5.2018 Laskuvarjohyppykurssi 2 1.-3.6.2018 Reserviläiskuntoon 6 kuukaudessa Suunnistus 2.6.2018 EKSOTE viranomaisyhteistyö 5.-6.6.2018 Ampumakurssi 5/SRA/Kivääri ja pistooli 5.6.2018 Tarkka-ampujakoulutus siviiliasein 8.-10.6.2018 “Ukon tie” jalkamarssi 9.6.2018 Ampumakurssi 6/SRA/Kivääri ja pistooli 12.6.2018 Ampuma- ja pioneerikoulutus 13.-14.6.2018 Tarkka-ampujakoulutus siviiliasein kasakisa 16.6.2018 Ase- ja ampumakoulutus reserviläiset 16.6.2018 Kirkkojärven marssi reserviläisille 18.6.2018 Salpavaellus, pitkäreitti 29.6.-1.7.2018 Salpavaellus, toimitsijat ja tukiorganisaatio 29.6.-1.7.2018 Salpavaellus, Faitterit-soittokunta 30.6.-1.7.2018 Salpavaellus, keskipitkäreitti 30.6.-1.7.2018 Salpavaellus lyhytreitti 1.7.2018 Laskuvarjohyppykurssi 3 5.-8.7.2018 Intti tutuksi naisille ( johtajat) 4.8.2018 Ampumakurssi 7/SRA/Kivääri ja pistooli 7.-8.8.2018 Sovelletun Res-ammunnan SM-kilpailut (SRA SM 2018), 10.-11.8.2018 kilpailijat Laskuvarjohyppykurssi 4 10.-12.8.2018 Kymenlaakson reservin kenttäkelpoisuustesti 20.8.2018 Ampumakurssi 8/SRA/Kivääri ja pistooli 21.8.2018 Laskuvarjohyppykurssi 5/Kiltapäivät 24.-26.8.2018 Ase ja ampumakoulutus 30.8.-2.9.2018 Kymijoki2018, moottoripyöräkurssi 30.8.-2.9.2018 Kunnossapidon kouluttajakoulutus, raskassinko 30.8.-2.9.2018 Kunnossapidon kouluttajakoulutus, 122 H 63 30.8.-2.9.2018 Kunnossapidon kouluttajakoulutus, 23 ITK 61 30.8.-2.9.2018 Porrassalmikilpailu 31.8.-1.9.2018 Jukajärven jotos sotilaspartiokilpailu 1.9.2018 Kaukopartiomarssi, jalkamarssi 25 km 1.-2.9.2018 Kaukopartiomarssi, jalkamarssi 50 km 1.-2.9.2018 Kaukopartiomarssi, jalkamarssi 75 km 1.-2.9.2018 Ampumakurssi 9/SRA/Kivääri ja pistooli 4.9.2018 Kentämuonituskurssi, käytäntö 7.-9.9.2018 Sissitoiminta- ja johtamisharjoitus Pahkis 2018 7.-9.9.2018 Laskuvarjohyppykurssi 6 7.-9.9.2018 Lippujoukkue, Breitenfeldinpäivänä 8.9.2018 Rynnäkkökiväärikilpailu “Ukontie” 8.9.2018 PVMoodle jatkokurssi 15.-16.9.2018 NOPTEL- kouluttajakoulutus 3 15.-16.9.2018 Ampuma,-pioneeri- ja ensiapuharjoitus 15.-16.9.2018 Rynnäkkökiväärikilpailu, reserviläiset 15.9.2018 Ampumakurssi 10/SRA/Kivääri ja pistooli 18.9.2018 Ryhmän hyökkäys ja puolustus rakennetulla alueella 21.-23.9.2018 VAPEPA - yhteistoimintaharjoitus 29.-30.9.2018 Köysilaskeutumiskurssi 29.9.2018 Kurssien avainhenkilöstön koulutustilaisuus 3 29.9.2018 Verkkopedagogiikan kurssi 29.-30.9.2018 Laskuvarjohyppykurssi 7 5.-7.10.2018

PAIKKA

Mikkeli Immola Utti Utti Mikkeli Taipalsaari Mikkeli Vekaranjärvi Utti Mikkeli Lappeenranta Kouvola Immola Lappeenranta Taipalsaari Mikkeli Taipalsaari Utti Mikkeli Mikkeli Taipalsaari Taipalsaari Hamina Luumäki Luumäki Hamina Luumäki Luumäki Immola Taipalsaari Mikkeli Vekaranjärvi Immola Myllykoski Mikkeli Utti Taipalsaari Vekaranjärvi Hamina Hamina Hamina Mikkeli Hympyrä, Jukajärvi Utti Utti Utti Mikkeli Taipalsaari Vekaranjärvi Immola Lappeenranta Vekaranjärvi Utti Mikkeli Mikkeli Taipalsaari Mikkeli Taipalsaari Lappeenranta Lappeenranta Vekaranjärvi Vekaranjärvi Immola

Aluevalvonta Vuoden 2019 laskuvarjohyppykursseille ilmoittautuminen, uudet kurssilaiset Vuoden 2019 laskuvarjohyppykursseille ilmoittautuminen, aikaisemmin suorittaneet Reserviläisjohtaja 1 Ase-ja ampumakoulutus. MPK Kouluttajakurssi 6 Suunnittelu-ja koulutustilaisuus 2019, (Johto 2019) Lappeenranta Kohteen tiedustelu,viesti - ja pimeätoiminta Kurssinjohtajien ja vääpelien koulutus Toimija 2018 VARAUTUMIS- JA TURVALLISUUSKOULUTUS Päivä armeijassa -lukiolaisille suunnattu ammuntakurssi Savonlinna Pistooliammunta Ampumapäivä naisille 1 Pistooliammunta ja aseiden puhdistus Ammuntakurssi reserviläiskiväärillä Kyber turvallisuuskurssi Intti tutuksi naisille kouluttajakoulutus Pistooliammunta naisille Pistooliammunta Puolustusvoimat 100v tapahtuma Veteraanien virkistyspäivä. Lappeenranta Ammuntakurssi reserviläiskiväärillä Pistooliammunta Ammuntakurssi reserviläiskiväärillä Pistooliammunta, kokeneet ampujat Ammuntakurssi reserviläiskiväärillä Turvallisuuspolitiikan seminaari Pistooliammunta Ammuntakurssi reserviläiskiväärillä Pistooliammunta Ammuntakurssi reserviläiskiväärillä Savo-Karjalan pelastuskoiraleiri Erä- ja maastotaidot naisille Pistooliammunta Intti tutuksi kehitysvammaisille Marskin Marssi 2018 Kymijoki 2018, makeen toiminnan joukot kodissa ja maastossa kurssi Kymijoki 2018, kyberturvallisuuskurssi Kymijoki 2018, katuturvallisuuskurssi Kymijoki 2018, etsintäkurssi Pistooliammunta, naisille Ammuntakurssi reserviläiskiväärillä Intti tutuksi naisille Sinut armeijassa 2018 Ammuntakurssi reserviläiskiväärillä Intti tutuksi erityisryhmälle MPK Kouluttajakurssi 6, orientaatiopäivä Pistooliammunta, kokeneet ampujat PikkuNASTA: Savotar 2018 - Muonitus PikkuNASTA: Savotar 2018 - Johdon kurssi PikkuNASTA: Savotar 2018 - Maasto- ja erätaidot PikkuNasta: Savotar 2018 - Arjen turvallisuus PikkuNasta: Savotar 2018 - Myrskyn silmässä Pistooliammunta Veteraaniperinnekurssi opettajille Pistooliammunta, kokeneet ampujat Ammunnan johtajakoulutus NOPTEL-aseille Ampumapäivä naisille 2 Pistooliammunta Ketun Kierros 2018- maastotaidot Reserviupseerikurssin Ilkka 157 kurssitapaaminen Jouluaaton kunniavartio

6.-7.10.2018 8.10.2018

Mikkeli Utti

8.10.2018

Utti

13.-14.10.2018 10.-12.10.2018 19.-20.11.2018 24.11.2018

Lappeenranta Immola Hamina Lappeenranta

24.-25.11.2018 24.11.2018 15.12.2018

Mikkeli Lappeenranta Mikkeli

5.5.2018

Savonlinna

8.5.2018 12.5.2018 15.5.2018 17.5.2018 18.-19.5.2018 23.5.2018 29.5.2018 12.6.2018 15.6.2018 16.6.2018 18.6.2018 19.6.2018 20.6.2018 31.7.2018 2.8.2018 3.8.2018 7.8.2018 11.8.2018 14.8.2018 16.8.2018 17.-19.8.2018 18.-19.8.2018 21.8.2018 24.-25.8.2018 25.-26.8.2018 30.8.-2.9.2018

Lappeenranta Hamina Lappeenranta Taipalsaari Lappeenranta Lappeenranta Lappeenranta Lappeenranta Lappeenranta Taipalsaari Taipalsaari Lappeenranta Taipalsaari Lappeenranta Taipalsaari Hamina Lappeenranta Taipalsaari Lappeenranta Taipalsaari Taipalsaari Taipalsaari Lappeenranta Mikkeli Mikkeli Pahkajärvi

1.-2.9.2018 1.-2.9.2018 1.-2.9.2018 4.9.2018 5.9.2018 7.-9.9.2018 7.-9.9.2018 12.9.2018 14.-16.9.2018

Vekaranjärvi Vekaranjärvi Vekaranjärvi Lappeenranta Taipalsaari Taipalsaari Mikkeli Taipalsaari LappeenrantaPahkajärvi Hamina Lappeenranta Mikkeli Mikkeli Mikkeli Mikkeli Mikkeli Lappeenranta Kouvola Lappeenranta Lappeenranta Utti Lappeenranta Mikkeli Hamina Lappeenranta

15.9.2018 18.9.2018 21.-23.9.2018 21.-23.9.2018 22.-23.9.2018 22.-23.9.2018 22.-23.9.2018 25.9.2018 1.10.2018 2.10.2018 6.-7.10.2018 6.10.2018 9.10.2018 24.-25.11.2018 31.8.-1.9.2018 24.12.2018


2/2018

11

KYMENLAAKSON RESERVIPIIRIN URHEILUKALENTERI KESÄ 2018 7.5.2018 Pistooliampumajuoksu/kävely Laajakoski Honkala 1km etenemistä, 1 ammunta, 1km etenemistä, toinen ammunta ja 1km etenemistä Ammunta tapahtuu pienoispistoolilla (tähtäin vapaa). Aika: ilmoittautuminen paikan päällä 17.30-18.00. Lähtö: 18.00 Lisätiedot: Matti Kunnas 050-5352123 13.5.2018 Hirvenjuoksu/kävely Laajakoski Honkala 2 kertaa matkan arviointi,1 kerta ammunta--kokonaismatka 3km aika:10.00 Ammunta: pienoiskivääri (tähtäin vapaa) Ilmoittautumiset paikan päällä Lisätiedot: Hannu Valjus 040-8320338 31.5.2018 Suunnistustaitotesti reserviläisille Ajankohta: torstai 31.5.2018 Paikkakunta: Kouvola. Kukonojantie 109 45610 Kouvola. KS iltarastien opasteet Ilmoittautuminen: VAIN MPK:n kautta 1.1.2018 klo 00:00 – 31.5.2018 klo 18:00 Tavoite: Reserviläinen pystyy osoittamaan toimintakykynsä kenttäkelpoisuuden suunnistusaidot pitkäkestoisella suunnistuksella 6 km rata alle 3 tunnissa Kohderyhmä: Kaikki reserviläiset Sisältö: Reserviläinen suorittaa omilla suunnistusvarusteilla ja omaan tahtiin 6 km:n pituisen suunnistusradan Järvenmäen iltarastien yhteydessä, aikaraja 3 tuntia.. Ilmoittautumalla etukäteen MPK:n kurssille, on kurssilaisella MPK:n vakuutus. MPK:n kautta osallistuneiden suoritus voidaan hyväksyä osaksi kenttäkelpoisuuden koulutuspäiväsuoritusta, joka voidaan hyväksyä kertausharjoitukseen rinnastettavaksi ja ylentämisen perusteeksi olevaksi koulutuspäiväksi. Kurssin hinta: Iltarastien osanottomaksu 6e suoritetaan lähtöpaikalla. Vahvuus: ei rajoitetta Kysy lisätietoja: Juha Käki, puh. 040-7228114, juha_kaki@hotmail.com Kanoottijotos 8-10.6.2018 – Huom. ajankohta muuttunut! Järjestetään kanoottijotos Repovedellä 8-10.6. Lähtö perjantaina Tervajärven parkkipaikalta kello 19:00, ja suuntana Lojukosken varauskota. Lauantai varattu vapaalle retkeilylle, ja sunnuntaina kotiin. Tervajärvellä on moottorikäyttöisten kulkuneuvojen käyttö kielletty, joten se vähän rajoittaa liikkumismuotoja. Kodalle pääse myös vaelluspolkuja myöten, mutta pyrimme siihen, että jokaiselle löytyisi paikka kanootista. Vielä jos saisi vähän ennakkotietoa osallistuja määrästä, niin tietäisi riittääkö pelkkä kota vai pitääkö varata telttoja mukaan. Lisätiedot: Lauri Sihvola 040 4821943

Kymenlaakson reservipiirit ilmoittavat: Oletko kiinnostunut yhteisten maanpuolustusasioiden hoitamisesta? Oletko ulospäin suuntautunut, yhteistyökykyinen ja monipuolinen sekä joustava luonteeltasi? Piirit etsivät toimeliasta ja aktiivista

TOIMINNANJOHTAJAA 1.1.2019 alkaen. Tarjoamme kohtuukorvauksen työstäsi, toimitilat sekä tarvittavat välineet asioiden hoitamiseen. Lisätietoja sekä kirjalliset hakemukset 31.5.2018 mennessä: RU-piirin puheenjohtaja Pasi Laari Vipusentie 3, 45200 KOUVOLA, puh. 0400 298 308, pasi.laari@kouvolanputkityo.fi RES-piirin puheenjohtaja Olli Leisti Leistinpolku 8, 48410 KOTKA, puh. 0400 963 650, olli. leisti@gmail.com Piirien toiminnanjohtaja Jorma Uski Salpausselänkatu 54 as 5, 45100 KOUVOLA, 040 530 8088, kymresmail@gmail.com

14.7.2018 Resul:n reserviläisgolf Paikka: Eerikkala Golf, Tervo Lisätiedot: www.resul.fi ja Vesa Hanhijoki 044 022 2996 hanhet@suomi24.fi 20.8.2018 MPK:n kenttäkelpoisuustesti Kymenlaakson reserville Kurssi toteutetaan: Maanantaina 20.8.2018 kello 16.30 – 18.00 Kurssi pidetään: Myllykoskella Saviniemen Urheilukentällä, osoite Kisatie 2, 46800 Kouvola Ilmoittautumisen ajankohta: MPK:n kautta ilmoittautuminen alkaa 1.6.2018, ilmoittautuminen päättyy 17.8.2018 Kurssin tavoite on: Reserviläisten kuntotesteillä arvioidaan asevelvollisuusjärjestelmän toimivuutta fyysisen toimintakyvyn näkökulmasta. Reserviläisten lihaskuntotesteinä käytetään samoja testejä kuin palkatulla henkilöstöllä. Kestävyystesteinä käytetään 12 minuutin juoksutestiä sekä UKK-kävelytestiä. Reserviläisten testitulokset sekä kuntoindeksi lasketaan puolustusvoimien siviilihenkilöstön viitearvoilla. Kurssi on tarkoitettu: Kymenlaakson reservi sekä miehet että naiset. Liikunnan harrastaminen on tärkeä osa terveitä elämäntapoja. Hyvällä fyysisellä kunnolla on useissa tutkimuksissa todettu olevan positiivinen yhteys yksilön terveyteen ja sen ylläpitämiseen. Hyvän fyysisen kunnon omaavalla henkilöllä on edellytykset jaksaa työssään. Liikuntakipinän sytyttäminen toiseen edellyttää omaa esimerkkiä sekä positiivista asennoitumista liikuntaa ja aktiivista elämäntapaa kohtaan. Kurssin sisältö on: Testissä on neljä osiota. 1. Lihaskuntotesti: vauhditon pituushyppy, istumaan nousu, etunojapunnerrus. 2. Cooperin testi/Kävelytesti Kurssin hinta: Kurssi on ilmainen Kurssin tavoitevahvuus ja minimivahvuus: Minimivahvuus on vähintään kymmenen (10) henkilöä ja tavoite on viisikymmentä (50) henkilöä. Kurssin johtaja, yhteystiedot ja lisätietoja antaa: Eero Mattila, Myllykosken Reserviupseerikerho ry:n puheenjohtaja, Hevoskiventie 1, 46800 Kouvola (Myllykoski), puh 0400 551 284, eeromattila@pp.inet.fi 26.8.2018 Resul:n pistooliampumajuoksu Paikka: Isokyrö Lisätiedot: www.resul.fi ja Juhani Arkkola 040 092 0727 juhani. arkkola@netikka.fi 29.-30.8.2018 Sotilaspartiokilpailu (Vapaaehtoinen kertausharjoitus KARPR:n partiokilpailun yhteydessä) 4:n sotilaan partio Ajankohta 29.08.2018 16:00 - 30.08.2018 16:00 Kesto 2 vrk KH-vuorokaudet 2 Tavoite: Kyettävä toteuttamaan partion tehtävä ja toiminaan sotilaan tehtävissä partiokilpailussa. Osattava sotilaan perustaidot ja hallittava ammunta RK:llä. Kohderyhmä: Kaikki reserviläiset Sisältö: Reserviläisistä kootut vapaaehtoiseen harjoitukseen osallistuvat partiot suunnistavat yöosuuden ja päiväosuuden. Ilmoittautuminen MPK:n järjestelmän kautta 20.7.2018 mennessä Kurssin hinta: 0,- Vahvuus: 12-40 Kysy lisätietoja: Juha Käki, puh. 040-7228114, juha_kaki@hotmail.com 1.-2.9.2018 Kaukopartiomarssi, marssi 25, 50 tai 75km Ajankohta: 1.-2.9.2018 Paikkakunta: Utti, Lennostontie 2, Kouvola Ilmoittautuminen: 1.4.2017 – 4.8. klo 16.00 Tavoite: Reserviläinen pystyy osoittamaan toimintakykynsä kenttäkelpoisuuden marssitaidot pitkäkestoisella marssilla. Kohderyhmä: Kaikki reserviläiset Sisältö: Reserviläinen suorittaa omaan tahtiin 25, 50 tai 75km:n pituisen jalkamarssin, aikaraja 8 / 16 / 24 tuntia. Reitti- ja lähtöpaikkatiedot, www.kouvu.fi. Ilmoittautumalla etukäteen MPK:n kurssille, on kurssilaisella MPK:n vakuutus. MPK:n kautta osallistuneiden suoritus voidaan hyväksyä osaksi kenttäkelpoisuuden koulutuspäiväsuoritusta, joka voidaan hyväksyä kertausharjoitukseen rinnastettavaksi ja ylentämisen perusteeksi olevaksi koulutuspäiväksi. Kurssin hinta: 25e Vahvuus: 10-40 hlöä Kysy lisätietoja: Jorma Laukkanen, 040 746 0088, kouvu@hotmail.com 10.9.2018 Kivääriampumajuoksu/kävely Laajakoski Honkala Aika: ilmoittautuminen paikan päällä 17.30-18.00. Lähtö 18.00. Sisältö: 1km etenemistä ja ammunta+1km etenemistä ja ammunta+1km etenemistä Ammunta tapahtuu pienoiskiväärillä (tähtäin vapaa) Lisätiedot: Matti Kunnas 050-5352123 14.-16.9.2018 Panssarijotos Paikka: Parolannummi Lisätiedot: www.resul.fi ja Timo Mörsky 040 753 1399 tkmorsky@gmail.com Syys-lokakuu 2018 Resul:n maastokilpailu Paikka: Jyväskylä Lisätiedot: www.resul.fi ja Harri Mehto 040 019 7996 harri. mehto@gmail.com Piirin tapahtumat ovat avoimia kaikille jäsenille. Lisätiedot Kymenlaakson reservipiirin urheilukalenterista: urheilu-upseeri Topi Suomalainen, email. topisuomalainen(ät)hotmail. com, puh. 0505142660

In memoriam Yliluutnantti Lassi Viantie Elimäen Reserviupseerikerhon jäsen, reservin yliluutnantti Lassi Viantie kuoli pitkän sairauden uuvuttamana 18.päivänä huhtikuuta, 66 vuotiaana. Lassi Viantie oli kerhomme jäsen vuodesta 1985, toimien pitkään kerhon hallituksessa sekä puheenjohtajana vuosina 2012 – 2017. Hänet palkittiin Reserviupseeriliiton kultaisella ansiomitalilla (2013) ja Kymenlaakson Reserviupseeripiirin ansioristillä (2009) sekä useilla kerhon huomionosoituksilla. Harrastuspisteitä hänelle kertyi Valioluokan verran eli 3440 pistettä. Lassi Viantie osallistui aktiivisesti vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön sekä kerhomme, että piirin puitteissa toimien mm. kaksilla viimeisillä Korian erämessuilla maanpuolustusosaston ”kenttäpäällikkönä”. Lukuisista harrastuksista mainittakoon osallistuminen Pohjois-Kymen sotilaspoikakuoron toimintaan. Elimäen Reserviupseerikerhon hallitus kutsui hänet kevätkokouksessa 21. helmikuuta kerhon kunniajäseneksi. Muistamme kiitollisina upseeriveljeämme, Lassi Viantietä hänen ansiokkaasta ja tuloksellisesta työstään vapaaehtoisen maanpuolustuksen parissa. Elimäen Reserviupseerikerhon psta Matti Saarinen, res.ltn


12

2/2018

Ajankohtaista Tyrristä Tyrrin ampumakeskusta käyttävien reserviläiskerhojen ja-yhdistysten sekä muittenkin ampuma- ja metsästysseurojen sopimukset ratojen käytöstä on uusittu kevään aikana. Käyttövuorot ovat pääosin entisellään eli silloin kuin Puolustusvoimat ei ratoja käytä, ne ovat seurojen käytettävissä erikseen varatut kilpailut pois lukien. Ratakohtaiset käyttöajat ja kilpailut ovat nähtävissä piirien sivuilta. 300 m radan ympäristölupaan perustuva 1000 laukauksen rajoitus ja sitä myöten järjestöjen käyttökielto 300m tasalta on edelleen voimassa.

Pistooliradan laitteistoja tullaan uusimaan lähivuosina.

Kattotalkoot Piirien hankkimalle tauluvarastona toimivalle merikontille rakennettiin harjakatto lauantaina 14.4. Talkoisiin osallistui eri yhdistyksistä ja kerhoista 17 eri alojen ammattilaista. Tapahtumaa suosi erinomainen aurinkoinen ja lämmin sää. Sekä varaston uudelleen järjestely että peltikatto saatiin talkoopäivän aikana valmiiksi. Ampumatoimikunta kiittää materiaalin lahjoittajia ja ahkeria ja ammattitaitoisia rakentajia!

Pellin leikkauksen suunnittelu. Vas. Juha Virtanen, Ville Rintala, Marko Hänninen, Timo Kantanen ja Pekka Mertakorpi.

Enää tippapelti. vas. Hannu Lahtinen ja Pasi Laari

Loppusuora. Tikkailla vas. Sakari Ahola ja Marko Hänninen, katolla vas. Hannu Lahtinen, Jarmo Ruippo, Pasi Laari ja Tommi Tiihonen.

Iitin miehet kahvitauolla vas. Hannu Lahtinen, Pekka Mertakorpi, Ville Rintala ja Tommi Tiihonen

Pääkirvesmies Viktor Mattila.


2/2018

13

KYMENLAAKSON RESERVIUPSEERIPIIRI

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRI RY

TOIMINTAKALENTERI 2018

TOUKOKUU La 12.5. Pe 18.5. La-su 19. – 20.5. Su 20.5. touko-kesäkuu

Falling Plates Veteraanien seutukunnallinen kirkkopäivä RESUL perinneasekilpailut Kaatuneitten muistopäivän tilaisuudet RESUL Frisbee-Golf

KESÄKUU Ma 4.6. Ma 4.6. Kesäkuu La 9.6. Ti 5.6. Viikko 24 Viikko 24 Ma 25.6. Pe-Su 29.6.- 1.7. Su 1.7.

Puolustusvoimain lippujuhlapäivä Reservin ylennystilaisuus Kesäyön marssi Kymijokijuoksu Hengellinen perheilta Rahanjako II / 2018 Kenttäposti 3 / 2018 Isoympyrän viesti Salpavaellus Maanpuolustusjuhla

HEINÄKUU La 7.7. La 14.7. ELOKUU Ma-la 30.7.-4.8. Pe 10. La-su 11. -12.8. Pe-su 17. -19.8. Ma 20.8. Ma 20.8. Viikko 34 La 26.8. SYYSKUU La 1.9. Ma 3.9. Pe-la 7.-8.9. Pe-la 7.-8.9. La 8.9. Ke-to 12. -13.9. To 13.9. Pe-su 14. -16..9 La 15.9. Ma 17.9. La 22.9. La 30.6. Syys-lokakuu

RESUL reserviläisammunnat RESUL reserviläisgolf

TAPAHTUMAKALENTERI 2018

Mikkeli Kouvola Hollola Vihti

Kouvola Kouvola-Kotka Valkeala srk keskus Hamina Miehikkälä Luumäki Mikkeli Tervo

Hamina Tattoo sotilasmusiikkitapahtuma PV-100 maanpuolustustapahtuma RESUL SRA -kilpailut Reservin ampumamestaruuskilpailut PYT- ja Kymen Salpa tmk 3/2018 Piirihallitus 4/2018 Kenttäposti 4 / 2017 RESUL Pistooliampumajuoksu

Hamina Kouvola Hälvävä ja Tyrri Rovaniemi ABC- Anjalankoski ABC- Anjalankoski

Perinnease, Pystykorva Kymen Salpa 3/2018 aineistopäivä Liittohallituksen kokous 3 / 2018 Kokonaisturvallisuusmessut ”Ukon tie” rk-kilpailu reserviläisille Toiminnanjohtajien neuvottelupäivät Kymen Salpa 3/ 2018 ilmestyy RESUL syysjotos KarPr/ YT-päivä Hengellisen tmk:n kokous Reserviläispäivä (ampuma- ja maastokilpailu) RESUL 300 m kivääri RESUL maastokilpailu

Hiukkavaara

Isokyrö

Paikka avoin Lahti Vekaranjärvi Helsinki-Tallinna Rauma Vekaranjärvi Viljamaa Tyrri Hollola Jyväskylä

Toukokuu Reserviläisten ampumataitopäivä Falling Plates, Mikkeli RESUL, perinneaseet, Hollola Sotiemme veteraanien seutukunnallinen kirkkopäivä, Kouvola Kaatuneitten muistopäivän tilaisuudet, paikkakuntakohtaisesti Työ-ja talousvaliokunnan kokous, piiritoimisto Frisbee-Golf, Vihti Kesäkuu Puolustusvoimain Lippujuhlapäivän tilaisuudet Reservin ylennystilaisuus, Kouvola Kymijokijuoksu, Koria-Kotka Hengellinen perheilta, Valkeala Voiton päivän paraati, Johvi, Viro Isoympyrän viesti, Hamina Salpavaellus ja maanpuolustusjuhla, Luumäki Heinäkuu RESUL, reserviläisammunnat, Mikkeli Reserviläisgolf, Tervo Elokuu Hamina Tattoo sotilasmusiikkitapahtuma SRA-SM kisat, Hälvävä ja Tyrri PV-100 maanpuolustustapahtuma, Kasarminmäki Timon Maljakilpailu, Kuusankoski Ojakorpi Työ- ja talousvaliokunnan kokous, piiritoimisto Reservin ampumamestaruuskilpailut Rovaniemi PYT, ABC Anjalankoski Pistooliampumajuoksu, Isokyrö

30.7.-4.8. 11.- 12.8.2018 10.8.2018 15.8.2018 elokuu 17.- 19.8.2018 20.8.2018 26.8.2018

Syyskuu

1.9.2018 1.9.2018 3.9.2018 7.-8.9. 8.9.2018 12.- 13.9.2018 13.9.2018 syys-lokakuu 17.9.2018 14.- 16.9.2018 22.9.2018 25.9.2018 29.9.2018

Perinnease Pystykorva, Hiukkavaara Ampumakilpailu Suomi-Alutaguse Malev, Tyrri Aineisto Kymen Salpa lehteen, paperi+digi Kokonaisturvallisuusmessut, Lahti ”Ukon tie” rk-kilpailu reserviläisille Toiminnanjohtajien neuvottelupäivät, Helsinki-Tallinna Kymen Salpa nro 3/2018 ilmestyy, paperi+digi Maastokilpailu, Jyväskylä Hengellinen toimikunta, kokous Sippola, Viljamaa RESUL syysjotos, Hätilä Reserviläispäivä, Tyrri Piirihallituksen kokous, piiritoimisto ResUL 300 m kivääri, Hollola

5.5.2018 12.5.2018 19.- 20.5.2018 18.5.2018 20.5.2018 21.5.2018 touko-kesäkuu 4.6.2018 4.6.2018 9.6.2018 5.6.2018 22.- 24.6.2018 25.6.2018 29.6- 1.7.2018 7.7.2018 14.7.2018

Huom! Muutokset mahdollisia

Reserviläisjärjestöjen piirin mestaruuskilpailut

Perjantaina 7.9.2018 Kokonaisturvallisuusmessut Lahdessa

Sisärata 30+30 ls. Pohjolatalo, Kouvola 14.04.2018 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja D 1. Sanna Sihvola Karhula-Kymi 10 42 55 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja D50 1. Jaani Mäkelä Kuusankoski 86 92 91 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja H 1. Mika Seppä Karhula-Kymi 87 90 91 2. Tomi Lattu Karhula-Kymi 82 78 82 3. Riku Rantala Kouvolan Res. 61 63 75 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja H50 1. Juhani Koste Kouvolan Res. 73 85 88 2. Jan Niemelä Iitti Res. 70 85 81 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja H60 1. Harri Hallikas Voikkaan Res. 84 78 88 2. Juha Koski Hamina 80 62 85 3. Pertti Elg Voikkaan Res. 73 74 79 4. Jouni Metso Kouvolan Res. 78 67 76 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja H70 1. Hannu Seppä Karhula-Kymi 93 93 91 2. Olli Pohjola Karhula-Kymi 84 87 83 3. Paavo Westman Voikkaan Res. 80 79 85 4. Tapani Kuisma Kouvolan Res. 72 77 85 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja H75 1. Samuli Mäkelä Kouvolan Res. 40 39 38 25m Pienoispistooli joukkueet, sarja Y 1. Karhula-Kymi Hannu Seppä 563, Mika Seppä 537, Olli Pohjola 503 2. Voikkaan Res. Pertti Elg 437, Harri Hallikas 516, Paavo Westman 492 3. Kouvolan Res. Juhani Koste 517, Tapani Kuisma 481, Jouni Metso 432

107 50

60

64

174

281

269 92

94

91

277

546

268 94 89 86 269 537 242 76 82 68 226 468 199 81 52 76 209 408

Yhteinen piiriretki Linja-autokuljetus omavastuu 15 e/hlö, sisältää pääsylipun Tarkempi aikataulu elokuun puolivälissä Minimivaatimus 30 lähtijää Ilmoittautuminen toiminnanjohtajalle 15.8.2018 mennessä os. kymresmail@gmail.com, p. 040 530 8088

246 91 86 94 271 517 236 85 82 85 252 488 250 92 227 87 226 59 221 74

85 82 71 81

89 266 89 258 81 211 56 211

516 485 437 432

277 94 254 79 244 76 234 81

96 89 85 75

96 286 81 249 87 248 91 247

563 503 492 481

117 43 6 47 96 213 1603 1445 1430

www.liikennekoulut.fi 0400 554 734 info@liikennekoulut.fi Löydät meidät myös facebookista!


14

2/2018

Toimintapäivä kiinnosti Miehikkälässä

Vänrikki Mikko Suoknuuti löysi tervaskannon ja yhdessä kuusen kuivien alaoksien kanssa sai kynsitulet syttymään Multasillan motissa. Kuva Terho Ahonen Multasillan ampumaradalla Miehikkälässä maaliskuussa järjestetty ”Multasillan motti” oli esimerkki siitä, mitä nuoret reserviläiset kaipaavat. Virolahden ja Miehikkälän reserviupseerikerhon järjestämään noin kolmen tunnin toimintapäivään osallistui kymmenen kerhon jäsentä. Heistä seitsemän oli alle kolmekymppisiä ja heis-

täkin suurin osa vasta äsken reserviin siirtyneitä. Yksi Multasillan motin puuhamiehistä ja kouluttajista oli kerhon varapuheenjohtaja Petri Rajajärvi. Hän harmitteli, että yhteensattumat veivät tilaisuudesta ainakin kolme nuorta reserviupseeria. - Seuraavalla kerralla on ainakin kymmenen nuorta upseeria mukana,

Kuvan ottaja yliluutnantti Petri Rajajärvi johti perinnekivääriammunnan Multasillan motissa.

Vänrikki Iisa Kaplin opetti kiristyssiteen käyttöä ja valvoi myös sen harjoittelun. Vänrikit Jaakko Korpela potilaana ja Jukka Iivari kiristyssidettä tiukkaamassa nivustaipeeseen. Heikki Savolainen Kaakonkulman reserviläisistä pitää jalkaa koholla. Kuva Terho Ahonen

Raja-Pete lupasi. Tilaisuuteen oli kutsuttu myös Kaakonkulman reserviläiskerhon jäsenet. Heitä osallistui kuusi henkeä, tällä kertaa sieltä kokeneemmasta päästä. Res.ups.kerhon puheenjohtaja Heikki Rongas oli yhtä hymyä. Hän sai tapahtuman järjestelyjen yhteydessä ja heti motin jälkeen värvätyksi kaksi uutta nuorta jäsentä kerhoon. - Kyllä se jotain toiminnallista pitää olla, jolla

nuoret naiset ja miehet kerhon toimintaan vedetään. Nyt meillä oli ammuntaa perinnekiväärillä, ensiapukoulutusta kenttäoloissa ja peruserätaitojen, kuten tulenteon ja kahvinkeiton opetusta, Heikki Rongas kertoi. Hän myöntää, että maastotapahtuman ja siihen kiinnostavien rastien rakentaminen on työlästä, mutta se kyllä kannatti. - Tällä linjalla jatkamme. Onnistuminen ja

nuorten kiinnostus antaa kerhon hallitukselle uutta virtaa satsata toiminnalliseen toimintaan, Heikki iloitsi. Teksti: Terho Ahonen


2/2018

15

Kuntotesti

Reserviupseerien ja reserviläisten kuntotesti toteutetaan jo kahdennenkymmenennenensimmäisen (21.) kerran Kymenlaaksossa Saviniemen kentällä Myllykoskella maanantaina 20.8.2018 klo 16.00 alkaen ilmoittautumiset. Useampana vuonna ovat mukana olleet myös edustajat naistensekä nuorisosarjassa. Testissä jokainen kilpailee oman itsensä kanssa. Myllykosken Reserviupseerikerhosta järjestelyvastuussa ovat Olavi Heikkilä, Eero Mattila, Paa-

ys yksilön terveyteen ja sen ylläpitämiseen. Hyvän fyysisen kunnon omaavalla henkilöllä on edellytykset jaksaa työssään. Reserviläisten kuntotesteillä arvioidaan asevelvollisuusjärjestelmän toimivuutta fyysisen toimintakyvyn näkökulmasta. Reserviläisten lihaskuntotesteinä käytetään samoja testejä kuin palkatulla henkilöstöllä. Kestävyystesteinä käytetään 12 minuutin juoksutestiä sekä UKK-kävelytestiä. Reserviläisten testitulokset sekä kuntoindeksi lasketaan puolustusvoimien siviilihen-

Eero Mattila MyRUK puheenjohtaja

Hyvä näkö terveissä silmissä!

Kuvassa lähdön tunnelmaa Cooperiin. vo Mikkonen ja Juha Tompuri. Yhteistyössä olemme sopineet ajankohdan samalle illalle, kuin on piirihallituksen kokous. Kenttäkelpoisuustesti toteutetaan neljä vuotta voimassa olleen ohjeen mukaisesti. Testissä on neljä osiota.

kilöstön viitearvoilla. Nyt on vielä lisäksi Kymenlaakson reservikerhojen välinen Haaste - Cooper: Juokse tai kävele 12 minuutin Cooperin testi. Kunkin kerhon jäsenten ja perheen jäsenten etenemät metrimäärät lasketaan yhteen ja piirin paras kerho saa haltuunsa vuodeksi kiertopalkinnon. Haaste Cooper on koko perheen tapahtuma. Kutsua saa ja tulee välittää eteenpäin kerhojen jäsenistölle.

1. Lihaskuntotesti vauhditon pituushyppy istumaan nousu etunojapunnerrus 2. Cooperin testi/Kävelytesti Testiä on uudistettu siten, että edes yhteen suoritukseen osallistuminen ker-

ryttää suorituksen. Nyt on hyvä tilaisuus saada suoritus. Miksi sitten fyysistä kuntoa tulee testata? Liikunnan harrastaminen on tärkeä osa terveitä elämäntapoja. Hyvällä fyysisellä kunnolla on useissa tutkimuksissa todettu olevan positiivinen yhte-

Paikallinen näköasiantuntijasi

Kouvolankatu 15 45100 KOUVOLA AVOINNA | MA , KE, TO, PE 9 – 17 | TI 9 –18 | LA 9 – 13

HEINLAHDEN VEISTÄMÖ OY

Inkeroisten ja Myllykosken reserviupseerien kevätkokoukset Anjalassa 22.2. Myllykosken kerho palkitsi. Kuntokilpailu: 1. vänrikki Jere Kujala 830 p.; 2. luutnantti Joni Kirtola 552 p.; 3. luutnantti Teemu Karvonen 546 pistettä. Harrastuskilpailu: 1. majuri Paavo Mikkonen 397 p.; 2. majuri Eero Mattila

250 p.; 3. luutnantti Joni Kirtola 180 pistettä. Puheenjohtaja majuri Eero Mattila luovutti ”Puheenjohtajalta” – hylsyn vuodelta 2017 sekä kiertävän Haajan kannun kerhon sihteeri majuri Paavo Mikkoselle. Myllykosken ker-

Puh. 05 2109600 Veistämöntie 50 49200 HEINLAHTI

ERIKOISMATKOJEN ASIANTUNTIJA

JaPi-Matkat Oy

Kymenlaaksolaisten Veteraanien kirkkojuhla perjantaina 18.5.

Messu alkaen klo 10 Kouvolan keskuskirkossa saarna: Matti Tuomisto liturgi: Lasse Karppela ruokailu seurakuntakeskuksessa päiväjuhla kirkossa .............................................................................................. Maanpuolustusjärjestöjen jäsenet, tervetuloa! Ruokailun takia, ennakkoilmoittautuminen 30.4.2018 mennessä.

Hengellinen perheilta Tiistaina 5.6 Valkealan seurakuntakeskuksessa. Kahvitarjoilu klo 17.30, ohjelma alkaa kello 18. Maanpuolustusjärjestöjen jäsenet, tervetuloa!

Puheenjohtajat Lassi Ukkola ja Eero Mattila sekä everstiluutnantti Jussi Annala. ho voitti kiertävän Rätön maljan, josta Anjalankosken alueen 4 maanpuolustusjärjestöä vuosittain kilvoittelee. Kokouksen jälkeen nautittiin Inkeroisten Reserviupseerikerho ry:n jäsenien kanssa yhteinen iltapala omakustannushintaan. Iltapalan jälkeen esitelmöi everstiluutnantti Jussi Annala aiheenaan ”Puolustusvoimien vaikuttaminen”. Esitelmä kysymyksineen ja vastauksineen kesti 36 minuuttia. Esitelmää oli kuuntelemassa 11 myllykoskelaista ja 8 inkeroislaista; yhteensä 19 upseeria. Esitelmöitsijälle luovuttivat kerhojen puheenjohtajat majuri Eero Mattila ja kapteeni Lassi Ukkola Eero Mattilan

kirjoittaman kirjan ”Kouvolan sotamuistomerkit”. Teksti Eero Mattila Kuvat Paavo Mikkonen

Käkisalmi - Sortavala - Valamo 24.-27.5. 490 e sis.kuljetus alk.Lahti, maj, puolihoito, Valamon retki, käynti Viipurin sotamuseossa ja Huuhanmäen alueella, oppaana evl Aimo Kiukas

390 e Karjalan Kannas 20.-22.7. sis. kuljetus alk.Karhula, maj., puolihoito, ryhmäviisumi, oppaana evl Aimo Kiukas Katso lisää

www.japi-matkat.fi Puh 05 3559365 myynti@japi-matkat.fi

Kaivokatu 10 49400 Hamina


16

2/2018

25. Salpavaellus Ukko-Pekan kotimaisemissa

Vuodesta 1994 lähtien järjestetty Salpavaellus on pitänyt pintansa Suomen itsenäisyyteen ennaltaehkäisevänä pelotteena vaikuttaneen Salpalinjan yhtenä esittelymuotona. Vaikka Salpalinja ei ole muuksi muuttunut, eri näkökulmat ja reittien ulottaminen uusiin linnoitusmaisemiin ovat suosion avaimia. Vaeltajien määrä on vaihdellut viime vuosina 200 hengen kahta puolen. Viikko jälkeen juhannuksen järjestettävä 25. Salpavaellus keskittyy ensimmäistä kertaa Etelä-Karjalaan. Tapahtuma päättyy kaikille avoimeen maanpuolustusjuhlaan Luumäellä presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseon, Kotkaniemen pihapiirissä. Se avataan kunnostettuna yleisölle toukokuussa. Salpavaelluksen kolmesta reitistä kaksi liikkuu Etelä-Karjalassa. Virolahdelta alkava kol-

men päivän Tähtäimessä Salpalinja -reitti päättyy sekin Ukko-Pekan jalanjäljille. Presidentti Svinhufvudin suojeluskuntahenkisyys ja ammuntaharrastus tuodaan reitillä esiin ”Ukko-Pekka”ammuntana perinnekivääreillä Miehikkälässä Multasillan ampumaradalla. Muilla reiteillä ”UkkoPekka”-ammunta toteutetaan nykyaikaisilla eko-harjoitusaseilla. Kahden päivän Lappeen lukko -reitti kiertelee Luumäki-Lappeenranta-Lemi alueella. Sunnuntain aamupäivän Salpalinja Salpausselällä –reitti pyöräytetään Luumäen Askolassa, lähellä Kotkaniemeä. Sekin päättyy maanpuolustusjuhlaan. Salpavaelluksen järjestelyissä on ensimmäistä kertaa mukana Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK. Viime mainittu on myös Salpavaelluksen suojelija 2018. MPK:n toiminnanjohtaja, prikaatikenraali evp Pertti Laatikainen ottaa vaeltajat vastaan mp-juhlassa Kotkaniemessä ja pitää puheen. Luumäen, Miehikkälän ja Virolahden res.ups. ja res. –kerhojen lisäksi Salpavaelluksen järjestelijäjoukkoon on liittynyt Lappeenrannassa kotipaikkaa pitävä Salpalinjan Oppaat ry. Puolustus-

Oppailla riittää kerrottavaa.

TUNNETKO SALPALINJAN HISTORIAN?

Tule tutustumaan! Miehikkälän

» puh. 044 3835 091 » avoinna: kesä−elokuussa ma-su 10-18, touko- ja syyskuussa ke-su 10-18

Kotkaniemi.

» puh. 040 7107 340 » avoinna: kesä−elokuussa ma-su 10-18 Museot avoinna ryhmille tilauksesta ympärivuotisesti

salpakeskus.

voimat tukee tapahtumaa, niin kuin se on tehnyt alusta lähtien. Suomi100-juhlavuosi 2017 toi kaksi merkittävää lisää Salpalinjaan tutustumiseen. Salpalinjan perinneyhdistyksen kirja Salpalinja – itsenäisyyden monumentti ja storyTV films Oy:n elokuva SuomenSalpa – dokumentti maanpuolustustahdosta ovat toisiaan täydentävä uusi taistelijapari tiedotussodassa Salpalinjan tuntemattomuutta vastaan.

SALPAVAELLUS 29.6.-1.7.2018

Virolahden

Lisätietoja Salpavaelluksesta: www.salpavaellus.net, vaelluskuvia sen kuvagalleriassa Tietoa ja kuvia Salpalinjasta: http://salpalinjansalat. blogspot.fi/2016/01/salpalinja-lyhyesti-ja-valokuvia. html Yhteistyöterveisin Terho Ahonen Salpavaellus 2018 tiedottaja terho.ahonen@haminetti. net 040 504 0293

ravijoenrakennus.com * kaivaa – rakentaa – nostaa * Hutanmaan kohteet säväyttävät aina.

044 5146 730


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.