Peducalehti 3/2016

PEDUCALEHTI 3/2016

PEDUCALEHTI 3/2016 Pääkirjoitus

3

Conddoorin kutsu

4

Ikimuistoisimmat sijaiskokemukset

8

Mikset ryhtyisi massikerisariksi!

10

Mikä motivoi opisekelemaan?

12

Fuksi Looks

14

Elämän parasta aikaa

18

Nousussa & laskussa

20

Peduca-Piisamin muistolle

22

Peducan logo

24

Kyllä äiti, kaikki on hyvin

26

Kierroksella Unicafe-ravintoloissa

28

Peduca ry:n jäsenlehti 3/2016 Julkaisija Peduca ry, Oppimiskeskus Minerva, Siltavuorenpenger 5 A, PL 9, 00014 Helsingin yliopisto Päätoimittaja Ville Halonen Toimitus Ville Halonen, Alma Holm, Jenny Järvinen, Elina Kytömaa, Henrietta Pihlaja, Joonas Rötkönen, Marika Tuominen, Martti Vehmanen, Juuso Waris Taitto Marika Tuominen Painopaikka AM Digipaino Painos 80 kpl Lehti saa HYYn lehtitukea.

Pääkirjoitus

P

educalehti on ollut jo vuosien ajan Siltavuorenpenkereen kruununjalokivi. Lehti on itse asiassa yhtä vanha kuin itse ainejärjestökin, ja aika on tosiaan hionut tämän sen tyylikkääksi. Ainakin allekirjoittaneen mielestä ja etenkin kun puhutaan painetusta sanasta.

Lehti on käsitellyt aikojen saatossa yhteiskunnallisesti tärkeitä aiheita, antanut näkökulmaa kasvatustieteilijöitä koskettaviin aiheisiin, haastatellut eduskuntavaaliehdok-

kaita, käsitellyt elämää Siltavuorenpenkeellä tai ihan vain vertaillut eroja kompleksilaisten ja peducalaisten välillä. Lehti on aina ollut tekijöidensä näköinen. Sitä on myös tehty rohkeudella, rakkaudella ja ennakkoluulottomuudella.

Fuksien ja vanhempien opiskelijoidenkin joukossa erityisen suurta innostusta on herättänyt lehden fuksinumero, joka on ilmestynyt aina lukuvuoden alussa. Tuutorien ja ainejärjestöläisten hauskat esittelyt tuovat vanhoille opiskelijoille omat hauskat muistot mieleen ja uudet opiskelijat eivät malttaa odottaa, että saavat ne omat muistijäljet, jotka fuksivuosi meihin jokaiseen jättää.

Näin vuoden 2016 syksyllä tätä kirjoittaessa Peducalehden tulevaisuus on kuitenkin hämärän peitossa. Vanhat tekijät ovat siirtymässä syrjään lehden parista kun opiskelut lähenevät loppuaan ja palkkatyöt kutsuvat.

Tähän lehden numeroon suhtaudutaankin tällä hetkellä kuin se olisi viimeinen. Tällaisessa yhteydessä voisi käyttää kliseistä vertausta ”elä jokainen päivä niin kuin se olisi viimeinen”, mutta samalla se pistää miettimään miten viimeinen päivä tulisi elää? Peducalehden osalta päätös on kuitenkin tehty.

Tässä numerossa haluamme käsitellä asioita hauskasti ja hulvattomasti emmekä murehtien siitä, miten tulevaisuudessa lehdelle käy.

Virkaa tekevä päätoimittaja

Ville Halonen

TEKSTI JA KUVAT VILLE HALONEN

Conddoorin kutsu

C

onddoori – tuo paikka Siltavuorenpenkereellä, jonne niin moni opiskelija siirtyy kerta toisen jälkeen prograstinoimaan. Se on paikka, johon niin monella opiskelijalla on viha-rakkaus-suhde. Mutta miksi? Peducalehden toimittaja soluttautui opiskelijoiden sekaan Conddooriin ennalta määrittelemättömäksi ajaksi, tutki ja havainnoi siellä aikaansa viettäviä opiskelijoita ja ennen kaikkea kysyi myös heiltä, mikä Conddoorissa niin viehettää.

Haastatteluja tehtiin niin monta, että kandija graduohjaajat olisivat hieroneet tyytyväisinä käsiään yhteen, kun saturaatiopiste ylitettiin kerran jos toisenkin – jos niin nyt voi edes tapahtua. Mutta ennen kuin alamme analysoimaan haastateltujen vastauksia, niin kuvaillaan nyt ensiksi Conddooria niille, jotka

eivät siellä ole aikaansa viettäneet.

Conddoori löytyy Minerva-rakennuksen alimmasta kerroksesta. Se on lähellä kaikkien tuntemaa oppimiskeskusta, mutta silti sinne harva löytää. Tavallaan se on vähän kulman takana. Voisi jopa sanoa, että piilossa, eikä sinne eksy vahingossa. Kun Conddoorin kynnyksen yli viimein astuu, niin eteen avautuu näkymä, joka on melko lailla sellainen mitä kahvihuoneelta saattaa odottaa.

Conddoori on siis opiskelijoiden tauko- ja kahvihuone. Siellä on huonekaluja, jotka ovat eri vuosikymmeniltä. Osa on nähnyt enemmän opiskelijoita ja osa ovat yhtä uusia kuin tämän vuoden fuksitkin. Sieltä löytyy myös muutama tietokone ja kokoustila, jota ainejärjestöt käyttävät, kun suunnittelevat tulevia tapahtumiaan.

Mutta ilman ihmisiä Conddoori olisi vain tyhjä huone. Huone, joka ei eroaisi toisista samantapaisista tiloista juuri mitenkään.

Miksi tämä tila sitten on opiskelijoiden puheissa niin myyttinen ja kutsuu aina palaamaan sinne kerta toisensa jälkeen? Kun tavallista siellä aikaansa viettävää opiskelijaa tarkastelee ulkopuolisen silmin, istuu tämä sohvalla hieman huonoryhtisesti tai kenties makaa. Väsymys koulua ja opiskelua kohtaan loistaa kilometrien päähän. Silti jokainen näistä opiskelijoista näyttää jollain tavalla viihtyvän tässä tilassa ja olevan yllättävän tyytyväinen.

Tässä vaiheessa todettakoon, että valtaosa Conddoorissa käyvistä opiskelijoista on peducalaisia, jotka tuntuvat olevan puheliaalla päällä, oli ympäristö mikä tahansa.

Joskus Conddooriin on kuitenkin eksynyt muutama kognitiotieteilijäkin, jotka etsivät edelleen paikkaansa yliopistolla. Nämä kodittomat erottuvat kyllä joukosta, mutta eivät missään nimessä huonolla tavalla. Yksi yliopiston hienouksista onkin, kun keskusteluyhteyksiä pystyy muodostamaan yli ainerajojen.

Kysytään nyt kuitenkin opiskelijoilta itseltään Conddoorin viehätyksestä ja syistä miksi he saapuvat sinne aina kun luentojen välissä on taukoa tai jäävät sinne kun luennot ovat jo ohitse. Vastaus, joka toistuu ehdottomasti eniten on, että Conddooriin tullaan välttelemään työtä. Opiskeltavaa siis olisi, mutta se ei sillä hetkellä vain kiinnosta.

Tottakai taukojen pitäminen on tärkeää, mutta kukaan vastaajista ei missään vaiheessa, minään tutkimusta tehtynä päivänä puhunut pitävänsä taukoa.

Conddoorin sijainti on vastaajien mielestä myös olennainen tekijä sinne saapumiseen.

Vaikka jutun alussa kuvailtiinkin, että sinne on vaikea löytää. Kuitenkin, kun sinne kerran oppii kulkemaan, osaa sinne vaikka unissaan. Kulkeminen Conddooriin sujuu opiskelijalta kuin pyörällä ajo – sitä ei unohda. Ja ennen kaikkea Conddoori on lähellä oppimiskeskusta, jota alan ammattilaisten keskuudessa kutsutaan läksyhuoneeksi. Läksyhuoneessa ei aina nimittäin kehtaa tehdä

Conddoori on myös kokonaisvaltainen elämys.

Se on elämys, joka rakentuu aina uudelleen riippuen siitä, ketä siellä kulloinkin on.

niitä asioita, jotka eivät suoranaisesti liity opiskelemiseen, mutta Conddoorissa tätä ongelmaa ei ole. Siellä voi rauhassa selata Facebookkia tai tehdä ainejärjestöihin liittyviä asioita.

Conddoori on myös kokonaisvaltainen elämys. Se on elämys, joka rakentuu aina uudelleen riippuen siitä, ketä siellä kulloinkin on, vastaa yksi Conddoorin vakikasvoista opiskelija Jääskeläinen. Opiskelua siellä ei kuitenkaan voi tehdä. Tästä kaikki haastateltavat olivat yksimielisiä, vaikka jotkut sitä sinnikkäästi yrittävätkin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö oppimista voisi tapahtua, sanoo nykyään Conddooriin pienen tauon jälkeen palannut opiskelija-aktiivi Havonen.

Ikimuistoisimmat Moni opiskelija tekee opintojen ohessa sijaisuuksia lisätienestin ja opekokemuksien toivossa. Peducalehti kysyi lukijoiltaan näistä kerroista ikimuiostoisimpia ja hullunkurisimpia.

Jos omat sijaiskokemukset vielä uupuvat, voit hakea näistä tarinoista rohkeutta!

J

K

erran yhden koulupäivän päätteeksi oppilaat lähtivät reippaasti kotiin, mutta yksi oppilas jäi pakkaamaan tavaroitaan hitaasti luokkaan.

Oppilas tuli kertomaan minulle hieman punastuen, että on ihastunut.

Sanoin oppilaalle: "no sepä mukavaa!

Saanko kysyä, että kehen olet ihastunut?" Oppilas vastasi: "suhun!"

ouduin sijaistamaan kahta seiskan biologiantuntia samanaikaisesti, niin että sahasin luokkien väliä. Välillä toisen luokan oppilaat juoksivat käytävälle yms. hauskaa säätöä, kun olin toista luokkaa ohjaamassa. Parasta kuitenkin oli, kun tunnin jälkeen yksi viikari tuli voitonriemuisena puheilleni: "Ope, mä oon oikeesti tolla toisella luokalla, etkä huomannu mitään". Nauratti aika kovasti, mutta totesin, että "mitään et missannut, sama tunti oli toisessakin luokassa".

sijaiskokemukset

K

erran kymppiluokka käveli ulos musiikintunnilta, jota sijaistin.

Ensimmäiset 30min meni muistaakseni ihan hyvin ja hämmästyinkin kun yhden oppilaan kanssa juteltuani käänsin selkäni ja näin rytmisoitinten lentävän halki ilman. Sanoin tiukasti, että soittimia ei saa heitellä ja komensin luokan takaisin istumaan.

Joku oppilaista sanoi, et "ihan sama, lähetään menee" ja sinne lähtivät.

Ovella kolme viimeistä kääntyi ja kysyi, et tuleeko tästä poissaolo. Kun kerroin että tulee, niin jäivät luokkaan sitten kuitenkin. Niiden kolmen kanssa sitten pähkäilin, että mitäköhän tässä oikein tapahtui...

O

lin sijaistamassa erään ysiluokan tuntia. Joku sankari keksi, että piiloudutaan kirjavarastoon, johon luokasta oli ovi, kun kävin hakemassa lisää kopioita tai vastaavaa.

Yhteishenkeä heillä kyllä oli, koska koko luokka oli tyhjä, kun palasin.

Vähän aikaa ihmettelin, että missä oppilaat ja etsiskelin käytäviltä, kunnes lopulta löysin supatuksen perusteella oppilaat. Heillä oli hauskaa.

MIKSET RYHTYISI MASSIKEISARIKSI!

Eli 5 vinkkiä, joilla tulet varmasti valituksi sijaiseksi kouluille.

O

nko rahahanaasi yhdistetty paskaputki käännetty yllättäen päälle, kuten Nokian vesikriisissä 2007 konsanaan? Mitä tehdä, kun pappa betalar inte längre ja velkaantumistasi pelkäävä äiti lyö ja uhkaa jättää perinnöttömäksi joka kerta kun mainitset opintolai...auts! Ei äiti, en minä enää! Pari tonnia vain lisää, aih! Hyvä on, mä meen töihin!

Hätä ei ole tämännäköinen, vaan ruskea ja kokkareinen. Oletko koskaan nähnyt hätää, sinä diletantti? Neuvoni sinulle: Ryhdy sijaiseksi (suom. massikeisariksi)! Seuraavien vinkkien avulla erotut lukuisista koulujen sijaislistoille pyrkijöistä.

1. Sieppaa lapsi naamioutuneena ja palauta hänet itsenäsi.

Tekniikka on helppo ja käytännössä riskitön: Hiivi kommanpipo päässä valitsemasi koulun lähelle, houkuttele ongenkoukkuun kiinnittämälläsi pehmo-pikachulla luoksesi 1-luokkalainen (pienet lapset ovat kevyempiä kantaa) ja sieppaa piltti mukaan.

Pidä kaapattua lasta piilossa muutama päivä, jotta vanhemmat eivät kuvittele rakkaan Aadolf-Mansikkinsa vain karanneen tavalliseen tapaansa. Parin päivän päästä, käy “löytämässä” kaappaamasi Justiina-Kleopatra ja palauta hänet turvallisesti vanhemmilleen. Ilmoita koululle uroteostasi ja paistattele glooriassa ja helpottuneen Jelmeri-Melenan vanhempien kiitollisuudessa ja ihailussa. Tällaiselle sankarille löytyy sijaisuuksia meidän koululta, kyllä vain! Tervemenoa töihin, sinä upea paskiainen!

2. Käy hauskuuttamassa lähikoulusi lapsia hevosnaamari päässä.

Osoita leikkisyytesi seurailemalla lapsia koulumatkalla. Kun lapsi katsoo ensimmäisen kerran taakseen, pysähdy ja tuijota. Kun lapsi katsoo toisen kerran taakseen, pinkaise hirmuiseen laukkaan koululaista kohti ja hirnu keuhkojesi täydeltä! Peruskoululaiset rakastavat hippaleikkejä ja innostuvat ikihyvikseen telmimisestäsi. Kerro tapauksesta koulun opettajanhuoneessa ja suosio ja sijaisuudet on taattu!

3. Identiteetin lainaus Tämä temppu vaatii hieman valmisteluja. Ala seurailemaan ja tarkkailemaan valitsemaasi opettajaa. Kopioi hänen eleensä ja pukeutumisensa ja anna kirurgiystäväsi veistellä naamastasi hänen näköisensä. Ollessasi valmis, kidnappaa opettaja ja mene hänenä opettamaan. Tee työ paremmin kuin sieppaamasi opettaja – saa lapset rakastamaan sinua ja oppimistulokset nousemaan pilviin.

Tämän jälkeen vapauta opettaja, paljasta opettajan huoneessa tekosi ja nauti arvostuksen ja ihailun huokauksista. Tältä koululta eivät työkeikat hetkeen lopu. Niin sitä pitää!

4. Järjestä vekkuli myrkytys lähikoulusi opettajille.

Opettajat arvostavat käytännön piloja yli kaiken. Voi sitä naurun ja selkääntaputtelun määrää kertoessasi sen olleen sinä, joka kyllästit heidän kakkunsa laksatiivilla! Keppostelijoille riittää aina töitä!

5. Tee työnhankkimisrituaali.

Tarvitset yhden vuohen, sekä yhden litran kyyneliä. Kyyneleet saat helposti alakoululaisilta tai äidiltäsi. Etsi käsiisi herkkiä lapsia.

Kerro heille, että joulupukkia ei ole, he ovat adoptoituja ja näit juuri kuinka joku ajoi heidän koiranpentunsa yli – kolmesti. Kerää itkulitkut lasten poskilta. Äidillesi kerro aikeistasi lähteä rauhanturvaajaksi Irakiin ja pudota käytetyn näköinen injektioneula lattialle: “Voi ei! Heroiinini!” Kerää kyyneleet äitisi poskilta. Vuohen hankintaan käytä suhteitasi. Vuodata sen veret lattiallesi pentagrammin muotoon. Nylje vuohi, laita sen kallo päähäsi kypäräksi ja ratsastaen sen selkärangalla kuin keppihevosella lausu taikasanat: “Dingeli pingeli pong, öriöri huurghama höö!” Peseydy kyynelissä ja soita aamulla tutulle opettajakaverillesi, josko hän tarvitsisi sijaista. Jos tämän shown jälkeen ei, Beelsebubilla on jotain sinua vastaan. Hyvittele uhraamalla croissantti tulessa ja yritä uudestaan.

Onnea työnhakuun!

Kirjoittaja ei vastaa vinkkien noudattamista seuraavista mahdollisista sakoista tai vangitsemisestasi. Sijaiseksi on itseasiassa helppo päästä; Soita koulujen (ala-asteesta lukioon) koulusihteerit ja vararehtorit, sekä tutut opettajat läpi, esittele itsesi ja taitosi – tai että olet lukiosta valmistunut ja innokas (se riittää).

Hyvin hoidetut sijaisuudet poikivat lisää sijaisuuksia.

TEKSTI JUUSO WARIS

TEKSTI ALMA HOLM

Mikä motivoi opiskelemaan ?

S

yksy on taas lähtenyt rytisten käyntiin Penkereellä. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että Olivian jono keskipäivällä hipoo vaksin koppia, täydessä oppimiskeskus Minervassa – tai tuttavallisemmin läksyhuoneessa – ei tahdo opiskelusoppea löytyä ja naistenvessojen ruuhkan takia ei meinaa luennolle ehtiä. Itselleni tämä syksy Penkereellä luokanopettajaopintojen parissa on jo neljäs. Kolmessa vuodessa, jonka ajan opintoni ovat kestäneet, peruskoululainen olisi ehtinyt suorittaa yläasteen ja lukiolainen saada valkolakin. Itselläni opinnot ovat vasta ylittäneet puolivälin. Tässä vaiheessa on hyvä pysähtyä miettimään, mikä todella motivoi opiskelemaan.

luonnolliselta. Uuden oppiminen on koukuttavaa ja se houkuttelee oppimaan aina vaan lisää. Se on kaikessa kliseydessään niin totta ja siksi myös todella hyvä motivaation ylläpitäjä.

Uuden oppiminen ei kuitenkaan olisi niin kivaa ilman opiskelukavereita. Opiskelupäivien parhaita hetkiä ovat lounas- ja kahvitauot Oliviassa, kun voi kaiken oppimisen ilo –lässytyksen keskellä myös tuskailla kollektiivisesti, miten työlästä kurssien suorittaminen on. Tai mikä parempi, jauhaa jostain ihan muusta kuin opinnoista. Se ”jotain ihan muuta” on hyvä motivaatiokeino muutenkin.

On tosi tärkeää harrastaa jotain itselle mielekästä vapaa-ajan aktiviteettia

Olen tänä syksynä ensimmäistä kertaa huomannut, kuinka paljon olen yliopistossa todella oppinut. Kun ajattelee omaa opiskelua taaksepäin, se tuntuu lähinnä kurssien mekaaniselta suorittamiselta, tiedon oksentamiselta tenttipaperiin ja selviytymisstrategioiden kehittämiseltä. Suurimmat oivallukset omasta oppimisesta tulevatkin yllättäen. Yhtäkkiä saatan sijaistuspäivänä muuttaa toimintatapaani päinvastaiseksi, koska olen kantapään kautta oppinut vanhan toimintatavan olevan tehoton. Tai kasvatuksesta keskustellessa huomaan, että itsellä on aiheesta ihan oikeita näkemyksiä, jotka ovat opiskeluaikana syventyneet. Kursseillakin huomaa, että ajattelussaan soveltaa kuin varkain kaikkea sitä teoriaa, josta on joskus aikaisempina vuosina opinnoissaan kuullut puhuttavan. Ja jos jotain todella konkreettista on yliopistolla oppinut, niin ne ovat ne lähdeviitteet. Niiden merkitseminen (vihdoinkin) alkaa tuntua

opiskelujen vastapainona.

Opiskelumotivaatio on nimittäin todella helppo tappaa juurikin sillä, että elämässä ei ole mitään muuta kuin luentoja ja deadlineja.

Omaa opiskelumotivaatiota olen tänä syksynä ylläpitänyt aloittamalla uuden kielen opiskelun ja gradun tekemisen. Gradun kirjoittaminen on parhaimmillaan juuri sitä, että oppii jatkuvasti uutta sekä aiheesta, josta kirjoittaa että itsestään kirjoittajana, oppijana ja tutkijana.

Uuden kielen opiskeleminen on lähinnä hauskaa ja yleishyödyllistä, ja käy melkein harrastuksesta. Lisäksi olen löytänyt uudestaan arjen riemastuttajiksi vanhat harrastukseni, tanssin ja lukemisen. Ystäviäni näen joka päivä. Heiltä saan viimeisetkin motivaatiota ylläpitävät hymyt, kannustukset, naurut ja vertaistuen. Ilman heitä en jaksaisi ja myös heitä varten haluan olla käytettävissä. Mikä saa sinut jaksamaan ja aina vaan opiskelemaan?

Uuden oppiminen on koukuttavaa ja se houkuttelee oppimaan aina vaan lisää.

JOONAS RÖTKÖNEN JA JENNY JÄRVINEN

I S K FU

S K O O L

Elina,

lo, pääaineena kasvatuspsykologia: Kuvassa mulla on päällä valkoinen luottoneule ulkomailta, ja hullareilta löytynyt takki.

Palladiumin kengät ostin itselleni palkinnoksi opiskelupaikasta...tosin jo ennen pääsykokeita. Pukeudun harvoin kokomustaan; vaaleat ja kirkkaat sävyt on enemmän mun juttu. Korvissani roikkuu usein herkullisen näköiset karkkikorvikset!

Sameer, lo‐fuksi:

Mustat ja valkoiset vaatteet, simppelin väriset vaatteet on mun juttu. Tykkään et housut ois vähän tiukemmat mut taas yläosa voi olla vähän rennompi mut silti tyylikäs.

Siisti pukeutuminen ja kauluspaidat on kans mieleen. Kengät yleensä valkoiset, jotenkin juuttunut siihen, kun mun mielestä se vaan sopii parhaiten ja housut mieluummin tummansävyisemmät.

Riku,

kt‐fuksi:

Pipo päässä, koska on kylmä, smart casual -khakit ja alla ajaton valkoinen t-paita. Jaloista löytyy oman firman eli Moose Moden hirvisukat og-värityksellä.

Tuleekohan sukista syksyn fuksihitti?

Nora, lo‐fuksi:

Otin aamuseitsemältä ensimmäisenä vastaan tulleet vaatteet. Tulin suoraan luennolta approilemaan, ja tennarit laitoin, niin pääsee nopeasti paikasta toiseen!

Lore,

lo‐fuksi: Valitsin tämän asun, koska näillä vaatteilla näyttää hyvältä ja ehkäpä pääsen iskemään VilleGallen!

TEKSTI HENRIETTA PIHLAJA

Elämän parasta aikaa

A

amulla herään. Menen töihin. Työskentelen R-kioskilla. Haaveilen urasta henkilöstöhommissa. Naputellessani kassaa mietin, miten tämänkin lafkan toimintaa voisi saada paremmaksi.

Töistä menen suoraan iltaluennolle. En ole ehtinyt kuin vilkaista artikkelit, jotka olivat täksi luentokerraksi. Viikonloppuna oli vuosijuhlat, joita en olisi voinut missata mistään hinnasta. Niiden suunnitteluun meni puoli vuotta. Eikä aikaa jäänyt artikkeleille.

Ensi viikolla on kirjatentti, johon olisi pitänyt lukea viisi kirjaa. Olen ehtinyt lukea kaksi.

Kolmas on vaiheessa. Tällä viikolla on joka ilta ja hetki menoa: tanssitunti, ainejärjestön kokous, ryhmätyötapaaminen, luentoja, beerpong-turnaus, speksimaskeeraajien illanvietto, illanvietto vanhojen ystävien kanssa, vanhempien koira viikonloppuhoidossa…

Tentti taitaa mennä uusintaan.

Vanhat kaverit monesti huutavat, kun minulla ei ole heille aikaa enää. Kumppani yrit-

tää väkisin änkeä kalenteriin date-nighteja ja vonkaa seksiä, kun haluaisin nukkua. Äiti sanoo, etten koskaan enää käy.

Monet sanovat, että opiskelijan arkihan on sellaista muutamille luennoille viikossa matelemista ja biletystä. Kai se riippuu, keneltä kysyy.

Sitten ne sanovat, että pitäisi keskittyä opintoihin. Pitäisi verkostoitua. Pitäisi olla aktiivinen opiskelijajärjestötoiminnassa. Pitäisi tehdä töitä. Pitäisi käydä illanvietoissa, jotta ei syrjäydy. Toiset ottavat kaiken tosissaan, toiset keskittyvät vain osaan.

Minä innostun monista asioista. Välitän siitä mitä teen. Minä toivoisin, että minusta tulisi vielä rautainen asiantuntija. Ja aion sellaiseksi tulla. Olisi mukava joskus hengähtää, mutta kesälläkin täytyy tehdä töitä.

Sellaista se vain on. Se opiskelijan elämä.

Parasta aikaa elämässä.

Merenpinta Havainnointioppilaiden siirt채minen l채hemm채s opettajaopiskelijoita Muuttoliike Kanadaan Maksakirroosin oireet fukseilla Maailmanlopun nelj채 ratsastajaa

NOUSUSSA

LASKUSSA

TEKSTI MARTTI VEHMANEN

Viitenumero Läksyhuone Yhdysvaltojen tulevaisuus Budjetit. Kaikki budjetit.

Toivo

Peduca-Piisamin muistolle

Peducan rakastettu maskotti lähti viimeiselle matkalleen 30.4.2016. Vielä vappuaaton aamuna hän ilahdutti meitä aina niin iloisilla vislauksillaan Peducan kossuriehassa, mutta illan bileet Amarillossa olivat vanhalle Piisamille liikaa. Yksityiskohdat viimeisistä hetkistä eivät koskaan kenellekään muistuneet, mutta Piisami säilyy muistoissamme aina.

Lepää rauhassa Peduca­Piisami!

Peducan 2016 teeman mukaisesti Peducan piti lähteä toiselle mantereelle asti etsimään Piisamille seuraajaa. Gaattori saapui keskuuteemme suoraan Amerikan suistoilta. Tämä uljas olento astui piisamin isoihin saappaisiin ja on totisesti onnistunut kantamaan luottamustoimeaan arvokkaasti.

tervetuloa

Pedugaattori

Peducalla on nyt

LOGO "Pedugaattorin inspiroimana kirjaimet P ja D yhdistettyinä kiertäväksi ajaksi, joka kuvaa loputonta oppimisen kaarta. "

­ Peducan logokilpailun voittaja Laura Heino

TEKSTI HENRIETTA PIHLAJA

Kyllä äiti, kaikki on hyvin M

ä en kestä. Kamala hedari. Ja kohta pitää taas juosta kokoukseen. Äiti soitti mulle eilen, ja kyseli, miten opinnot sujuvat. Siinähän ne. Olen pistänyt elinikäisen oppimisen käytäntöön. Myös tutkivaa oppimista olen kokeillut ihan omassa elämässä. Turhaan sitä kuluttaa aikaansa luentosaleissa, kun elämällä ja kokeilemalla oppii paljon enemmän. Ja koska uuden oppiminen ei koskaan lopu, ei mulla ole niin kiire poistua täältä rakkaasta yliopistosta. Onhan niitä vuosia.

Kerroin äidille, että mulla on ollut hyvin raskas ja kiireinen viikko. Äiti ei osaa kuvitellakaan, miten paljon opiskelijan elämässä on aikaa vieviä asioita. Tällä viikolla on ollut jo

kolmet opiskelijabileet, viikonloppuna kahdet lisää – ensi viikolla sama uusiksi. En oikeastaan jaksa edes ajatella, missä välissä kirjoittaisin kaikki esseeni ja tutkimusraporttini, kun mulla on niin kauhea kiire verkostoitua. Äiti kertoi olevansa niin kovin ylpeä minusta, kun opiskelen yliopistossa ja olen niin ahkera. Hän kuitenkin huolehti, etten kuluttaisi itseäni loppuun, kun minulla tuntuu olevan kokoajan niin paljon hommia. Mamma kysyi, kai muistan joskus harjoittaa myös ”virkistäytymisaktiviteettia”. Kyllä, kyllä, äiti. Mä muistan. Opiskelijajärjestöt ovat sitä varten – järjestämässä rutkasti virkistystoimintaa.

En aivan ymmärrä, miksi ihmiset kuvittelevat opiskelijaelämän olevan kevyttä. Vaikka luentoja voikin skippailla edellisillan sitsien

vuoksi huolettomammin kuin työpäiviä, onhan oppimispäiväkirjojen parissa raataminen paljon kuluttavampaa ja kognitiivista kapasiteettia vaativampaa, kuin kellokortitettu työ

ovat tärkeitä. Niiden kautta puretaan stressiä ja luodaan suhteita. Eikä akateemisissa illanvietoissa koskaan puheenaiheet rajoitu vain

aamu seitsemästä ilta neljään. Duunareilla ei ole tietoakaan siitä, miten lähdeviitteet tehdään: Koski, K. Varila, I… Se voi olla yllättävän hankalaa.

Enkä mä sillä. Kyllä mä arvostan joka ikistä immeistä maan päällä - olenhan minä ihmistieteilijä. En kuitenkaan jaksa kuunnella haukuntaa akateemisen kuplan suuntaan niiltä, jotka eivät siitä mitään tiedä. Niin että opiskelijaelämä on vain biletystä? Mutta bileet

siihen, onko joku Leevi and the Leavingsin kappale tarpeeksi hyvä. Me saatamme puhua vaikkapa kognitiivisesta dissonanssista, lähikehityksen vyöhykkeestä tai edunvalvonnasta. Aivot eivät saa lepoa edes virkistysaktiviteettien merkeissä.

Kokouksen jälkeen tuli lähtö kaljalle. Kyllä me kaikki vielä joskus valmistutaan. Meillä on vain kauhea kiire tehdä opiskelijaelämästä entistä parempaa.

Kierroksella

Unicafe­ ravintoloissa Unicafe, tuttavallisemmin Unari ­ tuo opiskelijan talouden ja nälän pelastaja!

Kiersimme pikaisesti lähimmät Unicafet ja keräsimme fiilikset jutuksi.

Tässä jutussa ei ole tietoakaan objektiivisuudesta tai hyvästä tieteellisestä käytännöstä, joten please handle with care!

Unicafen baaripöydät sopivat yksinäiselle lounastajalle. Kuva: sixtyseventies (flickr).

Ylioppilasaukio Ylioppilasaukio on muun muassa keskeisen sijaintinsa ja laajojen aukioloaikojensa vuoksi yksi suosituimmista Unicafeista. Näin ainakin vuonna 2008 teetetyn ylioppilaslehden kyselyn perusteella. Tilanne näyttää edelleen samalta; lounasaikaan varsinkin klo 12 kieppeillä jonot ovat pitkät ja asiakkaita riittää pitkälle iltaan asti. Onneksi linjastoja on monta ja palvelu yleensä nopeaa. Suuren kävijämäärän huomaa myös siitä, että harvoin ylioppilasaukiolla lounastaessaan onnistuu olemaan törmäämättä kehenkään tuttuun. Ylioppilasaukio ei siis ehkä olisi paras paikka Tinder-treffeille? Nälkää ei tarvitse nähdä iltaisin ja lauantaisinkaan, sillä ravintola on myös näinä aikoina auki.

Tarjolla on päivittäin monia eri annosvaihtoehtoja. Tarjolla on myös salaattibuffet sekä astetta tasokkaampi bistro-lounas, johon kuuluu lämmin ruoka ja keitto. Lisukesalaattivalikoima Yo-aukiolla on usein suppeahko,

mutta ajaa asiansa. Tyypillinen tarjooma on jäävuorisalaatti ja papuja ja/ tai herne-maissipaprikaa ja/tai linssejä sisältävä sekoitus.

Lämmintä ruokaa ei itse saa annostella lautaselle, vaan sen tekee henkilökunta. Tämä tarkoittaa sitä, että lihapyöryköitä ei voi piilottaa perunamuusin alle ja kastiketta saa todellakin vain sen yhden kauhallisen.

Onneksi palvelu on aina iloista ja mukavaa ja henkilökunnalla vaikuttaa olevan loistomeininki. Täällä opiskelijoita ilahduttaa myös“opiskelijaravintolan supermyyjäksi” ja “UniCafen legendaksi” tituleerattu Simo Matikka, jota jopa Helsingin Sanomat viime keväänä innostui haastattelemaan ja jonka syväluotaavat analyysit päivän annoksista saavat hymyn huulille kerta toisensa jälkeen.

Sisustus ja tunnelma ylioppilasaukiolla ovat perushyviä. Tietyt osat ruokasalista ovat hieman pimeitä ja niihin kaipaisi lisää valaistusta. Pimeänä päivänä sali jää melko pimeäksi.

Valaisimet ovat hienoja, mutta tuottavat tilan pimeyteen nähden liian vähän valoa. Baaripöydät käytävän varrella ovat hyviä varsinkin silloin, kun haluat syödä lounasta yksin kännykkäsi kanssa. Tosin ne saavat arvosteluraadilta kritiikkiä siitä, että ne ovat hieman liian korkeita.

Olivia

Ylioppilasaukion kasvismoussaka meinasi mennä ohi lautasesta. Ketsuppi pelasti annoksen maun.

Olivia, tuo Penkereen helmi, tarjoaa ehdottomasti parhaat näkymät opiskelijalounaalle.

Kunhan säät niin sallivat, maisemia voi ihailla viihtyisältä joskin pieneltä terassialueelta.

Olivia yllättää myös tasaisella laadullaan ja hyvillä kasvisruuilla, ja jotkut jopa väittävät Oliviasta saatavan parasta Unicafe-ruokaa.

Myös salaattibuffet on ehkäpä keskustan paras.

Hyvistä puolistaan huolimatta Olivia on turhan pieni. Ravintola ruuhkautuu helposti.

Tosin pienen kokonsa ja ripeän ja aina ystävällisen palvelun ansiosta jonot purkautuvatkin suhteellisen nopeasti.

Pöytien asettelu kummastuttaa hieman: erityisesti linjaston jälkeiset isot pöydät ovat kovin lähellä toisiaan, eikä väliköissä ainakaan näin talvisaikaan mahdu kulkemaan kunnolla. Tiedossa onkin usein vaivaannuttavia hetkiä, kun tökkii opiskelutovereitaan laukulla selkään ja tarjottimella päähän.

Oma Oliviamme on kuitenkin kotikenttä, jolle on aina mukava palata nauttimaan Siltavuorenpenkereen huikeista näkymistä ja armaiden opiskelukavereiden seurasta!

Pääkkärin bataattisosekeitto oli hieman mautonta.

Plussaa kuitenkin monipuolisesta salaatista.

Päärakennus

Olivian kikherne-pinaattimuhennos maistui paremmalta, kuin miltä näytti.

Päärakennuksen Unicafessa pääsee kokemaan todellista historian siipen havinaa. Lähes kaksisataa vuotta vanhassa rakennuksessa on vanhan ajan tyylikkyyttä, mutta tila on myös hieman kelmeä ja valaistusta kaipaisi lisää. Päärakennuksen sijainti on myös erinomainen, jos tulee pyörittyä keskustassa.

Linjaston asettelu poikkeaa muista ja ensikertalainen päätyykin etsimään kuumeisesti aterimia. Salaatit ja leivät otetaan vasta maksamisen jälkeen ja se hämmentää joka kerta myös kokeneempaa lounastajaa. Ruoka päärakennuksella ei usein ole gourmetelämys, mutta kuten kaikissa Unicafeissa, hinta-laatusuhde on kohdallaan!

Vaikka tila onkin upea, hienointa päärakennuksessa on astioiden palautus, jossa opiskelijan ei tarvitse tehdä mitään! Hihna vie koko tarjottimen kaikkineen ystävälliselle henkilökunnalle, joka joutuu tekemään kaiken likaisen työn puolestasi!

Metsätalo Metsätalon Unicafella lounasta tarjoillaan päivittäin latin market -teemalla. Minkälaisia ovatkaan unarimätöt texmex-mausteilla ja meksikolaistunnelmalla höystettynä? No eivät valitettavasti ainakaan kovin aitoa tava-

raa. Kyseessä on ennemminkin suomalaislatinalainen fuusiokeittiö. Toisaalta vaihtelu virkistää, ja sekaan on toisinaan mahtunut myös onnistuneita makuelämyksiä. Metsätalon salaattivalikoima on myös usein ollut monipuolisempi kuin monessa muussa Unicafessa.

Latin market -henkisyyttä sisustukseen on haettu hassuilla koristeilla ja värikkäillä seinillä. Lounas Metsätalon latin marketissa piristää takuulla harmaata päivää.

Sisustukseltaan metsätalo on positiivisella tavalla erilainen kuin muut Unicafet.

Tila on kuitenkin hieman kellarimainen, ja luonnonvaloa kaipaisi tännekin lisää.

Metsätalon chimichurrilohi ei maistunut kovin latinalais-amerikkalaiselta.

Porthania

lelle asti.

Unicafe Porthania, joka myös Portsuna tunSisustukseltaan tila on hyvin ruokalamainetaan, on kätevä lounaspaikka esimerkiksi nen, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Luonsilloin, kun ohjelmassa on treenailua Unisnonvaloa tilassa on paljon, mikä on hyvä portin keskustakampuksella tai kirjastopäivä juttu. Portsun ehdoton plussa on kesäterasKaisa-talossa. Portsussa monenlaiset opissi, joka on avoinna keväästä pitkälle syksyyn. kelijat kohtaavat ja lisäksi siellä pääsee kauTerassi on lounasaikaan erittäin suosittu, jopan päälle kokeilemaan kuuluisia pyöröovia! ten aikainen lintu nappaa parhaan terassiRuoan osalta Porthania vetää valitettavasti paikan.

Aurinkolasit kannattaa varata ehkäpä lyhimmän korren. Ruoissa on melko mukaan, sillä aurinko paistaa suoraan terasvähän vaihtelua ja esimerkiksi kastikkeiden sille aamupäivästä iltapäivään. ulkonäkö on välillä mielenkiintoinen.

Lisukesalaattivalikoima on myös melko suppea ja salaattibaaria ei täältä löydy. Härkäpapubolognese saa kuitenkin kehuja testiryhmältä, sillä se on kuulemma “superhyvää”!

Palvelu varsinkin kahvilan puolella on toisinaan ollut jopa hieman tylyä.

Porthaniassa riittää tästä huolimatta kuitenkin paljon kävijöitä varsinkin lounasaikaan ja jonot ulottuvatkin Soijapapubolognesetäytteinen usein ruuhka-aikoina käytävän puo- tortilla ylitti odotukset Porthaniassa.