i Ilma
nen
nä luku
yte
yölintu Suomentanut Päivi Kivelä
HELSINGISSÄ KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ OTAVA
1 Kasvitieteilijä Tom Petterson otti kameralaukun autosta ja jäi hetkeksi ihailemaan näkymää peilityynelle vuonolle ennen kuin lähti nousemaan polkua metsän läpi. Oli lokakuun alku ja lauantaiaamupäivän viileä aurinko valaisi miellyttävästi maisemaa, paistoi pehmeästi keltaisille ja punaisille syyslehdille jotka hyvin pian putoaisivat maahan ja tekisivät tilaa talvelle. Tom Petterson rakasti työtään. Varsinkin silloin kun sai retkeillä ulkona. Oslon ja Akershusin maaherranvirasto oli palkannut hänet kartoittamaan isoampiaisyrtin esiintymiä, uhanalaisen lajin, jota kasvoi Oslonvuonon ympäristössä. Hän oli saanut bloginsa kautta vinkin uudesta kasvupaikasta ja oli matkalla sinne laskemaan tämän äärimmäisen harvinaisen kasvin yksilöt ja merkitsemään tarkan paikan muistiin.
Isoampiaisyrtti oli kymmenestä viiteentoista senttiä korkea kasvi, jonka siniset, tummansiniset tai sinivioletit kukat olivat näin syksyllä kuihtuneet ja jäljellä oli vain ruskea kuivunut kukinto, joka toi mieleen viljantähkän. Sen lisäksi että kasvi oli harvinainen siinä asusti myös äärimmäisen harvinainen hyönteislaji Meligethes norvegicus, pieni sinisenkiiltävä kuoriainen, joka eli vain isoampiaisyrtissä. Luonnon ihmeitä, ajatteli Tom Petterson ja hymähti itsekseen kääntyessään polulta tarkkaavaisen kasviharrastajan lähettämien reittiohjeiden mukaan. Toisinaan – hän ei sanonut sitä koskaan ääneen, sillä hänet oli kasvatettu uskomaan ettei minkäänlaista jumalaa ollut olemassakaan, vanhemmat olivat olleet siitä tarkkoja – mutta toisinaan hän silti ajatteli sitä. Luomistyötä. Pieniä ja suuria asioita, jotka liittyivät niin kauniisti yhteen. Lintuja, jotka lensivät joka kevät valtavia matkoja pohjoiseen pesimään, täsmälleen samaan paikkaan joka kerta. Lehtiä, jotka joka vuosi samaan aikaan vaihtoivat väriä muuttaen puut ja pensaat eläviksi taideteoksiksi. Ei, hän ei tosiaankaan puhunut tällaisia koskaan, mutta ajatteli usein. 4
Tom Petterson työskenteli Oslon yliopiston biotieteiden laitoksella. Siellä hän oli opiskellut, ja valmistumisen jälkeen hänelle oli tarjottu sieltä töitä. Edellisenä syksynä käytävillä oli kuiskuteltu laitoksen johtajan virasta, mutta Tom Petterson ei ollut yrittänytkään saada sitä. Laitoksen johtaja? Ei, aivan liikaa hallintotöitä. Hän viihtyi nykyisessä virassaan ja nautti luontoretkistä, niiden takia hän oli kasvitieteilijäksi ryhtynyt eikä istuakseen kokouksissa. Kun maaherranvirastosta oli soitettu, hän oli ottanut tehtävän ylpeänä vastaan. Isoampiaisyrtin suojelija, se sopi hänelle erinomaisesti. Tom Petterson hymyili itsekseen muistellessaan löytöä, jonka oli tehnyt Snarøyalla muutamaa vuotta aiemmin. Suuri esiintymä miljonäärien leikkikentällä. Kaikki eivät tietenkään olleet löydöstä innoissaan; ne jotka olivat ostaneet tontin esiintymän alueelta halusivat rakentaa huvilansa ja uima-altaansa rauhassa, mutta isoampiaisyrttiä suojeli Bernin sopimus eikä sen kasvupaikkoihin saanut koskea. Tom Petterson kääntyi oikealle kahden ison kuusen välistä ja jatkoi puron vartta kohti paikkaa, jossa kasvien 5
piti olla. Hän oli vannoutunut luonnonsuojelija ja oli ollut riemastuttavaa nähdä, miten kerrankin pieni yrtti voitti taistelun kaivinkoneita vastaan. Hän harppasi puron yli ja jähmettyi äkkiä liikkumattomaksi kuullessaan rapinaa risukosta. Hän nosti kameran valmiiksi. Mäyrä? Senkö hän oli kuullut? Valoa kaihtavan eläimen, joka ei ollut lainkaan niin yleinen kuin monet luulivat? Hän lähti seuraamaan ääniä ja tuli pienelle aukiolle, mutta siellä ei hänen pettymyksekseen näkynyt mitään. Hän olisi tarvinnut hyvän mäyräkuvan blogiinsa, ja samalla olisi saanut hienon pikku tarinankin, kolme isoampiaisyrttiä ja mäyrä, täydellinen lauantairetki. Keskellä aukiota lojui jotain. Sinertävänvalkoinen alaston ruumis. Tyttö. Nuori tyttö? Tom Petterson säikähti niin että kamera lipsahti käsistä eikä hän edes huomannut, kun se putosi varvikkoon hänen eteensä. Aukiolla makasi kuollut tyttö. Höyheniä? 6
Herrajumala. Metsässä makasi alaston tyttö. Höyheniä ympärillään. Valkoinen lilja suussa. Tom Petterson pyörähti ympäri, tunkeutui hengästyneenä tiheän pensaikon läpi, löysi polun, juoksi autolle minkä jaloistaan pääsi ja soitti hätänumeroon.
7
2 Murhatutkija Holger Munch istui autossaan entisen talonsa edessä Røassa ja katui, että oli suostunut tulemaan. Hän oli asunut tuossa valkoisessa omakotitalossa silloisen vaimonsa Mariannen kanssa, mutta ei ollut käynyt täällä kymmeneen vuoteen, ei kertaakaan eron jälkeen. Tanakka rikostutkija sytytti savukkeen ja avasi sivuikkunan. Muutama päivä sitten jokavuotisessa terveystarkastuksessa lääkäri oli taas kehottanut häntä vähentämään rasvaisten ruokien syömistä ja lopettamaan tupakoinnin, mutta mitään sellaista viisikymmentäneljävuotias poliisimies ei edes harkinnut, ei varsinkaan nykyään. Holger Munch tarvitsi tupakkaa voidakseen ajatella, ja jos hän jostain nautti niin aivojen käyttämisestä. Holger Munch rakasti šakkia, ristikoita ja matematiikkaa, kaikkea mikä sai aivosolut toimimaan. Usein hän istui tietokoneellaan chattailemassa ys8
täviensä kanssa Magnus Carlsenin šakkiotteluista tai isojen ja pienten matemaattisten arvoitusten ratkaisuista. Yhden tehtävän hän oli juuri saanut sähköpostissa ystävältään Jurilta, minskiläiseltä professorilta, jonka hän oli tavannut netissä muutamaa vuotta aiemmin. Järven pohjaan on pystytetty metallitanko. Puolet tangosta on maan sisässä. Kolmasosa tangosta on vedessä. 8 metriä tangosta ulottuu pinnan yläpuolelle. Kuinka pitkä tanko on? Terveisin J. Munch pohti vastausta hetken ennen kuin keksi sen ja aikoi juuri lähettää viestin, kun puhelin soi. Hän katsoi näyttöä. Mikkelson, hänen pomonsa Grønlandin poliisitalolta. Munch antoi puhelimen soida muutaman sekunnin ja mietti vastaisiko, mutta päätti lopulta hylätä puhelun. Hän painoi punaista nappia ja työnsi puhelimen takaisin taskuun. Nyt hän keskittyisi perheeseen. Juuri siinä hän oli tehnyt virheen silloin runsaat kymmenen vuotta sitten. Ei ollut antanut tarpeeksi aikaa perheelleen. Tehnyt töitä yötä päivää, ja silloinkin kun hän oli kotona, ajatukset olivat jossain muualla. Ja nyt Marianne asui talossa toisen miehen kanssa. 9
Holger Munch haroi partaansa ja vilkaisi peilin kautta suurta vaaleanpunaista, kultanauhalla sidottua pakettia, joka oli takapenkillä. Hänen lapsenlapsellaan Marionilla oli syntymäpäivä. Hänen pikku silmäteränsä täytti kuusi vuotta. Sen vuoksi hän oli suostunut tulemaan Røaan, vaikka oikeastaan olikin päättänyt, ettei kävisi täällä enää koskaan. Hän veti pitkät henkoset savukkeestaan ja tunnusteli uraa, jonka vihkisormus oli painanut sormeen. Hän oli käyttänyt sormusta kymmenen vuotta eron jälkeenkin. Ei ollut pystynyt ottamaan sitä pois. Marianne. Hänen suuri rakkautensa. Hän oli kuvitellut että he olisivat aina yhdessä eikä ollut tapaillut ketään muuta naista eron jälkeen. Ei niin ettei tilaisuuksia olisi ollut. Monikin nainen oli katsellut häntä sillä silmällä, mutta hän ei vain halunnut. Se ei jotenkin tuntunut oikealta. Nyt hän oli kuitenkin ottanut sormuksen pois. Se oli kotona kylpyhuoneen lääkekaapissa, hän ei ollut pystynyt heittämään sitä pois. Vaikka erosta oli jo kymmenen vuotta, niin sai kai sentään toivoa? Vai oliko hänessä jotain vikaa? Pitäisikö tehdä niin kuin moni ystävä oli jo kauan neuvonut? Jatkaa
elämässä eteenpäin. Alkaa katsella uutta kumppania. Holger Munch huokaisi syvään, veti taas henkoset ja katsoi uudestaan suurta vaaleanpunaista lahjapakettia. Ehkä hän oli tälläkin kertaa sortunut ylilyöntiin. Miriam-tytär oli moittinut häntä moneen kertaan vuosien mittaan, ollut sitä mieltä että hän hemmotteli pikku Marionin pilalle. Antoi kaiken mitä tyttö sormellaan osoitti. Miriam ei varmaankaan pitäisi hänen ostamastaan lahjasta, mutta hän tiesi Marionin toivovan sitä hartaammin kuin mitään muuta. Barbinukkea, jolla oli iso barbitalo ja oma barbiauto. Hän kuuli jo korvissaan Miriamin luennon hemmotelluista lapsista ja naisvartalosta ja esikuvista ja ihanteista, mutta nukkehan se vain oli? Ei kai siinä ollut mitään pahaa, tyttöhän halusi sellaisen? Puhelin soi uudestaan, Mikkelson taas, ja Munch painoi taas punaista nappia. Kun puhelin soi kolmannen kerran, hän oli jo vähällä vastata. Mia Krüger. Hän ajatteli lämmöllä nuorta kollegaansa mutta ei siltikään vastannut. Nyt hän keskittyisi perheeseen ja soittaisi Mialle myöhemmin. 11
Ehkä he voisivat käydä teellä Justisenissa illalla? Se olisi varmaan tarpeen juhlien jälkeen, juttuhetki Mian kanssa. Hän ei ollut tavannut tyttöä pitkään aikaan ja tunsi kaipaavansa tätä. Vain muutamaa kuukautta aiemmin hän oli käynyt hakemassa nuoren kollegansa ulkosaarelta Trøndelagista. Mia oli eristäytynyt kokonaan maailmasta, hänellä ei ollut edes puhelinta, ja Munchin oli täytynyt lentää Værnesiin, vuokrata auto ja pyytää paikalliselta poliisilta venekyyti löytääkseen Mian. Hänellä oli ollut mukanaan tapauskansio. Se oli saanut Mian palaamaan pääkaupunkiin. Holger Munch kunnioitti kaikkia yksikön jäseniä, mutta Mia Krüger oli omaa luokkaansa. Munch oli ottanut hänet ryhmäänsä poliisikorkeakoulusta kesken opintojen, kun tyttö oli vasta vähän yli parikymppinen, saatuaan vinkin koulun rehtorilta, entiseltä kollegaltaan. Hän oli tavannut tytön kahvilassa, epämuodollisesti talon ulkopuolella. Mia Krüger. Nuori tyttö, jolla oli valkoinen villapusero, tiukat mustat housut ja pitkä tumma tukka melkein kuin intiaanilla, mutta kirkkaim12
mat siniset silmät mitä hän oli koskaan nähnyt. Hän oli kiinnostunut tytöstä heti. Älykäs, itsevarma ja rauhallinen. Tuntui kuin tyttö olisi tiennyt että häntä testattiin, mutta vastaili silti kohteliaasti, pieni pilke silmäkulmassa, luuletko minua tyhmäksi vai? Mia Krüger oli menettänyt kaksoissisarensa Sigridin vuosia sitten. Sisko oli löytynyt heroiinin yliannostukseen kuolleena eräästä kellarista Tøyenista, ja Mia oli syyttänyt tapahtuneesta Sigridin poikaystävää. Joitakin vuosia myöhemmin he olivat törmänneet poikaan sattumalta erään asuntovaunun rutiinitarkastuksessa Trygvannilla, ja pojalla oli ollut taas uusi uhri mukanaan. Mia Krüger oli raivonpuuskassa tappanut pojan, ampunut kaksi kertaa rintaan. Holger Munch oli ollut itse paikalla ja tiesi että teko oli vaikea selittää itsepuolustukseksi, ja koska hän oli pitänyt Mian puolta, hänet oli siirretty muualle ja Mia määrätty hoitoon. Munch oli työskennellyt lähes kaksi vuotta Hønefossin poliisilaitoksella, kunnes hänet oli lopulta kutsuttu takaisin johtamaan Mariboes gaten erikoisyksikköä. Hän oli hakenut Miankin takaisin, mutta sen jälkeen kun jut13
tu oli ratkaistu, Grønlandin pomot olivat arvelleet että Mia oli vieläkin tasapainoton. Mikkelson oli pidättänyt hänet uudestaan virasta ja ilmoittanut, ettei hän saisi näyttäytyä toimistolla ennen kuin kävisi psykologilla ja saisi terveen paperit. Munch hylkäsi jälleen kerran pomon puhelun ja jäi katselemaan kuvaansa peilistä. Mitä hän oikein kuvitteli? Kymmenen vuotta, ja tässä hän tuijotti heidän vanhaa taloaan, jossa Marianne asui toisen miehen kanssa, ja elätteli vieläkin toivoa että asiat järjestyisivät? Olet idiootti, Holger Munch. On muitakin joiden pitäisi käydä psykologilla. Munch huokaisi ja nousi autosta. Sää oli viilentynyt. Kesä oli ehdottomasti ohi, ja syksykin, siltä tuntui, vaikka lokakuu olikin vasta alussa. Hän veti duffelitakkia vatsakummun ympärille, kaivoi puhelimen esiin ja lähetti vastauksen Jurille. 48 metriä;) HM Hän veti viimeiset henkoset savukkeesta, otti ison lahjapaketin takapenkiltä, henkäisi syvään kaksi kertaa ja lähti kävelemään hitaasti sora käytävää valkoista omakotitaloa kohti. 14