Ekonomi 6-2012

Page 27

siaikaa ei kuitenkaan Oikeusturvavakuutuksen vaadita niiltä opiske- yleisimmät rajoitukset lijoilta, jotka kahden Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aikuukauden kuluessa val- heutuvia kustannuksia asiassa, jossa vaatimistumisesta liittyvät järjes- muksen riitauttamista ei voida osoittaa. Kortön varsinaisiksi jäseniksi. vausta ei myöskään voi saada asiassa, joka Jos jäsenyys on vakuutustapahtu- liittyy vakuutetun osakkuuteen yrityksessä. man sattuessa kestänyt alle kaksi vuotta, Riidat koskien esim. osakkeiden lunastamistulee myös riidan tai syytteen perusteen ta eivät ole vakuutuksesta korvattavia. Poikkeuksena tästä oikeusturvavakuutus koskee olla syntynyt jäsenyyden aikana. sellaista vakuutetun osakkuuteen yrityksessä liittyvää asiaa, jossa on kyse työsopimukVoimassaoloalue Oikeusturvavakuutus on voimassa Pohjois- seen liitännäisen kilpailukieltolausekkeen maissa ja sen lisäksi Pohjoismaiden ulko- tai salassapitosäännöksien soveltamisesta. puolella asiassa, joka koskee suomalaisen Vakuutus ei myöskään sovellu asiaan, joka työnantajan tai suomalaisen yhtiön määrä- liittyy muuhun kuin vakuutetun omaa työysvallassa olevan työnantajan ja työnteki- tai virkasuhdetta koskevaan asiaan. Vakuujän välistä ulkomailla tapahtunutta työsuo- tus ei siis kata asianajokustannuksia esim. ritusta. Oikeusturvavakuutus koskee myös jäsenen yksityiselämään liittyvissä asioissa. Suomessa työskentelevien EU-virkamiesten Vakuutusta voi käyttää vain rajoitetusti sellaisia työ- ja virkasuhderiitoja, jotka käsi- asioihin, joissa riidan taloudellinen intressi tellään EU:n tuomioistuimissa. on kovin pieni verrattuna aiheutuvien kustannusten määrään. Kolmen kalenterivuoden aikana jäsen voi Mitä oikeusturvavakuutus korvaa? Oikeusturvavakuutus korvaa vakuutetun käyttää oikeusturvavakuutusta korkeintaan asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja sekä to- yhden vakuutustapahtuman johdosta. Jos distelukuluja hänen omaa työ- tai virkasuh- jäsenellä on useampia vakuutustapahtumia, detta koskevissa riita- ja rikosasioissa sekä korvataan näistä em. kolmen kalenterivuohallintomenettelynä tai hallintolainkäyttö- den kuluessa sattuneista tapahtumista vain nä käsiteltävissä asioissa. Vakuutus korvaa ensimmäinen. siis vakuututun asianajokustannuksia esim. Poikkeuksellisesti jäsen voi käyttää oilaitonta työsuhteen päättämistä tai palkka- keusturvavakuutusta kolmen kalenterivuosaatavia koskevissa riidoissa. den aikana useampaan vakuutustapahtuVakuutuksesta korvataan oikeuden lain- maan yhteensä enintään häntä koskevan voimaisella päätöksellä vakuutetun mak- yhden vakuutusmäärän suuruisena, edelsettavaksi tuomittuja oikeudenkäyntikulu- lyttäen, että asiaa on ensin yritetty selvittää ja samoin ehdoin kuin vakuutetun omiakin SEFEn lakimiehen avustuksella tai SEFEn oikeudenkäyntikuluja. Sovittuja kuluja va- lakimies suosittaa asiamiehen käyttöä. kuutus ei korvaa. Välimiesmenettelyn kohteena olevassa rii- Korvausmäärät ja omavastuu tajutussa korvataan välimiesoikeuden palk- Vakuutusmäärä on 5 000 euroa. Omakioita enintään 5 000 eurolla vakuutusta- vastuuosuus on 20 % kustannukpahtumaa kohti vakuutusmäärien rajoissa. sista, kuitenkin vähinTietyin edellytyksin vakuutus koskee tään 350 euroa. myös tasa-arvo- tai yhdenvertaisuuslain perusteella hoidettavia asioita sekä työtuomioistuimessa käsiteltäviä riita-asioita.

Mikäli jäsenen asiaa on ensin yritetty selvittää SEFEn lakimiehen avustuksella tai SEFEn lakimies suosittaa ulkopuolisen asiamiehen käyttöä, on jäsen oikeutettu käyttämään asiansa hoitamisessa valitsemaansa lakimiestä ja vakuutusmäärä on tällöin 12 500 euroa. Lisäksi, jos jäsen on Ifin keskittäjäasia­kas, on oikeusturvavahingossa vakuutusmäärä 15 000 euroa. Omavastuu on näissä tapauksissa 20 % kustannuksista, kuitenkin vähintään 350 euroa. Vakuutuksen käyttö

Oikeusturvaedun saamiseksi ole ensimmäiseksi yhteydessä SEFEn lakiyksikköön ennen kuin annat asian ulkopuolisen lakimiehen hoidettavaksi. Kirjoita hakemukseen selvitys asiasta ja liitä mukaan jäljennökset vahinkoa selvittävistä asiapapereista. Toimita paperit liittoon, joka lähettää ne vakuutusyhtiöön. If tekee asiasta kirjallisen päätöksen. Asiamiehen valinnasta voit neuvotella SEFEn tai Ifin kanssa. Lisätietoja

Edellä kerrottu ei ole täydellinen selvitys oikeusturvavakuutuksesta. Vakuutuksen tarkka sisältö selviää vakuutusehdoista ja vakuutussopimuksesta.

Lisätieto ja vakuutuk sesta ja se n käyttämis estä saat SE

FEn lakiy

ksiköstä

puh. 020 693 205 (arkisin 8 .30 - 13.0 0) www.sefe .fi

.

27


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.