Nuotta11/2013

Page 1

ilass e k o l a v a n a vapa

a

Taivaassa tunnettu Mikko Härkin / Turhat julkkikset / 7 hyvää hetkeä MN-festareilta / Mestaripiirros Raamatun valossa / Kuka on vapaa? / Theocracy / Mikko Vaismaa & Idän Ihmeet


K u u K au d e N lu K u

S I V u pe R S oo Na

Maata Näkyvissä

29. -festarit järjestetään tänä vuonna

kerran HK Areenalla ja Turun Messukeskuksessa 15.-17.11.

1999 Sarah syntyy Itävallassa 2004 Sarah saa ensimmäisen trapetsinsa. 2005 Ensimmäinen ammattimainen esiintyminen. 2007 Hakee taidekouluun ja pääsee sisään, mutta vanhemmat eivät anna lupaa lähteä. 2008 Perustaa taideryhmän lapsille. 2009 Esiintyy ensimmäistä kertaa Maata Näkyvissä -festareilla. 2012 Aloittaa taidekoulun Berliinissä.

Sarah kasvoi

JeesuKseN KANssA Teksti Roosa Ylikoski, kuva Sarah Kreischerin albumi

14-vuotias Sarah Kreischer treenaa ammattimaiseksi sirkustaiteilijaksi Staatliche Ballettschule Berlin und Schule für Artistik -koulussa ja aikoo esiintyä tänäkin vuonna Maata Näkyvissä -festareilla. Millaista sirkuselämä on? Jos tarkoitetaan sirkuksen mukana matkustamista, niin en tiedä. Olen vain esiintynyt erilaisissa tapahtumissa isäni mukana kiertueilla. Nyt opiskelen Berliinissä. Rakastan sitä, vaikka se onkin rankkaa: meillä on viikossa yhteensä 25 tuntia akrobatiaa, balettia ja näyttelemistä tavallisten kouluaineiden lisäksi.

Esiintyminen tuntuu oikealta asialta tehtäväksi. On hienoa näyttää, mitä on oppinut.

Suosittelisitko sitä muille? Jos rakastat sitä, tee sitä. Se on sen arvoista, vaikka joskus joutuukin työskentelemään silloinkin, kun ei haluaisi.

Onko sinulla muuta jaettavaa? Jeesuksen lisäksi ystävät ovat tärkein asia elämässäni. Rakastan myös lakritsia ja eläimiä. Ensimmäistä syön, toista en – olen kasvissyöjä.

Miltä esiintyminen tuntuu?

2

Nuotta 11 11/2013 /2013 || www.nuotta.com www.nuotta.com

Mitä Jeesus on sinun elämässäsi? Kasvoin hänen kanssaan ja opin, että voin aina tulla hänen luokseen. Jos olen surullinen tai jokin menee vikaan, mietin mitä hän tekisi minun sijassani.


K uu M e N e e & K y lM e N e e

pä ä K I R j o I TuS

Koonnut Jenni Rantanen

MaaTa NäK y VISSä-feSTaRIT TuRuSSa 15.–17.11.

50

Esiintymässä lukuisia gospelartisteja ja -bändejä, älä missaa syksyn parasta viikonloppua!

40

MuuRaMelaINeN KauppIaS jaKaa IlMaISIa HedelMIä lapSIlle HelpoTTaaKSeeN KauppaReISSuja

Jumala antaa meille suurtapahtuman KIRjoITTaeSSaNI TäTä pääKIRjoITuSTa

Maata Näkyvissä -festareihin on aikaa vajaat neljä viikkoa. Pakko tunnustaa, että kyseinen tapahtuma on ollut viime aikoina liiankin paljon mielessä. Olen huolestuneena miettinyt sitä, kuinka perheillä, seurakunnilla ja koko kirkollamme riittää rahat ja resurssit tämän hiipivän laman keskellä. Kun rahaa on vähemmän, tulevatko ihmiset enää Turkuun nauttimaan Maata Näkyvissä -festareista? Lapsikin tajuaa, ettei tällaisessa murehtimisessa ole paljoakaan järkeä. Asia tarkentuu, kun mietttii tapahtuman syntyhistoriaa. Maata Näkyvissä -festareita ei lähdetty perustamaan minkäänlaisten komiteoiden tai työryhmien kanssa. Lukiolaispoika Timo Vainio kuoli kesken koulupäivän. Timon isosisko Maritta ja paras kaveri Jussi halusivat järjestää Timon muistoksi tapahtuman. He eivät murehtineet, tuleeko ihmisiä. He eivät miettineet muutenkaan seurauksia. Monet pitivät koko ideaa typeränä ja epätoivoisena, mutta Maritta, Jussi ja kumppanit uskoivat asiaansa ja seuraukset ovat nähtävissä. Tänä syksynä vietämme Maata Näkyvissä -festareita jo 29. kerran. TuRHaN MuReHTIMISeN SIjaaN Maata Nä-

kyvissä -festarit tarvitsevat paljon rukousta ja suunnittelua. Miksi nuoret haluavat edelleen Maata Näkyvissä -festareille ja miksi hallin parkkipaikka täyttyy linja-autoista tuona viikonloppuna? Aikaamme leimaa yleinen paatumus, mutta nuoressa seurakunnassamme on edelleen lukematon määrä nuorisotyöntekijöitä ja nuorisopappeja, jotka tuovat joukkonsa Turkuun Jumalan Sanan, musiikin ja yhteyden pariin. Myös tuhannet nuoret ovat valmiit näkemään vaivaa päästäkseen itse kokemaan Maata Näkyvissä -festareiden tunnelman. Juuri Maata Näkyvissä -festareiden tunnelmaa kiitellään vuosi vuoden perään. Tunnelman aistii tuttujen ja tuntemattomien tapaamisissa ja kohtaamisisssa, sen huomaa konserttien huumassa, kun koko porukka pomppii nyrkit ilmassa ja pysähtyy kuuntelemaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Se näkyy

käytävillä, katseissa ja puheissa. Mistä erityinen tunnelma sitten tulee? Uskon, että tunnelma tulee sieltä, mistä koko tapahtumakin on saanut alkunsa. Taivaan Jumala näki armossaan hyväksi antaa nuorelle Jussi Miettiselle ja Timon isosisko Maritalle näyn järjestää kristillistä nuorisotapahtumaa täysillä. Jumalan Pyhä Henki varusti nuoret kaverit isolle asialle ja samalla tavoin Jumalan Pyhä Henki toimii edelleen Maata Näkyvissä -festareilla. Luterilaisen tunnustuksemme mukaan Pyhä Henki toimii erityisesti Sanansa ja sakramenttiensa eli tässä tapauksessa ehtoollisen kautta. Perjantaina kokoonnutaan saman pöydän ääreen ehtoollisella ja Sanaa on tarjolla pitkin viikonloppua. Pyhä Henki toimii tunnelmaa luoden, mutta vielä tärkeämmin uskoa synnyttäen, puolustaen ja vahvistaen. Pyhä Henki luo syvää yhteyttä osallistujien keskelle. Saamme olla Jumalan katseen alla Pyhän Hengen hoidossa, isona joukkkona vapaana valokeilassa. eI KaNNaTa MuReHTIa tulevaisuutta.

Jumala on antanut meille Maata Näkyvissä -festarit, ja hän voi ottaa ne ajallaan myös pois. Se, että saamme kokea isoa yhteyttä ja olla hyvässä hoidossa, on armoa ja rakkautta. Elämme tiettyjen lainalaisuuksien kanssa, rahamme saattavat vähetä ja ongelmia voi tulla Maata Näkyvissä -festareiden taivaalle. Kaikki on kuitenkin hänen tiedossaan, joka säätää säät, ilmat ja festaritkin. Hän antaa myös meidän nähdä, että Maata on Näkyvissä. Eli nähdään Turussa, jos Jumala suo.

Kauppojen ruoan poisheittomääräykset ovat keventymässä muutenkin, mikä helpottaa ruoan lahjoittamista hyväntekeväisyyteen.

30

lIIKeNTeeSSä KuolleIdeN IHMISTeN MääRä laSKeNuT TäNä VuoNNa

20

Alkuvuonna liikenteessä oli kuollut 194 ihmistä, mikä on 34 vähemmän kuin viime vuonna. Muistetaan silti olla varovaisia ja käyttää heijastinta!

10

eNSI Kuu oN jouluKuu!

Innoikkaimpien joulunystävien jouluvalmistelut ovat jo käynnissä.

eTelä-KoReaaN peRuSTeTTIIN GaNGNaM STyle -polIISIyKSIKKö

0

Turistien määrä on Gangnam Stylen ansiosta niin suuressa nousussa, että uuteen poliisiyksikköön palkattiin 100 nuorta kielitaitoista poliisia auttamaan turisteja Soulissa.

10

KaaMoS alKaa

Ulkona on entistä pimeämpää.

20

uuSI TuTKIMuS IlMaSToNMuuToKSeSTa oSoITTaa poIKKeuKSellISTeN SääolojeN lISääNTyNeeN 150 VIIMe VuodeN aIKaNa

Nature-lehden mukaan suurin osa maapallosta elää uudessa ilmastossa jo vuonna 2047.

30

läHI-IdäSTä euRooppaaN pyRKIVIeN paKolaISTeN MääRä oN NouSuSSa

40

Jo useampi pakolaisia kuljettanut laiva on uponnut Välimereen ja satoja ihmisiä on hukkunut.

ouluSSa MyllyTullIN aMMaTTIopISTolla 16 -VuoTIaS poIKa puuKoTTI Neljää KoululaISTa

Rukoillaan!

°C

Juha Heinonen Nuotan päätoimittaja

Nuotta 11 /2013

3


S I S ä llyS

8 Onko turhia julkkiksia?

Facebookissa on taas keskusteltu – tällä kertaa julkisuudesta ja sen hyödyistä ja haitoista.

2 Sivupersoona Sarah Kreischer kasvoi Jeesuksen kanssa 3 Pääkirjoitus 5 Taivaassa tunnettu Mikko Härkin 7 Tienviitasta vasemmalle 8 Nokkapokka: Onko turhia julkkiksia? 9 Toimittajalta: Ihmelääke ahdistukseen? 10 Missio: Tavoittamattomat mutta eivät toivottomat 11 Kirjeitä maailmalta: Elämäniloa slummin vierellä 12 Roosa Hautala: Jeesuksen valo loistaa roolin ja kamerankin läpi 13 Olli Helenius: Musiikki on tehtävä, jonka Jumala on minulle antanut 14 Nuottatube: Lähimmäinen-elokuva 16 Näytön paikka: Lutterin perikunta 17 Tästä puhutaan: Itämainen oppi kiehtoo ja koukuttaa 18 Raamatun oppilaana: Mestaripiirros Raamatun valossa

19 20 22 23 27 28 30 32 34 35 36 38 40 41 42 44 45 46 47

Gallup: Mitä tekisit tullaksesi kuuluisaksi? Hyvä kysymys: Kuka on vapaa? Marraskuun ristikko Nuotan julisteet Sarjikset Raamis: Vapaana valokeilassa Testi: Selviytyjät apostolien aikana Seitsemän tilannetta, joissa Jumala näkee sinut MN-festareilla Asiantuntija vastaa Maata Näkyvissä -festareiden topit ja flopit Gospel x 2: Mikko Vaismaa ja Idän Ihmeet Theocracy Leffa: Tumman veden päällä TOP5 Nuotta vertaa tapoja päästä julkkikseksi Oppilaana paholaisen kirjeopistossa Gospeluutiset ja Vainotun kirkon uutiset Menovinkit Hartaus: Marraskuun ilo

17 Itämainen oppi kiehtoo

Kumare-dokumenttielokuvassa Vikram Gandhi tekeytyy guruksi ja päättää lähteä Amerikkaan katsomaan, uskovatko ihmiset hänen tekaistuun filosofiaansa – ja uskovathan he.

38

Theocracy suomeen

Katso tuoreimmat uutiset Nuotta.comista

Nuotta ilmestyy 10 kertaa vuodessa 34. vuosikerta issn– 0357–7139

ToIMITuS Päätoimittaja Juha Heinonen juha.heinonen@nuotta.com Toimituspäällikkö Tommi Hakkari tommi.hakkari@nuotta.com Yhteydenotot sähköpostilla

4

Nuotta 12/2009 | www.nuotta.com

Toimitussihteeri Tea Ikonen tea.ikonen@nuotta.com Tätä lehteä tekivät Eetu Airevuo, Lauri Heikkilä, Milka Ikäläinen, Elina Jokinen, Henni-Säde Kopperi, Janina Kotti, Sanna Kumpulainen, Mari Le, Riikka Lindholm, Sakari Miettinen, Johanna Paasi, Mikaeli Panula, Hanna Pekkanen, Lassi Peltomaa, Jukka Peura, Sanni Pohjannoro, Elli Puntila, Ilmari Pyykönen, Jenni Rantanen, Hillä Ryösö, Maria Räty, Salla Santapukki, Susanna Sarimaa, Tuulia Taipale, Saija Tiilikainen, Petra Tikka, Siiri Virtanen ja Roosa Ylikoski. Toimitusneuvosto Mika Falk, Tommi Hakkari, Juha Heinonen, Leevi Helo, Tuire Hiljander, Tea Ikonen, Johanna Jutila, Jari-Pekka Järvinen, Matti Korhonen, Olli Lehmonen, Samuli Luomaranta ja Saija Tiilikainen.

Äärimmäisen vaikuttavaa kristillistä voimametallia soittava yhtye saapuu Maata Näkyvissä -festareille! Tutustu bändiin etukäteen Nuotassa.

TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET Nuotta/Tilauspalvelu, PL 184, 00181 HELSINKI Puh. 040 7007 707 (ma – pe klo 9 –14) tilauspalvelu@nuotta.com Sähköpostia lähettäessäsi mainitse lehden nimi. NORMAALIT TILAUSHINNAT kestotilaus 60,00 euroa, määräaikainen 3 kk 21 euroa, ulkomaille postitettaviin lisämaksu MAINOKSET JA MEDIAKORTTI ilmoitukset@nuotta.com Mediakortti löytyy netistä: www.nuotta.com/mediakortti.html ILMOITUSHINNAT Katso mediakortista, hinnat alkaen 100 e

Kannen kuva Nuotta.com

TOIMITUKSEN OSOITE PL 184, 00181 HELSINKI, Lastenkodinkuja 1 (2. krs), puhelin: (09) 2513 9255 sähköposti: toimitus@nuotta.com etu.sukunimi@nuotta.com www.nuotta.com

Ulkoasu Tea Ikonen ja Hanna Pekkanen

Toimitus ei vastaa tilaamattoman materiaalin palauttamisesta.

JULKAISIJAT Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys Suomen Ev. Lut. Opiskelijaja Koululaislähetys KUSTANTAJAT Sley-Mediat Oy, toimitusjohtaja Hannu Kippo Kustannus Oy Uusi Tie, toimitusjohtaja Raimo Raukko Suomen Ev. Lut. Opiskelijaja Koululaislähetys, pääsihteeri Jussi Miettinen PAINO Arkmedia


pä ä Ha a S TaT Te lu Lue lisää Mikosta: nuotta.com/mikko-harkin/ paahaastattelu-mikko-harkin-onriippuvainen-jumalasta

y

TAIvAAssA TuNNeTTu

Mikko HärkiN Värivalot, suuret lavat ja ihmiset meinasivat tukahduttaa vasta liekkiin leimahtaneen uskon. Teksti Milka Ikäläinen, kuvat Mikaeli Panula Nuotta 11 /2013

5


R

eilu kymmenen vuotta sitten Mikko Härkin, 34, erosi yhtyeestä, jonka kanssa oli keikkaillut viimeiset kaksi ja puoli vuotta. Julkisuus oli ollut hänen suuri unelmansa nuorempana, ja tähän bändiin liittyminen avasi ovet. Mutta mikä sai eroamaan yhtyeestä ja päästämään irti toteutuneesta unelmasta? Härkin kuvailee aikaansa Sonata Arctican kosketinsoittajana värikkääksi ja ristiriitaiseksi – ajaksi, jolloin tapahtui paljon asioita lyhyen ajan sisällä ja koko ajan oli kova meno päällä. – Tulin uskoon puoli vuotta ennen yhtyeeseen liittymistä ja keikkailun alkaessa kaikki se yhtäkkiä alkanut hulina rupesi tuntumaan kuormittavalta. Mietin, missä oli se usko, jota olin saanut kokea niin vahvasti ennen keikkailun aloittamista. Kun värit, valo, meteli ja useat peräkkäiset tapahtumat alkoivat peittää taakseen sen, josta minulla kuitenkin oli niin aito kokemus sydämessäni, al-

6

Nuotta 11 /2013 | www.nuotta.com

”Mietin, missä oli se usko, jota olin saanut kokea niin vahvasti ennen keikkailun aloittamista.” koi tuntua todella vaikealta. Tuska sydämessä kasvoi kasvamistaan, kun seurakuntayhteyttä ei ollut.

KeNellä oN eläMäN oHjaT?

– Olin saanut aikaisemmin elämääni vain nopean väläyksen siitä, että Jeesus on pelastanut minut ja puuttunut elämääni radikaalisti. Se tuntui mahtavalta, mutta turhauttavaa oli se, etten mitään muuta sitten tiennytkään hänestä, jolle olin elämäni ohjat luovuttanut. Tahdoin ottaa selvää ja oppia tuntemaan hänet paremmin. – Minut oli saattanut uskoon eräs hyvä kristitty ystäväni, ja häneen pidin yhteyttä niinä aikoina. Puhuimme paljon puhelimessa ja hän ikään kuin piti minusta huolta.

Viimeisen kerran Härkin nousi tällä hetkellä vain tuloksellisuuden ja Sonata Arctican kanssa lavalle vuosaavutusten ympärillä. Ihmiset palavat loppuun, kun rahan eteen myyden 2002 heinäkuun loppupuolella. dään jopa sieluja. – Kuitenkin sen koko ajan oli mieValokeilaan pääseminen ei Härlessäni kypsynyt ajatus siitä, että kinin mielestä ole kaiken sen hypen halusin antaa aikaa Jeesukselle ja arvoinen asia, hänen todelliselle jossa nykyaituntemiselleen. Mi”Halusin antaa aikaa ka sen tuo esille. kään ulkopuolinen Jeesukselle ja hänen Hän toteaa jultaho ei vaikuttanut todelliselle kisuuden olevan siihen, että päätin monissa tapauklopettaa yhtyeessä, tuntemiselleen.” sissa kuin hyrrä, se halu tuli omasta josta voi olla vaisydämestä. keaa päästä pois. Miehen elämästä eivät kuiten– Ihmisestä välitetään tasan niin kaan ole musiikilliset projektit jääkauan, kuin hänestä saadaan jotain neet pois, vaan hän on ollut mukana irti, mitä kirjoittaa lööppeihin ja iluseissa gospeljutuissa ja palannut tapäivälehtiin. Maailma on todella hiljattain myös populaaripuolen rakkaudeton ja kylmä. Rahan eteen metallikentälle. Tällä hetkellä hän ollaan valmiita tekemään mitä vain, soittaa italialaisessa power metal vaikka sitten pilaamaan ihmisten -yhtyeessä. elämiä, kunhan se tuottaa, Härkin selittää näkemystään maallisesta julKISuuS eI VaSTaNNuT julkisuudesta. KySyMyKSIIN – Totta kai julkisuutena voi pitää Härkin oli haaveillut nuorena soitmyös vaikka sitä, että pääsee Maatamisesta isoilla lavoilla ja useita Näkyvissä -festareiden päälavalden ihmisten edessä ja toivonut le esiintymään ja yhden illan ihmiset tulevansa tunnetuksi. Mutta ajat hurraavat sinulle - ja onhan se ihan Sonata Arctican riveissä opettivat, etteivät nekään asiat pystyneet kivaa. Itse tahdon kuitenkin olla mietäyttämään tyhjiötä sydämessä. luummin tunnettu Taivaassa kuin –Se, että pääsi hetkeksi elämaan päällä! mään sitä omaa unelmaa, ei tuntunutkaan siltä, miltä sen oli kujeeSuS RaKaSTaa SINua, vitellut tuntuvan. Totta kai sieltä MaaIlMa SaaVuTuKSIaSI jäi hyviä kokemuksia, mutta ei se Suurimman ristiriidan maallisen tuonut minkäänlaista rauhaa tai kuuluisuuden ja uskon välille Härkivapauden tunnetta sydämeen. nin mukaan luo maailman tapa käsiHän toivookin, että nuoret tellä ihmistä yksilönä. voisivat löytää elämälleen sisäl– Se, miten Jeesus suhtautuu ihmiseen, on niin erilainen kuin milön jostain muualta kuin julkisuuden tavoittelusta. ten maailma suhtautuu. Jeesus nä–Tärkeää olisi täyttää sydän kee sinut ja rakastaa sinua yksilönä ihmisillä, jotka rakastavat sinua, katsomatta saavutuksiasi, kun taas olit sitten julkkis tai et. Jos joskus maailma katsoo pelkkiä saavutuksiasi, hän selventää. sitten tulisikin tilanne, että elämääsi tulee julkisuuden juttuja, sinun on – Kukaan ei rakasta julkkista kuuhelpompi lähteä siihenkin mukaan, luisuutena läpi elämäänsä. Ihminen kun koko elämäsi tavoite ei ole olvoi kuvitella olevansa tähti, mutta lut siinä. Ei se oma kuva lehden kanelämänkaaren lopussa, kun hänestä nessa tai soittaminen 20 000 ihmiei enää saada mitään viihdettä, hän sen edessä täytä koskaan ihmisen on aivan yksin. Kukaan lehtimies ei perustarvetta, vaikka se hienolta tule julkkiksen sairaalavuoteen viesaattaakin kuulostaa. relle tekemään juttuja, eikä ihmisesMies toteaa julkisuuden olevan tä niin ollen enää välitetä. Niin kauan hajottava bisnes, josta hän ei kaipaa olet rakastettu maailmassa, kun sinun saavutuksistasi on jotakin kerenää mitään, ja kertoo olevansa tyytyväinen niin kauan, kun saa pysyä rottavaa. Jumala taas rakastaa ihulkona niistä kuvioista. mistä ilman mitään tekoja ja piste! – Ihmiset laittavat itsensä likoon Kuitenkin Härkin uskoo, että vasaavuttaakseen jotain, mutta maalokeilassakin pystyy elämään vailma on kova. Se haluaa ihmisespaana, kunhan sitä ennen on vain tä vain skandaalin, josta kirjoittaa löytänyt rauhan sisimpäänsä, eikä mediaan ja saada aikaan sensaatio. koko elämän sisältö ole kiinni siitä Kristityistä niin sanotuista julkkikjulkisuudesta. sista ei media usein kirjoittele, ellei – Vapautta on se, että pystyy olemaan oma itsensä ja tulemaan ratapahdu jotain todella häröä. Siinähän sen huomaa, mitä maailma tekastetuksi niin, ilman mitään hyveikee ihmisille, joita se on näennäitä tai mittapuita. Muiden ihmisten mielipiteiden ohjailtavana ei pysty sesti rakastanut. Yhteiskunta pyörii


Te RV e I S e T Ta I S Te lu K e NTä lTä

Tienviitasta vasemmalle

Kuka?

NIMI: Mikko Härkin IKä: 34 aSuINpaIKKa: Pää-

kaupunkiseutu

Kuvaile itseäsi kolmella sanalla: Luova, uskollinen ja huumorintajuinen.

lempi…

RuoKa: Pitsa. VäRI: Siniharmaa. eläIN: Koira.

olemaan vapaa, sillä silloin sisim– Jumalan rakkaudestahan voi mässä on koko ajan kova paine pyr- jakaa muille vaikka kuinka paljon, kiä johonkin. Silloin äänet, jotka eivät mutta kyllä sitä kannattaa miettiä, kumpua omasta sydämestä, tulevat kuinka paljon annat itsestäsi muille paljon kuuluvamyksilötasolla. Sen miksi. Jos olet saasuhteen olen itse ”Jumala taas rakastaa nykyään varovaivuttanut sen oman ihmistä ilman mitään sempi ja toivotvapautesi tilan, etkä tavasti niin myös ole kaikkien mielipitekoja ja piste!” teiden heiteltävänä, viisaampi. Mies rohkaisinun on helppo olla vapaa missä vain. Vapautta on osata see Nuotan lukijoitakin panostaelää hetkessä, löytää rauha ja elää maan elämässä siihen, mikä vahsiitä rauhasta käsin. vistaa ihmisenä ja mistä saa oikeaa rauhaa. Hän toivoo, että nuorten identiteetti voisi rakentua todelMITä juMala MeISTä listen ja pysyvien asioiden varaan, ajaTTelee? Härkin kertoo, että Sonata Arcti- eikä niihin ohi meneviin, hetkellisiin can ajat myös viisastuttivat häntä. asioihin. Maailman kovuus aukeni aivan uuPitäisi oppia tuntemaan Jumala della tavalla, ja se laittoi hänet hie- isänä ja Jeesus Vapahtajana, ja löyman varpailleen sen kanssa, kuinka tää oma identiteettinsä sen kautta, paljon antaa itsestään ulospäin. Hän mitä Jumala meistä ajattelee. Ei sen pohtii muun muassa sitä, kuinka jot- kautta, mitä ihmiset tai media ajatkut voivat ladata Facebookiinkin ku- telee, sillä se on aina irvikuva siitä, via perheistään ja lapsistaan kaikki- mikä on totta. en nähtäviksi.

MaKaaN SelälläNI puISella kuistilla. Aurinko paistaa lämpimästi kasvoilleni ja kevyt tuulenvire humisee korvissani. Kimalainen surisee kaukana ja sen tasainen surina saa minut melkein nukahtamaan. Avaan silmäni ja näen vihreän koivunlehtien täyttämän taivaankaistaleen. Vihreät lehdet ovat melkein läpinäkyvän vihreitä ja kuulaita. Niiden varjot levittäytyvät pitkälle maisemaan, luoden varjojen maan. Aivan kuin lehdistä olisi maalattu mustavalkoinen matto. Lehdet heiluvat tuulessa ja paljastavat välillä auringon, jonka säteet saavat minut aivastamaan. Mitä jos jäisin tähän vain makaamaan? Mitä jos en välittäisi enää mistään? Kesä vaihtuu alkusyksyyn. Puiden lehdet alkavat putoilla hiljalleen maahan. Niiden kaunis vihreä väri on muuttunut oranssin ja ruskean eri sävyihin. Syksy ikään kuin tappaa kesän tieltään. Moni sanoo ja mieltää kuoleman surulliseksi ja ikäväksi, mutta lehtien kuolema on ikään kuin metamorfoosi toiseksi. Niillekään kuolema ei ole lopullista. Aurinko ei enää paista yhtä lämpimästi ja lempeän lämmin tuuli on muuttunut viileäksi ja kirpakkaaksi. Vaaleansininen taivas on muuttunut harmaaksi syksyn sadepilvistä. Sade ropisee kasvoilleni ja valuu pitkin poskiani. Tuntuu melkein kuin itkisin. Ehkä itkenkin, mutta sade peittää kyyneleeni. Loppusyksy tuo mukanaan jäätävän tuulen. Lehtikatto on kadonnut päältäni. Vain puiden kuolleet oksat halkovat tummaa taivasta. Voin haistaa pakkasen tuoksun kirpeässä ilmassa. Metsän äänet ovat melkein kokonaan hiljenneet. Jostain saattaa kuulua rapinaa, kun siili tai metsämyyrä käpertyy syvälle lehtiin talvea pakoon. Aika on lähes pysähtynyt harmauteen ja pimeyteen. Ensimmäiset lumihiutaleet laskeutuvat kasvoilleni. Ne sulavat samantien ja jättävät poskilleni jäätävät purot, mitkä pian jäätyvät paikoilleen. Taivas on täynnä lumihiutaleita. Se on kokonaan valkoinen ja puhdas. ”Kuin taivas”, huomaan ajattelevani. Kuolleiden puiden oksat kannattelevat lumimassoja, kunnes lopulta antavat periksi ja lumimassat tipahtavat lähes äänettömästi maahan. Metsästä ei kuulu enää mitään ääniä. Eläimet ovat kaikki piilossa raskaiden lumimassojen alla. Nyt aika on pysähtynyt. Makaan vain paikallani ja tunnen pakkasen poskillani. Se saa ihoni kipristelemään ja punertumaan, mutta en tunne mitään. Kevätaurinko alkaa hitaasti sulattaa lumimassoja ympärilläni. Enää pakkanen ei kiristä poskiani, vaan lämpö saa poskeni hehkumaan. Puiden oksilta tipahtavat lumikasat humahtavat alas maahan ja aiheuttavat tömähdyksiä siellä täällä. Kevään ensimmäinen sitruunaperhonen laskeutuu nenälleni ja haistan sen sitruunaisen tuoksun. Koivujen oksat alkavat vihertää pääni yläpuolella. Niiden lehdet kasvavat lähes silminnähden aivan silmuista isoiksi lehdiksi, jotka peittävät taas auringon näköpiiristäni. Tuttu lämmin tuuli humisee taas korvissani ja minun on hyvä ja lämmin olla. Tämäkö on taivas? Toistaako elämä itseään? Elämä syntyy, kehittyy, kuolee pois. Kun uusi alku tulee, ei kukaan enää muista edellistä alkua. Pysyvätkö muistot? Muistatko uudet alut vai jääkö päähäsi kiertämään vain kaiken loppu? Kumpi on loppujen lopuksi helpompi muistaa: kaiken alku vai kaiken loppu? Elämä on täynnä valintoja. Tienviitasta vasemmalle kääntyminen ei aina tarkoita, että päädyt vasemmalle, eikä oikea ratkaisu aina ole se oikea. Mistä tietää, valitsitko elämässäsi oikein? Sen tuntee sydämessään.

Sanna Kumpulainen Kirjoittaja vuorottelee tällä palstalla Nuotan toisen kolumnistin Roosa Jokelan kanssa.

Nuotta 11 /2013

7


NoKKapoKKa

rahaa, kunniaa, mainetta ja paikka Iltalehden etusivulla

ONKO TurHIA JulKKIKsIA?

Teksti Ilmari Pyykönen Kuvat Choreograph/123RF.com ja kommentoijat

Jokainen meistä on varmasti törmännyt julkkiksiin ja käsitteeseen julkisuus. Facebookissa Uskovaiset nuoret -ryhmässä on ollut mielenkiintoinen keskustelu julkisuuden ja julkkisten hyödyllisyydestä. Mitä mieltä itse olet?

jeSSIca: Osa on kyllä aika turhia, jotku taas hyviä esikuvia, esim. Jonne Aaronilta oon oppinu, että ikinä ei kannata antaa periks, sama mitä tulee vastaan. Tosin mun mielestä mm. Petri Nygård on kyllä aika turha julkkis....

MaRKuS: Jep tässä on jo moneen kertaan tullu esille se

pointti, että jos esim. ns. ”turha julkkis” kuten Petri Nygård tulis uskoon, se vois olla aika vaikuttava todistus/ todistaja Jumalasta. Ja kun sillä on paljon ihailijoita, nekin saattaa myös kiinnostua uskonasioista. aKIRa: Kaikki julkkikset

ovat omalla tavallaan hyödyllisiä!

SaaRa: Kyl ”turhat julkkikset” näyttää esimerk-

kiä! Jos ne tekee jotain tyhmää, nii me tajutaan, että toi oli niin tyhmää, etten mee ite tekemään sellasta omassa elämässä. Mutta sen takia niitä kutsutaan turhiksi, koska jotkut muut fanit taas aattelee siitä samasta teosta että ”cool, jos mun idoli tekee tollai nii sit määki!” tai vähintää, että se on ihan normaalia ja hyväksyttävää tehä jotain pahaa, mitä se julkkis teki.

8

Nuotta 11 /2013 | www.nuotta.com


To I M I T Ta j a lTa

SuSaNNe: Minä uskon, että joistakin ihmisistä tehdään ”turhia julkkiksia” heidän edes tahtomattaan sitä. Ja miten se onnistuu? Puhumalla tästä ihmisestä kaikkea pahaa ja nostamalla esille niitä ikäviä asioita, vaikka näitä ihmisiä pitäisi auttaa, ei halventaa. Se on aika ikävää, että joskus, kun tarvitsee oikeasti omaa tilaa ja rauhaa, niin ei välttämättä saa olla missään rauhassa, kun joka paikassa tunnistetaan. Siitä voi kyllä olla tosin hyötyäkin, mutta en usko, että sellainen elämä on aina kovin helppoa, koska moni tahtoo olla tekemisissä kyseisten ihmisten kanssa vain siksi, että saattavat olla suosittuja. Olen sitä mieltä, että julkisuuden haluaminen siksi, että saa julkisuutta, on sairasta ja myös se, että haluaa olla jonkun seurassa tai ystävä vain siksi, että tämä on suosittu tms, niin sekään ei ole tervettä. Eikä ole mielestäni itsessään paha asia, että on paljon ystäviä tai on suosittu, mutta tällaisia ihmisiä saatetaan mustamaalata helposti, vaikka eivät edes haluaisi itsellensä mitään ”turhaa ja ylimääräistä” huomiota.

MaTTIaS: Musta julkkikset on

pääasiassa turhia (ei ihmisinä, vaan julkkiksina). Mutta jos ne on uskossa ja tuo sen esille, niin sitten HYVÄ! Joo, kaipa niistä VOI olla esimerkkiä, joka sitten ehkä aikaansais jotain muutosta, mutta käytännössä joku big brother mies=turhuuksien turhuus.

Ihmelääke ahdistukseen? MIK Ä VOI EROT TA A MEIDÄT K RISTUK SEN R AK K AUDESTA? TUSK A TAI AHDISTUS, VAINO TAI NÄLK Ä , AL ASTOMUUS, VA AR A TAI MIEK K A? ROOM. 8:35 oleN aINa STReSSaNNuT paljon. Pienenä se oli vain joku tuntema-

ton möykky mahassa. Nykyään osaan tiedostaa sen syitä: koulu, partio, tekemättömät asiat, maailman pahuus, ystävien ja lähimmäisten murheet… Olen myös ollut huono jakamaan stressiäni ja ahdistustani muille. Onneksi olen saanut kantaa murheeni Jumalan syliin. Kun asiat alkavat painaa, avaan Raamatun tai rukoilen, ja ahdistus helpottaa. Tieto siitä, että Jumala huolehtii asioistani parhaalla tavalla saa minut jaksamaan. Olenkin joskus sanonut ystävilleni, etten ymmärrä, miten ihmiset, joilla ei ole uskoa selviävät, ilman tietoa huolehtivasta Jumalasta. Aina kuitenkaan ahdistus ei helpota rukoilemisesta huolimatta. Olen viime aikoina huomannut stressin erottavan minua Jumalasta – en ole pitkään aikaan lukenut Raamattua vaikka ennen avasin sen joka päivä, edes gospelin kuunteleminen ei ole innostanut. Mietin syytä uskosta etääntymiseeni pitkään, vaikka sisimmässäni tiesin sen koko ajan: en ollut käynyt messussa pitkään aikaan. On ollut partioretkiä, ystäviä ja väsymystä…”Kristitty on ladattava olento”, sanottiin eräässä kuulemassani opetuksessa. Olen nyt todella tajunnut sen. Kaipaan messuun lähes jatkuvasti, sillä tiedän löytäväni lääkkeen ahdistukseen vain sieltä. Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? (1. Kor. 10:16.) Kuitenkaan en ole käynyt ehtoollisella kaikesta halustani huolimatta. Se vain pahentaa stressiäni – tiedän olevani heikko ja rikkovani kolmatta käskyä. Mutta tänään olin messussa ja sain taas kokea uudistuvani Kristuksessa. Nyt jaksan taas, kunnes pääsen uudelleen messuun. Herramme on antanut meille ehtoollisen ihmeen – lääkkeen kaikkeen murheeseen ja ahdistukseen! Jumalaton saa osakseen paljon tuskaa, mutta Herran armo ympäröi sen, joka häneen turvaa. (Ps. 32:10.)

daNIel: Julkisuus antaa usein

todella hyvät lähtökohdat omien mielipiteiden jakamiseen niin, että ne leviävät laajalle. Julkkikset luovat yhteyden tunnetta eri ihmisille sekä toimivat esikuvina monille, niin hyvässä kuin pahassakin. Uskoon tultuaan kestä vain julkkiksesta voi tulla todella ”hyödyllinen”. Tällöin julkkis pystyy kertomaan uskostaan niin, että monet saavat kuulla siitä. Myös mahdolliset elämäntapojen muutokset näkyvät helposti ja toimivat hyvänä todistuksena uskoon tulemisesta

Sanni Pohjannoro

Nuotta 11 /2013

9


M I SS I o

Tavoittamattomat

– mutta eivät toivottomat Medialähetys elintärkeää Viron ja Venäjän nuorille Vaikka Suomen kirkon tilanne tuntuu usein haastavalta, on meillä asiat hieman paremmin kuin naapureillamme Virolla ja Venäjällä. Kommunismin jäljet näkyvät vielä selkeästi molemmissa maissa, ja kristilliset jutut ovat lähinnä oudon vähemmistön heiniä. Media tarjoaa kuitenkin suuren mahdollisuuden tavoittaa juuri nämä tavoittamattomat nuoret. kolmen kuukauden mittaisia kursseja, jotka suoritetaan sunnuntaisin kirkossa. Virossa uskovaiset nuoret eivät koe suoraa vas– Toisaalta, Virossa oleva käytäntö rippikoutustusta, mutta tässä Euroopan ateistisimmassa lujen suhteen on kuitenkin todella suuri mahmaassa usko on todella useille dollisuus kohdata Jumala aitäysin vieras maailma. Lähin- Usein nuorten vanhemmatkin van uudella tavalla, ja kiintyä nä kristillisyyttä oudoksutaan seurakuntayhteyteen, jota ei nauravat lapsilleen, jos he ja pidetään kummallisena, enmahdollisesti ilman riparia ilmoittavat haluavansa nakkoluulot ovat suuret. Näiedes löytäisi. Yhteensä Vipäästä rippikouluun. den väärien kuvien murtamirossa on 166 seurakuntaa, seksi medialähetystyö tulee joista ehkä kymmenessä on Virossa tarpeeseen. jonkinlainen aktiviinen nuorisoporukka, kertoo Virossa myöskään rippikoulu ei ole yhtä suo- Joel Reinaru, Nuotta-median virolaisen sisarlehmalaisen vastineensa kanssa. Usein nuorten van- den Plussan päätoimittaja. hemmatkin nauravat lapsilleen, jos he ilmoittavat haluavansa päästä rippikouluun. Yksi syy voi olla, ToIVoN KIpINöITä että ripareista ei ole tarjolla mitään innostavaa Kristillisellä medialla on tarvetta Virossa myös mielikuvaa. Viron riparit eivät ole leirejä, vaan noin siksi, että jo uskossa olevat nuoret vahvistuisivat

eNNaKKoluulojeN TuulIMyllyjä VaSTaaN

Teksti Milka Ikäläinen ja Roosa Ylikoski Kuvat Saija Tiilikainen

ja rohkaistuisivat. – Kun lukee ja kuulee muiden nuorten todistuksia ja uskoa vahvistaneita kokemuksia, omakin suhde Jumalaan pääsee kasvamaan. Kuitenkin Pluss tavoittaa myös niitä, jotka eivät vielä ole kohdanneet Jumalaa, sillä se on koko Usko on todella useille Viron ainoa nuoril- täysin vieras maailma. le suunnattu lehti. Lehteä painetaan yleensä noin 2000–3000 kappaletta. Tilaajia on suurin piirtein 100, joiden lisäksi lehti lähetetään suoraan myös seurakuntiin ja kirjastoihin, Reinaru selventää. Vaikkei seurakuntien nuorisomäärä olekaan suuri, Viron tilanne liikkuu koko ajan parempaan suuntaan. Pikkuhiljaa rippikoulukäytäntö alkaa yleistyä ja nuoret alkavat löytää tiensä seurakun-

Viro:

Venäjä:

aSuKK aITa 1 286 540 pä äK aupuNKI Tallinna VIRoSSa eI ole valtionkirkkoa MaTK a a SuoMeSTa on vain

aSuKK aITa 142 905 208 pä äK aupuNKI Moskova puolIValTIollINeN Venä-

noin 85 kilometriä

Ma aIlMaN SuuRIN Ma a:

Lähde: Wikipedia

10

Nuotta 11 /2013 | www.nuotta.com

jän ortodoksinen kirkko pinta-ala on 17 075 400 km2

Lähde: Wikipedia


K I R j e I Tä Ma a I lM a lTa

Tälle palstalle nuoret kirjoittavat kokemuksiaan eri puolilta maailmaa.

Lue Nuotan elokuisesta medialeiristä Virossa: nuotta.com/virossa-jumalanhuolenpidossa

virolaisten ja venäläisten nuorten kanssa. Skype ja sähköpostit vaihtuivat oikeaan, kasvokkain tapahtuvaan kohtaamiseen, kun kristillisestä mediatyöstä kiinnostuneet nuoret VaaTIVa VeNäjäN Maa kokoontuivat oppimaan ja pitämään Venäjällä lähetystyö on yhä haas- hauskaa. tavampaa, eikä pelkästään maan Leirillä tehtiin uuden lyhytelokusuuren koon vuoksi. Kommunisti- van lisäksi ahkerasti artikkeleita jokaisen maan lehnen propaganda on vieroittanut kansan “Pluss on koko Viron ainoa tiä varten, kuten Nuottaan, viroisot joukot pois kirnuorille suunnattu laiseen Plussaan kosta. Media tarjoaa kristillinen lehti.” kuitenkin selkeän ja ja venäläiseen kattavan keinon läVyboriin. Viisi hestyä ihmisiä ajasta ja paikasta päivää kestävä leiri oli täynnä muriippumatta. kavia yhdessä vietettyjä hetkiä, raaVenäläiset uskovat haluavat olla kaa työntekoa sekä iloista puuhasmukana kohtaamassa muita nuo- telua ulkona. Kolme vuotta kestänyt ria ja kertomassa heille elämän tär- yhteistyö maidemme välillä on mahkeimmästä asiasta median keinoin. dollistanut sen, että näistä leireistä Nuorissa on tulevaisuus – myös Ve- on muodostunut jo mukava perinnäjällä. ne, missä nuoret saavat kimmoketta käyttää lahjojaan seurakuntiensa MedIaleIRI KoKoSI yHTeeN hyväksi median keinoin. tiin. Kristillistä mediatyötä jatketaan Virossa – mahdollisimman paljon ja innostavasti ja niin, että nuoret itse saavat vaikuttaa.

NuoRIa KRISTITTyjä

Mieti sitä!

Virossa järjestettiin elokuun lopulla yhteinen medialeiri suomalaisten,

Virossa keskipalkka on noin

600 e/kk.

Suomessa keskipalkka on noin 3000 e/kk. Lähde: Kansan Uutiset

Elämäniloa slummin vierellä Teksti Elli Puntila, kuva Luis Gustavo Delgado Vásquez Kirjoittaja opiskelee Costa Ricassa ammattikoulun automekaniikkalinjalla aIKa poISSa SuoMeN arjesta ja omasta perheestä on saanut minut tajuamaan, kuinka Jumala on siunannut minun elämääni niin valtavasti. Ensimmäinen mieleeni tullut asia lentokoneessa kohti Costa Ricaa oli etten oikeasti näe läheisiäni pitkään aikaan. Sitä panikointia oli suurin osa 26 tunnin matkasta. Panamassa käytännössä pyörin ympyrää lattialla, kun olin niin shokissa. Tuosta päivästä on nyt kulunut kolmisen kuukautta, ja fiilikset on kyllä ihan toiset. Jumala on antanut minulle rauhan sydämeen, ja nyt tiedän, että kaikki menee niinkuin hän on suunnitellut. Esimerkiksi kahden ensimmäisen viikon jälkeen kohtasin täällä pitkästä aikaa mahtavan suomalaisen ystävän Jenkeistä. Hänen tapaamisensa rauhoitti mieltäni, ja oli ihana huomata, että ihmiset selviävät hengissä ulkomailla pitempiäkin aikoja. Opiskelen täällä ammattikoulun automekaniikkalinjalla. Täällä ammattikoulut ovat tosi huonomaineisia, ja koska täällä on erikseen katolisia yksityisiä kouluja, ajatellaan ettei amiksissa paljon uskovia löydy. Yllätyksekseni opettajani on uskossa, ja hänen ja muiden oppilaiden kanssa on ollut ihana rukoilla ja jutella uskonasioista. Asun täällä slummin vieressä. Siellä asuvien ihmisten elämä on joka päivä suurta kamppailua, ja joillakin ei välttämättä ole ketään, joka välittäisi. Silti joka sunnuntai slummin peltikattoisesta kirkosta raikuvat kovaa ylistyslaulut ja rukoukset. Veikkaan, että jos itse olisin samassa tilanteessa, en kyllä osaisi olla hirveän kiitollinen. Täällä olenkin tajunnut, miten Jumala on siunannut minua ihanilla ihmisillä elämässäni, Suomessa ja täällä. Jumala on antanut elämän sinullekin lahjaksi, ja hänellä on juuri oikeanlainen reitti juuri sinulle. Joka hetki hän on sinun vieressäsi ja pitää sinusta huolen. Kehotan sinua muistelemaan jotain nihkeetä hetkeä menneisyydessäsi, jotain asiaa, joka ei mennyt niinkuin olisit toivonut, ja pohdi onko siitä myöhemmin ollut jotenki hyötyä tai huomaatko sen auttaneen tai vahvistaneen sinua myöhemmin. Ihmisinä me jaksamme pyytää Jumalalta aina uutta ja lisää, mutta se kiitollisuus jää aina aika minimille. Muistetaan yhdessä kiittää Jumalaa kaikista hyvistä, meille itsestäänselvistäkin asioista, mitä hän on meille antanut, ja eletään yhdessä Jumalan lapsina. Bendiciones!

Nuotta 11 /2013

11


K a K S I Ta R I Na a

rosa Hautala, 20, taMpErE:

JEEsuksEN valo loistaa rooliN Ja kaMEraNkiN läpi Teksti Johanna Paasi, kuva Anu Köyhäjoki-Järvinen

NäyTTeleN VIlMa HaaVISToa Uusi päivä -sarjassa, minkä myötä jul-

kisuus on tullut osaksi elämääni. Alussa jännitti, millaista se on, mutta minulle julkisuus on ollut suurimmassa määrin positiivinen asia. Julkisuus on osa työtäni, mutta se ei ole osa minua. On pelkästään mukavaa, että kaiken ikäiset ihmiset uskaltavat tulla juttelemaan. Voin yhä ongelmitta kulkea löysissä vaatteissa kaupungilla, ilman meikkiä. Mitään paineita ei ole tullut siitä, että olen julkkis ja kristitty. Työssäni tapaan paljon taiteilijoita, jotka ovat ajatelleet uskon asioita paljon. He osaavat laittaa uskoni ja arvoni koetukselle, mutta toisaalta moni työpaikallani uskoo samoihin asioihin kanssani, ja he ovat minulle tosi läheisiä. Kristittyjä julkkiksia tarvittaisiin enemmänkin. Mielestäni on makeeta, että saan toimia idolina jollekin. Hahmoni on kiltti ja kunnollinen, ja jotkut ovatkin sanoneet, ettei ole ihme, että tähän rooliin on valittu uskova. Toiset katsojat ovat kertoneet, että ovat ajatelleet, että tuo näyttelijä on varmaankin uskossa. On siistiä, että Jeesuksen valo voi loistaa minusta roolin ja kamerankin läpi!

12

Nuotta 11 5 /2013 /2013 | | www.nuotta.com www.nuotta.com

”Kristittyjä julkkiksia tarvittaisiin enemmänkin.”


olli HElENius, vaNtaa:

Musiikki oN tEHtävä, JoNka JuMala oN MiNullE aNtaNut Teksti Johanna Paasi, kuva Ville Juurikkala

”Ihmiset ovat tunnistaneet kaduilla ja antaneet palautetta musiikistani.”

oleN SoITTaNuT vuosien varrella useissa gospelkokoonpanoissa ja tehnyt musiikkia soolona. Viime tammikuussa julkaisin levyn suuren levy-yhtiön kautta, jonka myötä olen saanut radioaikaa myös kaupallisilla radiokanavilla. En silti koe saaneeni sen suurempaa julkisuutta, mutta toki jonkin verran ihmiset nykyään tunnistavat kadulla. Se on ollut vain positiivista, koska yleensä ihmiset ovat tulleet antamaan palautetta musiikistani. Muusikkona on tärkeää, että saan julkisuutta, sillä sen kautta olen saanut musiikilleni uusiakin kuulijoita. Jos ajattelen musiikintekijän elämää työn näkökulmasta, voin sanoa, että se on aika yksinäistä puuhaa. Työpaikkanani ovat työhuone kotona sekä keikkapaikat. Julkisuus ei ole muuttanut mitenkään elämääni, sillä en koe olevani julkkis. Myöskään mitään paineita en ole kokenut siitä, että olen uskossa. Musiikki on tehtävä, jonka Jumala on minulle antanut. Usko näkyy työssäni ja hyvä niin!

Nuotta /2013 Nuotta 11 11/2013

13


N uoT TaTu b e Petra Tikka

Nuotta Tube

Lataa Lähimmäinen-elokuva on nähtävissä 16.11.2013 alkaen osoitteessa nuotta.com/lahimmainen

GodFM Kadonnut tekijä: FlandreDoll

Love Them Like Jesus (Casting Crowns) tekijä: lyricalpraise

Lähimmäinen - Nuotta.com 2013 Nuottacom

Kaikki kommentit

Ninni123: Tosi hyvä ja puhutteleva video, toivottavasti laittaa jokaisen ajattelemaan sitä, miten suhtautuu näihin kodittomiin ’’spurguihin’’. Vaikka olenkin uskovainen ja sanoma lähimmäisen rakkaudesta on tuttua, silti tuntuu että jos tällainen tilanne tulisi oikeasti vastaan, saattaisin hyvinkin olla pelkästään se sivustaseuraaja =( asdfgh: hohhoijaa taas. mun oma mielipide tästä on se, että nämä spurgut ei voi siitä niiden nykyisestä elämäntilanteesta syyttää ketään muuta kuin itteensä, ja itse he ovat sen kaiken kurjuuden itselle aiheuttaneet. miks mun siis pitäis auttaa niitä jotka on itse itsensä ajaneet tuohon tilaan???? 21Jenni: @asdfgh Tuskin tämäkään kaveri on yhtenä päivänä ajatellut että ’’rupeankin tästä kodittomaksi ja alan kerjäämään elantoni toisilta ihmisiltä’’ -.- Se, että ihminen ajautuu tuohon tilaan on monien sattumien summa ja se ei todellakaan johdu pelkästään ihmisestä itsestä. asdfgh: @21Jenni no ehkä ei oo ajatellut, mutta mun mielipiteeni pysyy sun kommentista huolimatta. 21Jenni: @asdfgh Sulla voi olla oma mielipiteesi asiasta, mutta ’’Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. ’’ Hepr. 10:24 :) HopeFaithLove: Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. --Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 1. Joh. 4:7–8,10 :)

14

Nuotta 11 11/2013 /2013 || www.nuotta.com www.nuotta.com

Painajainen - Nuotan lyhytelokuva tekijä: nuottacom

Tie-lyhytelokuva Nuotta.com 2013 tekijä: nuottacom

TOIVO: U48 2011 Nuotta.com tekijä: nuottacom


a3

Nuotta 11 /2013

15


N äy Tö N pa I K K a Lauri Heikkilä ja Maria Räty

lista ia Hansakortte sä pari korttel es m po dä n sy te n or ru Tu ias nu elävä ja toimel ä m Tä . ta Itään sijaitsee un rik än Lutterin pe rukka nimeltä ten porukka ko yön Turun nuor ot is yh an av Sleyn nuor uk m ja ntaisin Sanan kokoonnukoontuu perja Sunnuntaisin . sä is ke er m -kirkolla er dessäolon th Lu ikassa Turun pa yhsa as m sa taan . Viikolla ollaan 8:ssa messuun rin tte Lu n ne Puutarhakatu En . sä isissa merkeis nuorten teyksissä erila lkivat nimellä ku t lla ni te or o Vainio, Tim än tä perikuntaa nu inen oli nimel ilä rts ke iäs n Er kertsi. koulupäivä ta lättäen kesken Eu oi sv joka muutti yl a ka muistojuhlast vaaseen. Timon viikonloppuen lin til is kr roopan suurin Näkyvissä olla oli Maata tapahtuma. Tim seuraaporukalla, joka – samoin tällä peririn tte Lu itä, mitä vassa kertoo si htuu... kunnassa tapa

LUTTERIN PERIKUNTA, TURKU

LUTTERIN PERIKUNNASSA

SAA KOKEA ITSENSÄ RAKASTETUKSI "TeRVeISIä VIlIpISTä", "Vihas-

ta katkeruuteen ja niin edelleen" – lintubongarimme ja rakas pastorimme Balta taiteilee uusia aiheita Lutterin perikunnan nuorteniltoihin. Illat järjestetään Turun keskustassa Lutherin kirkolla eli Lutskulla. Meillä on kirkon bunkkerissa oma valtakuntamme iltoja varten. Sohvat kiertävät seiniä, patjoja on vino pino nurkassa ja musavehkeitä löytyy useammallekin osaajalle. Juho Toivonen ja Anna Le Bihan

löysivät tiensä nuorteniltoihin riparin jälkeen. Uudet ystävät saivat heidät lähtemään perjantai-iltaisin Lutskulle, ja edelleenkin, kahden vuoden jälkeen, he suuntaavat kulkunsa sinne joka perjantai. – Siellä on ihmisiä, joista välitän aidosti. Lisäksi Jumalan Sanaa on hienoa kuulla raskaan viikon jälkeen, Anna toteaa. Juho jatkaa: – Siellä saa kokea itsensä rakastetuksi. Tuore perikuntalainen Eero Uu-

sitalo astui Annan ja Juhon tavoin Lutskun ovista ensimmäistä kertaa rippileirinsä jälkeen. Eerolle perikunta on paikka, jossa tärkeimpiä asioita ovat ystävät ja Sana. – Ja ruoka, Eero lisää virnistäen. Eero on oikeassa: iltamme koostuvat laulusta, rukouksesta, opetuksesta, leikistä ja mahtavaakin mahtavammasta iltapalasta. Joka toinen viikko on iltamessu, jossa nautitaan ehtoollista. Lisäksi monista illoista löytyy jotain spesiaalia.

Olemme kokeneet muun muassa Oudon levyraadin, miekkailuopetusta, leffailtoja ja NHL-XBOX -illan. Eikä siinä vielä kaikki. Perikunnalla on myös omat viikonloppuleirinsä, keväisin Legendaarinen Vappuleiri ja syksyisin Sissileiri, jotka ovat avoinna kaikille, jotka haluavat kokea jotain ikimuistoista. Sydämellisesti tervetuloa, Lutterin perikunta

”Siellä on ihmisiä, joista välitän aidosti. Lisäksi Jumalan Sanaa on hienoa kuulla raskaan viikon jälkeen.”

16

Nuotta 11 /2013 | www.nuotta.com


Tä S Tä pu H uTa a N

Teksti Roosa Ylikoski, kuva Tuulia Taipale

Itämainen oppi KIeHTOO JA KOuKuTTAA Kumare-dokumenttielokuvassa Vikram Gandhi tekeytyy guruksi ja päättää lähteä Amerikkaan katsomaan, uskovatko ihmiset hänen tekaistuun filosofiaansa – ja uskovathan he.

D

okumenttielokuva Kumare on todellakin tyhjyyden meidän sisällämme pystyy täyttämään mielenkiintoista katsottavaa. Se herättää vain Jumala. Ja koska yhä useammat länsimaalaimiettimään, mikä ihme näissä itämaisissa set ovat päättäneet olla välittämättä Jumalasta, liikkeissä vetää ihmisiä puoleensa. Niitähän tulee he etsivät tyhjyydelle muuta täyttäjää. Mikä olisikaan meidän kiireisessä ja tylsäsSuomeenkin jatkuvalla syötöllä, ja yhä useammat ihmiset hullaantuvat esimerkiksi joogaan tietäsäkin yhteiskunnassamme oivempi keino löytää mättä, että se on muutakin kuin tavallista urheielämälleen mielenkiintoista sisältöä, kuin ottaa lua. vastaan salaperäisen gurun opit? Varsinkin kun Dokumenttia katsoessa järkytti myöskin itämaisiin oppeihin usein liittyy jumalallisuuden löytyminen omasta itsestämme. Onhan houkuthuomata, kuinka helposti ihmiset uskoivat guru Kumaren voimaan. Vaikka guru itse sanoi oletelevaa löytää jumala itsestään, silloin ei tarvitse vansa huijari ja illuusiota, ihmiset väittivät koluottaa muuhun kuin itseensä. Ja korkeintaan guruunsa, joka on ohjannut ihmisen kevansa gurun taoman jumaluutensa lähteelle. vallista kuolevaista Monet valegurut tavoittelevat Se, mitä meidän on muistetsuurempana. Moni sitä, mitä ihmiset yleensä tava on se, että gurut ovat vain kertoi tunteneensa tavoittelevat täyttääkseen ihmisiä. Kun verrataan omaa, välitöntä yhteyttä henkilökohtaista filosofiaansa guruun; vielä suuJumalan paikan elämässään: rempi määrä ihmirahaa, seksiä, valtaa ja mainetta. levittävää karismaattista gurua ja jo vuosisatoja ihmisiä auttasiä koki saavansa nutta evankeliumia, kumpi ongurulta apua. kaan luotettavampi? Miten ihmeessä Gandhin oli niin helppo huijata ihmisiä gurun roolissa ollessaan? Ihmisethän luoTeTTaVaMpI KuIN ValeGuRuT suorastaan itse loivat Kumarelle jumalallisemEvankeliumi on julkista, ja sitä yritetäänkin leman olemuksen. Guru itse ei missään vaiheessa vittää mahdollisimman monien kuultavaksi, kun väittänyt olevansa mitään muuta kuin ihminen. taas erilaisissa itämaisten oppien ympärille raHänen seuraajansa päättivät itse uskoa kuten kentuvissa kulteissa niiden salaisuudet uskotaan uskoivat. vain tarkoin syynätylle joukolle. Lisäksi itämaiset ValHeeSTa TäyTeTTä TyHjyyTeeN opit vaativat ihmistä muuttamaan itseään paTotuus on se, että syntiinlankeemuksen jälkeisen remmaksi ennen kuin hän voi löytää jumalan.

Sen sijaan evankeliumin mukaan ihminen löytää Jumalan ja muuttuu vasta sitten paremmaksi: evankeliumi ei vaadi mitään, mutta se antaa kaiken. Kuten Matteus 7:15 sanoo, ”Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia.” Monet gurut ja muut epäilyttävämmät hengelliset

Evankeliumi ei vaadi mitään, mutta se antaa kaiken. johtajat saattavat vaikuttaa harmittomilta ja viisailta ihmisiltä, jotka tarjoavat ratkaisun elämän ongelmiin. Ulkokuori kuitenkin hämää, ja sen alta paljastuu tavallinen ihminen. Usein tavallinen ihminen, jonka motiivi on muu kuin auttaminen. Monet valegurut tavoittelevat sitä, mitä ihmiset yleensä tavoittelevat täyttääkseen Jumalan paikan elämässään: rahaa, seksiä, valtaa ja mainetta. Ainoa mitä Jeesus tavoittelee, on pelastus meille.

Artikkelissa mainittu Docventures-dokumentti Kumaresta on esitetty ke 28.8.2013, katsottavissa Yle Areenassa 18.12.2013 asti: areena.yle.fi/tv/1984434 Nuotta 11 /2013

17


R a a M aTu N o pp I l a a Na

Mestaripiirros RAAMATUN VALOSSA Toimittaneet Jukka Peura ja Tea Ikonen, kuva Henni-Säde Kopperi

Radioissamme soi useita sellaisia lauluja, joiden sanoitukset kuulostavat hyvin hengelliseltä. Joku voisi luulla näitä kappaleita jopa gospeliksi, mutta mikä erottaa ne gospelista vai erottaako mikään? Raamatun oppilaana -palsta alkaa pohtia näitä lauluja Sanan valossa, Sarasteen kosketinsoittajan, viittä vaille teologian maisterin, Antti Koskenniemen kanssa. Ensimmäisenä syyniin pääsee laulu nimeltä Mestaripiirros.

e

gotrippi-bändin uudella albumilla kuullaan jo entuudestaan tuttu kappale nimeltään Mestaripiirros, jonka on jo aiemmin tehnyt tutuksi Anna Puu esikoisalbumillaan Anna Puu vuonna 2009. Kappaleen alussa lauletaan siitä, kuinka Luoja on tehnyt sinut! Onko sanoituksissa kuitenkin ristiriitoja, kun tutkimme sanoituksia Raamatun näkökulmasta? Loppupuolella kappaletta lauletaan, ettei sinuun päde kuolevaisten lait ja kuin-

ka kaikki Luojan epäilijät rupeaisi uskomaan jos he edes kerran näkisivät sinut! Ainakaan minun näkeminen ei ketään epäilijää saa uskomaan Luojaan, luulisin! Mitä mestaripiirroksen sanoituksesta tuumaa Sarasteen kosketinsoittaja ja viittä vaille teologian maisteri Antti Koskenniemi? Annetaan Antin kertoa meille mikä sanoituksissa mättää vai mättääkö mikään? Voiko mestaripiirrosta pitää gospelina?

Mitä ajatuksia biisin sanat herättävät ensimmäisenä?

la syntiin. Mestaripiirrokseen tuli tahra. Nyt tunnemme nämä kuolevaisten lait väsymyksessämme, kivussa ja vaikkapa hautajaisissa – ja ennen kaikkea siinä, että emme pysty elämään rakastaen Jumalaa ja muita ihmisiä enemmän kuin itseämme. Sitähän se synti on.

Mestaripiirros kuvaa kauniisti ja osuvasti sitä, kuinka huolella Jumala on meistä jokaisen luonut. Jos ajattelet vaikkapa tälläkin hetkellä elimistössäsi tapahtuvien hämmästyttävien fysikaalisten ja kemiallisten reaktioiden käsittämätöntä määrää, saatat saada pienen aavistuksen siitä, kuinka paljon suunnittelemista ja taitoa valmistamisesi vaatii. Sekin on vasta alkua; ihmisessä on valtava määrä sellaista, jota emme oikein pysty ymmärtämään. Ja kun vilkaiset ympärillesi, huomaat, ettemme todellakaan ole mitään liukuhihnakamaa, vaan jokainen on omanlaisensa ihmeellinen mestaripiirros.

Mitä Raamattu kertoo ihmisen luomisesta tai luomistyöstä ylipäätään? Mitä samaa löytyy Mestaripiirroksen sanoituksesta?

Raamattu muistelee ensimmäisten ihmisten luomista kutakuinkin biisin kuvailemalla tavalla. Luomiskertomus ei tietenkään puhu piirtämisestä, eikä kerro Jumalan antaneen meille ihan kokonaista päivää, mutta kertoo kylläkin, että ihmisen luotiin viimeisenä – sellaisena, jota varten kaikki muu oli jo tehty. Raamattu kertoo myös Jumalan katsoneen kaikkea luotuaan, siis myös ihmistä, ja todenneen: näin on hyvä. Jos täydellinen, hyvä ja viisas Jumala on voinut olla tyytyväinen työnsä jälkeen ihmisen valmistuttua, ei meillä pitäisi olla paljoa valittamista! Toki Mestaripiirros liittää Luojaan ihmismäisiä piirteitä, jotka saattavat tuntua oudoilta, mutta ehkäpä se sallitaan runokielessä.

Millaiseen olentoon pätevät Raamatun valossa neljännen säkeistön sanat, vai pätevätkö kehenkään tai mihinkään? Voivatko ne päteä milloinkaan ihmiseen?

Emme aina ole kummoisiakaan todistuskappaleita Jumalan olemassaolosta. Kristillinen usko ei kuitenkaan onneksi perustu siihen, että uskovaiset vain nyt sattuvat olemaan niin mahtavia heppuja, vaan siihen, että Jumala astui maailmaan ja sovitti typerät ja suuret syntimme Jeesuksen kuollessa ristillä. Siinä on mestarillista piirtämistä ja luomista suurempi osoitus Jumalan rakkaudesta sinua kohtaan; hän oli valmis puolestasi vaikka mihin.

Mitä uskoa kristillinen usko siis on?

Emme siis usko itseemme emmekä johonkin kauas avaruuden perukoille kätkeyneeseen Luojaan – vaan Jeesukseen. joka jätti taivaan kirkkauden, syntyi seimeen, kuoli ristillä ja nousi haudastaan viedäkseen sinut kerran taivaaseen. Siellä olemme taas ilman synnin tahraa – todellisia mestaripiirroksia!

Millainen on jumalan suhde luotuihinsa Raamatun mukaan?

Myös ensimmäisten ihmisten piirroksen viereen Luoja kirjoitti: näihin eivät päde kuolevaisten lait. Avasimme kuitenkin niille oven lankeamal-

18

Nuotta 11 /2013 | www.nuotta.com

Antti Koskenniemi


K aTuG a l lu pp I Koonnut Sakari Miettinen

Sinä päivänä kun Luoja teki sinut Hän ei muuta tehnytkään Heräs aikaisin, otti kynän käteen Rupes siinä piirtämään Päivä kului, mut hetkenkään lepoa Piirtäjä ei kaivannut Aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut Mestari valmisti sut Se kuva oli kaunis Oi, ihme suorastaan Muodon jumalaisen sai Kuvan viereen hän merkkas ettei suhun Päde kuolevaisten lait

Mitä tekisit tullaksesi

kuuluisaksi? Matias Piittala: – Tekisin monia asioita, mm. harjoittelisin paljon. Tässä tapauksessa rumpujen soittoa.

Niille jotka yhä epäilevät Luojaa Sanon vastaukseksi vaan Että jos ne edes kerran näkis sinut Kaikki rupeis uskomaan Antti Raininko: – Yrittäisin päästä televisioon.

Teksti Mariska

Veera Korpinen: – Kaikkea! Hyvän maun rajoissa, siis. Mutta yrittäisin kaikesta huolimatta pysyä nöyränä. Ja vaikka kuuluisuus olisikin hienoa, rikkaus ja maine eivät ole elämässäni tärkeimmällä sijalla.

Ada Ylönen: – Minulla ei ole suurta hinkua tulla kuuluisaksi. Mutta jos haluaisin tulla, osallistuisin todennäköisesti laulukilpailuun.

Susanna Keskinen: – En tiedä. Tekisin jotain järkevää, mikä saisi paljon huomiota. Tai sitten hakeutuisin jonnekin, jossa saisin huomiota, esim. nuorisovaltuustoon.

Nuotta 11 /2013

19


H y V채 K yS y M yS

20

Nuotta 8 11/2013 /2013 | | www.nuotta.com www.nuotta.com

Lue lis채채 vapaudesta: nuotta.com/helmi/helmikristityn-vapaudesta


H y Vä K yS y M yS

Kuka on vapaa? Teksti Susanna Sarimaa, kuva Henni-Säde Kopperi

Jokainen meistä haluaa olla vapaa. Tie todelliseen vapauteen löytyy Raamatusta.

V

apaus voi tarkoittaa ihmisille monia asioita. Jollekin vapautta on päästä vankilasta ja jättää sellinsä kalterit taakse. Toiselle se on oikeus tehdä, mitä haluaa. Kolmannelle abstrakti taulu, jonka nimi on vapaus. Vapauden voi kuvitella löytäneensä ilman, että on todellisesta vapaudesta kuullutkaan. Siihen on vain yksi tie. Se on Jeesus Kristus.

ämme, koska kukaan ei Ratkaisu oli Jeesus. Jeesus ole koskaan kehunut tai teki kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan meistä vapaita. joku on kiusannut meitä, Jeesus vapaaehtoisesti joisVangille köysi, joka heitetään kantaa syyllisyyttä jois antoi pois oman tapahvankilan muurin yli, on mahdoltakin vanhoista tapah vapautensa, jotta meistä toimimlisuus vapauteen. Synnin vantumista, joissa toimim voisi tulla vapaita. gille se on Golgatan risti, joka me väärin, pelätä asioita, toi anteeksiannon ja pelastukja näin menettää jotakin sen. Jeesus vapaaehtoisesti anelämästämme. jeeSuS VapauTTI SyNNeISTä toi pois oman vapautensa, jotta Lohdullista on kuiten”Vapauteen Kristus meidät vapautti”, Paavali julis- meistä voisi tulla vapaita. Millaista rakkautta! kin se, että vaikka onnistumme saamaan itsemMaailmasta ja historiasta löytyy ihmisiä, jotka me kuinka pahoihin kahleisiin tahansa, Jeesus voi taa galatalaiskirjeessä (Gal. 5:1). Ilman Jeesusta ei ovat olleet valmiita menemään katkaista kaikki kahleet. Hänen vapautuksensa ei ole vapautta. Aikojen alussa vankilaan toisen sijasta. Mutta ollut voimassa vain sinä päivänä, kun hänet nauihminen oli kyllä vapaa niin ot- lattiin ristille, vaan Jeesus tahtoo vapauttaa meitä yksikään ihminen ei kykenisi ot kuin taivaan lintu, kuten sapääl- joka päivä, aina kun häntä tarvitsemme ja rukouktamaan maailman syntejä pääl nonta kuuluu. Jumalan luoVapauden toinen massa paratiisissa häntä ei leen. Siihen tarvittiin Jumalan sessa hänen puoleensa käännymme. puoli on vastuu. rajoitettu kuin yhdellä asiPoikaa. ”Jos poika vapauttaa teialla – älä syö tästä puusta dät, te olette todella vapaita.” (Joh. VapauS TeHdä SuuRIa voim- Millaista on elää vapautettuna Jeesukseen usko– mutta se oli ylivoimainen 8: 36.) Uskomalla häneen voim me päästä eräänä päivänä Juma- vana? Se on täyttä elämää. Ei vain lillumista aurajoitus siedettäväksi. Ihminen antoi synnin tulla elämäänsä ja sydämeensä lan luokse. Saavuttaessamme Taivaan ja ikuisen tuuden tilassa, vaan Jumalan tahdon toteuttaelämän olemme lopullisesti vapaita. mista. Jumala vapautti meidät erityisesti jotakin ja samalla menetti vapautensa. varten. Elämään hänen yhteydessään ja suunniMiksi synti estää meitä olemasta vapaita? Siktelmassaan. si, että se tekee meistä vankejaan. Se vangitsee VoIMaSSa joKa päIVä sydämemme ja mielemme. Vapauden vastakohta Maailmassa emme pääse, vaikka yrittäisimme Vapauden toinen puoli on vastuu. Ei vain itseson vankeus. Synti tulee helposti talon isännäksi ja parhaamme, koskaan täysin virheistämme eroon. tämme, vaan myös toisista ihmisistä. Jälleen gatekee meistä renkejä ja piikojaan. Jopa orjiaan, niin Paavali kuitenkin rohkaisee: ”Pysykää siis luji- latalaiskirje on kullan arvoinen: ”Teidät on kutsutna älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.” tu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden pahalta kuin se tuntuu ja kuulostaakin. Syntiinlankeemuksessa ihmisen kestettäväksi (Gal.5:1.) Galatan seurakuntalaisille oli käynyt niin, varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, tuli muitakin asioita: riippuvuudet, pelko, häpeä, sillä he tuijottivat liikaa lakia ja unohtivat armon. vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne.” (Gal. 5:13.) syyllisyys, sairaudet. Ne kaikki saavat aikaan sen, He eivät osanneetkaan olla vapaita, vaikka Jeesus Tehtävämme on sielujen voittaminen. Se on ettemme voi kokea itseämme vapaiksi. Mutta Ju- oli heidät vapauttanut. elämää suurempi hetki, kun joku ihminen saa vaMeillä uskovilla on erilaisia asioita, jotka mei- pautua ja löytää Jeesuksen. mala on täysin hyvä ja täynnä armoa ja päätti antaa uuden mahdollisuuden, näyttää tien vapau- tä ikään kuin kahlitsevat. Voimme suorittaa liikaa, toistuvasti sortua johonkin syntiin, hävetä itseteen.

e le M e NTa l Salla Santapukki

Jeesus tahtoo vapauttaa meitä joka päivä, aina kun häntä tarvitsemme. Nuotta 11 /2013

21


N uoTa N R I S T I K Ko Laatinut Mikko Piiroinen

Ristikon ratkaisuna toimii numeroiduista ruuduista muodostuva Maata n채kyviss채 -festareiden esiintyj채.

Ratkaisu seuraavan Nuotan tapahtumatorilla.

22

Nuotta 11 /2013 | www.nuotta.com


Nuotta 11 /2013

Kuva Siiri Virtanen

23



“Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.” Kuva Janina Kotti

Gal 5:1


26

Nuotta 11 /2013 | www.nuotta.com


S a R j a K u VaT Pekka Rahkonen Satu Eronen Petri Pelkonen

Jaak. 1:5 Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan.

2. Aikak.15:7 Mutta te olkaa lujat älkääkä antako kättenne vaipua, sillä teidän työllänne on palkkansa.

2. Moos. 31:3 Ja minä olen täyttänyt hänet Jumalan hengellä, taidollisuudella, ymmärryksellä, tiedolla ja kaikkinaisella kätevyydellä.

2. Tim. 2:6 Peltomiehen, joka vaivaa näkee, tulee ennen muita päästä osalliseksi hedelmistä. Nuotta 11 /2013

27


RaaMIS

vapaaNa vAlOKeIlAssA Teksti Juha Heinonen, kuva Tuulia Taipale

Meistä ihmisistä on tärkeää tulla huomatuksi. Tosi-tv-ohjelmiin on tunkua. Unelma-ammattien joukkoon on lentoemännän, palomiehen ja lakaisukoneen kuljettajan lisäksi liitetty uutena ammattina julkkis. Ajattelemme, että olemme oikeasti olemassa sitten, kun meidät huomataan ja meitä ihaillaan.

O

lisi järkyttävää olla näkymätön. Jos kukaan ei huomaa meitä, ajattelemme olevamme tarpeettomia. Sinulle, joka näet tänään vaivaa tullaksesi nähdyksi, kuuluu helpottava viesti: Sinut on jo huomattu, sinut on jo nähty. Sinut on nähnyt kaikkivaltias Jumala. Hän on sinun luojasi. Raamattu kertoo, että elämämme on Jumalan käsissä ja hänen tiedossaan ihan alusta asti. Jumala sanoi profeetta Jeremialle tätä kutsuessaan, että on tuntenut ja tiennyt hänet aina. ”Jo ennen kuin sinut äitisi kohdussa muovasin minä valitsin sinut”, sanoi Jumala ihmettelevälle profeetalle (Jer. 7:1–3). Jumala on nähnyt sinut jo äitisi kohdussa ja aiemminkin. Sinun ei tarvitse miettiä, miten tulisit nähdyksi, koska maailman Luoja on sinut jo nähnyt.

HäpeäSTä aaMuNKoITTooN

Millä silmällä Jumala meitä katselee? Tirkisteleekö hän meitä ankaralla silmällä? Vilkaiseeko välinpitämättömästi vai onko hän oikeasti meistä kiinnostunut? Ihminen joutuu lähtökohtaisesti aika pienelle paikalle pyhän Jumalan suuruuden edessä. Olemme syntisiä ja Jumalan silmien eteen ei voi tulla mitään epäpuhdasta. Siksi kukaan ei ole nähnyt Jumalaa kasvoista kasvoihin.

Jos kukaan ei huomaa meitä, ajattelemme olevamme tarpeettomia. Vaikka elämämme on epätäydellistä ja vajavaista, niin Jumala ei pelaa kanssamme pudotuspelejä eikä katso meitä pahalla silmällä. Hän katselee meitä rakkauden silmin. Raamattu kertoo, että suurinta on rakkaus. Tällä tarkoitetaan juuri Jumalan rakkautta meitä kohtaan. Jumala katsoo meitä rakastavasti, koska hän on meidät luonut. Luomiskertomus kertoo, kuinka Jumala viimeisenä loi ihminen sijaisekseen, viljelemään ja varje-

28

Nuotta 11 /2013 | www.nuotta.com

lemaan maailmaa. Syntiinlankeemus kertoo koruttomasti ja ilman kiihkoa miten ihminen teki virheen. Syntiinlankeemuksessa maailmaan tuli synti, pelko ja häpeä. Ihmeellinen ja täydellinen Jumalan rakkkaus antaa kuitenkin toivon kipeytemme ja heikkoutemme keskelle. Tämän rakkauden silmin Jumala katselee meitä hyväksyvästi ja ihaillen.

Millä silmällä Jumala meitä katselee? Tirkisteleekö hän meitä ankaralla silmällä? MINä oleN IHMe

Psalmin kirjoittaja suorastaan intoilee psalmissa 139 sillä, miten Jumala näkee hänen elämänsä aina. Psalmin kirjoittaja kelailee omaa elämäänsä Jumalan yhteydessä ja toteaa olevansa suuri ihme ja kiittää Jumalaa siitä. Tässä piilee suuri rohkaisu meille, sillä tämä psalmi paljastaa Jumalan rakkauden seurauksen käytännössä. Pieni ihminen tajuaa olevansa ainutlaatunen ja korvaamaton ihminen, Jumalan kuva. Tätä arvoa ei mikään eikä kukaan voi viedä meiltä pois. Me emme myöskään saa missään tilanteessa suhtutua lähimäisiimme väheksyvästi. Saamme iloita ainutlaatuisuudestamme ja seurailla psalmin tavoin, miten ja missä Jumala kanssamme kulkee. Jumalaa emme pääse piiloon missään. Kyynisellä kulkijalla herää kysymys, miten on mahdollista, että kaiken näkevä Jumala katsoo meitä ihailevasti ja hyväksyvästi. Loppupeleissä olemme syntisyytemme kanssa hukassa, jos koetamme selviytyä yksin. Jumalan kymmenen käskyn lamppu paljastaa synnin synniksi ja kertoo meille, että olemme ilman toivoa. Isossa valokeilassa on kuitenkin evankeliumi, ilosanoma Jeesuksesta. Se vapauttaa meidät, saamme virheemme ja syntimme anteeksi. Tämä kaikki tapahtuu lahjana, se on armoa.

Kysymyksiä 1. Jumala sanoo Profeetta Jeremialle, että valitsi tämän jo ennen kun oli tämän äidin kohdussa muovannut (Jer. 7:1–3). Mitä nuo sanat kertovat meille, kun mietimme omaa elämäämme ja tarpeellisuuttamme? 2. Mitä sinulle merkitsee että olet Jumalan kuva? Aiheuttaako se : a. kiitollisuutta? b. paineita? 3. Psalmin kirjoittaja toteaa psalmissa 139, että Jumala näkee hänet joka tilanteessa ja joka paikassa. Silti hän on Jumalan silmissä ihme. Miten se on mahdollista? 4. Mitä psalmi kertoo Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan? 5. Miksi Paavali halusi tietää korinttilaisten luona vain ristiinnaulitusta Jeesuksesta? 6. Mitä Jeesuksen sanat, ”minun armoni riittää”, lupaavat ja merkitsevät sinulle?


lue: pS al M I 13 9 :7 -1 8 1. Ko R. 2: 15

Armo on jotain sellaista, jota emme ansaitse, mutta jonka saamme omistaa omalle kohdallemme.

aRMoN KaNSSa ValoSSa

Entäpä silloin, kun ahdistukset, pelot ja synnit uhkaavat viedä ilon ja pelastusvarmuuden mukanaan? Silloin ei pidä jämähtää omaan syntisyyteen, vaan muistaa, että armon seurauksena olet vapaa ja valokeilassa. Paavali manasi omaa heikkouttaan ja huonouttaan, ja Jumala sanoi hänelle ”Minun armoni riittää sinulle.” (2. Kor. 12.) Sinun ei tarvitse olla parempi tai sosiaalisempi, juuri tuollaisena kelpaat. Juuri tuollaisena olet korvaamattoman arvokas. Tuon saman viestin varassa sinäkin saat kulkea. Jumalan armo riittää. Siksi saat olla vapaana valokeilassa.

Armon seurauksena olet vapaa ja valokeilassa.

Paavali on suuri Jumalan mies, joka koki heikoutta ja pienuutta monessa kohtaa. Hän kertoo korinttilaisille, kuinka tuli heidän luokseen arkana ja varovaisena. Hänellä oli heidän luonaan vain yksi asia, jonka hän halusi tietää. Hän halusi nähdä ristillä roikkuvan Jeesuksen. Miksi näin? Vain Jeesus pystyi antamaan armosta pelastuksen. Armo on siis ansaitsematon rakkaus minun osakseni. Tämä armo palauttaa meidät elämään Jumalan yhteudessä vapaana. Emme tarvitse tosi-tv.tä emmekä ihmisten ihalua. Kelpaamme Jeesuksen tähden tämmöisenä Jumalalle.

Rukous: Rakas Taivaan isä Kiitän siitä että näet ja huomaat minut joka päivä. Kiitän siitä, että sinun luonasi on aina minulle tilaa. Kiitos suuresta rakkaudestasi ja siitä, että armosi riittää. Kiitän siitä, että maksoit minusta kalliin hinnan, kun lähetit poikasi kuolemaan vuokseni. Kiitän siitä, että näet minut korvaamattoman arvokkaana. Kiitos tästä erinoimaisesta osastani sinun ainutlaatuisena lapsenasi.

Nuotta 11 /2013

29


Te S T I

Laatinut Hanna Pekkanen, kuva Leah-Anne Thompson /123rf.com

Selviytyjät apostolien aikana

1

Apostolien teoissa on jännittäviä kertomuksia alkuseurakunnan elämästä. Tässä testissä asetut Raamatun henkilöiden asemaan ja joudut tiukkoihin tilanteisiin. Mihin valintasi johtaa? (Ap.t. 4:32–5:11) Olet Ananias. Olet juuri myynyt omistamasi maatilan. Mitä teet?

Luovutat koko kauppasumman apostolien haltuun.

Luovutat osan rahoista apostolien haltuun, mutta ilmoitat kauppasumman olleen todellista pienempi ja pidät loput rahat itselläsi. Puolisosi on juonessa mukana.

3

Olet Pietari. Herodes on laittanut sinut telkien taakse. Sinua vartioi 16 sotilasta. Yöllä nukut kahden sotilaan välissä, kaksilla kahleilla sidottuna. Yhtäkkiä Herran enkeli töytäisee sinut hereille ja kahleet putoavat käsistäsi.

5 30

(Ap.t. 9: 36–42) Olet Tabita, uskova nainen Joppen kaupungista. Valmistat vaatteita ja avustat köyhiä. Sairastut ja kuolet. Pietari kutsutaan paikalle. Hän polvistuu ja rukoilee. Pietari sanoo: ”Tabita, nouse!” Mitä teet?

Avaat silmäsi ja nouset istumaan. Sinut on herätetty kuolleista!

(Ap.t. 12:1–19)

Toteat, että tämän täytyy olla unta. Käännät kylkeä, sikäli kuin se on kahden vartijan välissä mahdollista, ja jäät odottamaan tuomiotasi.

2

Saat todistaa Jumalan hyvyydestä paitsi palvelutyölläsi, myös elämälläsi. Jatka kysymykseen 3.

Toteat, että tämän täytyy olla unta. Toimit kuitenkin enkelin ohjeiden mukaan ja kävelet vartijoiden ohi ulos.

4

Kaikki on yhteistä uskoville, ja apostolit antavat yhteisistä varoista rahaa kaikille tarvitseville. Jatka kysymykseen 2.

Et reagoi mihinkään, olethan kuollut. Vasta ulkona tajuat, että tämä tapahtui oikeasti. Jatkat tehtävääsi Jeesuksen lähettiläänä: marttyyrikuolemasi aika tulee paljon myöhemmin (Joh. 21:18–19). Jatka kysymykseen 4.

(Ap.t. 14:8–20) Olet Barnabas, Paavalin työtoveri. Julistat evankeliumia Lystrassa. Kun Paavali parantaa ramman miehen, paikalliset ajattelevat, että te kaksi olette jumalia. Zeuksen temppelin pappi ryhtyy toimittamaan uhria teille. Mitä teet?

Repäisette kumpikin vaatteenne ja teette selväksi, että ette ole mitään pakanajumalia, vaan tavallisia ihmisiä, jotka uskovat elävään Jumalaan.

Saatte vaivoin estetyksi uhraamisen. Jatka kysymykseen 5.

Otat tyytyväisenä vastaan kansan palvonnan. Johan tässä on ehditty kärsiä vaikeuksia ja vastustusta!

(Ap.t. 28:1–6) Olet Paavali. Olet vangittuna, ja sinua ollaan viemässä kohti Roomaa. Laivan jouduttua haaksirikkoon olette päätyneet Maltan saarelle. Keräät risuja lisätäksesi puita nuotioon. Yhtäkkiä risuista sinkoaa kyy, joka tarrautuu käteesi.

Nuotta 11 /2013 | www.nuotta.com

Ravistat käärmeen tuleen ja jatkat puuhiasi. Jeesushan lupasi, että myrkkykäärme ei vahingoita evankeliumin julistajaa (Mark. 16:15–18).

Jäät henkiin ja saat todistaa Jeesuksesta vielä monessa paikassa, myös Roomassa. Siellä sinut lopulta surmataan uskosi tähden. Sinulle on kuitenkin tärkeintä, että saat tuottaa kunniaa Kristukselle (Fil. 1:20–21).


EVANKELISET OPISKELIJAT Oletko kotia vailla? Uhkaako koti-ikävä uudella opiskelupaikkakunnalla? Vai haluatko tulla pistäytymään kylässä? Meillä ollaan kuin kotona ystävien ja Jumalan seurassa. Tervetuloa! Viikoittaiset Evankelisten opiskelijoiden illat 11 paikkakunnalla ympäri Suomen. Tsekkaa uudet nettisivumme osoitteessa eo.sley.fi!

Pysyt kuolleena. Elämäsi päättyy pian. Herodes löytää kyllä syyn mestauttaa sinut, samoin kuin hän teki Jaakobille, Johanneksen veljelle. Pyhä Henki paljastaa valheenne. Kuolette molemmat siihen paikkaan. Sinulle käy kuten Herodekselle: Herran enkeli lyö sinua, koska et antanut kunniaa Jumalalle. Madot syövät sinut ja heität henkesi. (ks. Ap.t. 12:20–23)

kuolEMa

IKUINEN ELÄMÄ


7 SeITSeMäN

tilannetta,

joissa jumala näkee sinut

Maata Näkyvissä -festareilla Teksti Hilla Ryösö, kuvat Maata Näkyvissä -festarit ellei toisin mainita

Jäänkö ihmisvilinässä ihan piiloon? Huomaako Jumala minua ollenkaan, ja jos huomaa, niin missä?

Messukeskuksen hälinässä Messukeskuksen ihmisvilinässä voi ymmärrettävästi tuntua siltä, että hukkuu ihmismassaan. Halli on täynnä kaverilaumoja ja omakin porukka katoaa helposti. Ihmismassoista huolimatta et jää kuitenkaan Jumalalta piiloon, vaan hän on jatkuvasti kartalla, missä sijaitset! ”Hän näkee maan ääriin saakka, hän näkee kaiken, mikä on taivaan alla.” (Job. 28:24.)

Hän näkee maan ääriin saakka, hän näkee kaiken, mikä on taivaan alla. (Job. 28:24)

Hän on valvonut ja varjellut koko yön, ja lähtee kanssasi uuteen päivään.

Olitpa majoittunut kaverilla, koulun lattialla tai hotellissa, Jumala näkee koko festarikansan yölläkin tasapuolisesti. Jeesus, Jumalan poika, syntyi itse karjasuojaan, joten hän on tottunut itsekin monenlaisiin oloihin. ”Vaikka sanoisin: ’Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon’, sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.” (Ps. 139:11–12.)

32

Nuotta 11 /2013 | www.nuotta.com

Kuva Marek Uliasz/123RF.com

Majoituksessa

jäähallin ylimmässä penkkirivissä Korkeimmissa penkkiriveissä, melkein jäähallin katon tasalla tulee helposti ajateltua olevansa täysin kaikkien katseiden ulottumattomissa. Sinne voi nousta katsomaan, kuinka kaikki näyttävät pieniltä ja kaukaisilta tai sitten vain vetäytyä suurimmasta ihmisvilinästä pois. Jumalan silmissä et kuitenkaan ole pieni tai huomaamaton, hän näkee kaiken maasta taivaisiin! ”Korkea ja Ylhäinen, hän, joka pysyy ikuisesti, jonka nimi on Pyhä, sanoo näin: ’-- Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen.’” (Jes. 57:15.)


Kaikkialla

ehtoollispöydässä Perjantain messussa saat kutsun ehtoollispöytään. Siellä Jeesus on luvannut olla läsnä ruumiissaan ja veressään, leivässä ja viinissä. Hän näkee sinut, kutsuu sinua seuraamaan ja on lupauksensa mukaan läsnä yhteisellä aterialla. Ehtoollispöydässä saat iloita hänen sovitustyöstään: hän on antanut kaikki sinun syntisi anteeksi! ”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä.” (Joh. 6:56.)

Olit sitten Maata Näkyvissä -festareilla tai et, Jumala näkee sinut! Hän on koko ajan sinua lähellä ja tietää kaikki ajatuksesi ja kysymyksesi. Näin vakuuttaa sinulle myös Raamattu: ”Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut,perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.” (Ps. 139:3,6.)

Jumalan silmissä et kuitenkaan ole pieni tai huomaamaton, hän näkee kaiken maasta taivaisiin!

aamupalalla Heräsitpä sitten viideltä tai kymmeneltä, Jumala on jo hereillä. Hän on valvonut ja varjellut koko yön, ja lähtee kanssasi uuteen päivään. Vaikka olisit väsynyt tai kuinka voimattomilla fiiliksillä tahansa, voit luottaa Jumalan virkeyteen ja huolenpitoon. Hän toimii aamusta iltaan! ”Ravitse meitä armollasi joka aamu, niin voimme iloita elämämme päivistä.” (Ps. 90:14.)

Studioissa ja workshopeissa Vaikka kaverit valitsisivat toisin, Jumala seuraa askeleitasi studioihin ja workshoppeihin. Voit siis lähteä rohkeasti kuulemaan ja oppimaan kiinnostavista aiheista tai puuhaamaan mielijuttujasi. ”Sillä hänen silmänsä tarkkaavat ihmisten teitä, hän näkee kaikki heidän askelensa.” (Job. 34: 21.)

Tsekkaa Nuotan Maata Näkyvissä -erikoissivut: nuotta.com/maatanakyvissa


a S I a NTu NT I j a Va S Ta a

Koonnut Mari Le, kuva Mitar Gavric /123rf.com

Haluatk Lähetä k o kysyä jotain? yss mari.le@ ärisi osoitteesee n nu viestissä otta.com! Ilmoit a si, kenell e kysym ys on osoit ettu.

staavat:

Kysymyksiisi va

kuulee mun rukoukset? Ja miten mä voisin saada kielilläpuhumisen lahjan? – Onneton rukoilija Itse en lähtisi sille linjalle, että uskoa tai sen ilmenemistä arvotetaan millään lailla. Ei ole perusteita ajatella, että uskossa on jotain pielessä, jos se ei näy tietyin armolahjoin päällepäin, tai että joku voi olla uskossa pidemmällä tai parempi. Onneksi sinua ei ole painostettu niiden asioiden kanssa – se on hyvä se! On totta, että Jumala antaa erilaisia yliluonnollisia armolahjoja omilleen ja niiden käyttämisestä on tarkat ohjeet Raamatussa (esim. 1. Kor. 14). Eri seurakunnissa ja herätysliikkeissä on erilaisia toimintatapoja ja painopisteitä näihin liittyen. Itse en ajattele, että armolahjojen käyttöön tai rukoilemiseen liittyy tai tarvitsee liittyä erityisemmin positiivisia tunteita, kuten onnellisuutta tms. Rukous on puhetta Jumalalle – siihen voi liittyä tunteita tai sitten ei. Eihän tavalliseen kommunikaatioon ihmistenkään kanssa aina liity onnellisia kokemuksia. Tuntuisi epätodelliselta jos aina Jumalan (vrt. Isän) kanssa keskustelu olisi sävyttynyt muhkeilla tunnekokemuksilla. Olet rohkea kun pohdit näitä! Jatka ihmeessä keskustelua näistä myös Taivaallisen Isän kanssa. Päivi

TyTTö, jOKA EI OLE SEURUSTELLUT IKINÄ Moikka, meen suoraan asiaan: mä olen 19-vuotias tyttö/nainen, enkä ole vielä koskaan seurustellut. Kaikilla mun kaveripiirissä on joko nyt meneillään tai on ollut seurustelusuhteita. Mun veli jo kyseli multa, että olenko mä joku lesbo! Onko tämä seurustelemattomuus tosiaan niin omituista? – Omituinenko? Moi! Sinulla ei ole mitään hätää, vaikket ole seurustellut ikinä. Päinvastoin, kiitä siitä, että olet ilmeisesti saanut säästyä monilta suruilta ja rikkoutumisilta. Kulttuurimme antaa sellaista kuvaa, että monet seurustelusuhteet kuuluvat nuoren elämään, mutta näinhän se ei ole. Seurustelemattomuus siis voi olla omituista tämän maaiman näkökulmasta. On toisaalta suuri siunaus saada odot-

34

Nuotta 11 /2013 | www.nuotta.com

taa ja kasvaa puhtaudessa. Mari Terve, olen ruvennut käymään kaverin kanssa sellaisissa nuortenilloissa, joissa on aika karismaattista touhua. On kielilläpuhumista ja profetointia ja sensellaista, johon en ole aiemmin törmännyt. Niissä tilanteissa kaikki puhuu kielillä ja rukoilee ääneen ja näyttää niin onnellisilta, että mua on ruvennut huolestuttamaan, onko omassa uskossani jotain pielessä, kun mulla ei ole kielilläpuhumisen lahjaa. Pitäiskö mun päästä jotenkin hengellisesti virittyneempään tilaan tai jotain? Ei kukaan toki ole painostanut minua siellä mitenkään, mutta kaikki muut näyttää kokevan jotain suuria tunteita ja minä en. Usein, kun itse rukoilen, ei tunnu yhtään miltään. Mistä mä tiedän, että Jumala edes

oleN päIVI NIeMI. Teen moni-

muotoista ihmissuhdetyötä kouluttajana, luennoitsijana, terapeuttina sekä nuorisotyön eri muodoissa. Perheeseeni kuuluu mieheni Lasse, sekä Pimu-koira. Harrastan lukemista, liikuntaa, kirjoittamista ja sisustamista.

oleN SaMppa luoMaRaNTa . Olen Sleyn nuorisotyöntekijä. Asun vaimoni kanssa Kirkkonummella. Työhöni kuuluu nuorteniltojen, leirien, tapahtumien ja erilaisten nuortentempausten järjestäminen. Koen, että tässä ajassa hengelliselle nuorten toiminnalle on erityisen suurta tarvetta.

MoI! NIMeNI oN MaRI le ja

olen 21-vuotias tamperelainen nuori nainen. Järjestän Naisverkon iltoja, johdan solua, teen Nuottaa, opiskelen meikkaajaksi ja tapaan ystäviä. Kaikista eniten olen Jumalan tytär. Lähettäkäähän kysymyksiä palstalle!


Ma aTa N ä K y V I SS ä

Maata Näkyvissä -festareiden

Teksti Hilla Ryösö, kuva Nuotta.com

+1

jeesus

Jeesus ja hänen sovitustyönsä ovat tärkein juttu, miksi festarit ovat olemassa! Hän on tämänkin vuoden festareiden kuumin juttu, joka ei muutu vaikka mikä muu festareilla muuttuisi. Seuraa minua, hän kutsuu tänäänkin!

+2 +3 +4

TOPIT A fLOPIT j

Ihmiset Festareilla sinulla on mahdollista viettää mahtavia hetkiä niin kavereiden kuin uusien tuttavuuksienkin kanssa. Aloita tutustuminen vaikka halaa minua -tyypeistä, jotka ovat hyvä esimerkki helposti lähestyttävästä ja piristävästä festarikansasta!

perjantai-illan messu Ekan illan yömessu on huikea! Saat kuulla siellä painavaa asiaa maailman parhaasta sanomasta, kokea kristittyjen yhteyttä ja nauttia ehtoollisesta, anteeksiantamuksen ateriasta!

Rukous ja sielunhoito Melussa ja melskeessä on myös mahdollisuus hiljentyä ja jakaa jollekin omia mietteitä ja kysymyksiä. Suunnista esirukoiltavaksi tai nykäise nuorisotyöntekijää hihasta, he ovat paikalla sinua varten.

+5 +6

Ruoka Taitavat ruoanlaittajat valmistavat tänäkin vuonna herkkuruokaa nälkäiselle festarikansalle! Hymy ruoanjakajalle on paras kiitos, jos et ehdi kokkia kiittämään!

Studiot ja workshopit Pajavaihtoehdot ovat tulvillaan mitä kiinnostavimpia aiheita ja tekemistä. Ainut haaste on valita paras!

+7

+8 +9

Meno ja meininki Festareilla on aina oma meininkinsä! Oletko sinä permannon eturivin pomppija vai takarivin fiilistelijä, tunnelmoida voi monella tavalla!

Keikat Niitä festarit ovat tulvillaan! Ei muuta kuin festariohjelmaa tutkimaan, jokaiselle löytyy varmasti jotakin!

alternatiivipommisuoja Kun olet päässyt perille festareille, kiertänyt paikat ja tavannut tutut, on aika astua sisään Alternatiivipommisuojaan. Metallikansan mukana on siistiä laittaa tukat heilumaan. Tänä vuonna pommisuojassa esiintyy todellinen helmi Amerikan maalta: Theocracy.

+10

lyhytelokuvafestarit Sunnuntain lyhytelokuvafestarit täyttyvät vuodesta toiseen nopeasti. Suuntaa kohti Messukeskuksen audiotoriota ja pääset ihailemaan taidokasta draamaa!

–1

jäätyminen jonottaessa

–2

Jäätymisen ulkona jonottaessa voi välttää reippaalla liikunnalla ja säänmukaisilla varusteilla!

Väsymys Lyhyet yöunet tai muu kasaantunut stressi voivat väsyttää, valmistaudu siihen vaikkapa nukkumalla bussissa kunnon tirsat!

–3 –4 –5

ohjelmien skippaaminen Parhaiden hetkien ohittamista ei kannata kokea! Ole siis ajoissa paikalla ja korvat höröllä!

yksinäisyys Yksinäisyys ihmisten keskellä vetää mielen matalaksi. Katso vinkiksi esim. kohta +2!

ei kiinnosta Huono asenne tekee hallaa! Hymyä ei tarvitse kaivaa, mutta kannattaa olla mahdollisista huonoista fiiliksistä huolimatta avoin kuuntelemaan ja osallistumaan!


G oS pe l x 2

MIKKO vAISMAA jA IdÄ IlOsANOMAsTA IlOITe N

Väittikö joku kristityn elämää ilottomaksi? Evankeliumin huumorimies Mikko Vaismaa ja keveää, iloista musiikkia iloisella sanomalla soittava Idän Ihmeet todistavat moisen väitteen huuhaaksi. Bongaa molemmat Maata Näkyvissä -festareilla Turussa!

mutta hänen haaveensa oli kuitenkin edelleen ilahduttaa muita esityksillään. Hänelle oli luontevaa esiintyä yksin, ja hän ymmärsi, mille ihmiset saattoivat nauraa. Hän vain ei tiennyt, mistä aloittaa.

STaNd up

Palapelin viimeinen pala loksahti kohdalleen, kun Mikko löysi stand up -komiikan. Nyt hän viimein tiesi, mistä hän oli pienestä pitäen unelmoinut. Vuonna 2005 Mikko lähti suunnistamaan kohti unelmaa, ja vuonna 2008 alkoi miehellä olla niin paljon keikkoja että joko stand upista tai työstä opettajana piti leikata. – Jollaki tasolla mulla oli itsestään selvyys, että tottakai mä vähennän opettajan töistä, koska tää on ollu pienestä pitäen mun haave. Mikko kertoo. Enää mikko ei työskentele opettajana, eikä juuri alalle kaipaakaan.

Iloa jaKaMaSSa

Mikko vaiSMaa Teksti Lassi Peltomaa, Kuva Mikko Vaismaa Promo

V

uonna 1971 syntynyt Mikko Vaismaa muistelee tutustuneensa omiin koomikonlahjoihinsa kymmenenvuotiaana. – Se oli tämmönen seurakunnan lastenleiri ja siellä oli iltanuotioesityksiä. Useasti ne ohjaajat sitten esiinty, mutta kun ne oli parina iltana esiintyny – vähän näyttäny mallia – ne otti mukaansa myös leiriläisiä. Leiriläiset alkoivat kehitellä omia esityksiään ja Mikon esiintyminen vei kokonaan mukanaan. Teini-ikäisenä Mikko oli samoilla lastenleireillä isosena, mutta nyt lapset kerääntyivät iltanuotioille katselemaan Mikko-show:ta. – Mä huomasin sen mun erityistaidon, että mä löysin niitä lankoja

36

Nuotta 11 /2013 | www.nuotta.com

aika luontevasti, että mille asioille ihmiset nauraa, Mikko kertoo. Isosiässä Mikko sai yllätyksekseen huomata, että hänen taitonsa todella oli erityinen lahja, jota ei ollut kaikilla muilla.

SuuNTaa eTSIMäSSä

Mikko joutui kuitenkin etsimään tietä unelmaansa mutkien kautta. Kahden veljensä kanssa hän perusti Wiseguys-bändin. Wiseguysin esitykset koostuivat räp- ja rock-musiikista ja sketseistä. Wiseguys sai kuitenkin erilaisten elämän kiireiden vuoksi hiljalleen jäädä. Aktiivisia keikkavuosia veljeksillä oli vain noin viisi. Mikko aloitti työn opettajana,

– Se ei oo oleellista, että esiinnynkö mä jäähallissa vai kymmenelle nuorelle nuortenillassa. Suurimpia saavutuksia on ne, että mä saan siihen tilanteeseen, missä mä oon, tuoda huumoria, iloa, naurua, ja että mulla on yleisön kanssa hauskaa, kertoo Mikko, kun kysyn hänen saavutuksistaan. Mikko tietää, että keikan onnistuminen riippuu monista asioista, kuten tilan koon ja yleisön määrän yhteen osumisesta, äänentoistosta ja yleisön ja esiintyjän itsensä tunnetilasta. Mikko itse toivoo, että yleisöllä on hauskaa ja hänellä on hauskaa.

MaaTa NäKyVISSä

Mikko esiintyy tänäkin vuonna Maata Näkyvissä -festivaaleilla. Festareita hän kuvaa yhdeksi syksyn kohokohdista. – Ollaan kokonnuttu tuhansin joukoin yhteisen asian äärelle, yhdessäolon äärelle ja Jumalan läsnäolon äärelle. Se on hieno näky siellä isolla HK Areenalla, hän selittää.

idän ihMeet Teksti Milka Ikäläinen Kuva Eino Manner

T

änä vuonna seitsemän vuotta täyttävä yhtye lähtee hyvillä mielin kohti tulevaa tiukkaa keikkavuotta, uusi levy purkissa ja monta uutta kappaletta yleisölle jaettavanaan. Niinkin hyviä keikkoja on edessä, että yhtye lupaa tukankin lähtevän päästä ja puukenkien paukkuvan! Idän Ihmeiden hyvän sanoman omaavista biiseistä kuultaa myös nuorten miesten huumorintaju läpi, mutta missään vaiheessa ei ole ollut ideana lähteä tekemään humoristista gospelia. – Me lauletaan ilosanomasta, ja


dÄN IhMEET eN

t

proudly presents

AURINKOGOSPEL

LIVE IN HELSINKI 27/11 klo19 Semifinal

Urho Kekkosen katu 6

Liput 6e

sis. narikan

Idän ihmeet: jaNNe SIMojoKI Pergussiot ja laulu aTTe-VeIKKo KeMppaINeN Kitara ja laulu VIlle KuKKoNeN Laulu

totta kai halutaan, että meidän musiikista silloin myös kuuluu se ilo, Janne Simojoki selventää. – Biiseistä tulee itsestään sellaisia kuin ne ovat, vaikkei alun perin mitenkään suunniteltukaan, että nyt lähdetään tekemään hauskempaa gospelia. – Livenä me ollaan vitsikäs bändi, mutta ne jutut tulevat vain siinä hetkessä, lisää viulisti Ville Kukkonen. – Ei meidän musiikissa välttämättä edes kuulu se huumori, vaan itseironia. Me osataan nauraa itsellemme.

TauoN paIKKa

Koska yhtyeen alkuaikoina ei mikään ollut itsestään selvää, ei ajatus hengellisenkään musiikin teosta kuulunut mihinkään tiettyyn suunnitelmaan. Kun keikkapyyntöjä alkoi

sadella yllättävänkin paljon, ja kaikki jäsenet olivat kristittyjä, alkoi kappaleista vain pikkuhiljaa syntyä suurimmilta osin gospelia. Jo vuodesta 2006 musiikkia tehnyt yhtye on aikeissa jäädä tauolle ensi kesänä, seitsenvuotisen putken jälkeen. – Siinä välissä vain tuntuu olevan hyvä aika jo vähän hengähtää, AtteVeikko Kemppainen, bändin kitaristi toteaa. Idän ihmeet toivovat tavoittavansa tulevaisuudessa yhä enemmän kuulijoita ja vinkkaavat yhtyeen Facebookistakin Nuotan lukijoille. Näiden terveisten lisäksi Janne avaa lukijoille myös hieman uuden levyn nimeä ”Maailman värit”: – Elämä elävän Jumalan kanssa voi tuoda elämään ihan uusia värejä, jo ennestään nähtyjen lisäksi!

PARKLev7ynjulkkarit! GODFM SARASTE JUHA HEINONEN

Idän ihmeiden nopeat: MaaSeuTu VaI KaupuNKI? Maaseutu! uuSI VaI VaNHa? Vanha. faNTa VaI SpRITe? Sprite. RaKeNTaa VaI puRKaa? Purkaa. KuuMa VaI K ylMä? Kuuma.

Nuotta 11 /2013

37


G oS pe l

Äärimmäisen vaikuttavaa voimametallia

suOrAAN JuMAlAsTA! Teksti Ilmari Pyykönen, kuvat Theocracy promo

Theocracy on huomattavan suurta huomiota saanut progressiivinen power metal -yhtye. Vielä huomattavampaa on se, että Theocracy koostuu kristityistä ja heidän musiikkinsa on kristillistä. Heille Jumala on tärkeä. MISTäS KaIKKI SaI alKuNSa?

eI VaIN KauNISTa KuuNNelTaVaa

Yhdysvaltalainen kristillistä progressiivista power Theocracyn lyriikat ovat erittäin vahvasti kristilmetallia soittava yhtye sai alkunsa, kun yhtyeen lisiä. Niistä huomaa helposti, että laulujen tekijä laulaja, Matt Smith, aloitti Theocracyn soolopro- Matt Smith on uhrannut paljon aikaa jokaisen biijektina vuonna 2003. Matt soitti Theocracyn en- sin sanoituksille. Matt Smith on hyvin taitava sasimmäisen ja nimikkoalbumin ”Theocracyn” jo- noittaja, ja se on yksi hänen intohimoistaan. Yhtykaista soitinta. Yhtyeen debyyttialbumi sai run- een lauluissa käsitellään kristityn elämänvaiheita, saasti huomiota ja todella hyviä arviointeja. Jumalaa ja Raamattua. Theocracyn toinen albuEsimerkiksi biisissä ”BethJumala puhuu meille lehem” lauletaan tarinaa joumi ”Mirror of Souls” julkaistiin vuonna 2008. Kyseinen albumi Raamatussa. Se on elävää luevankeliumista. Biisissä ”I Am” oli yhtyeen läpimurto. Mirror of puolestaan kerrotaan Jumalan sanaa. Souls sai todella hyvää palaunimiä ja mitä Jumala on. Sanat I tetta useilta eri lehdiltä. Albumin nimikkobiisi kes- am lauletaan biisin aikana tasan 70 kertaa. “I Am” tää 22 minuuttia. Kyseinen biisi paljastaa, miksi on Matt Smithin mielestä yhteen paras biisi. monet pitävät yhteestä, puhumattakaan albumin muista biiseistä, esimerkiksi Martyr- ja Bethle- MIKSI KuuNNella TäTä bäNdIä? hem-nimisistä kappaleista. Ellet ole kuullut Theocracysta, niin nyt äkkiä kuunVuonna 2011 ilmestyi Theocracyn viimeisin al- telemaan, jos sydämesi palaa kristilliselle musiibumi ”As The World Bleeds”, jonka on masteroinut kille ja metallille. Jos et ole vielä tutustunut kristilMika Jussila. Hänet tunnetaan masterointityös- lisen metallin maailmaan, niin Theocracy on hietään sellaistenkin metalliyhtyeiden kuten Night- no paikka aloittaa. Yhtye on jotain erikoislaatuista. wishin ja Stratovariuksen kanssa. “As The World On suuri siunaus kuunnella jotain niin eeppistä ja Bleeds” sai odotetusti positiivisia arvosteluja, ja uskomatonta metallia – ja vieläpä kristillistä. Sitä jotkut lehdet jopa intoutuivat ylistämään sitä. voi ihan huoleti kuunnella ilman pelkoa, että bii-

38

Nuotta 11 /2013 | www.nuotta.com

sissä pilkattaisiin Jumalaa tai kerrottaisiin jotakin epäkristillistä. Monet pitävät Theocracyn uskomattomista sooloista ja Matt Smithin lähes enkelimäisestä laulusta. Theocracy on todella taidokkaasti tehtyä musiikkia kristilliseltä arvopohjalta. Theocracy on julkaisemassa uusintapainoksen debyyttialbumistaan Theocracysta. Kyseisen albumin alkuperäiset vuonna 2003 painetut kappaleet ovat harvinaisuuksia, joita harvat omistavat. Kyseinen levyn uusintapainos julkaistaan perjantaina 15. marraskuuta. Tuona samana 15. marraskuuta starttaa Turussa Maata Näkyvissä -festarit. Festareilla yksi alternatiivipommisuojan esiintyjistä on Theocracy. Se on yhtyeen toinen kerta Suomessa ja useat fanit odottavat kyseistä keikkaa innolla.

TIeSITKö, eTTä...?

Matt Smith on todistanut uskostaan Metal Bible nimisessä erikoisraamatussa, joka sisältää useiden eri metalli artistien ja ex-satanistien tarinoita, todistuksia, puheita ja kertomuksia omista kokemuksistaan ja uskonasioistaan. Tekstissään Matt kertoo, mitä mieltä hän on Raamatusta. Hän kertoo, kuinka tärkeä Raamattu on, vaikka ensikatsa-


fanien anien mie l ip ite it ä

läHTeeT:

http://www.ulterium-records.com/ http://www.theocracymusic.com/ http://www.powerofmetal.dk/ http://www.angelicwarlord.com/ Metal Bible.

ukselta se voi vaikuttaa tylMonet pitävät Theocracyn sältä kirjalta. uskomattomista sooloista ja Kun alat lukemaan RaaMatt Smithin lähes mattua, huomaat kuinka tärkeää se on sinun elämäsi enkelimäisestä laulusta. kannalta. Raamattu pitää sisällään avun ihmisen ongelmiin ja erittäin tärkeitä asioita, jotka ovat tärkeitä oman uskonelämän kannalta. Jumala puhuu meille Raamatussa. Se on elävää sanaa – Raamattu on kuin peili, jolla ihminen voi nähdä mitä oikesti hän on. Se puhuttelee ja opettaa meitä monilla eri tavoilla, toteaa Matt Smith.

Theocracy: MaTT SMITH Laulu joNaTHaN HINdS

Kitara, taustalaulu SHawN beNSoN

Rummut Val alleN wood

Soolokitara jaRed oldHaM

Bassokitara

Nuotta 11 /2013

39


le ffa

AnsAitsemAton

RAKKAUS

Teksti Elina Jokinen, kuvat Tumman veden päällä Promo

Tumman veden päällä ”Isä, päästä irti!” poika huutaa. Naisen silmistä alkaa vuotaa kyyneliä miehen otteen tiukentuessa hänen kaulansa ympärillä. ”Päästä irti!” Mies katsoo turpein silmin poikaa, päästää naisen valahtamaan käsistään lattialle ja hoippuu pois. Poika tulee varovasti lähemmäs ja alkaa silittää äitinsä hiuksia. Elokuvateatterissa on hiirenhiljaista.

Jos lapsi joutuu näkemään kuinka isä hakkaa äitiä, viedään pieneltä ihmisenalulta ainut turva – suojeleva syli.

40

Nuotta 11 /2013 | www.nuotta.com

P

eter Franzenin uusi elokuva Tumman veden päällä kuvaa seitsenvuotiaan Pete-pojan elämää kainuulaisessa perheessä. Päivisin perheen elämä on yhtä idylliä, mutta auringon laskeuduttua mailleen koittaa synkeä yö.

ta traumoista voi selvitä, mutta jos lapsi joutuu näkemään, kuinka isä hakkaa äitiä (niin päin se yleensä menee), viedään pieneltä ihmisenalulta ainut turva – suojeleva syli.

paKopaIKKa

Vanha mies ottaa sukset pois jalasta. ”Kopistelehan, Poika painaa korvan makuuhuoneensa ovea vasten. Pete, lumet suksenpohjista”, hän virkkoo perässä tuKeittiöstä kuuluu omituisia ääniä – tukahdutettuja levalle pojalle. Pian pari istuu tyytyväisenä ladossa voihkaisuja, kolauksia, isän hueväitä syömässä. malaista sammallusta. Pienillä Onneksi joskus väkivaltaiPoika keskittyy kasvoilla häilyy hämmentynyt sessa perheessä asuva lapsi katsomaan palloa ja säikähdys. löytää turvaa kotinsa ulkopuoPerheväkivaltatilanteissa lelta. Elokuvan pojalle mummosulkee isän toiseen vanhempien yleinen puolustus la toimii pakopaikkana, jonne maailmaan. lastensuojeluviranomaisille on: hakattu äiti pakenee lapsineen ”ainakaan lapsia ei ole ikinä lyöharva se yö. Mikään ei kuitenty, ne on säästyny siltä pahimmalta”. Väärin. Lap- kaan voi korvata omaa perhettä. Kun Pete-poika set ovat sitkeitä selviytyjiä, läimäytyksien tuomis- palaa kotiinsa, ryntää hän isän syliin. Ehkä ensi

MeNeTeTTy TuRVa


TOP 5

yönä keittiöstä ei enää kuulu kolinaa. Lasten naiivius nostaa usein kyynelet silmiin.

tyttö ja naimaton, mutta suhteessani Jeesukseen olen juuri se henkilö, jota olen luultavimmin saanut teidät kaikki lukijat vihaamaan. Olen moMeIdäN lINNaMMe nesti juonut itseni humalaan, vaikHumalainen isä pitää Peteä sylissään ka raitis olenkin. Saan itseni känniin ja mutisee lapsen korvaan rakkauden- opinnoilla, peilin edessä itkiessäni ja tunnustuksiaan. Poika katsoo ikku- kadehtiessani jokaista lahjakasta ihnaan, johon ilmestyy yhtäkkiä kirkas mistä maapallolla. valopallo. Poika keskittyy katsomaan Sitten kurjuuteni keskelle tulee palloa ja sulkee isän toiseen maail- tuo pieni kirkassilmäinen pellavamaan. päinen lapsi, joka ojentaa kätensä Petellä on elokuvassa mieliku- minua kohti rakastavin silmin. Ja vitusystävä, joka ilmestyy aina kun mitä minä teen? Ruoskin viattoman Peteä pelottaa. Uskon, että lapset selän verille. Ja yhä tuo lapsi katsoo tuntevat Jumalan eri tavalla kuin me minuun luottavaisesti kuin olisin häaikuiset. Vaikkei heille kerrottaisi nelle rakkainta maailmassa. Sanon Jeesuksesta, luotan siihen, että Jee- rehellisesti, että niin on tuo lapsisus silti läheskin minulle raktyy heitä omalSuhteessani Jeesukseen olen kaampi kuin mila tavallaan. kään muu. Selvin juuri se henkilö, jota olen Kun kerran me päin en muuta luultavimmin saanut teidät ihmisetkin tunhaluakaan kuin kaikki lukijat vihaamaan. nemme lapsia olla hänen suloikohtaan erisuutensa ympätyistä suojeröimänä. Mutta lunhalua, niin kai nyt Jumala on kah- nyt olen järjetön ja humalassa, otan ta kiivaammin suojaamassa heitä kalleimman aarteeni ja naulitsen sen edestä ja takaa. ristiin käsistä ja jaloista. Ja yhä hän katsoo minuun, tuskan lävitse, mutTuNNuSTuS ta yksikään tippa rakkaudesta ei ole Tajusin tätä juttua kirjoittaessani jo- kadonnut. Makaan ristin edessä ja tain. Minä olen elokuvan alkoholis- katson mitä olen tehnyt. Anna, Jeeti-isä. En kirjaimellisesti, koska olen sus, alkoholisteille anteeksi!

Maanalaisen levykaupan myydyimmät 1. TERA: Ai Kuin EN? 2. NEWSBOYS: Restart 3. IMMANUEL: Kilosanomaa 4. NEWLAND: Suuruutes Äärellä 5. KATAJAINEN KANSA: Osani Olkoon KUUKAUdEN SUOSITUS OUTI & LEE: Juhlaan Outin ääni soi taas omalla äidinkielellään ja Leen upeat etno-kuorot tuovat aidolla tunteella esiin ilosanomaa. Duon laulua siivittävät akustiset kitarat, mandoliini, tinapillit ja perkussiot.

KUUKAUdEN YLLäTTäJä THE ONGOING CONCEPT: Saloon Tässäpä uusi tuttavuus, joka jatkaa siitä mihin The Chariot touhun jätti. Samassa keitossa kantria ja Hardcorea. Ei paha!

TeRV TeRVeISIN MIIKa MIIK Nuotta 11 /2013

41


N uoT Ta V e R Ta a

TV:stä tuttu

KRISTITTy?

Usein kaikkein suurimmat hölmöilijät saavat TV:ssä eniten huomiota. Missä menee hyvän maun rajat? Mikä on sopiva tapa päästä julkisuuteen? Entä jos päämääränä on julistaa sanomaa Jeesuksesta? Teksti Riikka Lindholm, kuvat 123rf.com

J

ulkisuuteen ponnahtelee jatkuvasti lisää mitä erilaisempia ihmisiä, jotka kaikkien oletetaan tietävän. Seuraamme monenmoisia taitureita, kuten laulajia, soittajia, tanssijoita ja vitsiniekkoja. Lisäksi on ne, joiden julkisuuden syytä kukaan ei enää muista, mutta joiden naama kurkistelee jokaisen juorulehden kannessa. Kansa ihailee julkisuuden henkilöitä. He ovat yhteiskuntamme roolimalleja, sankareita tai pellejä. Aikakauslehtien palstat pursuavat haastatteluja, joissa julkkikset kertovat niksejään aamupalan tekoon ja mainoksia, joissa urheilijat vakuuttavat jaksavansa päivästä toiseen uutuusmehun avulla. Heillä on suuri vaikutusvalta meihin tavallisiin taapertajiin. Voisiko kristitty julkkis käyttää sitä Ilosanoman julistamiseen? Yksi tie päästä näkyville on tosi-tv ohjelmat. Tällä Nuotta -vertaa palstalla vertaillaan viittä eri tosiTV-ohjelmaa. Arvostelukriteereinä on, pysyykö toiminta hyvän maun rajoissa ja sopiiko se kristitylle sekä millaista on olla mukana ohjelmassa. Lisäksi mietitään, voiko ohjelmaa käyttää kanavana kertoa Jeesuksesta. Vertailtavat ohjelmat ovat: Big Brother, Idols, Voice of Finland, Talent ja Viidakon tähtöset.

42

Nuotta 11 /2013 | www.nuotta.com

Ohjelma

Plussat

Big Brother

+ voi tulla sopiva tilaisuus kertoa uskosta + voi olla opettavainen kokemus

Idols

+ + + +

Voice of Finland

+ voi kertoa uskovansa + kehittyy laulajana + asiallista menoa

Talent

+ mukaan pääsee monipuolisesti erilaisia ihmisiä + muille kilpailijoille voi kertoa uskosta

Viidakon tähtöset

+ mielenkiintoinen kokemus + uskovana erottuisi varmasti porukasta ja voisi levittää Sanomaa

pääsee näyttämään kykynsä kehittyy laulajana voi laulaa myös hengellisiä lauluja ainakin kameroiden edessä yleensä asiallista käytöstä


Kuvaajat: Alhovik (pääkuva), lightwise (Big Brother), auremar (Idols), Dmitriy Shironosov (Voice of Finland) , Rancz Andrei (Talent), Anna Omelchenko (Viidakon tähtöset)

Miinukset

Arvosana

– tulee helposti riitoja – paljon mautonta käytöstä

– kilpailu on raskas

Toimituk sen suosikki!

– lauluja ei saa valita itse

Suomen ainoa kristillinen nuorten web-radio NuOTTA-TAAJuuS TARJOAA GOSPeLIA VuOROKAuDeN yMPäRI! Nuotta-taajuuden ohjelmakartta ma, ke

ti, to

pe, La, su

0–8

8–12

Eturivi

Eturivi

Eturivi

12–14

Louhos

Bassolinja

Bassolinja

14–16

Eturivi

Eturivi

Eturivi

16–18

Bassolinja

Louhos

Louhos

18–20

Eturivi

Eturivi

Bassolinja

20–23

Louhos

Bassolinja

Eturivi

23–24

Eturivi

Eturivi

Louhos

Eturivissä pop, rock, Folk, proge, altrock... Bassolinjassa rap, hiphop, reggae, ska, funk... Louhoksessa

heavy&hardrock, metalli, hard-core... – ei välttämättä tule tilaisuutta kertoa Jeesuksesta katsojille – jotkut esitykset eivät ole soveliaita kristitylle

– paljon juonittelua – usein haetaan huomiota paljastavalla pukeutumisella

Ti, pe, su Teho-osasto klo 20:00 Ke, La NuottaFM klo 21.00 To Paja klo 21:00

Nuotta 11 /2013

43


o pp I l a a Na pa H o l a I S e N K I R j eo p I S ToSS a Teksti Lassi Peltomaa, kuva Sean Nel/123RF.com

Rakas Mali,

O

lemme viime vuosisatoina oppineet todella käyttämään Vihollisemme joukkoja häntä itseään vastaan. Nyt ajattelin verestää muistojasi siitä, miten kristillisiä apologeettoja eli uskon puolustajia tulee opettaa lukemaan Raamattua. Voit jakaa kirjettäni vapaasti nykyisille alaisillesi. Apologeetan pitää aina olla tarkka omasta auktoriteetistaan. Hän ei saa missään nimessä havainnoida tieteellisiä tutkimustuloksia Raamatusta käsin. Sen sijaan hänen on sovitettava Raamattunsa vallalla olevien käsitysten mukaan. Kun vallalla on pyrkimys sovittaa tutkimustulokset ateismin muottiin, on lopputulos selvä. Kristityn pitäisi myös muistaa paeta tukalia tilanteita. Tämä tapahtuu selittämällä raamatunkohtia pois sen sijaan, että niitä puolustaisi. Raamattu on sitä epäuskottavampi, mitä vähemmän se uskaltaa tehdä väitöksiä. Edellä mainittu pois selittäminen onnistuu apologeetalta esimerkiksi laittamalla leiman ”runollinen” tai ”vertauskuvallinen” jokaisen epäsuositun kohdan päälle. Tämä onkin tullut Suomessa varsin yleiseksi. Hienoa työtä! Erityisen tärkeää apologetiikassa on lempiargumenttien pitäminen. Eräät kristityt ovat niin juurtuneet muutamiin vanhoihin argumentteihin, että heidän uskonsa lepää niiden harteilla. Tähän liittyy yleinen tapa ajatella, että ”Kas, Tiede löysi asian X. Nyt Raamattu on viimein todistettu paikkansa pitäväksi”. Kun muuttuva ”tiede” on muuttumattoman Raamatun perusta, usko siihen inhottavaan Jeesukseen tulee ja menee kuin vuorovesi ikään.

44

Nuotta 11 /2013 | www.nuotta.com

Ylipäätään kuvitelma siitä, että tiede on neutraalia, mitä tulee tutkimuksen tavoittamattomissa olevaan (esi)historiaan, on meidän lippulaivamme. Tällainen tieteen neutraaliuden käsite on todella tuottanut viime vuosisatojen aikana enemmän ateisteja kuin teodikean ongelma konsanaan (joskin nämä tukevat toisiaan). Älä luule, että sinun tarvitsisi tehdä apologeetasta ateistia voittaaksesi sieluja Alhaiselle Isällemme. Kun kristillinen apologetiikka sahaa omaa oksaansa, me olemme hyvin tyytyväisiä. Ja muista, että maailman kuuluisin ateisti on puolustaessaan ateismia saattanut enemmän sieluja Vihollisemme syliin kuin moni kristitty apologeetta. Siksi meidän pirujenkin on pidettävä erityisesti kristillinen apologetiikka omissa käsissämme. Hellä setäsi, Pora

Tämä palsta on satiiria ja on kirjoitettu C. S. Lewisin kirjan Paholaisen kirjeopisto innoittamana.


Koonnut Eetu Airevuo

GOsPeluutisEt Sarasteelta Musiikkivideo ja uusi pitkäsoitto työstöön!

juha Tapion uusi levy myi heti platinaa!

pekka laukkarinen keikkailee kolmanneksi eniten Suomessa

Saraste on aloittanut kolmannen pitkäsoittonsa nauhoitukset. Milloin levy valmistuu, on vielä mysteeri, kommentoi yhtyeen laulaja-kitaristi Sami Luomaranta, mutta maistiaisia uudesta levystä saadaan jo tämän vuoden puolella. Muutakin Sarasteen antia päästään kuulemaan ja näkemään jo nyt syksyn aikana, kun Ei ole kuolemaa -kappaleen musiikkivideo valmistuu. Yhtye keikkailee aktiivisesti nauhoitusten ohella. Saraste.net

Juha Tapion uusi albumi Lapislatsulia myi jo ennakkoon yli 20 000 kappaletta, joka rikkoi näin platinalevyn rajan. Albumin nimi Lapislatsulia arvaillaan irtiotoksi aiemmin vakavastakin tyylistä. Lapislatsulia nimi viittaa mahdollisesti lapislatsuli-mineraaliin. Lapislatsulia kuvataan läpinäkymättömättömäksi, lasikiiltoiseksi ja harvinaiseksi puolijalokiveksi, joka on väriltään tumman/syvän sininen, mutta jossa on myös valkoisia tai kullanvärisiä sulkeumia. juhatapio.com

Teoston mukaan Pekka Laukkarinen on Suomessa kolmanneksi eniten keikkaileva artisti. Laukkarinen kuvaa keikkailua joskus aika yksinäiseksikin puurtamiseksi. Laukkarinen ei usko gospelkulttuurin heikkenemiseen vaan pikemminkin, että gospelkulttuuri elää kulta-aikaansa. seurakuntalainen.fi

viikon levyksi viikolla 41. Uuden levyn julkaisua juhlistettiin kahdella juhla konsertilla, jotka olivat Helsingissä ja Tampereella (8. & 9.10.). Yhtye nähdään myös Maata Näkyvissä -festareilla. Lupaus.net

Idän Ihmeiden Maailman värit -kokoviikonlevy Idän Ihmeiden uusi pitkäsoitto maailman värit pääsi lupaus.netin koko

Koonnut Eetu Airevuo

vaiNotuN kirkoN uutisEt pastori pidätetty jälleen Kazakstanissa Pastori Bakhytzhan Kashkumbayev pidätettiin Stefanus.fi:n keväisen uutisen mukaan odottamaan oikeudenkäyntiään epäiltynä seurakuntalaisen terveyden vahingoittamisesta. Kahdeksi kuukaudeksi suunniteltu pidätys jatkui kuitenkin lähes viisi kuukautta, sillä oikeus pidensi pidätysaikaa useamman kerran. Lähes kaksi kuukautta pidätysajastaan pastori vietti psykiatrisessa sairaalassa tutkittavana. Kun pastoria oltiin 8.10. siirtämässä vankilasta kotiarestiin, kolme poliisia (mahdollisesti salaisesta poliisista) pidätti hänet uudelleen. Tällä kertaa pastorin syytetään olevan ”ekstremisti” tai ”terroristi”. Uuden pidätyksen myötä pastorilta vietiin myös oikeus asianajajaan, joka oli avustanut häntä tähän saakka. Pastorin perheelle ei ole annettu mitään asiakirjoja syytteistä. ”Tiedämme vain, että he ovat katsoneet

videon, mutta emme tiedä ketä sillä on, mitä siinä on, tai kuka sen on kuvannut”, kertoi Askar Kashkumbayev, pastorin nuorin poika. Stefanus.fi

Kaksi pappia murhattu Kolumbiassa Isä Bernardo Echeverry (62) ja Isä Hector Fabio Cabrera (35), jotka palvelivat San Sebastianin katolista seurakuntaa Roldanillon kylässä, Vallen piirikunnassa, löydettiin murhattuina 27. syyskuuta. Poliisit löysivät papit murhattuina heidän kirkon yhteydessä sijaitsevasta kodistaan. Paikallisen poliisin mukaan miehet olivat murtautuneet pappien taloon heidän ollessaan pitämässä iltamessua ja odottaneen pappeja veitsien kanssa. Murhaajat pakenivat kolehdin, tietokoneen ja iPadin kanssa. Paikallisviranomaisten mukaan syylliset kuuluvat järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Stefanus.fi

Itsemurhaiskussa kuoli 75 kristittyä pakistanissa Kaksi itsemurhapommittajaa surmasi ainakin 75 sunnuntaijumalanpalvelukseen osallistunutta kristittyä Peshawarissa, Luoteis-Pakistanissa. Loukkaantuneita on yli 120. Hyökkääjät iskivät, kun jumalanpalvelus oli juuri päättynyt, kertoo Peshawarin komissaari Sahibzada Anees. ”Olemme alueella, jossa tapahtuu paljon terrorismia ja sen vuoksi kirkolle oli tehty erityiset turvajärjestelyt.” Opettajana työskentelevä Nazir Khan (50) kertoo ainakin 400 kristityn olleen koolla, kun kuului valtava räjähdys. ”Valtava räjähdys heitti minut lattialle ja heti kun palasin tajuihini, tapahtui toinen räjähdys ja näin haavoittuneita ihmisiä kaikkialla”, Khan kertoo AFP:lle. Stefanus.fi

piispa selvisi murhayrityksestä egyptissä Minyan hiippakunnan koptipiispa

Makarios selvisi murhayrityksestä 30. syyskuuta, kun tuntemattomat asemiehet avasivat tulen hänen seuruettaan vastaan Al-Sarwissa, Abu Qurqasissa, Minyan provinssissa. Piispa oli tuolloin autossa matkalla esittämään surunvalittelunsa Karim Samir Lamaeen perheelle, joka kuoli äskettäisessä hyökkäyksessä kristittyjä vastaan. Kun hyökkääjät alkoivat ampua autoa, piispan autonkuljettaja onnistui pakenemaan paikallisen koptiperheen kotiin, josta piispa seurueineen haki suojaa. Hyökkääjät ajoivat kuitenkin heitä takaa ja ampuvat taloa yli tunnin ajan, vahingoittaen ovia, ikkunoita ja seiniä. Poliisit kutsuttiin apuun, mutta he saapuivat vasta puolitoista tuntia sen jälkeen, kun hyökkääjät olivat jo poistuneet. Kukaan ei loukkaantunut. Minyan kuvernööri ei usko että hyökkäys liittyy uskontoon. Stefanus.fi

Nuotta 11 /2013

45


TapaHTuMa-

ToRI

"Kl:n nuorisotyötä parhaimmillaan. Kantaaottava ja tuore tapahtuma."

"Vuoden tiukin toimintapläjäys." "Musamessuilta ja Maata Näkyvissä -festareilta tuttu juha Heinonen tekee sen taas. uskomaton roolisuoritus!"

∏Vihdoinkin, Vapaana

valokeilassa Maata Näkyvissä -festarit 15.–17.11. Turussa Tätä on odotettu lähes koko vuosi. Ehkä koko Euroopan suurin kristillinen viikonloppufestari on taas käsillä. HK Areena Turussa täyttyy musiikista, Sanasta ja yhteydestä. Mukana kristillistä taidetta, ilmeitä, naurua, laulua ja kaikkea, mitä Taivaan Isä antaa. Saamme olla vapaana Jumalan valokeilassa. Jeesukseen luottaen voimme huutaa yhdessä Maata Näkyvissä!!! Varaa paikkasi ajoissa ihmeellisestä Maata Näkyvissä -festaritunnelmasta. Koko ohjelma netistä www. maatanakyvissa.fi

∏”Tässä ei oo kaikki”

aurinkogospel 27.11. Semifinalissa Helsingin sydämessä vietetään Aurinkogospelia keskiviikkona 27.11. Uuden polven gospel surffi-rockia soittava Park7 julkaisee levynsä ”Tässä ei oo kaikki”. Mukana menossa GodFM sekä Saraste, puhumassa tilaisuudessa on Juha Heinonen. Liput 5 euroa. Zekkaa ohjelma bändien sivuilta tai www.sley. fi/nuoriso.

∏Kuningasrock alajärvellä 7.12.2014 kaikki suuntaa nokkansa kohti Alajärveä! Kuningasrock räjäyttää potin kattavalla ohjelmallaan. Ohjelmassa mukana Katajainen Kansa, Saraste, Revival Hymns, Gran Torino, Liisi Saarimaa, Ville Joensuu ja monet muut! Tapahtuma alkaa klo 18 Mollin salissa (Kurejoentie 369) ja ilta päättyy messuun Alajärven kirkossa, joka alkaa 22.30. Liput vain 5 e! TULE MUKAAN! Tapahtuman jär-

46

Nuotta 11 /2013 | www.nuotta.com

jestäjinä Kuningasrock ry, Alajärven seurakunta ja Sleyn nuorisotyö.

∏adventtileiri esantuvalla 13.–15.12.

Esantuvan leirikeskus Lapuan Kauhajärvellä kokoaa nuorta seurakuntaa mukavasti pikkujoulutunnelmissa viettämään laatuaikaa hyvässä seurassa parhaan sanoman äärellä. Luvassa on raamattuopetusta, keskusteluja, kohtaamista, pelailua & peilaulua, laulua sekä yhdessä häröilyä. Leirin meiningeistä vastaa Kauhajärven oma lady Liisi ”sukkapuikko” Saarimaa. Mukana myös Sleyn nuorisotyön ei-niin-salainen ase Samuli ”leiriajokoira” Luomaranta. Leiri-ilmoittautumiset ja tiedustelut Liisille, liisi.saarimaa@sley.fi.

∏uudenvuodenpäivät Karkussa 30.12.–1.1.2014

Tätä vuosituhatta on taas tallattu vuosi lisää. Kokemuksien karttuessa on hyvä pitää mieli virkeänä. Tämä onnistuu, kun osaa ottaa breikin ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan tankkaamassa ikuista evästä sanan ja ehtoollisen sekä hyvän seuran kautta. Tämä onnistuu uutena vuotena Karkun evankelisella opistolla. Tarkempi ohjelma ilmestyy nettiin www.sley.fi/nuoriso, ensimmäisten ahventtikalenterien auettua, seuraa ilmoittelua ja ole paikalla uutena vuotena Karkussa.

∏30.12.–1.1.2014 HaaSTe –

Raamatun punainen lanka, Ryttylä Vaihda vuosi uuteen Ryttylässä! Ohjelmassa mm. yömessu, taloorkesteri, Immanuelin keikka ja Leif Nummelan & Vesa Ollilaisen upea

"Tajunnanräjäyttävää... eturivin nuorisokulttuuria. Tykkäsin!"

"Taattua opKo-laatua. Raamatullinen, rohkea ja rockvivahteinen. oscar tulossa?"

opetuskokonaisuus Raamatun punaisesta langasta! Mitä mahtaisi tapahtua meissä ja lähellämme, jos suosikkijakeiden sijaan jäisimme Jumalan koko ilmoituksen varaan? Ohjelma, ruuat ja majoitus 50 e, kun ilmoittaudut viimeistään su 8.12. ja maksat leirin etukäteen. Myöhemmin ilmoittautuville tai paikan päällä maksaville 60 e. Kaupan päällisenä Leif Nummelan kirja Raamatun punainen lanka! Tule sellaisena, kuin olet! :) Ohjelma ja ilmoittautuminen www.nm.fi.

∏29.12.–1.1.2014

HaaSTe+ Ryttylä Tule Haasteeseen jo päivää aikaisemmin! Plussalaiset ovat mukana rakentamassa yhteistä leiriä ja pääsevät kurkistamaan Nuorten Maailman kulisseihin. Lisäpäivän ohjelmassa on talkoohommia, rukousta, raamattuopetusta ja omilla lahjoilla palvelemista. 30.12.–1.1. osallistutaan Haasteen ohjelmaan. Ohjelma, ruuat ja majoitus 56 e, kun ilmoittaudut viimeistään su 8.12. ja maksat leirin etukäteen. Myöhemmin ilmoittautuville tai paikan päällä maksaville 66 e. Kaupan päällisenä Leif Nummelan kirja Raamatun punainen lanka! Ohjelma ja ilmoittautuminen www.nm.fi.

∏Tulossa Sleyn nuorisotyön isoskoulutus

Vuoden vaihtuessa tammikuuksi Sleyn nuorisotyön isoskoulutus käynnistyy kolmessa paikassa. Eteläinen Suomi, Satakunta ja Häme kokoontuu Karkun evankeliselle opistolle 17.–19.1. Varsinais-Suomi kokoontuu Mellilän Mustajärvelle

sekä Pohjanmaa ja Pohjois-Suomi Kauhajärven Esantuvalle 24.–26.1. Tarkemmat tiedot hinnoista ja systeemeistä joulukuun Nuotassa.

∏paRaSTa eläMää, KoKo TalVI ja KeVäT RaaMaTuN KaNSSa KaRKuSSa Ilmainen Stipendi raamattukurssille!

Anteliaat Ihmiset, jotka näkevät Raamatun lukemisen tärkeänä, ovat koonneet rahaa kasaan. Tämä mahdollistaa yhdelle nuorelle Stipendin, jolla voi osallistua ilmaiseksi koko kevätkauden Sleyn raamattukurssille Karkun evankelisella opistolla. Kurssi alkaa 27.1.2014 ja päättyy 25.4.2014. Kurssin normaalihinta on 1200 e. Stipendiä haetaan normaalin haun yhteydessä rehtori Marja Koskenniemeltä (vapaamuotoinen hakemus). Kurssista ja sille hakemisesta saat tietoa osoitteesta www. keokarkku.fi Ei muuta kuin ilmoittautumaan, Raamatulle kannattaa antaa aikaa!

M P P I R R A K O P J A S V

S I P N L I P U I L O U N A I N N M A R I N A A M I T T J A K A A S U T U R L I S I A A L A T K O R A I R A A N U T L E N I I N O T

O I L M Ä T D E A O U T T U R T O I E T A N N O M I N Ä A N I S A I S R T E N Ä U A A T T A V A S O V A P A I A T I T L A I T A G L A N S T U N E A T I K T A T U S U A T

A P H A J U A L U E K S E N T A T A T L T A A A L A S T A A T U R V A A K A A T A E L S V T O P A H A A S U L A A N K K A N I K U N O A T E E N N I S T A E T A S S O R T K E H A S A T

K A I K K I V A L T

T E T A A T I M S I I A N T I M R I U U T T I N R A A K A S I T I A T A A

I A S

Ristikon ratkaisuna toimii numeroiduista ruuduista muodostuva sana.

edellISeN RISTIKoN RaTKaISu


H a R TauS

kulkee kanssasi arjessa Nuotasta saat rehellisen matkakumppanin taivastielle. Tilaa Nuotta itsellesi, ystävällesi tai vaikka paikkakuntasi koulun kirjastoon. Nuotta.com/tilauspalvelu tai 040 7007 707

Leikkaa irti ja postita

Marraskuun ilo TuleeKo SydäN IloISeKSI, jos mättää Trevorilla muutaman

homeboyn asfalttiin GTAV:ssa? Löytääkö sielu levon, jos juo pullon hedelmäisen kuplivaa? Pääseekö raskaita pakoon, jos sulkee silmät ja avaa iPodin appoammolleen? Väittävät, että Suomeen syntynyt on sydämeltään synkkä. Totta on ainakin se, että ilo ja lepo eivät tule käskemällä eivätkä kemialla. Totta on sekin, mitä ukko Lutter perikunnilleen opettaa: Perkele on alakulon ja raskasmielisyyden henki ja nauttii, kun kristityt ovat surullisella ja synkällä mielellä. Apostoli sanoo, että voi olla murheellinen, mutta aina iloinen (2. Kor. 6:10). Vaikka oma sydän olisi välillä marto ja loskaa, Kristus ei petä eikä kylmene. Ja hänen ilonsa olet sinä, oi rakas kristitty (Sef. 3:17). Timo Nisula Pastori, Turun Lutherin kirkko

Kyllä, tilaan Nuotan kestotilauksena 1. vuodeksi hintaan 60 e (Kahdessa erässä 2 x 30 e)

määräaikaisena 3 kuukautta hintaan 21 e Lehden saajan nimi: Katuosoite: Postinumero ja -toimipaikka: Puhelin: Sähköposti:

Tilaan lehden lahjaksi Maksajan nimi: Katuosoite: Postinumero ja -toimipaikka: Puhelin: Sähköposti:

NuoTTa MaKSaa poSTIMaKSuN

Nuotta / Sley-Media Oy

TUNNUS 5001710

00003 VASTAUSLäHETYS


I rtonumero 7 e ISSN 0357-7139

9

01

770357 713007

T U R U N E V. L U T. S E U R A K U N N AT

MNNuotta8_2013_210x297mm.indd 1

12.8.2013 12.24


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.