Myynti & Markkinointi 4/2023

Page 20

URAP O LKU Alan ammattilaiset puhuvat työstään ja urastaan.

Teema

Johtaminen

Muutoksen tuoja Riikka Tannerilla ei ole lineaarista työuraa, vaan portfolio, johon mahtuu monta uraa. Jokaista niistä on värittänyt muutos. Teksti Henni Jääskeläinen Kuvat Timo Porthan

K

un on vain yksi elämä, kannattaako se käyttää muiden määrittelemän polun tallaamiseen? Riikka Tannerille työelämä ei tarkoita rappusia, joita on tarkoitus kiivetä jatkuvasti ylöspäin. Sen sijaan hän kerää uraportfolioonsa mahdollisimman paljon kiinnostavia kokemuksia. Lineaarisen jatkumon sijaan hänellä onkin, toistaiseksi, neljä uraa. Ensimmäinen alkoi opiskeluaikojen loppupuolella Fujitsussa vanhempainvapaan sijaisuudella. Yhteiskuntatieteilijänä teknologiayrityksissä hän on joutunut muotoilemaan itselleen sopivia rooleja. Erilainen maailmankuva on osoittautunut kuitenkin rikkaudeksi. − Valtiotieteissä korostuu systeemiajattelu. Siinä katsotaan, miten erilaiset tekijät vaikuttavat toisiinsa ja minkälaisia vuorovaikutussuhteita yhteiskunnassa syntyy. Liiketoiminnan kehittäminen ja strategiatyö ovat nimenomaan tätä, Tanner sanoo. Tanner viihtyi Fujitsussa melkein 12

20

vuotta. Japanilainen yhtiö oli tuolloin ainoa ei-amerikkalainen globaali teknologiajätti. Siellä näkyi vahvasti Lean-filosofia, jonka ydin on – toisin kuin nykyisin usein mielletään – ihmislähtöisyydessä. Kun kilpailevissa yrityksissä tuijotettiin seuraavan kvartaalin lukuja, Fujitsulla tavoitteet olivat kauempana. Se antoi aikaa keskittyä ja tehdä asiat huolella. − Kuvaavaa on, että Fujitsulla on yksi Suomen suurimmista työntekijöiden paluumuuttoprosenteista. Se kertoo enemmän kuin moni muu asia. Ihmislähtöisyyden kärjessä oli kuitenkin asiakas. Fujitsussa ajateltiin aina ensin, mitä vaikutuksia kullakin toimenpiteellä on asiakkaalle. Sitten pohdittiin, miten se vaikuttaa tiimiin ja vasta kolmanneksi, mitä tapahtuu numeroille. − Koen olevani etuoikeutettu, että sain viettää urani kriittisimmät vaiheet siellä, missä ihmis- ja asiakaslähtöisyys toteutuvat aidosti arjessa. Minut on ikään kuin kovakoodattu siihen, Tanner sanoo.

Riikka Tannerin toinen kirja Strategiasta käytäntöön ilmestyy alkuvuodesta 2024.

Myynti & Markkinointi 4/23

20-23_423MMA_Urapolku.indd 20

20.11.2023 11.36


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.