Hiirolan kylahistoriaa

Page 98

l

P 0 S T I POSTITOIMISTOT

Ryhmätyö Hiirolan postiasema I Roiton postiasema I I - toimi Yrjö Hallikaisen kaupalla n. 196 5- 1968.

POSTIN KULUN HISTORIAA Mlkkelin pitäjän historia sivut 414,415, kertoo: Osa talonpojista suorltti halliosuutensa (talonpoikien vuoron perään suor.i. ttama kes tik.ievarikyydi tys) kuljettamalla kruunun virkamiesten ja heidän suostumuksellaan joskus yksityiskenkilöidenkin kirjeitä. Tämä virallisen -eli kihlaklli~nan postin kuljettaminen oli vuoden 1636 postiasetuksessa uskottu postitalonpojille ja järjestelmä oli käytössä aina 1900-luvun alkuun saakka. Seurakunnan posti sitä vastoin oli jo ennen kihlakunnanpostin perustamista kulkenut lukkarin välityksellä ja tällä tavoin erillisenä se hoidettUn 1800- luvun puoliväliin asti. Myös Pieksämäelle kuljetettiin Mikkelistä postia je 1700luvun alussa. Vuoteen 1734 asti posti kannettiin ensin Rämälään, josta posti talonpo.ika Olli f-1yyryläinen kuljetti sen suoraan P.iel< sämäen kirkolle. Vuodesta 1734 lähti en posti vietiin ensin Haukivuorelle ja sieltä edelleen Pieksämäen Kantalaan . Postitalonpojille kirjeiden kanto ei ollut pelkkä rasitus. He saj.vat korvaukseksi työstään verohelpotuksia ja luonnontuotteina tai rahana maksettavaa paJkkaa. Si tä mukaa kuin uusia virallisia postilinjoja syntyi, alkoi jo 1700- luvun loppupuolella kHd.ak·unnanposti väistyä valtakunnanpostin tJel tä. Sen tarpeita varten perus tetti.i.n postikonttoreita , joista ensimmäinen Savon alueella avattiin Savonlinnaan. Kaupungin jouduttua pikkuvihan jälkeen Venäjän puolellP. kuningas Fredrik f antoi 5o9.1744 käskyn uuden konttorin perustamisesta Mikkelin kirkonkylään. Postikonttori aloi.tti toimintansa saman vuoden marraskuussa. P(lSTIN KUI,KU !11 lROLAN ALU1!:EI,Ll1

Saveni us Savon radan valmistut tua 1889 lienee postin kulku siirtynyt Savonradalle . JJ:.tin lienee t.t=~pa.htun ut myös Hii.rolan kohdalla ja noina ai1-'. ·:Jin .~ on todennäkc.iResti perustettu m_yc5 s Hiirolan postitoim• p<: ikko . N3~kunta - arki:-;tosta on nähtäv1ssä, että vi.tme vuosisadan puolella on j<tlkapostirei t te ji:i si vupi täj issä ollut Juvalla, Hauk ivuorella , Mäntyharjul 1;- j . n . e., joissa oli myös postitoimipaikkoja. liiirolan jalk~postista ensimmäinen maininta on vuodelta 1918 postin palkan korotuksen yhteydessä. ~1artti

96


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.