2 / 2008
ETKÖ OSAA LUKEA? – KATSO KUVAT
2 / 2008
Raaputa ja haista vittu!
101 KUUMAA VINKKIÄ Löydä esimiehesi salaiset erogeeniset pisteet! Piisamihillo, syksyn trendiherkku Nato - uhka vai sukulainen?
Missä vietät iäisyytesi? Jumala on suuri — KATSO KUVAT!
Rohkeissa kuvissa sun mutsis!
Laihdu ja kaunistu! Suomi 100 vuotta -juhlanumero!
Suurristikossa jopa 14 asiavirhettä!
3 3
Pääkirjoitus
,BJLLJ NVVUUVV NVUUB QBSFNQBBO Sydämellisesti tervetuloa täysin uudistuneen Suomenmaa-lehden pariin. Koko toimituskunnan puolesta uskallan lausua ääneen yhteisen vakaumuksemme: löydät varmasti näiden kansien välistä kaiken, mitä Alibi on sinulle aiemminkin tarjonnut ja vielä paljon enemmän. Lukiessasi huomaat varmasti, että vaikka moni asia on toisin, tärkeimpään ei ole kajottu. Lehteä tehdään edelleen suurella sydämellä, unelmiin uskoen ja ilman, vittu, palkkaa. Muutoksia on kuitenkin tapahtunut paitsi ulkoasussa, myös Ase & Erän tekijäkaartissa. Lähinnä toimittajat ovat lihoneet ja punakoituneet, mutta lisäksi esimerkiksi kuvatoimituksen päällikön käsi katkesi viime viikolla. Nämä muutokset näkyvät lukijalle kuitenkin korkeintaan yleisen tason paranemisena. Maaseudun Tulevaisuuden linjaan tai aihevalintoihin ne eivät missään oloissa vaikuta. Moni on kysynyt miksi. Mikä oli vialla vanhas-
Päätoimittaja Usko Tyykkä Toimitus Usko Tyykkä, Juhani Urja, August Elokuu, Adolf Stalin, Alarik Sarvi, Heimo Näätä, 4 4
Emil Koskela, Linnea Ruukki AD Jaakko Korkia Kannen kuva Janic Leino
sa, hyväksikoetussa tavassa toimia? Ei sinällään mikään, mutta maailman muuttuessa myös journalismin on muututtava. Internetin räjähdysmäinen kasvu, yleinen tietokoneistuminen – tämä kaikki viittaa selkeästi vain yhteen suuntaan: tulevaisuus on painetuissa paperilehdissä. Reaaliaikaista tietoa kaipaavan yleisön palveleminen ei ole mahdollista ilman muutaman kuukauden välein ilmestyvää painettua tuotetta. Koko toimitus haluaa kiittää kaikkia uskollisia lukijoitamme, jotka ovat seuranneet mukanamme myös tähän uuteen, painettuun lehteemme. Vielä kerran lämmin kiitos ja nautinnollisia lukuhetkiä kokonaan uuden Uutispäivä Demarin parissa.
Lämmin kiitos kaikille, jotka osallistuivat uuden lehden ensimmäisen numeron tekoon parhaalla kokoomuslaisella talkoohengellä.
Vieraileva kolumnisti M.A.Numminen Avustajat Daaavid Asemasota, Päivi Arenius, Ossi, Hans-Peter Weckman,
Jani Paavola / Cloud9, Romeo Kivipesä, Vesa Laitinen, Hanna Jussila, Usko Tyykkä II, Leopold Isopanda, Ulvi Saarela, Mike Pohjola
Lapseni on ihan
saatanan ruma Äidin rakkaus ja kosketus ovat lapsen kehityksen perusta. Pieni vauva kaipaa pohjattomasti lämpöä, jutustelua, hellyydenosoituksia ja tunnetta turvallisesta läsnäolosta. Uusimpien tutkimusten mukaan äidin läheisyys jättää pysyviä jälkiä lapsen aivoihin ja kannattelee ihmisversoa läpi koko elämän. Joskus kuitenkin lapsi on vain niin saatanan ruma, että tekisi mieli tuudittaa käärö uneen leivinuunissa. Äidit kertovat. Teksti: Heimo Näätä 6 6
Kuva: Hans-Peter Weckman
”Pertti syntyi kaksi vuotta sitten ja edelleen oksennan joka kerta pidellessäni häntä sylissäni. Onhan tilanne kieltämättä hieman ongelmallinen.” Sanna tutkija, Rovaniemi
”Tunsin jo laitoksella vastenmielisyyttä lastani kohtaan: tuollainenko siitä tulikin? Muut äidit puhuivat suloisista nyyteistä, luonnollisesta tunnesiteestä ja vahvasta rakkauden tunteesta, itse en pystynyt edes katsomaan mokomaa inuiittimulkeroa silmiin.” Sirpa yliassistentti, Jyväskylä ”Poikani oli ikävän ruttuinen sintti jo syntyessään, ja yhä tänäkin päivänä haen hänestä hyvin herkästi kaikenlaisia pikkuvikoja. Toisinaan huomautan pukeutumisesta tai ryhdistä, joskus saatan läimäyttää häntä leikkisästi poskelle ja sanoa: ’Mitä äidin tissiposki?’ Pitkäaikaisin huvitukseni on kuitenkin etsiä poikani kasvoista negroidisia piirteitä. Niitä onkin taas viime aikoina tuntunut löytyvän. Voisi kait leikkisästi sanoa, että katson poikaani jatkuvasti ’sillä silmällä’.” Ritva juristi, Helsinki
”Menin synnytykseen hieman humalassa, enkä muista äitiysloman alkuaikojakaan kovin tarkkaan. Muutaman kerran olen selvempinä kausina pistänyt merkille, että teini-ikäisellä lapsellani on edelleen maitorupiset kasvot. Sairaalakäynneillä eräs hoitaja tosin inhottavasti väittää, ettei kyse ole maitoruvesta vaan siitä että raskausajan viininjuonti, munasarjojen monirakkulatauti, laajentunut munuaisallas sekä B-hepatiitti yhdessä aiheuttivat jonkinlaisia komplikaatioita. Vaan mahtuuhan elämään kaikenlaista. Minulle hän on kaunis sellaisenaan. Tyttäreni osaa jo puhua, ja aiomme jouluksi ottaa jälleen yhdessä uusia tatuointeja.” Mira merkonomi, Pori ”Mieheni kuuluu Leijoniin, veljeni RT-klubiin ja isäni Rotareihin, joten osasin kyllä odottaa vaikeuksia − eihän tässä mitään muotovalioita olla. Tyttäremme rujous yllätti minut kuitenkin pahanpäiväisesti. Hän
oli ruma lapsi, voi että miten ruma. Oloni helpottui vasta, kun annoimme sen pois. Silti
joka kerta kun käymme katsomassa teini-ikäistä isopäätytärtäni Niuvanniemessä, tunnen ilkeän vihlaisun revenneessä välilihassani.” Anna-Kaisa vakuutusasiantuntija, Espoo
armeijan sotilaat, Suomen kunniakkaan armeijan sotilaat!’ Kaikkein eniten minua on vuosien varrella kuitenkin
“Lapseni syntyi melko viiksekkäänä, pussihousut jalassa ja ratsupiiska kädessä. Näin jälkikäteen ajatellen se oli tietenkin melko outoa, mutta tuolloin asiaan ei osattu kiinnittää erikoisempaa huomiota. Ajat olivat niin toiset. Masennuin Callen syntymän jälkeen, enkä pystynyt antamaan pojalleni rakkautta. Jo kolmevuotiaana hän kulki kotonamme Louhisaaren puistossa ja hakkasi palvelijoita pienellä terävällä miekallaan. Hän käytti myös korsettia mikä hämmensi minua kovasti, mutta en uskaltanut ottaa asiaa puheeksi edes kamarijunkkarimieheni kanssa. Hän oli hyvin kiireinen. Meillä oli kahdeksan lasta, ja jo pienenä Calle otti pihaleikeissä johtajan roolin. Hän ampui sisaruksiaan tiikereinä, marssitti heitä leikkisästi ympäri kenttää tai järjesti hassuja teloitus- ja vankileiriseikkailuja. Usein hän keskusteli sveitsiläisen palvelijamme kanssa Alppien ilmastosta. Callen ollessa noin kuuden vanha heräsin usein siihen, miten hän ratsasti vuoteessaan ja huusi: ‘Suomen kunniakkaan
hämmästyttänyt se, miten lapseni voikaan tässä hyvän Jumalan luomassa ihmeellisessä kaikkeudessa olla niin saatanan ruma.” Hedvig Charlotta Helene von Julin vapaaherratar, Askainen
7 7
Teksti: Juhani Urja
Juhannushäät Linnut laulavat lemmestä, kukat tuoksuvat ja loistavat huumaten. Tyyni järvi loistaa ilta-auringon myöhäisistä säteistä. Kun Suomen kesä antaa kauneintaan, mikä olisikaan suomalaisempaa kuin matkustaa jonkun vitun kusipään häihin 300 vitun kilometrin päähän.
Perttu ja Siniä tapasivat kirjallisuuden opiskelijoiden juhlissa Helsingissä viime vuoden toukokuussa. Lempi leiskahti rajusti ja pariskunnan ystävät muistelevatkin, että jo ensimmäisen yhteisen juhannuksen alla vitsailtiin naimisiinmenosta. Paikalle olisi kutsuttu vain pappi ja lähimmät ihmiset. “Siitä vielä selvittiin, kun juotettiin molemmat viikoksi persekänniin. Ne ehti puhua jo jostain erämaassa vihkimisestä, että vaelletaan ensin jossain Nuuksiossa päivä”, muistelee Siniän pikkusisko Jorma. “Voi vitun vittu, vaelletaan! Juhannuksena! Vittu!” hän muistelee sanoneensa jo tuolloin.
Tänä kesänä pariskunnan toive huhannushäistä viimein toteutui. Erämaahan ei tarvinnut lähteä, vaan paikaksi löytyi ihastuttava Tolkin kartano 69 kilometriä Joensuusta. Paikka oli kaikkea, mitä nuoripari oli toivonut: keskellä luontoa, kaukana kaupunkien vilskeestä ja ajan romanttisesti patinoima. Paikka laitettiin hääkuntoon perheiden voimin. “Eikä ne saatanan kenopäät itse pistäneet tikkua ristiin. Tai mitä jonkun vitun kukkakimpun ehkä poimivat, kun koko paikka piti noin suunnilleen lyödä remonttiin”, Pertun äiti Jussi kertoo leppoisasti. Siniän Teppo-äiti muistelee järjestelytöitä vähintään samanlaisella lämmöllä. “Voi vitun vittu! Vittusaatanaperkele!” Tohina ja vilske kuuluvat häihin Kun nuoripari kuuli viime keväänä, että on olemassa Tolkin kartanon kaltainen paikka ihan hornan tuutissa, heidän ei tarvinnut kauaa asiaa puida. “Meille molemmille oli tärkeää päästä jonnekin kauas, missä voi todella irtautua tästä nor26 26
hevon vitussa! maalista”, selittää Siniä. Paikan valintaa helpotti vielä entisestään, kun pariskunta kuuli, ettei lähellekään vie päällystettyä tietä. Perttu ei aamun aikana oman kertomansa ehtinyt edes häitä hermoilla ajo-ohjeita antaessaan.
“Tännehän on lähimmästä taajamasta vielä 30 kilometriä, että tietysti siinä tämmöisiä hauskoja eksymisiäkin vieraille sattui, että aika paljon kuultiin siinä aamupäivän mittaan puhelimessa sellaista leikkisää vittuperkelettä ja saatanankusipääettäjuhannuksenipilasit ja semmoisia.” “Kurahuoraksikin minua taisi kummieno siinä pihassa vielä kutsua”, lisää Siniä leikkisä hymynkare perseessä asti kutitellen. Huuto ja tappelu kuuluvat naapuriin Perttu ja Siniä ovat nyt ehtineet viettää muutaman kuukauden avioelämää. Arki on alkanut hiipiä yhteiseen kotiin, mutta häiden muisteleminen vie aina ajatukset pois rahahuolista ja muista päivänpolttavista ongelmista. Ja mikäs on muistellessa, taisivathan nuo häät nimittäin maksaa aika vitusti? “Maksoi”, vahvistaa nuori pari yksimielisesti. Ja taitaa olla jotain vielä maksamattakin? “On.”
Lukijat äänestivät pahimmat hevon vitut 1. Se ihana puukirkko mummolan lähellä (24%) 2. Kesäinen Turun saaristo (23%) 3. Sun koti (20%)
Kun nyt eron partaalla pyristelevältä parilta kysytään, muuttaisivatko he hääpäivästään jotain, kumpikaan ei emmi.
4. Ihan mikä vitun hääpaikka vaan (17 %)
“Voi saatana, että nimittäin muutettais.”
5. Imatra (16%) 27 27
Emeritusprofessori Maunu Kartio on jo vuosikymmenien ajan kuulunut suomalaisen intelligentsian etujoukkoon. Klassisen sivistyksen omaava Kartio on väsymätön kulttuurikeskustelija, todellinen kosmopoliitti ja perinteisen tapakulttuurin vaalija. Suositussa päiväkirjasarjassaan Teksti: Adolf Stalin
32 32
Kuvat: Hanna Jussila
Kartio on ottanut lukijansa mukaan matkoilleen, jotka vievät niin Euroopan seurapiireihin, venäläiskirjailijoiden maisemiin kuin suomalaisiin vallan kabinetteihin. Lehti julkaisee yksinoikeudella otteita Kartion uusimmasta, vuoden lopulla julkaistavasta päiväkirjasta.
33 33
34 34
35 35
36 36
37 37