2 minute read

Sympaattinen Ukkohalla

Ukkohallaan ajessa laskeutuu laaksoon, jonka pohjalla on Syväjärvi. Järven ympärille on kasvanut hiihtokeskuksen lisäksi monipuolinen matkailukeskus mökkeineen, huoneistoineen sekä hyvine palveluineen.

Ukkohalla on suuri matkailukeskus, mutta pienoiskoossa. Kaikki tarvittava on lähellä toisiaan, ja mittakaavat ovat ihmisen ymmärrettävissä. Ukkohallassa voi hyvin lomailla ilman autoa, sillä kaikki palvelut löytyvät kävelyetäisyydeltä toisistaan.

Laskijalle tärkeintä on lumi, jota Ylä-Kainuussa piisaa. Alue on ylänköä ja sen ansiosta Suomen lumisinta aluetta. Luonnon lumetusjärjestelmää tehostaa asiallinen lumitykistö. Eritoten lapsille ja nuorille hoidettujen rinteiden viereiset harvat metsät toitottavat kutsuhuutoa, jota ei voi vastustaa.

Ukkohalla lukuina

» Hissit: 5

» Rinteet: 15

» Parkit: 3 (Junior Snow Park 850 m, Jib Snow Park 300 m ja Halla Snow Park 1 000 m)

» Pisin rinne: 1 400 m

» Suurin korkeusero: 170 metriä

Snowparkkeja on keskuksessa kolme, erittäin helposta haastavaan. Parkeista pidetään hyvää huolta, joten rinteissä nähdään usein myös treeniryhmiä tai kisoja. Keväällä Suomen tunnetuimmat lautailijat ja kuvaajat kokoontuvat Halla Snow Parkiin nauttimaan laskemisesta ja yhdessäolosta Lipi Open -tapahtumassa.

Perheiden mieleen

Alueen helppo hahmotettavuus rohkaisee antamaan lapsille vapauksia omatoimiseen kulkemiseen. Rinteet ovat vierekkäin, joten eksymismahdollisuudet ovat minimaaliset. Ukkohallassa on 15 rinnettä, joten laskijalle riittää vaihtoehtoja. Polveilevat rinneprofiilit haastavat myös osaavan laskijan. Jokaisen perheenjäsenen ei tarvitse lasketella viihtyäkseen Ukkohallassa. Hiihtolatujen lisäksi matkailukylän keskiössä Hotel Ukkohallan kanssa samaan rakennuskompleksiin kuuluvat ravintola, kauppa, keilahalli sekä saunamaailma & spa, joista nauttii myös alamäkikansa.

Saunoja on kaikkiaan yhdeksän erilaista, joten lihaa saa lauteilla palvattua lempeän kosteista löylyistä aina kuivan kipakoihin saakka. Vilvoittelu onnistuu Syväjärven syleilyssä tai kylpylän poreissa.

The North Facen lippulaivamallisto, Summit Series™, tarjoaa parhaimmistoa vapaalaskuun ja vuorille.

Kolmikerroksinen Verbier FUTURELIGHT™ on ideaali yhdistelmä vapaalaskuvaatteiden ulkonäköä ja vuorten takamaastoihin tarvittavaa suorituskykyä. Veden- ja tuulenpitävä FUTURELIGHT™ -kalvo pitää ihanteellisen hengittävyys-vedenpitävyys tasapainon. Saumaton istuvuus ja aavistus joustavaa stretch-materiaalia takaa laajan liikkuvuuden.

Pohjois-Suomen klassikot huskysafarit, porotilavierailut, lumikenkäily sekä talvipyöräily on Ukkohallassa mahdollista. Huskyajelulle pääsee Ukkohallan vaaran päältä, ja Suomen eteläisin porofarmi sijaitsee pienen automatkan päässä Ukkohallan ytimestä.

Majoitusvaihtoehtoja löytyy rantamökeistä, chalets-huoneistoista sekä Ukkohallan huipulla olevista uusista Sky Cabin Glass -näköalahuoneistoista ja ekologisesta Syväjärven päällä kelluvasta lasi-iglusta.

Putouksia ja erämaista luontoa Vanha sanonta kertoo, että virtaava vesi ei jäädy. Ukkohallan lähistöllä on kolme komeaa vesiputousta, joiden ympärille talvella muodostuu upeita jääpaaseja. Lähimpänä sijaitsee Komulanköngäs, jonka lähistöllä on tulistelupaikka. Hiihtäen matkaa kertyy noin viisi kilometriä ja autolla hieman enemmän. Parkkipaikalta on putoukselle matkaa kolmesataa metriä.

Puolisen tuntia autoilua ja vartti kävelyä, niin pääsee yhden Suomen hulppeimman putouksen, Hepokönkään äärelle.

Kesällä pyöräillään ja liidetään veden pinnalla

Kesällä Kainuun vaarat ja korpimaisemat kutsuvat ulkoilijoita. Syksyllä myös marjastajia, sienestäjiä sekä metsästäjiä. Opastetut reitit lähtevät Ukkohallan kupeesta. Maastopyöräilyn lisäksi hissit pyörivät kesällä alamäkipyöräilijöiden iloksi. Maasto on pääsääntöisesti miellyttävää mäntykangasta. Alamäkipyöräilyreitit ovat enemmän maastoreittejä kuin rakennettuja bike park -reittejä.

Suomen suurin ja maailman pohjoisin kaapelivesihiihtoradan lähtö on Saunamaailman rannasta. Syväjärven ylle on vedetty hiihtohissin kaltainen neljän mutkan rata, jonka vauhti on noin 30 km/h. Vauhdin hurmasta veden päällä pääsee nauttimaan wakeboardilla, vesisuksilla tai polvilaudalla. Mikäli taitoa piisaa, temppuja voi harjoitella reitillä olevista hyppyreistä tai muista obstaakkeleista.

Huoletonta oloa

Kun kaikki on lähekkäin, aikaa ei kulu siirtymisiin. Jos haluaa vaikka pitää pidemmän tauon mökillä, voi suksilla laskea suoraan mökin pihaan ja mennä haluamalle tauolle. Eikä porukan jakaantuminenkaan tuota ongelmia, kun kaikki ovat kuitenkin lähistöllä. Lomailun sietämätöntä keveyttä - sitä on olla Ukkohallassa.

This article is from: