1 minute read

Salla uudistuu

Lapin itärajan tuntumassa sijaitseva Salla tekee uudistuksia talvikaudelle 2022-2023. Sallatunturilla on hyvä vetovoima niin kotimaisten kuin ulkolaisten matkailijoiden keskuudessa. Palveluja on kehitetty ja monipuolistettu kestävällä tavalla ja valinta vuoden hiihtokeskukseksi 2021 oli merkittävä tunnustus hyvin tehdystä työstä.

Näkyvästi parempi valaistus

Sallan tämän kauden näkyvin uudistus on eturinteiden valaistus. Vanhat lamput on vaihdettu led-tekniikkaan. Lisäksi valaisinmäärää on kasvatettu, joten valoa on entistä tasaisemmin rinteessä.Led-tekniikan myötä energiaa säästyy kasvaneesta valaisinmäärästä huolimatta. Myös kilparinteen valaistusta on uusittu led-tekniikalla. Kilparinteen valaistuksen päivitystä jatketaan vielä tulevaisuudessa, mutta jo näillä muutoksilla päästään sielläkin säästämään sähkön käytössä.

Tuntuvasti helpommat hissit

Tuntuvia uudistuksia on tehty etuhissillä ja pohjoishissillä. Molempien hissien vetolaitteita on uudistettu siten, että hissiin pääsy on entistä jouhevampaa.

Sallalaiset lupaavat pohjoishissin lähdön nykäisyn jääneen historiaan. Lisäksi hissiä pystytään ajamaan entistä kovempaa vauhtia, joten matka-aika huipulle lyhenee entisestään.

Etuhissin parannukset puolestaan auttavat saamaan laskijaa saamaan ankkurin helpommin haltuun. Jäykkä vetolaite on ollut hankala niin asiakkaille kuin hissityöntekijälle palvelupisteellä.

Matkailua kestävällä pohjalla Sallassa tehdään koko ajan tärkeää kehitystyötä vastuullisen matkailun edistämiseksi. Matkailu on ollut kovassa kasvussa ja Salla haluaakin tarjota kestävää matkailua jatkossakin. Salla on mukana Visit Finlandin matkailuyrityksille ja -alueille kehitetyssä Sustainable Travel Finland -ohjelmassa.

Tulevaisuus näyttää mitä Sallassa tulee vielä tapahtumaan. Se kuitenkin on selvä, että Sallan tunnelma, ensiluokkaisesti hoidetut rinteet sekä kodikas palvelu ovat sitä, mikä kiehtoo Sallan asiakkaita. Maisemista ei tarvise jatkossakaan tinkiä, sillä uusi Sallan kansallispuisto sijaitsee Sallatunturin itäpuolella, ja laskettelurinteiltä avautuvat mahtavat näköalat kuvankauniisiin erämaamaisemiin.

This article is from: