Olli Vainio Pekka Vainio
P채iv채ns채de
Kes채
Valoa auringon
Lähtö
Kesäaamuin ja -illoin
Muualle mieli ikävöi,
istuksin laiturilla
kun vetten päällä säkenöi
miettien silloin:
silta kuun tai kulta auringon.
Kuinka mieli matkustaa
Auroja nousevan tai laskevan
tähtitaivaan taa? Läpi peiton pilvien aina korkeammalle hamuten. Samaa tietä kulkisin, jos sinne käydä saattaisin.
pois silti täältä haluan. Lähden.
Kaunis
Tuo valon tummuvaan iltaan. Kaunis tavoiltaan, kaunis kasvoiltaan. Kaunis mieleltään, auttaa muita mielellään, puhuu enkelien sanoja kielellään ja sielukin poutapilven valkea.
Paratiisi Rakkaus taivaankansi: hymysi aurinkona, silmäsi kirkkaimmat tähdet. Kuunvalon vaikutus – mystisyytesi minut lumoaa. Tämä paratiisi, yksin mahtuu sydämeeni.
Syksy
Pimenev채채 iltaa
Syksy Luonnon keve채t laskuvarjot kirjavina mattoina kaikkialla. Pisarat jo kastelleet keinut, liukum채et, hiekkalaatikon. Pilvet peitt채v채t kuulaan taivaan. Likainen lumi mustaa maan.
Kätkeytyminen
Pistän pääni pensaaseen, menen piiloon maailmalta. Suljen silmäni
ikävältä, surulta
kaikelta pahalta.
Miten palata takaisin menneeseen, rakkauden täyttämään eiliseen, jossa suurinkin suru sulkeutui sydänkuplaan
ja vaimeni?
Satulinna Linnassa oli ritari ja surmanmiekka ja lohik채채rme ja lohi ja k채채rme ja akvaario ja terraario - satujen territorio.
Talvi
Harmaata lunta
skaan ut peläten, mät tietäen erääväsi skelle vierien n poratessa sydämeen a lovea en, en menetit?
Pelko Oletko koskaan nukahtanut peläten, sulkien silmät tietäen aamulla herääväsi kyynel poskelle vierien kaipauksen poratessa sydämeen pohjatonta lovea unen jälkeen, jossa jälleen rakkaasi menetit?
Palapeli Valheesi sivalsi sydäntäni kuin kivi lentäisi ikkunaan. Palasia kaikkialla. Ikkunan saa korjatuksi palat kerättyä kasaan ehjäksi, taidolla ihmisen, mutta sydän kuin haurainta kristallia tarvitsee kosketusta rakkauden. Puuttuu palanen sieltä, toinen täältä. Sydän, ei koskaan ole entisen kaltainen.
Muistot Minne j채iv채t yhteinen aika, ikimuistoiset hetket, rakkauden taika, tunteiden harharetket? Olen vangittu kaipaus raskaana rinnassani. Huulesi minut vapauttaa.
Kev채t
L채mpim채n sateen j채lkeen
Rakkauden lähde Jäätynyt lampi routaisten ruusujen reunustama. Rikkoontui jää kosketuksesta, päästi lämmön pintansa alle. Nyt punaisten ruusujen keskellä pulppuava rakkauden lähde.
Päivänsäde Odotuksen jälkeen pienen, kaunein, kallehin aarre tärkein, rakkahin. Valloittavat tähtisilmät, ilahduttaa naurusuu. Suuhun menee mustikat, heinät ja sormet tahrii lattiat seinät. Niin saapui eloisa kultahapsi perheen iloinen auringonlapsi – äidin pieni päivänsäde.
Äidille Toisena sunnuntaina toukokuisena luonnon edelleen nukkuessa menen etsimään kimpun rakkautta, vuokkoja valkoisia, tärkeimmälleni.
Kuvasi saa tekstini hengittämään. Kuvasi tekstini elämään. Olli Vainio
Päivänsäde aloittaa tunteikkaan matkansa, johon lukija hyppää mukaan seikkailulle halki vuodenaikojen. Päivänsäteen matkassa kohtaa hämmästyttäviä hetkiä, joiden kohdalla pysähtyy ajattelemaan, tuntemaan. Runo ja kuva kertovat hämmästyttävän usein tarinoita lukijan omasta elämästä. Kenelläpä meistä ei tunteita olisi? Päivänsäde on kaunis ja herkkä uutuus, luontokuva-runoteos, jossa yhdistyy pojan ja isän taiteellisuus vaikuttavissa runojen ja kuvien kokonaisuuksissa. Jokainen aukeama on taideteos, tunteiden välittäjä. Tämä uutuuskirja on eheyttävää luettavaa kiireisen ja hektisen arjen vastapainoksi. Päivänsäde koskettaa. Toisinaan saattaa myös satuttaa. Onkohan tässäkin tarinassa onnellinen loppu?