Iisalmen Yrittäjät

Page 1

IISALMEN YRITTÄJÄT Perjantaina 24. huhtikuuta 2015

Jaakko Heiskanen

Ajan ilmiöihin kuuluu, että iso auto vaihdetaan pienempään keskihintaiseen. Auto valitaan netistä ja myymälään tullaan tekemään kaupat. – Renkaanpotkijoita ei juuri enää ole, Niko Schulman sanoo.

”Mikä paljon ottaa, se paljon myös antaa”


12

IISALMEN YRITTÄJÄT

Perjantaina 24. huhtikuuta 2015 IISALMEN SANOMAT Jaakko Heiskanen

Niko Shulmanin mukaan tulevaisuuden kauppaa tehdään nk. kuukausieräpainotteisesti. – Eli osamaksu- ja huoltosopimus on samassa erässä ja auto valitaan kkeräpainotteisesti entistä useammin.

➤➤Niko Schulman kehuu yrittäjätutkintoa: Sieltä saa uusia näkökulmia omaan tekemiseensä. TEEMA leila pietikäinen

Yrittäjä, autokauppias Niko Schulman (34) pahoittelee työpöytänsä paperipaljoutta Kärkimerkitliikkeessään Iisalmessa. – Nämä pitäisi tästä alkaa seuraavaksi selvittää, naurahtaa hän. Paperinivaskan setviminen on yksi osa tuoreen yrittäjän työtä. Reilu vuosi autokauppiaana on tuonut eteen koko ajan uusia asioita niin yrityksessä kuin yrittäjätutkinnossakin. – On paljon pieniä ja isoja asioita, jotka täytyy opetella. Yksistään eri automerkkien yleistietämys on yllättävän laaja opeteltava, sanoo Schulman, mutta ei missään nimessä valita. Eikä kadu yrittäjäksi ryhtymistään. – Minulla on aina ollut kytö oman yrityksen perustamiseen. Noin pari vuotta sitten kytö kasvoi niin suureksi, että ryhdyin tutkimaan, löytyisikö täältä myytävää tai jatkajaa vailla olevaa yritystä, tuolloin Ponssen leivissä ollut Schulman kertaa. Hän kyseli neuvoja silloin myös

on tun❞teita ❞Siinäpaljon pelissä.

iisalmelaiselta yrittäjältä Ari Nousiaiselta. Samaan saumaan osui Kärkimerkkien yrittäjän, Martti Tuovisen toive jäädä eläkkeelle, ja palapeli oli valmis. – Ostimme yhdessä Arin kanssa Martin perustaman yrityksen. Se oli hyvä idea, sillä yksin eivät rahkeet olisi riittäneet, kun alakin oli itselle tuntematon. Ari toimii taustatukena ja minun vastuullani on päivittäisen työn hoitaminen. Uuden työn lisäksi opettele-

mista riittää yrittäjätutkinnossakin, jonka Schulman aloitti viime vuonna Ylä-Savon ammattiopistossa. Tutkinto on kaksivuotinen. – Onhan siinä sovittelemista työn, koulutuksen ja perheen kesken, kun avovaimokin on osittain yrittäjä. Harmikseni olen monelta hyvältä tunnilta joutunut jäämään poiskin. Se on kuitenkin tosi hyvä, että koulutusta on iltaisin ja

viikonloppuisin. Schulman kehuu yrittäjäkoulutusta viljalti. – Sieltä on jäänyt hirveästi asioita käteen. On ammattilaisia neuvomassa ja yrittäjiä luennoimassa, todella antoisaa. Ihan parasta koulutuksessa on Schulmanin mielestä toisten yrittäjien tapaaminen. – Porukassa etsitään ratkaisuja erilaisiin ongelmiin. Omaa työtään tekee helposti silmälaput silmillään, mutta toisten kanssa asioita ratkoessa silmälaput häviävät ja itsestäänselvyydet kaikkoavat. Kulunutta yrittäjävuotta on

leimannut kiire. – Itse asiassa vasta nyt tiedän, mitä kiire tarkoittaa. Toisaalta mikä paljon ottaa, se paljon myös antaa. Schulman myöntää, että joskus, kun kaikki tuntuu kaatuvan niskaan, saattaa tulla mieleen, että helpommallakin pääsisi. – Aina vastoinkäymisistä kuitenkin selviää jotenkin. Surkuttelemaan ei pidä jäädä, koska on asioita, joille ei vain voi mitään. Schulmanille on kuitenkin en-

Niko Schulman ➤➤ Iisalmelainen 34-vuotias. ➤➤ Perheessä avovaimo sekä 12- ja 4-vuotiaat lapset. ➤➤ Harrastaa bjj:tä (brasilialainen jujutsu, kamppailulaji) ja kuntosalia, ”niistä saa virtaa työhön”. ➤➤ Koulutukseltaan merkonomi. ➤➤ Oli töissä 6,5 vuotta Ponssella Iisalmessa tuotevastaavana varaosapuolella, loppuvaiheessa tiimivastaavana. ➤➤ Aloitti autokauppiaana, yrittäjänä 2014 alkupuolella Kärkimerkit-autoliikkeessä. Toisena omistajana Ari Nousiainen.

tistä selvempää, että yrittäjyys on hänen juttunsa. – Yrittäjänä pystyy itse vaikuttamaan asioihin ja tekemään niitä parhaalla mahdollisella tavalla. Ja vastuu on isompi, sekin kiehtoo. Schulman toteaa tyynesti, että nyt vastuuta kyllä on. Kärkimerkeillä on viisi työntekijää yrittäjä mukaan lukien. Toimipisteitä on kolme; Iisalmessa, Mikkelissä ja Savonlinnassa. – Autokaupalle tämä aika on

kyllä vaikea, mutta se on toisaalta

hyvä, ettei pääse alussa liian helpolla. Yrittämisestä voisi saada väärän kuvan. Tämä on opettavaista aikaa. Autokauppaa tehdään kuitenkin koko ajan. – Eikä uuden auton kauppa pysty kovin pitkää niin pienenä pysymään kuin se nyt on. Parempaa kohti ollaan menossa. Schulman luonnehtii, että jokainen autokauppa tuntuu hyvältä. – Jokainen kauppa tuntuu joka tapauksessa joltakin, siinä on tunteita paljon pelissä.


IISALMEN YRITTÄJÄT

IISALMEN SANOMAT Perjantaina 24. huhtikuuta 2015

Toteutuuko byrokratian vähentäminen? puheenjohtajalta

Hyvää vaalien jälkeistä elämää kaikille ja onnea valituille kansanedustajillemme. Ylä-Savo sai peräti viisi kansanedustajaa asioitamme ajamaan, mikä on huikean hieno saavutus. Meidän tehtävämme on nyt sitten pitää yhteyttä edustajiimme ja kertoa heille kuulumisiamme sekä tarpeitamme ja toiveitamme. Helppo tie ei edustajillamme ja hallituksellamme tule olemaan. Edessä on paljon vaikeita päätöksiä. Me kaikki, niin yrittäjät kuin palkansaajatkin saamme varmasti varautua siihen, että joudumme luopumaan ns. saavutetuista eduista, mikäli aiomme saada Oy Suomi Ab:n kuntoon. Suomen Yrittäjien kyselyn mukaan yli puolet valituista 200 kansanedustajasta haluaa vähentää yrittämiseen liittyvää byrokratiaa ja lisätä paikallisen sopimisen mahdollisuuksia. Toivottavasti tämä toteutuisi vihdoinkin. Yrittäjille tärkeiden teemojen

esille nostaminen ei nyt enää valitettavasti riitä. Ne olisi ehdottomasti myös saatava osaksi hallitusohjelmaa ja sitä kautta todeksi. Sinänsä hyvät mahdollisuudet uudella eduskunnalla tähän on. Valituista edustajista lähes 50:llä on yrittäjätaustaa, mikä on mielestäni hyvin. Ainakin pohja on nyt olemassa sille, että yrittäjät otetaan lainsäädännöissä huomioon alkavalla vaalikaudella. Toki meidän yrittäjäjärjestönä on pidettävä tästä huolta vaikuttamalla ja olemalla aktiivinen eduskunnan suuntaan. Mukavaa kesän odotusta kaikille!

Yrittäjä! Ilmoittamalla ovi käy!

Iisalmen Sanomien ilmoitusmyynti opastaa: 017 8351 253 017 8351 280 017 8351 255

Onko tänään herkkutarjouksia?

IISALMEN TEOLLISUUSKYLÄ OY VAPAITA TOIMITILOJA Riistakatu 5 (Tietotalo)

• 120 m2 halli-/työtila • 125 m2 toimistotila katutasossa (P-paikan puolella) • 10 m2 – 100m2 toimistohuoneita 2. – 3. kerroksessa • 50 m2 työtila kellarikerroksessa, sopii esim. hoitoalan yritykselle • Varastotilaa kellarikerroksessa

Pitkälahdenkatu 5

• 300 – 600 m2 vastaanottohallitilaa

Muovikatu 4

• 180 m2 korkeaa lämmitettyä hallitilaa

Energiakuja 2

• Lämmintä varastotilaa 200 m2

Yhteydenotot: Kirsi Niva puheenjohtaja Iisalmen Yrittäjät ry

Toimitusjohtaja Terho Savolainen terho.savolainen@iisalmi.fi p. 040 630 5328 iisalmi.fi/teollisuuskyla

Paikalliset jäsenedut 2015 Iisalmen Sanomat

IISALMI

- 50 euron alennus 7-päiväisen kestotilauksen normaalihinnasta - yrittäjäedun saadakseen on siitä ilmoitettava asiakaspalveluun puh. 017 83511 tai sähköpostiin tilaukset@iisalmensanomat.fi - kestotilaukseen kuuluu oikeudet verkko- ja näköislehteen, tunnukset saa asiakaspalvelusta - www.iisalmensanomat.fi

Kevätkokous 15.4.2015

Kaluste Primavera

Iisalmen Yrittäjät ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 15.4.2015 Ravintola Raatihuoneella. Hallitusta täydennettiin yhden poisjäännin vuoksi eli uutena hallitukseen valittiin EevaLiisa Ålander (Vakuutuspalvelut Ålander Oy).

- 10% kaikista verkkokaupan tuotteista. Edun saa kirjoittamalla “Onko sinulla alennukseen oikeuttava koodi?” kohtaan sanan jonka voit pyytää yrittäjältä - jos tilauksen voi noutaa itse Iisalmesta, valitaan Nouto Iisalmesta ja näin ollen toimituskulut eivät kirjaudu laskulle - www.kalusteprimavera.fi

Hallitus 2015 Kirsi Niva, puheenjohtaja (Tuoppi-Kellari Oy) Jukka Ryhänen, varapj (Kopio-Raksa / Lehmus Media) Mikko Murtola, varapj (Iisalmen Sähkö- ja automaatiosuunnittelu Oy) Krister Kaisanlahti, sihteeri (KK-Koti Oy) Jukka Vattukallio, tiedotusvastaava, koulutus ja yksinyrittäjät Kristiina Pironetti, talousvastaava (O & E Pironetti Oy) Ismo Partanen, emeritustoiminta ja jäsenasiat (Partanen Yhtiöt Oy) Eeva-Liisa Ålander, jäsenasiat (Vakuutuspalvelut Ålander Oy) Arto Sahlström, jäsenasiat ja koulutus (SähköRami Oy) Mika Nieminen, nuoret yrittäjät (Savon Henkilöstöpalvelu Oy) Tommi Lähteinen, teollisuuden edunvalvonta (Metallityö Vainio Oy) Kari Puumalainen, kouluyhteistyö, yrittäjyyskasvatus ja YTY-jäsen (Ylä-Savon ammattiopisto) Terho Savolainen, tekninen sihteeri ja YTY-jäsen (Iisalmen kaupunki)

Seuraa ilmoitteluamme www.iisalmenyrittajat.fi www.facebook.com/iisalmenyrittajat www.facebook.com/IisalmenNuoretYrittajat

Suomalainen Kirjakauppa - yritysasiakkaalle 10% ALENNUS! - www.suomalainen.com Kopio-Raksa - 200 kpl käyntikortteja 55 eur (norm. 65 eur) sis. alv. 24% - nettisivuprojekteihin käyttökoulutus ilmaiseksi (arvo 60 eur) - www.kopio-raksa.fi Lisätietoja paikallisista jäseneduista: www.iisalmenyrittajat.fi/yleista/paikalliset-jasenedut-2015 Muista myös valtakunnalliset jäsenedut!

Tulevia tapahtumia 7.5. Aamukahvit, OP Pohjois-Savo, Iisalmen konttori 19.5. Iisalmen Yritys-Cafe, Metsäpirtti 20.-21.5. Matkailutoimijoiden verkostoitumistapahtuma: Yhteistyön helmiä, Tervo 13.6. Hulabalo 2015, Kuopio (järjestämme yhteiskuljetuksen jos lähtijöitä on riittävästi) Lisätietoja tulevista tapahtumista: www.iisalmenyrittajat.fi/tapahtumakalenteri

13


14

IISALMEN YRITTÄJÄT

Kirsi Niva nauttii vedenalaisista näkymistä.

Perjantaina 24. huhtikuuta 2015 IISALMEN SANOMAT

Kalat ja korallit hehkuvat moninaisissa väreissä.

Kirsi Niva siellä jossakin pinnan alla sukelluskumppanin kuvaamana.

Kirsi Niva ➤➤ Ravintola Tuoppikellarin yrittäjä. ➤➤ Iisalmen Yrittäjien puheenjohtaja 2012–. ➤➤ Savon Yrittäjien varapuheenjohtaja 2014–. ➤➤ Oluset-promoottori 2015. ➤➤ Perhe: mies ja 5-, 7- ja 11-vuotiaat lapset. ➤➤ Harrastukset: sukellus, hiihto, yhdistystoiminta.

www.iisalmenlvisaato.net

SäätölaiteaSennuS ja -huolto oskari Martikainen p. 045 137 1619

öljypoltinaSennuS ja -huolto eino Martikainen p. 0400 573 414

- miestyönä tehtävät hakkuutyöt - metsänhoito- ja viljelytyöt - käytössä mönkijä esim. pihateiden lanaukseen ja puunajoon Puh. 010 281 7400 Yrittäjänkuja 3, 74130 Iisalmi Puhelut kiinteän verkon liittymästä 8,35snt/puh + 6,00snt/min, matkaviestiverkosta 8,35snt/puh + 17,17snt/min


IISALMEN YRITTÄJÄT

IISALMEN SANOMAT Perjantaina 24. huhtikuuta 2015

15

Pasi Niva

Veden alla on hiljaista

KUROTTAJATYÖT, nostokori kaukohallintavarustein • nosturityöt • vaihtolavat • kuljetukset • mullat

• kaivutyöt • pyöräkuormaajatyöt

Pekka 0400 670 790, Harri 040 741 7131

➤➤Yöllä veden alla on erityinen tunnelmansa. Kalatkin todistetusti nukkuvat.

TEEMA anita kulmala

Hiljaista, kaunista, uskomattoman kirkkaita värejä, täysin erilainen maailma. Sellaista on veden alla varsinkin siellä, missä on värikkäitä kaloja, kasveja ja koralleja. – Vuosi sitten näin ensimmäisen kerran kunnolla merikäärmeen. Se oli hieno ja vaikuttava, yrittäjä Kirsi Niva kertoo. Otus oli raidallinen ja kirkasvärinen: musta-valkoinen, joukossa vähän keltaista. – Se oli hyvännäköinen ja hiukan pelottavakin, kun se mönki siellä ja lähti uimaan. Kirsi Niva innostui sukeltamisesta neljä vuotta sitten, kun näki uimahallissa ilmoituksen kurssista. – Sukellus vei minut heti mennessään. Se on hyvä harrastus, jossa saa hyvin irrottauduttua kaikesta muusta. Niva luonnehtii, että sukeltamiseen pitää keskittyä koko sukelluksen ajan. – Siinä ei voi ajatella mitään muuta tai voi olla pian suurissa vaikeuksissa. Sukeltaminen on kuitenkin turvallista mikäli opetetuista asioista ja rajoista pitää kiinni. Kirsin mukaan on mahtavaa liikkua veden alla painottomasti ihan kuin tavallaan lentäisi, mutta samalla on seurattava, ettei ajaudu liian syvälle tai nouse liian nopeasti pintaan. Siinä apuna on ranteessa oleva sukellustietokone ja muut mittarit, joista seurataan mm. ilman kulutusta, syvyyttä ja nousunopeutta.

Satamakatu 8, 74100 Iisalmi, puh. (017) 814 960 www.satamatilit.fi, email: tilitoimisto@satamatilit.fi Varusteisiin saa Kirsi Nivan mukaan uppoamaan kaikki rahansa, mikäli haluaa. Erilaisia varusteita ja välineitä on valtavat valikoimat ja aina tulee jotain uutta. Hänen lajiinsa, virkistyssukellukseen, ei kuitenkaan tarvitse niin paljon varusteita kuin esimerkiksi tekniikkasukellukseen. Luolat ja teknisen sukelluksen isot syvyydet eivät ole hänen juttunsa. – Haluan nähdä vedenalaista elämää, kalat kiinnostavat minua. Alle kymmenen metrin syvyydessä on optimivärit, syvemmällä valoa on vähemmän ja kaikki on harmaata. – Lisäksi Suomessa yli kymmenessä metrissä ei juurikaan näkemistä ole, jos haluaa kaloja ja kasveja katsella. Joskus ohi singahtaa rapu, Kirsin ehdoton suosikki kotimaan vesissä. – Ne ovat niin ärhäköitä, sakset pystyssä. Siellä ne mönkivät seinämillä tai sujahtavat läheltä ohi. Murenat ovat myös hauskan äksyjä vartioidessaan koloaan. Ne voivat purra, mutta ei niitä muutenkaan mennä tökkimään. – Sukeltamisessa on tärkeä periaate se, että mihinkään ei kosketa ja kaikki jätetään ennalleen. Siksi tuntuu vastuuttomalta, kun jotkut kuuluisuudet näyttävät sukeltamiaan koralleja. Jos jokainen ottaa vaikka vähänkin korallia, merenpohjan ekotasapaino järkkyy. Yöllä veden alla on oma tunnelmansa.

– Kalat nukkuvat. Totta se on. Ne ovat pohjalla aivan hiljaa, Kirsi kertoo. Eivät eväänsä liikauta. Tiede-lehti (4/2003) vahvistaa asian ja kertoo lisäksi, että ahven nukkuu torkkumalla alaviistossa kuono kohti pohjaa. Muikun kaltaiset parvikalat taas saattavat liikkua uinuessaan ja aistia toistensa ja petokalojen liikkeitä kylkiviivallaan. Tutkija Ari Sauran mukaan parvikalojen uni on todennäköisesti keveää koiranunta. Voisi siis sanoa myös kalan unta. Silmiään ne eivät sulje, sen huomasi Kirsi Nivakin. Kaloilla ei ole silmäluomia. ”Silmät seisovat päässä kuten muillakin uneliailla”, Saura sanoo. Suomessa on paljon kirkkaita lampia: Manamansalossa, Hossassa, Kiteellä Valkiajärvi, ja on niitä lähempänäkin Savossa ja Ylä-Savossa, missä käydä miehen kanssa. – Sukeltamisessa on oltava aina pari, ja sain houkuteltua Pasin mukaan harrastukseen. Ulkomailla sopivan lähellä on esimerkiksi Punainen meri tai Islanti. Thaimaassa vesi oli lämpimämpää, mutta pitkät lentomatkat eivät houkuttele. Sukellus on tuonut lisää itsetuntemusta ja voimaa arkeen. – Äkkipikaisuus ei ole kadonnut, mutta pysyy paremmin hallinnassa... Veden alla kun ei saa hötkyillä, ettei höngi kaikkea ilmaa sisäänsä ja sitä riittää vielä hallittuun pintaan nousemiseen.

Sähkötöissä palvelee!

Suunnittelu, asennus ja tarvikkeet. Tuomo Nousiainen, puh. 040 842 3287 Pasi Partanen, puh. 040 701 3236

BC Bonacure KESTÄVÄÄ KAUNEUTTA HIUKSILLESI Terveet, kiiltävät ja kauniit hiukset – tule tutustumaan yksilöllisiin BC Bonacuren tuotteisiin!

Hoitoöljyn ostajalle shampoo

-50% Parturi•kampaamo

P. (017) 816 711 Louhenkatu 9 b, Iisalmi

www.parturikampaamopeili.fi

Ässien vappurieha Seurahuoneella 30.4.15

ELEKTRIA-ammattiliikkeestä ELEKTRIA-ammattiliikkeestä ELEKTRIA-ammattiliikkeestä ELEKTRIA-ammattiliikkeestä ELEKTRIA-ammattiliikkeestä ELEKTRIA-ammattiliikkeestä ELEKTRIA-ammattiliikkeestä ELEKTRIA-ammattiliikkeestä osaavaa sähköpalvelua osaavaa sähköpalvelua osaavaa sähköpalvelua osaavaa sähköpalvelua osaavaa sähköpalvelua osaavaa sähköpalvelua osaavaa sähköpalvelua osaavaa sähköpalvelua Rakennatko uutta Rakennatko uuttavai vaikorjaatko korjaatkovanhaa? vanhaa?

Teollisuuden kunnossapitoa Ennakkohuollot ja vikakorjaukset työstökoneet * teollisuusrobotit* apulaitteet * linjastot * kiinteistöt

Teollisuuskatu 15, 74120 IISALMI gsm 044 361 6925 tehdaspalvelu@tehdaspalvelu.fi www.tehdaspalvelu.fi

Rakennatko uutta vai korjaatko vanhaa? Rakennatko uutta vai korjaatko vanhaa? Rakennatko uutta vai korjaatko vanhaa? Rakennatko uutta vai korjaatko vanhaa? Rakennatko uutta vai vanhaa? Rakennatko uutta vaikorjaatko korjaatko vanhaa? Ota ensin yhteys ELEKTRIA-sähköammattiliikkeeseen Ota ensin yhteys ELEKTRIA-sähköammattiliikkeeseen Ota ensin yhteys ELEKTRIA-sähköammattiliikkeeseen Ota ensin yhteys ELEKTRIA-sähköammattiliikkeeseen Ota ensin yhteys ELEKTRIA-sähköammattiliikkeeseen Ota ensin yhteys ELEKTRIA-sähköammattiliikkeeseen Ota ensin yhteys ELEKTRIA-sähköammattiliikkeeseen Ota ensin yhteys ELEKTRIA-sähköammattiliikkeeseen niin säästät kustannuksissa ja varmistat alan parhaan palvelun niin säästät kustannuksissa javarmistat varmistat alan parhaan palvelun niin säästät kustannuksissa jajaja varmistat alan parhaan palvelun niin kustannuksissa alan parhaan palvelun säästät kustannuksissa alan parhaan palvelun niinsäästät säästät kustannuksissa javarmistat varmistat alan parhaan palvelun niin säästät kustannuksissa ja ja varmistat alan palvelun niinniin säästät kustannuksissa varmistat alanparhaan parhaan palvelun

• •Asiantunteva Asiantunteva suunnittelu suunnittelu Asiantunteva suunnittelu Asiantunteva suunnittelu • ••••Asiantunteva suunnittelu suunnittelu •Asiantunteva Asiantunteva suunnittelu Osaava asennus •• • •Asiantunteva suunnittelu Osaava asennus Osaava asennus Osaava asennus • ••Osaava asennus Korkealaatuiset sähkötuotteet asennus •Osaava Osaava asennus • Osaava asennus • Korkealaatuiset sähkötuotteet • Korkealaatuiset sähkötuotteet • ••Korkealaatuiset sähkötuotteet Korkealaatuiset sähkötuotteet sähkötuotteet •Korkealaatuiset Korkealaatuiset sähkötuotteet

• Korkealaatuiset sähkötuotteet

Showtime 21.00 Paras asu palkitaan! p. 017-83831

Liput: 12 € (K-18)


16

IISALMEN YRITTÄJÄT

Perjantaina 24. huhtikuuta 2015 IISALMEN SANOMAT Jaakko Heiskanen

Kunnostettava koru kastetaan puhdistusliuokseen.

Riikka Hiltusen mielestä on mukavaa korjata jollekin ihmiselle tärkeä koru.

Katkennut ketju juotetaan kiinni.

Korut eivät vie paljon tilaa Juotospistooli alkaa tohista. Sekin on pieni, mutta slanginimi toho on sama kuin konepajoilla. Nyt eivät karhut karkaa ketjusta. Juotoskohta kastetaan vielä happoon, ettei se muuta väriään. Riikka Hiltunen käyttää tässä sitruunahappoa perinteisen rikkihapon sijasta. – Se toimii yhtä hyvin, eikä ole myrkyllistä.

➤➤Eikä koruyrityskään. TEEMA anita kulmala

Tupsahdamme valokuvaajan kanssa omakotitalon päädyssä olevasta ovesta sisään ja olemme saman tien perillä. Iisalmelainen koruyrittäjä Riikka Hiltunen seisoo siinä kädenmitan päässä pienen työpöytänsä ääressä. Löydämme itsellemme jalansijat ja tiedustelemme, mitä hän on tekemässä. – Korjaustöitä. On minulla myös joitakin omia malleja, joita teen silloin, kun kerkiän, Hiltunen kertoo ja kaivaa esiin Kalevala-korun. Karhu-ketju on poikki. – Se pitää juottaa uudestaan yhteen, hän selittää ja laittaa korun porisemaan ultraäänipesuun.

Astiassa on saippua- ja ammoniakkiliuosta, jossa koru puhdistuu ultraäänen avulla. Riikka Hiltunen kiinnostui koruista lukion jälkeen, jolloin hän piti välivuotta ja meni kansalaisopiston hopeatyökurssille. – Korujen avulla pystyy viestimään ja tuomaan omaa tyyliä enemmän esille, hän perustelee kiinnostustaan. Riikka suoristaa ketjun ja ottaa juotospastan esiin:

Itse suunniteltu Juuret-riipus. – Pieniin korjauskohteisiin käytetään juotospastaa, jossa on hopeaa, isoihin levyjuotetta. Missä sitä oppii noin taitavaksi?

TILITOIMISTO Anita Niiranen Ky Riistakatu 5 A, 74100 Iisalmi Puh. (017) 818 611, 044 371 4258 toimisto@tilianita.fi

– Hain välivuoden jälkeen Kuopion muotoiluakatemiaan koruja jalometallimuotoiluun, ja suunnittelin että haen sitten opiskelemaan kultasepäksi, Hiltunen kertoo. Entinen kultaseppäkoulu Lahdessa on nyt Koulutuskeskus Salpaus. Kuopiosta Hiltunen valmistui 2011 ja Lahdesta kultasepän alan artesaaniksi 2013.

Yrittäjyys muhi mielessä koko opiskelun ajan. Toisen palveluksessa työskentelyäkin Riikka Hiltunen koki vuoden verran Saurumilla Lahden artesaanikoulutuksen loppuvaiheissa. – Tykkään siitä, että saa itse päättää työtahdin ja mitä tekee missäkin järjestyksessä. Yrittäjänä kaikki päivät ovat erilaisia. Yrittäjäksi ryhtyminen ei ollut hänen mielestään vaikeaa. – Kävin Kuopiossa yrittäjäkurssin, ja sieltä sain tosi hyvän pohjan aloittamiseen ja hyviä neuvoja. Iisalmen kaupungin yritysneuvojalta sain ohjeita starttirahahakemuksen tekemiseen. Hyvä tuki on myös Iisalmen yrittäjien yhdistys, jossa tapaa muita yrittäjiä. Toimitilakin järjestyi käteväs-

ti kotitaloon, ukin rakentamaan Kilpivirrantien varressa. – Tässä kohtaa oli ennen puu-

❞päättää ❞Saa itse

työtahdin ja mitä tekee missäkin järjestyksessä.

liiteri. Olisiko tässä kymmenen neliötä? Tulevaisuudessa Riikka Hiltunen aikoo hankkia isommat tilat kaupungin keskustasta. Siinä voisi paremmin myös markkinoida omia tuotteitaan. Kultasepänliikkeet teettävät hänellä jo mukavasti korjaustöitä, ja jotkut asiakkaat ovat löytäneet hänet suoraan. – Tykkään korjaustöistä. Se mikä voi näyttää romulta, voi olla omistajalleen tosi tärkeä ja sillä on muisto- ja tunnearvoa. On kiva saada sellainen korjattua ja uudelleen käyttöön.

Riikka Hiltunen ➤➤ 29-vuotias artesaani, kultasepän ala. ➤➤ Oma yritys Korupaja Onni: ➤➤ Korujen suunnittelu ja valmistus, korjaustyöt. ➤➤ Asuu Iisalmessa. ➤➤ Perheeseen kuuluu mies. ➤➤ Harrastukset: uintia kaksi kertaa viikossa.


IISALMEN YRITTÄJÄT

IISALMEN SANOMAT Perjantaina 24. huhtikuuta 2015

Yrittäjä, Luotettavaa tietoturvaa paikalliselta kumppaniltasi – Kaisa Virustorjuntapalvelu Kun teet töitä, kannattaa käyttää parhaita työkaluja. Valitsemalla Kaisa Virustorjuntapalvelun valitset F-Securen. Se on kotimainen ja testatusti paras tietokoneiden suojausohjelma.

Me Kaisanetillä autamme Sinua hallitsemaan tietoturvatarpeitasi ja voit keskittyä olennaiseen – omaan liiketoimintaasi!

alkaen

3,96€ /kk/laite (alv 0%)

AV-TESTin Paras suojaus -palkinto jo neljäntenä vuotena peräkkäin.

Niina

Luonnonvara-ala ja logistiikka 040 830 2734

Minna Palvelu- ja hoiva-ala 040 830 2735

Anita

Teknologia ja teollisuus 040 830 2736

VOITA TOIMIALAASIANTUNTIJA TALKOISIIN!

NYT SINULLA ON MAHDOLLISUUS VOITTAA TALKOOLAINEN HANTTIHOMMIIN PARIKSI PÄIVÄKSI JA SAADA ILMAISTA MEDIANÄKYVYYTTÄ YRITYKSELLESI! Tarjoa meille talkootöitä ja ilmoita yrityksesi heti mukaan sähköpostitse osoitteeseen: etappi@iisalmi.fi Ilmoittautua voivat kaikki kiinnostuneet yritykset hankkeen toimintaalueelta: Iisalmi, Keitele, Kiuruvesi, Pielavesi, Sonkajärvi, Tervo, Vesanto ja Vieremä. Yritysten ilmoittautuminen 17.4. – 10.5.2015.

Voittaja äänestetään Facebookissa Etappi-työllisyyspalveluiden sivuilla 7. – 31.5.2015. Eniten ääniä saaneet yritykset valitaan. Äänestää saavat sekä yksityishenkilöt että yritykset ja yhteisöt. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan Iisalmen kuvan lahjakortti.

Lisätietoa: www.etappi.eu tai toimiala-asiantuntijalta.

Kajaani - Pohjolankatu 20, p. 0800 393 337 Iisalmi - Pohjolankatu 5, p. 0800 398 344 yrityspalvelut@ kaisanet.fi

Hyvä yrittäjä! LähiTapiolan paikalliset yritysvakuuttamisen asiantuntijat ovat aina palveluksessasi. Otathan yhteyttä.

Jorma Kiimalainen 040 829 3123 jorma.kiimalainen@lahitapiola.fi

Antti Bovellan 044 721 1644 antti.bovellan@lahitapiola.fi

Jari Nissinen 044 721 1620 jari.nissinen@lahitapiola.fi

IISALMI RIISTAKATU 11 • KIURUVESI KUKKOMÄENTIE 17 • LAPINLAHTI ASEMATIE 8 • NILSIÄ NILSIÄNTIE 71

Henri Savolainen 0400 552 614 henri.savolainen@lahitapiola.fi

Tommi Paldanius 040 595 7814 tommi.paldanius@lahitapiola.fi

17


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.