ASUMINEN Tarja Tikkanen
Osmo ja Maire Kaukosen Koirakosken tienoon mökki rakennettiin rinteeseen. Rantasaunan kuistilla on hyvä iltaisin istuskella ja katsella auringonlaskua.
Mökillä on oma rauha
10
ASUMINEN
Lauantaina 13. kesäkuuta 2015 IISALMEN SANOMAT
Terassilta on mukava katsella auringonlaskua, Maire Kaukonen sanoo.
➤➤Osmo ja Maire Kaukonen
rakensivat yhdessä kesämökin itselleen. teema tarja tikkanen
Hiljaiseksi vetää, kun ympärilleen katselee. Korkeita honkia ja reunamilla kuusikkoa. Keskellä upea punainen mökki. Ympärillä mustikka- ja puolukkamaita vaikka kuinka. Jyrkkä rinne viettää rantaan, jossa houkuttelevat punainen saunamökki, laituri ja soutuvene. Sälevän laineet liplattavat, tuuli käy pohjoisesta, mutta silti niin kesäistä. Mökissä on lämmintä ja kodikasta. Osmo ja Maire Kaukonen touhuavat hellan ääressä. Kohta saadaan Norjan kalavesiltä pyydettyä rautua pannulla paistettuna. Kyytipoikana lähimetsiköstä kerätyistä korvasienistä laitettua muhennosta ja perunoita.
Rauhaa ja hiljaisuutta on. Ympärillä erämaata, ilveksiä, karhuja ja susiakin. – Hirven nähtiin nousevan vedestä rantaan viime kesänä, Osmo ja Maire Kaukonen kertovat.
Paitsi ihana paikka ja maise-
mat, hiljaiseksi vetää sekin, että Kaukoset kertovat rakentaneensa kaiken omin käsin muutama vuosi sitten. – Kyllä. Puista, joita tällä paikalla kasvoi, Osmo Kaukonen tarkentaa. Kaikkiaan yli 60 runkoa kaatui ja nyt ne suojaavat mökkiläisiä. Isäntä ei ollut ensimmäistä kertaa mökinteossa. Kesämökkejä on kuulunut elämään aina siitä pitäen, kun tie toi Iisalmeen veturinkuljettajan töihin 1950-luvun lopulla. – On välillä ollut joitakin vuosia, ettei ollut mökkiä. Lapset kun aikoinaan tulivat siihen ikään, etteivät mukaan suostuneet, myytiin pois.
Uusimmalle etsittiin paikkaa
ja päädyttiin kiinteistönvälittäjän neuvosta Sonkajärven Koirakosken lähimaisemiin. – Tultiin talvella lumikengillä katsomaan. Tästä kun tuonne talviselle järvenjäälle katsoi, ei tarvinnut enempää miettiä, Maire Kaukonen kertoo. Tontti hankittiin vuonna 2008, seuraavana vuonna alkoi rakentaminen. Rantasauna valmistui ensin ja mökki kolme vuotta sitten. – Lumien aikaan kuljetettiin tiilet ja hiekat ahkiolla valmiiksi rantaan, Kaukoset kertovat. Apumiehiä kävi aikanaan kat-
Toimitetaan edullisesti hyvää seulottua
RUOKAMULTAA. MAANSIIRTO A. LESKINEN OY
IISALMI, puh. 040 5530 658, 040 5530 657
to- ja sähkötöissä, mutta muuten kaikki valmistui kahdestaan. Suomalaiset rakastavat
mökkielämää ja Kaukoset ovat juuri heitä. Eikä tosi mökkiläinen töitä pelkää. – Osmo varsinkin viihtyy vain paremmin, jos puuhaa riittää. Itselleni kasvimaa on tärkeä, sitä täällä ei ole, mutta kotona kaupungissa on sekin, Maire Kaukonen kertoo. Noin muuten Kaukoset tekevät mökillä kaikkea sitä mitä keskellä metsää, lähellä järveä, talviasuttavassakin asumuksessa voi tehdä.
– Poimitaan marjoja ja sieniä, käydään paljon kalassa. Kuhaa, ahventa ja lahnaa nousee Sälevästä hyvin enkä ole Talvivaaran myrkkyjä niissä maistanut, Osmo Kaukonen sanoo. Ja pakkohan se on mainita: Os-
mo Kaukoselle kuuluu Sälevän suurimman kuhan pyytäjän titteli. Painoi kahdeksan ja puoli kiloa. – Oli se vonkale, Kaukonen levittelee käsiään. Kalastus ja järvellä liikkuminen ovat kuuluneet elämään pikku pojasta asti. Joroisten synnyinkoti sijaitsi järven rannalla. Isä
OSTAMASSA? MYYMÄSSÄ? VAIHTAMASSA?
opetti niin kalastukset kuin rakentamiset. Nurmijoki on Kaukosten kohdalla muuttunut jo Säleväksi. Sitä pitkin pääsisi vaikka minne, mutta Kaukosille riittävät lähirantuukset. – Soutamalla mennään. Ei tule pärinöitä eikä mihinkään niin kiire ole, Maire Kaukonen summaa. Ja käy se hyvästä kuntoilusta myös. Mitäpä olisi mökkeily ilman
rantasaunan kipakoita löylyjä ja uintireissuja. Uinti eritoten on Maire Kaukosen juttu – se jäi veriin lounaisen Suomen rannikoil-
TALOHUOLTOPALVELU
Kun etsit aktiivista ja ammattitaitoista välittäjää, niin ota yhteyttä!
Välityspalkkiot alkaen 2800 € /3,9%-4,9% kokonaishinnasta + asiakirjakulut (sis. alv 24%)
Marjut Tienpää
Myyntipäällikkö, LKV puh. 040 934 6073 marjut.tienpaa@openmarket.fi
Open Market Kiinteistönvälitys Tehokkaampi tapa tehdä asuntokauppaa www.openmarket.fi
PÄIVYSTYS 0400 671 061 24H Parkatinkuja 2
Fax (017) 820 7080 • vintrem.ky@meili.fi
D/ 1
ASUMINEN
IISALMEN SANOMAT Lauantaina 13. kesäkuuta 2015 Tarja Tikkanen
11
Rakennuskoneet ja -telineet BOBCAT -kaivurit ja -kuormaajat Nyt myös kuljetuspalvelut
Lyytisen RAK-Välinevuokraus Oy Poijutie 6, KUOPIO Puh. 042 48 441 Ma–pe 7–16
Alakatu 28, IISALMI Puh. 017 824 005 Ma–pe 7–16
www.raklyytinen.fi
VIEREMÄN KIINTEISTÖHUOLTO KY • Talohuolto • Siivouspalvelut • Uudisrakentaminen ja saneeraus • Peruskuntoarvioinnit
VIEREMÄN KIINTEISTÖHUOLTO KY 050 566 3954, 0400 272 499
vieremankiinteistohuolto@hotmail.com
KAIKKI SÄHKÖALAN TYÖT NOPEASTI JA AMMATTITAIDOLLA
p. 044 721 0448, Rutakontie 28, 74300 Sonkajärvi www.sahkotyokuosmanen.fi
TIeKUnnaT
Puoli miljoonaa kesämökkiä ➤➤ Kesämökkien määrä Suomessa vuoden 2014 lopussa: 500 400. ➤➤ Mökkivaltaisimmat kunnat: Mikkeli (10 324), Kuopio, Parainen, Lohja, Savonlinna. ➤➤ Maakunnista Pohjois-Savossa kuudenneksi eniten mökkejä. ➤➤ Yhteensä 62 maan kunnista enemmän mökkejä kuin vakinaisesti asuttuja asuntoja (mm. Mäntyharju, Pälkäne, Kemiönsaari). ➤➤ Mökkikanta kasvoi eniten 1980-luvulla. ➤➤ 2000-luvulla uudistuotantoa pääsääntöisesti yli 4000 rakennusta/vuosi. ➤➤ Kesämökkien keskikoko 48 neliötä. ➤➤ (Lähde: Tilastokeskus)
Velj. RONKAINEN Velj. KAUPPINEN
Puh. 0400 576 144/Reijo Puh. 0400 131 043/Seppo
ojitukset, rumputyöt ja jyräyspalvelut Myös • Täytehiekat • Sora- ja kalliomurskeet • Salaojasorat seulottua multaa
• Kivituhkat • Sepelit
www.iat.fi
www.iisalmensanomat.fi/asiakaspalvelu
PIELAVEDEN
SÄHKÖTALO OY Sähköasennus, -suunnitelmat ja -tarvikkeet Kodinkoneet Rakennuspalvelu Timo Huttunen 040 522 7577 Ylä-Savon alueella
- saneeraus- ja peruskorjaus - uudisrakentaminen - kosteudenpoistot
www.rakennuspalvelu-timohuttunen.com
Laaksotie 32 72400 Pielavesi sahkotalo@pielavesi.inet.fi
Puh. 0400 862 744
www.sahkotalo.com
Nyt seulottua ja kalkittua MULTAA
Tiehöylä Lännen AH 162, alusterätasaukset
Tilaa lehti näpsäkästi netistä:
Mökki on pääosin käsityönä rakennettu. – Koneita halusimme välttää viimeiseen asti. Vain isoja kiviä kävi kone nostelemassa, Kaukoset kertovat.
toimisto@ylasavonsora.fi
MAANSIIRTOTYÖT, KULJETUKSET, NOSTOT JA VAIHTOLAVAT Yksityisteiden kunnossapitoon
PUH. 0424 926 600
la, isompien maininkien äärellä kasvaneelle. – Aika hienoa on iltaisin hiljentyä katselemaan tuonne taivaanrantaan, kun aurinko laskee. Se on yleensä katsomisen arvoista.
Ylä-Savon Sora
RaKenTajaT
12
ASUMINEN
Lauantaina 13. kesäkuuta 2015 IISALMEN SANOMAT Tarja Tikkanen
Kotirannan puutarhalla suosituimpia ➤➤ pelargonia ➤➤ samettikukka ➤➤ miljoonakello ➤➤ lumihiutale ➤➤ amppelidiana ➤➤ petunia ➤➤ marketta ➤➤ verenpisara
Kun kukkataimen vie kotiin, sen juuripaakku kannattaa kastella hyvin ennen istutusta ja vielä lopuksi uuden multakerroksen kanssa.
Pinkkiä sen olla pitää ➤➤Kesäkukat vaativat tasaisen kastelun eli kelejä kannattaa seurata.
teema tarja tikkanen
Ulkosalla riehuu kuin syysmyrskyssä. Sisällä kasvihuoneessa on lämmintä ja kukkasten väriloisto vie kesään. Lapinlahtelainen Marjatta Heikkinen valikoi ja Kotirannan puutarhan yrittäjä Päivi Rihti auttaa. Kullankeltaiset samettikukat poimitaan laatikkoon. Heikkisen omakotitalon pihalla pääosia näyttelevät perennat. – Kesäkukkia laitan monivuotisten lisäksi ihan vaihtelun vuok-
si, Heikkinen kertoo. Samettikukat ja pelargoniat ovat suosikkeja. – Tärkeintä että ovat helppohoitoisia, Marjatta Heikkinen sanoo.
kivat muun muassa pelargonia, amppelidiana, petunia, miljoonakello ja marketta. Kesäkukista helppohoitoisimpia
Kesän kuumimmat kukkatren-
dit eivät Päivi Rihtin mukaan isosti vaihtele. Kysytyimpien kärjestä löytyvät yleensä samat pelargoniasta markettaan. Vaihtelua tuovat lähinnä värit. – Tänä vuonna vaaleanpunainen näyttää olevan kovin suosittu, Rihti kertoo. Vaaleanpunaisina versioina kuk-
RAKENTAJAT, KORJAAJAT! KESKITÄ KAIKKI SÄHKÖISET HANKKEESI ELEKTRIA-AMMATTILAISELLE!
ovat vaikkapa lumihiutale, miljoonakello tai amppelidiana. – Niistä ei tarvitse nyppiä vanhoja kukkia pois. Kunhan muistaa kastella ja lannoittaa pari kertaa viikossa. Kastelu ja lannoitus ovat kaikkien kesäkukkien hoidon aa ja oo. Mullan kosteus pitäisi saada pidettyä tasaisena.
Päivi Rihti opasti Marjatta Heikkistä kesäkukkaostoksilla. Heikkisen pihaa koristavat pääasiassa perennat, mutta kesäkukat tuovat mukavasti vaihtelua.
– Kukka ei saa kuivua niin, että se alkaa lupsottaa. Jos näin pääsee käymään, ruukku kannattaa laittaa vesiastiaan niin, että ruukkuun pääsee imeytymään kunnolla vettä. Tilannetta pitää ylipäätään seurata päivittäin. Paras kasteluaika on iltaisin. Helleaikaan tarvitaan sekä aamu- että iltakastelut. Kukista pelargonia on lähes ainoa, joka kestää jonkin verran kuivuutta – kenties selitys sille, miksi se on niin suosittu.
kukan nipistää sormin irti – täytyy saksilla leikata verso varren nivelestä asti. – Tavallinen petunia tykkää leikkaamisesta muutenkin. Kun se kasvaa vartta, leikkaamalla saa kukan tuuheutumaan. Kastelukin vaatii enemmän huomiota – esimerkiksi lobelian saa hengiltä kastelemalla sitä liikaa. – Verenpisara ei saa yhtään kuivua, muuten se tiputtaa kukat pois, Rihti neuvoo.
Isompihoitoisia suosituimmis-
Kylmä alkukesä on hiljentänyt
ta kukista ovat muun muassa petunia, marketta, orvokit, lobelia ja verenpisara. Niistä täytyy vanhat kukinnot leikata pois. Puutarhurin mukaan ei riitä, että pelkän
puutarhamyymälöitä tänä vuonna, mutta yleensä kausi jatkuu aina juhannukseen asti. – Senkin jälkeen vielä kukkia ostetaan jonkin verran.
sisustussuunnittelu • valaisimet • keittiövälineet • piensisustustuotteet • tapetit / huonekalut tilauksesta
S1-ryhmän sähköurakointi
Pitkänlahdenkatu 4 Raimo Huttunen 0400 363 003 Saat saman katon alta kaikki sähköpalvelut.
ELEKTRIA
Savonkatu 13, Iisalmi, puh. 044 532 6998, katja@lunadecor.eu
www.lunadecor.eu
ASUMINEN
IISALMEN SANOMAT Lauantaina 13. kesäkuuta 2015
13
Oma sauna, omat löylyt Tarja Tikkanen
teema tarja tikkanen
Saunomisen vaikutuksia
Hirvikummun pihapiiri sai kolme kesää sitten mukavan täydennyksen. Talon asukkaan Kirsi Tenhusen mielestä suorastaan välttämättömän – pihasaunan. – Tykkään niin käydä ulkosaunassa. Vaikka talvella yli 30 asteen pakkasessa. On mukava tunne päästä kylmästä saunan lämpimään, kiuruvetinen Tenhunen sanoo. – Ja voipi sitä käydä vaikka hangessa välillä pyörähtämässä.
➤➤ merkittävimmät muutokset verenkierrossa. ➤➤ sydämen syketiheys lisääntyy. ➤➤ pintaverisuonet laajenevat. ➤➤ jos saunasta mennään uimaan, verenpaine nousee nopeasti. ➤➤ hyvänolon hormoni nousee. ➤➤ (Lähde: Suomen saunaseura)
Kesällä pihasauna on tietysti
mitä ihanin paikka monen muunkin mielestä. Kirsi Tehusen juhannussaunaan kuuluvat tuoreet vastat ja juhannuskoivut terassin kupeeseen. – Tuossa kun vielä järvi olisi, Tenhunen viittilöi peltomaisemaan. Järveä ei ole, mutta muuta maalaisidylliä kyllä. Hirvikummun koti oli ambulanssin ensihoitajana työskentelevälle Tenhuselle haaveiden täyttymys. – Kun hankin uuden koiran, päätin, että maalle pitää päästä asumaan. Eläinrakkaalla Tenhusella on koiran lisäksi kolme kissaa ja viisi lammasta. Pihapiirissä oli alunperin vanha
jalassauna, mutta se lähti sisaren käyttöön Aittojärvelle. Uutta Tenhunen katsasteli Viljo-messuilta ja sieltäpä sopiva löytyi. – Sauna oli valmis kiukaineen päivineen, rakentamista ei tarvittu. Itse tein vain perustukset eli nurmi ylös, sorat tilalle ja alustalle laatoitus. Sauna miellytti noin muutenkin innokasta saunojaa. – Se on jotenkin raikas ja sopivan kokoinen. Näyttää pieneltä,
KUROTTAJATYÖT, nostokori kaukohallintavarustein • nosturityöt • vaihtolavat • kuljetukset • mullat
• kaivutyöt • pyöräkuormaajatyöt
Pekka 0400 670 790, Harri 040 741 7131
Sähkötöissä palvelee!
Suunnittelu, asennus ja tarvikkeet. Tuomo Nousiainen, puh. 040 842 3287 Pasi Partanen, puh. 040 701 3236
Seulottua ja kalkittua
TURVEMULTAA
Iisalmessa, Pitkälahdenkatu 4. LASTAUSKONE paikalla tänään klo 9–15. Lastaus tarvittaessa myös omiin kärreihin. Soita ja sovi p. 0400 576 144
YLÄ-SAVON TURVE OY
Luka-koira on innokas apuri vastanteossa. mutta on tilava. Saunassa saa kipakatkin löylyt halutessaan. Itse tykkään semmoisista, joissa jaksaa olla vähän pidempään. 40 asteessa on jo ihan hyvä saunoa, 60 astetta riittää kovempiinkin löylyihin. Vesihuolto pelaa hartiavoimin, kesällä on letku käytössä. Saunomisessa on itse kullakin
omat rituaalinsa. Kirsi Tenhusen sellaisiin kuuluu vaikkapa se, että vasta pitää tehdä itse ja lähimetsän koivuista.
– Isä opetti sen taidon aikoinaan pannan pyörittelyä myöten. Talvella saunan lämmitys alkaa alkuillasta, kesällä vähän myöhempään. Tuli syttyy helpoiten tuohen avulla ja parhaat löylyt tulevat koivupuulla. Saunoessa paistuu makkara kätevästi foliossa kiukaan kuumuudessa. Löylyissä on hyvä oleilla ja rentoutua vaikka pötköllään välillä. – Kynttilän valo on saunassa paras valo. Ja kyllä kylmä saunaolut on aina paikallaan.
valo ❞on ❞Kynttilän saunassa paras valo.
Juhannusviikon tarjoukset! Petunia 10 kpl Kesäneilikka 5 kpl Marketat 4 kpl
6,10,10,15,9,-
Miljoonakello,Verbena ja Surfina amppelit (ei kerrottu) 1 kpl Vihreä MULTA 40 L 3 SÄKKIÄ
Myynti myös CITYMARKETIN edustalla. Juhannusaattona avoinna klo 9–12, juhannuspyhinä suljettu.
Avoinna: ark. 9-18, la 9-15, su 12-18 Tervetuloa!
Vänninmäki
AJO-OHJE: Iisalmesta 18 km 5-tietä Kajaaniin päin, sitten opastustaulujen mukaan. Uusittu parkkipaikka.
Perennat 040 735 6233 Kesäkukat 040 546 6243
www.revonpuutarha.fi
Tonttu tuo saunaonnea.
• Kattojen pesut ja -suojaukset • Sooda- ja lasipuhallukset • Soodapesut www.iisalmensoodapuhallus.fi heidi.leinonen@iisalmensoodapuhallus.fi Puh. 045 208 8988
Rakentamisen rautainen ammattilainen