Marjukka Mattila OLL:n puheenjohtajaksi 2017

Page 1

a l i t t a M a k k u j r Ma :n puheenjohtajaksi 2017 OLL

laskunta ppi

äskylän y Jyv

iston ylio liop

JYY


OLL on kokemusteni mukaan yksi Suom yhteiskunnallisista liikuntaedunvalvojista. hallinnon johtoon valitaan ihminen, joka yhteiskunnallisen vaikuttamistyön merki

Riku Ahola Helsingin liikuntalautakunnan puheenjohtaja

Liikuntaedunvalvontaa

koko sydäme sydäm O

LL tekee tärkeää työtä liikunnan ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Liitto on auttanut niin paikallisia korkeakoululiikuntapalveluista vastaavia tahoja kuin opiskelijatoimijoitakin kehittämään opiskelijoiden liikunnan ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyvää toimintaa. Tämän lisäksi OLL on tehnyt vaikuttavaa kansallista edunvalvontatyötä. Itselleni tärkeää OLL:n toiminnassa on se, että työ on moniulotteista, vaikuttavaa ja uusia avauksia tekevää. Liiton tulee pysyä liikuntapolitiikan aallonharjalla sekä tehdä opiskelijan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvää työtä – painottaen kokonaisvaltaisen liikuntakulttuurin tärkeyttä. Moniulotteisuus varmistetaan takaamalla, että tulevaisuudessakin liitto tekee

Marjukan kanssa yhteistyö on sujunut aina mutkattomasti ja asiantuntevasti. Marjukka on osallistunut tiiviisti Liikkuva Koulu -ohjelman laajennustyöhön ja hänellä on ollut siihen liittyen hyviä kehitysideoita läpi kuluvan vuoden.

Johanna Kujala Asiantuntija, Liikkuva Koulu -ohjelma

töitä korkeakoululiikuntapalveluiden, liikuntatapahtumien – kuten matalan kynnyksen liikuntakisojen – sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin eteen. Kuluvan vuoden aikana olen itse päässyt OLL:n varapuheenjohtajana auttamaan ylioppilas- ja opiskelijakuntatoimijoita heidän paikallisen liikuntatoiminnan ja -edunvalvonnan kehittämisessä koordinoimalla liikunnan edistämissuunnitelmien tekoa ja käsittelyä. Minulle on ollut äärimmäisen tärkeää päästä kehittämään kentän ja toimiston välistä vuorovaikutusta. Olen myös vaikuttanut tänä vuonna siihen, että liiton valtakunnallisten kuntavaalitavoitteiden kärki eli liikunnan ennaltaehkäisevä rooli terveystyössä on noussut osaksi valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaation kuntavaaliohjelmaa. Tämän lisäksi olen

pitänyt tärkeän toisina myös li ja – tämän yht rauksena jäsen opiskelijalla. Mielestäni vuonna todella lytykset viedä l vuoden kokem toni opintojen, lesta sekä vah hyvinvoivemma loistavat edelly Teen töitä OLL dämelläni.

Marjukka on hyvin verkostoitunut, aikaansaava ja vahva vaikuttaja. Näinä aikoina, kun yhteiskunnassa jaetaan niukkuutta, korostuu tarve aloitteellisille opiskelijaliikkeen sotureille.

Mikkel Näkkäläjärvi Demarinuorten puheenjohtaja


men aktiivisimmista . On tärkeätä että liiton ymmärtää OLL:n tekemän ityksen. Siksi Marjukka.

Marjukalla on vankka tausta vaikuttamistyössä. Into ja motivaatio toimia opiskelijoiden liikkuvamman huomisen puolestapuhujana näkyy hänestä kauas. Opiskelijoiden Liikuntaliitto saisi Marjukasta täydellä sydämellä töitä tekevän puheenjohtajan.

Antti Rinne SDP:n puheenjohtaja

Paitsi että Marjukan liikuntapoliittinen osaaminen on omaa luokkaansa, on hän Jyväskylän vuosinaan osoittanut kykynsä myös käytännön liikuttajana monipuolisten liikuntatapahtumien ideoijana ja järjestäjänä.

Lasse Heikkilä JYYn hallituksen puheenjohtaja

Tavoitteet 1)

OLL on vaikuttava liitto, jonka valtakunnalliset tavoitteet näkyvät kuntavaaleissa Kuntavaalit järjestetään ensi vuoden huhtikuussa. Vaalien alla on tärkeää nostaa esiin liiton valtakunnallisia tavoitteita sekä samalla nostaa sidosryhmien tietoisuutta siitä, mitä OLL tällä hetkellä tekee. Varapuheenjohtajana olen päässyt luomaan paljon valtakunnallisia verkostoja, joista on tulevana vuonna hyötyä.

ellä mellä

nä, että liiton toiminnasta pidetään tieiittoon kuulumattomia opiskelijatahoteydenpidon ja OLL:n hyvän työn seunmäärä kasvoi lähes viidellä tuhannella

OLL:n toiminta on kehittynyt tänä a hyvään suuntaan, ja minulla on edelliiton toimintaa vielä edemmäs. Tämän mukseni liiton toiminnasta, ammattitai, luottamustoimien ja työnkuvien puohva paloni työskennellä opiskelijoiden an huomisen puolesta antavat minulle ytykset toimia liiton puheenjohtajana. L:n puolesta tulevana vuonna koko sy-

2)

Liikunnan ja urheilun uudesta kattojärjestöstä kaikkien liikuntamahdollisuuksia tukeva Tälläkin hetkellä mediassa puhutaan paljon urheilun ja liikunnan kattojärjestöjen fuusioitumisesta, ja ilmassa elää pelko siitä, että uudessa järjestössä urheilutoiminta tukahduttaa muun liikuntakulttuurin. Uuden järjestön murroskaudella OLL:n on tärkeää olla vaikuttamassa siihen, että järjestö tukee toiminnallaan kaikkien liikuntamahdollisuuksia. Mitä useampi valtakunnallinen liitto edistää myös matalan kynnyksen liikuntaa, sitä vaikuttavampia liitot ovat yhdessä.

3)

Kansainvälinen toiminta läpinäkyvämmäksi ja liittoa hyödyttävämmäksi Tänä vuonna OLL:n kansainvälinen toiminta on tullut tutummaksi jäsenille, mutta siitä tiedottamiseen tulisi panostaa entistä vahvemmin. Sen lisäksi tulee tarkastella kriittisesti, mitä liitto saa kansainvälisestä toiminnasta. OLL:n tulee tulevaisuudessakin edistää liikunnan tasa-arvoa kansainvälisellä kentällä, mutta siinä yhteydessä on syytä pohtia, onko kansainvälisiä tahoja, jotka tukisivat OLL:n toimintaa paremmin esimerkiksi matalan kynnyksen liikunnan saralla.

Kun ensimmäisen kerran tapasin Marjukan, hän teki lähtemättömän vaikutuksen ryhdikkäällä ja rennolla olemuksellaan. Marjukan osaaminen liikuntaedunvalvonnasta ja nokkela ilmaisu ovat ehdottomasti taitoja, joita kansainvälisellä kentällä tarvitaan.

Jesse Jääskeläinen Eurooppanuorten puheenjohtaja

Marjukka on edistänyt hyvin järjestöjen välistä yhteistyötä ja hänen kanssaan on todella miellyttävää työskennellä. Marjukalta löytyy loistavia ajatuksia siihen, miten juuri tällä hetkellä liikuntapolitiikassa ajankohtaiset asiat voitaisiin tuoda esille tulevissa kuntavaaleissa.

Kimmo Suomi Työväen Urheiluliiton puheenjohtaja


CV Luottamustehtävät Opiskelijoiden liikuntaliitto Varapuheenjohtaja 2016 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Hallituksen jäsen 2015 Edustajiston jäsen 2014 Valtio-opin opiskelijoiden ainejärjestö Puolue Puheenjohtaja 2013 Jyväskylän yhteiskuntatieteellinen speksi ry Puheenjohtaja 2012–2013

Työkokemus Ryhmäliikunnanohjaaja: Opiskelijakunta METKA/Metkaliikunta 2016– Jyväskylän yliopisto/Korkeakoululiikunta 2014–2015 Liikennemyymälätyöntekijä: Joutsentien ABC-liikennemyymälä 2012–2013

Koulutus Yhteiskuntatieteiden kandidaatti, kansalaisyhteiskunnan asiantuntijuuden maisteriohjelma, pääaine valtio-oppi, sivuaineet liikunnan yhteiskuntatiede ja sosiaalitieteet. Jyväskylän yliopisto Vaihto-opiskelija, L’institut Etudes Politiques (Toulouse, Ranska) 2014 Ylioppilas, Ylivieskan lukio 2011

marjukka.mattila@oll.fi 050 468 6269

Kielitaito Suomi Äidinkieli Englanti Erinomainen Ruotsi Hyvä

Marjukka

Ranska Alkeet Japani Alkeet

Harrastukset Ruokakauppashoppailu, Brunbergin suukkojen syönti ja satiiriuutisten seuranta.

Kampanjapäällikkö Mari Kröger toiminnanjohtaja@jyy.fi 045 138 6816

Some

www.facebook.com/OLLmarjukka2017 Twitter: @MaryjohnMattila


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.