P-KUR kausijulkaisu 2013

Page 1

K AUSIJULK AIS

U 2013

POHJOIS-K ARJALAN URHEILURATSASTAJAT


a t t u u r u t i a t a Vastaava huollossa terveyden


PUHEENJOHTAJALTA Hei kaikki ratsastusurheilijat ja muut mukana olevat!

Julkaisija Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajat ry Jokirannantie 30 C Lehmo Ulkoasu ja taitto

Vuosi on alkanut kohisten; hyvä kun mukana pysyn! Viime vuosien nousujohteinen kehitys sekä kilpailujen ja kilpailuharjoitusten määrässä että Kisatiimin aktiivinen toiminta ovat tuoneet mukaan myös mukavan lisän talkoolaisten määrään. Se merkitsee sitä, että Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajat ry on tänäkin vuonna ja lähivuosina aktiivinen seura tarkasteltiinpa sitä millä tahansa mittareilla. Kiitos siitä aktiivisille seuran jäsenille! Uutena tavoitteenamme on saada oma ulkokenttämme Lehmon Jokirannassa käyttökuntoon, ja siihen tarvitsemme vielä kaikkien lajia harrastavien tukea. Kentän kunnostaminen on tärkeää sekä kesäkilpailujen ja myös toimintaamme tukevien yritysten kannalta. Toiminnan lisääminen ja näkyvyys ovat elinehtoja nykypäivän urheiluseuroille. Ratsastuseuroilta odotetaan valtakunnan tasolla myös nuorisoa aktivoivaa monipuolista toimintaa, ja siinä olemme seurana onnistuneet hyvin: nuoria harrastajia tulee jatkuvasti lisää lajimme pariin ja jo olemassa olevat jäsenet innostuvat harrastamaan aivan kilpailutoimintaan asti. Ratsuhevosten määrä kasvaa verrattuna muiden hevosten määrään Pohjois-Karjalassa. Siitäkin voimme olla iloisia! On siis monia hyviä asioita, joista saan olla tyytyväinen tarttuessani puheenjohtajan tehtävään!

Paino Kopijyvä Oy Voimatie 6 80100 Joensuu Painos 500 kpl

Toivotan kaikille menestyksellistä vuotta 2013! Pitäkäämme huolta myös itsestämme kuten hevosistamme! Anu Puhakka-Tanskanen PKur, pj


Graafinen suunnittelu ja viestint채 www.jiistyle.fi 050 324 7646 jenni@jiistyle.fi

31.8 .2 013 Ta rj ou s vo im a ss a

w w w.va tu p a ss i. fi


MITÄ KUULUU

Petra Heikkinen? Teksti: Milla Tarnanen

Kuka Petra Heikkinen? • Syntynyt: 27.3.1991 • Kotipaikka: Joensuu • Koulu: Hämeenlinnan Ammattikorkeakoulu • Seura: Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajat • Valmentaja: Sanna Backlund Hevoset: • Tamara ”Muumi” , tamma, syntynyt 2000 • Alabama-Balia ”Alpo”, ruuna, syntynyt 2005 • Vribalia, tamma, syntynyt 2002 • Falynka van't Zoggehof, tamma, syntynyt 2005 Mitä kuuluu? • No tällä hetkellä kuuluu tosi hyvää. Ensimmäistä kertaa historiassa kaikki neljä hevosta ovat ehjiä, ja

kauden aloitus Ypäjällä helmikuun puolessa välin onnistui hyvin. Ratsastin 120-140cm-luokkia Ypäjällä 0-4 virhepisteellä ja muutama sijoituskin tuli. • Hevoset ovat nyt niin hyvässä kunnossa, että nyt jos ei kulje, niin ei voi ainakaan hevosia syyttää. • Kevät on tarkoitus tänä vuonna kilpailla Suomessa hallikisoja, koska yritän opiskellakin. Saatamme käydä Norjassa muutaman viikonlopun kilpailemassa, mutta mitään pidempää kisaturneeta Eurooppaan ei ole nyt tiedossa. Vribalia ja Falynka ovat ilmeisesti uusia hevosia sinulle? • No oikeastaan Vribalia tuli minulle jo vuosi sitten, ja sen oli tarkoitus olla ykköshevoseni Muumin rinnalla. Se kuitenkin loukkasi itsensä


heti alkuunsa, ja se teki vasta nyt ensiesiintymisensä Suomen radoilla Ypäjällä. • Falynka tuli minulle viime syksynä, kun Alpo oli Hollannissa. Mitkä ovat tulevan kauden tavoitteet? • Päätavoite on saada ehjä ja hyvä kausi. Olen tänä vuonna jo seniori, joten kaikki kiire ja hälinä on nyt loppunut. Nuorten GP:n osallistumisikää nostettiin tänä vuonna 25 vuoteen, joten voin edelleen ratsastaa myös siinä. Nuorten GP:n taso on varmasti kovempi tänä vuonna, mutta kärkisijoja tavoitellaan. • Muumilla ja Vribalialla on tarkoitus kilpailla nuorten GP:tä ja jos kaikki menee hyvin, niin Vribalialla on tarkoitus hypätä joku sennu GP-osakilpailukin. Falynkalla tarkoitus on päästä starttaamaan nuorten GP:tä myös. Se on startannut 130-135 cm:n luokkia, mutta se on hevosistani hankalin, joten katsotaan miten menee. • Alpolla on tarkoitus saada hyvin 130 cm:n ratoja ja ehkä joku helppo 140 cm:n rata. Sen kanssa emme pidä kiirettä, koska se on niin varovainen. Terveiset Pohjois-Karjalaan: • Moikkaillaan kun törmäillään!




ESITTELYSSÄ

Bear Bay Stable ja kasvattaja Tuija Ahvenainen Teksti: Milla Tarnanen

Tuija Ahvenainen pitää Bear Bay Stable –talliaan Kontiolahdella. Tuijan tallissa ei asusta mitä tahansa hevosia, vaan sieltä on lähtenyt maailman kentille suomalaisen ratsuhevoskasvatuksen huippu: Bear Bay d’Artagnan (isä: Lados, emä: Broby Celebrian). Suomesta on lähtenyt tasan kaksi tämän tason estehevosta maailmalle: Artic Aurora Borealis ja Bear Bay d’Artagnan. Kuka on sitten tämä huippuhevosen kasvattaja? 42-vuotias Tuija Ahvenainen aloitti ratsastuksen

niin kuin moni muukin joensuulainen Kiviniemen tallilla 12-vuotiaana. Ensimmäisen oman hevosen Tuija sai 15-vuotiaana. Tuija kilpaili nuorempana, mutta ajatus hevosten kasvatuksesta lähti ensimmäisen hyvän tamman myötä. Tuo hyvä tamma oli Broby Celebrian, Bear Bay d’Artagnanin emä. - Kävin katsomassa useampaa tammaa. Ykköskriteerini oli, että hevosella pitää olla kissamainen hyppy. Celebrian oli tuolloin vuonna 1998 kolmevuotias, kun ostin sen,

eikä sillä ollut vielä ratsastettu. Irtohypytimme sitä, ja jotenkin sillä oli kaikki palikat kohdallaan, ja se miellytti minun silmääni. Hevosten kasvatuksessa hevosen suku ja geeniperimä ovat tärkeitä, mutta Tuijan mielestä sukuakin tärkeämpi on hevonen yksilönä: se mitä hevonen on, mitä se esittää ja miltä se näyttää. - Jos hevonen miellyttää minua, niin vasta sen jälkeen katson sen papereita. En ikinä ostaisi hevosta pelkän suvun perusteella. Sama homma pätee


orivalintoihinikin, en käyttäisi oria, josta en olisi nähnyt edes videota. Olen aina luottanut omaan fiilikseeni hevosista. Lados teki minuun vaikutuksen keinuhevosen laukallaan, isolla hypyllään ja valkoinen värikin taisi hiukan sokaista, koska olen aina tykännyt kimoista hevosista, Tuija nauraa. - En tietenkään valitse oria tai tammaa värin perusteella, se

on se viimeinen linkki, mutta joskus sekin osuu kohdalle. Uskoin aina, että Celebrianin ja Ladoksen varsasta tulisi hyvä, mutta en ikinä edes uskaltanut toivoa, että siitä tulisi noin hieno kuin Bear Bay d’Artagnanista tuli. Tuija Ahvenaisen varsat saavat olla varsoja, mutta niitä käsitellään ja niiden kanssa tehdään johdonmukaista työtä. Varsoja irtohypytetään kotona ja käy-

dään välillä maneesilla, mutta Kyvyt Esiin –tilaisuuksiin Tuija ei ole niitä vienyt. - Mielestäni ne ovat kalliita koulutustilaisuuksia, enkä tiedä tarvitseeko varsojen vielä niin nuorena hypätä niin isoja. Minusta nuoren hevosen on hyvä aloittaa kilpauransa ratsastajan kanssa Racing–sarjasta. Tuija Ahvenaiselle oli selvää, että Bear Bay d’Artagnan aloittaa

Bear Bay d´Artagnan ratsastajanaan irlantilainen Shane Carey. Kuva: Margit Ticklen.


kilpailu-uransa vasta Racing–sarjasta. Nelivuotiaana Bear Bay d’Artagnan oli peruskoulutuksessa Kimmo Kinnusen luona, ja sen jälkeen sille piti löytää oikea kuski nuorten hevosten luokkiin. Tuolloin Aki Hannula tuli mukaan kuvioihin. - Nuorelle hevoselle on tärkeää löytää oikea pilotti. Ratsastajan tulee olla rohkea ja äärimmäisen taitava, eikä hän saa estää nuoren

hevosen kehitystä. Tällä hetkellä Tuijan tallissa kasvaa 1,5vuotias Bear Bay d’Artagnanin veli Bear Bay Alessandro (emä: Broby Celebrian, isä: First Fighter, ii. For Pleasure) sekä tammavarsa Bear Bay Venus (emä: Caramanda WS, isä: Catcall). - Tammavarsan olen aikonut jättää itselleni siitoskäyttöön. Ozzy on ollut pienestä asti säpäkämpi kuin Bear Bay d’Artagnan, luulen että

siitä voisi tulla vielä hyvä aikaratsastusluokkien hevonen. Tämän hetken varsoille en ole vielä ratsuttajaa miettinyt, ja onneksi tässä on vielä aikaa miettiä sitä. Yksi mahdollisuus on, että vien ne ulkomaille ratsastettavaksi. Ensi kesänä Tuijan kummatkin siitostammat Celebrian että Caramanda on tarkoitus astuttaa, jos kaikki menee hyvin. No mitä kasvattaja itse arve-

Varsa Bear Bay Venus (emä: Caramanda WS, isä: Catcall). Kuva: Tuija Ahvenainen


lee, vieläkö Bear Bay Stablen kasvateista nousee yhtä kirkkaita tähtiä maailman kartalle kuin Bear Bay d’Artagnan? - Minkäs takia ei, jos kaikki sattuu kohdalleen. Jos maailmalla osataan kasvattaa hevosia, niin miksei tääl-

läkin osattaisi? Kasvattamisessa on kysymys myös onnesta. Tietysti on todennäköisempää, että huippuhevonen syntyy, silloin jos astutetaan hyvä tamma hyvällä oriilla kuin jos käytetään huonoja vanhempia, mutta kyllä se silti on geneet-

tistä arpapeliä, mitä sieltä loppuen lopuksi tulee. Sitten jos hyvän varsan onnistuu saamaan, sille pitää antaa hyvät mahdollisuudet kehittyä. Siitä kannattaa päästää myös irti sitten, jos sillä on mahdollisuus päästä maailmalle!



REIJOLASSA

hoidetaan ringissä Teksti: Jenni Tikka

Reijolan maneesitallilla kisatiimiläisten hevoset hoidetaan omistajien muodostaman talliringin toimesta. Rinkiin kuuluu tällä hetkellä kuusi hevosta, joilla kilpaillaan alueellisella ja kansallisella tasolla. - Aloitimme talliringin pyörittämisen marraskuussa 2012. Tilan omistaja vuokraa meille tilat, itse hoidamme arjen pyörittämisen. Heinä on mahdollista ostaa tilalta, loput rehut hankitaan muualta, talliringistä kerrotaan. - Tallivuorot on jaettu yksiköihin, ja hoidamme hevosia kuuden viikon listoissa kuten työpaikalla kuu-

naan. Kuuden viikon jakson jälkeen tehdyt yksiköt lasketaan ja tarvittaessa tasataan. Kokemukset he vosten hoitamisesta porukalla ovat olleet myönteisiä. Rinkiin kuuluvilla on pitkä kokemus hevosten parissa touhuamisesta, ja koska pelisäännöt on laadittu yhdessä riittävän selkeiksi, ei ongelmia ole päässyt syntymään. Rinkiläisten hevosten hoitoon kuuluu normaali perushoito omistajien toiveiden mukaisesti, eivätkä ekstratarpeetkaan tuota ongelmia: jokaiselta rinkiläiseltä onnistuvat tarvittaessa myös

vaativammat hoitotoimenpiteet penisilliinipistoksia myöten. - Tilanne on optimaalinen, koska kenelläkään meistä ei olisi aikaa hoitaa hevostaan yksin kellon ympäri. Rinkiin kuulumalla pystymme järjestämään tallivuoromme niin, että ehdimme hevosten hoidolta myös valmentautumaan ja kisaamaan. Aikaa jää myös muulle elämälle. Rinkiin kuuluvat hevoset ovat tulleet hoitajilleen tutuiksi. Niiden olemusta ja vireystilaa seurataan, samoin tarkkaillaan jalkojen kuntoa. Näin toimien mahdollisiin


ongelmatilanteisiin pystytään puuttumaan ajoissa. - Jokaista hevosta tulee syynättyä niin, että ajoittain tuntuu siltä, että omistaisi yhden hevosen sijasta kuusi, naurahdetaan Reijolasta. Osa rinkiläisistä on hoitanut hevosensa

myös aikaisemmin itse. Näin ollen päivittäinen työmäärä ei ole tullut yllätyksenä. Rinkiläiset haluavat olla hevostensa arjessa läsnä. - Seuraamalla hevostemme peruskäyttäytymistä opimme eläimistämme paljon sellaista, mikä saattaisi jäädä havaitsematta,

mikäli harrastukseemme kuuluisi pelkkä ratsastus. Tietenkään yhtä oikeaa tapaa hoitaa hevosia ei ole, mutta tämä tapa sopii meille, Reijolasta kiteytetään.

Hevoskuljetuskaluston puhtaana pitää

AutoFixaamo Timantti Lisäksi

autofixaamo- ja automaalaamopalvelut kolarivaurio- ja vahinkotarkastukset tuulilasinkorjaukset Antti pitkänen | 050 432 3450 | parrutie 39 | 80100 joensuu antti.pitkanen@hotmail.com | www.autofixaamotimantti.com


IDÄSTÄ VALO

ja harrastamisen ilo Teksti: Jenni Tikka

Ilomantsissa asuva Heli Nykänen on pitkän linjan hevosharrastaja: kolmekymppinen nainen aloitti hevosten parissa puuhastelun jo 25 vuotta sitten. Harrastus alkoi silloisella Kiviniemen tallilla Joensuussa. Pääpaino oli hevosten hoidossa, ei niinkään ratsastuksessa. Hevosen selkään tuli kuitenkin kiivettyä aina kun tilaisuus antoi myöten eikä karvakavereiden koulutustasolla ollut käytännön merkitystä. Muutto Ilomantsiin 1990-luvun puolessa välissä antoi sysäyksen kokonaisvaltaisemmalle hevosharrastukselle.

Ratsastuksen lisäksi kuvioihin tulivat myös ravurit: tuohon aikaan paikkakunnan hevosväki oli enemmän ravipuolelle suuntautunutta, joten nopeasti myös Heli oppi ravureiden treenaamisen alkeet. Opetettaessa varsoja kärryjen eteen on lisäkäsipari aina tarpeen, joten moni ravurinalku on ottanut ensi askeleensa työelämässä Helin valvovien silmien alla. Vuosien kuluessa hevosista alkoi muodostua Helille enemmän elämäntapa pelkän harrastuksen sijaan. Tästä huolimatta unelma omasta he-

vosesta konkretisoitui vasta vuonna 2012 suomenhevosruuna Pampalon ylläpitoon. Helppo A -tasoinen ruuna palautui 9 kuukauden ylläpidon jälkeen takaisin omistajalleen ja elämään jäi hevosenkokoinen aukko. Oli aika aloittaa oman hevosystävän etsiminen pitkäaikaiseen kavioliittoon. Hyvän ja huonon hevosen omistaminen on yhtä kallista, joten Helin kriteerit ostettavalle hevoselle olivat pian selvillä. Hevosen tuli olla ehdottoman terve, luonteeltaan mutkaton mutta ei pystyynkuollut, sopi-


van kokoinen ratsastajalleen sekä koulutustasoltaan sellainen, ettei välitöntä lisäkoulutustarvetta olisi. Heli alkoi etsiä sopivaa hevosta netin myyntipalstoilta ja omien ostoilmoitusten avulla. Tampereen hevosmessujen 2012 yhteyteen sovittiin useamman myyntihevosen kokeilu Etelä-Suomessa ja matkalle startattiin useamman heppatytön voimin. Valitettavasti myynti-ilmoitukset eivät aina kerro kaikkea, joten matkalla kokeillut pomminvarmat ratsut osoittautuivatkin varmoiksi pommeiksi. Kokeilureissulta karttui kuitenkin arvokasta kokemusta ja monia ikimuistoisia hetkiä tuli koettua myyntihevosten selässä sinnitellessä. Oma hevosystävä löytyi toukokuussa 2012 Mikkelistä, jonne Heli hurautti erään työpäivän jälkeen kokei-

lemaan 10-vuotiasta puoliveristä Sypri-tammaa, joka sähköpostiviestien ja puhelinkeskustelujen perusteella täytti vaaditut kriteerit. Koska Ilomantsista on pitkä matka kaikkialle,

Heli kartoitti tämänkin hevosen taustat huolella ennakkoon hukkareissun välttämiseksi. Hevonen tuntui heti omalta ja seuraavalla viikolla Heli pääsi hinnasta ja ostotarkas-

Heli ja Sypri kesällä 2012. Kuva: Maria Purmonen


tuksen ajankohdasta sopuun. Syprin koulutustaso, heA ja re 110 cm, miellyttivät Heliä. Kisahevosen ostaminen harrastekäyttöön ei mietityttänyt, sillä pieni säpäkkyys on harvoin hevosessa pahasta. Kisakäytössä ollut hevonen on kiertänyt maailmaa ja sen kanssa tulee harvoin eteen sellaisia tilanteita, jotka olisivat hevoselle kokonaan vieraita. Vaikka Heli ostikin Syprin harrastekäyttöön, pyrkii hän pitämään hevosen siinä kunnossa, että kisaaminen on niin haluttaessa mahdollista. Syprin treeni on monipuolista ja se koostuu koulu- ja esteratsastuksesta, säännöllisestä maastoilusta sekä talviaikaan hankitreenistä. Kulunut vuosi hevosenomistajana on opettanut Helille paljon. Oman hevosen ostaminen on tuonut

elämään uutta sisältöä ja hevosharrastus on jälleen kerran muuttanut muotoaan. Ostopäätöstään Heli ei missään nimessä kadu –

sitä saatiin, mitä lähdettiin hakemaan. Laadukas harrastaminen laadukkaalla hevosella tuo elämään monia ilon hetkiä.

Kisakärpäsen puraistessa on mahdollista turvautua lainakuskien apuun. Kuvassa Sypri Pieksämäen alue-estekisoissa kesällä 2012. Kuva: aiino


KISATIIMILÄISTEN

esittelyt

Seuraavilla sivuilla kisatiimiläisten esittelyt, olkaa hyvä.

LinkLife / Itä-Suomen Hoitokodit Oy, Joensuu Itä-Suomen Hoitokodit Oy:n erikoisosaaminen mielenterveysasiakkaiden käytössä: Perusterveydenhoito Erikoissairaanhoito Psykososiaalinen kuntoutus Asumis-, hoito- ja ateriapalvelut sekä päivätoimintaa asiakkaan tarpeen mukaan. Yhteydenotot: Jan Kontiainen toimitusjohtaja 040 555 4348 jan.kontiainen@linklife.fi www.linklife.fi


Esteratsastus Anu Aavamäki Ikä: 23 Hevonen: Ritmika II Ikä: 8 Valmentajat: Viime vuonna treenasimme useamman valmentajan opissa. Tällä kaudella aloitamme yhteistyön uusien valmentajien kanssa. Kouluratsastastuksessa meitä valmentaa Virpi Hassinen. Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Ritu tuli minulle huhtikuussa 2012 ja viime kausi meni tutustuessa hevoseen ja harjoituskisaluokkia startaten. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on nousta aluetasolle ja startata loppukaudesta 90 cm:n luokkia sekä kilpailla myös kouluratsastuksessa. Ratsukon motto: Tämän päivän virhe on huomisen viisaus.

Kuva: Noora Väisänen

Iida Asikainen Ikä: 16 Hevonen: Skyler ”Lukas” Ikä: 5 Valmentajat: Nina Auterinen ja vierailevat valmentajat Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Lukas tuli minulle vasta syksyllä 2012, joten kävimme vain muutamissa harjoituskisoissa hyppäämässä pikkuluokkia (70-80 cm) nollaradoin. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on startata 90 cm:n luokkia aluetasolla. Jos kaikki sujuu hyvin, starttaamme myös metrin luokkia. Ratsukon motto: Mitäpä sitä juoksemaan kun kävellenkin ehtii.


Esteratsastus Hanne Bogdanoff Ikä: 31 Hevonen: Paloma Picasso Verpa Ikä: 16 Valmentajat: Marjut Andersen ja Dominique Barthelaix Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Ei kisatuloksia. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on startata aluetasolla esteitä (80 cm / 90 cm) ja koulua (he B / he A). Ratsukon motto: Coming together is a beginning. Keeping together is progress. Working together is success.

Kristiina Härkönen Ikä: 21 Hevonen: Lansier ”Late” Ikä: 9 Valmentajat: Sari Kinnunen (koulu, este, kisavalmentaja ja tsemppari), Aki Hannula (este), Hannu Kallio (este) Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Sijoitukset aluetasolla rataesteissä 100 cm & 110 cm. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on vakauttaa rataesteissä 110 cm:n taso ja nousta 120 cm:n tasolle. Ratsukon motto: Wish it. Dream it. Do it.


Esteratsastus Niina Jehkonen Ikä: 32 Hevonen: Palermo IV ”Elmo” Ikä: 6 Valmentajat: Arto-Pekka Heino, Riikka Lehtonen, Aki Hannula, Hannu Kallio Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Nuorten hevosten aluemestaruuspronssia sekä hallista että ulkoa. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on kilpailla pykälää isompia luokkia ja saada sujuvia ratoja. Ratsukon motto: Se mikä ei suju, sitä treenataan.

Kuva: Ansku Kauppinen

Iina Karhinen Ikä: 15 Hevonen: De Almendra ”Demi” Ikä: 10 Valmentajat: Sanna Backlund, Hannu Kallio Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Ponien SM kokonaissijoitus 9, aluemestaruuskultaa, useita sijoituksia alue- ja kansallisella tasolla. Kuva: Mirella Ruotsalainen


Esteratsastus Mari Karvinen Ikä: 28 Hevoset: Dakota ja Tiffany Iät: 10 ja 6 Valmentajat: Aki Hannula, Helkky Ylönen Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Sijoituksia ja luokkavoitto alue- ja kansalliselta tasolta luokissa 110-120 cm. Kouluratsastuksessa seniorihopea PKurin seuramestaruuskisoissa tasolta he A. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on Dakotan kanssa kilpailla kansallisia 120 ja 130 cm:n luokkia. Tiffanyn kanssa päätavoitteemme ovat nuorten hevosten ikäluokkakilpailut.

Sari Kinnunen Ikä: yli 40 Hevonen: Chaplin ”Nappi” Ikä: 5 Valmentajat: Helkky Ylönen, Aki Hannula Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: O´Hara-ratsulla sijoitukset aluetasolla 90 cm & 100 cm. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Uusi ratsu, uudet kujeet. Tavoitteenamme on nuorten hevosten luokat rataesteissä. Ratsukon motto: Elä tätä päivää, koska huomenna se on jo myöhäistä.


Esteratsastus Tiia Koskinen Ikä: 17 Hevonen: Andretti S Ikä: 8 Valmentajat: Hannu Kallio, Aki Hannula Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Hevosen sairaslomien välissä junioreiden aluemestaruus. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on saavuttaa ehjä kisakausi ilman tapaturmia. Pyrimme kilpailemaan alue- ja kansallisella tasolla 120 ja 130 cm:n luokkia. Ratsukon motto: Älä luovuta, vaikka välillä kaikki menisi pieleen.

Henna Lasarov Ikä: 20 Hevonen: Graziella Ikä: 8 Valmentajat: Käymme satunnaisesti eri valmentajien valmennuksissa. Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Alue 100 cm 2. sija, Alue 100 cm 4. sija, Alue 90 cm 4. sija, Seura 90 cm 1. sija. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on jatkaa estekisojen kiertämistä ja siirtyä hyppäämään 110 cm:n luokkia. Lisäksi ajatuksena on startata myös koulu- ja kenttäratsastuskisoissa. Ratsukon motto: Mennään eikä meinata!

Kuva: Annika Huupponen


Esteratsastus Niina Linervo Ikä: 30 Hevonen: Liviuss Ikä: 7 Valmentajat: Tanja Kortelainen, Nina Auterinen Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Kisakausi 2012 meni omalta osaltani ohi raskauteni vuoksi. Kaudella 2011 etenimme metrin luokkiin saakka. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on palata alue-esteradoille ja entiseen korkeuteen. Hevosen lahjat ovat enemmän koulupuolella, joten myös kouluratsastuksessa kilpaileminen tulee olemaan ajankohtaista. Ratsukon motto: Pitkäjänteisyydellä ja perustyöllä menestykseen!

Janina Mielonen Ikä: 14 Hevonen: Ceniba Ikä: 9 Valmentajat: Leila Mustonen ja Dominique Barthelaix Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Seuratasolla rataesteissä 90 cm:n voitto ja 80 cm:n 2. sija. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on kilpailla metrin luokkia aluetasolla. Ratsukon motto: Harjoitus palkitaan!


Esteratsastus Kira Peltola Ikä: 23 Hevonen: Dorian Grey Ikä: 13 Valmentajat: Aki Hannula, Virpi Hassinen Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: 2. sija rataesteissä aluetason 120 cm:n luokassa. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on saada ehjä kisakausi :)

Nenna Pääkkönen Ikä: 16 Hevonen: Zippo s Ikä: 8 Valmentajat: Leila Mustonen, Milla Tarnanen, Dominigue Barthelaix ja Riikka Lehtonen Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Rataesteet 90 cm:n luokassa 4 vp. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on kisata aluetasolla 90 cm:n luokissa ja edetä loppuvuodesta metrin luokkiin. Ratsukon motto: Hiljaa hyvä tulee!

Kuva: Netta Kuikka


Esteratsastus Sandra Ruuskanen Ikä: 11 Hevonen: Venna Tütar ”Venna” Ikä: 8 Valmentajat: Sari Kinnunen (koulu- ja esteratsastus, kisavalmentaja), Aki Hannula (esteratsastus) Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Ratsastuskouluoppilaiden mestaruusluokassa 70 cm:n tasolla hopeaa, Winter Cup-finaali 80 cm. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on nousta aluetasolle ja kilpailla 80 ja 90 cm:n luokissa. Ratsukon motto: Kovaa & korkealta ja periksi ei anneta!

Salla-Mari Ryhänen Ikä: 25 Hevonen: Calumet Ikä: 18 Valmentajat: Tällä hetkellä vielä avoinna Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Aluekisoista muutamia sijoituksia. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Viime kauden lopussa Camon vanha lihasvamma vaivasi, minkä takia loppukausi ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Tästä johtuen tälle kaudelle ei ole vielä tarkkaa suunnitelmaa. Aika ja treenit näyttävät, mitä tällä kaudella hypätään. Tavoitteenamme on hypätä 100 cm:n luokkia aluetasolla. Ratsukon motto: Pappa on paras!


Esteratsastus Piritta Sinkkonen Ikä: 35 Hevonen: Tommy Boy V Ikä: 6 Valmentajat: Milla Tarnanen, Riikka Lehtonen, Aki Hannula, Virpi Hassinen, Arto-Pekka Heino Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Viime kaudella totuttauduimme kisakuvioihin. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tämän kauden suunnitelmat ovat vielä avoinna. Toivon ainakin hevosen pääsevän kisakentille, mikäli itse en aikapulan vuoksi pääse. Treenattu ollaan ja ainakin kotona ollaan hyvin osattu ;) Ratsukon motto: Harrastuksesta nauttien, avoimin mielin kehitystä hakien eteenpäin.

Milla Tarnanen Ikä: 31 Hevonen: Lahori ”Lady” Ikä: 5 Valmentajat: Riikka Lehtonen ja Mikko Piirala Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Nuorten hevosten alueluokan jaettu 1.sija (estekorkeus 90 cm). Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on kilpailla hallikaudella Kingsland Tulevat Tähdet –sarjaa ja ulkona 5-vuotiaiden Racing Trophya. Ratsukon motto: Vain prinsessa ymmärtää prinsessaa.

Kuva: Annika Huupponen

Kuva: Netta Kuikka


Esteratsastus Tiia Tolvanen Ikä: 24 Hevoset: Li Ly Lasaro ja Lamia Lasaro Iät: 16 ja 5 Valmentajat: Riikka Lehtonen, Antti Heikkilä Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Jalkavaivojen takia Li Lyn kanssa ei juuri tulosta tullut lukuun ottamatta alkukauden paria sijoitusta 110 cm:n tasolla. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on Li Lyn kanssa hypätä ainakin 110-120 cm:n ratoja ja saada mahdollisimman ehjä ja tasapainoinen kausi. Lamian kanssa etenemme päivä kerrallaan hevosen ehdoilla. Ratsukon motto: Läpi tuulen ja tuiskun!

Ella Väyrynen Ikä: 16 Hevonen: Eke Ikä: 6 Valmentajat: Nina Auterinen sekä useat vierailevat valmentajat Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: seuraestekisat re 90 cm sija 6. harjoitusestekisat re 90 cm sija 2. harjoituskoulukisat heB sija 1. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on päästä kisaamaan rutiinilla 90 cm:n luokkia ja edetä mahdollisesti myös metrin luokkiin. Pyrimme kilpailemaan mahdollisimman paljon aluetasolla ja saada varmuutta ja tasaisuutta esteradoille. Ratsukon motto: Vaikeuksien kautta voittoon!


Esteratsastus Outi Väyrynen Ikä: 36 Hevonen: Hipograph ”Zippo” Ikä: 5 Valmentajat: Aki Hannula, Riikka Lehtonen Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Zippo debytoi ensimmäisellä kisakaudellaan 4-vuotiaana sangen loistavasti: estepuolella harjoitus- ja seurakisojen ohella starttasimme kaksi kansallista Noviisi-sarjan starttia ja viisi aluestarttia 90-100 cm:n tasolla Tahkolla, Jyväsky-

lässä ja Savonlinnassa. Parhaimmat tulokset nollaratoja! Kouluratsastuksessa starttasimme voitokkaasti Liran kisojen He C:2 -luokassa. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tähtäimessämme ovat kansalliset Noviisi- ja 5-vuotiaiden Racing-sarjat eli nousu 110 cm + -tasolle. Tavoitteenamme on startata ahkerasti esteratsastuksessa koulustartteja unohtamatta. Ratsukon motto: Kaikesta yli!


Kouluratsastus Anki Alvila Ikä: 18 Hevonen: Florina Ikä: 10 Valmentajat: Tero Kortelainen, Anu Korppoo, Marko Björs Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: VaB 63,325 % / 3. sija, heA 63,798 % / 4. sija sekä maajoukkueen vararenkaaseen valinta. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on osallistua junioreiden suomenmestaruuskisoihin.

Satu Eronen Ikä: +35 Hevonen: Balios Ikä: 5 Valmentajat: Milla Tarnanen ja Virpi Hassinen Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Viime kaudella opettelimme kilpailu-uraa harjoituskisoissa. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on nuorten hevosten luokkiin osallistuminen aluetasolla. Ratsukon motto: Hymyssä suin koitoksiin!


Kouluratsastus Virpi Hassinen Virpi on seniori-ikäinen kilparatsastaja ja valmentaja, joka on omien hevosten lisäksi ”lainakuskannut” useita eri ratsuja. Vuonna 2012 ranking-pisteitä karttui hevosten Remember II, Wamulet ja Cavallina kanssa. Vuoden kohokohta oli vaativa A -luokan voitto Mikkelissä. Tulevalla kaudella kisaradoille tulevat ainakin hevoset Cavallina ja Wamulet sekä uusi tuttavuus Romans. Lisäksi Virpi luotsaa omia valmennettaviaan kohti kansallisia kilpakenttiä! Virpi kuuluu aluevalmennettaviin, ja lisäksi hän valmentautuu mm. Jukka Martikaisen ja Marko Björsin opeissa. Motto: Kaikessa tekemisessä matkaa on jatkettava siitä, missä olet nyt.

Maiju Heikkinen Hevonen: Dalgaards Conrad Ikä: 8 Valmentajat: Arto-Pekka Heino, Tero Kortelainen Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Kahdet ensimmäiset aluetason koulukilpailut helppo A –luokassa: molemmissa sijoitukset tuloksin 61,3 % ja 62,0 %. Näillä tuloksilla saimme kvaalit kansallisille areenoille. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on kisata kouluratsastuksessa alue- ja kansallisella Helppo A -tasolla sekä treenata kunnianhimoisesti Vaativa B –tason asioita. Ratsukon motto: Älä unelmoi, vaan elä unelmaasi.

Kuva: Riina Aamuvuori

Kuva: Heidi Lahtinen


Kouluratsastus Irina Karppinen Ikä: 19 Hevonen: Play With Me Ikä: 8 Valmentajat: Helkky Ylönen Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Kansallisissa: Kajaanista heA 3.sija 64,688 % ja Jyväskylästä 4. sija 63,621%. Aluetasolta: Kajaanista heA 2. sija 65,259%. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on startata kansallisella tasolla helppo A - ja vaativa B -tasolla, mikäli treenit sujuvat suunnitelmien mukaisesti. Ratsukon motto: Yrittänyttä ei laiteta.

Eeva Nygren Ikä: 35 Hevonen: Barbet DK ”Bambi” Ikä: 15 Valmentajat: Marko Björs, Helkky Pakarinen ja Salla Salkola Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Kaudella 2012 Bambi oli mammalomalla, joten emme kisanneet lainkaan. Kaudella 2011 kisasimme alue- ja kansallisella tasolla he A- ja va B –luokissa. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteena on kuntouttaa Bambi kisakuntoon varsomisen jäljiltä. Haaveissa on kisata loppukesästä vaativaa B:tä ja saada radoista yli 60 prosentin tuloksia. Ratsukon motto: Tosissaan muttei vakavasti.


Kouluratsastus Niina Piispa Ikä: 32 Hevonen: Ritari Helge Ikä: 15 Valmentajat: Arto-Pekka Heino, Virpi Hassinen, Milla Tarnanen Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Aluetasolta luokan helppo B voitto. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on kilpailla alue- ja kansallisella tasolla helppo A-luokissa.

Satu Rönkä Ikä: 27 Hevonen: Bonita V Ikä: 11 Valmentajat: Virpi Hassinen, Arto- Pekka Heino Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on startata helppoja aluekoululuokkia. Pyrimme saamaan rutiinia kisaamiseen ja tekemään tasaisia suorituksia.


Kouluratsastus Jenni Tikka Ikä: 31 Hevonen: Paratrooper ”Elmo” Ikä: 9 Valmentajat: Nina Auterinen ja vierailevat valmentajat Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Viime kaudella kilpailimme menestyksekkäästi kaikissa lajeissa aluetasolla pääpainon ollessa kouluratsastuksessa. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on kilpailla alue- ja kansallisella tasolla helppo A -luokissa kouluratsastuksessa sekä tyhjentää välillä päätä kenttäratsastuksen parissa. Ratsukon motto: Lujaa mutta varovasti.

Sanna Uskela Ikä: 33 Hevonen: Fair Adeline ”Aada” Ikä: 8 Valmentajat: Virpi Hassinen, Arto-Pekka Heino, Milla Tarnanen, Leila Mustonen Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: He B-A -tasolta hyviä tuloksia alueluokissa, ensimmäinen startti 90 cm:n tasolla nollaradalla. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on kilpailla aluetasolla heA-luokissa kansallisia mielessä pitäen. Lisäksi aiomme startata rataesteitä ja kenttää sivulajeina fiiliksen mukaan. Ratsukon motto: Tehdään, mistä tykätään!

Kuva: Petra Tiihonen/Alias Studiot


Kenttäratsastus Nina Auterinen Ikä: 26 Hevoset: Dallas van’t Goemanshof (10 v.), Bizonder (7 v.), Belfagor Dei Folletti (5 v.) Valmentajat: Aki Hannula, Paavo Huttunen, Arto-Pekka Heino Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Sijoitus ensimmäisessä kenttäratsastuksen CNC*Vaativa B-luokassa (4. sija) hevosella Dallas Van’t Goemanshof sekä nuorten hevosten aluemestaruuskultaa esteratsastuksessa hevosella Bizonder. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Dallas van’t Goemanshof: jalan kuntoutuksen takia pääpaino tällä kaudella rataesteissä tasolla 120-130 cm.

Belgor Dei Folletti: osallistuminen 5-vuotiaiden Racing Trophy -sarjaan. Bizonder: rataesteet 120 cm:n tasolla ja kenttäratsastuksen puolella *-tasolla, suunnitelmissa myös muutama kansainvälinen kilpailu. Ratsukon motto: Tärkeintä ei ole se, että näemme sen mitä on jossain kaukana, vaan se, että teemme ja keskitymme siihen mitä on suoraan edessä.


Kenttäratsastus Laura Patrikainen Ikä: 26 Hevonen: Lucky Luck Ikä: 8 Valmentajat: Aki Hannula Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Yhteistyö alkanut syyskuussa 2012. Loppukaudesta kilpailimme kaksissa alue-estekisoissa, joista molemmista 120 cm:n voitot. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on kilpailla kansallisissa130 cm:n luokissa ja startata ehkä isompaakin. Ratsukon motto: Kun katsoo ylös taivaalle, ei näe rajoja.

Kuva: Teija Ruuhola

Sanna Peltola Ikä: 31 Hevonen: Prozaik Ikä: 9 Valmentajat: Tero Korteiainen, Aki Hannula Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Voitto seura-koulukisojen helppo B -luokassa, sijoitus 90 cm:n tasolla alue-estekisoissa, kenttäkisojen kouluratsastuksessa ennätysprosentit 69,4 %. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme on kilpailla kouluratsastuksessa helppo A - vaativa B -tasolla sekä rataesteissä 110-120 cm -tasolla. Aiomme startata myös kenttää Itä-Suomen kisoissa (Kuopio/Lapinlahti). Ratsukon motto: Hevosvoimaa!


Kenttäratsastus Päivi Stranden Ikä: 29 Hevoset: Ventterin Poju (7 v.) ja Cezars (5 v.) Valmentajat: Helkky Ylönen, NIna Auterinen, Aki Hannula Kauden 2012 kovimmat kisatulokset: Itä-Suomen alue-mestaruuskisoista Suomenhevosten pronssia, ensimmäisistä kenttäkisoista Keravalta sijoitus harrasteluokasta, Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajien seuramestaruus rataesteiltä. Suunnitelmat kuluvalle kaudelle: Tavoitteenamme Venskin kanssa on nousta pykälää ylöspäin niin rataesteissä kuin kenttäratsastuksessakin. Cezarin kanssa tarkoituksenamme on tutustua kisamaailmaan ja katsella tulevaisuutta tilanteen mukaan. Ratsukon motto: Vauhtia ja vaarallisia tilanteita!

Kuva: Kitta Luukkanen


HALLITUKSEN

yhteystiedot Puheenjohtaja Anu Puhakka-Tanskanen 040 574 3324 anu.puhakka-tanskanen@pkky.fi Varapuheenjohtaja Mirkka Hiltunen 050 371 1607 mirkkahiltunen@hotmail.com Tiedottaja Sanna Uskela 044 062 7017 sanna.uskela@hotmail.fi

Niina Jehkonen 050 349 6855 niina.jehkonen@luukku.com Tero Kortelainen 040 741 4978 tero.kortelainen@hotmail.fi Jatta Leinonen 050 343 5845 info@ratsupistejl.com Milla Tarnanen 050 072 4155 milla.tarnanen@vatupassi.fi

J채senet Nina Auterinen 050 323 7532 nina@equinina.fi

Jenni Tikka 050 324 7646 jenni@jiistyle.fi (varaj채sen)

Virpi Hassinen 040 055 7098 virpi.hassinen@jns.fi (varaj채sen)

Outi V채yrynen 050 520 4144 outp @ student.uef.fi


SRL:n hyväksymä ratsastuskoulu

Tervetuloa Hepokankaan tilalle! Täysihoitopaikkoja Tallilaajennuksen myötä meillä on vielä tarjolla kolme vapaata täysihoitopaikkaa.

Tallimme täyttää kaikki vuonna 2014 voimaan tulevat EU-vaatimukset, jotka koskevat jokaista tallia kokoon katsomatta. Sisältyy mm. säännöllinen ruokinta; heinä , kaura, kivennäisvitamiini ja suolakivi. Tarhaus vähintään klo 8 – 15, tarhoissa vapaa heinä heinäkatoksista. Loimitus, karsinoiden siivous ja kuivitus. Automaattivesikupit, varustekaappi, kuivaushuone, pesupaikka, konellinen ilmastointi ja lisärehujen säilytyspaikka. Maneesin (50x21m) ja ulkokentän (63x33m) käyttö. Ulkokenttä on käytössä ympäri vuoden ja se on valaistu. Maneesissa on hyvin käyttöaikaa yksityisratsukoille. Lisätietoja Sarilta 044 549 0609. Ratsastusleirit ja -kurssit Jokainen leiri on ainutlaatuinen kokemus, tunnelman luomme kaikki yhdessä. Leiriläisillä on mahdollisuus osallistua aamuisin hevosten ruokintaan, tarhoihin viemiseen, karsinoiden siivoamiseen ja harjoitella muita tallirutiineihin kuuluvia töitä. Leiriavustajat ohjaavat ja auttavat koko leirin ajan sekä yöpyvät leiritalossa leiriläisten kanssa. Lue lisää www.hepokankaantila.net. Löydät meidät myös Facebookista!


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.