Espoon kaupunki, kauppalehti 7 6 2018

Page 1

Espoon kaupungin ilmoitusliite

EUROOPAN KESTÄVIN KAUPUNKI

ESPOO LÄNSIMETRO nosti Espoon uuteen välisesti. sarjaan kansainvälisesti. SIVU 2

Baanaa pitkin pääsee

MERELLISEEN FINNOOSEEN SIVU 4

NIITTYKUMPU – ilme muuttuu ja asukasmäärä yli kaksinkertaistuu SIVU 8

KAIKKI KÄDEN ULOTTUVILLA Hyvät yhteydet tuovat uutta kävijävirtaa Tapiolaan. Laajenevan Ainoa-kauppakeskuksen asiakasmäärään tuli metron myötä pysyvä 20 prosentin lisäys, kertoo kaupallinen johtaja Kirsi Borg. Laajennusosa valmistuu vuonna 2019. SIVU 6

HELSINGIN PÖRSSIN VAIHDOSTA A YLI PUOLET TULEE KEILANIEMESSÄ SIJAITSEVISTA YRITYKSISTÄ. ALUE TIIVISTYY JA MONIPUOLISTUU TULEVAISUUDESSA.

16000

SIVU 6

matkus Matinky tajaa nousee lässä päivittäinmetroon . SIVU 1 1

Kuva: Markus Sommers

Julkaistaan Kauppalehden ilmoitusliitteenä 7.6.2018.


Espoon kaupungin ilmoitusliite

PÄÄKIRJOITUSHAASTATTELU

Yritykset ovat Espoosta kiinnostuneempia kuin koskaan niin kotimaassa kuin kansainvälisesti, sanovat kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ja elinkeinojohtaja Tuula Antola. KUVA: SOILE KALLIO

”Metron tuomat mahdollisuudet elinkeinotoiminnalle ja kaupungin palvelutarjonnan kehittymiselle ovat suorastaan yllättäneet positiivisesti. Huomioita vaatii vielä metron liityntäliikenne, joka pitää saada sujuvammaksi”, kertovat Jukka Mäkelä ja Tuula Antola Aalto yliopiston uudessa kasvuyrityskeskuksessa A Gridissa Otaniemessä.

E

SPOO OLISI kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän mukaan tehnyt virheen, jos kaupunkia olisi alettu kehittää yhden keskuksen ympärille. Onneksi näin ei tehty: verkostomaisena viiden eri keskuksen – Tapiolan, Leppävaaran, Espoon keskuksen, Matinkylä-Olarin ja Espoonlahden – kaupunkina Espoo on vireämpi ja kehittyy kestävämmin. – Keskukset pitävät elinvoimaisina palvelut ja siten myös ympäröivät pientaloalueet. Samalla lähiluonto saadaan säilymään ehyenä. Verkostomaisuus ehkäisee myös segregaatiota, Mäkelä listaa ratkaisun etuja. Verkostomainen kaupunkirakenne puhuttaa muuallakin – urbaani verkosto rakentuu raiteiden ympärille, lisää Tuula Antola. – Samanlaisista teemoista puhutaan maailman metropoleissa, esimerkiksi Espoon sisarkaupungissa Shanghaissa, joka on toki mittakaavaltaan eri kaliiberia kuin Espoo, mutta jossa ratkaistavat haasteet ovat samoja. RAIDELIIKENNE ELI JUNAN lisäksi metro ja

tuleva Raide-Jokeri luovat kehityskäytäviä, jotka kasvattavat elinvoimaa Espoon keskuksiin. Jukka Mäkelä nostaa esimerkiksi Leppävaaran, joka kasvoi ratayhteyden valmistuttua 67 000 asukkaan kaupunkikeskukseksi. Samanlainen kehitys on nyt edessä alueilla, jonne metroliikenne ulottuu. – Raide ei yksinään tuo työpaikkoja, mutta

Palveluksessanne: Lisätietoja Espoosta antavat elinkeinojohtaja Tuula Antola, tuula.antola@espoo.fi ja teknisen toimen johtaja Olli Isotalo, olli.isotalo@espoo.fi www.locateinespoo.fi www.espoo.fi 2 Espoo

ELINVOIMAA KAUPUNKIVERKOST osaajia tarvitsevat yritykset haluavat sijoittautua ensisijaisesti raiteiden äärelle – hyvät yhteidet ovat niille etu työtekijöistä kilpailtaessa. Selkeät yhteydet ovat tärkeitä myös kansainvälisille osaajille, Jukka Mäkelä sanoo. Tapiolassa, Otaniemessä ja Keilaniemessä onkin Mäkelän ja Antolan mukaan edessä uusi nousu. – Tapiola oli jo sammaloitunut, ja Otaniemi ja Keilaniemi matkalla siihen suuntaan. Metron myötä Tapiolan elinvoima ja ostovoima palautuvat, ja vaikutus heijastuu koko kehityskäytävään. ERIKOKOISTEN YRITYSTEN kiinnostus Espoota kohtaan on Antolan ja Mäkelän mielestä nyt suurempaa kuin koskaan. Kiinnostus näkyi kyselyinä sekä yritysten sijoittautumispäätöksinä metrovyöhykkeelle jo metron rakentumisvaiheessa. – Outotecin pääkonttori sijoittui Matin-

kylään, VTT avasi Kivenlahteen biotalouden pilotointi- ja tutkimuskeskuksen. Myös kansainvälisten toimijoiden kiinnostus on vahvistunut entisestään, Antola kertoo. Mäkelä on samaa mieltä. Tunnelma esimerkiksi Keilaniemessä ja Otaniemessä on nyt vireämpi kuin koskaan. Sadoilla uusilla kasvuyrityksillä ja niissä toimivilla ihmisillä on tässä suuri merkitys. Myös ilmapiiri on avoimempi, Tuula Antola sanoo. Hän nostaa esimerkiksi Keilaniemessä pidetyn yritysten kevättapahtuman, jossa haettiin eväitä uudenlaiseen yhteistyöhön. – Yritykset haluavat ottaa näistä positiivisista muutosvoimista yhdessä ilon irti ja se on uudenlainen kehityssuunta – ennen yritykset olivat enemmän suljetuin ovin omissa tiloissaan. Länsimetroa odotettiin ja siihen valmistauduttiin vuosia, mutta silti sen myötä on tullut positiivisia yllätyksiä.

– Se on yllättänyt, kuinka olemme kansainvälisesti nousseet keskustelussa uuteen sarjaan, ehkä siksi, että maailmalla merkittävimmät kaupungit hahmottuvat metrolinjojen myötä, Antola sanoo. – Minua on yllättänyt uusi asukkaiden sukupolvi – on kasvanut metrosukupolvi, joka haluaa asumisen, työn ja palvelut metron kehityskäytävän varrelta, Mäkelä sanoo. LÄNSIMETRON NYKYISEN linjan varrella

ovat Otaniemi, Keilaniemi, Tapiola, Niittykumpu ja Matinkylä. Tulevaisuudessa reitti ulottuu uudelle Finnoon alueelle ja Espoonlahteen. Niittykumpu on paikalliskeskus, joka saattaa aikanaan kasvaa kiinni Tapiolaan. – Kivenheiton päässä Niittykummusta on urheilupuisto, joka tarjoaa erinomaiset liikuntamahdollisuudet, Tuula Antola muistuttaa. Finnoon suunnittelussa tavoitetaso pitäisi

Älykästä tiedonvälitystä jo vuodesta 1984. InPress on Conny Unéusin perustama lehtialan yritys, joka on jo vuodesta 1984 lähtien tuottanut ilmoitusliitteitä valtakunnallisiin lehtiin Pohjoismaissa. Projektipäällikkö: Johan Lithén . Toimitus: Pirkko Koivu . Graafinen ulkoasu: Sofia Karlsson . Repro: InPress . Paino: Alma Manu Oy, Tampere 2012. Lisätietoja ilmoitusliitteistä Kauppalehdessä: Johan Lithén, 040 5024 943, johan.lithen@inpress.fi www.inpress.fi


Espoon kaupungin ilmoitusliite

”Raide ei yksinään tuo työpaikkoja, mutta osaajia tarvitseville yrityksille hyvät yhteydet ovat etu työntekijöistä kilpailtaessa.” Jukka Mäkelä

HERÄTÄ TEKSTI ELOON! 1. Lataa ilmainen Arilyn sovellus Apple Storesta tai Google Play p -kaupasta. Hatsinanpuiston havainnekuva Monikonpurolta.

2. Osoita puhelimellasi pääkirjoituksen kuvaa 3. Koe virtuaalinen todellisuus puhelimen näytöllä

Leppävaaran keskusta laajenee Uusia työpaikkoja, palveluita ja koteja hyvien liikenneyhteyksien varrelle nousee Hatsinanpuistoon. NCC ja Espoon kaupunki kehittävät aluetta yhteistyössä.

OSTA Jukka Mäkelän mukaan asettaa yhtä korkealle kuin aikoinaan Tapiolaa suunniteltaessa. – Kestävällä tavalla asumista, palveluita ja työpaikkoja. Kaupunkikeskus keskittyisi metron ympärille ja päälle, silti olisi lyhyt matka merenrantaan. Matinkylä-Olarista puolestaan muodostuu noin 50 000 asukkaan kaupunkikeskus: toisella puolella meri ja Matinkylä, toisella puolella Olari ja keskuspuisto. – Asukkaat saavat kaupunkitasoiset palvelut Ison Omenan ympäriltä. On paradoksaalista, että metro itse asiassa vähentää matkustamistarvetta kun se houkuttelee palvelut lähelle, Jukka Mäkelä sanoo.

FAKTA ESPOO ON kansainvälisessä vertailussa Euroopan kestävin kaupunki sosiokulttuurisilla ja ekologisilla kestävän kehityksen mittareilla mitattuna. 140 eurooppalaisen kaupungin vertailun teki hollantilainen Telos-tutkimusinstituutti vuonna 2016.

Yrittäjiä palvellaan jatkossa Otaniemessä Yrittäjiä palvellaan elokuusta alkaen entistä sujuvammin A Gridissä Otaniemessä, kun Espoon Yrittäjät, YritysEspoo, Omnian yrityspalvelut, Helsingin seudun Kauppakamari, TE-toimisto, Espoo Marketing ja Espoon kaupungin elinkeinotoimi muuttavat yhteisiin tiloihin osoitteeseen Otakaari 5. Muutos helpottaa ja nopeuttaa espoolaisten ja muiden pääkaupunkiseudun alueen yritysten ja yrittäjien asioiden hoitamista, kun palvelut ovat saatavilla yhden katon alta. Asiakasrajapinnassa työskentely tuo monia etuja myös A Gridiin muuttaville toimijoille. Yhteiset tilat edistävät palvelukonseptien jouhevamman kehittämisen ja resurssien jakamisen, mikä mahdollistaa palvelujen kustannusvaikuttavamman tuottamisen. Sisäinen tiedonkulku toimijoiden välillä kehittyy, mikä näkyy selkeämpänä ja yhtenäisempänä viestintänä myös asiakkaille. Palveluiden lisäksi A Gridissä tullaan järjestämään runsaasti erilaisia tapahtumia. Esimerkiksi Espoon kaupungin tarjoama maksuton kuukausittain järjestettävä englanninkielinen keskustelu- ja ideointitilaisuus BisnestreffitBisnesDates järjestetään niin ikään elokuusta alkaen A Gridin tiloissa.

Raide-Jokerin sekä junaradan läheisyys tekevät Leppävaaran Perkkaalle rakennettavasta Hatsinanpuiston alueesta vetovoimaisen. Sekä yritysten että asukkaiden arki sujuu, sillä asuntojen ja työpaikkojen lisäksi alueelle on tulossa lisää palveluita täydentämään nykyisiä. Helsingin keskusta on vartin junamatkan päässä ja Kehä I kulkee vieressä. Erikokoisiksi tiloiksi räätälöitävää toimistotilaa rakennetaan 38 300 kerrosneliömetriä. Liiketilaa sekä tiloja urheilulle ja vapaa-ajalle tulee 32 000 kerrosneliömetriä ja asuntoja 15 100 kerrosneliömetriä. Muun muassa liikematkailua palvelee alueelle rakennettava hotelli.

puiston kehitystyön pohjana. Suunnittelussa otetaan huomioon viihtyisyys sekä luontoarvot. Alueella kulkevan Monikonpuron ympäristö kunnostetaan virkistysalueeksi. Hatsinanpuistoon suunnitellaan monipuolisia palveluita muun muassa hyvinvointiin ja vapaa-aikaan, mutta millaiset palvelut tekisivät arjestasi laadukkaan? Hatsinanpuiston suunnittelussa kuullaan kaupunkilaisia yhteistyössä Espoon kaupungin ja NCC:n kesken.

Alue lähtee rakentumaan vaiheittain. Asemakaavan muutos on käynnissä ja ensimmäisten vaiheiden rakentaminen aloitetaan mahdollisimman pian. Kestävän kehityksen mukaiset, sertifioidut ratkaisut ovat Hatsinan-

NCC Property Development ja Espoon kaupunki laajentavat Leppävaaran keskustaa yhteisellä kehittämishankkeella. Lisätietoja toimitiloista: Susanna Forsberg, NCC, 050 533 2090, susanna.forsberg@ncc.fi Espoo 3


Espoon kaupungin ilmoitusliite

LUONTOARVOT HUOMIOON

TOISEEN VAIHEESEEN. Länsimetron toisessa vaiheessa

Linnustollisesti arvokas Finnoon allas ja keskeinen osa Finnovikenin kosteikkoa on suojelualuetta.

rakennetaan 7 kilometriä rataa ja viisi uutta asemaa; Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti.

Kuva: Marko Oikarinen

32

hehtaaria Finnoosta on osoitettu virkistysalueeksi, vastapainona rakentamiselle.

LUONTO LÄHELLÄ

TUULAHDUS MERELTÄ Finnoon asuinalue halutaan rakentaa vähäpäästöiseksi, älykkääksi ja energiatehokkaaksi. Rantapromenadi tuo meren kaikkien asukkaiden ulottuville. KUVA: ONA SARJANEN

N

OIN PUOLEN TUNNIN metro-

matkan päässä Helsingin keskustasta on länsisuunnassa uusi merellinen kaupunginosa Finnoo, josta tulee 17 000 asukkaan asuinalue. Espoon kaupungin teknisen toimen johtaja Olli Isotalo sanoo, että kaupunkisuunnittelun kannalta on kiinnostavaa suunnitella kokonaan uutta kaupunginosaa. Finnoo herättää monesta syystä mielenkiintoa: on harvinainen tilaisuus päästä kehittämään asuinaluetta näin lähellä pääkaupunkia, meren rannalla ja metroyhteyden saavutettavissa. Seudun luontoarvot ovat iso vetovoimatekijä. Suomenojan alueella on nykyisellään vedenpuhdistamo ja voimalaitos,

ja varsinaista asutusta on ollut vähemmän. – Liikkeelle päästään puhtaalta pöydältä. Se antaa mahdollisuudet toteuttaa Finnooseen uusimpia yhdyskuntarakentamisen ja suunnittelun ideoita ilmastoviisaasti ja älykkäästi. Vähäpäästöisyyttä ja energiatehokkuutta edellytetään rakentajilta osana tontinluovutusta. Alueelle on tulossa perusratkaisuna ainakin kaukolämpö- ja kaukokylmäjärjestelmä, jolla pyritään pitämään energia suljetussa kierrossa. Myös tiivis kaupunkirakenne tukee vähäpäästöisyyttä. OLLI ISOTALO SANOO, että Espoossa

halutaan suunnitella kaupunkikeskuk-

Finnoo tuo merellisyyden lähelle. Luontoarvot sekä virkistys otetaan suunnittelun lähtökohdaksi.

MERET OPPENHEIM

Ruokaostokset helposti kotiovelle

14.2.–12.8.2018

Aloita nyt helpompi arki! Tutustu, saat etukoodilla KH24ESP 10 € alennusta*

WWW.EMMAMUSEUM.FI Portrait with Tattoo, 1980, photo: Heinz Günter Mebusch, LEVY Galerie, Hamburg.

4 Espoo

-10 € *Etukoodilla saat 10 € alennusta yli 50 €:n ostoksista, voimassa 30.6.2018 asti.


Espoon kaupungin ilmoitusliite

Kuva: HSL/Lauri Eriksson

”Keskukseenkin merinäköalaa saadaan korkeista rakennuksista.” Kaupunkipyörällä pääsee länsibaanaa pitkin Helsinkiin saakka.

sista omaleimaisia ja omaa rakentamis- on saaristolaivayhteyksiä ulkoilusaarille. aikakauttaan heijastavia. – Käytössä on meren rantaa, mutta – Finnoossa voidaan tehdä uutta alus- keskukseenkin merinäköalaa saadaan ta alkaen, ja teemana on merellisyys. korkeista rakennuksista. Sitä korostetaan sekä kaupunkisuunnitteIsotalo sanoo, että metrokeskuksen lulla sekä erilaisten vesikanavien avulla. eteläpuoleisen osan rannassa, vanhassa Finnoon kyljessä oleva arvokas lintu- venesatamassa ja merialueella on lisääkin kosteikko on myös houkutteleva tekijä. merellisyyteen liittyviä suunnitelmia. Merellisyyttä tuo esiin rantapuisto, jo– Näiden alueiden kaava on tulossa ka yhdistää keskustan meren rantaan. Ve- vielä käsittelyyn. nesatamasta tulee Espoon suurin, ja sieltä Yritystoiminnalle varataan alueita metrokeskuksen läheisyyteen Finnoon alueen pohjoisosaan lähelle Länsiväylää. KAUPUNKIMAISINTA JA tiiveintä Fin-

noon asutus tulee olemaan metroaseman ympäristössä. Metrokeskukseen tulee kauppakeskus, metroasema, julkisia lähipalveluja sekä jopa 20-kerroksisia asuinkerrostaloja. Metrokeskuksen rakentaminen alkaa vuonna 2019. Keskukseen tulee kauppakeskus, metroasema, julkisia lähipalveluja sekä jopa 20-kerroksisia asuinkerrostaloja. Suurin osa asunnoista ja työpaikoista

sijoittuu 600 metrin etäisyydelle metroaseman sisäänkäynneistä. Metroaseman yhteyteen tulee liityntäpysäköintiä polkupyörille ja autoille. Finnoon kautta kulkee myös kevyen liikenteen länsibaana, ja keskustaa kehitetään kävelykeskustana. – Keskusta on tiivis ja taaja, siellä on paljon palveluita sekä hyvä joukkoliikenne. Alueelle halutaan korkeaa rakentamista ja yhtenäistä ilmettä. Työpaikat ja palvelut ovat keskustassa, pienemmät talot vyöhykkeillä, Isotalo kuvailee. Ensimmäisenä rakennetaan Djupsundsbäckenin alue, joka käsittää 80 000 kerrosneliömetriä asuinkerrostaloja metroasemasta luoteeseen. Sen jälkeen alkaa metrokeskuksen rakentaminen vaiheittain. Finnoonkallion ja Matroonankadun alueella on asuinrakennusten rakennusoikeutta yhteensä 80 000 neliömetriä, ja niiden rakentaminen alkaa 2019. Lähemmäksi rantaan rakennetaan matalampia asuintaloja sekä rantapromenadi, joka tuo meren kaikkien ulottuville.

FAKTA METROLLA Finnooseen pääsee vuonna 2023 ja itse alueen rakentaminen alkaa jo kuluvana vuonna. Pääosiltaan Finnoo on valmis 2030-luvulla. Kestävyys on periaate Finnoon toteutuksessa ja se näkyy muun muassa kaava- ja energiaratkaisuissa, tontinluovutusehdoissa sekä rakennusmateriaaleissa.

Kuva: Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy

OP Helsinki, taloyhtiön kumppani lähellä Rakennetaan yhdessä viihtyisää pääkaupunkiseutua. Asiantuntijastamme saat osaavan kumppanin, joka toimii taloyhtiönne parhaaksi. Ota yhteyttä, kun taloyhtiönne suunnittelee peruskorjaus- tai energiaremonttia, haluaa päivittää maksuliikepalvelut nykyaikaan tai varautua nouseviin korkoihin joustavalla korkosuojalla. Tulemme mielellämme taloyhtiönne tilaisuuksiin kertomaan lisää palveluistamme. Asiantuntijamme tavoitat sähköpostitse helsingin.asoyluotot@op.fi ja osoitteesta op.fi. Taloyhtiön maksuliikepalvelut tarjoaa Osuuspankki, korkosuojauksen tarjoaa OP Yrityspankki Oyj.

L UO UUDIS TA PA R A N N A Ka s v u a . O s a a m i s t a . K i l p a i l u k y k y ä . Elinikäisen oppimisen kumppanisi. O m n i a | Työ e l ä m ä - j a y r i t ys p a l ve l u t p. 09 2319 9890, yrityspalvelut@omnia.fi

omnia.fi Espoo 5


Espoon kaupungin ilmoitusliite

2020-LUVUN ALKUPUOLELLA avataan Itäkeskuksen ja Keilaniemen välille pikaraitiolinja Raide-Jokeri. Päätepysäkki tulee Keilaniemeen. Otaniemessä Raide-Jokerilla on kolme pysäkkiä. Kuva: IDIS Design Oy

2

minuuttia on metromatka Aalto-yliopistosta sekä Keilaniemeen että Tapiolaan

INNOVAATIOISTA ELINVOIMAA

Keilaniemessä, Tapiolassa ja Otaniemessä tiivistyy muutaman neliökilometrin alueelle merkittävä talouden, innovaatioiden ja kulttuurin keskittymä.

KULTTUURIA, STARTUPEJA JA

PÖRSSIYRITYKSIÄ S

EKÄ KEILANIEMI, Otaniemi

että Tapiola uudistuvat lähivuosina, mutta silti alueiden ilme pysyy tunnistettavana. Tapiolassa puutarhakaupunginosa, Aarne Ervin arkkitehtuuria edustava keskustorni sekä Suomen suurin kävelykeskusta säilyvät, mutta Kulttuurikeskuksen ja Kulttuuriaukion ympäristöä jäsennetään arkkitehtuurikilpailun avulla entistä kiinteämmäksi osaksi Tapiolan keskustaa. Keilaniemessä maamerkkeinä ovat edelleen korkeat tornit, joita tulee lisääkin, kun alue täydentyy jopa 40-kerroksisiksi kohoavilla asuintaloilla sekä

158-metrisellä toimisto- ja hotellitornilla. Kehä 1 sukeltaa maan alle Keilaniemen kohdalla, ja entisen tien paikalle tulee puisto Tapiolan ja Keilaniemen väliin. Otaniemi kehittyy pieneksi kaupungiksi, joka palvelee erilaisia käyttäjiä. Alueelle valmistuu kesällä Otaniemen tähän asti suurin rakennushanke, Väre, joka yhdistää metroasemakeskuksen sekä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun. Myös Kauppakorkeakoulu saa uudet tilat. METRO MAHDOLLISTAA helpon liikkumisen: matka Aalto-yliopiston metro-

Väre on Otaniemen historian suurimpia rakennushankkeita. Väre perustuu vuonna 2012–2013 käydyn arkkitehtuurikilpailun voittaneeseen Verstas Arkkitehtien ehdotukseen.

asemalta Helsingin yliopiston metroasemalle vie 14 minuuttia. Ilman metron rakentamispäätöstä Tapiolan kehitys ei olisi lähtenyt liikkeelle nykyiseen malliin, sanoo kauppakeskus Ainoan kaupallinen johtaja Kirsi Borg. Metron avautumisen myötä asiakkaiden määrä on lisääntynyt. – Ensin tuli metroturisteja, mutta Ainoan kävijämäärä on pysyvästikin noussut 20 prosenttia. Hyvät liikenneyhteydet painoivat vaa’assa myös, kun talous- ja henkilöstöhallintopalveluja tarjoava Accountor etsi uusia toimitiloja. Valinta kohdistui entiseen Nesteen torniin, joka on ollut Keilaniemen maamerkki 70-luvulta lähtien. Nyt Accountor on osin jo siirtynyt tornin naapuriin Keilalampeen. Kun yritys muuttaa Keilaniemen tornitaloon toukokuussa 2020, toimitusjohtaja Niklas Sonkin arvioi henkilöstömääräksi noin 800–1000 työntekijää. – Ei ole helppoa löytää tiloja näin suurelle joukolle. Tärkein valintakriteeri oli hyvät liikenneyhteydet mahdollisimman monelle. Henkilöstömme tulee laajalta alueelta ja Keilaniemeen on

Keilaniemen rannan tulevaisuutta ovat useat tornirakennukset.

helppo kulkea metrolla, bussilla, autolla tai polkupyörällä, kuten moni Accountorin henkilöstöstä tekee. Sonkin luonnehtii Otaniemen ja Keilaniemen muodostamaa kokonaisuutta kansainvälisestikin mielenkiintoiseksi. Alueelle on muodostumassa keskus, jossa kaupunki, yliopisto, yritykset ja muut palvelut kohtaavat. – On miljardiluokan pörssiyrityksiä ja toisaalta kasvuyrityksiä. Ihmisten välinen vuorovaikutus helpottuu, ja sitä kautta varmasti syntyy innovaatioita ja kasvua. Tulevaisuus ei rakennu vain suuryritysten vaan myös kasvuyritysten varaan, ja uskon, että niitä tulee vielä paljon lisää. KIRSI BORG SANOO, että ihmiset liittävät Tapiolaan tietyn myönteisen laatuleiman. Hän on kuullut sen yrittäjien

Kuva: Verstas Architects

YritysEspoo – yrittäjyyden erikoisjoukot Otaniemen sydämessä, yliopiston ja yritysten tuntumassa YritysEspoon ovi käy tiuhaan. Sen takaa löytyy elinkeinoelämää palveleva yritysneuvojien tiimi.

YritysEspoossa asiakkaita palvelevat mm. johtaja Päivi Kuusivaara, työharjoittelija Mona Mohamed sekä yritysneuvojat Päivi Lahtelin-Laine ja Matias Holmqvist. 6 Espoo

– Meillä on vuosittain noin 2 000 asiakastapaamista. Niistä syntyi viime vuonna liki 600 uutta yritystä. Osa asiakkaista on jo pidempään yrittäjinä toimineita, kertoo YritysEspoon johtaja Päivi Kuusivaara. YritysEspoo neuvoo viidellä eri kielellä. Palvelu annetaan ns. yhden oven taktiikalla, jolloin kaikki yrittäjät löytävät avun samasta paikasta. YritysEspoolla on iso asiantuntijayhteisö ja hyvät verkostot moneen suuntaan. – Yritysneuvojat tekevät työtä suurella sydämellä. Haluamme innostaa ihmisiä yrittäjyyden piiriin ja auttaa

yrityksiä myynnissä, markkinoinnissa ja rahoituksessa. 25 vuotta toiminut YritysEspoo neuvoo asiakkaita kestävän kehityksen hengessä. – Palvelemme ensisijaisesti Espoon, Kirkkonummen ja Kauniaisten asukkaita. Tyytyväiset asiakkaat ovat paras referenssimme.

www.yritysespoo.fi


Espoon kaupungin ilmoitusliite

Kuva: Markus Sommers

Kirsi Borg sanoo, että hyvät liikenneyhteydet ovat tärkeitä myös kauppakeskus Ainoan 700 työntekijälle.

positiivisista kommenteista, kun laajenevan kauppakeskuksen liiketiloihin on haettu vuokralaisia. Seuraava laajennus valmistuu 2019. – Tapiola palautuu uudistusten myötä kaupan, kulttuurin ja liike-elämän keskukseksi. Borgin mukaan laatuleima tulee Tapiolan puutarhakaupunkimaineesta sekä tunnistettavasta pelkistetystä arkkitehtuurista, vaalean ja tumman kontrastista. Kirsi Borg pitää tärkeänä kestävää kehitystä, joka Tapiolassa näkyy toimivan julkisen liikenteen lisäksi myös tontinkäytössä. – Tiivis kaupunkirakenne yhdistää liikenneväylät ja -asemat, pysäköinnin, liiketilat sekä asumisen. Kauppakeskuksen yläpuolelle tulee yli 300 uutta asuntoa.

@haltiacom

Kuva: Aalto-yliopisto & Mikko Raskinen

Kuva: Arkkitehtitoimisto SARC

Väre on kävelymatkan päässä metrosta.

FAKTA OTANIEMEÄ rakennetaan uuden-

laiseksi ja siitä yksi vaihe eli Väre valmistuu syksyllä 2018. Aaltoyliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun käyttöön tuleva rakennus on 33 000 neliömetrin suuruinen ja siihen sijoittuu myös uusi metrokeskus palveluineen.

Suomen luontokeskus Haltia - kestävä kokous- ja elämyskeskus Nuuksiossa • • • • •

Terveyttä ja hyvinvointia luonnosta virkistyspäivään Energiaa säästävää, vihreää teknologiaa Julkisilla perille, 40 minuutin päässä Helsingin keskustasta Paikallista, luomua ja kotimaista ruokaa Palkittu kestävän kehityksen EMYA-palkinnolla 2015

Tule ja anna luonnon koskettaa!

Tässä talossa on nyt uutta energiaa. Kansainvälinen talous- ja henkilöstöhallinnon osaaja on asettunut Espooseen.

Suomen luontokeskus Haltia, Nuuksiontie 84, Espoo www.haltia.com | myynti@ravintolahaltia.fi Espoo 7


Espoon kaupungin ilmoitusliite

MUUTTUVA MAISEMA

Lähivuosina Niittykummun ilme muuttuu ja asukasmäärä yli kaksinkertaistuu entistä tiiviimmän asuinrakentamisen myötä, mutta vehreys säilyy. KUVA: ARKKITEHTITOIMISTO SARC OY

U

USIA KERROSTALOJA metro-

aseman ulottuvilla, puistoja, hyvät liikuntamahdollisuudet käden ulottuvilla, kaupat lähellä ja alle kaksi kilometriä matkaa meren rantaan. Niittykummun asuinalue kokee lähivuosina suuria muutoksia, kun alueen asutus tiivistyy kaupunkimaisemmaksi ja asukasmäärä yli kaksinkertaistuu. Alueella on nykyisin 5 000, mutta tulevina vuosina jopa 12 000 asukasta. Niittykummun väestönkasvun ennakoidaan olevan Espoon suurinta, ja kouluikäisten määrän on vuoteen 2026 mennessä arvioitu kasvavan 300:lla. Uutta koulutilaa saadaan alueen olemassa olevista rakennuksista, sillä entinen Outokummun pääkonttorirakennus Riihitontuntiellä kokee muutoksen Uusikummun kouluksi.

Havainnekuva Niittykummun näkymistä.

NIITTYKUMPU KASVAA UUDEKSI

VETOVOIMAISUUDESTA kertoo, että

VIIME HELMIKUUSSA vahvistettu kaa-

Lidl on muuttanut pääkonttorinsa Niittykumpuun Niittymäentielle, noin kilometrin päähän Niittykummun ja Urheilupuiston metroasemista. Se kunnostutti vanhan Digitalin ja Trainer’s Housen kiinteistön käyttöönsä. Lidlin toimitusjohtaja Lauri Sipponen pitää raideliikenteen eli metron läheisyyttä sekä pysäköintimahdollisuuksia kriteereinä sijoituspaikan valinnalle. Yrityksen pääkonttori oli Niittykummussa vuosituhannen alussa ja kävi välillä muualla – tällä välillä Niittykumpu on kehittynyt Sipposen mukaan entistä paremmaksi kauppapaikaksi. – Merkittävän Esport-kokonaisuuden ja koko liikuntapuiston läheisyys olivat iso plussa. Annoimme suuren arvon hyville liikuntapalveluille sekä Tapiolan kaupallisille palveluille pääkonttorin välittömässä läheisyydessä.

va muuttaa toteuduttuaan Niittykummun ilmettä. Runsain uusien asuntojen keskittymä tulee alueen lounaisosaan Niittykallion alueelle, jonne rakennettaviin kerrostaloihin tulee yhteensä 60 000 kerrosneliömetriä asuntoja. Metroaseman tuntumaan kauppakeskuksen päälle on noussut 24 maanpäällistä kerrosta sisältävä asuinkerrostalo Niittyhuippu. Kauppakeskuksen viereen valmistuu Niittytori, joka on avoin oleskelutila kaupunkilaisille. Alueen vihreydestä ja puistomaisuudesta pidetään kiinni. Gräsanojan kaunis puroalue, puustot ja metsäalueet säilyvät ja alkuperäiset, kaupunkikuvalle tärkeät kerros- ja pientalot pysyvät nykyisellään. KAUPPAKESKUS NIITTY toimii muuta-

man askeleen päässä Niittykummun metroasemasta. Kiinteistön omistaa OP-

30

Vuokratuotto erikoissijoitusrahasto Oy, jonka johtaja Markku Mäkiaho sanoo, että alueen palveluja tulee edelleen kehittää asiakkaita houkuttelevaksi. Yksi vaihe tähän suuntaan on Niittytorin valmistuminen kesällä 2018, jolloin kulku kauppakeskukseen helpottuu. Mäkiaho uskoo, että alueen asukasmäärän kasvu ja metroyhteys tekevät Niittykummusta houkuttelevan sijaintipaikan myös yrityksille. Nykyisellään lään kauppakeskuksessa toimii 17 liikettä, kettä, joihin kuuluu muun muassa kaksi päivitäiv ivit itäistavarakauppaa sekä Alkon myymälä. määlä l . – Valikoimaan sopisivat esimerkiksi kikssi erilaiset hyvinvointipalvelut tuomaan maan keskukseen säännöllisiä kävijöitä, jö öit i ä, Mäkiaho sanoo. – Kävijämäärän kasvu odotetustii ed edel edelel-lyttää, että asuntorakentaminen jatkuu uu jjaa espoolaiset hyväksyvät metron lopullisesti liikennevälineekseen.

”Esport-kokonaisuuden ja koko liikuntapuiston läheisyys olivat iso plussa.”

FAKTA NIITTYKUMPU NIITTYKUM UMPU

Nimi on n peräisin perä äisin Gräsan G kartanoon kuuluneesta torpasta. kuuluneest staa Ängskullan Ängssk Aluetta rajaa pohjoisessa Gräsanoja pohj hjo o Riihitontuntie, Niittyportti, ja Riihitont tun u tie, iidässä d lännessä Kehä lännesssä K e ä III jja etelässä eh Länsiväylä. Län Lä n

LÖYDÄ TULEVAISUUDEN TOIMITILAT KEILANIEMESTÄ. Tilaa työlle ja ihmiselle [[[ W[MRKLSYWI Ƥ

30 VUOTTA TAITOA JA TUNNETTA Otaniemi/Keilaniemi Miestentie 5-9 02150 Espoo

Kauden 2018/2019 liput myynnissä nyt TUTUSTU KONSERTTIKAUDEN OHJELMAAN: TAPIOLASINFONIETTA.FI

8 Espoo

LIPUT: LIPPU.FI

Swing


Espoon kaupungin ilmoitusliite

TAPIOLA

ASUNTO OY ESPOON TAPIOLAN TAIKA Taika valmistuu alkuvuodesta 2019. Vapaana 10 asuntoa.

Koti puutarhakaupungin sydämessä Puutarhakaupungin sydämeen, keskelle ainutlaatuista kulttuurimaisemaa, syntyy Tapiolan Taika. Kaunis, klassisen valkoinen julkisivu ja upeat lasitetut parvekkeet muodostavat arvokkaan kokonaisuuden alueen suojeltujen rakennusten sekä kallioiden ja käkkärämäntyjen kanssa. Onnellista elämää oman kodin rauhassa, upeiden palveluiden äärellä. Tapiolan keskusta, kauppakeskus Ainoa ja metro odottavat nurkan takana.

TUTUSTU TAIKAAN JA MUIHIN ESPOON KOHTEISIIMME OSOITTEESSA JMOY.FI LEPPÄVAARA

R PÄ

ISTÖME

R KK

I

YM

ASUNTO OY ESPOON TAITURI Taituri valmistuu syksyllä 2018. Vapaana 12 asuntoa.

LINTUVAARA

ASUNTO OY ESPOON VISERTÄJÄ Visertäjä valmistuu kesällä 2019. Vapaana 11 asuntoa.

Askel kohti kestävämpää kodinrakentamista JM Suomi sai helmikuussa 2018 pohjoismaisen ympäristömerkin Joutsenmerkin perusluvan kerrostalotuotannolleen. Merkki on rakennusalallamme ensimmäinen laatuaan. Tästä vuodesta eteenpäin kaikki kohteemme suunnitellaan Joutsenmerkin kriteerien mukaisesti.

M

ILJ

ÖMÄRK

4089 0085

T

Joutsenmerkki kertoo puolueettomasti tuotteen ja palvelun ympäristöystävällisyydestä, laadusta ja turvallisuudesta – se takaa, että rakentamamme talo on ympäristön kannalta parempi vaihtoehto. Asukkaalle tämä tarkoittaa esimerkiksi laadukkaampaa sisäilmaa, energiatehokkuutta, päivänvaloon panostamista sekä pienempää kemikaalikuormaa.

JM Suomi Oy on osa JM AB –konsernia, joka on Pohjoismaiden johtava asuntojen rakentaja ja asuinalueiden kehittäjä. Konsernilla on toimintaa Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa. Toiminnan pääpaino on asuntojen uudistuotannossa pääkaupunkiseuduilla ja isoissa kasvukeskuksissa. Konsernin liikevaihto on noin 1,7 miljardia euroa ja sillä on noin 2 500 työntekijää.Yhtiö on noteerattu NASDAQ Tukholman Large Cap -listalla.

JM SUOMI OY Hevosenkenkä 3, 15 krs, Espoo SHOWROOM Avoinna: ma-to klo 12-16

ASUNTOMYYNTI asuntomyynti@jmoy.fi Puhelin 020 751 4730 www,jmoy.fi

Espoo 9


Espoon kaupungin ilmoitusliite

ESPOO

NG

III

— Euroopan kestävin kaupunki •R I

LEPPÄVAARA

III

ALBERGA

KE

Tutustu Espoon palveluihin ja Espoo-tarinaan nettisivuillamme www.espoo.fi ESPOON KESKUS ESBO CENTRUM

Instagram Espoon kaupunki

KAUKLAHTI

TURUN

KÖKLAX

MATINKYLÄ- OLARI

VÄY L Ä

LE • ÅBO

DEN

TAPIOLA HAGALUND

KEHÄ I • RING I

Twitter @EspooEsbo

KEHÄ II • RING II

Facebook Espoo - Esbo

MATTBY- OLARS

ESPOONLAHTI ESBOVIKEN

M

LÄNSIVÄYLÄ • VÄSTERLEDEN

Trendikkäitä Lujakoteja vuosiksi eteenpäin

Uusia Lujakoteja tulossa Leppävaaran Vermoniittyyn!

Nauti raikkaasta luonnosta Espoon Friisilässä Espoon Friisilään rakentuu rauhallinen asuinalue vehreän Keskuspuiston helmaan, Puolarmetsän lähelle. Lujatalot rakentaa erinomaisten ulkoilumaastojen tuntumaan kompakteja kaksioita ja saunallisia kolmioita omalle tontille. Olarin palvelut ovat kilometrin ja Ison Omenan palvelut noin kahden kilometrin etäisyydellä.

Helppoa arkea Vermonniityssä! Uuden kotisi lähellä ovat Sellon monipuoliset palvelut, erinomaiset liikenneyhteydet, juna-asema sekä Leppävaaran urheilupuisto ja maauimala. Lujatalo rakentaa uuteen kaupunkikortteliin omalle tontille Asunto Oy Espoon Majurinkatu 3 A-nimisen taloyhtiön. Asuntovalikoimassa on parvekkeellisia yksiöitä, kaksioita ja kolmioita, kooltaan 29,5– 63,5 neliömetriä. Asuntojen ennakkomarkkinointi alkaa kesäkuussa. 10 Espoo

As Oy Espoon Aries ja As Oy Espoon Sirius: Kummassakin yhtiössä on 20 asuntoa, joiden pintaalat ovat 38,5–63 neliömetriä. Huoneistot sisustetaan laadukkailla ja helppohoitoisilla materiaaleilla, joiden valintaan ehdit vielä vaikuttaa. Talot valmistuvat keväällä 2020 ja asunnot ovat parhaillaan myynnissä!

ESITTELY JA MYYNTI:

Tiina Heino 044 585 2736 tiina.heino@luja.fi

Osaavaa suomalaista rakentamista – www.lujakoti.fi


Espoon kaupungin ilmoitusliite

PALVELUT LÄHELLÄ

KUVA: GULLICHSEN VORMALA ARKKITEHDIT KY GRAFIIKKA: SOFIA KARLSSON

KUIN OMA KAUPUNKINSA Matinkylän keskus täydentyy muun muassa uimahallilla, koululla sekä uudella hotellilla – kaikki muutaman askeleen päässä metroasemasta.

M

ONEN MIELESTÄ Matinkylällä on edessään toinen tuleminen ja keskus on herännyt kaupunkieloon parantuneiden liikenneyhteyksien ansiosta. Tällä hetkellä eniten muuttuu Tynnyripuiston alue Ison Omenan ja metroaseman vieressä: kuluvan vuoden alussa alkaneissa rakennustöissä tehdään ensin kaksikerroksista pysäköintitilaa maan alle. Pysäköintihalleista on maanalainen yhteys sen päälle rakennettavaan hotelliin sekä lähelle tulevaan uimahalliin. Tynnyripuiston alueelle on näiden lisäksi tulossa muita liikuntatiloja, nuorisotiloja sekä 1350 oppilaan lukio. Alueelle rakennetaan myös keskustapuisto, jonka kautta vedetään kevyen liikenteen väylä. Matinkylän keskus täydentyy muun muassa uimahallilla, koululla sekä uudella hotellilla – kaikki muutaman askeleen päässä metroasemasta.

7-KERROKSINEN JA 192 huonetta käsit-

tävä hotelli sekä kaksi uutta asuntohotellia lisäävät Espoon hotellien vuodepaikkoja kolmanneksella, kertoo Esa Mustonen Kassiopeia Finland Oy:sta. Kun hotellille mietittiin paikkaa, valin-

”Matinkylään tullaan ostoksille myös muualta”

ta kohdistui Matinkylään juuri liikenneyhteyksien takia. Ne vielä paranevat, kunhan länsimetron reitti jatkuu Espoonlahden suuntaan. Metron lisäksi plussaa olivat uusi bussiterminaali sekä palvelut. – Alueen palvelutarjonta paranee Matinkylän jääurheilukeskuksen, uuden uimahallin ja Meri-Matin koulun myötä. Seudun ehdottomiin valttikortteihin kuuluu Mustosen mielestä Rantaraitti. – On harvinaista, että jossain sijaintipaikassa yhdistyvät metroyhteys, hyvät palvelut sekä merellisyys. Ranta on kävelymatkan päässä ja Rantaraitin ulkoilureitit ainutlaatuisissa maisemissa. Espoo panostaa merkittävästi raitin kehittämiseen, mikä lisää alueen vetovoimaa jatkossakin. Vuonna 2020 valmistuvaan hotelliin tulee myös ravintola ja naapuriin kaksi huoneistohotellia. – Asiakaskuntaa odotetaan sekä liikematkailijoista että turisteista. Huoneistohotelleja kysyvät erityisesti pitempään alueella majoittuvat sekä perheet. LIIKENNE MATINKYLÄÄN on vilkasta. Viime marraskuussa käyttöön otetun Länsimetron asemista käytetyin on sen nykyinen päätepiste Matinkylä. Metroon nousijoita oli esimerkiksi tämän vuoden tammi- ja maaliskuussa keskimäärin 16 000 henkilöä päivässä. Matinkylän bussiterminaalissa päivittäinen bussiin nousijoiden määrä oli arkipäivi-

Matinkylään valmistuvan hotellin erikoisuus on oma sähkövoimalaitos. Suomenlahdentien julkisivussa on aurinkopaneeleja, jotka tuottavat sähköä hotellin käyttöön.

sin keskimäärin 9576 matkustajaa. tiivistäisi kaupunkirakennetta. Tämä näkyy myös lippumyynnissä, Kaupalliset palvelut keskittyvät Isoon joka on vahvasti kasvanut erityisesti Ma- Omenaan, jossa toimii viime vuonna tinkylässä ja Tapiolassa. Espoolaisten valmistuneen laajennuksen jälkeen yli kokonaislippuostot HSL:lta ovat tammi- 200 liikettä. Espoon kaupunki on avankuusta huhtikuun puoliväliin kasvaneet nut paikalle 6 000 neliömetrin palveluto8,3 prosenttia viime vuodesta, enemmän rin, joka yhdistää kirjaston ja terveyskuin muualla HSL:n alueella. keskuksen samaan tilaan. Matinkylän suuralueella on tätä nyEsa Mustosen mielestä Matinkylällä kyä noin 41 000 asukasta, mutta asukas- on paljon vetovoimatekijöitä yritysten määrän odotetaan kasvavan, kun alueen sijaintipaikaksi, sillä sinne tullaan ostäydennysrakentaminen lähtee käyntiin. toksille myös muualta. – Lisäksi Rantaraitti ja hyvät kävelyeUutta on tulossa muun muassa Matinkylän vanhan ostoskeskuksen tilalle. Espoo täisyydelle keskittyneet palvelut mahmyös kannustaa vanhempia taloyhtiöitä dollistavat uusien matkailullisten palverahoittamaan peruskorjauksiaan täyden- lukokonaisuuksien kehittämisen, Mustonysrakentamishankkeilla, mikä samalla nen ennakoi.

UNIIKKEJA TERASSIKOTEJA PIENKERROSTALOISSA TILLINMÄKI lä äy nv de lah uk Ka

KATSO LISÄTIEDOT NETISSÄ!

Rakentaminen alkaa 5/18. Arvioitu valm. kevät 2019.

Saunalahti

KIVIRUUKKI

Länsiväylä

Puh. 010 2816 777 / hausia.fi Espoo 11


Espoon kaupungin ilmoitusliite

Kauppakeskus Sello – Suomen älykkäin kauppakeskus Vastuullisena toimijana myös ympäristöystävällisissä ratkaisuissa, kauppakeskus Sello haluaa olla edelläkävijä kiinteistöalalla. Sello rakentaa yhdessä Siemensin kanssa virtuaalista

voimalaitosta, jonka myötä tehdään työtä ympäristön ja samalla koko yhteiskunnan hyväksi, asiakasviihtyisyyden ja vuokralaisten hyvät toimintaedellytykset huomioiden. Sellon katoille asennetaan 1700 aurinkopaneelia, joiden tuottamaa energiaa varastoidaan akustoihin. Pohjois-Euroopan suurin kiinteistöön rakennettu sähkövarasto on tehoiltaan 2,0 MW ja kapasiteetiltaan 2,1 MWh. Siemensin toteuttama ratkaisu mahdollistaa energian käytön optimoinnin kiinteistössä ja sen myötä Sello osallistuu ensimmäisenä merkittävänä kiinteistönä Fingridin sähkön reservimarkkinoille Suomessa. Kiinteistö pystyy itse säätelemään automaattisesti energiankulutustaan ostamalla, varastoimalla ja kuluttamalla energiaa kulloisenkin tarpeen mukaan ja pystyy vastaamaan kysynnänjoustoon omalla energiallaan.

Tule mukaan ilmastotalkoisiin ja tuo kiinteistösi osaksi virtuaalista voimalaitosverkostoa! Lisää aiheesta: siemens.fi/taydellisettilat tai sello.fi/kierratys-ja-ymparisto

Kauppakeskus Sello Kauppakeskus Sello sijaitsee Espoon Leppävaarassa ja on Suomen suurin kauppakeskus. Sellossa on yli 170 liikettä ja palvelua. Kävijöitä Sellossa on vuosittain 24 miljoonaa ja kokonaismyynti vuodessa on n. 400 milj. euroa. Sellolle myönnettiin ensimmäisenä kauppakeskuksena Euroopassa LEED EB PLATINIUM –sertifikaatti. Sellon omistavat Keva, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen. Siemens Suomessa Siemens toimittaa ratkaisuja, palveluita ja tuotteita kestävään energiantuotantoon, älykkääseen sähköverkkoon, tehokkaaseen liikenteeseen sekä kilpailukykyiseen teollisuuteen. Yhtiön tulevaisuuden menestys perustuu sähköistykseen, automaatioon ja digitalisaatioon. Suomessa toimivia Siemens-yhtiöitä ovat Siemens Osakeyhtiö, Siemens Healthcare Oy, Siemens AB Filial i Finland ja Siemens Financial Services. Siemens Osakeyhtiöllä on aluekonttorit myös Virossa, Latviassa sekä Liettuassa. Siemensin Osakeyhtiön liikevaihto Suomessa ja Baltiassa on noin 215 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 535. Siemens AG:n liikevaihto on 80 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 350 000. Siemens toimii 200 maassa. 12 Espoo


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.