YSA_20130115

Page 1

Tiistaina 15. tammikuuta

Parkanon – Karvian – Kihniön paikallislehti

N:o 4 - 2013 | 81. vuosikerta www.ylasatakunta.fi

”Lempi” on Kihniön vuoden ensimmäinen

Tänään Yritykset puolustavat Parkanon Iisakkia

Kihniö Mari Kallio

■ Parkanolaiset metallialan yritykset eivät hyväksy koulutuskuntayhtymän aikeita. Mistä uusia osaajia tulee jatkossa, jos alan ammattikoulutus loppuu paikkakunnalta?

Energinen ja iloinen äiti tervehtii tulijaa pieni nyytti kainalossaan. Pienokainen on ensimmäinen kuluvana vuonna Kihniöön syntynyt vauva. Hän on Teija ja Janne Rintamäen perheen neljäs lapsi. Isä kutsuu tyttöä Lempiksi mummonsa Lempi Ilona Rintamäen mukaan. Äiti ei ole ainakaan vielä vakuuttunut nimestä. – Janne on kutsunut kaikkia lapsiamme Lempiksi ja on opettanut nimen nyt myös vauvan sisaruksille, Teija naurahtaa. Äidilläkin oli nimi mietittynä ennen lapsen syntymää. Se ei kuitenkaan tuntunut tulokkaalle sopivalta. Tällä kertaa on äidin vuoro päättää, sillä isä on saanut päättää poikien nimet.

sivu 5

Neljännen kanssa ei hätiköidä Kihniön vuoden ensimmäinen vauva syntyi Tampereen yliopistollisessa sairaalassa 3. tammikuuta kello 21.30. Sairaalaan vanhemmat lähtivät saman päivän aamuna. – Kaikki meni niin ihanasti ja pääsimme kotiin kolmen vuorokauden kuluttua. Aiemmilla kerroilla olen joutunut olemaan erinäisten syiden vuoksi sairaalassa pidempään. Myös kotona on pienokaisen kanssa mennyt mukavasti. Äiti kuvailee arkea vauvan kanssa mutkattomaksi. – Vauva on tyytynyt nopeasti ja yötkin ovat menneet tähän asti hyvin. Teija toteaa, että asioihin myös suhtautuu erilailla neljännen lapsen kuin ensimmäisen lapsen kanssa. – Nyt osaa ottaa asiat tyynesti eikä hätiköi. Jussin kanssa olin soittelemassa joka puolelle että mitä nyt.

Piiku tutustui uuteen lääkäriin ■ Kihniökäiskissa Piiku kävi tutkittavana Kihniön uudella eläinlääkärillä Marika Ränkillä. sivu 6

Lea Mäkipää vastasi lukijoiden kysymyksiin

Vauvaa ei kyllästy katselemaan Teija kertoo, että voisi katsella ja ihmetellä pienokaista vaikka kuinka pitkiä aikoja, jos vain ehtisi. – Pieni lapsi on niin ihmeellinen. Tuntuu, että vauvan katselemisesta saa energiaa. Perheen muut lapset ovat viisivuotias Jussi, pian nelivuotias Joni ja pian kaksivuotias Sara. Isosisko on niin innokas hoitaja, ettei aluksi suvainnut, että pojat ottivat pikkusiskoa edes syliin. – Vanhemmat sisarukset ovat suhtautuneet hienosti vauvaan. Pojatkin osaavat olla pientä kohtaan niin helliä, äiti ihailee.

Teija ja Janne Rintamäki kuvailevat pienokaistaan tyytyväiseksi ja mutkattomaksi. Sara, Jussi ja Joni olisivat innokkaita hoitamaan vauvaa.

Vauva oli syntyessään 48 senttiä pitkä ja painoi 3 795 grammaa.

■ Kansanedustaja Lea Mäkipää oli eilen haastateltavana Ylä-Satakunnan kaupunkitoimituksessa. Hän vastasi myös lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Kaupunkitoimitus on avoinna tämän viikon ajan. sivu 7

Irtonumero 1,50 € (sis. alv 24 %)


2 – Tiistaina 15. tammikuuta 2013

Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka osallistuitte rakkaamme

Apua Baltian maihin jo 27 vuoden ajan

Mirja Keskitalon muistotilaisuuteen tai muuten otitte osaa suruumme. Omaiset

Voitto Raita-aho 60 vuotta Tervetuloa viettämään kanssamme Voiton syntymäpäivää Karviatalolle la 2.2.2012 alkaen klo 16.00 16.00 – 18.30

Vieraiden vastaanotto, ruokaa ja juomaa

19.00 – 20.00

Syntymäpäiväkonsertti, Karvian soittokunta

20.00 – 23.00

Kahvia, kakkua ja virvokkeita, vapaa sana

Ilmoittautumiset 25.1.2013 mennessä, puh. 0400 725 734 Mahdolliset muistamiset lahjatilille 125450-42341 Voitto Raita-aho ja Eija Kaunisto

Viralliset PASSIKUVAT heti mukaan - passikuvat - ajokorttikuvat - työmaakorttikuvat - henkilökorttikuvat KARVIAN VALOKUVAAMO

Karvian Osuuspankin takana varmista paikallaolo p. 040 505 2722

Hengellisiä tilaisuuksia ★★★★★★★★★★★

Helluntaiseurakunnat

★★★★★★★★★★★

KIHNIÖ To 17.1. klo 19.00 Raamattupiiri ja rukousilta. Pe 18.1. klo 19.00 Nuortenilta. Su 20.1. klo 11.00 Päiväkokous, Harri Nurmi, pyhäkoulu. Ti 22.1. klo 7.00 Aamurukous.

PARKANO Ti 15.1. klo 14.00 Päivärukoushetki. To 17.1. klo 19.00 Sanan ja rukouksen ilta. Su 20.1. klo 11.00 Jumalanpalvelus, Arja Kohtamäki ja Leevi Mäntynen.

KARVIA La 19.1. klo 15.00 Päiväkokous Seppo Fränti. Su 20.1. klo 11.00 Päiväkokous Seppo Fränti, klo 18.00 lähetyspiiri Jokipirtillä. Arvontaa, Anneli Jerkku.

PARKANON VAPAASEURAKUNTA www.parkano.svk.fi

Ke 16.1. klo 19 Rukouskokous. Pe 18.1. klo 10 valtakunnallinen rukouspäivä. Tervetuloa kaikki rukoilevaiset. Su 20.1. klo 14 Jumalanpalvelus, Timo Närhi Seinäjoelta. Ma 21.1. klo 19 Miestenpiiri.

Kihniön vapaaseurakunta www.kihnionvapaaseurakunta.net

Ke Rukouskokous rukoushuoneella klo 19. Pe Varkkari- ja naperokerho rukoushuoneella klo 17–19. Pe Nuortenilta Petri Aittoniemessä klo 20. Nyyttärit. La Miesten ilta Martti Oksasella klo 19. (saunavarusteet mukaan) Kiveläntie. Niskos. Su Iltakokous ja vauvan siunaus klo 17. Tervetuloa.

Lähetysapu ry on jo 27 vuoden ajan tukenut avustuslähetyksillä lähialueita toimittamalla lasten- ja vanhainkoteihin, seurakuntiin, vähävaraisille lapsiperheille ym. tahoille vaatetta, kenkiä, huonekaluja. Vuosittain järjestö toimittaa 25–30 isoa kuormaa pyyntöjen mukaan. Jouluksi toimitettiin joululahjat tuhannelle lapselle ja vanhukselle. Tavaraa näihin lähetyksiin on tullut Parkanosta ja sen ympäristöstä runsaasti. Siksi järjestetään perjantaina 18. päivänä tammikuuta keräyspäivä. Tuolloin on Parkanon seurakuntakeskuksen parkkipaikalla Lähetysavun tavarankeräysauto vastaanottamassa tavaraa kello 11–14. Keräyksessä otetaan vastaan lämmintä vaatetta sekä vuodevaatteita kaikenikäisille. Myös kengät ovat toivottua tavaraa. Ne ovat kalliita, kuluvat ja jäävät pieniksi nopeasti nuorilla ja lapsilla. Myös kuivaa ruokatavaraa otetaan vastaan. Tavarantuojille tarjotaan kahvit.

”Kanna kortesi kekoon...” Vuosien saatossa on tultu huomaamaan, miten kansan käsi on karttuisa. Avustuskuorma toisensa jälkeen on voitu lähettää. Joululahjamatkoilla on usein voitu havaita, että joku on saanut elämänsä ensimmäisen joululahjan Suomesta. Joku on saanut sen kaipaamansa talvitakin, sukat, kengät, ja iloinnut siitä lämmöstä, mitä kylmän keskelle apu on tuonut. Usein vanhukset joutuvat elämään kylmissä huoneissa, joten lämpimät vuodevaatteet, täkki ja sukat ovat olleet suureksi avuksi. Viime vuosina on Lähetysavusta toimitettu avustuslähetyksiä Latviaan, Valmieran kaupunkiin, missä on avustustavaran jakelupiste ympäristön vähävaraisille. Lama on koetellut maata niin, että sieltä on lähtenyt satoja tuhansia asukkaita muualle etsimään parempia elinolosuhteita. Toiminnan alkuajoista Lähetysapu on tukenut muiden muassa Tarton Lastensuojeluliittoa, jonka piirissä on noin 800 lapsiperhettä. Lähetysavun avun piirissä on kaikkiaan noin 5 000 orpo- ja katulasta. Monia lastenkoteja on avustettu vaatteilla, kengillä ja myös huonekaluilla. Apua on viety Baltian maiden ohessa Venäjän Karjalaan, Ukrainaan ja Valko-Venäjälle saakka. Lähetysapu ry on valtakunnallinen kristillis-sosiaalinen avustusjärjestö, joka aineellisen ja hengellisen avun tuella pyrkii rohkaisemaan vaikeuksien kes-

Latvian pojat iloitsevat suomalaisten tuomista tuliaisista.

”Latviasta on lähtenyt satoja tuhansia asukkaita muualle etsimään parempia elinolosuhteita.” kellä eläviä ja luomaan uskoa tulevaisuuteen. Myös itse avun antaja saa kokea samaa, elämän tarkoitusta, kun katsotaan ulospäin lähimmäisiin ja heidän tarpeisiinsa ja toimitaan. Hyvää ja käyttökelpoista tavaraa ei kannata viedä kaatopaikalle, kun joku voi sitä tarvita. Tarpeen vaatiessa huonekaluja voidaan hakea paikan päältä. Asiasta voi ottaa yhteyttä puh. 02-541 1111, 044-552 7210 tai 02-541 1811 / Lähetysapu ry. Paula Jokiniemi

Lähetysavun keräysauto Parkanon seurakuntatalon pysäköintipaikalla perjantaina 18.1. kello 11–14.

vihitty

Tälle Kohtla-Järven vanhainkodin asukkaalle tuli joulu, kun sai suomalaisten tekemän lahjan. Kuvassa Lähetysapu ry:n puheenjohtaja Unto Helin.

Niiranen jatkaa keskustan kunnallisjärjestön johdossa Parkano Halyna (o.s. Pavlikova) ja Stephen Evans vihitty 12.12.2012 Laitilan Kirkossa. Kuva: Elisa Kivi-Jalonen.

Keskustan Parkanon kunnallisjärjestön syyskokous valitsi johtokunnan vuodelle 2013. Puheenjohtajan tehtävään valittiin edelleen Taina Niiranen. Hanna Eloranta jatkaa varapuheenjohtajana ja sihteerinä Erkki Kallio. Johtokunnan jäseniksi va-

littiin lisäksi Aki Haapaniemi, Jonna Heinimäki, Perttu Kovesjärvi, Ulla Kuivanen, Kari Kärkkäinen, Ari Lamminmäki, Arttu Leppänen, Mauri Lielahti, Jouko Marttila, Mirja Mattila, Juha Mustajärvi, Taru Piilola, Pertti Runsas, Susanne Talonen, Mika Toropainen ja Aleksi Vesanto.


Tiistaina 15. tammikuuta 2013 – 3

Odotetun päiväkodin rakentaminen puolivälissä Parkano Veli-Matti Heinisuo

”Tälle tontille piti tulla kirjaston ja auditorion. Hyvä asia on, että tulikin päiväkoti. Kirjasto varmaan tehdään jossakin vaiheessa, kun taloudelliset resurssit antavat myöten.”

Meillä on juhlat! Kallion päiväkodin lapsilla oli täysi syy laulaa nuo kolme sanaa riemulla, äänellä ja tunteella viime perjantaina, kun yhteiskoulun tiloissa juhlittiin viereiselle tontille nousevan uuden päiväkodin harjannostajaisia. Kuttikallion päiväkodin nimellä tällä hetkellä kulkeva rakennus on valmistunut aikataulun mukaisesti, vaikka juhlapäivänä moneen otteeseen päiviteltiinkin taaksejääneitä sateisia kuukausia. Niistä ei pitäisi seurata minkäänlaista haittaa rakennukselle. – Vaikka sateisen sään vaikutuksista on keskusteltu useaan otteeseen, olen siinä suhteessa huoleton. Niin suunnittelussa kuin toteutuksessakin nämä asiat on otettu huomioon, sanoi pääurakoitsijana toimivan Hämäläiset Oy:n toimitusjohtaja Mika Hämäläinen.

Uuteen päiväkotiin tulee

Mittava ja tärkeä ponnistus

Yksi alle 3-vuotiaiden

Parkanon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ari Lamminmäki sanoi, että vastaavanlaisia juhlapäiviä ei julkisten rakennusten osalta ole kovin paljon vietetty. Tästä huolimatta kaupungin rakennuskanta on monia muita kuntia paremmassa kunnossa, koska vuosien mittaan on sekä saneerattu että rakennettu uutta. – Tällaisen kolme miljoonaa euroa maksavan rakennuksen tekeminen vaatii kunnalta ponnistuksia, mutta aina olemme koettaneet rakentaa kun tarvetta on ollut. Päiväkodin valmistuttua lapset ja henkilökunta pääsevät epäkäytännöllisistä ja vanhoista tiloista uusiin ja toimiviin, sanoi Lamminmäki. Hänen mukaansa myös päättäjät ovat kantaneet huolta siitä, että kosteusvaurioita ei uudisrakennuksesta löytyisi. Kesällä kun satoi lähes joka päivä.

Kolme 3–6-vuotiaiden

ryhmä

ryhmää

Yhteensä 75 lasta Kallion päiväkodin lapsikuoro esiintyi Saara Kauton ja Tiina Poussan johdolla.

-30% - 40% -50%

Sijainti on mitä mainioin Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Taina Niiranen sanoi, että uuden päiväkodin toteutuminen vuosien haaveilun jälkeen on todella hieno asia, sillä edellinen päiväkoti tehtiin Parkanoon vuonna 1976. – Uusi päiväkoti tulee mainiolle paikalle, koska aivan lähellä sijaitsee runsaasti varhaiskasvatusta tukevia palveluita. Toimintaympäristö olikin puoliksi se syy, miksi rakennus tehtiin juuri tälle entisen torin tontille, sanoi Niiranen. Parkanoon syntyy vuosittain noin 60 lasta. Kaupungin 1–5-vuotiaista vajaat 200 on

Harjannostajaisväellä oli mahdollisuus tutustua tiloihin. Rakennuksen sydän on suuri aula, jonne tulvii valoa isoista ikkunoista.

päivähoidossa, ja toisen puolen hoitavat vanhemmat itse. Jos kaikki toisivat lapsensa päiväkotiin, uudisrakennuksia tarvittaisiin Niirasen mukaan vielä pari lisää.

Valmistuu ajallaan kesäkuussa Rakennustoimikunnan

pu-

heenjohtaja Väinö Järvenmäki kiitti kaikkia toimijoita hyvästä työstä ja totesi, että päiväkoti valmistuu aikataulussaan kesäkuussa. – Tälle tontille piti tulla kirjaston ja auditorion. Hyvä asia on, että tulikin päiväkoti. Kirjasto varmaan tehdään jossakin vaiheessa, kun taloudelliset re-

surssit antavat myöten, ennusti Järvenmäki. Päiväkoti sijaitsee Parkanontien ja Koulukadun välisessä kulmauksessa aivan yhteiskoulun ja lukion naapurina. Rakennuksen on suunnitellut parkanolaissyntyinen rakennusarkkitehti Eija Kuokkanen.

Satakunnan ely maksoi palkkaturvaa 2,04 miljoonaa euroa Maksetun palkkaturvan määrä nousi Satakunnassa viime vuonna huomattavasti. Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus maksoi vuonna 2012 työntekijöille palkkaturvaa 2,04 miljoonaa euroa, kun summa oli vuotta aiemmin 1,06 miljoonaa. Satakunnan ely-keskukselle tehtiin yhteensä 180 palkkatur-

vahakemusta vuoden 2012 aikana ja palkkaturvaa maksettiin 378 työntekijälle. Vuotta aiemmin hakemuksia oli enemmän (194), mutta ne koskivat pienempää työntekijäjoukkoa (267). Suurimmat yksittäiset palkkaturvasaatavia synnyttäneet konkurssiyritykset olivat Ceikomix Oy (kotipaikka Salo) 430 500 euroa, Konepaja Ceiko

Oy (Turku) noin 396 000 euroa sekä Satakunnan Teollisuusasennus Oy (Kankaanpää) noin 150 000 euroa. Työnantaja on velvollinen maksamaan takaisin valtiolle palkkaturvana maksetut määrät. Satakunnassa vuonna 2012 työnantajilta saatiin perittyä takaisin 352 081 euroa, josta korkojen osuus oli 23 012 euroa.

Valtio maksaa työntekijän työsuhteesta johtuvia saatavia tarvittaessa palkkaturvana. Palkkaturvaa voidaan maksaa työnantajan konkurssin tai muun maksukyvyttömyyden perusteella. Palkkaturvahakemus on jätettävä työ- ja elinkeinotoimistoon tai ely-keskukseen kolmen kuukauden kuluessa saatavan erääntymisestä.

TEHTAANMYYMÄLÄT Jämintie 14, Kankaanpää Humalankatu 3, Parkano p. 020 759 5887* p. 020 759 5889* Avoinna ma-to 9-17, Avoinna ma-to 9-18, pe 9-18, la 9-14 pe 9-19, la 9-15 *lanka 6,9 snt/min + 8,21 snt, mobiili 14,9 snt/min + 8,21 snt

ILMOITTAJA!

BANNERIPAIKKA verkkosivuillamme on sinun 80 € / viikko (+alv 24%) SOITA HETI

Parkanontie 63, 39700 PARKANO. Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 ilmoitukset@ylasatakunta.fi www.ylasatakunta.fi


4 – Tiistaina 15. tammikuuta 2013

pääkirjoitus

15.1.2013 Maarit Lehto

Siisti työpiste tuo lisää tehoa Tuore amerikkalaistutkimus kertoo, että miesten toimistot ovat huomattavasti sottaisempia kuin naisten. Heti kättelyssä on todettava, että sukupuolesta riippumatta ihmiset tekevät töitään sekä sottaisissa että siisteissä toimistoissa. Miesten työpisteissä on 50 prosenttia enemmän bakteereja verrattuna naisten työpisteisiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin työtasojen ja tietokoneen näppäimistöjen likaisuutta. Oma lukunsa on työpisteiden sekaisuus. Tavaroita pursuavan kirjoituspöydän omistajat väittävät usein, että he kyllä löytävät tavarapaljoudesta ja paperipinojen seasta kaiken tarvitsemansa. Väitän, että järjestelmällisyyden ja suunnitelmallisuuden puute on suuri syy siihen, miksi työntekijät sen paremmin kuin yrittäjätkään eivät aina saa asioita tehtyä niin tehok-

kaasti kuin olisi tarpeen. Järjestyksen pitäminen tai kaaoksessa eläminen ovat aika pitkälle ihmisen luonteesta johtuvia asioita, mutta voi niitä myös oppia. Suosittelen pientä tuumaustaukoa niille, joilla aina tuntuu kaikki olevan hukassa. Sama operaatio on varmasti hyödyllinen myös niille, joiden aikataulut eivät koskaan pidä. ❐❐❐

Puheenjohtajapaikoista tiedottaminen on ollut erinomaista soppaa. Vain Kihniö tiedotti eilen nimiä myöten päätökset. Parkanossa luotetaan enemmän puskaradion toimintaan. Puolueiden välisissä neuvotteluissa on sunnuntaina sovittu, että tietoa annetaan vasta ensi maanantaina uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa. Kohtalainen joukko ihmisiä kuitenkin tiesi heti sunnuntaina, ja sen jälkeen on varmasti kylille levinnyt tieto, että Kari Kärkkäisestä tulee kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja Reijo Ojennuksesta kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Veli-Matti Heinisuo

kolumni 18.1.1962

Pitkä matka Tippavaaraan Viime torstain aamu-uutiset nostattivat pintaan kauhuntunteet – tosin lähes kaikki uutiset ovat nykyisin huolestuttavia – Sosiaali- ja terveysministeriöltä tipahti terveyskeskuksille tehtävä: henkilökunnan on piirrettävä suunnitelma siitä, minne useamman kunnan terveyskeskus lähitulevaisuudessa sijoitetaan. Suunnitelmien perusteella Arkadianmäellä päätettäisiin lopullinen paikka. Mutta vain noin kuudellekymmenelle terveyskeskukselle! Terveyskeskuksia on Suomessa nykyisin 161. Silti asiakkaita piisaa, jopa jonoja. Jokainen sairastuu joskus. Moni joutuu käymään terveyskeskuksessa useammin kuin kerran kuussa, joskin myös turhia käyntejä kertyy. Lapsia ja vanhuksia saattaa sairastua myös yöllä, jolloin empimättä on lähdettävä hakemaan apua. Parkanossa asiat ovat vielä hyvin. Mutta! Kuinka kauas karsinnan jälkeen on ajettava? Lapissa terveyskeskuksia tulee olemaan kolme, yksi Rovaniemellä ja kaksi muuta lähempänä jänkää. Rovaniemel-

hätävara

tä matkaa Suomi-neidon päälaelle kertyy lähes 500 kilometriä, joten uudistuksen jälkeen vastaanotolla käynti edestakaisin olisi myös noin 500 kilometriä. Vuonna 2010 Kelan sairaanhoidon korvauksista kului potilaiden matkakulujen korvauksiin koko maassa 250 miljoonaa euroa, kirjoittaa Varkauden sairaalan ylilääkäri suurista etäisyyksistä (HS 10.1.13). ❐❐❐ Mihinkä Parkano mahtaa sijoittaa meidän alueemme terveyskeskuksen? Kankaanpää ei radanvarren asukkaita houkuttele, ei Pori, jonne ajelemme mahdollisesti vain hiekkarannalle tai teatteriin. Miten olisi Kihniön hyvää mainetta niittänyt terveyskeskus? Sinne pääsisi helposti myös Virtain kyliltä. Vai olisiko oikea paikka sittenkin Ikaalisissa? Tai Hämeenkyrössä? Matka Tampereelle on kuitenkin liian lyhyt. Tampereelle olemme tottuneet ajelemaan sujuvasti omalla autolla ja junalla, miksei myös bussilla. Kun kuume yllättää ja rinta rohisee sitkeästi, suoraan vain TAYSiin! Pohjois-Parkanosta matkaan kuluu ehkä puolitoista tuntia. Pitää kuitenkin ottaa huomioon

liukkaat kelit ja paikoitus, joten kaksi tuntia on varmempi aikavaraus. Voimme myös ajaa nopeasti rautatieasemalle odottamaan seuraavaa junaa – pikkupakkanen ei Pohjolan asukasta sairaanakaan haittaa. Taksi vie sitten Tampereen rautatieasemalta TAYSiin muutamassa minuutissa, joten koko matkaan kuluisi vain vajaa tunti. Ambulanssi on tietysti nopein kulkupeli, mutta eihän joka köhään ambulanssia voi tilata. Kun asian miettii loppuun asti, meidän ei tarvitsisi lähteä minnekään hoitoa jonottamaan. Kehittäisimme omat rohdot ja poppaskonstit kotona. Kuin muinoin. Keräisimme kesällä yrttejä kuivumaan ja juoksuttaisimme puista mahlaa. Sauna on aina varteenotettava parannusmenetelmä. Ja tietysti terva! Viinasta nyt puhumattakaan. Elleivät kotikonstit auta, kuolema korjaa. Pieni Suomi pärjäisi, jos asukkaita ei olisi liikaa. Varsinkaan eläkeläisiä. ❐❐❐ Nyt vain olemme sen tosiasian edessä, että terveyskeskuksia vähennetään rajusti. Toisaalta työpaikkoja on ideoitava lisää. Terveyskeskus on toki myös työpaik-

ka, mutta se ei tuota! Kun noin sata terveyskeskusta lopetetaan, töitä on tietysti etsittävä myös alan henkilökunnalle. Kaikki eivät ole lähdössä eläkkeelle, ei varsinkaan jos eläkkeiden alarajaa nostetaan. Kun lisäksi vielä korotetaan veroja ja leikataan tuloja, muutamaan kymmeneen terveyskeskukseen takuulla piisaisi asiakkaita. Jos lakisääteinen silti maksaisi yhteiskunnalle liikaa, kehitettäisiin itsepalvelujärjestelmä. Terveyskeskuksessa etsisimme omatoimisesti infotaululta osaston, jossa lääkäri luennoi. Nonstop-tyyliin. Luentoa kuunnellessaan kukin pääsisi kärryille sairaudestaan. Miettimään tosin joutuisi. Sitten vain tietokoneelle, joka välittäisi itse syötetyt taudinkuvat apteekkiin. Apteekissa määritettäisiin lääke – niitä varmasti piisaa jatkossakin. Laboratorio toimisi robottien avulla, mutta kouluterveydenhuolto jaettaisiin terveyssisarille, kuten 1950- ja 1960-luvulla. Näin ei tarvitsisi enää pähkäillä lääkäripulaa, ja rahakkaimmille yksityisiä lääkärikeskuksia varmasti löytyisi suurimmista kaupungeista. Kiteeltä saisi hätätilanteessa pontikkaa. Aino Rimppi

Rikosilmoituksia 813 syytteitä717 Parkanon nimismiespiirissä Viime vuoden aikana tehtiin Parkanon nimismiespiirissä kaikkiaan 813 rikosilmoitusta ja niistä johti syytteen nostamiseen 717. Valtioon ja yhteiskuntaan kohdistuneita rikoksia oli 168, yksilöön kohdistuneita 17, omaisuusrikoksia 71 ja muita rikoksia 557. Luvaton väkijuomien valmistus on vähentynyt huomattavasti, sillä vuoden aikana nostettiin vain 12 syytettä, sensijaan rattijuopottelu on lisääntynyt ja syytteitä oli kaikkiaan 27. Juopumuksesta syytettiin 135 henkilöä ja heistä oli alle 21-vuotiaita vain kahdeksan. Alle 20-vuotiaita rikoksentekijöitä oli 120. Lukuun sisältyvät myös Karvian aseettomille annetut vankeustuomiot.

heh Karvian Kaljanjuantikilpailus otettiin pitkästä aikaa, kerto kuskimme Teppana, joka oli yks osallistuja kyseises tapahtumas. Iso-Ahjo ja Halla-Vei

päivän laina Opettaja ja runoilija Arno Kotro pohtii jatkuvaa muutosta kolumnissaan Helsingin Sanomissa. Uusimisvimma velvoittaa korjaamaan, vaikkei mikään ole rikki. Siinä vaiheessa kun kolme neljäsosaa opettajista tietää, miten tietsikalla saadaan kurssisuunnitelma verkkoon, ohjelmaa pitää ihan periaatteesta säätää sen verran, että jengi on taas pihalla. Itsetarkoituksellisen muutoksen kritiikkiä ei pidä sotkea ”ennen kaikki oli paremmin” -kaihoiluun. Mitään vanhoja hyviä aikoja ei ole koskaan ollutkaan. Vanhojen valokuvien päivänvarjotädit Esplanadilla eivät ole osuva kuva sadan vuoden takaisesta pettu-Suomesta, jossa köyhyys tarkoitti vähän muuta kuin taulutelsun puutetta ja taudit niittivät kansaa kuin heinää. Edistys on hienoa, mutta sepä onkin jotain muuta kuin kehityskonsulttien visioseminaarit tai organisaatiokaavioita vatkaavien muutosjohtajien muotihoureet. Edistys on sitä, että parempi päihittää huonomman.


Tiistaina 15. tammikuuta 2013 – 5

uutiset

Tiistaina 15. tammikuuta 2013

Metallialan koulutuksen loppuminen olisi kova isku

Keskusta jäämässä ilman ykköspaikkoja Karviassa Karvia

Parkano

Heikki Pettinen Veli-Matti Heinisuo

Parkanolaiset metallialan yritykset eivät ymmärrä ollenkaan sitä, että Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymä pyrkii lakkauttamaan ammattioppilaitoksensa sivutoimipisteen. Parkanon Iisakista valmistuvilla nuorilla on iso merkitys yrityksille. – Kaikista uutisista huolimatta Parkano on edelleen vahva metalliteollisuudessa, ja Iisakinkin pitäisi tajuta se, sanoo pakoputkia valmistavan FennoSteelin toimitusjohtaja Antti Poussa. Yrityksillä on tarjota nuorille työpaikkoja. Koulutuksen loppuminen vaikeuttaisi työvoiman saamista. – Uusimme tulevana kesänä myös viimevuotisen tempauksen lupaamalla, että kaikki ensisijaiseksi opiskelupaikakseen Iisakin valinneet pääsevät takuulla kesätöihin, sanoo konepaja Koparin toimitusjohtaja Hannu Penttilä. Koulu antaa perusvalmiudet työelämää varten. Työharjoittelut ovat mainio apuväline, joka käynnistää yrityksen ja nuoren välisen yhteistyön. Parkanon vinkkelistä ei löydy ymmärrystä sille, että koulutusta siirrettäisiin esimerkiksi Hämeenkyröön ja näin pönkitettäisiin työvoimakoulutusta Tampereen seudulla. – Koulutuksen säilyminen ei yksin riitä, sillä koulua on myös kehitettävä, muistuttaa elinkeinoyhtiö Kehitysparkin kehtiyspäällikkö Juha Tuominen. Yritysten vetäjillä on selkeä käsitys siitä, että Parkanossa on Hämeenkyröä huonommat valmiudet koulutuksen antamiseen esimerkiksi tekniikan osalta. Tämä kehitys on jatkunut jo pitkään.

Nuorten värväämiseksi vielä loppukiri Metalliala ei kiinnosta nuoria samalla tavalla kuin esimerkiksi palvelualat. Metallilla taas olisi paljon annettavaa, ja motivoituneelle myös varma työpaikka. – Viime vuosina suhdanteet ovat olleet heikkoja, joten sen ymmärtää kyllä, että nuoret eivät ole kiinnostuneita. Toisaalta ammattikoulu kestää kolme vuotta, ja sen jälkeen tilanne voi taas olla ihan toinen, sanoo Takoma Gearsin tehtaanjohtaja Raimo Holma. Miehet myöntävät, että ala itse olisi voinut tehdä enemmän Ii-

Karvian valtapuolue keskusta on menettämässä sekä kunnanvaltuuston että kunnanhallituksen ykköspuheenjohtajan paikat alkavalla valtuustokaudella. Valtuuston muut puolueet ovat yhdistäneet voimansa paikkajakoneuvotteluissa. YläSatakunnan saamien tietojen mukaan valtuuston puheenjohtajuus on menossa sosialidemokraateille ja kunnanhallituksen puheenjohtajuus kokoomukselle. Muutos on historiallinen, sillä vähintään jompi kumpi paikka on perinteisesti ollut valtuuston suurimmalla ryhmällä eli keskustalla. Kahdella viime valtuustokaudella keskustalainen on istunut sekä valtuuston että hallituksen johdossa. Voimasuhteet muuttuivat lokakuun kunnallisvaaleissa, kun kokoomus (4 paikkaa), sdp (3), perussuomalaiset (3) ja vasemmistoliitto (1) saivat yhdessä kokoon yksinkertaisen enemmistön 21-paikkaisessa valtuustossa. Keskusta (10) menetti edellisiin vaaleihin verrattuna 2 paikkaa ja sen vaaliliittokumppani kristillisdemokraatit ainoan paikkansa. Virallisesti puheenjohtajuuksista ja lautakuntien kokoonpanoista päättää Karvian uusi kunnanvaltuusto ensimmäisessä kokouksessaan 24. tammikuuta.

Petteri Wiinamäki nousee Kihniön valtuuston johtoon Kihniö Heikki Pettinen

Jarmo Kuuhimo taivuttaa pakoputkea FennoSteelillä.

”Kyllä metallissa aina paremmin palkkaa saa kuin palvelupuolella.” sakin kehittämiseksi. Paikallisille päättäjille he antavat kiitosta siitä, että paljon on yritetty, vaikka enimmäkseen kyseessä on ollut taistelu tuulimyllyjä vastaan. Yritykset aikovat vielä loppumetreillä tehdä kaiken voitavansa. Kihniön, Karvian ja Parkanon peruskoulun yhdeksäsluokkalaisia varten valmistuu video, joka esittelee parkanolaista koulutusja yritysosaamista. Nuoria pyritään saamaan paikan päälle toimintaan tutustumaan. – Käytössä ovat aika lailla viimeiset keinot, mutta mitä enem-

män saamme nyt yhteishaussa tänne hakijoita, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on edistää koulutusta Parkanossa jatkossakin, tuumii Juha Tuominen. – Hyvä on muistaa sekin, että kyllä metallissa aina paremmin palkkaa saa kuin palvelupuolella, sanoo Hannu Penttilä.

Koulutus ei lopu, vaikka Iisakki sulkisi Yritysten tuntoja kuunnellut ja asian kanssa muutenkin painiskellut Juha Tuominen sanoo, että mahdollinen Iisakin lakkauttaminen ei saa pysäyttää koulutusta Parkanossa. Mikäli yhteistyö ei kiinnosta LPKKY:tä, on kiinnostuneita koulutuksen järjestäjiä muitakin. – Sehän voisi olla myös uuden alku, huomauttaa Raimo Holma. Hannu Penttilä tietää, että asian kanssa on takuttu jo toistakymmentä vuotta. Ehkä siksi yritykset eivät enää osanneet ottaa

uhkaa niin todestakaan, vaan se pääsi hieman yllättämäänkin. Miehet muistuttavat, että tässä jutussa esiintyvät kolme yritystä eivät ole ainoita alalla Parkanossa. Vuosien varrella tuotanto on kehittynyt kovalla vauhdilla siitä, kun 1980-luvun alussa oli vain yksi iso tehdas. – On huomattava sekin, että metallipuolelta Iisakista valmistunut kaveri kiinnostaa myös esimerkiksi urakoitsijoita, jotka tarvitsevat ammattikoulun käyneitä nuoria, sanoo Antti Poussa.

”Metallipuolelta Iisakista valmistunut kaveri kiinnostaa myös esimerkiksi urakoitsijoita.”

Perussuomalaiset vaihtavat kunnanvaltuuston vetovuoroa Kihniössä. Lea Mäkipää siirtyy ykköspaikalta toiseksi varapuheenjohtajaksi ja nuijaan tarttuu Petteri Wiinamäki. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi tulee keskustan Juha-Matti Markkola. Puolueet ovat sopineet paikkojen jakamisesta yhteisissä neuvotteluissaan. Kunnanhallituksen puheenjohtajana jatkaa keskusta Tapani Törmä. Varapuheenjohtajana aloittaa kristillisdemokraattien Leila Pusa, mutta puolueet ovat sopineet, että paikalle vaihdetaan kahden vuoden perästä kokoomuksen Jari Alkkiomäki. Ensimmäisen kauden valtuutetusta Petteri Wiinamäestä tulee Kihniön ”superministeri”, sillä hän saa johdettavakseen myös teknisen lautakunnan. Perusturvalautakunnan johdossa jatkaa Pilvi Kärkelä (kesk) ja sivistyslautakunnan ykkösenä Anneli Inkinen (sd). Kihniön uusi kunnanvaltuusto kokoontuu ensimmäisen kerran 28. tammikuuta.

Sastamala kiinnostunut Malmbergistä Parkano Veli-Matti Heinisuo

Tilanne voisi olla huonompikin Parkano Veli-Matti Heinisuo

Takoman, Koparin ja FennoSteelin toimintaympäristö ei ole alkuunkaan onnela, mutta syytä alakuloonkaan ei ole. Esimerkiksi FennoSteelin valmistamat autojen pakoputket ovat tuote, jota aina tarvitaan. – Pian eteläisessä Ruotsissa sulkeutuu jälleen yksi tehdas, ja me olemme sen jälkeen pohjoismaiden ainoa pakoputkien valmistaja, sanoo toimitusjohtaja Antti Poussa. Takomalla ja Koparilla kilpai-

lijoita riittää senkin edestä, mutta tilauskanta on hyvällä mallilla kuluvalle vuodelle ja usko tulevaisuuteen on luja. Hidasteena ovat kuitenkin muun muassa rahoitukseen liittyvät ongelmat, sillä isommat yritykset ovat alkaneet käyttää pienempiä yrityksiä pankkeinaan. Takoma, Kopar ja FennoSteel ovat yrittäneet avata markkinoita Venäjälle jo pitkään. Taival on hidas, mutta työtä jatketaan muun muassa siksi, että markkinat ovat valtavat. – Viennin varassa nyt men-

nään, sillä kotimarkkinat ovat täysin hiljentyneet, sanoo Koparin toimitusjohtaja Hannu Penttilä.

Sopimus antaa Takomalle hengähdystauon Takoma sai äskettäin uusittua toimitussopimuksensa Rolls-Royce -konsernin kanssa viideksi vuodeksi, eli pidemmäksi ajaksi kuin aiemmin. Arvo on 50 miljoonaa euroa. Takoma Gearsin Parkanon tehtaan johtaja Raimo Holma muistuttaa, että sopimus ta-

kaa tietynlaisen työrauhan, mutta sen eteen on tehtävä paljon kehitystyötä. Rolls Royce on maailman johtava laivanrakennus- ja offshoreteknologiakonserni. Sopimus kattaa Takoman nykyisen tarjonnan eli hammastettujen voimansiirtokomponenttien lisäksi Takomakonsernin muun tarjonnan. Pörssitiedotteen mukaan sopimus antaa erityisesti Takoma Gears Oy:n Parkanon tehtaalle vahvan peruskuorman. Tästä huolimatta tehtaalla on myös lomautuksia koko ajan päällä.

Pirkanmaalaisen Sastamalan kaupunginjohtajan virkaa hakeneista kaksi on vahvoilla: Parkanon kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg, 39, ja Urjalan kunnanjohtaja Hannu Maijala, 56. Haastatteluryhmä haastatteli 8.1. kuusi hakijaa ja päätti yksimielisesti lähettää soveltuvuusarviointiin edellä mainitun kaksikon. Kaupunginvaltuusto tekee valinnan 4.2. Ylä-Satakunnan saamien tietojen mukaan Parkanon kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi Ari Lamminmäen (kesk) tilalle on tulossa Reijo Ojennus (ps), ja kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi vaihtuu Hannu Laholuoman (kok) tilalle Kari Kärkkäinen (kesk). Mikäli Jarkko Malmberg vielä tulee valituksi Sastamalaan, voidaan tilannetta luonnehtia Parkanon tulevaisuuden kannalta huomattavan mielenkiintoiseksi.


6 – Tiistaina 15. tammikuuta 2013

Kuljettaja kuoli nokkakolarissa Ylä-Satakunta Heikki Pettinen

Henkilöautoa kuljettanut mies kuoli nokkakolarissa Parkanon ja Karvian välisellä tiellä perjantaina iltapäivällä. Onnettomuus tapahtui kello 13:n jälkeen lähellä kunnanrajaa, noin 14 kilometriä Parkanosta Karviaan päin. Tie oli onnettomuushetkellä jäinen ja urautunut. Karvian suunnasta tullut pakettiauto ajautui mutkassa väärälle kaistalle ja törmäsi Parkanosta päin tulleeseen henkilöautoon. Henkilöauton kuljettaja menehtyi ja pakettiauton kuljettaja vietiin sairaalaan.

Pahkalassa vuoto runkovesijohdossa Parkano Maarit Lehto

Vesilaitoksen runkovesijohdossa todettiin eilen vuoto Pahkalan alueella. Vuodon takia Pahkalassa ja osassa Vatusen ja Keskustan aluetta on verkostovedessä sakkaa. Pahkalaan järjestettiin vedenjakelupiste paloasemalle tekniselle varikolle osoitteeseen Fennokatu 3. – Vedenjakelua ei kuitenkaan välttämättä tarvita. Riittää, kun hanasta päästää vettä niin kauan, että se kirkastuu. Vesi on juomakelpoista, sanoo Antti Mäkipää vesilaitokselta.

IPP esisuunnitteli PohjoisSatakunnan valokuidun Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy:n tilaama valokuituverkon esisuunnittelu on valmistunut. Esisuunnittelusta vastasi IkaalistenParkanon Puhelin Osakeyhtiö (IPP Oy). Esisuunnittelu tehtiin Kankaanpään, Jämijärven, Pomarkun, Lavian ja Kiikoisten alueille. Alkumarkkinoinnin aikana saatiin alueilta yhteensä noin 2 300 liittyjäsitoumusta. Pohjois-Satakunnan Seutuverkon valokuituhanke on siirtymässä seuraavaan vaiheeseen. Viestintävirastolta ja Satakunnan ely-keskukselta haetaan päätös valtiontuesta hankkeelle ja heti perään yhtiön omistajakunnat tekevät omat päätöksensä investoinnin toteuttamiseen ryhtymisestä. – Alkuvuodesta pyrimme saamaan päätökset valtiontukihakemuksiin ja tämän jälkeen kunnat tekevät omat päätöksensä. Tavoitteena on, että rakentamisen ensimmäinen vaihe käynnistyy heti keväällä 2013, kertoo PSSV Oy:n toimitusjohtaja Marko Rajamäki. Parkanon Lupinet on askelen pitemmällä, sillä se sai jo ely-keskuksen tukipäätöksen.

Parkanon valokuitu pääsee vauhtiin Ely-keskus avasi rahahanat Lupinetille Parkano Heikki Pettinen

Parkanon valokuituverkon eli Lupinetin rakentajat odottivat kuukausia lähtölupaa Pir-

kanmaan ely-keskukselta. Eivät odota enää, sillä ely-keskus myönsi Parkanolle 170 000 euroa avoimen laajakaistaverkon kehittämishankkeeseen. Kaupungin tietohallintohallintojohtajan Timo Lehtisen mukaan tämä on ratkaiseva vihreä valo valokuituverkon toteuttamiselle. – Nyt voimme palkata hanketyöntekijän myymään liittymiä ja pääsemme kilpailuttamaan suunnittelijat. Sen jälkeen ely-keskukselle lähtee investointitukihakemus varsinai-

sesta rakentamisesta. Nyt tuen saanut kehittämishanke kestää ensi vuoden loppuun. Tuki kattaa 80 prosenttia kehittämishankkeen kuluista.

Rakentamiseen haetaan rahaa erikseen Lehtinen kertoo, että kaupunki jakoi valokuituhankkeensa moneen osaan juuri ely-keskuksen suosituksesta. Varsinaista kuidun vetämistä yhteiskunta voi tukea 33–50 prosentilla, joten nyt tuen saanut kehittämishanke kannatti erottaa siitä.

– Käytännössä ely-keskus lähti nyt sille tielle, että Lupinetin valokuituverkkoa lähdetään toteuttamaan, Timo Lehtinen sanoo. Valokuituverkon rakentamisen arvioidaan maksavan kaikkiaan 4–5 miljoonaa euroa. Se on palasteltu osiin niin, että ensimmäinen ely-keskukselle lähtevä investointitukihakemus koskeen noin miljoonan euron suuruista urakkaa. Elt-keskuksen tukipäätöstä piti odottaa kauan, mutta Lehtisen mukaan Parkanossa ei ole

pyöritelty peukaloita sitä odoteltaessa. – Suunnittelua on viety eteenpäin kaupungin omin voimin eteenpäin. Esisuunnittelu on viety siihen malliin, että mahdollisimman nopeasti pääsemme liikkeelle. Varsinaisessa suunnittelussa vasta piirretään kuidun tarkat rakentamislinjat, teiden alitukset ja muut yksityiskohdat sekä hankitaan tarvittavat luvat esimerkiksi tiekunnilta, tiehallinnolta ja Ratahallintokeskukselta.

Marika Ränk aloitti Kihniön kunnaneläinlääkärinä Mirja Jyskä avustaa tulokasta vielä tämän viikon. Kihniö Maarit Lehto

Kihniöläinen Tapio Willman on tyytyväinen, kun kuntaan saatiin uusi eläinlääkäri eläkkeelle siirtyvän Mirja Jyskän tilalle. – Meillä on aina silloin tällöin asiaa eläinlääkärille kissojen ja 5-vuotiaan schäferin kanssa, Willman sanoi. Hän toi Marika Ränkille tutkimuksiin 14-vuotiaan kollikissa Piikun. Ränk haastatteli lemmikin isäntää, jonka kanssa hän sopi kissalle jatkotutkimukset seuraavalle arkipäivälle. Pieneläinten kanssa toimiminen on tuttua Marika Ränkille. Hän työskenteli Rakveressa pieneläinklinikalla, missä hän luki sähköpostiviestistä, että Suomessa on pula eläinlääkäreistä. Aluksi hän vierasti ajatusta muuttaa pois kotimaastaan maahan, jonka kieltäkään hän ei osannut. Toisaalta ajatus tuntui kiinnostavalta ja lapset olivat kasvaneet aikuisiksi. Hän päätti kokeilla työskentelyä Suomessa. Ränk sanoo, että paperityötä oli aika paljon, mutta se kannatti. Evira laillisti hänet Suomessa eläinlääkäriksi tammikuussa 2011. Jo helmikuun alussa hän aloitti eläinlääkärinä Kalajoella. – Viihdyin hyvin, mutta matka Viroon lasten ja lastenlasten luo Kalajoelta on pitkä. Kihniöstä on helpompi lähteä käymään heidän luonaan. Kihniö on minulle myös tuttu paikka, sillä helluntaiseurakunta on vieraillut täältä Saarenmaalla, mistä olen kotoisin. Olen myös käynyt Kihniössä monta kertaa, kertoo Marika Ränk. Eläinlääkärin valintaan sisältyy neljän kuukauden koeaika.

Kulttuuri erilainen, eläimet samanlaisia Marika Ränk opiskeli Tartossa ja suoritti eläinlääketieteen

Eläinlääkärit Marika Ränk (oik.) ja Mirja Jyskä tutkivat Tapio Willmanin 14-vuotiaan Piiku-kissan. Lemmikki suhtautui rauhallisesti tutkimukseen.

”Kulttuuri ja kieli on muuttunut, mutta eläinten kanssa työskentely sentään on samaa.”

tutkinnon 1983. Hän työskenteli eläinlääkärinä vuoteen 1993. Sitten hän halusi kokeilla muuta. Hän opiskeli Tallinnassa sairaalapapiksi. Hän kuitenkin toimi myös eläinlääkärinä ensin Tallinnan pieneläinklinikalla ja myöhemmin Rakveressa.

Suomessa hän on jo tottunut kunnaneläinlääkärin työhön. Hän on myös viihtynyt maassa. – Työ on kiireistä. Olen samalla opetellut suomea. Ymmärrän sitä hyvin, mutta puhuminen on aika vaikeaa ja kirjoittaminen vielä vaikeampaa. Onneksi ihmiset ovat ystävällisiä ja auttavat minua. Tarvittaessa kommunikoin käsien avulla. Kulttuuri ja kieli on muuttunut, mutta eläinten kanssa työskentely sentään on samaa. Kihniössä Marika Ränk on todennut, että monella on asiaa eläinlääkärille. Puhelin soi vähän väliä. Kihniön eläinlääkärin tavoittaa vain matkapuhelinnumerosta, kun lankapuhelinliittymä suljettiin viime viikolla. Matkapuhelimen numero on sama kuin ennenkin. Kihniön eläinlääkärinä vuodesta 1979 työskennellyt Mirja

Jyskä on ollut seuraajansa apuna kaksi viikkoa. Hän avustaa vielä tämän viikon ajan. – Mirjasta on ollut ihan hir-

veän iso apu. Onneksi hän teki päätöksen, että auttaa minua alkuun täällä, Marika Ränk sanoo.

Mirja Jyskä tuuraa tarvittaessa Kihniö Maarit Lehto

Mirja Jyskä tietää jo tuuraavansa ensi heinäkuussa Parkanon eläinlääkäriä Anne Sillanpäätä, joka palasi eilen töihin. Kihniössä hän toimii sijaisena ja lisäapuna, jos pyydetään, ja se sopii hänen aikatauluunsa. – Tosin voi olla, että tulen tänne vanhasta tottumuksesta, vaikkei pyydetäkään, Jyskä naureskeli. Parkanossa hän toimii

eläinlääkärinä myös 2. helmikuuta järjestettävässä koiranäyttelyssä. Jyskä sanoo, että maalaiseläinlääkärinä asioita on osattava soveltaa ja työ vaatii paljon mielikuvitusta. Hän itse aikoo jatkossa keskittyä harrastuksiinsa, kuten mielenterveysyhdistyksen toimintaan ja teatteriin. – Ilmoittauduin jo Rauni Virtaselle, että olen käytettävissä, jos hänen näytelmistään löytyisi minulle sopivaa roolia, Jyskä paljastaa.


Tiistaina 15. tammikuuta 2013 – 7

www.ylasatakunta.fi

Mäkipää korottaisi isotuloisten verotusta ja tinkisi yritystuista

Vauvarahaa niin että tuntuu Maarit Lehto

Parkano

Ylä-Satakunta Minna Lautamäki

Minna Lautamäki

Kaupunkitoimituksen haastatteluun eilen saapunut kansanedustaja Lea Mäkipää kertoi aluksi, että ei jatka Kihniön kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Uuden valtuuston johtoon tulee toinen perussuomalainen eli Petteri Wiinamäki. Mäkipäästä tulee toinen varapuheenjohtaja. – Kokouksia on harvoin ja niihin ehdin kyllä, mutta tehtävään kuuluu paljon muutakin. On hyvä, että löytyy henkilö, jolla on aikaa enemmän, Mäkipää perusteli ryhmän valintoja. Haastattelu tehtiin Ylä-Satakunnan Facebook-sivulle tulleen toiveen mukaan. Sen esittäneellä Saara Hietasella oli myös kysymys kansanedustajalle: Mitkä ovat Suomen valtiontalouden kehitysnäkymät ja onko mitään vaihtoehtoja köyhän kansan kurittamiselle? Mäkipään mukaan arvonlisäveron korostus rokottaa erityisesti pienituloisia. – Oma mottoni on, että jos 2 000–3 000 euroa tienaava selviytyy veronkorotuksesta, niin isotuloisella on varaa maksaa sen päälle. Hän ei lähtisi alentamaan palkkoja, vaan kiristäisi suurituloisten verotusta. Samoin hän tekisi myös kansanedustajien kohdalla. – Itselleni jää verojen jälkeen käteen noin 5 000 euroa, ja olen valmis talkoisiin. Mäkipää karsisi menoja myös yritystuista ja kehitysavusta. – Erityisen tärkeänä pidän sitä, että tuet kohdennetaan yrityksiin, jotka työllistävät Suo-

Verkkolehdessä kysyttiin viime viikolla vauvarahasta. Kysymys kuului: Pitääkö kunnan maksaa vauvarahaa? Suuri osa, 40,4 prosenttia, kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että kuntien pitää maksaa kannustinrahaa sen verran, että tuntuu. 31,9 prosenttia oli pienen summan kannalla ja 27,7 prosentin mielestä vauvarahaa ei tarvitse maksaa lainkaan. Kyselyyn vastasi 47 verkkolehden lukijaa. Uusi kysymys käsittelee talviliikuntaa. Mikä on paras tapa harrastaa ulkoliikuntaa talvella? Käy klikkaamassa oma vastauksesi www.ylasatakunta.fi. Lea Mäkipää oli eilen Ylä-Satakunnan kaupunkitoimituksen haastattelussa, jota yleisö pääsi seuraamaan.

”Ihan tarpeeksi tulee palautetta ja ehdotuksia aloitteiden tekemiseksi.”

messa. Perussuomalaisten ryhmä on tehnyt aloitteen kehitysavun pienentämisestä 200 000 eurolla. Euromäärää tärkeämpää on, että avusta on pitkäaikaista hyötyä kohdemaassa. – Enemmän jakaisin kehitysapua tieto-taidon ja koulutuksen muodossa.

Moninainen ja keskusteleva ryhmä Perussuomalaisten ryhmä näyttäytyy julkisuudessa värikkäänä kokoonpanona eikä aina pelkästään positiivisissa valossa. Miltä ryhmä näyttää sisältä päin katsottuna? Mäkipää muistutti, että eduskunta on pienoiskuva Suomen kansasta. Sitä on myös perussuomalaisten ryhmä. – Olemme ammatillisesti ja ikäjakaumalta monenkirjavaa väkeä. Itse en aina tunnista julkisuuskuvaa, varsinkin viime aikoina, kun on puhuttu Soiniin kohdistuvasta arvostelusta. Olemme keskusteleva ja avoin ryhmä ja harvoin erimielinen. – Tapaus herra Hakkaraisesta sanoisin, että kaikilta meiltä edellytetään hyvää käytöstä.

Ryhmää on kritisoitu myös vastuun pakoilusta. Mäkipään mielestä perussuomalaisilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jättäytyä hallituksen ulkopuolelle, kun oli selvää, että hallitus esittäisi EU:n tukipakettien jatkamista. – Emme voineet pettää äänestäjiä, jotka pitivät asiaa kynnyskysymyksenä antaessaan meille äänensä, hän perusteli.

Pappilansalmesta kaksi aloitetta Äänestäjät pitävät alueen ainoaan kansanedustajaan tiiviisti yhteyttä. Mäkipää kertoo saavansa sähköpostia satamäärin kuukausittain. – Ihan tarpeeksi tulee palautetta ja ehdotuksia aloitteiden tekemiseksi.

Mäkipää on tehnyt kaksi talousarvioaloitetta Pappilansalmen kunnostamiseksi. Ne on tehty vuosien 2012 ja 2013 budjetteihin. Ensimmäisessä aloitteessa hän esitti 200 000 ja toisessa 150 000 euron määrärahaa. Kumpikaan ei mennyt läpi, kuten ei yleensä mitkään kansanedustajien tekemät talousarvioaloitteet. – Pappilansalmen kohdalla olisi tärkeää, että hanke saataisiin polkaistua käyntiin. Sen jälkeen rahoitusta olisi helpompi saada lisää. Mäkipäältä kysyttiin myös, aikooko hän olla ehdolla vielä vuoden 2015 vaaleissa. Hän ei kieltänyt eikä myöntänyt, mutta totesi, että koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.

Sirpa Vihola johtaa maatalousnaisia Karvia Sirpa Ala-Rämi

Yksi vanhimmista järjestöistä Karviassa lienee Kirkonkylän maatalousnaiset. Järjestö voi hyvin ja toimii vielä tänä päivänä aktiivisesti. Yhdessäoloillat ovat tunnelmaltaan lämpimiä ja niistä huokuu yhteisöllisyys. He ovat kuin naispuoliset muskettisoturit, toimintaideana on kaikki yhden, yksi kaikkien puolesta. Maatalousnaiset ovat kuin erottamattomat ystävät. Sama porukka pysyy vuodesta toiseen yhdessä. Heidän on pakko tavata ja kokoontua vähintään joka toinen viikko yhteisen tekemisen merkeissä. Joskus vain puhutaan ajankohtaisista asioista, kudotaan, naureskellaan ja juodaan tietysti maukkaat pullakahvit.

Pitopöytä kestohitti Yksi vuoden kohokohtia on maatalousnaisten pitopöydän antimet, joita ei millään voi ohittaa Willillä viikolla. Kestosuosikki pitää pintansa ja sitä kuntalaiset odottavat vesi kielellä. – Toisinaan pidämme teemailtoja ja kutsumme vierailijoita. Meillä on ollut asiantunti-

Artesaani Pirkko Jore esittelee pitkäaikaiselle puheenjohtajalle Lempi Erkkilälle (oik.) uniikkeja korujaan muiden maatalousnaisten odottaessa tutustumisvuoroaan.

joita kertomassa muun muassa jalkojen hoidosta, terveellisistä elämäntavoista ja itsehoitolääkkeistä. Jäsenet kulkevat maailmalla silmät auki ja havainnoivat mielenkiintoisia aiheita ja tuotteita, joita sitten pyydämme esittelemään meille, totesi Han-

na Mustajärvi. Viimeksi teemaillan aiheina olivat taide- ja sisustuslasi sekä artesaani Pirkko Joren laaja valikoima ranne-, kaula- ja korvakoruja. Pirkko on suunnitellut ja tehnyt itse kaikki korunsa, joissa hän käyttää maailman-

kuulua materiaalia, Swarovskin kristallia. Innostus korujen tekemiseen syntyi harrastuspohjalta, mikä johti lopulta ammatin hankkimiseen. Artesaaniksi hän valmistui Ikaalisten käsi- ja taideteollisuuslaitoksesta. Sosiaali-

nen ja iloinen Pirkko asuu Parkanossa ja käy markkinointimatkoilla mielellään juuri lähikunnissa. Toki maatalousnaiset osaavat matkustaakin. – Maatalousnäyttely Farmi, teatteri- ja konserttimatkat kuuluvat jokavuotisiin huippuhetkiin. Joskus matkasimme maatalousnäyttelyyn Kirjuriluotoon Poriin linja-autolla ja vastasimme koko ruokahuollosta, muistelee Lempi Erkkilä. Perinteitä kunnioitetaan ja niitä vaalitaan. Kädentaitoja pyritään siirtämään myös jälkipolville, jotta paikalliset ruokareseptit jatkuvat ja vanhat tekotavat säilyvät nuorempien jäsenten hallussa. Tulevaisuus olisi Mustajärven ja Erkkilän mukaan vielä valoisampi, jos mukaan saataisiin nuorempaa väkeä. – Mikäli joku kokee toiminnan omakseen, on lämpimästi tervetullut mukaan. Parikymmentä vuotta puheenjohtajan nuijaa paukutellut Lempi Erkkilä saa jäädä nyt hallituksessa vapaamatkustajaksi, sillä Sirpa Vihola on lupautunut jatkamaan puheenjohtajan tehtävissä. Varapuheenjohtajana toimii Hanna Mustajärvi ja seuran sihteerinä jatkaa Anni Mäki-Korte.

Vanhaa tietoa Parkanon vauvarahasta Ylä-Satakunta Heikki Pettinen

Torstain Ylä-Satakunnassa oli viikon listalla eri kuntien maksamia vauvarahoja. Parkanon kohdalla luki virheellisesti 100 euroa, vaikka oikea summa on 250 euroa, kuten viime tiistain lehdessä kerroimmekin. Viikon lista oli valikoitu Kuntaliiton verkkosivulla olevasta listasta, jossa on lueteltu kaikkien Suomen kuntien muistamiset vastasyntyneille. Lista on päivitetty syksyllä 2012, mutta Parkanon kohdalla on edelleen vanhaa tietoa. Parkano nosti vauvarahan nykyiselleen jo vuodeksi 2009. Koetamme noudattaa entistä tarkempaa lähdekritiikkiä myös Kuntaliiton tarjoamien tietojen suhteen. Kuntaliitolle on jo lähtenyt sähköposti, jossa pyydetään korjaamaan vanhentunut tieto.

Markku Luoma johtaa Pirkanmaan poliisilaitosta Ylä-Satakunta Pirkanmaan poliisilaitoksen poliisipäällikön määräaikaiseen virkasuhteeseen on nimitetty varatuomari, filosofian tohtori Markku Luoma. Hän aloittaa virassa helmikuun ensimmäisenä päivänä ja virkasuhde kestää kuluvan vuoden loppuun. Luomalla on pitkäaikainen kokemus poliisilaitoksen johtamisesta. Hän on toiminut poliisipäällikön tehtävässä 16 vuoden ajan ja nimismiehenä lähes 24 vuotta. Vuodesta 2009 lähtien Markku Luoma on toiminut Keski-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkönä. Markku Luoma on johtanut organisaatiota useassa poliisin hallintorakenneuudistusta koskevassa muutostilanteessa.


8 – Tiistaina 15. tammikuuta 2013

mielipide

Osoite: Mielipidesivu, Ylä-Satakunta, Parkanontie 63, 39700 Parkano Sähköposti: toimittajat@ylasatakunta.fi Puhelin: 443 826 tai 443 823 tai 443 825 tai 443 824 tai 443 827 Faksi: 443 844

Suosittelemme kirjoittamaan omalla nimellä. Nimimerkilläkin voi esiintyä, mutta silloinkin on kirjoittajan liitettävä mukaan nimensä ja osoitteensa. Ne jäävät vain toimituksen tietoon.

sää

Eläkeläisten asia hoidettu? Asetamme työryhmän tutkimaan asiaa. Tämä on tuttu lause nykyhallituksen taholta. Kuinkahan monta työryhmää tämä Kataisen hallituksen ministerit ovat jo asettaneet? Ovatko nämä työryhmät saaneet mitään aikaiseksi, muuta kuin palkkioiden nostot itselleen. Yksi näistä työryhmistä oli Sosiaali- ja terveysministeriön asettama indeksityöryhmä, joka alkoi 1.1. 2012 tutkimaan työeläkeindeksin laskentaperusteita. Tähän työryhmään kuului 26 henkilöä, joista 18 oli vuoden 2012 jokaisena päivänä nimetty työryhmän jäseneksi. Kahdeksan henkilöä oli hieman lyhyemmän ajan mukana tämän vaikean tehtävän parissa. Työryhmän toiminta päättyi 31.12. 2012. Mukana oli asiantuntijoita EK:sta, erityisasiantuntija sekä neuvotteleva virkamies valtiovarainministeriöstä, myös budjettineuvos ja finanssisihteeri samasta ministeriöstä. Sosiaali- ja terveysministeriötä edusti johtaja, finanssisihteeri, hallitusneuvos sekä hallitussihteeri. Asiantuntijan rooleissa toimivat johtaja Eläketurvakeskuksesta, tutkimusneuvonantaja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesta, tutkimuskoordinaattori Palkansaajien tutkimuslaitoksesta, johtaja Työeläkevakuuttajat Tela ry:stä. Kunnallinen työmarkkinalaitos oli edustettuna tutkimuspäälliköllä, SAK:lta mukana oli sosiaaliasioiden päällikkö. Lakimiehet edustivat Akava ry:tä sekä STTK:ta. Varatoimitusjohtaja Suomen yrittäjät ry:stä oli myös mukana niinkuin myös eläkeläisjärjestöistä (Eetu) kaksi järjestöpuheenjohtajaa ja puheen-

momentilta 33.01.01. Kuinka paljon täytyy lääkekuluja ym. menoja kansalaisille lisätä, jotta nämä kaikenmaailman turhien työryhmien palkkiot saadaan maksettua? Varsinkin kun tämänkin työryhmän kokonaisen vuoden pohdinnan tulos oli plus miinus nolla. Eli ei mitään parannuksia eläkeläisten tuloihin, päinvastoin. Tj. Rantalan lausuman mukaan nykyinen indeksijärjestelmä on varmistanut kohtuullisen hyvin totutun toimeentulon säilymisen eläkeaikana. Eläkeläisten toimeentulo on pääsääntöisesti parantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mitähän tämä tj. tällä tarkoittaa? Itse olen ollut nyt kahdeksan vuotta eläkkeellä ja uskallan väittää elinkustannusten nousun syöneen joka vuosi saamani pienet korotukset alta aikayksikön. Tottuuhan sitä sananlaskun mukaan olemaan vaikka aidan seipäänä kun oikein yrittää, vaan eläkeläisenä sekä vieläkin veroja maksavana olen pettynyt työryhmän tulokseen. Eläkeläisjärjestöt jättivät työryhmän loppuraporttiin eriävän mielipiteen. Järjestöjen mukaan palkkatason muutoksen vaikutus tulisi olla 30 prosenttia ja hintatason 70 prosenttia. (Nykyisin 20 ja 80). Tämän työryhmän enemmistö torppasi. Pienipalkkaisiakin ilmeisesti edustava SAK:kin, joka ainakin vielä vuonna 1999 mainosti itseään tv:ssä lauseella SAK – ihmisen asialla, oli eläkejärjestöjen ehdotusta vastaan. Lehtitietojen mukaan vain nämä eläkejärjestöt olisivat muuttaneet tätä suhdetta. Näinhän se on ettei etujärjestöiltä enää minkäänlaista ymmärrystä löydy entisille jä-

”Olen ollut kahdeksan vuotta eläkkeellä ja uskallan väittää elinkustannusten nousun syöneen saamani pienet korotukset alta aikayksikön.” johtaja Valtakunnalliset eläkejärjestöt Venk:ry:stä. Suomen Nuorisotyö Allianssi ry:tä edusti varapuheenjohtaja. Sihteereinä toimivat hallitussihteeri, joka oli myös valmistelija, ekonomisti ja erityisasiantuntija. Tämän työryhmän vetäjänä toimi Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Rantala. Työryhmän aikaansaannos julkistettiin 9.1. 2013 jolloin se luovutettiin sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikolle. Mitä tämä joukko sai vuodessa aikaiseksi? Saivatko he selville minkälaisia indeksejä on käytössä muiden maiden vastaavissa eläkejärjestelmissä? Tämä tehtävä kuului myös osana heidän selvitystyöhön. Löytyikö rajojen takaisista malleista meille varteenotettavaa eläkeläisiä paremmin kurjistavaa eläkejärjestelmää vai miksi mallia täytyi hakea Suomen ulkopuolelta, ihanko vain vertailun vuoksi? Paljonko tämä pohdinta tuli maksamaan? Netistä löytyy tieto että kustannukset maksetaan Sosiaali-ja terveysministeriön

senmaksajille. Työryhmän mukaan eläkejärjestöjen tekemästä mallista hyötyisivät vain nykyiset ja pian eläkkeelle jäävät. Vaan eivätkö juuri nykyiset eläkeläiset ole tätä muutosta vaatimassa. Työryhmän mukaan 1980-luvulla ja sen jälkeen syntyneet olisivat häviäjiä tämän pienen muutoksen johdosta. Silloin kun tämä ikäluokka tulee eläkeikään, kirjoitetaan vuosiluvuksi 2040 tai 2050, edellyttäen että eläkeikä nostetaan jossakin vaiheessa lähemmä seitsemääkymmentä. Kauaskantoisia ovat nykyisten herrojen katsannot. Pahoin pelkään, että tuolloin näitä pulmia ratkotaan Brysselin herrapiireissä, jos tämä sama meno jatkuu, mitä nämä Suomen nykyiset päättäjät harrastavat, Toisaalta, mitäpä nuo suuripalkkaiset neuvokset ja johtajat tietävät meidän oloistamme. Niin kauan kun nämä neuvokset ja ylisuuria tienestejä nauttivat ylijohtajat päättävät eläkeasioistamme, minkäänlaista kohennusta ei eläkkeisiin ole näkyvissä. Tämän työryhmän asettamisen tarkoituksena taisi olla vain harhauttaa eläkeläisiä. Ollaan olevinamme huolestuneita eläkeläisten toimeentulosta mutta ei tehdä mitään parannuksia. Onhan tässä nyt kuitenkin yksi hallitusohjelman mukainen asia käsitelty. Hallitus voi taas syventyä Kreikan olojen parantamiseen, eläkeläisten asia on hoidettu. Kukaan ei pääse sanomaan etteikö asiasta olisi oltu keskusteltu ja oiken kallispalkkainen työryhmä sitä vuoden ajan tutkinut.

Marko Korventausta Karviasta soitti ja päivitteli Parkanon ja Karvian välisen tien huonoa kuntoa. Hän on ollut tien vakituinen käyttäjä vuodesta 2008 asti ja kauhistellut tien puutteellista kunnossapitoa erityisesti tänä talvena. – Ajan väliä 2–3 kertaa viikossa eikä se ole näinä talvina ollut koskaan aikaisemmin niin huonossa kunnossa kuin

anmukaisessa kunnossa. – Sama tilanne tuntuu olevan läpi Suomen. Pääväylät pidetään kunnossa, mutta pieniä teitä ei.

nyt. Urat ovat niin syvät, että viime viikon onnettomuus ei tullut yllätyksenä. – Tiellä pysyminen on niin hirveetä taiteilua, että huh heijaa. Itse ajan aina neliveto päällä. Ilman sitä ei pysy tiellä kahdeksankympin vauhdissa. Korventausta mukaan kaikki autoilijat eivät osaa huomioida olosuhteita. – Yltiöpäitäkin löytyy. Jos ajan 80–90, niin joiltakin löytyy vielä rohkeutta paahtaa ohi, vaikka tie olisi kuinka surkea, hän kertoo. Korventaustan mukaan kunnat ja valtio säästävät väärässä paikassa, kun teitä ei pidetä asi-

Antakaa hautakynttilöiden palaa rauhassa Ikaalislainen soittaja pahoittelee sitä, että omaisen haudalle viedyt kynttilät ovat joutuneet toistuvan ilkivallan kohteeksi. Kirkon vieressä olevan vanhan hautausmaalta vietiin vuo-

Huomenna −10

−6 −9

−7 Parkano

Torstai

Parkano

Perjantai −9

−16 −10

−16 Parkano

Parkano

Suomi tänään Sää on maan etelä− ja keskiosassa poutaista mutta enimmäkseen pilvistä. Pohjoisessa on laajoilla alueilla selkeää. Illasta alkaen heikkojen lumisateiden mahdollisuus kasvaa etelärannikolla. Pakkasta on 5...10, maan pohjoisosassa 10...25 astetta.

Suomi huomenna Etelä− ja lounaisrannikon tuntumassa voi sadella vähän lunta, muuten sää on koko maassa poutaista. Maan keski− ja pohjoisosassa on monin paikoin selkeää. Pakkasta on lounaisrannikolla n. 5, maan keskiosassa n. 10 ja pohjoisessa 15...25 astetta.

Katsaus lähipäivien säähän Sää on torstaina poutaista ja muuttuu selkeämmäksi myös maan eteläosassa, pakkasta on 10...25 astetta. Perjantaiksi Lappiin saapuu hajanaisia lumisateita ja lauhempaa ilmaa luoteesta, muualla maassa on aurinkoista pakkassäätä.

puhelin pirahti

Jouko Ahonen

Parkano

puhelin pirahti Karviantie on luokattomassa kunnossa

Tänään

si sitten jouluna kynttilälyhty ja ripustuskoukku. – Lyhdyn vienyt oli ilmeisesti korvaukseksi jättänyt suklaapatukan haudan toisen lyhdyn sisään, soittaja kertoo. Tänä vuonna samalla haudalla olleet lyhdyt oli jätetty paikoilleen, mutta niissä olleet kynttilät vietiin joulun jälkeen. Lyhtyjen sisältä löytyi ensimmäisellä kerralla voipaketin käärepaperi ja toisella kerralla omena. – Kiusanteko häpäisee hautarauhaa. Miksei kynttilöiden anneta palaa rauhassa, soittaja harmittelee.

toimitus

Jutun arvoinen työ Parkanolainen soittaja kiittää jutusta, joka kertoi Asko Reentien kierrätysmateriaaleista rakentamasta kaapista.

Soittaja oli päässyt seuraamaan rakentamista sen eri vaiheissa ja nähnyt materiaalitkin, joista nikkarointi alkoi. – Se on todellakin lehtiartikkelin arvoinen työ, soittaja kehuu.

näpyt 17233 ■ Ei ennenkää sekoiltu koulujen nimissä, ku oli selvästi kansa-, kansalais- ja yhteis-

koulu! Vanhat nimitykset takaisin!

Kerro mielipiteesi tai ideasi tekstiviestillä. Kirjoita viestin alkuun YSLUKIJA tee välilyönti ja kirjoita viestisi. Lähetä viesti numeroon 17233. Viestin pituus enintään 160 merkkiä, jatkoviesti ei tule perille. Onnistuneesta lähetyksestä saat kuittauksen. Palvelu maksaa 0,95 euroa.

ilmoitukset

tilaukset ja laskutus

Mervi Niemi puh. 443 831

Tarja Nikkola puh. 443 821

asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi

tarja.nikkola@ylasatakunta.fi

Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Sanomalehtien Liiton jäsen.

Parkanontie 63 39700 PARKANO

Puhelin 03 44 381 Telefax 03 443 844 Konttori avoinna ma–pe klo 8.30–16.15. http://www.ylasatakunta.fi toimittajat@ylasatakunta.fi ilmoitukset@ylasatakunta.fi tilaukset@ylasatakunta.fi

Veli-Matti Heinisuo puh. 443 822 tai 040 566 5364

Heikki Pettinen puh. 443 826 tai 050 351 7226

Maarit Lehto puh. 443 827 tai 050 351 7227

Ilmoitushinnat €/pmm (+ alv 24%) Tekstissä ............................. mv 1,13/väri 1,50 3-sivu .................................. mv 1,17/väri 1,54 Tekstin jälkeen..................... mv 1,10/väri 1,47 Takasivu ............................. mv 1,23/väri 1,60 Kuolinilmoitukset ja -kiitokset ................. 1,07 Palveluhakemisto alk. ............................. 0,53

Lea Luodetlahti puh. 443 824 tai 050 351 7224

Mari Kallio puh. 443 825 tai 050 339 8400

Minna Lautamäki puh. 443 823 tai 044 7275 430

(sis. alv 24%) Seuratoiminta..............................0,67 €/pmm Onnittelupalsta (1x30) ............................................. 20,00 € (1x60) kuvallinen ............................ 22.00 € Kierrätysnurkka (1–6 riviä)................. 19,00 € – kestotilaajalle ............................... 10,00 €

Ilmoitusten jättöajat: Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 16. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 16. Ainoastaan pikkuilmoituksia voidaan ottaa vielä ilmestymispäivää edeltävänä päivänä klo 10 saakka.

Kustantaja Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy Päätoimittaja/toimitusjohtaja Veli-Matti Heinisuo Sivunvalmistus Ylä-Satakunta Paino Pirkanmaan Lehtipaino Oy ● Tilaushinnat Kestotilaus kotimaahan 12 kk 79 €, 6 kk 39,50 €. Määräaikaistilaus kotimaahan 12 kk 90 €, 6 kk 57 €, 3 kk 37 €. Tilaus pohjoismaihin 12 kk 96 €. Hinnat sisältävät alv:n 10 % ● Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. © Koskee Ylä-Satakunta-lehden valmistamaa aineistoa.


✗ O H J E L M AT I E D O T Keskiviikko 16.1. TV1

TV2

04.00 Uutisikkuna 05.55 Puoli seitsemän 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Isien sota 10.00 - 10.53 Sydämen asialla (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 - 12.15 Aamusydämellä 12.20 Löytöretkiä maailmaan 12.35 Tohtorit (7) 13.00 Onnellinen ministeri (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Avara luonto: Iso valliriutta 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.08 Sydämen asialla (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historiaa: Sukellusveneellä napajäillä 19.55 Akuutti 20.25 Viking Lotto 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 22.00 Midsomerin murhat (12) 22.46 Midsomerin murhat (12) 23.35 Ulkolinja: Mihin katosivat Haitin rahat? 00.25 Oddasat 00.40 Uutisikkuna

04.00 Uutisikkuna 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.1. 06.52 Hanna Ankka (S) 07.03 Ystävykset (S) 07.09 Sana-Arkku: Perhosten pyynti 07.19 Kasper ja Liisa (S) 07.31 Musapoksi: Monenlaisia autoja 07.36 Ika Oka (S) 07.47 Neppajymykerho 07.55 Martta puhuu (S) 08.19 Viidakkokirja (7) 08.40 Late lammas (S): Kyytiä kontiaiselle (S) 08.50 Pieni runotyttö (7) 09.40 Yle Uutiset Uusimaa 09.50 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 10.00 Yle Uutiset LounaisSuomi 10.10 Yle Uutiset Häme 10.20 Yle Uutiset KeskiSuomi 10.30 Yle Uutiset ItäSuomi 10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.50 Yle Uutiset PohjoisSuomi 11.00 Oddasat 11.15 Uutisikkuna 12.55 Urheilukatu 2 13.20 Sokerileipurin herkut 13.50 Luontoretkellä: Varangin niemimaalla 14.20 - 16.20 Suomen Urheilugaala 16.30 Galaxi

Torstai 17.1.

Ilmari, Ilmo 16.32 - 16.55 Roni Neutroni: Ne tulivat taivaalta, 1/2 (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yle Uutiset minuutissa 18.02 Avot, sinkut ja avikset (12) 18.48 Luonnon ihmeitä 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Ypäjä 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 - 20.54 Putoojat (12) 21.00 Pirunpelto (12) 21.50 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 Keskiviikon ravisuora 22.10 Ääliö ulkomailla 22.55 Ypäjä 23.25 Boardwalk Empire (16) 00.25 Uuden Musiikin Kilpailu 01.15 - 04.00 Uutisikkuna

MTV3 05.30 Aamusää 06.00 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Uutiset 09.40 Mitä tänään syötäisiin? 09.45 Tunteita ja tuoksuja (7) 10.40 Emmerdale (S) 11.10 Emmerdale (7) 11.40 Lääkärit

SUB 09.25 Eastenders (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostos-tv 14.00 Mammanpojat 14.55 Kadonneen jäljillä UK 15.50 Esittelyssä: Pieniä potilaita 15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 16.25 Eastenders (7) 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Suomen surkein kuski 19.00 Miehen puolikkaat (S) 19.30 Tyhjätaskut (7) 20.00 Simpsonit 20.30 Simpsonit 21.00 Kurjat kuppilat USA 22.00 Pelastajat (7) 22.30 Pelastajat (7) 23.00 House (12) 00.00 Smallville (16) 01.00 Simpsonit (7) 01.30 Madventures 02.00 Num3rot (12)

12.35 Ostoskanava 14.05 50 parasta ravintolaa 14.10 Esittelyssä: Pieniä potilaita 14.15 Samaa sukua (7) 15.15 Mitä tänään syötäisiin? 15.20 Miehen paikka (S) 15.50 Tyylivarkaat 16.50 Uutiset 16.55 Suomen ja maailman sää 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.25 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (7) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 45 minuuttia 21.00 C.S.I. (12) 21.55 Viking Lotto ja Keskiviikko-Jokeri 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Myytinmurtajat 23.40 Fringe - rajamailla (16) 00.40 Rillit huurussa (S)

08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut 08.15 Onnea matkaan, Charlie! (7) 08.45 Leila leipoo 09.15 Reissussa lasten kanssa 09.50 Elixir 10.20 Kodikkaasti vuokralla 10.50 Ostosruutu 11.50 Ostosruutu 12.50 Reissussa lasten kanssa 13.25 Elixir 13.55 Kodikkaasti vuokralla 14.25 Leila leipoo 15.00 Inno 15.30 Teinielämää 16.00 Himohamstraajat 17.00 Dr. Phil 18.00 Matkaoppaat 18.30 Nelosen uutiset 18.50 Nelosen sää 19.00 Junior MasterChef 20.00 Tuuri 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Love Guru - Rakkauden ammattilainen 22.50 Nelosen uutiset 23.00 Nelosen sää 23.05 Frasier Nelonen 23.35 Taustapeliä 07.00 Disneyn esikoulu: 00.05 Pirunkaupat Jake ja Mikä-Mikä-Maan 01.05 Hurja painonpumerirosvot dotus 07.25 Disney esittää: 02.05 Perhe on pahin Koukussa 07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit

TV2

04.00 Uutisikkuna 05.55 Puoli seitsemän 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Akuutti 10.00 - 10.53 Sydämen asialla (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 A-studio 12.35 Tohtorit (7) 13.05 Lapseni on minun (7) 14.20 Uutisvuosi 14.30 MOT: Sailaksen kuuliaiset lapset 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Euroopan vapauden hinta 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.08 Sydämen asialla (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Panta kaulassa (12) 19.30 Isien sota 20.00 Kuningaskuluttaja 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio: Talk 22.00 Ulkolinja: Brysselin lobbarit 23.00 Yle Uutiset 23.05 Monk (12) 23.45 Oddasat 00.00 Uutisikkuna

04.00 Uutisikkuna 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.1. 06.52 Bertin ja Ernien suuret seikkailut (S) 06.59 Sukkapyykkiä (S) 07.04 Meidän vauva 07.11 Hupsis (S) 07.19 Katinkontti Remix: SupermerKatti 07.35 Stella ja Sami (S) 07.47 Herää pahvi: Robotti 07.55 Martta puhuu (S) 08.19 Viidakkokirja (7) 08.40 Late lammas (S): Kauhujen talo (S) 08.50 Pieni runotyttö (7) 09.40 Yle Uutiset Uusimaa 09.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 10.10 Yle Uutiset Häme 10.20 Yle Uutiset KeskiSuomi 10.30 Yle Uutiset ItäSuomi 10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.50 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.00 Oddasat 11.15 Uutisikkuna 14.50 Iloa puutarhasta 15.20 Ampumahiihdon mc: Naisten pikakilpailu 17.00 Pikku Kakkonen

18.00 Yle Uutiset minuutissa 18.02 Avot, sinkut ja avikset (12) 18.48 Luonnon ihmeitä 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Ypäjä 20.00 Silminnäkijä: Armahdetut 20.30 Pasila (12) 21.00 Uuden Musiikin Kilpailu 21.50 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 Uuden Musiikin Kilpailu 22.30 Haven (12) 23.15 Ypäjä 23.45 Päätapaus (12) 00.10 - 04.00 Uutisikkuna

MTV3 05.30 Aamusää 06.00 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Uutiset 09.40 Mitä tänään syötäisiin? 09.45 Tunteita ja tuoksuja (S) 10.40 Emmerdale (7) 11.10 Emmerdale (7) 11.40 Lääkärit 12.35 Ostoskanava 14.05 50 parasta ravin-

tolaa 14.05 Jamie Oliverin kotona 14.40 Jamie Oliverin helpot herkut 15.15 Mitä tänään syötäisiin? 15.20 Middle (S) 15.50 45 minuuttia 16.50 Uutiset 16.55 Suomen ja maailman sää 17.00 Kauniit ja rohkeat (12) 17.25 Kauniit ja rohkeat (12) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (S) 20.05 Pomo piilossa 21.00 Mentalist (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Enbuske & Linnanahde Crew 23.20 Atlantiksen uudet salaisuudet

Nelonen 07.00 Disneyn esikoulu: Jake ja Mikä-MikäMaan merirosvot 07.25 Disney esittää: Koukussa 07.50 Disney esittää: Aku

ja kumppanit 07.55 Chuckin ja ystävien seikkailut 08.10 Onnea matkaan, Charlie! (7) 08.40 Leila leipoo 09.10 Reissussa lasten kanssa 09.50 Elixir 10.20 Kodikkaasti vuokralla 10.50 Ostosruutu 11.50 Ostosruutu 12.50 Luksusmammat 13.20 Elixir 13.50 Sisustuskaksoset 14.20 Leila leipoo 14.55 Inno 15.25 Teinielämää 15.55 Himohamstraajat 17.00 Dr. Phil 18.00 Matkaoppaat 18.30 Nelosen uutiset 18.50 Nelosen sää 19.00 Junior MasterChef 20.00 Pelkokerroin 2.0 (12) 20.57 Keno 21.00 Pelkokerroin 2.0 (12) 22.00 Falling Skies (16) 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Pirunkaupat 00.45 Big Love 01.55 Lost (16) 02.50 Perhe on pahin

FEM 07.00 Min Morgon 08.30 SVT:n ohjelmaa 16.55 Kumparetytöt 17.20 Herra W (S) 17.25 Urheilevat norjalaiset 17.55 TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Kamomilla-noita 18.30 Kapteeni Sapelihammas - merten kuningas (S) 18.45 Kaksoiselämää (S) 19.00 Aamusta iltaan 19.30 TV-nytt 20.00 Magnus, Petski ja totuus 20.30 Tanskalainen maajussi 21.00 Lillemorin tarina (12) 21.59 TEEMA 04.00 Teematieto 17.00 - 17.53 Tiededokumentti: Liha- TV-nytt 22.00 Popkalaset 2012 23.00 SVT:n ohjelmaa vaakin lihavampi 18.00 Prisma Studio 18.30 Ikkunoita avaruuteen 19.00 Donna Leon: Kuolema väärissä vaatteissa (12) 20.30 Miten

Sub 09.25 Eastenders (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostos-tv mentti: Ylipainoinen USA 22.10 Kino Suomi: Poron hahmossa pitkin 14.00 Piilokamera 14.25 Bill Engvall Show 14.55 Pomo piilossa taivaankaarta 23.38 - 04.00 Teematieto 15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 16.25 Eastenders (7) 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Myytti valkoisesta kauneudesta 19.00 Fem 07.00 Min Morgon 08.30 SVT:n ohjelmaa 16.20 5 minuuttia 16.25 Miehen puolikkaat (S) 19.30 Isän tyttö (7) 20.00 Simpsonit 20.30 Kapteeni Sapelihammas - merten kuningas (S) 16.40 KaksoiseläSimpsonit 21.00 Dieetit vaihtoon! 22.00 Nikita (12) 23.00 House mää (S) 16.55 Muotokuvassa : Ulla-Lena Lundberg 17.25 Tanska(12) 00.00 Dollhouse (16) 01.00 Smallville (16) 01.55 Simpsonit (7) lainen maajussi 17.55 TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Vaahteramäen 02.25 Num3rot (12) Eemeli 18.30 Mille (7) 19.00 Aamusta iltaan 19.30 TV-nytt 19.55 Obs debatt 20.30 Mette ja James - keittiön voimakaksikko 21.00 Teema 04.00 Teematieto 16.55 Pariisi, taiteen mekka 17.55 TiededoHertzböle : Aamukankeutta 21.30 Toimittaja tapahtumien keskellä kumentti: Universumin ihmeitä 18.45 Candlefordin postineiti (7) 22.00 TV-nytt 22.02 Dok: Olen nyt nainen 23.00 SVT:n ohjelmaa 20.00 Prisma Studio 20.30 Ikkunoita avaruuteen 21.00 Tiededoku-

Perjantai 18.1.

Lauantai 19.1.

TV1

TV2

04.00 Uutisikkuna 05.55 Puoli seitsemän 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Suomi on ruotsalainen 10.00 - 10.53 Sydämen asialla (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 A-studio: Talk 12.35 Tohtorit (7) 13.05 Runon kuningas ja muuttolintu (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Kiehtova maailma: Palin Brasiliassa 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.08 Sydämen asialla (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Vera Stanhope tutkii (12) 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio: Stream 21.30 Strada 22.00 Inhimillinen tekijä 22.50 Yle Uutiset 22.55 Riutuvat romantikot (12) 23.50 Oddasat 00.05 Eurojackpot 00.10 Uutisikkuna

04.00 Uutisikkuna 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.1. 06.52 Possu Pallero (S) 07.03 Noksu (S) 07.09 Lulu kilpikonna (S) 07.23 Anton Siilinen ratkaisee (S) 07.35 Nyt mennään!: Luistelua 07.42 Hupsu pikku pupunen (S) 07.47 Herää pahvi: Bändi 07.55 Martta puhuu (S) 08.19 Viidakkokirja (7) 08.40 Late lammas (S): Omenavarkaat (S) 08.50 Pieni runotyttö (7) 09.40 Yle Uutiset Uusimaa 09.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.00 Yle Uutiset LounaisSuomi 10.10 Yle Uutiset Häme 10.20 Yle Uutiset KeskiSuomi 10.30 Yle Uutiset ItäSuomi 10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.50 Yle Uutiset PohjoisSuomi 11.00 Oddasat 11.15 Uutisikkuna 12.35 Uuden Musiikin Kilpailu 13.23 Uuden Musiikin Kilpailu 13.50 Ulkosuomalaisen tarina Kiinassa

elämme vuonna 2020? 21.00 Suomensukuiset 30 päivässä 21.45 Kino: A Serious Man (12) 23.30 King of Kong 00.50 - 04.00 Teematieto

TV1

Toni, Anton

Laura 14.20 Tuntematon Norja 14.50 Luontoretkellä: Maja mukavuuksilla 15.20 Ampumahiihdon mc: Miesten pikakilpailu 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yle Uutiset minuutissa 18.02 Lumilautailun MM 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Ypäjä 20.00 Pressiklubi 20.30 Isot ja pienet (7) 21.00 Tartu Mikkiin 21.50 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (16) 22.47 Lumilautailun MM 23.15 Ypäjä 23.45 Pasila (12) 00.10 Bored to Death (12) 00.35 - 04.00 Uutisikkuna MTV3 05.30 Aamusää 06.00 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Uutiset 09.40 Mitä tänään syötäisiin? 09.45 Tunteita ja tuoksuja (7) 10.40 Emmerdale (S) 11.10 Emmerdale (7) 11.40 Lääkärit

SUB 09.25 Eastenders (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostos-tv 14.00 Daltonit (S) 14.25 Daltonit (S) 14.55 Masterchef USA 15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 16.25 Eastenders (7) 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Dieetit vaihtoon! 19.00 Miehen puolikkaat (S) 19.30 Middle (S) 20.00 Simpsonit 20.30 Simpsonit 21.00 American Pie Presents: Beta House (16) 22.45 Madventures 23.20 C.S.I. Miami (16) 00.20 Entourage (16) 00.50 30 Rock (S) 01.20 Elämää Philadelphiassa

12.35 Ostoskanava 14.05 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste 14.10 Menestyksen takana - Sinebrychoffin tarina 15.15 Mitä tänään syötäisiin? 15.20 Tucsonin veljekset (7) 15.50 Pomo piilossa 16.50 Uutiset 16.55 Suomen ja maailman sää 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (7) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (S) 20.05 Korkojen kera 21.00 C.S.I. Miami (16) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 - 22.35 Tulosruutu 22.45 Flight of the Phoenix - aavikkolento (12) 01.00 - 02.00 Menneisyyden haamut (12)

Nelonen 07.00 Disneyn esikoulu: Jake ja Mikä-MikäMaan merirosvot 07.25 Disney esittää:

Koukussa 07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 07.55 Chuckin ja ystävien seikkailut 08.10 Vaaleanpunainen pantteri 08.20 Onnea matkaan, Charlie! (7) 08.50 Leila leipoo 09.20 Luksusmammat 09.50 Elixir 10.20 Sisustuskaksoset 10.50 Ostosruutu 11.50 Ostosruutu 12.50 Luksusmammat 13.20 Elixir 13.50 Sisustuskaksoset 14.20 Leila leipoo 14.55 Inno 15.25 Teinielämää 15.55 Himohamstraajat 17.00 Dr. Phil 18.00 Eläintenpelastustiimi 18.30 Nelosen uutiset 18.50 Nelosen sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of Finland 21.25 Keno 21.30 Elokuva: Good Luck Chuck (16) 23.30 Nelosen uutiset 23.40 Nelosen sää 23.45 SM-liigan huippuhetket 23.50 Elokuva: Tideland (16) 02.15 Villa Helena (12) 03.15 Perhe on pahin

His All Stars 1993 19.00 - 19.54 Historia: Meksikon vallankumous 20.00 Suomensukuiset 30 päivässä 20.45 Musiikin muisti : Loitsusta kehtolauluun 21.00 Kuninkaittemme jäljillä 22.00 Kino: Delirious (12) 23.45 - 00.15 Näin se tehtiin: Big Lupu 01.55 - 04.00 Teematieto

FEM 07.00 Min Morgon 08.30 SVT:n ohjelmaa 16.20 Mille (7) 16.50 Mette ja James - keittiön voimakaksikko 17.20 Obs debatt 17.55 TV-nytt 18.00 BUU-perjantai 18.30 Muotokuvassa : Lars Huldén 19.00 Aamusta TEEMA 04.00 Teematieto 17.10 Tanskalaisarkkitehtien koteja 17.40 - iltaan 19.30 TV-nytt 20.00 Kirjaohjelma: Kirjoja vankilasta 20.30 Metsän19.00 Elävä arkisto: Remu Aaltonen 65 vuotta 17.40 Showtime: Hurriganes haltijan valtakunnassa 21.00 SVT:n ohjelmaa Tukholmassa 18.00 Remu Aaltonen 18.15 Q ja tähdet: Remu Aaltonen &

TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Kiehtova maailma: Palin Brasiliassa 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen aamu-tv 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 YleLeaks 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Opettaja ohjaimissa (7) 12.00 A-studio: Stream 12.30 Pyhiinvaellus 13.00 - 13.55 Dokumenttiprojekti: Naisten oikeus 14.00 Tuhat metriä norjalaista luontoa 14.25 Strada 14.55 Akuutti 15.25 Hercule Poirot: Murhenäytelmä (7) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.05 Rakkautta ja riitasointuja (7) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Toisenlaiset frendit 18.45 Avara luonto: Iso valliriutta 19.35 Ryhmä Pullman (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Lotto 20.51 Urheiluruutu 21.15 YleLeaks 21.30 Uutisvuoto 22.00 Valaistunut (16)

Heikki, Henri, Henna

22.30 Komisario Frost (16) 17.45 Pressiklubi 00.10 Uutisikkuna 18.15 Ravisuora 19.00 Yle Uutiset 19.10 Urheiluruutu TV2 19.25 Yle Uutiset sää 04.00 Uutisikkuna 19.30 Suomen Urheilu07.45 Pikku Kakkonen gaala : Backstage 07.46 Nimipäiväonnittelu: 20.20 Lumilautailun WST 19.1. 20.50 Kahden keikka (12) 07.48 Kaapo: Kaapo (S) 21.50 Yle Uutiset 08.12 Olipa kerran... : 21.55 Urheiluruutu Kolme merenneitoa 22.05 Lumilautailun WST 08.18 Anniina Ballerina 22.50 Pikaluistelun maail(S) mancup 08.47 Babar ja Badun 23.45 Punainen paroni seikkailut (S) (12) 09.00 Galaxi 01.50 The Wire (16) 09.05 Sherlock Jakki: 02.45 - 04.00 Uutisikkuna Sherlock Jakki (S) MTV3 09.19 Late lammas (S): 08.00 Palomies Sami (S) Lampola lietsussa (S) 08.10 Puuha-Pete (S) 09.28 - 09.55 Galaxi:: 08.25 Hirviöallergiaa (S) Lentismestari 08.55 Kasper (S) 10.00 Pikkukarhun tari09.20 Winx-klubi (S) noita (S) 09.50 Pokémon (7) 10.25 Tartu Mikkiin 10.15 Unelmien pallo11.15 Haavi auki kerho 11.30 Lumilautailun WST 10.45 Ostoskanava 12.35 Ampumahiihdon 11.15 Uuden MTV3 Total mc: Naisten takaa-ajo -paketin ohjelmistossa 13.15 Peliuutiset 11.20 Karvinen (S) 13.35 Ravisuoran vihjeet 11.50 Salatut elämät (S) 13.45 Islannista maailman 12.20 Salatut elämät (S) huipulle: Helga Margrét 12.50 Salatut elämät (7) 14.10 Ypäjä 13.25 Alppihiihdon maail14.40 Ypäjä mancup: Wengen 15.09 Ypäjä 15.00 Andreas Romar 15.38 Ypäjä Menestyksen jano 16.10 Ampumahiihdon 15.25 Uuden MTV3 Total mc: Miesten takaa-ajo -paketin ohjelmistossa 16.55 Nic Hamiltonin 15.30 Yhdistetyn maailralliunelma mancup: Seefeld

SUB 12.00 Futurama 12.30 Futurama 13.00 Futurama 13.30 Futurama 14.00 Kreisiä menoa 14.30 Lemmenhaasteet (7) 15.00 Tanssien tähtiin 16.00 Kaiken maailman kampaamot 17.00 Jamie Oliverin Amerikan herkut 18.00 Myytti valkoisesta kauneudesta 19.00 Tamara Ecclestone - formulakuninkaan megatytär 19.55 Nuoret, laiskat ja tyhmät 21.00 10000 B.C. (12) 23.10 Miami Vice (16) 00.10 Grimm (16) 01.10 Sons of Anarchy (16) TEEMA 04.00 Teematieto 14.55 Japania Erinin kanssa 15.20 Kosketuksessa: 22 Pistepirkko 16.20 Tiededokumentti: Ylipainoinen USA 17.30 Historia: Matkustaja-alus merisodassa 18.15 Sairaan kaunis elämä (12) 19.00 Dietrich Fischer-Dieskau: Syksyinen matka 20.45 Musiikin muisti

17.10 Pilanpäiten 17.20 Piilokamera 17.50 Top Gear 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.30 Putous 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 - 22.30 Tulosruutu 22.40 Lotto ja Jokeri 22.45 Selviytyjät 23.40 Rush Hour (16) 01.35 - 02.35 Hyvässä uskossa (12) NELONEN 09.00 Start! 09.30 Matkaoppaat 10.00 Matkaoppaat 10.30 Matkaoppaat 11.00 Matkaoppaat 11.30 Lentokenttä 12.00 Lentokenttä 12.30 Lentokenttä 13.00 Lentokenttä 13.30 Koirakouluttaja Tanja Karpela 14.00 Salattu teinielämä 15.00 Waverly Placen

velhot (7) 15.30 Paluu lukioon 16.00 Suhdekoukerot 16.30 Vaaleanpunainen pantteri 16.35 Vaaleanpunainen pantteri 16.45 Elokuva: College Road Trip (S) 18.30 Nelosen uutiset 18.50 Nelosen sää 19.00 Vaaleanpunainen pantteri 19.10 Elokuva: Hot Rod (12) 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Mustanaamio (12) 23.10 Nelosen uutiset 23.20 Nelosen sää 23.25 SM-liigan huippuhetket 23.30 Totuuden miekka 00.30 Elokuva: Haute Tension - kiihtyvää kauhua (18) 02.20 Perhe on pahin

Punainen paroni Sotaelokuva ensimmäisen maailmansodan saksalaisesta lentäjä-ässästä Manfred von Richthofenista. TV2 klo. 23.45

: Rekilaulu 21.00 - 00.50 Teemalauantai goes DocPoint 21.00 Marina Abramovic: The Artist is Present 22.40 Vodkatehtaan tyttö 23.40 Omaa luokkaansa 00.50 - 04.00 Teematieto FEM 07.00 SVT:n ohjelmaa 13.25 Mistä morsian sikhille? 13.55 Norjan öljyjuhlat 14.25 Magnus, Petski ja totuus 14.55 Hertzböle : Aamukankeutta 15.25 Toimittaja tapahtumien keskellä 15.55 Suunvuoro 16.25 Heiki - suomalaismetsien sisupussi 16.55 Kaverien kesken (7) 17.55 TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Hiiri tuli taloon! 18.30 Megafoni 19.00 Tohtori Åsa 19.30 TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.50 Ennen mikään ei ollut paremmin 20.20 Annen ruokavieraat 20.50 Unohtuneet rikokset 21.00 SVT:n ohjelmaa


10 – Tiistaina 15. tammikuuta 2013

www.ylasatakunta.fi

Parkanon kaupunki

Lämpimiä herkkuja talveen

Parkanon kaupungin perusturvalautakunta julistaa haettavaksi viimeistään 29.1.2013 klo 15.00 mennessä

Ylä-Satakunta

Katso tarkempi ilmoitus www.parkano.fi/ajankohtaista tai mol.fi

AVOHOIDON ESIMIEHEN VIRAN, GERONOMIN TOIMEN vanhustyöhön, TERVEYDENHOITAJAN JA LÄHIHOITAJAN TOIMET

Maarit Lehto

Ylä-Satakunnan verkkosivuilla julkaistavaksi otetaan vastaan reseptejä, jotka lukijat ovat kokeneet hyviksi. Resepti voi olla itse kehitelty, sulavasti muunneltu tai kaverilta kiertoon saatu. Reseptejä voi lähettää osoitteeseen maarit.lehto@ylasatakunta.fi. Resepteistä osa on julkaistu aikaisemmin lehdessä, kuten tämä kihniöläisen Caterina Gentili-Kivistön munakoisoista, tomaateista ja mozzarellasta koottu herkku. Munakoisot uunissa 1. Munakoiso, pihvitomaatit ja mozzarella viipaloidaan. 2. Munakoisoviipaleet paistetaan pannulla ilman rasvaa kullanruskeiksi.

Parkanossa 10.1.2013

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelujen

VUOSIAVUSTUKSET 2013 julistetaan haettavaksi seuraavasti KULTTUURI- JA NUORISOPALVELUT x Perusavustus kulttuuri-, nuoriso- ja raittiusjärjestöille toiminnan tukemiseen ja kehittämistyöhön LIIKUNTAPALVELUT x Perusavustus seurojen ja liikuntatoimintaa harjoittavien yhdistysten tukemiseen ja kehittämistyöhön 1. Munakoiso, tomaatti ja mozzarella sopivat hyvin yhteen.

3. Munakoisot nostetaan leivinpaperin päälle uunipannulle. Päälle tomaatti- ja mozzarellaviipale.

4. Maustetaan suolalla ja pippurilla. Päälle toinen kerros munakoiso-, tomaatti- ja mozzarellaviipaleita.

Murros-konsertti tarjoaa suuria tunteita Karvia Tiina-Kaisa Aro-Heinilä (huilu) ja Outi Jussila (piano) konsertoivat torstaina Karvian valtuustosalissa. Konsertti alkaa kello 19. Konsertti vie kuulijan viime vuosisadalle, aikaan jolloin maailmanlaajuisesti tapahtui suuria muutoksia. Tuon ajan musiikin kirjo on laaja ja perinteisyys murtui myös siellä. Duuri-molli-tonaliteetin rinnalle tuli uusia sävellystekniikoita, monipuolista rytminkäsittelyä ja hyvin persoonallisia tyylejä. Torstaina valtuustosalin

konsertti avataan Frank Martinin Balladella, joka sävellettiin vuoden 1938 Münchenin huilukisoihin, jotka kuitenkin jouduttiin natsi-Saksan tapahtumien vuoksi perumaan. Teos henkii oman aikansa suuria, ahdistavia ja pelonsekaisia tunteita. Toinen esitettävä teos, Siegfrid Karg-Elertin Chaconne, vie kuulijan kepeämpiin vuosiin, n. 1910-20- luvuille, tarkkaa tietoa teoksen julkaisuajankohdasta ei ole. Soolohuilukappale perustuu neljän sävelen teemaan, jota varioidaan hyvin brechtmäiseen tyyliin.

oa ! Huollamme sähköverkk Hyvä maanomistaja ja sähkönkäyttäjä! Isonkyrön Raivauspalvelu suorittaa tammi- ja helmikuun aikana Leppäkosken Sähkö Oy:n toimeksiannosta turvallisuusmääräysten mukaista ja vikoja ennaltaehkäisevää johtokatujen raivausta ja reunapuiden poistoa Parkanossa Alaskylän ja Yliskylän alueilla. Raivauksessa poistetut puut ja oksat jäävät maanomistajan käyttöön. Raivausta koskeviin tiedusteluihin vastaa aluepäällikkö Juhani Haavisto puh. 03 4503 321.

PL 1, 39501 IKAALINEN Puh. 03 450 31, vikailmoitukset 03 450 3333

K I E R R Ä. T YS N. U R K K A MYYDÄÄN

OSTETAAN

SEKALAISET

www.ylasatakunta.fi Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa. Tiedustelut puh. 44 381 Edullinen ilmoituspaikka: 1– 6 riviä 19 €, kestotilaajan etuhinta 10 €. Laskutuslisä 4,34 €.

Myydään Kia Carnival 2,9 D EX, tilaauto vm. 2007, aj. vain 68 tkm, virheetön. Puh. 045 269 7696.

Perusturvalautakunta

Konsertin lopuksi kuullaan venäläisen Sergei Prokofjevin Sonaatti D-duuri Op. 94, joka sävellettiin vuonna 1944 Neuvostoliitossa. Prokofjevin omalaatuista tyyliä merkkaa klassinen lyyrisyys, johon sekoittuu nerokkaita kromaattisia käänteitä. Aro-Heinilä ja Jussila ovat työskennelleet yhdessä useita vuosia, sekä klassisen että kevyen musiikin parissa. Nyt kuultava konserttikokonaisuus on osa Aro-Heinilän Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiaan suorittamaa A-kurssitutkintoa. PARKANO Parkanontie 45 puh. 010 228 4350

Yleisesittely OK-TALO Parkano, Yrjönkatu 14 4 h, k, s, var., autokatos Huoneistoala n. 100 m2, kerrosala n. 114,5 m2. Kun arvostat puulämmitystä keskuslämmitteisessä ok-talossa ja turvallista asuinympäristöä päättyvän kadun varrella metsäisen puistoalueen vieressä, tässä sinulle toiveittesi täyttymys. Talossa uusittu käyttövesiputket ja kattila varaajineen. Takan rakentamiseksi oh:n lattiassa varaus. Pihassa tilava talousrakennus, leikkimökki ja maakellari. Tontti 1200 m2. Velaton hinta 115.000 €. Esittely la 19.1.2013 klo 12.00–13.30.

www.skv.fi SKV Kiinteistönvälitys Oy Parkanontie 45, 39700 Parkano puh. 0400 806 436, 010 228 4350 www.skv.fi

Vuokrattavana

LIIKETILAA

Karvian keskustassa. Yht.otot iltaisin puh. 040 572 5200 /Merja Holkko

5. Paistetaan 190–200 astees-

2.

Päälle oliiviöljyä ja pestoa maun mukaan.

3.

sa.

Seuratoimintaa Pohjois-Kihniön Metsästysseura ry:n vuosikokous on 9.2.2013 klo 17 alkaen Kihniön Säästöpankilla. Johtokunnan kokous ennen vuosikokousta klo 16 alkaen. Tervetuloa. Johtokunta

Perusavustushakemuksia on saatavana kaupungintalon neuvonnasta, sivistys- ja vapaa-aikaosastolta sekä internetistä www.parkano.fi/docs/lomakkeet/vapaa-aika/Perusavustushakemus.pdf Hakemuksen liitteeksi on laitettava vuoden 2012 toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013. Kohdeavustuksia voi hakea pitkin vuotta mm. koulutukseen, valmennukseen tai yksittäisiin tapahtumiin. Hakemuksen tueksi on liitettävä selvitys kohdeavustuksen käyttötarkoituksesta.

Perusavustushakemukset on toimitettava to 21.2.2013 klo 15 mennessä Parkanon kaupungintalolle os. Parkanon kaupunki, sivistyslautakunta/vapaa-aikatoimi, PL 14, 39701 Parkano. Kohdeavustushakemukset toimitetaan suoraan sivistysjohtajalle. Tiedustelut: sivistysjohtaja Harri Hiitti, puh. 044 7865 501, harri. hiitti@parkano.fi

KUULUTUS MRL 128 §

KihU. Sarjahiihdot keskiviikkoisin pururadalla klo 18.30, ilm. alk. klo 18. Vuoroviikoin vapaa ja perinteinen tyyli. Sarjoja kaikille. Ke 16.1. aloitus vapaalla hiihtotavalla. Pakkasraja -15 °C. Tervetuloa kaikki mukaan hiihtämään. Hiihtojaosto

Ylä-Satakunnan sos.dem. ry:n kuukausikokous Sakkilassa su 20.1.2013 klo 17. Johtokunta kokoontuu klo 16. Ajankohtaisista asioista kertomassa kansanedustaja Hanna Tainio. Valtuusto- ja luottamushenkilöasiat käsitellään. Kaikki kiinnostuneet tervetuloa. Kahvitarjoilu. Johtokunta

Kovesjoen erämiehet ry:n talvikokous Kovesjoen kylätalolla 27.1.2013 klo 14. Käsitellään talvikokoukselle kuuluvat asiat. Lisäksi käsitellään: Valitaan tulevan metsästyskauden hirvieläinten jahtipäälliköt. Johtokunta kokoontuu samassa paikassa klo 12. Johtokunta Vuoden 2012 saalisluettelot sihteerille tekstiviestillä numeroon 040 751 6648 viimeistään 21.1.2013. Koillis-Karvian metsästysseura ry:n vuosikokous pidetään Tervatuvalla pe 25.1.2013 klo 19.30. Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat sekä seuran sääntöjen päivitys ajan tasalle. Lopuksi katsaus Tervatupa-hankkeeseen. Johtokunta kokoontuu klo 18. Johtokunta

Parkanon kaupungin rakennusvalvontatoimistoon on jätetty alla mainittu maisematyölupahakemus puunkaatoon. Hakijana on Parkanon kaupunki, PL 14, 39700 PARKANO. Parkanon kaupunki suorittaa harvennushakkuuta omistamillaan tonteilla ja puistoissa, seuraavilla alueilla: Haapanen: Puistoalueet Asemankadun ja Käenmäentien välissä, Asessorinkujan päässä ja sekä rakentamattoman Ruokosenkujan alueella. Parkanonkylän kiinteistöt Lampisenkana 4:378, Lähdemäki 5:126, Peltoranta 5:251 ja Viertola 5:124 . Kallio: Kalliokivenpuisto; Heinosentien, Korvenahteenkadun ja Kuruntien välissä, sekä puisto-alue Korvenahteenkadun varrella rajoittuen kortteliin 4062. Parkanonkylän kiinteistö Kalliokivenpuisto 84:0 ja Kallion kaupunginosan puistot 9903-1. Puistoalueet Parkanontien, Heittolankadun, Hahkamäentien ja Kuruntien välissä. Heittolankylän kiinteistöt Koivukangas 2:180, Kumpula 2:37, Pahkateollisuus 3:44, Riinanmetsä 1:171 ja Kallion kaup.puistot 9903-1. Kaikupuisto Viertokujan ja Mannerheimintien välissä, sekä puistokaitale Viertokujan päässä. Parkanokylän kiinteistö Väinölä 62:61. Pahkala: Koivukadun ja Leppäkadun välissä ja päässä sijaitsevat puistokaitaleet, rajoittuen korttelin 5030 rivitalotontteihin. Heittolan kylän kiinteistöt Kuivanen 2:158 ja Elomaa 2:157. Pentti: Puistoalue Pentintien ja Vaasantien kulmauksessa. Parkanonkylän kiinteistöt Raiskio 5:216 ja Pala 5:58. Teollisuustontti-alue Karviantien varressa vastapäätä Vanhatalontien risteystä. Parkanonkylän kiinteistö Jullenmäki 2:158. Vatunen: Mekespuisto Kaskenkadun ja Vanhatalontien välissä, Allinpuisto Vanhatalontien varrella rajoittuen Karhulankatuun. Öykärinpuisto Vanhatalontien, Jokiharjunkadun, Ailinkujan ja Riihihalmeentien välissä sekä rakentamattomat tontit Ailinkujan varrella. Parkanonkylän kiinteistöt Uusi-Vatunen 1:110, Tontti 9 1:76, Tontti 10 1:77, Alaskylän tilat Jokiharju 2:20, Mekesmaa 3 2:49, Tontti 9 2:29, sekä Vatusen kaupunginosan tontit 6011-1, 6018-4, 6 ja 8. Viinikka: Majakkapuisto, Majakkakadun, Urhonkadun ja Riihikadun välissä, rajoittuen Viinikkajoen ranta-alueeseen. Parkanonkylän kiinteistö Majakkamäki 8:309. Leijonapuisto, Aureentien ja Rantakadun kulmauksessa, Viinikkajoen rannalla. Parkanonkylä, Koskinen 8:115, Laurila 8:114, Laurila 2 8:137. Edellä mainittu maankäyttö- ja rakennuslain mukainen maisematyölupahakemus on nähtävänä Parkanon kaupungin rakennusvalvontatoimistossa 15.1.2013 – 29.1.2013, kaupungintalo III-kerros. Lisätietoja asiasta antaa Parkanon kaupungin puistotyönjohtaja Elisa Simola puh. 044 7865 671 tai rakennustarkastaja Pertti Huhtala puh. 044 7865 651. Niitä joiden etua tai oikeutta hakemus saattaa koskea, kehotetaan jättämään huomautus kirjallisena Parkanon rakennusvalvontatoimistoon yllä mainitun ajan kuluessa osoitteella: Parkanon kaupunki, rakennusvalvontatoimisto, PL 14, 39701 PARKANO. Parkano 14.1.2013 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA


Tiistaina 15. tammikuuta 2013 – 11

Karaten alkeiskurssi

Sanomalehdet

Deadline

ůŽŝƚĂ ŵŽŶŝƉƵŽůŝŶĞŶ ŚĂƌƌĂƐƚƵƐ x x x x x

Aikaraja, määräaika, takaraja.

dƌĞĞŶŝć͕ ŝƚƐĞƉƵŽůƵƐƚƵƐƚĂ ũĂ ŝƚƐĞŶƐć ǀŽŝƩĂŵŝƐƚĂ ,ĂƌũŽŝƚƵŬƐĞƚ ƵƌŚĞŝůƵƚĂůŽůůĂ Ɵ ŬůŽ ϭϵ͘ϬϬʹϮϬ͘ϯϬ ũĂ <ƵŶŶŽŶWĞƐƟƐƐć ƉĞ ϭϴ͘ϬϬʹϭϵ͘ϯϬ͘ KƚĂŵŵĞ ƵƵƐŝĂ ŚĂƌƌĂƐƚĂũŝĂ ŵƵŬĂĂŶ ƚĂŵŵŝŬƵƵŶ ůŽƉƉƵƵŶ ƐĂĂŬŬĂ ĂůŬĂĞŶ Ɵ ϭϱ͘ϭ͘ /ŬćƌĂũĂ ϭϯ ǀƵŽƩĂ͘ <ĞǀćƚŬĂƵƐŝ ϵϬ͕ϬϬ Φ͘ sĂůŵĞŶƚĂũĂ :ƵŚĂ dƵŽŵŝŶĞŶ Ϭϰϰ ϳϴϲ ϱϮϮϭ͕ ŬĂŵƉƉĂŝůƵĂ ǀƵŽĚĞƐƚĂ ϭϵϴϵ͘

Ilmainen terveys-/tietopaketti Parkanon Op:n kerhohuone to 17.1. klo 17. Uutta ja viimeistä tutkimustietoa ruoasta, lääkkeistä ym. Luennoitsija Erik Tiainen Ruotsista Ilmainen tarjoilu Tervetuloa

HAPKIDO

Karvian kunta

Uusia harjoittelijoita otetaan mukaan Parkanon Pontevan talolla perjantaina 18.1. klo 19.00 - 20.30 ja sunnuntaina 20.1. klo 15.00 - 16.30. Tervetuloa!

HUILU- JA PIANOKONSERTTI ”MURROS” Karvian kunnantalon valtuustosalissa to 17.1. klo 19.00

Lisätietoja: Puh. 050 343 5283 / Janne

Tiina-Kaisa Aro-Heinilä, huilu ja Outi Jussila, piano. Konsertti on osa Tiina-Kaisan Turun ammattikorkeakoulun taideakatemiaan suoritettavaa A-kurssitutkintoa.

Ikäraja 8 vuotta. Junnuille ja aikuisille on omat ryhmät.

WWW.TAISTELIJA.COM

TERVETULOA ! Vapaa pääsy

Tulevat teemat To 24.1. Autot, liikenne Teema-alennus

KKI-Kuntokimaran kuntosalitunnit alkavat jälleen

– 20 %

Tulossa Art Festivo to 7.3.

* Liikuntaa iloksi ja elämäntavaksi * TERVETULOA!

Kihniön terveyskeskuksen fysioterapian

VESILIIKUNTARYHMÄT keväällä 2013 1. Tiistairyhmä tiistaisin klo 13.00. 2. Työikäisten TULE-ryhmä tiistaisin klo 18.00 3. Varttuneiden naisten ryhmä keskiviikkoisin klo 10.00 4. Kihniöläisten sotaveteraanien ryhmä keskiviikkoisin 13.00 Kaikki ryhmät alkavat viikolla 4. (22.–23.1.) ja kokoontuvat 12 kertaa. Osallistumismaksu 36,00 € (veteraaneille maksuton). Ryhmiin otetaan 15 henkilöä.

Kihniön Kettukallion koululla ti 22.1. ja ke 23.1. klo 19.00–21.00 2,5 e/ hlö/ kerta Ilmoitt. ja lisätiedot Tarja Mantere puh. 040 351 8240 tai mainos.gazelle@saunalahti.fi

Kihniön kunta

Parkanontie 63, 39700 PARKANO Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 ilmoitukset@ylasatakunta.fi www.ylasatakunta.fi

Ilmoittautumiset ja lisätiedot fysioterapeutti Saku Honkilahti, p. 044 754 1408, parhaiten tavoittaa tiistaista torstaihin klo 8–9 tai sähköpostilla saku.honkilahti@kihnio.fi .

Olemme kaupunkitoimituksessa 18.1. saakka entisen Parkanon Kirjakaupan tiloissa osoitteessa Parkanontie 47. x toimittajia tavattavissa klo 8.30-16.15 x asiakaspalvelu tavattavissa ke-pe klo 8.30-16.15 Tule tutustumaan toimittajan työhön: x tiistaina klo 10-11 toimitus pitää kokouksen tulevan lehden sisällöstä, olet tervetullut seuraamaan x keskiviikkona klo 14 voit seurata toimittajaa työssään, Veli-Matti Heinisuo haastattelee pakinoitsijaparia Iso-Ahjo & Halla-Vei x torstaina klo 10-11 toimitus pitää kokouksen tulevan lehden sisällöstä, olet tervetullut seuraamaan

Parkanontie 63, 39700 PARKANO. Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 ilmoitukset@ylasatakunta.fi www.ylasatakunta.fi

Tempauk sella h x käynn aluamme: istää YläSatakunn 80-vuotis an ju h la vuoden x tehdä tutuksi uu sia verkko x vaihta sivujamm a ajatuks e ia kävijöid rauhassa en kanss asiasta k a kaikessa uin asias ta Muita hyviä syitä tulla kylään: x muistojen nurkkauksessa voit kertoa parhaat muistosi 80-vuotiaasta Ylä-Satakunnasta x haemme Ylä-Satakunnalle sopivaa tunnuslausetta – paras ehdotus palkitaan x kolumnisti Kulmalan Karoliina eli Rauni Virtanen paikalla to 17.1. klo 12 alkaen x Ylä-Satakunnan vanhan valomainoksen kirjaimet myynnissä x yllätyksiä


12 – Tiistaina 15. tammikuuta 2013

Perhekahvila aloitti Parkanossa tauon jälkeen vanhassa pappilassa Parkano Mari Kallio

MLL:n perhekahvilaa kaivanneiden toive täyttyi, kun kerho aloitti tauon jälkeen viime torstaina vanhassa pappilassa. Mukana oli heti ensimmäisellä kerralla lähes kaksikymmentä kerholaista. – Perhekahvilaa on kyselty ja odotettu. Tilat ovat nyt niin hyvät, että nyt sopii enemmänkin väkeä, kannustaa puheenjohtaja Niina Rustari. MLL on järjestänyt Parkanossa perhekahvilaa noin 15 vuoden ajan, mutta nyt se oli tauolla noin vuoden. Yhdistys kokeili välillä kahvilan järjestämistä ilta-aikaan, mutta se ei ollut yhtä suosittu kuin aamupäivällä järjestetty. Perhekahvilaan ovat tervetulleita lasten kanssa äitien ja isien lisäksi myös esimerkiksi mummut ja papat. Kerhoon voi myös mennä jo ennen lapsen syntymää. – Tarjolla on kahvin lisäksi vanhemmille vertaistukea ja lapsille leikkikavereita. Suunnitteilla on myös erilaisia teemapäiviä ja ehkä ruokatarjoiluita.

Leikkiä ja vertaistukea Parkanolainen Kati Harju yrittää ehtiä kuusivuotiaan Oonan ja kolmevuotiaan Onnin kanssa erilaisiin kerhoihin aina kun niitä järjestetään. Lapset ovat tottuneet käymään kerhoissa touhuamassa ja leikkimässä pienestä pitäen. Harju on kotoisin Jämijärveltä, eikä hänellä ollut tuttuja paikkakunnalta tänne muuttaessa. – Kerhoissa on ollut helppo tutustua ihmisiin. Muiden äitien kanssa tulee puheltua muun muassa lapsen kehitykseen ja kasvuun liittyvistä asioista.

Taukoon kaksi syytä Rustarin mukaan suurin syy perhekahvilan taukoon oli vetäjäpula. Ratkaisu ongelmaan

Ensimmäiseen perhekahvilaan olivat ehtineet muun muassa Soile Jyräkoski lastensa Leon ja Villen kanssa, Kati Harju lastensa Oonan ja Onnin kanssa, Taina Vataja lastensa Iidan, Joonan ja Miskan sekä hoitolapsensa Ilmari Kallion kanssa ja Petra Nèmeth hoitolastensa Aatos ja Eedla Mustajärven kanssa. Taustalla ylhäällä vasemmalla perhekahvilan uusi vetäjä Satu Mäkelä.

löytyi kuntouttavasta työtoiminnasta, jonka kanssa yhdistys on aiemminkin tehnyt yhteistyötä. Vetäjä huolehtii muun muassa tarjoiluista ja tiskeistä. – Paikalla saattaa usein olla joku MLL:stä lastensa kanssa. On kuitenkin hyvä, että vetäjä on erikseen, jotta kerholaiset saavat keskittyä olennaiseen. Toinen ongelma ovat olleet tilat. Perhekahvila Pikkurilliä järjestettiin aikaisemmin Parkanontie 66:ssa, mutta tilat olivat toiminnan kannalta hankalat ja

sopimus siellä päättyy. Uudet tilat sijaitsevat vanhassa pappilassa, joka on yhdistyksen käytössä torstaisin. Aamupäivällä on perhekahvila kello 10–12 ja kerran kuukaudessa illalla imetystukiryhmä.

Uusien ja vanhojen toimijoiden tapaaminen Tammikuun lopussa on suunnitteluilta, joka on tarkoitettu kaikille yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneille. Tavoitteena on saada mukaan uusia innok-

kaita toimijoita. Niina Rustari toteaa, että porukka on kutistunut viime vuosien aikana, vaikka maksavia jäseniä on parisataa. – Työtä on paljon, jos se jakautuu vain muutamalle ihmiselle. Jos aktiivisia tekijöitä olisi parikymmentä, tämä pyörisi kivuttomasti. Isommalla porukalla voisimme myös laajentaa toimintaa. Esimerkiksi nuorisotyötä pitäisi kehittää ja siihen kaivattaisiin henkilöitä, jotka sitä lähtisivät vetämään.

Uusien ja vanhojen toimijoiden tapaaminen vanhassa pappilassa

keskiviikkona 30. tammikuuta kello 18.

vauvat Karvialaisille Marianne ja Antti Ojalalle syntyi esikoispoika 30. päivä joulukuuta 2012. Seinäjoen keskussairaalassa syntyneen pienokaisen mitat olivat 3 820 grammaa ja 54 senttiä. Katri ja Jarno Järvenmä-

elle Parkanoon syntyi poika 8.1. kello 10.56 Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Poitsulla oli painoa 3 480 grammaa ja pituutta 49 senttiä. Kotona hoitoapuna häärii innokas isoveli Lauri, 3,5 v.

Tytön syntymä herätti työnantajankin Parkano Mari Kallio

Parkanon vuoden ensimmäinen vauva syntyi Sari ja Aarne Järventaustalle loppiaisena 6. tammikuuta. Sairaalaan pariskunta lähti jo edellisenä aamuna ja tietysti taksilla, sillä Aarne työskentelee taksikuskina. – Tällä kertaa tosin mentiin vieraalla taksilla, isä naureskelee. Syntymäajaksi merkittiin kello 23.01. Kun isä muutaman tunnin kuluttua lähetteli uutisviestejä tapahtuneesta, meni ensimmäinen viesti vahingossa työnantajalle Olavi Kantolalle, eikä vaarille niin kuin oli tarkoitus. – Työnantajani sai kunnian olla ensimmäinen, joka asiasta kuuli, Aarne kertoo. Pian tieto saavutti myös isovanhemmat, jotka kävivät sairaalassa ihastelemassa pieno-

”Ensimmäinen viesti vahingossa työnantajalle.” kaista. Äiti ja vauva kotiutuivat viime torstaina. Alku vauvan kanssa on sujunut hyvin. Vanhemmat kertovat, että pienokainen osaa ilmoittaa, milloin on ruoka-aika ja pysyy tyytyväisenä, jos saa tarpeeksi maitoa. – Ensimmäinen yökin kotona meni hyvin, kun vauva vain sai ensin unesta kiinni. Nimen Järventaustat päättivät heti, kun saivat tietää, että tyttö on tulossa. Vauva on Sari ja Aarne Järventaustan ensimmäinen yhteinen lapsi. Tytön isoveli on 20-vuotias Juha.

Tytön syntymämitat olivat 53 senttiä ja 4 270 grammaa. Onnelliset vanhemmat Sari ja Aarne Järventausta toteavat, että vauva on pieni kuin kirppu.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.