Torstaina 13. joulukuuta 2012 – 3
Pukinkonttiin... Petrifun-paita B- ja C-mitoitus, koot M–3XL
59,-
(79,95)
Kotimaisia miesten NEULEITA KOOT S–3XL (69,- 109,-)
50,-
To–la naisten ja miesten
– 20 %
Muistathan lahjakortit! Keskuskatu 7, Parkano Plussaa kengistä Puh. 03 448 4700 Avoinna: ma–pe 9.30–17.30, la 9–14
Muotitalo KULMALA
Joulupukkikin tuli mukaan piiriin kuusen ympärille.
Nalletuvan pikkujoulu Erämajalla Kihniö Torstai-illan hämärtyessä paloi Kihniönkylän Eräveikkojen saunatuvalla takkatuli ja mökki oli koristeltu tontuin, valoin ja lyhdyin. Olimme saaneet omalla ja perheidemme talkootyöllä kaiken valmiiksi karhunpesiä myöten, osa työstä oli tehty jo edellisenä iltana. Mattilasta oli haettu iltapäivällä poni ja nyt Allu-poni oli valjastettu jo kyytivalmiiksi lapsia varten. Kellon tullessa puoli kuuteen oli aika aloittaa pikkujoulut. Porukkaa tuli kiitettävästi paikalle, kaikkiaan 24 lasta ja 32 aikuista. Ensin keräännyttiin karhujen pesän ympärille. Myös joulupukki liittyi joukkoomme ja sai muutaman lapsen piiloutumaan aikuisten selän taakse. Laulettiin Karhu nukkuu... ja kaksi karhutyttöä ryntäili pesästään, kukaan ei onneksi pelästynyt. Ulkona kuusen ympärillä kynttilöiden loisteessa laulettiin Joulupuu on rakennettu. Laulujen jälkeen oli vapaasti touhuamisen aika ja jokainen sai omaan tahtiinsa käydä kärryajelulla, jonka hoitajat tarjosivat joululahjana Nalletuvan lapsille. Laavulla sai paistaa roihuavan tulen lämmössä makkaraa ja heitellä käpyjä koriin. Takkatuvassa oli lämmintä kahvia, mehua ja tähtipullia tarjolla ja
tumassa Joulupukin sylissä. Joulupukki joutui tentattavaksi: missä ovat porot? Joulupukki kertoi, että kelivaikeuksien takia oli reenpohja mennyt puhki, ja hän oli joutunut patikoimaan loppumatkan. Paluumatkan hän tekee lentokoneella ja noukkii kyytiin porot sekä reen ja palaa sitten Korvatunturille. Joulupukki kokeili myös illan tummuessa kärryajelua. Ohjastaminen tuntui olevan verissä. Seija, Marjo, Jepsu ja Anita
Jonatan Oksasen ja Neea Koiviston ilmeet kertovat pikkujoulutunnelman.
siellä sai lämmitellä tarpeen vaatiessa. Sitten tuli aika joulupukin jakaa pikkujoululahjat. Joulupukki määräsi lapset jonoon ja jokainen nouti pakettinsa itse. Rohkeimmat kävivät esittämässä joululahjatoiveitaan ja is-
Mannerheimin lastensuojeluliiton Karvian paikallisyhdistys Kiittää tukijoitaan, yhteistyökumppaneitaan sekä teitä kaikkia, jotka olette olleet yleisönä onnistuneissa tapahtumissamme.
Rauhallista joulua loistavaa sekä uutta vuotta antoisaa koko meidän poppoo toivottaa
KIITOKSET kaikille hyvinvoinnistaan kiinnostuneille asiakkailleni v. 2012! UUDET PAINONPUDOTUSRYHMÄT ALKAVAT 7.1. (Parkano) ja 8.1. (Kihniö). Ilmoittaudu mukaan!
Kepeätä Joulua & Uutta Vuotta 2013! toivottaa Marjo Rauhala, Herbalife hyvinvointiohjaaja, puh. 0400 837 652, s.posti: rauhala.marjo@luukku.com
Ostamme käteisellä kultaa ja hopeaa, myös rikkinäiset, mustuneet ja tarpeettomat pöytähopeat kelpaavat. Tarkka punnitus ja luotettavuutta alan ammattilaiselta.
Toivotamme Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille ystäville, tuttaville sekä asiakkaillemme! t: Minna ja Esko Yli-Kujala perheineen
Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta! Joulutervehdyksiin tarkoitetut varat olemme lahjoittaneet yksinäisten ja vähävaraisten jouluiloksi.
Onnittelut
Tunnelmallista Joulua ja Valoisaa Uutta Vuotta!
Onnea 18-vuotiaalle
16.12.2012
Kotiväki ja kummit
Parturi ja Kampaamo Hiuspaja lahjoitti 30 prosenttia itsenäisyyspäiväviikon tuotostaan Parkanon Seudun Sotainvalidit ry:lle ja Parkanon Sotaveteraanit ry:lle, kummallekin 500 euroa. Lahjoituksen luovutti sotainvalidien pikkujoulussa yrittäjä Mariina Knuuttila sotainvalidien puheenjohtajalle Heikki Mettomäelle ja veteraanien puheenjohtajalle Hannu Tyrkölle. -mainoskuva-
Parkanon toimistomme palvelee perjantaisin 10.00-14.00.