VAL3 2/2013
Journalistisia ja tutkivia
kuvasarjoja
Talo täynnä aarteita Maiju Piipponen
Isoäitini koti Espoon Laajalahdessa pitää sisällään tuhansia tarinoita. Vanha, kiehtova puutalo henkii muistoja monien kymmenien vuosien ajalta. Vanha omakotitalo, jossa äitini sisaruksineen on viettänyt lapsuutensa, on täynnä upeita aarteita. Valokuvat, esineet, vaatteet sekä jokainen talon huone kertoo oman tarinansa. Äitienpäivänä vieraillessani 88-vuotiaan isoäitini luona, päätin kuvata talon sisältöä ja ympäristöä. Yllätyin itsekin kuullessani miten paljon muistoja ja tarinoita esineet edustivat.
Pihalta löytyi tätini miehen vanhat hevoskärryt, joita hän työssään käytti. Kärryt ovat olleet pihalla pressun alla 30 vuotta.
Ehkä kuitenkin omasta mielestäni kauneimpia esineitä ovat äitini hääpuku ja valokuva juuri naimisiin menneistä vanhemmistani vuodelta 1974. Nuoriparin kasvoilla loistaa onnellisuus ja he katsovat toisiaan rakastuneesti. Usein uppoudun katselemaan tuota valokuvaa pitkäksi aikaa. He viettivät hääjuhliaan juuri tämän talon pihassa ruusupuskien ympäröimänä aurinkoisena heinäkuun päivänä. Vintti on lempipaikkani. Käyn siellä usein katselemassa vanhoja vaatteita ja kirjoja. Siellä myös äitini häämekko riippuu henkarilla yhtä hyvässä kunnossa kuin uutena.
Yläkerrasta löytyy lasten tavaroita kolmen sukupolven ajalta. Tämäkin kammottava vauvanukke on ollut jonkun rakas lelu.
Nukke nimeltään Fredrikson on ollut isoäidilläni niin kauan kuin jaksan muistaa. Raitapaitainen maskotti saa jokaisena juhlapäivänä erilaisen hatun päähänsä.
Nukke nimeltään Fredrikson. Hän on ollut isoäidilläni niin kauan, kun jaksan muistaa. Fredrikson saa joka juhlapyhänä eri hatun päähän sekä jonkin esineen käteensä. Raitapaitainen maskotti on tärkeä osa kotia. Kellarin ‘‘pannuhuoneesta’’ löy-
tyy ikivanhan lämpökattilan lisäksi työkaluja, maalia ja muuta mukavaa roinaa. Vietin lapsena monta tuntia kellarissa leikkimässä, piirtämässä ja maalaamassa. Seinällä on vieläkin muutama kuva, jotka olen veljieni kanssa taiteillut.
Sa Sa mä Sa nu se mo on
auna ja kylpyhuone sijaitsevat kellarissa. aunassa on kaksi kiuasta, joista ensimäinen puukiuas on 60-luvulta. auna on yksi kokonainen huone panuhuoneen ja kylpyhuoneen välissä, joten en sijainti ei ole yhtä käytännöllinen, kuin onet nykyajan saunat, mutta ihanaa siellä n silti käydä. Sauna on pannuhuoneen ja kylpyhuoneen välissä, joten sen sijainti ei ole ehkä yhtä käytännöllinen, kuin nykyaikaisissa taloissa. Ihanaa siellä on silti käydä. Saunassa on kaksi kiuasta, joista vanhempi, puukiuas on 60-luvulta.
Postimerkki채 ostamassa Kuvat Noora Ainasoja Teksti Klaus Edvards, Alexandra Kellner, Laura Kuusisto, Niko Partanen ja Mirkka Salo
Saamamme
aineisto koostui kuvitteellisista pyynnöistä, joissa haluttiin ostaa postimerkkejä. Suomalaisessa kioskiasioinnissa postimerkit ovat ylipäätään poikkeuksellinen ostos, sillä niitä usein joutuu erikseen pyytämään. Vastauksia oli kaikkiaan 90 kappaletta, ja niiden laatijat olivat kotoisin eri puolilta Suomea, enemmistö kuitenkin pääkaupunkiseudulta. Kiinnitimme vastauksissa huomioita esimerkiksi murreilmauksiin (esim. Päevee! Onkohan teillä noita postimerkkilöitä?), käytetäänkö pelkkää lauseketta (Yksi postimerkki, kiitos.) vai kokonaista lausetta (Onks teillä postimerkkejä täällä?), millaisia tervehdyksiä ja kohteliaisuusilmauksia vastauksissa oli (Anteeks, oisko teillä postimerkkiä?) jne. Sosiolingvistisessä tutkimuksessa on perinteisesti katsottu puhujien taustaa, kuten kotipaikkaa, ikää, sukupuolta ja koulutustaustaa, joten tarkastelimme myös niitä. Kysymyslauseet ovat aineistossa kaikkein yleisin lausetyyppi. Tämä ei vielä sinällään yllätä, olihan tehtävänantona kuitenkin kysyä postimerkkejä. Useim-
miten verbi on ensimmäisessä persoonassa, kuten kysymyksessä Saisinko postimerkin?. Toiseksi yleisimpiä olivat kysymyslauseet, joissa verbi on kolmannessa persoonassa. Nämä lauseet ovat eksistentiaalilauseita, joista osassa on omistusrakenne, esimerkiksi: Onks teillä täällä postimerkkejä myynnissä? Konditionaalia ja indikatiivia käytettiin suunnilleen yhtä paljon. Vastauksissa käytettiin useita eri tapoja kohteliaisuuden ilmaisemiseen. Konditionaalin lisäksi lausumissa oli kohteliaisuusilmaisuja kiitos, kiitti, anteeks ja anteeksi. Kiittämistä esiintyy sekä lausekkeissa että kysymyslauseen muotoisissa pyynnöissä. Tavallisimmin käytetään sanaa kiitos, kerran puhekielisempää varianttia kiitti. Yhdessä lausumassa kiitetään lauseen alussa, muissa lauseen lopussa. Anteeks(i) esiintyy neljästi. Aineistossa kohteliaisuusilmauksia suosivat nuorehkot henkilöt: niitä käyttäneistä kahdeksan on alle 20 vuotiaita ja loput kuusi 21–50 vuotiaita. Naiset käyttävät hieman enemmän kohteliaisuusilmauksia kuin miehet. Vastaajien alueellinen tausta näkyy lähinnä murreilmaisujen käytössä. Leimal-
lisesti murteelliset muodot eivät olleet erityisen tyypillisiä tälle aineistolle. Kokonaisia murrelauseita on vain viisi. Murteellisuus ja puhekielisyys näkyivät ensisijaisesti persoonapronominin muodoissa. Muoto mä on kaikista yleisin, mikä toisaalta viittaa vastaajien pääkaupunkilaisuuteen, toisaalta kyseisen muodon tavallisuuteen nykysuomen puhekielessä. Aineistossa varianttia mä käyttävät monilla eri paikkakunnilla asuvat vastaajat ja kaikkiin ikäluokkiin kuuluvat. Pääkaupunkiseudun puhekielestä erottuvia murreilmaisuja (esim. länsimurteinen Onks sul postimerkei?) esiintyy eritaustaisilla vastaajilla, mutta kun ottaa huomioon, että valtaosa vastaajista oli nuoria, iäkkäämpiä on murteen käyttäjistä huomattavan moni. Tervehdyksiä aineistossa esiintyi melko vähän. Yleisin tervehdys oli moi (6 es.).; lisäksi esiintyivät hei (4 es.) ja päivää (3 es., joista yksi murrevariantti päevee). Hieman samantapaista käyttöä on mahdollisesti sanoilla anteeks(i) tai t(u)ota. On mainitsemisen arvoista, että kaksi kolmesta päivääsanan käyttäjistä oli muita tervehtijöitä huomattavasti vanhempia ja moi sanalla tervehtivät kaikki ovat naisia. Vaikka otos on pieni, avaa se silti mielenkiintoisia kysymyksiä. Tuloksia tulkittaessa on muistettava, että aineisto pohjautuu ihmisten omaan arvioon siitä, miten he puhuvat tarkasteltavissa tilanteissa. Täten nämä havainnot pääsisivät lopulliseen arvoonsa vasta yhdistettynä luonnollisissa tilanteissa kerättyyn laajaan aineistoon.
Oświęcim / Krakova Pinja Nikki 2013
Osallistuin KOSYHI.1-kurssille, jonka aiheena oli holokausti. Suomessa järjestettävien luentojen lisäksi kurssin sisältöön kuului myös matka Puolaan; Krakovaan sekä Oświęcimiin. Oświęcim tunnetaan parhaiten saksankielisellä nimellään Auschwitz. Auschwitzin keskitys- ja tuhoamisleirien rakennukset ovat säilyneet lähes kokonaan ennallaan. Näiden alkuperäisten rakennusten sisälle ja ympärille on koottu muistomerkki sekä museo. Auschwitzin leirien alue on todella iso, ja kävelykierroksemme kestivät monia tunteja.
Auschwitzin museon tavaroihin kuuluu suuri määrä erilaisia alkuperäisiä tavaroita kansanmurhan ajalta. Natsien keräämät arvoesineet, perhevalokuvat, junaliput, kirjeet, lasten arkivaatteet sekä astiat on arkistoitu museon tiloihin näyttävästi. Holokaustia käsitellessä puhutaan usein vain ihmisten lukumääristä, vuosiluvuista ja tapahtumasarjoista. Valokuvatessani halusin keskittyä vankien ainutkertaisiin elämiin sekä yksityiskohtiin isojen ihmismassojen ja numeroiden sijaan.
Miten Times Squar
Te
rella tienataan?
eksti ja kuvat Viivi Pursiainen
Times Squarelta löytyy paljon turisteja, mutta myös paljon turistien rahoilla eläviä ihmisiä.
tu Times Square on aina vuoden vaihteessa järjestettävästä Uuden vuoden juhlasta, johon pääasiassa kuuluu ilotulituksia ja suuri ihmismassa niitä katsomassa.
Kävin New Yorkissa huhtikuussa ja ensimmäinen asia mikä tuli mieleen Times Squarelle päästessäni oli “ompas se pieni”. En nyt sano, että pieni verrattuna Rautatientoriin, mutta pieni verrattuna omaan mielikuvitukseeni ja kuviin joiden pohjalta olin mielikuvani rakentanut. Aukion käveli päästä päähän minuutissa tai kahdessa ja ihmisiäkään ei ollut yhtään niin paljon Times Square on varmasti monelle tut- kuin olin toivonut. Päivän edetessä tietentu paikka. Jotkut ovat käyneet, mutta suu- kin väkeä alkoi tulla lisää, mutta vasta perrin osa on vähintään nähnyt elokuvissa tai jantaina yhdentoista jälkeen illalla voisin edes kuullut puhuttavan. Erityisen tunnet- sanoa, että siellä alkoi olla ruuhkaa.
Kun olin töllistellyt tarpeeksi ympärillä välkkyviä ja korkeuksiin kohoavia valomainoksia, tajusin katsella ympärillä pyöriviä ihmisiä. Niitä näytti olevan kahdenlaisia: turisteja ja jos jonkinlaisiin asuihin pukeutuneita rahan tienaajia. Ensimmäinen kyltti, jonka näin astuessani Times Squarelle oli vanhahkolla miehellä ja kyltissä yksinkertaisella lauseella todettiin miehellä olevan erektio-ongelmia ja hänen tarvitsevan rahaa Viagraan. Samanlaisia suoria lähestymistapoja oli monilla.
Mies oli kirjoittanut kylttiinsä tarvitsevansa rahaa Viagraan
Pelkkien kylttien lisäksi jotkut olivat myös panostaneet oikein urakalla asusteihinsa. Löytyi Batman, Spiderman, Homer, lauma Vapaudenpatsaita, bikineissä kitaraa soittava lehmityttö ja -poika ja hyvin lähelle ilkialaston nainen. Pukeutuneiden hahmojen lisäksi löytyi myös niitä, jotka oikeasti osasivat tehdä jotain. Itselleni erityisen vaikutuksen teki pyörätiellä muoviastioista ja puukepeistä kyhättyä rumpusettiä soittava tumma mies. Asetelma ei ollut hieno tai koristeltu ja voisi luulla, ettei niillä välineillä saisi juuri mitään aikaiseksi. Miehen kädet kuitenkin vispasivat hurjaa tahtia ja muovikipoista lähti upea ja mukaansatempaava biitti.
En tiedä paljon Times Squaren kadulla päivässä tienaa, mutta varmasti paremmin kuin Helsingin keskustassa. New Yorkissa kuitenkin jopa rahan kerjäämisestä on tehty oma lajinsa. Pelkkä kahvikuppi, räsyiset vaatteet ja tienvarressa istuminen ei enää riitä, vaan pitää keksiä jotain edes hieman omaperäistä jotta saisi huomion pois muista turisteja houkuttelevista rahantienaajista. Yksi paljon käytetty ja myös toimiva keino oli turistien tunteelliseen puoleen vetoaminen. Esimerkkinä mies, joka kantoi olallaan surkean näköistä kissanpentua tai nuori tyttö, jonka kyltissä luki hänen olevan kunnon kansalainen, mutta elämän vain kohdelleen häntä epäreilusti.
Paljon käytetty keino oli turistien tunteelliseen puoleen vetoaminen
Vertaan automaattisesti Times Squaren menoa Helsingin keskustaan. Rahan perässä kulkevia ihmisiä on Times Squarella paljon enemmän, mutta siellä tuntui, että sai olla rauhassa. He eivät tulleet tyrkyttämään kuppejaan nenän eteen tai mulkoilleet pahasti mikäli et antanut rahaa, toisin kuin Rautatientorilla tuppaa käymään.
Onnellisuudesta! Teksti: Iris Aalto Kuvat: Johanna Nordlund
C
harles M. Schulz on tehnyt mainion kirjan nimeltä Onni on lämpöinen koira (1962). Kirjassa on joka aukeamalla teksti, joka alkaa sanoin ”onni on” ja jatkuu mitä erilaisimmilla onnen kuvauksilla. Lisäksi tekstinpätkien vieressä on aina Tenavat-aiheinen kuva. Esimerkiksi: ”Onni on puu johon kiivetään”, ja vieressä kuva, jossa Jaska Jokunen, Eppu ja Tellu istuvat puussa yhdessä. Samankaltaisista, yksinkertaisista onnen oivalluksista koostuu koko kirja, ja viimeisessä kuvassa Epulla on jäätelöä ja Tellulla kukkia. Tekstinä toimii ”Onni on yhdelle yhtä toiselle toista”. Pidän kyseisestä kirjasta kovasti. Rakastan Tenavia, ja tämä pikku kirja saa minut hyvälle mielelle suloisine kuvineen ja hassuine teksteineen. Ja vaikka kirjan lukee ja katselee läpi parissa minuutissa, se herättää paljon ajatuksia. Teema on loppujen lopuksi aika syvällinen, jopa vakava kaikesta onnellisuudestaan huolimatta. Sitä ei voi ehkä kutsua varsinaisesti ajankohtaiseksi, mutta sitä tuodaan mediassa ja mainonnassa enemmän esille koko ajan. Siis se, että onnellisuus on ihmisen elämän päämäärä. Tämä on varmasti totta. Totta kai ihmiset haluavat olla onnellisia ja kokea elämänsä mielekkääksi ja arvokkaaksi, siis elämisen arvoiseksi. Haluan sitä itsekin. Onni käsitteenä on kuitenkin melko hämärä. Mitä ihminen oikeastaan tavoittelee tavoitellessaan onnea? On turha
“ihm on el k kaa
paasata, että raha ei tuo onnea ja onni ei ole materiaa, nämä kliseet on käyty läpi jo aikoja sitten ja ihmiset ovat tajunneet sen. Tai ainakin väittävät näin. Silti kovin harva uskaltaa sanoa ääneen olevansa todella onnellinen. Länsimaisen ihmisen elämä pursuaa tavaraa ja palveluita, eikä loppua tälle vyörylle näy. Tiedotusvälineet huutavat meille: ”Elä täyttä elämää, koe niin paljon (mukavia asioita) kuin mahdollista, elät vain kerran.” Mahdollisuuksia tehdä asioita on miset haluavat olla enemmän kuin koskaan, mikä on tietysti hienoa, mutta jollakin kierolla konstilla nämä mahdollisuudet saattavat saada aikaan sellaisen mielikuvan, että nnellisia ja kokea ihmisen on ne kaikki käytettävä hyväksi. Ja ihminen haluaa tehdä niin. Ensimmäiseksi huomaamme sen, mikä on itsestäänselvyys muttei kuitenkaan lämänsä mielekole: ihminen ei koskaan ole tyytyväinen. Kun ihminen tajuaa kaiken, mitä kääksi ja arvokelämässään voi tehdä, hän ei tyydy toteuttamaan niistä vain muutamaa vaan haluaa koko paketin, vähän kuin valmiiksi suunnitellun elämysloman, johon aksi, siis elämisen kuuluvat lennot, upea hotelli, ravintolaillalliset ja sukelluskurssi. arvoiseksi.” Yksittäisiä tyytyväisyyden hetkiä ilmenee, mutta pitkällä välillä sitä ei tapahdu.
Uusia kokemuksia, uusia asioita, joilla kuvittelee sitten parantavansa elämäänsä. Seuraava huomio onkin se, kuinka elämä muuttuu suorittamiseksi. Aina on tehtävä uutta ja aina vain paremmin. Ongelmakohta piilee juuri siinä. Suorittamisen ikuisessa jatkumossa. Hauskaa kaikki varmasti olisi, jos ylämäki jatkuisi ikuisesti, vaan niin se ei tee. Kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan, ja juuri niissä tilanteissa ihminen antaa itselleen armoa kaikkein vähiten. Mielestäni ihmisiltä on kadonnut todellisuudentaju, että he elävät yhtä lailla täyttä elämää vastoinkäymistenkin sattuessa. Ne kuuluvat heidän päiviinsä kuten ne iloisetkin hetket, kun kaikki menee hyvin. Näitä harmaita tilanteita ei vain hyväksytä. Askeleenkin peruutus tuntuu kilometriltä, jos ei opi ymmärtämään sitä, että vapaata liukua ei voi jatkua koko matkaa, vaan välillä on ponkaistava lisää vauhtia. On istahdettava alas. Hengähdettävä ja unohdettava hetkeksi se onnellisuuden tavoite, joka kaikkonee sitä mukaa kun uusia välietappeja ilmestyy. Otettava esiin vaikka Onni on lämpöinen koira, avattava jokin aukeama ja mietittävä hetki. ”Onni on ohi mennyt hikka” ja Eppu helpottuneen näköisenä hymyilemässä. Kirja tiivistää sen, minkä kaikki sanovat tietävänsä ja niin myös ajattelevansa, mutta mikä ei silti tosielämässä toteudu. Onni piilee täysin arkipäiväisissä asioissa. Mielekkäässä tekemisessä, läheisissä ihmisissä, odotuksen päättymisessä ja ennen kaikkea kiitollisuudessa. Myös asenne ratkaisee paljon. Kuten eräs ystäväni sanoi: ihmisten pitäisi mennä ulos, ostaa jäätelöä ja olla onnellisia. En ole ehkä koskaan kuullut parempaa elämänohjetta.
“ihmisten pitäisi mennä ulos, ostaa jäätelöä ja olla onnellisia.”
Tuntemattoman puhuttelu bussissa Väistäisittekö? Tää on mun pysäkki. Pääsenkö ohi? Sori. Miten sinä pyytäisit iäkästä rouvaa siirtymään tieltäsi bussissa, kun haluat ulos? Tapoja pyynnön ilmaisemiseen on vähintään yhtä monta kuin on puhujiakin. Pyyntö voi olla kokonainen lause tai vastaavasti vain yksi sana. Pieneen pyyntöön puhuja sisällyttää monta valintaa; on esimerkiksi valittava sinuttelun ja teitittelyn, kysymisen ja käskemisen, konditionaalin ja indikatiivin sekä erilaisten kohteliaisuussanojen välillä. Pyynnön voi myös esittää usealla eri lausetyypillä. Suosituin lausetyyppi pyynnön esittämiseen oli tutkimassamme aineistossa selkeästi kysymyslause. Seuraavaksi yleisin vaihtoehto oli väitelause ja viimeisenä pelkkä lauseke. Sekä kysymys- että väitelauseissa suosituin aloitustapa oli anteeks, anteeks tai sori. Yhdessä tapauksessalause alkoi interjektiolla: Öhöm sori mä tulisin täst läpi. Tyypillisimmin lauseessa oli konditionaalissa oleva verbi, jolla rouvaa kehotettiin siirtymään (esim. kysymyslause: Anteeks, voisitteko väistää?; väitelause: Anteeksi, menisin tästä.). Jopa kolme neljännestä kaikista vastaajista ilmaisisikin pyynnön juuri konditionaalilla. Indikatiivimuotoisia lauseita (esim. Anteeksi, voitko siirtyy?, Sori, jään tässä.) oli siis selvä vähemmistö. Kysymyslauseen käyttäjistä vain kolmasosa käytti 1.persoonaa (esim. Pääsisinkö tästä?), kun taas yhtä lukuun ottamatta kaikki väitelauseet olivat yksikön ensimmäisessä persoonassa (esim. Mä jäisin tässä). Väitelauseissa jopa 64 %:ssa jätettiin pronomini näkyviin. Suurin osa käytti muotoa mä, mutta joukossa oli myös yksi mie- ja yksi miä-vastaus, mikä antaa vihjeen vastaajan alueellisesta taustasta. Iän ja sukupuolen ei voi sanoa vaikuttavan puhekielen käyttöön. Yhtä lailla kirjakielisiä vastauksia oli vanhoilla kuin nuorilla, mistä sopii esimerkiksi 15-vuotiaan lukiolaispojan Anteeksi, minun pitäisi päästä tästä . Puhuttelumuodoista sinuttelua käytettiin kysymyslauseiden osalta huomattavasti useammin kuin teitittelyä. Puhuttelumuodon valinnalla näyttäisi olevan yhteys puhujan ikään: teitittely oli suositumpaa nimenomaan keski-iän ylittäneiden vastaajien keskuudessa. 15–30-vuotiaat sen sijaan suosivat sinuttelua, vaikka kuvitteellisen tilanteen mukaan pyyntö tuli osoittaa nimenomaan ”vanhemmalle rouvalle”. Vain kaksi väitelauseilla vastaajaa käytti lisäksi sanaa rouva ja yksi vastaaja muotoa rouvashenkilö tuomaan lisää kohteliaisuutta. Karkeasti yleistäen voidaan todeta, että tämän aineiston perusteella anteeksi höystettynä kohteliaisuutta ilmaisevalla konditionaalilla on nuorten vastaajien keskuudessa riittävän kohtelias tapa puhutella itseään vanhempaa, tuntematonta rouvaa bussissa. Aika näyttää, häviääkö teitittelykulttuuri Suomesta kokonaan. Osa vastaajista on jättänyt valinnan teitittelyn ja sinuttelun välillä kokonaan tässä pyyntötilanteessa sikseen ja käyttänyt ainoastaan yhden sanan mittaista lauseketta pyynnön esittämiseen: anteeksi, anteeks ja sori. Naiset käyttivät miehiä useammin lausekkeita; esimerkiksi lauseketta sori käyttivät ainoastaan nuoret naiset. Sukupuolen lisäksi hajontaa oli myös iän mukaan: lausekkeet tuntuivat olevan enemmän nuorten suosiossa. Yhteenvetona voi sanoa, että punaisena lankana kaikissa vastauksissa oli ”vähemmän on enemmän” -mentaliteetti: lausumat olivat hyvin yksiselitteisiä ja ilmoitusluontoisia, eikä niihin odotettu vastausta. Pääasia eri-ikäisille julkista liikennettä käyttäville kaduntallaajille tuntuu vastausten perusteella olevan se, että kulkureitti ruuhkabussissa vapautuu – vaikkapa sitten yhden ainoan sanan avulla. - Emilia Arto, Mirva Hautala, Laura Ikonen, Jonna Malaska, Sara Myllylä ja Nora Tirkkonen
Kuvat: Pinja Nikki
AvokadopastaA! Kuvat ja teksti: Tytti Korhonen
Neljälle: 1 valkosipulinkynsi Puolikas chili, poista siemenet 1 limetti 2 kypsää avokadoa Suolaa Mustapippuria Loraus oliiviöljyä Kourallinen tuoretta basilikaa 1 dl raastettua pecorinoa 1 dl raastettua parmesaania 400-500g spaghettia Lisuke: 500g tuoretta vihreää parsaa Suolaa Pippuria Oliiviöljyä
Halkaise avokado, poista siemen ja kuutioi avokado kuoressaan. Koverra sisus ruokalusikan avulla kulhoon ja lisää joukkoon hienonnettu chili ja valkosipuli. Purista sekaan limetin mehu, hienonna yrtit ja raasta juustot. Lisää suola, pippuri, oliiviöljy, hienonnetut yrtit, sekä pecorino- ja parmesaaniraaste.
Leikkaa parsojen tyvestä muutaman sentin pituinen kova osa pois. Kuori parsat juoksevan veden alla nupusta alaspäin kuorimisveitsellä. Huuhtele nuput hyvin. Kuumenna öljy. Paista parsoja kuumalla pannulla noin viisi minuuttia, kunnes varret ovat kypsähköjä, mutta napakoita. Mausta suolalla ja pippurilla.
Keitä spaghetti al dente hyvin suolatussa vedessä ja ota talteen vajaa desi keitinvettä. Valuta pasta lävikössä. Lisää talteenotettu keitinvesi (n. 1 dl) tarjoilukulhoon niin sanotun kastikkeen kostukkeeksi. Sekoita taljoilukulhoon myös spagetti. Tarjoile lämpimänä parsan kera!
Torkkeli - taiteilijoiden lintukoto
Teksti: Ilona Ahonen, Nora Lehtopuro, Reettis Pulkkinen Kuvat: Iida Niittyvuopio
Torkkelin yhteishenki on koulumme markkinoinnin valttikortti. Kukapa ei olisi kuullut ylistyspuheita kivojen taiteilijaihmisten ystävällisyydestä ja yleisestä suvaitsevaisuuden ilmapiiristä, joka ympäröi koko rakennusta? Täällä ei ketään kiusata – ei ainakaan yhtä näkyvästi ja kuuluvasti kuin monissa muissa oppilaitoksissa. Torkkelissa on laaja kirjo samanikäisiä nuoria, joilla on hyvinkin erilaiset taustat, näkemykset ja kiinnostuksen kohteet. Tästä sopasta syntyy monta erilaista ryhmää: hipsterit, pokémonkouluttajat ja tavikset elävät päällisin puolin sulassa sovussa, mutta ryhmien välillä esiintyy hiljaista syrjintää.
“Meillä kenen työnnetä vessanpönttöön eikä käytä Kyräileviä katseita, porukasta pois sulkemista, salaa hihittelyä ja koodikielellä ivailua - kaikki tämä kohdehenkilöiden tietämättä. Ongelma vaikuttaa pieneltä ja mitättömältä joidenkin koulujen väkivaltaan ja raakaan kielenkäyttöön verrattuna – meillä kenenkään päätä ei työnnetä vessanpönttöön eikä ketään huoritella päin naamaa käytävillä – mutta tämä ei tee syrjinnästä yhtään hyväksyttävämpää. Jos tyydytään keskinkertaiseen, ei saavuteta koskaan mitään parempaa.
“Torkkelilaisten tulisi avata silmänsä hiljaiselle syrjinnälle.”
nkään päätä ei ä ketään huoritella päin naamaa ävillä.”
Torkkelilaisten tulisi avata silmänsä hiljaiselle syrjinnälle ja lakata piileskelemästä hieman harhaanjohtavan imagonsa takana. Koulumme opiskelijat ovat toki mukavia ja yleisesti ottaen suvaitsevaisempia kuin muut samanikäiset, mutta kasvoille voisi loihtia aidon ystävällisen hymyn ylimielisen sijaan.
MANZANA! UUTTA SUOMESSA!
si u a m ssä! s s i aik värei k na aren a v a a t Saa teenk a sa s
Hedelmähyllyn uutuutena ihanan mehukas Manzana -omenalajike suoraan Etelä-Euroopan lämmöstä! Ihanan vihreä ja runsaasti vitamiineja sisältävä Manzana -lajike maistuu takuuvarmasti kaikille vauvasta vaariin. Maista ja ihastu!