VAL3 1/2013
JOURNALISTISIA JA TUTKIVIA
KUVASARJOJA
AURI TYYSKÄ viiksekkäät vipeltäjät
Viiksekkäät vipeltäjät B Y :
A u r i
T y y s k ä
Kuvareportaasi kolmesta lemmikki gerbiilistäni
M
uistan yhä kuin eilisen päivän, jolloin kolme pientä gerbiilin poikasta muuttivat luokseni asumaan. Olin silloin yläasteen 8. luokalla ja pitkäaikainen toiveeni omista lemmikeistä kävi vihdoin toteen. Olin juuri ollut viikon TET- harjoittelussa eläinkaupassa, jossa oli tuore poikue luovutusikäisiä gerbiilejä. Side näihin pienokaisiin syntyi siis jo heti heidän ensimmäisinä elinviikkoinaan, kun tehtäväni oli ruokkia ja siivota eläinten asuinterraariot. Viikon ajan sain hoitaa ja katsella poikasten kasvamista. Yhteensä poikueessa oli kymmenisen gerbiiliä, joista sitten sain itselleni valita kolme haluamaani.
V
alinnan tein täysin intuitiolla ja pakko myöntää, että meni täysin nappiin. Kolmikon kullakin jäsenellä oli oma ainutlaatuinen persoonansa. Myös heidän ulkonäkönsä viehätti silmääni ja turkkien erivärisyys teki tunnistamisen helpoksi. Ristin kolmikon Jukuksi, Urpoksi ja Esteriksi. Kun gerbiilit oli saatu kotiutettua uuteen kotiinsa, kesyyntyivät ne nopeasti helposti käsiteltäviksi. Jo parissa päivässä gerbiilit olivat niin kesyjä, että ne kiipesivät omatoimisesti terraarioon ojennetulle kädelle
2
P
ian alkoivat erottua kunkin omat erityispiirteet. Juku oli gerbiileistä uteliain, nokkelin ja ketterin, Esteri pehmeänpötkeä, nappisilmäinen äitihahmo ja Urpo, no, nimensä mukaisesti hieman hömelömpi yksilö. Minulla oli tapana ulkoiluttaa kolmikkoa huoneeni lattialla useita kertoja viikossa. Silloin he saivat vapauden juosta ja temmeltää täysin vapaasti huonetta tutkien. Uskon näiden hetkien olleen gerbiilieni elämän kohokohtia. Toisinaan virkistytin gerbiilejäni yrittämällä opettaa niille temppuja ja gerbiiliagilitya. Saavutukset jäivät tosin kahdella jalalla seisomiseen ja portaiden kipuamiseen, mutta parasta olikin yhteiset harjoitteluhetkemme.
E
nsimmäisenä elinvuotenaan gerbiilit kasvoivat kohisten. Vuodessa pienokaiset olivat kokeneet valtavan muodonmuutoksen muutaman sentin pötkylöistä aikuisiksi hyppyrotiksi. Gerbukoplan päivät kuluivat pääasiassa syöden ja herkutellen, vuoroin lepäillen, vuoroin työntouhussa. Eräs gerbiilien lempipuuha onkin pahvipakkausten silppuroiminen, joten ne toimivat myös perheemme paperirullien hylsyjen tehokkaina hävittäjinä. Kerran kuukaudessa heidän elinympäristönsä koki mullistuksen, kun terraario siivottiin perinpohjaisesti. Joka kerta he olivat uudesta, puhtaasta ympäristöstään yhtä innoissaan. Elämän luksushetkiin kuuluivat myös hiekkakylvyt, joissa gerbiilit saivat aina tarvittaessa puhdistaa turkkinsa.
4
Urpo kurkkaa pöydänjalan takaa
N
iin kuluivat yhteiset vuotemme päivittäisten hoitorutiinien ja gerbiilien omien pikku puuhailujen parissa. Kaikki kolme olivat onnekkaita ja pysyivät koko elämänsä virkeinä ja terveinä. Gerbiilien keskimääräinen elinikä on kuitenkin vain neljän vuoden kieppeillä ja tänä syksynä porhallettiin jo viidettä. Joten tiesin, että gerbiilini olivat ehtineet jo kunnioitettuun ikään ja viettivätkin siis leppoisia senioripäiviään. Silti tuli aivan yllätyksenä, kun tässä hiljattain Esterin vointi yht’äkkiä huononi. Myöhemmin samana iltana Esteri menehtyi. Eikä aikaakaan kun Juku meni perästä. Nyt kolmikosta jäljellä sinnittelee enää urhea-Urpo. Menetyksistä huolimatta hänen vointinsa on edelleen hyvä ja teen kaikkeni, että hyvänä se säilyy myös hänen elämänsä loppun asti.
Omistettu Jukun ja Esterin muistolle
IRIS SUOMI sielun peili
sielun peili Sanotaan, että silmät ovat sielun peili. Mitä kaikkea pystymme näyttämään silmiemme ja katseemme kautta? Mitä kaikkea voimme havaita vain katsomalla henkilön silmiin? Kun valo osuu silmään, viesti lähtee aivoihin ja aivoissa muodostuu kuva havaitsemastamme asiasta. Silmämme ovatkin yksi tärkeistä aistinelimistämme. Aistimisen lisäksi, silmät ovat tärkeä asia sosiaalisessa kanssakäymisessä. Tarkkailemme toisen silmiä ja niiden avulla voi muunmuassa havaita, jos toinen valehtelee tai ei keskity. Mutta pystymmekö näkemään henkilön pään sisään vain katsomalla hänen silmiinsä? Mitä jos toinen henkilö on täysin vieras? Entä jos henkilö ja tilanne on pysäytetty kameran linssin läpi? Mitä sinä osaisit sanoa seuraavista kuvatuista henkilöistä
heidän silmiensä ja katseensa perusteella?
NOORA KOTAJÄRVI kuuleeko kammo
Kuulekko kammo Korvat ovat olleet minulle jo useamman vuoden eräänlainen ongelma: niiden ajattelu ja lähempi tutkiskelu aiheuttaa kylmiä väreitä ja sykkeen kiihtymistä. Jos joku katsoo korviani tarkasti, peitän ne tai kiinnitän huomion muualle. Korvat ovat minulle arka asia ja niiden tarkastelu valokuvausprosessin aikana oli ajoittain vaikeaa. Sain kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja otettua hyviäkin kuvia itseäni etovasta aiheesta. Huomasin myös miten monenlaisia korvia ihmisillä on ja tajusin, että korvissa on paljon viehättäviäkin puolia. ”Korvaneuroosini” juuret lienee peräisin korvalääkäristä. Joitakin vuosia sitten sain tietää, että korvakäytäväni ovat melko kapeat ja siksi korviini kertyy helpommin likaa. Korvalääkärissä korviini katsottaessa joudutaan köyttämään lasten tähystyspäätä tai korviin katsominen sattuu. Olen myös joutunut puhdistuttamaan korvani lääkärissä, mikä oli erittäin epämiellyttävä kokemus. Kammottavien lääkärikokemusten jälkeen opin sanomaan tuntemattomille lääkäreille kapeista korvakäytävistäni ennen toimenpidettä ja aloin puhdistamaan neuroottisesti korviani kotona, mistä seurasi korvatulehdusten palaaminen elämääni.
N.k
“Huomasin myös miten monenlaisia korvia ihmisillä on ja tajusin, että korvissa on paljon viehättäviäkin puolia.”
Kesällä 2011 sairastin korvatulehduksen kahdesti, sisäkorvan- ja korvakäytäväntulehduksen. Molemmilla kerroilla syy lienee korvien jokailtainen puhdistaminen. Pienikin omituinen tunne korvassa tai jonkun muun kommentti korvista laukaisi puhdistuspakkomielteen. Jos joku koski korviinsa, aloin räpeltämään omiani. Välillä oli viikkoja, jolloin en ajatellut asiaa niin paljon, mutta usein esim. takahampaidenpesun aiheuttama tunne pakotti putsaamaan korvat. Tops-puikolla korvienpuhdistus teki korvakäytäviini pieniä hiertymiä, mitkä ajoittain tulehtuivat. Jos korvakäytävä oli pahasti tulehtunut, tulehdus levisi helposti myös sisäkorvaan. Vähensin korvienpuhdistusta lääkärin huomautettua asiasta. Olen vähitellen oppinut olemaan ajattelematta korviani sen enempää. Tietysti on hetkiä, jolloin asia tulee esille ja kaverini ovat oppineet olemaan puhumatta tai huomauttamatta asiasta sen enempää. Joskus haluan puhua. Valokuvausprojekti pakotti menemään lähelle asiaa ja ajattelemaan sitä kunnolla. Mikä korvissa etoo? En osaa enää sanoa. Korvat ovat ihan okei, jos niihin ei kiinnitä huomiota tai jos niitä lähestyy täysin erilaisesta näkökulmasta. Kuvaaminen oli aluksi hankalaa ja yritin keskittyä vaan kuvaamiseen. En halunnut katsoa mitä olin saanut aikaa. Pakotettuani itseni katsomaan huomasin, miten paljon varjoja ja muotoja korvissa on, mitä en ollut ennen ajatellut.
N.k
PEETU SÄRKKÖ katusoittajat
Katusoittajat
S ä r k k Ü
Jokaisella katusoittajalla on oma tarinansa
Soittimia voi olla monenlaisia harmonikoista pulloihin
S ä r k k ö
Voisi luulla että katusoittajat soittavat vain huvin tai lisätienestin vuoksi. Todellisuudessa soittaminen on heidän elinkeinonsa ja elämäntapansa. Soittajat eivät kavahda edes kovia pakkasia vaan tulevat viihdyttämään meitä talvisinkin.
Rahaa kertyy kun soitto kulkee
Särkkö
Haastatellessani soittajia huomasin heidän olevan suureksi osaksi ulkomaalaisia, jotka olivat tulleet suomeen varta vasten soittamaan.Suomi on hyvä maa soittajille ja osa soittaa täällä jo toista vuosikymmentä
Katusoittajilla on monenlaisia tarinoita. Yksi on soittanut kaikissa euroopan maissa.Toinen on opiskellut lyömäsoittimia ja rakentanut itselleen persoonallisen soittimen. Eräs soittaa kerätäkseen rahaa kotimaansa perheelleen.
S ä r k k ö
Särkkö
Kaikenikäiset voivat nauttia soitosta
Soittajien tarinat ovat kaikki erilaisia. Yksi asia heitä kuitenkin yhdistää ja se on intohimo ja rakkaus musiikiin.
Särkkö
SOFIA SALEJĂ„RVI joulun taikaa vaiko hysteriaa?
Joulun taikaa vaiko hysteriaa ? Teksti ja kuvat: Sofia Salejärvi
Joulu on jo vuosisatojen ajan ollut iloinen perhejuhla. Perheet kokoontuvat yhteen viettämään aikaa keskenään, syömään perinteisiä jouluruokia ja vaihtamaan lahjoja. Joululahjojen merkitys on kuitenkin korostunut ehkä liiaksikin, sillä varmasti jokaiselle on tuttua joulun alla alkava kulutushysteria. Kauppoihin pöllähtää hirveät määrät lahjatavaraa, ja suosituimmat tuotteet viedään hetkessä käsistä. Mikä neuvoksi, jos pikku-Petterin hartaasti toivomat Angry Birds -pehmolelut ovat loppu jokaisesta kaupungin kaupasta? Lapset antavat valtavat lahjalistansa vanhemmilleen, ja tästä se hikoilu sitten alkaa; Mitä lahjoja ostaa ja paljonko ne tulevat maksamaan? Tarvitseeko lapsi todellakin sen uusimman robottikoiran, joka maksaa maltaita ja jää luultavimmin unohduksiin puolen vuoden sisällä? Pettyykö hän kovasti, jos ei sitä saa? Vanhemmilla riittää mietittävää, jotta joulu saataisiin onnistumaan. Lapset ovat ikäryhmä, jolla riittää eniten lahjatoiveita. Joulu on suorastaan pilalla, jos lahjavuori jää liian pieneksi tai se kaikkein tärkein toive jää saamatta. Mitä vanhemmaksi kasvaa, sitä merkityksettömämmiksi lahjat käyvät. Toki ne tekevät edelleen iloisiksi, mutta toiveiden määrä pienenee, ja lahjat ovat enemmänkin yllätyksiä. Lahjojen hankinta alkaakin aikuisena olla joulun pääasia, ja näin kulutushysterian kiertokaavio on syntynyt. SS
Tietysti myös lemmikit ovat perheenjäseniä, joille hankitaan lahjoja. Eläimet eivät kuitenkaan osaa esittää lahjatoiveitaan, joten niille ostetaan vain tarpeellisia lahjoja, eikä huolta pettymyksestä ole. Lemmikit ovat iloisia saamistaan lahjoista, vaikka niitä olisi vain pari. Ehkä meidän sietääkin siis ottaa mallia karvaisista tai ei-niin-karvaisista ystävistämme, joille joulussa tärkeintä on perheen kanssa vietetty aika, eikä lahjavuoren koko. Ei sillä, että eläimet edes ymmärtäisivät, mistä koko joulussa on kyse. Koira, 6 vuotta: Vinkulelu, Oscar-makupaloja
Sanni, 12 vuotta: Levysoitin, stereot, Pullip-nukke, Pullip-vaatteita, Ripley’s Believe It or Not! 2013 -kirja, Viivi Pusu ja Omenankukkien yö -kirja, At Laz Meridian 3 -manga, Taylor Swift: Red -levy, kirjanmerkki, 20€ lahjakortti Seppälään, korusetti, lakanasetti, pyjama, fleecehousut, alusasusetti, 3 paria sukkia, legginsit, Fazerin konvehtirasia, suklaaseteli
Santeri, 14 vuotta: Televisio, lakanasetti, headset, Battlefield 3 Premium -PC-peli, 40₏ lahjakortti PlayStation3 Storeen, Eoin Colfer: Artemis Fowl – Viimeinen Vartija -kirja, Fazerin konvehtirasia, jumppapussi, Pandan toffeemix, Aku Ankan taskukirja, 2 paitaa, huppari, collegehousut, pyjama, suklaaseteli, kirjanmerkki
Anne, 46 vuotta: Voimapyörä, Nokia Lumia 800 -puhelin, punainen kotelo, Topi Sorsakoski: Kultaa ja Timantteja -levy, vadelmalikööriä, 3 paria sukkia, keittiöpyyhesetti, pyjama, riipus, Pandan marmeladikonvehteja, valoherätyskello, huivi, Fazerin konvehtirasia, 2 neuletakkia
Jarkko, 45 vuotta: Samsung Galaxy Xcover -puhelin, ACDC-live DVD, fleecehousut, kalsarit, 2 paitaa, pyjama
Ulla, 67 vuotta: Lämpöpeitto, Budapest-konvehtirasia, Sangre el Toro -punaviiniä, Baileys-kermalikööriä, yösukat, pihlajanmarjahyytelöä, sydänriipus, lahjakortti hierontaan, heijastin, avaimenperä, lantionlämmitin
SS
LASSE KNIHTI auton korjaus
Automotive Repair
Lasse Knihti 10C
In this reportage I take a different view on one of my hobbies, repairing cars. The work was done by one of my closest friends and the vehicle the repair was done was his own, a 1999 volkswagen golf 1.9 tdi. He was selling the car right after so the work had to be done quite quikly but well. Unfortunately he had to work by himself because I had to be behind the camera. The project was to take a look at the anti-lock brake system (ABS), find out what was wrong with it not working and fix it.
The friend who did all the work around the car is one of the oldest friend of mine. He is currently studying to be an auto repairman in Riihim채ki. We have been doing all kinds of repair ang tuning to our toys since our moped age.
My friend has a big garage ‘hall’ and a lot of tools to get the job done. The car was in a pretty grubby condition but we didn’t take the time or the effort to wash it.
The job itself was a pretty straight forward fix but it offered me a good opportunity to look one of my favourite hobbies from a different perspective. We had a lot of fun with the job as we always do, allhough I had a few sarcastic comments about not helping. Usually only half of the time is actually working and the other half we just joke around.