Linnea

Tarvainen, 18, Vantaalta, käy kasoistutkintoa merkonomilinjalla. Ohessa hän harrastaa keppihevosia. Linnea esittelee vanhoja kuviaan keppihevoskilpailuista, ja näyttää seinillä komeilevia palkintoruusukkeita.

”Mä en koskaan kasvanu tästä ulos. Mä sain kuulla kaverin kautta Suomen keppihevosyhdistyksestä, ja SM-kisoista. Löysin mun kaltaisia nuoria, jotka pitää tätä enemmän urheiluna kuin leikkimisenä. Aloin ottamaan keppihevoset tosissaan katsottuani Selma Vilhusen dokumenttielokuvan Hobbyhorse revolution. Nykyään mä ratsastan esteitä ja ompelen keppihevosia.”

”Mulla on kyllä tavallaan koko ajan tosi varautunut olo kun mä puhun mun harrastuksesta. Ihmisillä tuntuu olevan nykyään tosi paljon ennakkoluuloja ja ihan puhdasta tietämättömyyttä. Ei tätä oteta aina tosissaan. Nauretaan ja sanotaan että tää on vaan pikkulapsille.”

Linnea kuvailee keppihevosharrastusta monipuoliseksi: on käsitöitä, valokuvausta, urheilua, osa on erikoistunut tapahtumajärjestämiseen. Keppihevosharrastaja voi olla monella tapaa.

”Joudun usein puolustelemaan harrastustani ja kuvailemaan sitä monelta kantilta. Kyllä mä toisaalta sanoisin, että on kaks Linneaa. Ei mun kaikki kaverit edes tiedä tästä. En mä mitään häpeä, mutta pelotttaa mitä musta aatellaan”, Tarvainen pohtii. ”Mä oon tavallaan rakentanut sellaisen toisen identiteetin keppihevosmaailmaan, ja sitten on se Linnea, joka käy koulua ja bilettää niin kuin muut nuoret. Ei musta näy ulospäin, että vapaa-ajalla voisin hyppiä jossain keppi jalkojen välissä. Keppihevosmaailmassa mä oon kuitenkin ehkä kaikkein eniten oma itseni, eikä mua pelota mitä muut ajattelee, kun mä oon vaikka tapaamassa muita harrastajia kilpailuissa tai juttelen heille somessa.”

Tarvainen kertoo, että keppihevosharrastajia on arvioitu olevan Suomessa lähes 10 000. ”Jossain täällä väen seassa ne piileksii.” Tarvaisen tavoin monet pitävät matalaa profiilia omasta harrastuksestaan vältelläkseen tilanteita, joissa joutuisi silmätikuksi. ”Yläasteella minä ja mun muutama kaveri saatiin ideaksi tuoda keppihevoset kouluun. Meidän muutama luokkalainen nosti siitä kovan metelin ja aina meidät nähdessään matkivat hevosen ääntä ja nauroi. Se jatkui aika pitkään, ja me ehkä vähän vetäydyttiin.”

”Varmaan sieltä yläasteelta johtuu mun nykyinen varovaisuus”, Linnea epäilee. Hän kertoo kuitenkin, ettei ole koskaan halunnut kokokaan lopettaa harrastustaan muiden takia. ”En anna niiden kommenttien lannistaa. Onneksi mulla on paljon vertaistukea. Keppihevosyhteisö on ihana, kannustava ja aion jatkaa harrastusta niin kauan kun tähän vaan intoa riittää.”

Itse ommeltu keppihevonen Nhayara on toiminut Linnean luottoratsuna jo useamman vuoden.