Helena Ikonen
AJATUKSIA AIHEESTA Aiheenani on kuvien valta ja väkivalta. Kiinnostuin aiheesta, kun näin Facebookissa jaetun kuvan, jonka tarkoitus oli vastustaa väkivaltaa mutta joka myös itsessään oli hyvin väkivaltainen. Minulla on tarkka kuvamuisti, ja kuva jäi kummittelemaan mieleeni pitkäksi aikaa. Lähdinkin miettimään, onko oikein jakaa shokeeraavia kuvia paikoissa, joissa nii tä on lähes mahdoton ennakoida ja välttää. Mietin myös, miksi väki valtaa
koetetaan vastustaa väkivallalla. Kuvien, ja ylipäätään taiteen, tarkoitus nykymaailmassa on hyvin usein kritisointi tai kannanotto. Kaikella pitää olla merkitys ja sanoma, ja pieni negatiivinen ironian ja kritisoinnin ääni takaraivossa on aina plussaa. Miksi? Tieto lisää tuskaa. Eikö olisi helpompaa, jos ihmisen harteille annettaisiin vain lähimmäisten huolet eikä koko maailman tuskaa? “Älä mieti sitä, mitä et voi muuttaa”, sanotaan, muttaentä jos unohta-
minen ei onnistu? Ajattelin, että haluaisin tarjota jotain muuta kuin lisää mietittävää. Pienen lepohetken.
“Maailma ympärillämme on kaunis.”
Ajattelin kuvata pelkästään estetiikan pohjalta kauniita asioita: suurta ympäröivää luontoa, talvisia maisemia ja auringonlaskuja. Huurteisia kasveja ja hangen kimallusta. Ajattelin kritisoida kritisoimista kuvaamalla epäkriittisen sarjan. Tai sitten en ajatellut mitään, kuvasin vain. Kuvaamisen ilosta ja siitä ilosta, että maailma ympärillämme on kaunis.
KUVAUSPROSESSI Kuvaamisprosessin aloitin heti joululoman alussa. Lähdimme jouluksi sukulaisten luo Ilomantsiin, ja ajattelin siellä olevan paljon mahdollisuuksia kuvata esimerkiksi luontokuvia ja maisemia. Olosuhteet tuntuivat hyvältä etenkin siksi, että siihen vuodenaikaan kotona pääkaupunkiseudulla oli kuraista ja lumetonta mutta Ilomantsissa kauniit metrihanget. No, todellisuus oli hieman toista. Päivän pituus Itä-Suomessa oli noin 3 tuntia ja koko sielläoloaikanamme vain yhtenä päivänä
oli pilvetöntä ja aurinko pääsi pilkahtamaan. Muuten oli tasaharmaa taivas ja lunta satoi lakkaamatta: oli pimeää kuin säkissä. Kun tuli aika lähteä takaisin vesisateista Vantaata kohden, oli kertynyt kuvamateriaali lähinnä perhealbumimateriaalia. Ei mene aina niin kuin Strömsössä. Yllättävästi matka takaisin kotiin olikin hyvin tuottoisa. Yksi vaikuttava tekijä tietysti on seitsemän tunnin ajomatka. Siinä kerkeää kyllästymään kymmeniä kertoja, joten ���������� jonkinlainen aktiviteetti piti keksiä.
Päädyinkin leikkimään kameran kanssa ja tulokset olivat yllättävän hyviä. Toinen tekijä oli myös onni. Alkumatkan taivas oli samaa harmaata pilvimassaa, mutta sitä mukaa kuin maa harmaantui lumen puutteesta, taivas kirkastui ja selkeni. Monet kuvat ovat siis matkalta: osa suoraan auton ikkunasta ja osa huoltoasemien pihoilta. Kuvaamisen kannalta mieleenpainuvin hetki oli pysähtyminen Heinolassa. Puolelta Suomelta sähköt vienyttä myrskyä enteilevä puolipilvinen taivas, jonka läpi siivi-
löityi jo laskemassa oleva Heinolan aurinko, poiki muun muassa kuvasarjan aloituskuvan. Lopun lomaa kuvailin kotinurkilla, kun viimeisellä lomaviikolla taivas antoi lunta myös Etelä-Suomeen. Näistä kuvista sitten syntyi tämä julkaisu.
VALMIS TUOTOS Ensinnäkin lopputulokseen tietysti vaikuttaa kuvien valinta. Valitseminen ei tuottanut kauheaa päänvaivaa. Tosin itse tykästyin vaakakuviini hieman enemmän, mutta taittoon paremmin soveltuvia olivat pystykuvat, joten jouduin tekemään muutaman kompromissivalinnan. Lopputulokseen olen kuitenkin hyvin tyytyväinen. Kuvasarja on suhteellisen ehyt ja vastaa mielikuviani. Tosin lähdinkin tähän tehtävään avoimin mielin. Ainoa, mihin en ole täysin tyytyväinen, on kuvasarjan yleistunnelma. Ajatus oli saada oikein kevyen kepeä ja ilmava kuvasarja, mutta kuvat ovat tunnelmaltaan hieman synkeämpiä. Pitää tietysti ottaa huomioon kuvausaika, joka sattui olemaan koko vuoden pimein ja vielä kamalan pilvinen. Silti en voi olla piiskaamatta itseäni, että olisi pitänyt sitkeämmin yrittää ja tehdä niinä harvana aurinkoisena päivänä. Kun nyt katselee lopputulosta ja miettii, mitä olisi voinut tehdä toisin, huomaan, että olen kuvannut sekä valikoinut aika monta auringonlaskukuvaa. Tietysti tämäkin johtuu osaltaan vuodenajasta, ja totta on myös se, että aamu- ja iltahämärä ovat yksiä parhaimpia aikoja kuvata, mut-
ta lopputuloksen kannalta näin moni iltaruskokuva luo välttelemääni raskasta tunnelmaa. Ehkäpä jotkin kuvista olisivat myös säväyttävämpiä isompikokoisina, mutta jostain pitää aina tinkiä. En valita. Aina löytyy omasta työstä jotain, mitä kritisoida, ja jotain, mitä olisi voinut tehdä paremmin ja toisin, mutta olen silti tyytyväinen lopputulokseen. Itse asiassa lopputulos ja aihe yhdessä saivat aikaan, että haluan kuvata samasta aiheesta kuvasarjan uudelleen. Ehkä käsittelen aihetta eri kannalta tai menen sen sisään syvemmin, tai sitten kuvaan samasta lähtökohdasta, mutta hieman otollisempana aikana. Kaikesta huolimatta mielestäni kiinnostava aihe ja toivottavasti ajatuksia herättävä lopputulos.
“Our task must be to free ourselves by widening our circle of compassion to embrace the whole of nature and its beauty� -Albert Einstein