Herkuttelijan Porvoo

Page 7

TOTTA SE ON. NIMI ON ENNE. Kun astuu sisään upouuteen deliin vanhassa Porvoossa ja pääsee herkkuvitriinin ääreen, tekee mieli ESIMERKIKSI sitä ja ESIMERKIKSI tätä. Ja vielä vähän tuotakin. Rento ja mutkaton deli tuo aivan uuden ulottuvuuden Porvoon ravintolatarjontaan.

ILOLASSA JA IHMISTEN ILMOILLA zum Beispiel -delissä konkretisoituu herkullisella tavalla keittiömestari Georg Simojoen koko ruokafilosofia: rentoa, laadukasta ja kekseliästä. Saksalaissyntyinen Georg on nykyään porvoolainen kosmopoliitti ja maanläheinen maailmanmatkaaja. Ilolaan asettunut Georg on vaimonsa Leenan kanssa pyörittänyt omaa ravintola-alan yritystä vuodesta 2004 lähtien. Ilolan Kokousmyllyssä on tunnelmalliset juhla- ja kokoustilat sekä pieni maaseutuhotelli lähinnä yrityskäyttöön. - Halusimme nyt tuoda ruokaamme myös kaupunkiin, laajemmalle asiakaskunnalle ja vanha Porvoo on sijaintina meille erinomainen, kertoo Leena Simojoki delin höyryävän aamukahvin äärellä.

TUNTOSARVET OJOSSA - Georg on aina kulkenut maailmalla tuntosarvet ojossa ja uteliaana. Hän lähti liikkeelle entisestä Itä-Saksasta polkupyörällä, kohti Eurooppaa. Matka jatkui fillarin selässä edelleen Kaliforniassa, Meksikossa ja Belizessä, jatkaa Leena. Georgin matkaan on mahtunut monenlaisia seikkailuja ja sattumuksia, uskomattomia makuja ja mieleenpainuvia kohtaamisia. Työvuosia on kertynyt monissa maissa, huippukeittiöissä, leipomoissa ja samppanjakellareissa. - On tärkeää säilyttää utelias ja innostunut asenne ruokaan. Haluamme luoda uusia ja oivaltavia makuja ja jakaa ne vieraidemme kanssa, Leena pohtii. ▶

Herkuttelijan Porvoo

7


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.