Herkuttelijan Porvoo

Page 34

RUNEBERGINTORTTUA TUOREIDEN VADELMIEN KERA yksi iso tai neljä pientä torttua

APPELSIINISUKLAAKAKKU 8 PALAA

OHJE: MICHAEL BJÖRKLUND

Appelsiinisuklaakakku on Pienen Suklaatehtaan suosituimpia leivonnaisia ja erittäin helppotekoinen. Jos suklaan makua haluaa vielä vahvistaa, jäähtyneen kakun voi kuorruttaa sulatetulla tummalla suklaalla, johon on sekoitettu rippunen voita.

Runebergintorttu on nimetty kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin mukaan. Tiedetään, että hänelle tarjottiin jo 1840-luvulla tämäntapaista mantelileivonnaista sokerileipuri Asteniuksen luona Porvoossa. Myöhemmin runoilijan vaimo Fredrika Runeberg muunteli ohjetta, ja nykyään tästä lieriömäisestä pikku tortusta on monia muunnelmia. Runebergintortun voi paistaa yhdessä isossa tai useammassa pienessä vuoassa tai pannussa – esimerkiksi valurautapannu käy hyvin – ja kostuttaa ennen koristelua tilkalla sokerivettä tai punssia. 200 g manteleita, kuorimattomia 400 g pehmeää voita 4 dl sokeria 2 kananmunaa 6 dl vehnäjauhoja 1 dl korppujauhoja vuokien leivittämiseen Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota yksi iso tai neljä pientä vuokaa. Pilko mantelit veitsellä hienoksi muruksi. Vatkaa voi ja sokeri kulhossa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat voimakkaasti vatkaten ja sekoita lopuksi joukkoon mantelimurut ja vehnäjauhot. Kaada taikina vuokaan tai vuokiin ja paista 15–20 minuuttia uunin keskitasolla. Ota uunista ja anna jäähtyä. Painele tomusokeri ja vesi pienessä muovipussissa tasaiseksi massaksi. Leikkaa pussin kulmaan reikä ja pursota kuorrutus renkaiksi tortun pinnalle. Koristele tuoreilla vadelmilla ja tarjoa hyvän kahvin tai teen kanssa. koristeluun 2 dl tomusokeria 2–3 rkl vettä 2 dl vadelmia

34

Herkuttelijan Porvoo

OHJE: PETER WESTERLUND

3 kananmunaa 4 1/2 dl sokeria 6 rkl kaakaojauhetta 2 tl vaniljasokeria 3 rkl appelsiinimarmeladia 150 g voita sulatettuna 2 1/4 dl vehnäjauhoja Kuumenna uuni 190-asteiseksi. Sekoita aineet isossa kulhossa tasaiseksi taikinaksi ainesluettelon mukaisessa järjestyksessä. Voitele matala irtopohjainen kakkuvuoka, kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista kakkua 25–35 minuuttia uunin keskitasolla niin, että se jää keskeltä hiukan kosteaksi. Anna jäähtyä ja tarjoa kevyesti vatkatun kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa.

PIENI SUKLAATEHDAS Kirkkotori 1 06100 Porvoo Puh +358 19 534 8343 www.suklaatehdas.com Teksti: Kenneth Nars Kuvat: Linus Lindholm Ruoka-ohjeet keittokirjasta "Purtavaa Pohjolasta" (Ramson Publishing, 2012)


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.