Lippu 4/16

LIPPU

4/16

POLIITTINEN MIELIPIDE- JA KULTTUURILEHTI

HANNA HUUMONEN

@PESOJOONAS

ORDOLIBERALISMI

Yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka pelkää politiikkaa

DIGITALISAATIO

VEGANMÄTTÖ

SOSIALIDEMOKRAATTISET NUORET

22

44 / / 16 16

PÄÄKIRJOITUS

PIMEÄ AIKA VALTAA JÄLLEEN

K

eskiaikaa kutsuttiin pimeäksi ajaksi sen synkän ja ihmisiä hallitsevan maailmankuvan vuoksi. Valistusajan filosofit määrittelivät menneen ajan pimeäksi luodakseen kontrastia omille uusille ajatuksilleen.

Eurooppalaiset yliopistot rakentuivat myöhäiskeskiajalla Aristoteleen teoksille ja skolastiselle tieteelle, jota määrittivät valtion rahoitus ja hallinto.

Ne olivat pitkälti alisteisia aikaa hallitsevalle maailmankuvalle. Tunnetuimpia esimerkkejä olivat Galileo Galilein pyrkimykset osoittaa auringonpilkkujen liikkuminen, joita ei sen aikainen tiede tunnistanut.

Galileille todettiin: “Olen lukenut Aristoteleen teokset läpi kahdesti enkä ole löytänyt sanaakaan auringonpilkuista. Sellaisia ei ole. Vika on joko kaukoputkessa tai sitten sinun silmissäsi.” Galilei Galileon oikeudenkäynnissä hänet tuomittiin epätieteelliseksi ja hänet pyrittiin hiljentämään.

Galileon asema oli hyvä (ja siksi vaarallinen valtaapitäville), koska hänen varakkaat ystävänsä kustansivat hänen kirjoitustyönsä. Muiden vaihtoehtoisten tieteilijöiden teoksia ei yliopisto tai valtio rahoittanut, eikä heistä myöhemmin ole kuultukaan.

Tutkimuksen rahoitusjärjestelmä kulki ajan oppineiden, papiston, kautta. Tätä papistoa määritti vahva usko tietynlaiseen maailmanjärjestykseen, lainalaisuuksiin ja teorioihin hyvästä yhteiskunnasta, taloudesta ja ihmisestä. Rahoitus suunnattiin uskomusten mukaan: vallitsevaa käsitystä tukeva sai myös taloudellista tukea.

Keskiaikaa dominoi vahva maailmankuva (kristinusko), yhteiskuntateoria (hierarkinen luokkayhteiskunta) ja eliitin sääntelemä talous. Ihmiskuvaa määrittivät hierarkia ja luokka-

erot, jotka vallitseva maailmankuva ja hallitsija oikeuttivat uskoon nojaten.

Ihmisten käsityksiä maailmasta ja omasta asemasta määritti pelko: “Jos en ole ahkera ja kuuliainen, minulle käy vielä huonommin ja yhteiskunta kohtaa laihoja vuosia.” Kirkko vetosi usein ihmisten vaatimattomuuteen ja kovaan työhön, jottei valtakunta ajautuisi lamaan.

Olemme jälleen kohdanneet ihmiskunnan historiassa ajan, jossa pääomia kasaava eliitti levittää uskomuksiaan, maailmankuvaansa sekä vahvoja tunteita ylläpitääkseen itselleen suotuisan asetelman. Uskomme taloudellisen kasvun, pienen valtionvelan ja sääntelemättömien markkinoiden tuovan meille hyvinvointia.

Uskomme, että järjestelmä voi tuottaa menestystä meille kaikille. Kaikkien tulee vain toimia mahdollisimman tehokkaasti ja säästeliäästi, jotta talous voi kasvaa ja hyvinvointiyhteiskunta säilyä.

Pimeä aika on vallannut myös tiedepolitiikan. Kuten keskiajalla, myös nyt voidaan havaita, että vallitsevan uskon vastainen tiede ei saa rahoitusta epärelevanttina. Erityisesti suorastaan uskon vastainen tiede saa sen lähettiläät julkisesti pilkkaamaan ja nauramaan vaihtoehtoiselle analyysille ja tulevaisuuskuvalle. Esimerkkinä toimivat jälkikeynesiläiset taloustieteilijät, jotka pohjaavat analyysinsä tilastoille ja teorialle, mutta saavat valtavirran taloustieteilijöiltä lähinnä henkilöönmeneviä ja auktoriteettiinsa viittavia vasta-argumentteja. Faktapohjaiseen keskusteluun he eivät suostu lainkaan niiden kanssa, jotka kehtaavat kyseenalaistaa heidän uskomuksensa.

Ordoliberalismista ihmiskuvansa saaneet kansalaiset uskovat, että olemalla tehokas, ahkera ja vaatima-

ton voi jokainen lunastaa paikkansa yhteiskunnassa ja varmistaa, että maailma ei murru ympäriltä. Pelko ohjaa ihmiset oman itsensä pelastamiseen, eikä heillä riitä energiaa kuin oman itsensä pelastamiseen. Jos uskomuksille rakennettu järjestelmä jossain vaiheessa pettää, murtuu ihmisten luottamus uskomusta ylläpitäneeseen järjestelmään.

Myöhäismodernin aikamme ekonomistit vastaavat keskiajan papistoa.

Kristinuskon on korvannut ordoliberaali markkinausko ja tiedettä ohjaa sivistyksen sijaan tehokkuuden ja talouden palveleminen.

Keskiajan jälkeen koitti valistus.

Se toi demokratian ja ihmisoikeudet.

Tämä vaati kuitenkin yhteiskuntaanalyysiä ja visioita, jotka loivat uuden järjestelmän, johon uskoa.

Omassa ajassamme järjestelmään pettymisen ovat osanneet hyödyntää vasta populistit. Kuka tarjoaa seuraavan valistuneen vision?

TEKSTI: MARIA RYTKÖNEN | KUVA: NELLI NURMINEN

4 / 16

SISÄLTÖ PIMEÄ AIKA VALTAA TAAS PAREMPI TULEVAISUUS EI TOTEUDU TOIVOMALLA PARASTA VIENNISSÄ ILMAA VAIKUTTAJA-PALSTA: HANNA HUUMONEN POHDINTAA YMPÄRISTÖKRIISISTÄ PELKO, YSTÄVÄ JA VIHOLLINEN @PESOJOONAS - POLITIIKKAA PELKÄÄVÄ YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAJA KUINKA MEIDÄN KÄY? DIGITALISAATIO POLIITTINEN LIIKE, JOKA PELKÄÄ POLITIIKKAA PELASTA EDES OMA NAHKASI MANLIG KULTUR HYPPÄÄ #VEGANMÄTTÖÄ PIMENEVIIN SYYSILTOIHIN NASIMA: MAAILMAN RAUHA ON KAUKANA ME TURUUST ENSIJAKO - VASEMMISTON SEURAAVA TARINA TIIMI LEHDEN TAKANA RAIVOMUUMI

Kohtaamisemme yö laskeutui lasipölynä keuhkoihin: käytävien siniputkiloistelampuissa kontatessasi puhuit ilmapallontuoksua & papukaijankuolaa silmäpussiesi kulmista läikyttäen. & jos lähtiessäsi järsit vihloen seinieni hauraita reunamerkintöjä teit sen ilman puudutusta suojasäässä näkymättömien jäälinnojeni kääreiden kovettuessa.

OSSI SEPPÄNEN

LIPPU JULKAISIJA

GRAAFINEN SUUNNITTELIJA

PAINOPAIKKA

Sosialidemokraattiset Nuoret ry www.demarinuoret.fi

Olli Urpela / Pintaliitodesign

Painotalo Plus Digital Oy, Lahti

KIRJOITTAJAT

Erik Immonen, Jani Kykkänen, Piia Noronen, Matias Mäkynen, Mikkel Näkkäläjärvi, Maria Rytkönen, Petra Peltonen, Kaisa Penny, Marjut Pihonen-Randla, Patrik Saarto, Elias Tenkanen, Rebecca Åkers.

PAPERI

PÄÄTOIMITTAJA

Maria Rytkönen maria.rytkonen@jyu.fi TOIMITUSSIHTEERI

Iida Vallin iida.vallin@demarinuoret.fi

kansi G-print 150g, sisäsivut G-print 90g 1/2017 ILMESTYY MAALISKUUSSA 2017

ilmoitusvaraukset ja -hinnat iida vallin iida.vallin@demarinuoret.fii

4041 0763 Painotuote

3

4

4 / 16

PAREMPI TULEVAISUUS EI TOTEUDU TOIVOMALLA PARASTA Näinä aikoina on helppoa olla pessimistinen maailman ja Suomen tulevaisuudesta. Aleppon pommitukset, Itä-Ukrainan sota sekä monet muut sodat luovat kärsimystä ja pelkoa maailmaan.

K

ansainvälinen terrorismi on voimissaan ja alkaa näkyä yhä enemmän myös länsimaiden arjessa muun muassa Pariisin ja Brysselin iskujen myötä. Samaan aikaan ilmastonmuutos ja siitä seuraava kuivuus ajavat ihmisiä kodeistaan ja globaali eriarvoisuus kasvaa. Globaali väestönkasvu on nopeaa ja aiheuttaa haasteita niin ympäristön kestävyydelle kuin myös sille, että mistä jokaiselle löydetään työ ja toimeentulo. Tuomiopäivän manaajia on ollut aina, mutta tänä päivänä pessimismille löytyy kohtalaisen paljon katetta.

Monen ihmisen edistysuskoa koetellaan nyt. Elimme pitkään aikaa, jol-

loin talous kasvoi ja hyvinvointivaltiota rakennettiin. Meidän sukupolvemme syntyi Suomeen, jossa jokaisella on mahdollisuus kouluttautua niin pitkälle kuin haluaa, jokaisen toimeentulo turvataan ja maassa on turvalliset ja vakaat olot.

Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen talous romahti ja kasvu on ollut sen jälkeen hyvin hidasta.

Tämä on johtanut jatkuvaan leikkauspolitiikkaan, jota nykyinen hallitus toteuttaa kovalla otteella muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluihin, sosiaaliturvaan ja koulutukseen. Etenkin pitkäaikaistyöttömyys on kasvussa ja yli 40 000 nuorta on työttömänä.

Samaan aikaan vieressämme oleva Venäjä on muuttunut yhä arvaamattomammaksi ja toteuttanut hirmutekoja niin Ukrainassa ja Syyriassa.

Tämä kaikki aiheuttaa ymmärrettävästi pelkoa. Maailman ja Suomen haasteet ovat kuitenkin ratkaistavissa.

Kehittyvä teknologia auttaa meitä ratkaisemaan ympäristöhaasteet

ja nousemaan talousahdingosta.

Väestönkasvua saadaan hillittyä, kun saadaan yhä useammat tytöt kouluun ja tuettua kehittyvien maiden demokratioiden ja kansalaisoikeuksien kehittymistä. Globaaleja konflikteja voidaan ratkaista ja ennaltaehkäistä jos niin haluamme.

Tähän kaikkeen tarvitsemme vahvaa kansainvälistä yhteisöä. Nyt globalisaatio on navakassa vastatuulessa.

Fiksun globalisaation, kansainvälisen kaupan ja solidaarisuuden edistäminen on kestävä tie tulevaisuuteen.

Suomenkin pitäisi olla hanakammin edistämässä rauhaa maailmalla sen sijaan, että myymme aseita sotaalueille. Globalisaation tulevaisuus on meidän sukupolvemme suurimpia kysymyksiä.

Nopeasti muuttuvassa ja monimutkaisessa maailmassa ei ole yksinkertaisia ratkaisuja, vaikka moni sellaisia tarjoaakin. Näköalattomuudelle, toivottomuudelle ja pelolle ei ole kuitenkaan mitään syytä antaa valtaa. Varmaa on se, että parempi tulevaisuus ei toteudu toivomalla parasta. Aikamme kaipaa rohkeita kansainvälisyyden, tietoon perustuvan päätöksenteon ja edistyksen puolestapuhujia. LIPPU

TEKSTI: MIKKEL NÄKKÄLÄJÄRVI, PUHEENJOHTAJA | KUVA: NELLI NURMINEN

4 / 16

VIENNISSÄ ILMAA Herään aamulla 6.30 kellon soidessa. Katson ulos ja näen savusumua huoneeni ikkunasta.

A

summe 15. kerroksessa Kuala Lumpurin keskustassa ja näen kauas Kuala Lumpurin ulkopuolelle.

Jonkinlainen savusumu tai kuten täällä kutsutaan “haze” on vähitellen leviämässä kaupunkiin. Toivomme, että tilanne ei pahene nykyisestään. Viime vuonna paha savusumu kesti kolme kuukautta ja hengityssuojainten käyttö oli välttämätöntä.

Kuala Lumpur on melko pienikokoinen kaakkoisaasialainen kaupunki Malesiassa. Tänäkin vuonna kaupungin ilmaa on vaivannut savusumu, joka kulkeutuu ilmavirtojen mukana Indonesiasta muualle Kaakkois-Aasiaan laittoman metsien kulotuksen takia. Köyhimmät ihmiset kulottavat metsää viljelymaaksi, koska he tarvitsevat elantonsa maataloudesta. Muita elinkeinomahdollisuuksia heillä ei juurikaan ole.

Mitä tästä kaikesta pitäisi siis

ajatella? Metsän kulottamisesta viljelysmaaksi tulee mieleeni Suomi 1800-luvulla, jolloin maatalous oli pääasiallinen elinkeino. Suomalaisina olemme tottuneet myös puhtaaseen ilmaan, veteen ja ympäristöön. Täälläpäin maailmaa ei asia ole niin yksinkertainen. Liikenteen, teollisuuden ja kulotuksen aiheuttamat ilmansaasteet ovat arkipäivää. Karrikoiden voisi ajatella, että Indonesian köyhyysongelma edesauttaa ilmastokriisin syntymistä Aasiassa. Vaikutukset alueella asuvien ihmisten jokapäiväiseen elämään ja terveyteen ovat vakavat. Nykyisen tiedon mukaan vuoden 2015 kolmen kuukauden savusummu tappoi ennenaikaisesti yli 100 000 ihmistä pelkästään Malesiassa. Luvun pelätään tutkimusten valossa vielä nousevan.

Miten me Suomessa voisimme olla kantamassa osaamme ilmastokriisin ehkäisemisessä? Esimerkiksi voisimme kehitysyhteistyön avulla voisimme tukea Indonesian köyhintä kansanosaa heidän elämänlaatunsa parantamiseksi. Jos heille saataisiin kunnolllinen elinkeino, ei kulotuksia tarvitsisi välttämättä tehdä eikä Kaakkois-Aasiassa kärsittäisi yhtä merkittävästi savusumun aiheuttamista ongelmista. Olisi

naiivia ajatella, että ongelma olisi vain Kaakkois-Aasian ongelma, vaan kyllähän me hengitämme sitä samaa ilmaa kuin hekin.

Suomalaisella osaamisella olisi paljon potentiaalia cleantech-sektorilla.

Seuraavien tulevien vuosien tai jopa vuosikymmenen aikana Aasia tulee olemaan maanosa, jossa päivittäinen lentoliikenne kasvaa ennennäkemätöntä vauhtia samanaikaisesti kun aasialaisten elintaso nousee. Esimerkiksi vähäpäästöisen lentoliikenteen teknologian kehittämisellä olisi suomalaisilla yrityksillä mahdollisuus nousta etulyöntiasemaan markkinoilla.

Tiedämmehän jo nyt, että lentoliikenne on yksi saastuttavimmista liikennemuodoista. Lentoliikenne tulee yhä useamman ihmisen ulottuvuudelle ja mahdollisuudeksi liikkua paikasta toiseen.

Ilmastokriisin ongelmat ja siihen tarvittavat ratkaisut eivät ole mitenkään yksiselitteisiä. Kuitenkin Suomi voisi olla mukana ratkaisemassa maailmanlaajuista ilmastokriisiä kehittämällä uutta cleantech-teknologiaa sekä tukemalla maailman köyhimpiä alueita esimerkiksi kehitysyhteistyön avulla. LIPPU

TEKSTI: PIIA NORONEN KIRJOITTAJA ON DEMARINUORTEN 2. VPJ. KUVA: MIKKO MÄKYNEN

5

6 6

4 / 16 4 / 16

TEKSTI: MARJUT PIHONEN-RANDLA | KUVAT: MARIA RYTKÖNEN

/ 16 16 44 /

HANNA TAISTELEE POPULISMIA VASTAAN ”Älä sitten kävele kotiin pimeää polkua, vaan mene aina valaistua tietä pitkin”, sanoo äiti lapselleen. Lapsi tottelee, mutta alkaa pelätä pimeää. Mitä siellä pimeässä on, sillä ei ole väliä, kun äiti tietää parhaiten. Sama lapsi pelkää myös aikuisena pimeää ja valitsee aina valaistun polun.

R

asisti. Sana herättää tunteita. Mikä ihmisestä tekee rasistin? Mikä tekee suvakin? Jos löydämme reseptin, voimme muuttaa ainesosia. Mielikuvia.

Meillä jokaisella on niitä, miltä rasisti näyttää ja kuulostaa. Vahvat sanat herättävät tunteita ja mielikuvia. Onko rasistin resepti: kouluttamattomuus + sivistymättömyys + pelko = rasisti? Olisipa se näin yksinkertaista. Korkeakoulutettu voi olla rasisti, samoin suuri ajattelija ja menestynyt liikemies.

Vaikuttaja. Maailmassa on paljon ongelmia. Nälänhätä.

Ilmastonmuutos. Vihapuhe. Väkivalta. Mihin maailma on menossa? Miten yksi ihminen voi vaikuttaa yhtään mihinkään? Martin Luther King. Minna Canth. Nelson Mandela.

He olivat vaikuttajia ja vaikuttavia ihmisiä aikanaan. Miten he päätyivät ihmisoikeustaistelun eturintamaan? Miten he päätyivät inspiroimaan muita?

Elämme äänekästä aikaa. Informaatiota on saatavilla enemmän kuin olisi mahdollista lukea usean ihmiselämän aikana. Informaation lisäksi virtuaalinen maailma on täynnä kommentteja, mielipiteitä, blogeja, uutisia, valeuutisia ja satiiria. Mölyä on paljon. Onko mölyn läpi mahdollista saada oikeaa tietoa tai omaa mielipidettä läpi. Pystyykö mölyn keskeltä vaikuttamaan, päästä pinnalle, muuttaa maailmaa? Hanna pääsi, mutta sillä oli seurauksia.

Kankaanpää – Heinola – Lahti – Jyväskylä – Tampere; “juureton”, kuvailee Hanna elämäänsä. Pitkiä aikoja Hanna ei ole pysynyt paikallaan ja nyt elämä vie hänet Helsingistä Brysseliin. Kerrostalossa kasvanut kaupungista kaupunkiin muuttanut lapsi on päässyt pitkälle. Hannan mielestä on mielenkiintoista katsoa taaksepäin. Oikeat ikkunat ovat avautuneet oikeaan aikaan, kun toiset ovet ovat sulkeutuneet. Hanna päätyi vaikuttajaksi vähitellen. Politiikka ei koskaan ollut päämääränä.

77

8

4 / 16

”Kenet tahansa tapaat nii kohtele aina kunnioittavasti ja ole oma itsesi”, sanoi äiti Hannalle nuorena. Lapsuudessa ensimmäinen kohtaaminen maahanmuuttajan kanssa tapahtui, kun samassa kerrostalossa asui koko Kankaanpään ainoa ”tummaihoinen”.

Hänen nimensä oli Manu, tai jälkikäteen ajateltuna hänen nimensä ei välttämättä ollut Manu, mutta siksi häntä kutsuttiin. Manu ei ollut yhtään sen erilaisempi kuin kerrostalossa asustellut Eila-täti. Kaikki tiesivät kuka Eila täti oli ja kaikki tiesivät myös Manun. Hannalle Manu oli kuin kuka tahansa kerrostalon asukki, paitsi hieman erinäköinen.

“Rankka”.

Rankaksi kuvailee Hanna teini-ikäänsä.

Yläaste oli rankka ja liikunnasta tuli Hannan henkireikä, jota se on edelleen.

Yläasteen jälkeen Hanna aloitti kolmoistutkinnon opiskelun.

Ammattikoulu toi uudet piirit ja uudet tuulet.

Amiksessa vitutti ilmastonmuutos ja miten amikset kohteli lukiolaisia ja lukiolaiset amiksia. Hannaa ihmetytti miksi amikset väheksyi yleissivistävää koulutusta ja miksi lukiossa ammattiin valmistuvia väheksyttiin. ”Me ja ne” asetelma oli esillä. Ihmisryhmien välistä eripuraa ja ristiriitaisuuksia oli paljon ja se ei tuntunut loogiselta. Hanna näki molemmat puolet kolmoistutkintoa tehdessään. Lukion viimeisillä luokilla Hannassa heräsi vaikuttamisen halu. Samaan aikaan heräsi myös päämäärä, mihin seuraavaksi. Filosofia.

Hannasta ei tullut rasistia, hänestä tuli vihapuheen ja tappouhkauksien kohde. Hanna halusi tehdä jotain lisääntyneelle vihapuheelle sekä valeuutisille. Puhuttiin vaihtoehtomediasta MV lehden ja Uber uutisten kohdalla, vaikka kyse oli valeuutisista. Mitta tuli Hannalle täyteen myös MV lehden tekemien lokakampanjoiden takia, jotka kohdistuivat tuttuihin ja aiheuttivat pahaa oloa läheisille. Hanna aloitti SONKin kampanjan MV-lehteä vastaan kapitalismin omin keinoin. Kampanjan

myötä MV-lehti on menettänyt lukijoitaan sekä mainosrahoja runsaasti.

Vastaiskuna Hanna sai runsaasti vihapuhetta sekä tappouhkauksia. Supo, eli suojelupoliisi, tuli tutuksi kuluvan vuoden aikana.

Vihapuheen määrä on kasvanut – etenkin sosiaalisessa mediassa.

Virtuaalinen maailma tarjoaa nimettömyyden. Sen turvin lähetetään vihaviestejä tuntemattomille. Hannaa ei varsinaisesti nimittely loukkaa. Hän ymmärtää, että ne ovat hyökkäyksiä hänen poliittista minää vastaan.

Ihmiset, jotka eivät tunne Hannaa, eivät varsinaisesti hyökkää Hannaa kohtaan. Hannaa kuitenkin suututtaa

miten vihapuhe sekä tappouhkaukset vaikuttavat läheisiin. Uskaltavatko aktiivit tulla vielä tapahtumiin? Jotkut ihmiset kaikkosivatkin, joitakin pelotti, mikä on ihan ymmärrettävää. Vaikuttamisen hinta oli kallis. Nykyään vaihtoehtomediasta puhutaan oikeilla nimillään valeuutisina ja vihasivustoina. Se on saavutus.

“OLI KYSEESSÄ ISOMMAT ASIAT KUIN MINÄ ITSE.” Jotkut asiat ovat uhrausten arvoisia. Vaikuttaminen ei ole helppoa. Voi tuntua, että on helpompi olla hiljaa.

Joskus voi tulla se hetki, kun ei enää voi olla hiljaa. Pitää puhaltaa peli poikki ja pitää ääntä.

Hannan mielestä vihapuheeseen pitää vastata nokkeluudella ja huumorilla. Aika on ollut synkkää, mutta kampanja MV lehteä vastaan ja

vihapuhe Hannaa vastaan on nostanut esiin myös muita uusia vaikuttajia.

Hannaa ilahduttaa myös, että tukea kampanjalle tuli yli puoluerajojen.

Asia oli yhteinen.

Hannaa huolettaa edelleen maailman tulevaisuus. Brexit. Ääriliikkeiden nousu. Nälänhätä. Populismin nousu.

Olemme Suomessa etuoikeutettuja, mutta täysin sokeita asian suhteen.

Historiattomuus pelottaa. Kansallissosialismi nousee Euroopassa. Olemme menossa taaksepäin. Pitäisi olla fiksumpia tällä kertaa. Viime kerrasta olisi jo pitänyt oppia.

Lapsen pimeän pelko voi tulla pelkästään siitä, kun äiti varoittaa pimeästä polusta.

Jos Hannalle olisi nuorena äiti sanonut, että ”varo tuota mustaa miestä” tai ”älä puhu sille”, olisiko Hanna se Hanna, jonka tunnemme?

Hannan resepti on tiedossa: avoin äiti, hyvät neuvot elämään ja kokemusrikas sekä muuttuva elämä. Rasistin reseptiä ei ole löytynyt.

Maailmanrauha. Se on Hannan unelma.

Kaikkien ei tarvii olla samaa mieltä, jotta se saavutetaan, mutta kunhan kaikki voisivat puhua samaa kieltä. Ei kohdeltaisi ja ajateltaisi asioita enää ”me ja ne” kontekstissa. Jokainen osapuoli uskoo olevansa oikeassa. Jos tämä keskustelu jatkuu, niin voidaanko edes kaikille antaa ihmisarvo. Kun ihmisarvoa ei tunnusta, he eivät ole “meitä”. Ei heidän kärsimyksellään ole väliä. Lähdetään siitä, että kohdataan jokainen ihminen ihmisenä. Ollaan kaikki vaikuttajia.

Jos Hanna saisi viimeisen sanan, hän haluaisi sanoa uhkaajilleen:

”ONKS SUL KAIKKI HYVIN. TARVITSETKO HALIN?” LIPPU

TEKSTI: JANI KOKKO | KUVA: ADOBE STOCK IMAGES, MELPOMENE

4 4/ / 16 16

PELASTA EDES OMA NAHKASI Kataisen hallituksen ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa juuri valittu pääministeri “varoitti suomalaisia epävarmoista taloustilanteiden ajoista” ja “ympäröivästä maailmasta, joka tulee haastamaan Suomen ja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan erittäin rajusti” (YLE 22.6.2011).

V

uonna 2014 pääministeri Stubb kertoi Suomen taloustilanteen heikkenevän edelleen (HS 27.8.2014) ja vuonna 2015 Stubb kertoi valtiovarainministerinä taloustilanteen olevan niin “vakava, että meillä ei ole mahdollisuutta viivyttää suuria ratkaisuja kuten yhteiskuntasopimusta” (STT 9.6.2015). Elokuussa 2015 pääministeri Sipilä totesi Helsingin yliopiston lukuvuoden avajaisissa, ettei hallitus voi jatkaa velaksi elämistä. Vastustaessa säästöjä kannattaa velaksi elämistä.

Hän muistutti, että kyse on “rakenteellisesta kriisistä”, jonka vuoksi normaalikaan talouskehitys ei riitä nykyperustein rahoittamaan julkisia menoja.

– Omista koke­muk­sis­tani tiedän, että niukkuus luo myös luovuutta.

Tämä on pitkälle asennekysymys, ker-

toi Sipilä (31.8.2015, Suomenmaa).

Vielä seuraavana keväänäkin Sipilän viesti oli sama. Sitten tuli kilpailukykysopimus, ja Sipilä palasi eduskunnan kesätauolta aurinkoisena ilmoittaen, että talous on alkanut kasvaa (Ilta-Sanomat 23.8.2016). Sepä kävi nopeasti.

Suomessa on pian kymmenen vuotta puhuttu siitä, kuinka vaikea taloustilanne johtuu Suomen heikosta kilpailukyvystä ja raskaasta julkisesta sektorista. Pääviesti on ollut se, ettei hyvinvointivaltiota voida enää ylläpitää ja työtä tulisi tehdä kustannustehokkaammin tai muuten valtion velka kasvaa. Vallitseva ilmapiiri muuttaa yhteiskunnan painopisteitä ja ihmisten tapaa suhtautua toimintansa päämääriin. Viesti on mennyt perille: pelasta edes oma nahkasi, tee työtä ahkerasti ja älä uskallakaan pyytää parempaa.

Jatkuva pelko toimeentulosta ja epävarmuus omasta pärjäämisestä suuntaa katseet yhteiskunnan kehittämisestä individualismiin ja syyllisten etsimiseen toisista. Tämä antaa tilaa myös populismille ja taloudelliselle ahneudelle. Ihmiset, joilla ei ole resursseja muuhun kuin perustarpeistaan huolehtimiseen, ovat myös helposti johdateltavissa, kun resurssit eivät riitä kokonaiskuvan hahmottamiseen. Niukoilla resursseilla epäoikeudenmukaisuutta kokeva yksilö tarrautuu helposti vaihtoehtoihin, jotka vaikuttavat omaan järkeen käyviltä ja nopeasti turvaa tuovilta. Ihmisten voimavarojen väheneminen ja epävarmuuden tunne heikentävät kykyä taistella omien oikeuksien puolesta.

Talousnobelisti Joseph Stiglitzin mukaan on käsittämätöntä, että suomalaista hyvinvointivaltiota romute-

TEKSTI: MARIA RYTKÖNEN

taan, jotta BKT saataisiin nousemaan.

Stiglitzin mukaan tuottavuus on tuplaantunut 35 vuodessa, mutta työstä saatavan korvauksen kasvu on pysähtynyt. Taloustieteilijä Mika Pantzarin mukaan 90 % akateemisista ekonomeista katsoo, että leikkaukset ovat tuhoisia silloin, kun taloudella menee huonosti.

Pelkoretoriikka repii kuitenkin kansalaisia, kun he pyrkivät pelastamaan itsensä. EU:n ordoliberaali talouspolitiikka on johtanut siihen, että ihmiset suuntaavat toimintaansa ensisijaisesti oman edun tavoitteluun ja lyhyen aikavälin ratkaisuihin. Työläisten ollessa erillään ja kilpailuasetelmassa toisiaan vastaan hyötyvät tilanteesta eniten tuotantoprosessin omistajat työn halpuuttamisen toivossa.

Kun ordoliberaali talouspolitiikka esitetään vaihtoehdottomana luonnonlakina tai ylivertaisena suhteessa demokraattiseen päätöksentekoon, kuten ordoliberalismin talousteoreetikko Friedrich Hayek ajatteli, jää ihmisiltä mahdollisuus kyseenalaistaa omaa elämää ohjaavia rakenteita. Tietämättömyys aiheuttaa toivottomuutta ja levottomuutta, jotka ovat hedelmällistä maaperää ääriliikkeille, populismille ja poliittiselle passiivisuudelle.

Populistit hallitsevat pelolla. Meidän sukupolvemme on aika kyseenalaistaa vallitsevat uskomukset ja hahmotella talouspoliittista vaihtoehtoa sekä uutta visiota yhteiskunnalle.

Ilman sitä tulevaisuus on edelleen vain täynnä pelkoa ja vastakkainasettelua. LIPPU

9 9

10

4 / 16

PELKO, IHMISEN YST Pelko on vahva sana. Siihen liittyy monia voimakkaita mielikuvia, sillä pelko tunteena on jokaiselle tuttu, tavalla tai toisella. Musiikissa, kirjallisuudessa ja muilla taiteenaloilla se on ihmisen tunteista käsitellyimpiä.

T

yypillisesti pelko mielletään vain huonoksi asiaksi, vaikka sillä on oma tärkeä paikkansa ihmiselämässä. Pelko on usein intuition voiman ilmentymä – pelkoreaktio nousee jo ennen rationaaliselle harkinnalle perustuvan käsityksen muodostumista. Intuitiomme taas usein kykenee muodostamaan odottamattomasta tilanteesta nopeasti varsin toimivan yleiskäsityksen, johon voi olla paremman puutteessa syytä luottaa. Aivan kuten vaikkapa käsitykset velvollisuudesta ja uhraamisesta ovat olleet läsnä uskonnollisissa traditioissa ympäri maailmaa, myös pelossa on kyse ihmisluontoon olennaisesti kuuluvasta ominaisuudesta, joka on näkynyt kaikenlaisissa kulttuureissa läpi ihmiskunnan historian.

Pelolla on usein nähty olevan tiettyä metafyysistä merkitystä. On ajateltu, että pelko voi auttaa ihmistä nöyrtymään suuremman totuuden äärellä. ”Herran pelko on viisauden alku”, lukee jo Raamatussa (Sananl. 9:10) ja Koraani puolestaan esittää suoran vaatimuksen: ”Pelkää Jumalaa” (Lehmän suura, 206).

Katolisen tradition hartauskirjallisuudessa kehotetaan toistuvasti pelkäämään Jumalan oikeudenmukaisuutta ja tuomiovaltaa, ja useat pyhimykset ovat käsitelleet aihetta monipuolisesti.

Perinteisesti Jumalan pelkoa on pidetty Pyhän Hengen lahjana, eikä varsinkaan judeo-kristillisen tradition ajatuksilla Jumalan pelkäämisestä ole juuri yhteistä vaikkapa

TEKSTI: ERIK IMMONEN | KUVA: MARIA RYTKÖNEN

4 / 16

TÄVÄ JA VIHOLLINEN arbitraarisen väkivallan tai sairauden pelkäämisen kanssa.

Teologisessa ajattelussa lähdetään pelon kohteen oikeudenmukaisuudesta. Tämä pelko on pohjimmiltaan nöyryyttä ja syvää kunnioitusta yhdistyneenä ihmisen pienuuden käsittämiseen ja haluun olla toimimatta väärin.

Toisaalta tietyissä uskonnollisissa yhteisöissä, kuten Jehovan todistajien parissa, juuri Jumalan pelkäämisen tarpeeseen vetoamalla yhteisön jäseniä kielletään esimerkiksi äänestämästä ja osallistumasta politiikkaan. Tällainen yhteiskunnan toiminnan kyseenalaistava uskonnollinen pelko ei enää ole uskonyhteisön sisäinen asia, vaan demokratian legitimiteetin kannalta ongelmallinen ilmiö. Aidosti vapaan demokratian toiminta edellyttää, että kukaan ei estä kansalaisia käyttämästä äänioikeuttaan. Toisaalta uskonnonvapaus vaatii suvaitsemaan myös kansalaisten enemmistölle vierasta uskonnollista ajattelua, kunhan lakia noudatetaan.

Jälleen perusteltu pelko ihmisten oikeuksien polkemisesta estää modernin yhteiskuntamme vapauskäsitykselle vastenmieliset poliittiset toimet jollain tavalla poikkeavina pidettyjä uskonlahkoja kohtaan.

Aivan konkreettisessa yhteiskunnallisessa elämässä pelko on siis usein perusteltu reaktio. Moni on jo todennut – täysin ymmärrettävästi – pelkäävänsä, mitä tapahtuu, jos republikaanien Donald Trump voittaa Yhdysvaltain presidentinvaalit marraskuussa 2016. Tätä kirjoitettaessa noihin vaaleihin on vielä aikaa, mutta kun lukija saa tämän lehden eteensä, tulos on jo selvillä. Lukija tietääkin, toteutuiko pelätty, joskin monien mielestä epätodennäköinen Trumpin voitto kaikkine kauhukuvineen. On toki pelottavaa jo nähdä, että hänen kaltaisensa öykkäri voi ylipäätään päästä asemaan, jossa miljoonat haluavat hänet presidentikseen.

Pelkoa Trumpin valinnasta saavat toki tuntea kaikki, mutta varsinkin Yhdysvaltain vähemmistöjen huolta on helppo ymmärtää.

Pelkoa voidaan myös lietsoa täysin perusteettomasti.

Suomessa katolisen kirkon toiminnan vakiinnuttaminen 1900-luvun alkupuolella luterilaisen kauden kestettyä jo vuosisatoja herätti katolilaisvastaista pelkoa. Moni huolestui ja kuvitteli, että Rooma ja Zacharias Topeliuksenkin huonossa valossa esittämät jesuiitat ryhtyisivät sekaantumaan suomalaisten elämään. Onneksi tämä pelko on pitkälti maassamme sivuutettu: nyt jopa ulkoministeri voi olla katolilainen. Tätä on pidettävä osoituksena sinänsä erittäin myönteisestä kehityksestä, olipa tuon nimenomaisen ministerin tietyistä toimista ja sanomisista mitä mieltä tahansa.

Hieman samaan tapaan nykypäivänä suomalaisia on peloteltu jopa Suomen islamisaatiolla ja maahamme tulevien tai täällä jo asuvien muslimien terroristisympatioilla. Näitä pelkoja ruokkivat tahot eivät tunnu muistavan tai välittävän – on mahdotonta sanoa, kumpi vaihtoehto on pahempi –, että viime sodissamme myös islaminuskoiset tataarit taistelivat muun kansan rinnalla. Yhteensä kymmenen tataaria kaatui talvi- ja jatkosodassa uhmaten samalla sitä pelkoa,

jota ihminen varmasti tuntee sodan keskellä. Nationalistien väitteet kaikkien muslimien oletetusta vaarallisuudesta näyttäytyvätkin lähinnä irvokkaassa valossa – varsinkin, kun on epäselvää, miten tällainen usein rasistinen pelonlietsonta hyödyttää Suomea. Jos yleinen keskustelu on liiallisessa määrin pelon dominoimaa, sen taso laskee nopeasti, ja osin näin on jo käynyt. Vaikka esimerkiksi terrorismin pelkääminen on ymmärrettävää, edes sille ei saa antaa periksi. Jos radikalismin pelkomme saa meidät sivuuttamaan toisen ihmisen arvon, ja jos tuomitsemme tuntemattoman tietämättä hänestä mitään, toimimme juuri terroristien toivomalla tavalla. Kaiken lisäksi hysteerinen äärinationalismi ei lopulta kerro isänmaanrakkaudesta, vaan toiseuden pelosta ja oman identiteetin heikkoudesta.

On hyvä muistaa, että pelon lamauttamia ihmisiä on helpompi ohjailla kuin niitä, jotka ylittävät pelkonsa. NatsiSaksassa Gestapo valvoi tiukasti sorrettua kansakuntaa, mutta joukko rohkeita nuoria perusti Valkoinen ruusu -järjestön. Se toimi väkivallattomasti natsismin tyranniaa vastaan ja levitti tietoa rasismin ja ennakkoluulojen avulla aatteellista kiihkoa ruokkineen Adolf Hitlerin hallinnon rikoksista. Sen keskeisimmät jäsenet, kuten sisarukset Sophie ja Hans Scholl sekä Alexander Schmorell teloitettiin vuonna 1943 näytösoikeudenkäynnin jälkeen. Heidän urheutensa teki vaikutuksen jopa tuomioiden täytäntöönpanoa valvoneisiin vartijoihin. Juuri tällaista suunnatonta rohkeutta tarvitaan myös nyt, kun vulgaari äärioikeistolaisuus nostaa jälleen kerran päätään. Pelon on väistyttävä, sillä kaikkien demokratiaa, vapautta ja oikeudenmukaisuutta rakastavien on oltava valmiita yhteistyöhön kaikenlaista ja minkä tahansa väristä ääriajattelua vastaan.

Pelkoa on hyvä pohtia, ja sitä täytyy yrittää ymmärtää eri näkökulmista. Sille ei silti saa koskaan antaa vääränlaista valtaa: toivon on voitettava pelko, sillä lamauttavassa pelossa eläminen ei ole ihmisarvon mukaista. LIPPU

11

12

4 / 16

@PESOJOONAS

POLITIIKKAA PELKÄÄVÄ YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAJA “Tää on tällainen uusi tapa viestiä. Se on äärimmäisen kiinnostavaa, koska ihmiset päästää tosi lähelle omaa arkea.

Siellä voi jutella muiden kanssa ja seurata ihmisten elämää.”

4 / 16

N

äin Joonas Pesonen kertoi minulle reilu vuosi sitten Snapchatista eräänä lauantai-iltana.

Nyt hänestä on vuoden aikana tullut snäppipersoona, jota tuhannet suomalaiset nuoret seuraavat joka päivä. Hän snäppää työkseen auttaakseen nuoria löytämään oman juttunsa ja ammatillisen polkunsa. Pesonen on tuottajana Taloudellinen Tiedotustoimisto TATin ylläpitämässä Kun koulu loppuu -projektissa, jota rahoittaa pääosin Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Teknologiateollisuus ry ja Kemianteollisuus ry. Kun koulu loppuu -sivusto on käytetyin väline etsiä tietoa oman alan löytämisestä, opiskelusta ja työelämästä.

Sivusto saa luottamusta erityisesti kouluilta ja opettajakunnalta. Pesosen Youtube-kanava on vasta aloittanut ja sen tarkoituksena on tukea nuoria nivelvaiheissa oman polkunsa löytämisessä menemällä sinne, missä nuoret ovat: Snapchattiin ja Youtubeen.

Pesonen on tehnyt töitä nuorten parissa jo aiemmin.

Hän on kiertänyt kouluja, tavannut nuoria ja kouluttanut opettajia. Snäppäämistä hän on tehnyt edellisen työnsä lisäksi vapaa-ajallaan. Hän on rakentanut itsestään nuorten keskuudessa suositun persoonan, joka kohtaa nuoret aidosti ja keskustelee heidän kanssaan monista tärkeistä kysymyksistä. Nyt hän pääsee tekemään työkseen sitä, mikä on lähellä hänen sydäntään: auttamaan nuoria löytämään omat intohimonsa snäppäämällä.

Nuorten käyttäytyminen ja kokemusmaailma ovat muuttuneet. Älylaitteen kautta käytävä keskustelu tai saadut kokemukset ystävien tai muiden kanssa ovat yhtä tärkeitä ja todellisia. Pesonen haluaa avata nuorten mahdollisuuksien avaruutta: tukea nuoria valinnoissa omista lähtökohdista siellä, missä se tuntuu luontevalta. Tämä vaatii nuorten maailman ymmärtämistä. Täytyy ymmärtää koodistoa, jota nuoret käyttävät. Siihen kuuluu puhuttu kieli, toimintatavat ja eri symbolien käyttömerkitykset. Tiedämmehän kaikki, kuinka kömpelöä välillä vanhemman sukupolven somekäyttäytyminen on. Siihen liittyy niin kielenkäyttö kuin sen käyttötapa eri konteksteissa.

Olen ihaillut @pesojoonaksen oivallista ja hienovaraista tarinankerrontaa Snapchatissä. Hän lähtee usein oivallisesti liikkeelle jostain todella arkisesta kysymyksestä ja päätyy päivän päätteeksi suurempaan oivallukseen, joka kyseenalaistaa yhteiskunnallisia normeja ja nuorten tapaa ajatella.

Yhtenä päivänä @pesojoonas tuskasteli puvun käyttöä Snapchatissä: nuorena hän aina haaveili pääsevänsä työpaikkaan, jossa saa käyttää hienoa pukua, mutta sellaiseen päästyään se ei tuntunut omalta. Epämiellyttävän puvun käytön kautta hän pohtii, mikä tekee puvusta arvostetun ja miksi; mitä puku symboloi ja pitääkö se paikkaansa. Lopulta hän päätyy kysymään: tarvitseeko ihmisellä olla puku, jotta voi olla uskottava?

Snäppäämisesta ja tubettamisesta on tullut todella suosittua. Tubettajastaroilla on eri medioissa jopa satojatuhansia seuraajia. On sanottu, että tubettamisesta tunnettu Soikku on yksi vaikutusvaltaisimmista ihmisistä tulevan sukupolven keskuudessa. Pesosen mukaan snäppääminen ja erityisesti tubettaminen on nuorten suosiossa sen mahdollistaman vuorovaikutuksen takia. Videot ovat keskustelevia ja nuorten arjen ilmiöistä lähteviä, ja niiden tekijät ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa katsojien kanssa videoiden

kommenttikeskusteluissa. Oman idolin vastaukset tuntuvat isolta jutulta. Isoa se on varsinkin silloin, kun hekin tuntuvat puntaroivan samoja vaikeita kysymyksiä, joiden kanssa itse tuskailee omassa elämässään. Olkoon kysymyksessä sitten alan valinta, kuukautiset, deittailu, oikea meikkivoide tai yhteiskunnalliset kysymykset.

Videot ovat meidän aikamme tarinoita, joiden avulla kuljetetaan kulttuuria ja opetuksia turvallisessa ympäristössä viihdyttävällä tavalla - samalla tavalla kuin ennen vanhaan isovanhemmat kertoivat viihdyttäviä, mutta opettavaisia tarinoita lapsille. Tubettajat vastaavat siihen turvallisen vuorovaikutuksen tarpeeseen, jota nuoret eivät koe saavansa yhä kiireisemmästä ja tehokkuutta korostavasta arjesta. Koulun koetaan olevan kaukana siitä kokemusmaailmasta, jossa nuoret elävät, eikä koulu vastaa siihen todellisuuteen, jota nuoret elävät samanaikaisesti netissä. Suorituskeskeinen ja vanhanaikainen kouluinstituutio menettää auktoriteettiaan yhä voimakkaammin. Pesonen pyrkii vastaamaan tähän olemalla itse aktiivinen osa somemaailmaa. Hänestä tärkeintä nuorille ovat samaistuttavuus ja vuorovaikutus. Ne avaavat väylän myös nuoren oppimiseen ja tukemiseen.

Toinen keskeinen tekijä, joka saa nuoret seuraamaan tubettajia ja snäppääjiä on Pesosen mielestä se, miten vuorovaikutuksellisuus yhdessä omien kavereiden kanssa luo yhteisön. Pesosen mukaan Tubecon, Flow-festivaali, Ravintola- ja Siivouspäivät, Docventures ja Snapchat ovat yhteisöllisiä sukupolvikokemuksia, jossa sosiaalinen media on keskeisenä osana kulttuurikokemusta. Yhteisöllisyys luo turvaa. Ehkä tässä olisi jotain, mistä poliittinen nuorisoliikekin voisi oppia?

Pidän Pesosta hyvänä yhteiskunnallisena vaikuttajana. Politiikka on hänelle kuitenkin hieman pelottava asia.

Hänestä politiikka on liian yksilökeskeistä, eikä samaistuttavaa. Kaikki lähtee hänestä jo itse vaaliasetelmasta, jossa eri ehdokkaat taistelevat toisiaan vastaan yksilöinä. Politiikassa puuttuvat hänen mielestään liike ja yhteisö. Toisaalta politiikassa mukana oleminen pelottaa, koska kokee joutuvansa sitoutumaan puolueisiin, jotka eivät tunnu edustavan täysin sitä, mitä itse haluaisi edustaa. Politiikasta puuttuu Pesosen mukaan myös aitous ja todellinen vuorovaikutus, yhteinen hyvä näkyy lähinnä sivulauseissa, mutta pääfokus tuntuu olevan vain poliittisessa pelissä henkilöiden ja puolueiden välillä.

Poliittisella toiminnalla olisi paljon opittavaa snäppääjiltä ja tubettajilta. Ei pelkästään taitavaa viestintää, mutta myös todellista vuorovaikutusta ja ihmisten lähelle tulemista. Pesosen mielestä poliittisen toiminnan läpinäkyvyys, kankea kieli ja vaikea samaistuttavuus ovat asioita, joiden vuoksi politiikka tuntuu ylhäältä päin annetulta ja siksi etäiseltä. Poliittiset kysymykset tulevat myös vastaan vasta, kun on jo sen verran vanha, että on muodostanut jo vanhempien tai kaveripiirin kautta käsityksen politiikasta ja puolueista. Hän myöntää ainakin itse saaneensa asenteensa vanhempien tavasta keskustella politiikasta. Keplotteleva käsitys politiikasta on säilynyt näihin päiviin asti.

Tästä huolimatta ja ehkä juuri siksi Pesonen toivoo, että poliittinen toiminta tulisi lähelle nuoria myös Snapchatin ja Youtuben kautta. Näin politiikka voisi jälleen jalkaantua ja avautua myös niiden pariin, jotka eivät siihen ole päässeet vielä tutustumaan. LIPPU

TEKSTI JA KUVAT: MARIA RYTKÖNEN

13

14 14

44 / / 16 16

KUINKA MEIDÄN KÄY? X, Y, Z. Sukupolvia kutsutaan kirjaimilla kuin akseleita kolmiulotteisessa kuvaajassa jo kolmannessa polvessa.

Demarinuorten ikähaarukkaan mahdumme me 15–32-vuotiaat Y- ja Z-kohorttien edustajat, onnekkaat rauhan ajan Suomeen ja pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon syntyneet VHS-DVD-CD-MP3-lapset ja diginatiivit milleniaalit, joiden elämää ei näin historian päätyttyä uhkaa enää mikään.

Kaukana, jossakin historianopettajan harmaissa power point -dioissa, ovat ajat, jolloin opiskelijat surmasivat kenraalikuvernöörejä, sisarukset ampuivat toisiaan ja isovanhemmat kaatuivat rintamalla. Ennen ei ollut kunnollista, nyt on.

Vai onko?

NEET. Näillä kirjaimilla OECD kutsuu henkilöitä, jotka ovat koulutuksen ja työn ulkopuolella, Neither Employed nor in Education or Training. OECD:n tuoreimman Education at a Glance -raportin mukaan 15–29-vuotiaista nuorista oli Suomessa tällaisessa tilanteessa vuonna 2005 10,9 prosenttia, vuonna 2015 jo 14,3 prosenttia nuorista.

Suomen Pankki puolestaan laski viime keväänä, että siinä missä 1980-luvun loppuun asti kestänyt talouskasvu vaurastutti edelliset sukupolvet riittävillä työpaikoilla ja omaisuuden arvonnousulla, tuntee Y-sukupolvi nyt 1990-luvun laman ja käynnissä olevan globaalin taantuman

nahoissaan työttömyytenä, aiempaa pienempinä mediaanituloina ja niistä johtuen myös pienempinä eläkkeinä.

Iskut tulotasoon kulkevat aallon lailla ikäluokkien mukana, mutta samalla myös tuloerot ikäluokkien sisällä kasvavat.

Ennen oli kunnollista, nyt ei ole. Eikä historiakaan päättynyt.

KUINKA MEIDÄN SIIS KÄY? Niin, kuinka? Lippu esitti kysymyksen muutamalle demarinuorelle.

Näillä näkymin uskoisin Y- ja Z-sukupolvien kohtalon olevan melko hajanainen. Ei tule olemaan mitään yhteistä selkeää kohtaloa, arvioi Turun nuorisovaltuutettu Viivu Seila ja kertoo pelkäävänsä, että sosiaaliluokkien välinen ero kasvaa – osa pysyy mukana, mutta yhä useampi voi huonosti.

Tampereen demarinuorten varapuheenjohtaja Ida Piltonen varoittaa ratkaisujen tekemisestä nuoria kuuntelematta. Nuorten kiinnostus politiikkaa kohtaan laskee hälyttävästi jo muutenkin.

Sukupolvien välinen dialogi on ajoittain ongelmallista, esimerkiksi silloin jos vedotaan siihen, että nykyisillä päätöksillä meidät nuoret yritetään säästää velkataakalta.

Tällöin viedään tilaa nuorten omalta ääneltä, Ida sanoo ja viittaa esimerkkinä Tampereen ratikkakeskusteluun.

Onko ihme jos politiikka turhauttaa, jos meidän puolestamme puhutaan?, hän kysyy. Ääntä meistä kyllä lähtee, jos ääneen päästetään. Esimerkiksi Helsingissä on SDP:n esivaalissa valittu kuntavaaleihin ehdolle vasta 19-vuotias Samuel Jokela, joka näkee Z-sukupolven suurimpana haasteena ilmastokriisin.

Päättäjäsukupolvetkin ovat lopulta ymmärtäneet ilmastokriisin todellisuuden, mutta meille jää sen ratkaisu, hän arvioi ja kertoo, ettei usko sukupolvien voivan syntyä väärään aikaan.

Olemme syntyneet meille sopivaan aikaan. Eliniänodotteemme on pidempi kuin koskaan aikaisemmin historias-

TEKSTI: PATRIK SAARTO | KUVA: MARIA RYTKÖNEN

4 / 16

sa, meillä on terveet elämäntavat, olemme erinomaisesti koulutettuja. Me tulemme ratkaisemaan konfliktit neuvottelemalla, emme sotimalla, Samuel linjaa.

Sodat ja ilmastonmuutos huolettavat globaalilla tasolla myös Demarinuorten puheenjohtajaa Mikkel Näkkäläjärveä. Manaamaan ei hänen mielestään pidä kuitenkaan lähteä.

Tuomiopäivän manaajia on ollut aina. Uskon, että tulevaisuutemme on parempi, sillä ihmiskunnan edellytykset selviytyä ovat hyvät juurikin korkean osaamisen ja kehittyvän teknologian takia, Mikkel arvelee.

Ilmastokriisiin ja eriarvoisuuden kasvuunkin löydetään ratkaisut, kun on pakko.

Se on ainoa kestävä tapa elää maapallolla.

HYVIN MEIDÄN KÄY, JOS TEEMME TÖITÄ YHDESSÄ Yhteiselo maapallolla edellyttää myös yhteisöllisyyttä ja se on Viivu Seilalle tärkeää. Hän kokee kilpailuhengen lisääntyneen yhteisöllisyyden kustannuksella ja ihmisten unohtaneen tarvitsevansa toisia ihmisiä lähelleen.

- Kaikkien ja kaiken tulee kilpailla keskenään, ei välitetä niinkään rehellisyydestä, hyvinvoinnista, avoimuudesta tai miten asiat vaikuttavat tulevaisuudessa, hän kritisoi.

Nuorten tukemiseksi Viivulla onkin idea – nuorisoneuvola. Se olisi jokaiselle yläasteikäisille nuorelle tarkoitettu neuvola, jossa kartoitetaan nuoren senhetkinen tilanne, tunnistetaan riskitekijät ja huomataan vahvuudet.

Neuvolakäynnillä tulisi ilmi nuoren tulevaisuudensuunnitelmat ja neuvottaisiin, miten nuori pystyisi kehittymään hänelle itselleen tärkeissä asioissa. Käynnin tarkoitus olisi tukea nuorta hänen unelmiensa saavuttamisessa parhaalla mahdollisella tavalla ja se olisi samalla ennaltaehkäisevä toimenpide terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi, Viivu kertoo.

Ida Piltonen uskoo vahvasti Demarinuorten tutkittuun tietoon perustuvaan nuorisopolitiikkaan ja mainitsee

esimerkkinä hyvistä avauksista Yleisturvan. Hän kokee suurena haasteena nuorten innostamisen vaikuttamiseen.

Kysymys kuuluukin: Pitäisikö politiikan vai nuorten muuttua?, hän pohtii.

Idalla on myös tärkeä huomautus keskusteluun nuorten tulevaisuudesta.

Nyt tarkkana! On myös mahdollista, että tällainen jatkuva yhteiskunnallinen huolen diskurssi voi kääntyä itseään vastaan ja ruokkii entisestään yleistä huolen ilmapiiriä.

Tulevaisuus on valoisa, jos teemme siitä valoisan yhdessä!

Mikkel Näkkäläjärven mukaan 90-luvun laman leikkauksista maksetaan nyt kovaa hintaa, eikä sitä saa toistaa.

Huolehditaan hyvinvointivaltiosta ja pidetään huolta siitä, ettei meille tule menetettyä sukupolvea, hän ohjeistaa.

Tulevaisuus ei pelota Samuel Jokelaa. Hän muistuttaa, että 1960-luvulla alle kolmekymmentävuotiaat nuoret päättivät muuttaa Suomen takapajuisesta maatalousmaasta edistyneeksi pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi ja tekivät sen.

Jokaisen sukupolven tehtävänä on jättää maailma vähän parempana paikkana jälkeensä. Minulla ei ole pelkoa siitä, että me emme pystyisi siihen, hän vakuuttaa.

Hyvin meidän siis käy. Töitä sen eteen on tehtävä, mutta tunnetusti työ kiittää tekijäänsä ja lopussa kiitos seisoo. On muistettava, että menestyvän yhteiskunnan rakentaminen on joukkuelaji, se tarvitsee ennakkoluulottomat hyökkääjänsä, määrätietoiset puolustajansa, luotettavan maalivahdin ja totta kai kokeneen valmentajan.

Valmentajana meille toimivat vanhemmat sukupolvet, mutta taidot on opittava itse kentällä. Maalin mahdollistaa monesti hyvä syöttö. Ampaistaan siis kaikki rohkeasti kentälle, fanfaarit soivat ja pyrotekniikat räiskyvät jo – X – Y – Z – NYT!!! LIPPU

15

16

4 / 16

4 / 16

TUOMIOPÄIVÄN ROBOTIT SAAPUVAT? Moni meistä on nähnyt Terminatorelokuvat tai muita koneiden ylivallasta tai hallitsemattomuudesta kertovia scifi-elokuvia.

K

oneiden kapina ja valta ovat olleet kauhuelokuvien vakioaiheita jo lähes vuosisadan ajan. Terminatormaailmassa ylivertainen tekoäly Skynet on ottanut valtaansa koneet ja koneet ovat alkaneet rakentaa koneita tuhotakseen ihmiskunnan.

Nykyisten valtavien korporaatioiden kuten Googlen ja sen tekoälyn laajentuessa voimakkaasti palveluihin ja laitteisiin, Googlea on ajoittain verrattu Skynetiin.

Tärkeä käsite tekoälyn ymmärtämisessä on singulariteetti. Esimerkiksi Wikipedian mukaan sellainen voisi olla esimerkiksi tilanne, jossa yli-inhimillinen tekoäly kiihdyttää ihmiskunnan teknologisen kehityksen ja sosiaalisen muutoksen niin nopeaksi, että singulariteettiä edeltäneet ihmiset eivät pysty ymmärtämään tai mielekkäästi ennustamaan tulevaisuutta. Singulariteetti voidaan myös käsittää hetkeksi, jolloin kone tekee itseään paremman koneen, kuten Terminator-utopian tapauksessa tapahtuu. Singulariteetti ei kuitenkaan ole yksiselitteinen ajatus. Teknologisella singulariteetilla voidaan myös viitata ihmistä korkeamman älyn (tehostetun ihmisälyn tai tekoälyn) syntymiseen, ja siitä seuraavaan pikaiseen kehitykseen.

Tällöin esimerkiksi itseään kehittävä tekoäly voi nostaa omaa älykkyyttään sitä mukaa mitä älykkäämmäksi se tulee.

Olisiko syntyvä supertekoäly sitten väistämättä vihamielinen? On ajateltu että ihminen joka tapauksessa jättää tekoälyyn varauksia ja prioriteetteja oman etunsa vuoksi, supertekoäly olisi myös mahtava ase ja hallinnan väline, mikäli se olisi omassa palveluksessa jotakuta toista vastaan. Kenties tekoälyyn tehtäisiin jotain piilotettuja

tehtäviä tai agendoja? Jälleen scifin vakiokalustoa. Maailmanlaajuisena tavoitteena olisi tietenkin turvallisen ja ihmisystävällisen supertekoälyn syntyminen. Toisaalta jotkut pitävät koko singulariteettia pelkkänä utopiana, tulevaisuusvisiona joka ei toteudu.

Kun miettii automatisaatiota ja teknologian yleistymistä, niin hyvin monet 80-luvun ja aiemmankin scifin luomuksista ovat nyt arkipäiväisesti käytössä, esimerkiksi videopuhelut ovat luonteva osa työntekoa ja ovet avautuvat automaattisesti. Toimisto- ja ajanhallintasovelluksessa voit keskustella botin kanssa ja vastaavanlainen sovellutus löytyy myös älypuhelimista.

Heti ei tule edes ajatelleeksi käyttävänsä tekoälyä arkipäiväisesti. Turingin testiä ei kuitenkaan ole vielä yksikään kone selvittänyt. Testissä tietokone on älykäs, jos sen vastauksia ei pysty erottamaan ihmisen vastauksista. Lähelle on kuitenkin päästy.

Viime aikoina on keskustelua on paljon herättänyt se, mitä tietoja käyttäjästä samalla kerätään, kuka siihen pääsee käsiksi ja miten sitä säilytetään Oppiva tekoäly on jo vakiokamaa digitaalisissa palveluissa ja esimerksi puheentunnistus paranee kun sitä käytetään, samoin ennakoiva tekstinsyöttö, kunhan se saa analysoitavakseen tekstiä. Mainontaa ja palveluita on räätälöity jo pitkään käyttäjän käyttö-, sijainti-, ja hakuhistorian mukaan. Uusi yleistyvä juttu on esineiden internet, se että kaikenlaiset esineet jääkaapista lähtien olisivat mukana tietoverkossa. Olisihan se hienoa että jääkaappi itsestään huomaisi maidon olevan loppumassa, lähettäisi tarpeen kaupan ostospalveluun, ja valmiiksi pakattu ostoskassi toimitettaisiin suoraan ovelle, eikö vain? On kuitenkin hyvä kysyä, mitä dataa tällaisessa prosessissa liikkuu, onko se suojattua ja kuka siitä hyötyy ja korjaa voiton? Jos älytelevisiota voi ohjata liiketunnistuksella, seuraa se silloin huoneen liikkeitä herkeämättä.

Entä jos joku verkossa katselee mitä olohuoneessasi tapahtuu?

Sotilasrobotit ovat kokonaan oma lukunsa. Nyt ovat jo käytössä EteläKorean rajalla valvontarobotit, jotka

osaavat tunnistaa ihmisen eläimestä ja tunnistaa ja ampua kohteen automaattisesti. Robotit on muuten valmistanut Samsung, samoin kuin älypuhelimesi.

Vaikka sotilasrobotit ohjelmoitaisiinkin toimimaan säännöstön mukaan, niin että ne eivät esimerkiksi ampuisi antautuvaa ihmistä, mitä jos jokin menee vikaan? Oppivakaan tekoäly ei ole aukoton, sen todisti viimeksi sijoitusrobotti, joka hävisi valtavia summia ohjelmointivirheen vuoksi. Moiset voivat heiluttaa koko maailmantaloutta.

Mihin automaatio ja robotisaatio yltääkään? Siinä on paljon mahdollisuuksia hoivaroboteista ja itsestään ajavista autoista alkaen. Työpaikkoja paitsi häviää, myös syntyy. Tulevaisuuden robotit eivät ole vain irrallisia koneita vaan tulevat osaksi ihmistä ja ihmisen työtä. Kyborgi tarkoittaa biologista eliötä, johon on yhdistetty tekniikkaa.

Periaatteessa kyborgin määritelmä kattaa myös esimerkiksi sydämentahdistinta käyttävän ihmisen. Ihminen plus kone on parempi kuin pelkkä kone.

ASIMOVIN LAIT (ISAAC ASIMOV, 1941) 1.Robotti ei saa vahingoittaa ihmistä eikä laiminlyönnin johdosta saattaa tätä vahingoittumaan.

2.Robotin on toteltava ihmisen sille antamia määräyksiä paitsi milloin ne ovat ristiriidassa ensimmäisen pääsäännön kanssa.

3.Robotin on varjeltava omaa olemassaoloaan niin kauan kuin tällainen varjeleminen ei ole ristiriidassa ensimmäisen eikä toisen pääsäännön kanssa.

0. Tekoäly ei saa vahingoittaa ihmisyyttä teoillaan tai tekemättömyydellään. (lisätty 1985) LIPPU

TEKSTI: JANI KYKKÄNEN | KUVITUS: OLLI URPELA

17

18

4 / 16

VUOSIJUHLA DEMARINUORET 110

Demarinuoret täytti kunniakkaat 110-vuotta! Juhlapuheen piti liittohallituksen nuorin jäsen, vasta 17-vuotias Sara Holappa. Koskettava puhe sai yleisön hiljaiseksi ja lopulta raikuviin aplodeihin. (Kuva: Jenni Lang)

4 / 16

19

VUOTTA!

TULE MUKAAN

TULEVAT TAPAHTUMAT: 7.12.

Demarinuorten ja SONKin glögit, Helsinki

13.-15.1 Jäsenpäivät, Mikkeli

3.-5.2.

SDP:n puoluekokous, Lahti

10.-12.3 Tulevaisuuden Tekijät, Vaasa

20 20

44 / / 16 16

PUOLUE, JOKA PELKÄÄ POLITIIKKAA Donald Trumpista tulee yhdysvaltain presidentti. IsoBritannia jättää kansanäänestyksen päätöksellä Euroopan unionin.

Perussuomalaiset ovat Suomen kolmanneksi suurin puolue eduskuntavaaleissa ja mukana Juha Sipilän hallituksessa.

Näillä kolmella tapahtumalla on useita yhtäläisyyksiä, vaikka ne eivät ole identtisiä. Kysymys on politiikan ja yhteiskunnan heiluriliikkeestä, jossa edistyksellisyys ja kehitys ottavat ajoittain takapakkia. Kehityksen vauhdista pelästyneet tai siitä aidosti pudonneet menettävät uskonsa vallanpitäjiin ja muuttavat sen myötä muun muassa äänestyskäyttäytymistään, mitä on vaikea ennakoida mielipidemittausten avulla.

Jälkiviisaana voimme todeta, että muilla keinoin ennakointi olisi voinut olla mahdollista. Globaali tuloerojen kasvu, länsimaiden teollinen rakennemuutos ja sen aiheuttama työttömyys sekä Aasian maiden keskiluokan nousun myötä tapahtunut maailmantalouden painopisteen siirtyminen itään ovat olleet suuria ja pitkäaikaisia trendejä, jotka ovat olleet tiedossa pitkään.

Miksi näille trendeille ei ole tehty mitään? Tiedämmehän me, miten tuloerojen kasvuun ja työttömyyten on mahdollista puuttua. Meillä on useita talous- ja yhteiskuntapoliittisia teorioita ja käytännön kokemuksia, joiden

pohjalta voimme synnyttää uutta työtä ja toimeliaisuutta. Mikä meitä siis estää katkomasta katkeruuden kasvua ja populismin nousua?

Helppo vastaus kysymykseen on, että investoinnit vaativat rahaa, ja sitä meillä ei ole. Valtio on jo valmiiksi velkaantunut hurjasti ja nyt on pakko muuttaa suuntaa. Euroon liittyessämme olemme hyväksyneet säännöt talouden tasapainosta ja niitä meidän on noudatettava. Muuten käy huonosti.

Talouspoliittiset säännöt ja Euron asettamat kehykset ovat poliittisia päätöksiä, joilla on poliittiset perusteet. Nuo säännöt ovat ajaneet meidät tähän tilanteeseen estäen sosialidemokraattisen politiikan tekemisen talouskriisien myllerryksessä. Samalla sosialidemokraattiset puolueet ympäri Eurooppaa ja maailmaa ovat ihailleet oman työnsä onnistumista 1900-luvulla ja jääneet tuijottamaan upeaan menneisyyteen, vuosikymmeniä sitten pystytettyihin rakenteisiin sekä alkaneet “suojelemaan hyvinvointivaltiota”.

Käytännössä “suojelu” on johtanut varovaisuuteen, joka lamauttaa keskustelun ja aloitteellisuuden liikkeen sisällä sekä tekee liikkeestä epäkiinnostavan. Samalla se tarjoaa populisteille tilan tarjota ihmisille yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Aikaisemmin kansaa koskettaneiden sosialidemokraattien vaikeneminen ja visiottomuus on suurin syy Donald Trumpin presidenttiydelle, Brexitille ja perussuomalaisten nousulle.

Perussuomalaiset saivat ensimmäisen jytkynsä eduskuntavaaleissa 2011. Sosialidemokraatit ovat useasti pohtineet reaktiotaan kansaa kiihottavien populistien nousuun. Sen myötä olemme päätyneet puhumaan siitä, kuinka maahanmuuttajien on elettävä “maassa maan tavalla”, keskittyneet lupauksissamme elä-

TEKSTI: MATIAS MÄKYNEN

keläisiin ja olleet varovaisia askelissamme.

SDP:n eduskuntaryhmä pelkää, että ottaessaan kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin se suututtaa perussuomalaisiin kallellaan olevia “peruskannatajiaan”. Puolueen puolella kaikki uudistuspyrkimykset törmäävät pelkoon, ettei “puolueen jäsenistö ole valmis”. Pelkona on, että jokainen muutos saattaa suututtaa osaa jäsenistöstä ja ajaa heidät erilleen puolueesta.

Populistien ja muiden puolueiden myötäilyssä häviämme aina. Kuten Britanniassa Labourin puheenjohtajakisan aikoihin osuvasti todettiin: miksi äänestää kaikua, kun voi äänestää huutoa. On eri asia tarjota yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin ja viestiä ymmärrettävän kansankielisesti faktoilla perustelluista esityksistä. Äänestäjien ja jäsenten pelko lamauttaa poliittisen puolueen.

Itseään on haastettava, jotta voi kiinnostaa uusia ihmisiä. Kun olemme hiljaa, jätämme kentän auki populisteille. He lietsovat ihmisiin pelkoa ja tarjoavat yksinkertaisia ratkaisuja.

Näin sallimme Trumpin, Brexitin, Perussuomalaisten ja ensi keväänä Marine Le Penin menestyksen sekä pääsemme taas arvailemaan, miksi viestimme ei mennyt perille. Toivottomuuteen ja pelkoon ei voi tuoda turvaa tarjoamalla hiljaisuutta, vaan luotettavan, turvallisen ja konkreettisen vision tulevaisuudesta. LIPPU

Kirjoittaja on SDP:n nuorin piirin puheenjohtaja

4 / 16

POHDINTAA YMPÄRISTÖKRIISISTÄ Ilmasto lämpenee, merivesi happamoituu ja jäätiköt sulavat yhä kiihtyvää vauhtia. Kiinassa ilmansaasteisiin kuolee WHO:n mukaan yli miljoona ihmistä vuodessa. Nämä ja lukuisat muut ympäristöongelmat vaivaavat miljoonia ihmisiä ja uhkaavat monia ekosysteemejä ja eliölajeja. Voinemme perustellusti puhua ympäristökriisistä.

A

siasta puhuttaessa on muistettava se, että ympäristöongelmien syntymisen syyt piilevät ihmisen toiminnassa tai toiminnan puutteessa. Luonnonkatastrofit eivät ole ihmisen aiheuttamia ympäristöongelmia, vaikkakin ihmisen toimet voivat vaikuttaa luonnonkatastrofeihin. Esimerkiksi tulvien ennustetaan lisääntyvän rannikkokaupungeissa merenpinnan nousun takia.

Teollistumista seurannut luonnonvarojen ylikulutus sekä paisunut väestönkasvu ovat useiden nykyisten ympäristöongelmien taustalla, ja ne voidaan myös itsessään laskea ympäristöongelmiksi. Esimerkiksi Aasian ja Afrikan kuivat alueet aavikoituvat verkkaisesti muun muassa ylilaiduntamisen ja metsähakkuiden

takia. Koska ongelmat ovat pohjimmiltaan seurausta ihmisten toiminnasta, ovat ratkaisun avaimet myös meidän käsissämme.

Vuonna 2015 solmittua Pariisin ilmastosopimusta kuvaillaan usein historialliseksi. Esimerkiksi vuoden 2009 Kööpenhaminan ilmastokokous epäonnistui sitovan sopimuksen aikaansaamisessa. Pariisin ilmastosopimus on ainakin teoriassa sitova, ja se kattaa enemmistön maailman maista. Kuitenkin juuri sen sitovuutta käytännön tekoihin on kyseenalaistettu. Useita lupauksia on tehty, mutta eikö niiden toimeenpaneminen ole viime kädessä poliitikkojen vastuulla? Pariisin sopimus on puutteistaan huolimatta edistysaskel. Ilmastonmuutos tunnustettiin ongelmaksi ja ainakin lupauduttiin päästöjen vähentämiseen.

Jotkut näkevät myös väestönkasvun ja köyhyyden vakavina ympäristöongelmina. Huolestuttavaa on se, että nopean väestönkasvun maissa on usein myös paljon köyhyyttä. Globaali köyhyyden vähentäminen on tärkeää joka kantilta. Mainittakoon naisten merkittävä osuus maailman

köyhistä, joka on YK:n arvioiden mukaan jopa 70 %. Siksi naisten voimaannuttamisen edistäminen näissä maissa on hyvin tärkeä osa köyhyyden vähentämistä.

Suuremman väestön ylläpito vaatii ymmärrettävästi enemmän resursseja, ja nopea väestönkasvu yhdessä resurssien hupenemisen kanssa voi johtaa maiden väliseen kilpailuun ja konflikteihin. Emme saa myöskään unohtaa modernin sodankäynnin negatiivisia ympäristövaikutuksia, Yhdysvaltojen Vietnamin sodassa käyttämä kemikaali Agent Orange aiheuttaa tänäkin päivinä häiriöitä Vietnamin ekosysteemeissä.

Ympäristöongelmien noidankehä on kompleksi ja laaja-alainen ongelma, ja ympäristökriisiin voi olla hankalaa tarttua kokonaisuutena. Lisäksi ongelmiin on haastavaa puuttua, kun toimivaa kansainvälistä päätöksentekojärjestelmää ei ole. Meidän tulisi herätä todellisuuteen, ympäristökriisiin, ja alkaa käymään aiheen arvoista julkista keskustelua. Jos aiheesta ei puhuta, ei päättäjillä ole painetta tehdä kipeästi tarvittavia päätöksiä, ja jos tositoimiin ei ryhdytä, kriisi syvenee ja saamme kaikkialla maailmassa kokea kestämättömän politiikan ekologiset, sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset. LIPPU

TEKSTI: ELIAS TENKANEN | KUVA: MARIA RYTKÖNEN

21

4 / 16

Att vara kvinna är inte lätt, men att vara ung och kvinna är värre. Min kompetens ifrågasätts, andra ger mig order istället för att fråga om min åsikt, förmannen frågar en manlig kollega hellre än mig och mitt arbete blir hela tiden kritiserat.

D

etta är inte ett beteende som är specifikt för en viss person, en viss situation, en viss arbetsplats, eller ett visst parti. ”Gubbarna e fortfarande dom som bestämmer om allt” säger min vän som är politiskt engagerad annanstans. När jag klagar över det får jag höra ”stå på dig”, ”ta ingen skit”, eller ”spela spelet”.

Men så lätt är det inte, när arbetslivet är anpassat efter människor som inte är som jag.

Det finns normer i alla samhällen. Dominanta samhälleliga värderingar som influerar hur vi tänker, hur vi talar, hur vi beter oss och vem som får ta plats. I alla samhällen utgår dessa värderingar från den manliga heterosexuella vid god hälsa. De utgår även från samhällets dominerade hudfärg, religion och språk. Hör du till någon av dessa kategorier ifrågasätter ingen dig, men är du på något sätt annorlunda (exempelvis kvinna) avviker du från normen.

Intersektionalitet är ett begrepp som används inom feministisk teori och sociologi för att beskriva makt eller diskriminering förknippat med olika normstrukturer och olika personliga egenskaper, och hur de sammanspelar. I detta exempel vill jag tillägga ännu en kategori – medelålders. Om du är ung har du mindre makt än om du

är äldre, och om du är kvinna har du mindre makt än en man, men om du är ung och kvinna har du två typer av maktstrukturer som inverkar på dig, och du påverkas ännu mer. Denna intersektionalitet beskrivs lättast som en matris:

(Jag säger inte att män inte kan bli systemiskt diskriminerade – tvärtom – men de diskrimineras då inte på grund av att de är män, utan på grund av någon annan egenskap som avviker från normen.)

Eftersom dessa värderingar har gjorts till samhällets värderingar är det svårt att slåss emot dem. Vi har lärt oss att en framgångsrik människa ska vara aggressiv och ta plats, dvs egenskaper som traditionellt förknippas med män.

Att visa känslor och att tänka på andra,

kvinnor, associeras i arbetslivet med att vara svag, att misslyckas. Att vara känslosam är att vara ologisk, att inte fatta rationella beslut.

Men att vara kvinna är ingen svaghet. Kvinnor ska inte behöva anpassa sig och ändra sin personlighet för att kunna vara framgångsrika. Det är samhället som måste bli mer inkluderande. Vill vi ha ett samhälle där bara de mest aggressiva får erkännande och bara de mest högljudda blir hörda? Vill vi inte istället ha ett samhälle där alla respekterar varandra, alla lyssnar på varandra och alla ger utrymme åt varandra utan att talturen ska krävas med våld?

För att skapa ett öppet och inkluderande samhälle där alla har rättvisa möjligheter att lyckas räcker det inte med att säga ”jag är feminist” eller ”vi är ett feministiskt parti”. Hur kan vi som socialdemokrater då arbeta för detta? Det inkluderar att arbeta aktivt för att synliggöra och bryta normerna. Det behövs ett gediget arbete för att ge plats och representation för de som inte hörs, och att ta deras åsikter och synpunkter på allvar. Vem bestämmer vilka ämnen som kommer upp på föredragningslistan? Att arbeta för jämställdhet är inte enkelt, och det kräver att vi ifrågasätter oss själva och saker vi tar för givna. Det kommer även att behövas lagstiftning som bryter system som vi är vana vid.

Vi skapar hela tiden samhället tillsammans, och vi kan tillsammans förändra det.

Att vara kvinna är inte lätt, men att vara ung och kvinna är värre. Men med medvetenhet, hårt arbete och självkritik kan och måste vi göra det lättare för framtida generationer, så egenskaper du inte kan rå över i framtiden inte någonsin blir ett hinder. LIPPU

Ordförande för Finlands svenska unga socialdemokrater (FSUD) dvs egenskaper som traditionellt förknippats med och rekommenderats för

TEKSTI: REBECCA ÅKERS | KUVA: MARIA RYTKÖNEN

23

24

4 / 16

HYPPÄÄ!

Korvissa humisee. Ovesta tulee viima. Vieressä tuntematon tyyppi näyttää peukkua ja sanoo jotain. En kuule mitään.

Jännitys tuntuu koko kehossa. Valjaat ovat löysällä. Katson varovasti ulos. Näkyy vain pilviä ja pieni auringonpaiste. Puoli tuntia on tuntunut muutamalta minuutilta. Olemme korkealla.

Mitä olen tekemässä? Valjaat kiristyvät. En voi paeta. Minut on köytetty kiinni. Ensimmäinen pari katoaa ovesta ulos ja takaa tulee koputus olkapäälleni. On aika mennä!

TEKSTI: MARJUT PIHONEN-RANDLA | KUVA: MARIA RYTKÖNEN

4 / 16

M

ikä saa aikuisen ihmisen hyppäämään toimivasta koneesta ulos? Rohkeus? Pelko?

Tyhmyys? Ei mikään näistä ja kaikki.

Koen olevani suhteellisen järkevä ihminen. Harkitsen tekojani ja ajattelen yleensä ennen kuin toimin. Vuosi 2014 oli kuitenkin se vuosi, kun minut valittiin luottamusmieheksi. Olin tällöin 25-vuotias.

Valintaa edeltävä syksy oli ollut töissä hyvin stressaava ja vaikea. Opiskelun ja miltei täysipäiväisen työn yhdistäminen oli viedä voimat. Minua kuitenkin tarvittiin ja vaikuttaminen työpaikan asioihin luottamusmiehenä houkutti, joten asetuin ehdolle. Tämä oli pitkään aikaan ensimmäinen kerta, kun sanoin ”kyllä” asialle, joka kiinnosti.

Luottamusmiehen työ oli täysipäiväinen ja edustettavia oli reilusti yli tuhat isossa yrityksessä. Työ oli erilaista ja todella mielenkiintoista. Luottamus oli kova ja muutosta oli saatava aikaan. En halunnut epäonnistua.

Huomasin vähitellen, että olin aina väsynyt kun tulin töistä kotiin. Ei tuntunut, että oli voimia tehdä mitään töiden lisäksi. Olin aiemmin pitänyt lukemisesta sekä dokumenttien katselusta, mutta nyt halusin katsoa vain ”aivotonta hömppää” telkkarista. Opiskelut eivät edenneet.

En malttanut odottaa viikonloppua ja maanantait ahdisti.

Elämä pyöri työn ympärillä. Tuntui, ettei vuorokaudessa ollut tarpeeksi tunteja.

Huhtikuussa ystäväni soitti ja kysyi ”Koskas me ehdittäisiin taas näkemään, ei olla pitkään aikaan nähty! Käykö huomenna?”. Tajusin, että kyse ei ollut ehtimisestä vaan jaksamisesta. Valitsin niin arki-iltaisin kuin viikonloppuisin mieluiten kotisohvan. Lähes kaikki ystävyyssuhteet ja harrastukset olivat jääneet, kun keskityin työhöni. Luottamusmiehen työ oli vienyt mukanaan. Vaikka pidin työstäni, en halunnut työni olevan elämäni! Sanoin, tämän tajuttuani, pitkästä aikaa ”kyllä”. Se tuntui helpolta. Perjantaina leffaan – kyllä. Viikonlopuksi Tallinnaan – kyllä. Laskuvarjohyppy – kyllä! Se lähtikin nopeasti käsistä!

Laskuvarjohyppy oli suuri adrenaliiniryöppy ja se tuli tarpeeseen. Stressi ja kiireen tunne katosi päiviksi, vaikka sama tahti jatkui töissä. En kuitenkaan enää viettänyt aikaa pelkästään töissä ja kotona. Ymmärsin, että vaikka työ on mielenkiintoista ja haastavaa, se on kuitenkin vain työtä.

Aloin katsomaan uusia mahdollisuuksia vaikuttaa töiden ulkopuolella. Koska olin isossa yrityksessä luottamusmies, minulta kysyttiin kiinnostaako ammattiosaston hallitus – kyllä. Kun nuorten aktiivien haku kesäkouluun Espanjaan aukaistiin, niin totta kai hakemus sisään! Liittokokoukseen ehdolle? Totta kai! Aikaa ja intoa löytyi myös vihdoin valmistumiseen ammattikorkeakoulusta. Voisitko puhua satojen ihmisten edessä? Ilman muuta! Voitko kirjoittaa blogiin vaikuttamisesta? Joo! Yhtäkkiä vastasin myöntävästi asioille, jotka aiemmin pelottivat. Löysin samalla jotain uutta itsestäni.

Kirjoittaminen oli ollut minulle pitkään ”punainen vaate”. Oli hyvin epämukavaa, jos jouduin kirjoittamaan pitkää tekstiä. Muistan edelleen elävästi peruskoulussa äidinkielen opettajan punakynän. Katsoin aina kauhulla, kun hän korjasi tekstejäni. Muistan vain korjaukset, enkä muista saaneeni kehuja sisällöstä. Minulle jäi negatiivinen asenne kirjoittamiseen. Englannin kielen opettajat tosin aina kehuivat kirjoittamistani. Se oli yksi syy miksi hain opiskelemaan

englanninkielistä ammattikorkeakoulututkintoa. Tunsin, että ilmaisu on helpompaa vieraalla kielellä.

Reilu vuosi sitten löysin itseni yllättäen Rautatientorin lavalta puhumasta ja nyt vuosi myöhemmin, kymmeniä kokemuksia rikkaampana, Kapkaupungista Etelä-Afrikasta satojen nuorten ammattiyhdistys aktiivien seurasta. Uusien ihmisten tapaaminen on ollut parasta työssäni sekä matkustelussa. Melkein kolme vuotta olen sanonut ennakkoluulottomasti ”kyllä” monille uusille kokemuksille ja kaikki alkoi oikeastaan työuupumuksesta. On yllättävää, kuinka paljon voimia saa siitä, että saa mahdollisuuden tehdä asioita, jotka kiinnostavat. Oli myös yllättävää, kuinka vuorokaudesta löytyi tunteja työntekoon, luottamustehtäviin sekä lopputyön kirjoittamiseen.

Kannattaa aina pitää mielessä, että kuolinpedillään ihmiset katuvat enemmän asioita, joita eivät tehneet kuin mitä tekivät. Itsensä ylittäminen voi olla myös kaivattu elämys.

Mikä on pahinta mitä voi tapahtua, jos menee puhumaan satojen tai tuhansien ihmisten eteen? Unohtaa mitä piti sanoa tai puhua sivu suun? Ei se haittaa. Luultavimmin olet ainoa, joka sen muistaa hetken päästä. Liika itsekriittisyys ei ole hyvästä.

Ihminen ei voi kehittyä, jos hän elää koko elämänsä omassa turvallisessa lokerossaan kokien samat asiat päivästä toiseen. Kukaan tuskin valitsee elämää, joka on aina samanlaista. Rohkeutta on monenlaista. Toimistohiiri voi joutua esittämään projektin tulokset yleisölle, vaikka esiintyminen jännittää. Kannattaa silloin kuitenkin vain hypätä ja antaa uuden kokemuksen viedä. Kokemuksen kautta voi löytää omia vahvuuksia tai jopa vahingossa itsensä.

On varmasti normaalia, että uusi työ vie mennessään, mutta se kannattaa tiedostaa hyvissä ajoin. Luottamusmiehen työ edelleen kiinnostaa minua, mutta se ei ole koko elämä. Uusi työ voi tuoda paljon uusia mahdollisuuksia myös vapaa-ajalle. Löysin paljon asioita joista pidän. Löysin myös asioita, jotka eivät kiinnosta tai innosta. Kokeileminen kuitenkin ainut tapa selvittää omat kykynsä sekä rajansa.

Hain aiemmin myös töitä, joiden luulin kiinnostavan minua.

Onneksi en niitä töitä saanut.

Uskon, että tunnen itseni paljon paremmin nyt kuin kolme vuotta sitten. Olenhan ”jo” 28 vuotias. Tiedän, että haluan vaikuttaa ja auttaa. Mikä se lopullinen tapa ja kanava sitten siihen on, on vielä osittain epäselvää. Aikaa on kuitenkin etsiä ja kokeilla. Hassua kuitenkin on, että niinkin paljon kuin koen oppineeni, on kuitenkin yksi tärkeä taito, joka pitäisi vielä oppia. Se on taito sanoa välillä ”ei”. Kyllä ne tunnit vuorokaudessa voi näköjään sittenkin loppua kesken! (... ja kyllä sitä hömppääkin saa telkkarista katsoa!) LIPPU

25

26

4 / 16

#VEGANMÄTTÖÄ

Vegaaniruuista on tullut niin suosittua, että lihankorvikkeille ja vegaanisille valmistuotteille on perustettu metsästyssivustoja Facebookiin, joista voi tarkistaa uusimmat kauppojen löytöhavainnot. Koska kuitenkin hyllyt ammottavat useimmiten tyhjyyttään, kokeile seuraavia vegaanireseptejä syksyn pimeneviin iltoihin.

MANTELI-KVINOAPIHVIT 1 1/2 DL KVINOAA 1/2 TL SUOLAA 5 DL VETTÄ 1 DL MANTELIJAUHETTA 100 G SALAATTIPINAATTIA 2 VALKOSIPULINKYNTTÄ 2 RKL OLIIVIÖLJYÄ 1 DL LEHTIPERSILJAA HIENONNETTUNA 2 RKL SITRUUNANMEHUA

Keitä kvinoa suolalla maustetussa vedessä miltein kypsäksi, n. 10–12 minuuttia. Valuta ylimääräinen vesi ja sekoita joukkoon mantelijauhe. Laita pinaatti, kuoritut valkosipulinkynnet ja öljy kulhoon. Pyöräytä sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi. Lisää sose kvinoaseokseen. Hienonna lehtipersilja ja sekoita se sitruunamehun kanssa taikinaan. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin 12 pullaa ja litistä ne kevyesti. Paista öljyssä keskilämmöllä noin 3–4 minuuttia molemmin puolin.

TEKSTI JA KUVAT: MARIA RYTKÖNEN

44 / / 16 16

TUOREPURISTETTU APPELSIINIMEHU, JOHON ON RAASTETTU HIEMAN TUORETTA INKIVÄÄRIÄ PIRISTÄÄ PIMEINÄ AAMUINA

KUKKAKAALI-WINGS 1 KUKKAKAALI 2 DL VEHNÄJAUHOJA 2 DL VETTÄ 1 TL VALKOSIPULIJAUHETTA RIPAUS SUOLAA RYPSIÖLJYÄ 1 DL VALMISTA WINGS-KASTIKETTA

CHIA-SIEMENNÄKKILEIPÄ (PELLILLINEN) 1 ¾ DL TATTARIJAUHOJA 1 DL CHIAN SIEMENIÄ ¾ DL PELLAVANSIEMENIÄ 1 DL AURINGONKUKAN SIEMENIÄ ¾ DL KUORITTUJA SEESAMINSIEMENIÄ 1 TL PSYLLIUM 2 MM SUOLAA 2 ½ DL KIEHUVAN KUUMAA VETTÄ ½ DL RYPSIÖLJYÄA

Pilko kukkakaalit suupaloiksi. Sekoita vehnäjauhot, vesi ja kuivat mausteet löysäksi taikinaksi. Pyörittele kukkakaalipalat kauttaaltaan leivityskastikkeessa ja asettele ne leivinpaperin päälle uunipellille.

Pirskottele kukkakaalien päälle hieman rypsiöljyä ja wings-kastiketta.

Paista 230-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Kääntele kukkakaaleja ainakin kerran paistamisen aikana.

Sekoita yhteen kuivat aineet. Lisää sen jälkeen vesi ja öljy ja sekoita tasaiseksi hyytelömäiseksi taikinaksi. Kaada taikina leivinpaperille. Laita päälle toinen leivinpaperi ja kauli taikina pellin kokoiseksi levyksi. Vie pellille ja poista päällimmäinen leivinpaperi. Tee taikinalevyyn sopivan kokoiset ruudut. Paista 160 asteisen uunin keskitasossa 60 min.

27 27

28

4 / 16

TEKSTI: NASIMA RAZMYAR | KUVA: JUKKA-PEKKA FLANDER

4 / 16

MAAILMANRAUHA ON KAUKANA Intialaiseen perinneasuun pukeutunut nainen tuijottaa seinältä käsin.

Naisen kasvoista on syöpynyt suuri osa pois - oikeastaan syövytetty happohyökkäyksellä.

Keskellä huonetta on esillä erilaisia happopulloja, joiden hinnat on ilmoitettu olevan parin euron luokkaa katukaupassa.

K

ävin katsomassa Kiasmassa esillä olevan Meeri Koutaniemen ja Arman Alizadin Pahan jälkeen -näyttelyn, joka sisälsi raastavia tarinoita maailman pahuudesta, mutta toisaalta selviytymisestä. Näyttely kiteytti hyvin tuntemukseni.

Niin poliitikkona, suomalaisena kuin äitinäkin olen viime aikoina kokenut suurta huolta maailman menosta ja siitä, mihin suuntaan se on tällä hetkellä menossa.

Maailmanrauhassa emme ole onnistuneet. Toki pidemmän aikavälin tarkastelu osoittaa, että tämä vuosikymmen ei läheskään kuulu konfliktien määrässä historiamme kärkeen. Kun katsoo pelkkiä tilastoja, voi konfliktien määrän todeta vähentyneen. Olemmehan esimerkiksi välttäneet kolmannen maailmansodan. Kuitenkin, kun nykytilaa tarkastellaan aikalaisen silmin, maailmanrauha näyttää kaukaiselta.

Esimerkiksi Syyrian sodan uhrien määrän on arvioitu olevan jo noin 400 000 menehtynyttä. Iso osa heistä on viattomia, lapsia tai vanhempia. Taannoin sosiaalisessa mediassa levinnyt pienen Omranin kuva kertoo tilanteen epäinhimillisyydestä. Kriisialueen lapset kärsivät sodan todistajina myös lieveilmiöistä kuten köyhyydestä ja koulutien keskeytymisestä. Lukuisilta on riistetty lapsuus, nuoruus ja mahdollisuus kouluttautua.

Lisäksi humanitaarisen avun tarpeessa taas on lähes 100 miljoonaa ihmistä vähintään 40 maassa, pelkästään Syyriassa vastaava luku on 13,5 miljoonaa. Myös pakolais-

ten määrä ylittää kaikki aikaisemmat luvut sitten toisen maailmansodan ja on yhä kasvussa. Päivittäin jopa 42 000 ihmistä jättää kotinsa pakon vuoksi. Vuonna 2015 jätettiin yli kaksi miljoonaa turvapaikkahakemusta. Suurinta taakkaa pakolaisista kantavat köyhät ja konfliktiherkät alueet.

Kriisejä tuntuu myös olevan enemmän kuin mihin yhteisömme ehtii keskittyä. Kun esimerkiksi Ukrainan kriisi oli otsikoissa, oli liian helppoa unohtaa Saharan eteläpuolisen Afrikan ongelmat. Valitettavasti pahaa tapahtuu niin paljon, että sitä on vaikea käsitellä.

Toisen maailmansodan aikaan verrattuna suuri muutos on tapahtunut ihmisten tietoisuudessa. Nyky-yhteiskunnassa tieto sodan kauheuksista saadaan leviämään kaikkialle.

Vaikka Aleppon lasten kohtalot saattavat länsimaisen yhteisön näkökulmasta tuntua kaukaisilta, niiltä on mahdoton sulkea silmiään. Tämä tekee entistä näkyvämmäksi ilmiön nimeltään välinpitämättömyys.

Vaikka aseellisten konfliktien ja kuolonuhrien määrät ovat vähentyneet, väkivalta on muuttanut muotoaan. Psykologisena seurauksena esimerkiksi terrorismille on pelko, jonka tietoisuus tapahtumista aiheuttaa. Kaameimmilla teoilla on pyrkimys juuri huomion ja palstatilan saamiseen, sillä sitä kautta nämä liikkeet kasvavat itseään suuremmiksi.

Aikana, jolloin apua tarvitaan kaikista eniten, emme voi sulkea silmiämme maailman kriiseiltä. Kaikkien poliittisten toimijoiden tulisikin huolehtia, ettei historia pääse toistamaan itseään. Tämä edellyttää turvallisuusuhkien ottamista vakavasti, mutta myös pelon hallintaa. Happohyökkäyksen kohteeksi joutunut nainen näyttelyssä ei tuijota katsojaa pelokkaasti, pikemminkin määrätietoisesti. Seinälle on kirjoitettu lainaus siitä, miksi naisen muka pitäisi peittää kasvonsa. Eihän hän ole tehnyt mitään väärää. LIPPU

29

SATEENKAARIVÄREJÄ JA POKEMON-STOPPEJA

TEKSTI: MARIA RYTKÖNEN | KUVA: ALTTI ETOLA

4 / 16

EI TÄÄL MITTÄÄ DEMARINUARII OLIS?

S

uomen todellisessa pääkaupungissa Turussa Demarinuorten toiminta on kansainvälistä. Viime aikoina yhteyksiä on viritelty niin Pietariin kuin Tukholmaankin. Muutama rohkea uskaltautui keväällä jopa Tampereelle.

Turussa tehdään paljon yhteistyötä muiden poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa, aina mielipidekirjoituksista rauhankulkueeseen. Myös ensi kevään kuntavaaleja suunnitellaan yhdessä muiden poliittisten nuorten kanssa.

Kaikkien yhteisenä huolena on nuorten alhainen äänestysaktiivisuus.

Toiminnan ja toimijoiden moninaisuus on Turussa arkipäivää. Välillä keskitytään tiukkaan poliittiseen asiaan, toisinaan taas yhteiseen hauskanpitoon. Ensi vuonna toiminta voi olla ihan erilaista kuin tänä vuonna, sillä kulloisetkin toimijat saavat vapaasti tehdä asioita omalla tavallaan.

Tärkeintä on, että ihmiset viihtyvät. Pizzailta, leffateatteri ja pakohuonepeli on jo testattu. Mitä sinä haluaisit tehdä seuraavaksi? LIPPU

TEKSTI: PETRA PELTONEN | KUVA: MARIA RYTKÖNEN

31

32

4 / 16

ENSIJAKO - VASEMMISTON SEURAAVA TARINA? Vasemmiston tilasta ja odotettavasta tuhosta on käyty keskustelua vuosikymmeniä. Vaikka sosialidemokratian häviäminen ei liene ajankohtaista, jonkinlaisen ideologisen tyhjiön olemassaoloa lienee vaikea kiistää liikkeen sisälläkään.

L

iikkeemme linja määritellään liian usein sitä kautta, mitä ei ainakaan olla tai haluta olla omien vaihtoehtojen ja visioiden sijaan.

Sosialidemokratian kulta-aikana, maailman sotien jälkeen, rakennettiin hyvinvointivaltiota ja siihen tulonsiirtojärjestelmä tasaamaan tehdastyöyhteiskunnan ongelmia. Luotiin eläkejärjestelmiä ja sosiaaliturvaa, malleja jotka loivat pohjaa laajalle hyvinvoinnin kasvulle, josta kaikki yhteiskunnassa pääsivät osallisiksi. Yhteiskunta, sen rakenne ja rahoitustarpeet ovat kuitenkin muuttuneet dramaattisesti noista ajoista. Väestö ikääntyy, ydinperheille perustunut perherakenne on murtunut, rakenteellinen työttömyys on kasvanut, yhteiskunnan yhteisöllisyys hävinnyt yksilöllisyyden tieltä ja ennen kaikkea kansalaisten näkemys valtion roolista on muuttunut. Nyt monet hyvinvointivaltion rakenteet toimivat pahimmillaan alkuperäistä tarkoitustaan vastaan, rankaisten silpputyöläisiä työn vastaanotosta, kannustaen äitejä kotiin tai toisintaen ja vahvistaen sukupuolten välistä epätasa-arvoa esimerkiksi palkkaerojen muodossa.

Sosialidemokraatit kaipaavatkin kipeästi uusia tapoja jäsentää ja ajatella hyvinvointivaltiota ja ylipäätään hyvinvointia, osallisuutta ja demokratiaa. Yksi mahdollinen kehys uudelle ajattelulle on ensijako.

Ensijaon käsitteen esitteli Yalen yliopiston professori Jacob Hacker vuonna 2011. Hän pyrki määrittele-

mään uudenlaista poliittista suuntaa ja kehystä vasemmistolaisille toimijoille alati kapenevassa talouspoliittisessa toimintatilassa. Hackerin ajatus oli, että liian usein keskustelu yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta eriarvoisuudesta rajoittuu uudelleenjakaviin toimiin, jotka eivät ole enää pitkään aikaan olleet riittäviä politiikkatoimia vastaamaan kasvaviin tuloeroihin, rakenteelliseksi käyneeseen epätasa-arvoon ja yhteiskunnan valtaepäsuhtiin.

Hacker ja muut käsitettä kehittäneet ovat esittäneet, että tulevaisuudessa olisi keskityttävä entistä enemmän eriarvoistavien rakenteiden purkamiseen ja markkinoiden muuttamiseen tasa-arvoisemmiksi. Politiikan painopiste ja resurssit olisi suunnattava markkinoiden toiminnasta syntyneiden vahinkojen korjaamisesta niiden ennaltaehkäisyyn.

Ensijaon käsite on siis ajattelutapa tai -kehys ennemmin kuin luettelo politiikkatoimia. Se voi sisältää hyvinkin erilaisia toimia ajasta ja paikasta riippuen, mutta perusperiaate on eriarvoistavaan kehityskulkuun puuttuminen jo ennen sen syntyä: Predistribution instead of redistribution.

Ensijako viittaa mm. sosiaalipolitiikassa koulutusinvestointeihin ja naisten työssäkäyntiä tukevaan varhaiskasvatus- ja perhepolitiikkaan. Työllisyyspolitiikassa taas puhutaan työntekijöiden aseman parantamisesta esimerkiksi minimitoimeentulon muodossa, lomaoikeuksien takaamisesta lomapankein tai työntekijöiden hallitusedustuksien kautta. Markkinatalouden muokkaamisen tavoite on keskeinen osa ensijakoa.

Tällä tarkoitetaan ensisijaisesti markkinarakenteisiin puuttumista niin, että vallitsevia valtaepäsuhtia tasoitetaan politiikan keinoin puuttumalla keinotteluun ja veronkiertoon tai tasaamalla pelikenttää. Se sisältää vahvan ajatuksen talouden demokratisoimisesta, tai ainakin markkinoiden palauttamisesta poliittisen päätöksenteon alaisuuteen.

Tässä kohtaa on helppo hymähtää, että ensijako vain kuvaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Väitän kuitenkin toisin. Pohjoismaat ovat kohdanneet suuria muutoksia viimeisten parin vuosikymmenen aikana ja olemme usein sen kuvan vankeja, mitä kuvittelemme hyvinvointivaltion olevan. Todellisuus

vuoden 2016 Suomessa ei useinkaan vastaa sitä kuvaa.

Tuloerojen kasvu ja yhteiskuntien eriarvoistuminen ovat jatkuneet 1970-luvulta lähtien kiihtyvällä nopeudella. Edes talouskriisi ei onnistunut pysäyttämään kehitystä. Eriarvoistumiskehitys aiheuttaa sekä yksilölle että yhteiskunnalle ongelmia, joiden kustannukset ovat valtavia. Ongelmiin puuttuminen on välttämätöntä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja vasemmistopuolueiden aatemaailman näkökulmasta.

Ensijako-narratiivi voi haastaa vaihtoehdottomuuden retoriikan, jolle myös vasemmistopuolueet ovat politiikkaansa rakentaneet. Se tarjoaa uusliberaalin vaihtoehdottomuusmantran tilalle narratiivin, jossa politiikalla onkin voimaa. Yhteisen päätöksenteon kautta yhteiskunnan kehitykseen voidaankin vaikuttaa. Suuret rakenteelliset muutokset ovat mahdollisia laajentamalla sitä toimintaympäristöä, jossa päätöksiä tehdään.

Tämä on haaste myös sosialidemokraattiselle liikkeelle, joka on vuosien saatossa hioutunut niin varovaiseksi, että se on useimmiten lakannut esittämästä mitään uusia avauksia, tai ainakaan mitään sellaisia joiden toteutumiskelpoisuutta ei olisi varmistettu ja kaikkia provokatiivisia kulmia hiottu pois. Näin toimien poliittinen liike ei kuitenkaan voi saavuttaa muuta kuin korkeintaan muuttumattomuuden tilan.

Edistyksellisiksi itseään kutsuville tämä lienee huonoin mahdollinen vaihtoehto.

Tarvitsemme siis kipeästi uuden tarinan ja sen keskiöön ajatuksen taloudellisen demokratian vaatimuksesta.

Ensijako voi auttaa tämän tarinan rakentamisessa, mutta se ei yksin riitä. Sen tarjoaman kehyksen lisäksi tarvitaan hyvinvointivaltion sisällön määrittely ja ennen kaikkea poliittista tahtoa, johtajuutta ja pitkäjänteisyyttä viedä muutoksia läpi. LIPPU

Kirjoittajan Kalevi Sorsa-säätiölle kirjoittama raportti ensijaosta löytyy osoitteesta http://sorsafoundation.fi/fi/ tulonsiirroista-tuotonjakoon-uudelleenjaosta-ensijakoon/

TEKSTI: KAISA PENNY | KUVA MARKO AKKANEN.

4 / 16

Hyvää Joulua !

Antti Lindtman

Tänäkin jouluna meidän on syytä hiljentyä ja ajatella niitä, jotka ovat nyt sodan ja hädän keskellä.

Solidaarista Joulua!

33

Lämpöä ja iloa joulun aikaan!

Nasima Razmyar

hyvää

joulua!

– Mika Kari, kansanedustaja

Maarit Feldt-Ranta

mikakari.fi

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Iloista joulun odotusta!

Antti Rinne

Katja Taimela, kansanedustaja

Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta ja tehdään yhdessä ensi vuodesta vieläkin parempi.

Hyvää joulua ja mahtavaa vuotta 2017 joonarasanen.fi

Ihanteet vaativat toteuttajansa Eero Heinäluoma

34

4 / 16

TIIMI LIPPU-LEHDEN TAKANA MARIA RYTKÖNEN

ERIK IMMONEN (OIK.ALH.)

PÄÄTOIMITTAJA

TOIMITUSKUNNAN JÄSEN

Olen eduskunnassa sd-ryhmäkansliassa poliittisena avustaja työskentelevä idealisti, filosofian gradua viimeistelevä koulutusosiologian- ja politiikan maisteri sekä opettajaksi ja rehtoriksi valmistunut pragmatisti. Kirjoittaessani muotoilen kansalaisvelvollisuudentunnosta yhteiskunta-analyysiani.

Lippu-lehti kuvastaa sitä, mitä me nuoret demarit olemme ja miltä sukupolvemme sosialidemokratia näyttää. Lippulehden tulee olla ikkuna visioihimme ja avoimeen yhteisöömme. Toivon, että voin päätoimittajana kiteyttää tämän neljä kertaa vuodessa inspiroivaksi ja esteettiseksi lukunautinnoksi.

Olen Opiskelijoiden sosialidemokraattisen yhdistyksen OSY ry:n johtokunnan jäsen, Suomi-Itävalta -yhdistyksen sihteeri ja monessa muussakin mukana oleva maailmanpolitiikan tutkimuksen opiskelija Helsingin yliopistosta. Pidän itseäni kosmopoliittisena patrioottina, joka uskoo eurooppalaiseen yhteistyöhön, suomalaiseen vapauteen, sivistykseen ja traditioihin, yhteiskunnan maltilliseen ja hallittuun uudistamiseen sekä ääriliikkeiden tasapuoliseen vastustamiseen, poliittiseen väriin katsomatta.

MARJUT PIHONEN-RANDLA (VAS.ALH.)

PATRIK SAARTO (VAS.YLH.)

TOIMITUSKUNNAN JÄSEN

TOIMITUSKUNNAN JÄSEN

Olen 28-vuotias mediatekniikan insinööri, vartija ja pääluottamusmies Vantaalta. Viimeiset kolme kuukautta sain tehdä töitä PAMissa työelämätiedottajana. Vaikuttaminen kiinnostaa minua ja olenkin päätynyt lukuisiin luottamustoimiin viime vuosien aikana. Minua inspiroi mielenkiintoiset ja rohkeat nuoret. Lippu-lehden kautta olen saanut tavata nuoria vaikuttajia ja tehdä heistä henkilökuvia. Erilaiset tarinat, mutta sama lopputulos! Nuorten vaikuttajien tarinat ovat aina kertomisen arvoisia.

Opiskelen Helsingin yliopistossa ja Aleksanteri-instituutissa Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimusta, venäjän kieltä ja kirjallisuutta sekä yhteiskuntahistoriaa. Journalistista taustaa minulla on pienestä opiskelijalehdestä Ilta-Sanomiin. Liityin Demarinuoriin oppiakseni politiikasta ja poliittisesta vaikuttamisesta arvojeni mukaisessa liikkeessä. On kunnia olla Lipun toimituskunnassa kirjoittamassa maailmasta demarinuorille ja Demarinuorista maailmalle! Mukavia lukuhetkiä!

TEKSTI: TOIMITUS | KUVA: IIDA VALLIN

4 / 16

35

DEMARINUORTEN TOIMISTO: SILTASAARENKATU 18–20 C 6 KRS. 00530 HELSINKI FINLAND TOIMISTO@DEMARINUORET.FI

DEMARINUORET.FI LUE LISÄÄ DEMARINUORTEN MIELIPITEISTÄ JA TOIMINNASTA.

DEMARINUORILLA ON TOIMINTAA YMPÄRI SUOMEN: KATSO KOTISIVUILTAMME OMAN ALUEESI YHTEYSHENKILÖ JA TULE MUKAAN TOIMINTAAN!

Liityn jäseneksi demarinuoriin

demarinuoret maksaa postimaksun

En vielä liity, mutta haluan lisätietoa demarinuorista Liityn jäseneksi demariopiskelijoihin En vielä liity, mutta haluan lisätietoa demariopiskelijoista Osoitteenmuutos (täytä myös kohta vanha osoite)

Nimi Osoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero Syntymäaika Sähköpostiosoite (Vanha osoite) (Vanha postinumero ja -toimipaikka)

SOSIALIDEMOKRAATTISET NUORET RY TUNNUS 5005170 00003 VASTAUSLÄHETYS