Yritys-Sulake 2015

Page 1

Yritysnumero / 2015

Pohjoisen voiman puolesta

Valovuosia edellä jo

125 vuotta

Uusi voimalaitos on iso POTTI ALUETALOUDELLE

Energiapalveluissa ON PALJON ÄLYÄ

Oulun Energia on NYT OSAKEYHTIÖ


Älykkäät energiapalvelut vastaus asiakkaiden toiveisiin

Julkaisija: Oulun Sähkönmyynti Oy Osoite: Kasarmintie 6, PL 116, 90101 Oulu

Yritykselle on tärkeää kuunnella asiakkaidensa toiveita ja yhtä tärkeää on vastata niihin. Yritämme Oulun Sähkönmyynnissä ja koko Oulun Energia -konsernissa parhaamme mukaan tehdä molempia. Olemmekin ilahduttavasti saaneet kiitosta asiakkailtamme monista asioista. Erityisesti yhdessä asiassa meitä on kuitenkin pyydetty olemaan vielä parempia. Monet yritysasiakkaamme ovat viestineet toivovansa meiltä uudenlaisia, asiantuntevia ja innovatiivisia palveluja. Tähän toiveeseen olemme nyt kehittäneet vastauksen: älykkäät, valmiiksi paketoidut energiapalvelut. Asiakkaamme voivat valita tarpeensa mukaan, mitä osia näistä paketeista käyttävät. Älykkäät energiapalvelumme tuovat yrityksille monenlaista hyötyä. Tässä vain muutama esimerkki: Säädämme kaukolämpölaitteistot niin, että laitteisto toimii energiatehokkaasti. Huolehdimme asiakasyrityksen henkilöstön

energiaosaamisesta. Hoidamme sähkönhankinnan niin, että yrityksen energiakustannukset ovat edulliset ja ennakoitavat. Sertifioidut ammattilaisemme ottavat vastuun sähkölaitteiston käytönjohtajuudesta. Teemme analyysejä, suunnitelmia ja kartoituksia sähköön tai lämpöön liittyen. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Uskomme, että tarjoamamme palvelut ovat energia-alan edistyneimmät, kattavimmat ja monipuolisimmat. Älykkäitä energiapalvelujamme ovat toteuttamassa yhteistyössä kaikki Oulun Energia -konsernin asiantuntijat. Lisäksi joidenkin tuottamiseen osallistuu yhteistyökumppaneitamme. Kaikki palvelumme tarjoamme niin sanotusti yhden luukun periaatteella. Yksi yhteydenotto riittää – sen jälkeen me hoidamme kaiken. Tätä helpommaksi energia-asioiden hoitaminen ei enää voi tulla.

Toimitussihteeri: viestintäassistentti Eeva Ojala, Oulun Energia, eeva.ojala@oulunenergia.fi

Taitto: Darwin Oy

Toimittajat: Kari Arokylä, Susanna Ekfors

Seppo Tuomi

Osoitelähde: Oulun Sähkönmyynti Oy:n asiakastietorekisteri ja JM Tieto, Päättäjät ja Vaikuttajat, p. 0207 698 240

Yritysmyynti: 08 5584 3101 myynti@oulunsahkonmyynti.fi, www.sahkosalkku.fi

Valokuvaajat: Anu Jormalainen, Kati Leinonen, Vesa Ranta Kuvittaja: Mikko Walamies

Paperi: PEFC-sertifioitu MultiArt Silk 115 g, Stora Enso Fine Paper, Oulun tehdas

Päätoimittaja: myyntijohtaja Seppo Tuomi, Oulun Energia, asiantuntijapalvelut seppo.tuomi@oulunsahkonmyynti.fi

Kannen kuva: Kati Leinonen

Paino: Joutsen Media, Oulu

Kolumnistin kuva: Kustannusosakeyhtiö Otava/ Jouni Harala

Painosmäärä: 17 000 ISSN: 1797-2078


8

16

6 12

Sisältö 2 Pä äkirjoitus

14 Tavoitteena turvallisuus

4 Iso potti alueen yrityksille

Uuden voimalaitoksen rakentaminen Ouluun voi tuoda alueen yrityksille sadan miljoonan euron työt.

15 Releitä Uutisia, ilmiöitä ja

5 Releitä Uutisia, ilmiöitä ja

Oulun Energia haluaa olla turvallisuudeltaan Suomen paras energiayhtiö.

ajankohtaisia asioita.

16 Aurinko hyötykäyttöön

ajankohtaisia asioita.

Aurinkoenergia on varteenotettava vaihtoehto myös yritysten energia ratkaisuksi.

6 Oulun Energia on

nyt osakeyhtiö

Asiakkaille muutos tietää entistä parempia ja kehittyneempiä palveluja.

8 Tutustumismatka älykkäisiin energiapalveluihin

Oulun Energian asiakkaat käyttävät monin eri tavoin yhtiön kehittämiä älykkäitä energiapalveluja.

18 Kolumni Antti Tuuri toivoo, että kaikki maksaisi-

vat veronsa rehellisesti. Keisarille se, mikä keisarille kuuluu.

19 Oulun Energia valovuosia edellä Näistä juhlista puhutaan kauan: 125-vuotisjuhlien Tähtien sota -teema riemastutti.

12 Pohjoisen voiman tekijät Käytönjohtajana toimiva Kimmo Härkönen muun muassa huolehtii asiakasyritysten sähkölaitteiston kunnosta.

POHJOISEN VOIMAN PUOLESTA Oulun Sähkönmyynti Oy 010 287 7800, www.pohjoistavoimaa.fi

Keminmaan Energia Oy 040 187 0200, www.keminmaanenergia.fi

Oulun Energia 010 287 7800, www.oulunenergia.fi

Raahen Energia Oy 010 287 7800, www.raahenenergia.fi

Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy 08 5584 3300, www.oulunenergia.fi

Rantakairan Sähkö Oy 010 231 9920, www.rantakaira.fi

Oulun Energia Urakointi Oy 08 5584 3300, www.oulunenergia.fi

Tenergia Oy 0400 642 208, www.tenergia.fi

Haukiputaan Sähköosuuskunta 08 5612 602, www.hso.fi

Tornion Energia Oy 010 287 7800, www.tornionenergia.fi

Kemin Energia Oy 010 287 7800, www.keminenergia.fi

Turveruukki Oy 044 551 5700, www.turveruukki.fi

Puhelu 010-alkuiseen palvelunumeroon maksaa 8,80 snt/min. Hinta sis. alv 24 %.

facebook.com/pohjoistavoimaa Asiakaspalvelijamme vastaavat kysymyksiin Facebookissa arkisin klo 9–15


Jukka Salovaara johtaa Oulun Energian voimalaitosprojektia.

Oulun alueen yritysten osuus voisi olla noin sadan miljoonan euron luokkaa.

Iso potti

paikallisille yrityksille Uuden voimalaitoksen rakentaminen tuo työtä Oulun alueelle TEKSTI Kari Arokylä KUVA Kati Leinonen

Oulun Energian uuden voimalaitoksen rakentaminen alkaa suunnitelmien mukaan vuoden 2017 keväällä. Laitos on yksi suurimmista investoinneista Oulun seudulla pitkään aikaan. Sen rakentamisessa tarvitaan paljon myös paikallisten yritysten tuotteita ja palveluja. Voimalaitosprojektin johtaja Jukka Salovaara Oulun Energiasta arvioi, että investointi on suuruudeltaan noin 250 miljoonaa euroa. Lisäksi voimalaitoksen viereen rakennetaan mahdollisesti myöhemmin biojalostamo, joka maksaa vielä noin 40–50 miljoonaa euroa lisää. ”Oulun alueen yritysten osuus voisi olla 30–40 prosentin eli noin sadan miljoonan euron luokkaa”, hän laskeskelee. Voimalaitoksen päälaitteet – kattila, savukaasujen puhdistusjärjestelmä, turbiinilaitos ja polttoaineen vastaanotto – tulevat joko muualta Suomesta tai ulkomailta. Niitä valmistavia yrityksiä ei Oulun seudulla yksinkertai-

4

sesti ole. Joitakin päälaitteiden komponentteja tai osia voidaan toki täällä tehdä. Ja muuta puuhaa kyllä Salovaaran mukaan riittää. ”Laitoksen rakentamiseen kuuluu paljon muun muassa eristys-, metalli-, putki-, lvi-, sähkö-, automaatio- ja suunnittelutöitä, joille löytyy hyviä tekijöitä tältä seudulta. Ja tietysti tarvitaan myös rakennustöiden osaajia”, hän luettelee.

Tarjouskilpailuissa pärjättävä Jukka Salovaara korostaa, että Oulun Energia käyttää uuden voimalaitoksen pystyttämisessä mielellään paikallisia yrityksiä. Hän muistuttaa kuitenkin, että töihin käsiksi pääseminen vaatii menestymistä tarjouskilpailuissa. Muutama vuosi sitten valmistuneen Laanilan ekovoimalaitoksen rakenta-

misessa paikallisten yritysten osuus oli noin 25 prosenttia. Nyt luku nousee vielä selvästi suuremmaksi. Rakennettavan laitoksen kotimaisuusaste ylipäänsä on paljon korkeampi, jopa 70–80 prosentin luokkaa. Ekovoimalaitos vaati erityisiä ratkaisuja ja sen päälaitteet oli tilattava ulkomailta. ”Tällä kertaa päälaitteiden valmistajat ovat tutumpia oululaisille yrityksille, koska ne ovat joko suomalaisia tai ainakin niillä on Suomessa paljon toimintaa. Näin paikallisten yritysten on helpompi päästä mukaan alihankintaketjuihin”, selvittää Salovaara. Voimalaitosprojekti kiinnostaa selvästi Oulun seudun yrityksiä. Salovaara sanoo käyneensä jo useammissa tilaisuuksissa kertomassa hankkeen tarjoamista mahdollisuuksista. Muutama yritys on myös käynyt itse esittäytymässä. Oulun Energian uusi voimalaitos nousee joko Toppilaan nykyisen voimalaitoksen viereen tai Laanilan tehdasalueelle. Toppilaan rakennettava laitos olisi teholtaan maksimissaan 350 megawattia ja Laanilaan puolestaan 450 megawattia. Uusi laitos korvaa pian elinkaarensa päähän tulevan Toppilan voimalaitoksen ykkösyksikön.


RELEITÄ

Oulun Energian verkkosivusto uudistuu Oulun Energia avaa alkuvuodesta uudistetun verkkosivuston osoitteessa www.oulunenergia.fi. Ulkoasun lisäksi uudistuksella parannetaan sisältöä sekä sivuston toiminnallisuutta ja käytettävyyttä. Samaan aikaan avataan myös uusi Energiatili. Asiakkaat ovat olleet uudistuksessa mukana alusta asti. Projekti käynnistyi Adage Oy:n tekemällä konseptisuunnitelmalla viime vuoden lopulla, jolloin asiakkaita haastateltiin ensimmäisen kerran. Varsinaista toteutusta tekevät käyttöliittymästä ja visuaalisesta ilmeestä vastaava Ambientia Oy ja teknisestä toteutuksesta ja julkaisujärjestelmästä vastaava Exove Oy. Asiakkaat testasivat sivustoa myös toteutusvaiheessa.

Farmivirta on vuoden 2014 ilmastoteko

Sähkövero nousi vuoden alussa Valmisteveroja, joihin sähkövero lukeutuu, korotettiin vuoden 2015 alusta. Sähköveroluokan I energiaverotusta nostettiin 0,35 sentillä kilowattitunnilta. Sähköveroluokka I koskee kotitalouksia, julkista sektoria, kaivostoimintaa sekä palveluelinkeinoja lukuun ottamatta konesaleja. Edullisempaan sähköveroluokkaan II kuuluvat valmistavaa teollisuutta harjoittavat teollisuusyritykset ja kasvihuoneviljelytilat. Edullisempaan sähköveroluokkaan kuuluvien verotus ei muutu. Kaivostoiminnan energiaverotusta kiristetään myös siten, että se siirretään korkeimpaan verotusluokkaan I ja siltä poistetaan oikeus energiaintensiivisen toiminnan veronpalautukseen. Energiaintensiivinen teollisuus, kuten metsä-, paperi-, metalli- ja kemianteollisuus saavat sähköveron palautuksia. Maataloudelle myönnettävää palautuksen määrää taas nostettiin veronkorotusta vastaavaksi. Oulun Energia tarjoaa sähköveroluokan tarkistamispalvelun. Sähkövero-oikaisua varten tehdään kirjallinen vakuutus oikeudesta alempaan sähköveroluokkaan. Sähkövero-oikaisua voidaan tarvittaessa hakea kuluvalta vuodelta ja kolmelta edelliseltä kalenterivuodelta.

Oulun Energian Farmivirta valittiin vuoden 2014 ilmastoteoksi. Farmivirtaa tuotetaan pienvoimalaitoksissa suomalaisilla kotitiloilla käyttämällä pelkästään uusiutuvia raaka-aineita. Tuotanto on siis hajautettua ja lähellä kulutusta. Kestävän kehityksen foorumilta saatiin kiitosta muun muassa siitä, että Farmivirran kautta kuluttaja voi itse vaikuttaa siihen, miten sähköä Suomessa tuotetaan. Kestävän kehityksen foorumi myöntää vuosittain energia-alalla toimivalle tai alaan liittyvälle yritykselle tai yhteisölle Vuoden ilmastoteko -tunnustuksen. Tunnustusta voi hakea yrityksen tai yhteisön konkreettinen teko tai merkittävä idea, jolla saadaan hillittyä ilmastonmuutosta.

5


Toimitusjohtaja Juhani Järvelä sanoo, että Oulun Energialla on nyt erinomaiset valmiudet lähteä eteenpäin.

Oulun Energia on nyt

osakeyhtiö

Siirtyminen liikelaitoksesta osakeyhtiöksi lisää Oulun Energian ketteryyttä ja tehostaa palveluliiketoiminnan kehittämistä. TEKSTI Kari Arokylä KUVAT Kati Leinonen

Oulun Energia sai vuodenvaihteessa Oy-lyhenteen nimensä perään. Siirtyminen kunnallisesta liikelaitoksesta osakeyhtiöksi on Oulun Energian toimitusjohtajan Juhani Järvelän mukaan asiakkaan kannalta hyvä asia. Kysymys on isosta hallinnollisestakin

6

muutoksesta, mutta tämä ei Järvelän mukaan ole yhtiöittämisen suurin pointti. Tärkeämpää on, että osakeyhtiönä Oulun Energia pystyy toimimaan entistä ketterämmin ja palvelemaan asiakkaitaan yhä paremmin. Toimitusjohtaja Järvelä on vakuut-

tunut, että Oulun Energialla on nyt erinomaiset valmiudet lähteä eteenpäin. Kaikki osaset ovat kohdallaan. ”Tulevaisuuden strategisten tuotteiden ja palvelujen kehittäminen on hyvässä vauhdissa ja tuottanut jo tähän mennessä mainioita tuloksia. Tämän


”Tämä tuo toimintaamme paljon lisää dynaamisuutta.” päälle tuli nyt yhtiöittäminen – meidän kannaltamme katsottuna erittäin sopivalla hetkellä”, hän kuvailee tilannetta.

Asiakkaiden ensisijainen valinta Oulun Energia haluaa olla asiakkaidensa ensisijainen valinta, kun nämä hankkivat energiaa tai siihen liittyvä tuotteita ja palveluja. Osakeyhtiömuoto yhdistettynä konsernin sisäisten liiketoimintojen raja-aitojen kaatamiseen mahdollistaa Järvelän mukaan asiakkaiden tehokkaan ja kokonaisvaltaisen palvelemisen. ”Olemme kehittämässä tuotteita, jotka ylittävät sujuvasti meidän sisäiset liiketoimintarajamme. Asiakkaan ei tarvitse jatkossa tehdä monia tilauksia tai asioida useilla luukuilla. Yhtä myyntitapahtumaa hyödyntäen asiakas saa jatkossa kätevästi tarvitsemiaan kokonaispalveluja”, hän korostaa. Toimitusjohtaja Järvelän mukaan Oulun Energia kehittää toimintaansa jatkuvasti enemmän palveluyrityksen

suuntaan. Hän arvioi Oulun Energian olevan alalla ensimmäisiä yrityksiä, jotka aidosti ovat rakentamassa kokonaisvaltaista palveluliiketoimintaa. Tämä juuri vaatii sisäisten aitojen murtamista. Sisäisten liiketoiminnallisten raja-aitojen rikkomista Järvelä kuvaa asumiseen liittyvällä vertauksella. Kerrostalossa ei naapureita usein tunne eivätkä ihmiset aina edes tervehdi toisiaan. Omakotitalossa taas ei voi asua niin, ettei tuntisi kaikkia talon asukkaita. On yhteisiä istumisia keittiön pöydän ympärillä, autetaan toisia koulutehtävissä ja pidetään pihatalkoita. Oulun Energian toimitalon sisälle on luotu samanlaista yhteisen tekemisen henkeä.

Osakeyhtiömuoto tuo dynaamisuutta Oulun Energia -konserni muodostui aikaisemmin kunnallisesta Oulun Energia -liikelaitoksesta sekä sen osakeyhtiömuotoisista tytäryhtiöistä. Nyt liikelaitos muuttui viime vuoden viimeisellä

minuutilla osakeyhtiöksi, jonka kaikki osakkeet Oulun kaupunki omistaa. Muutos oli hallinnollisesti merkittävä. Liikelaitoksena Oulun Energiaa oli johdettava kuntalain mukaan. Nyt sen toimintaa ohjaa osakeyhtiölaki, joka luonnollisesti sopii yritystoimintaan paljon kuntalakia paremmin. ”Tämä tuo toimintaamme paljon lisää dynaamisuutta”, vakuuttaa toimitusjohtaja Järvelä. Tietyllä tavalla myös vaatimukset kasvoivat yhteisömuodon muutoksen mukana. Osakeyhtiön täytyy ehdottomasti tulla toimeen omillaan ja sen toiminnan pitää olla pitkäjänteisesti kannattavaa. ”Tämä johtaa siihen, että entistä enemmän korostuu asiakkaiden tarpeiden kuuntelu ja niihin vastaaminen”, toimitusjohtaja Järvelä huomauttaa. Juhani Järvelä haluaa vielä lopuksi korostaa, että Oulun Energian yhtiöittäminen ei vaikuta millään tavalla asiakassuhteisiin tai olemassa oleviin sopimuksiin. Asiakkaan ei tarvitse yhtiöittämisen vuoksi tehdä mitään.

7


Tutustumismatka älykkäisiin energiapalveluihin Oulun Energialla on monenlaisia yritysasiakkaita. Osa käyttää useita yhtiön tuottamia älykkäitä energiapalveluja, toisille taas riittää sähkön ja lämmön saaminen luotettavasti ja kilpailukykyiseen hintaan. TEKSTI Kari Arokylä KUVAT Kati Leinonen, Anu Jormalainen

Kuinka asiakkaat sitten hyödyntävät Oulun Energian tuotteita ja palveluja? Käydään katsomassa. Aloitetaan tutustumismatka Oulun keskustan laidalta Myllytullista.

Sivakasta ensin … Sivakka-yhtymä Oy:n kiinteistöpäällikkö Hannu Sassali istahtaa työpöytänsä taakse Sivakan toimistossa ja kertaa pari avainlukua: yritys omistaa eri puolilla Oulua noin 8 000 asuntoa, joissa asuu kymmenisen prosenttia kaupunkilaisista. Luvut kertovat, että Sivakka on iso tekijä Oulun vuokraasuntomarkkinoilla. ”Aika iso olemme myös energian kuluttajana. Lämpöön menee euroja vielä sähköäkin enemmän”, hän tuumailee. Sähkönsä ja lämpönsä Sivakka ostaa Oulun Energialta. Sähkön hankinnassa Sivakka hyödyntää Oulun Energian Salkku-palvelua. Energiayhtiön asiantuntijat tekevät aina markkinatilanteen mukaan Sivakalle suosituksia tietyn

8

sähkömäärän ostamisesta tiettyyn hintaan. Näin turvataan sähkön hinnan pysyminen Sivakalle mahdollisimman edullisena, tasaisena ja ennustettavana. ”Tämä tuo meille huomattavia säästöjä verrattuna kiinteisiin hintoihin”, kiittelee Sassali.

… Kemijärven kaupunkiin … Sitten pistäydytään Kemijärvellä. Samainen Salkku-palvelu on käytössä Kemijärven kaupungilla – tarkemmin sanottuna kokonaisella Itä-Lappiin sijoittuvalla sähkön hankintarenkaalla. Siihen kuuluu Kemijärven lisäksi kolme muuta kuntaa sekä tusinan verran muita yhteisöjä, jotka pääosin ovat kuntien omistamia. ”Oulun Energia esittää meille aina sähkön hintojen kiinnittämistä oman näkemyksensä mukaisesti. Joka kerta olemme niihin suostuneet. Kiinnityksiä tehdään muutaman kerran vuodessa”, kertoo Kemijärven tekninen johtaja Markku Kankaanranta.

Hankintarengas käyttää Oulun Energialta hankkimaansa sähköä vuosittain noin kaksikymmentä gigawattituntia. Asiakkuussuhde on jo kymmenkunta vuotta vanha. ”Kilpailutamme sähkön toimittajamme säännöllisin väliajoin. Oulun Energia on voittanut kisan aina vuodesta 2004 lähtien. Viimeisin kilpailutuksemme tapahtui vuonna 2012”, kertoo Kankaanranta.

… ja sitten taas Sivakkaan … Sitten palataan Sivakkaan. Kiinteistöpäällikkö Hannu Sassali muistuttaa, että Sivakalla on myös erilaisia yhteisiä projekteja Oulun Energian kanssa. Hyvä esimerkki on parhaillaan meneillään oleva maalämpöhanke Haukiputaalla. Tavoitteena on korvata kiinteistön öljylämmitys maalämpöön perustuvalla ratkaisulla. ”Haluaisimme kaikki rakennuksemme kaukolämmön piiriin. Ison


Itä-Lapin hankintarengas käyttää Oulun Energialta hankittua sähköä vuosittain 20 gigawattituntia.

9


• • Nallikari Seasiden toimitusjohtaja Sirpa Walter on tyytyväinen lomailualueen uusittuun valaistukseen.

• Sivakka on merkittävän kokoinen sähkön ja lämmön käyttäjä, toteaa kiinteistöpäällikkö Hannu Sassali.

kuntaliitoksen seurauksena on meille kuitenkin tullut kiinteistöjä, joihin kaukolämpöä ei ole järkevä vetää. Nyt tutkimme tässä pilottikohteessa maalämmön hyödyntämistä”, hän kertoo. Lisäksi Sivakka käyttää usein hyväkseen Oulun Energian asiantuntemusta lämpö- ja sähköasioissa niin kiinteistöjensä ylläpidossa kuin uudisrakentamisessakin.

…kunnes käydään Nallikarissa… Sitten on aika käydä Oulun Nallikarissa. Nallikari Seaside Oy:n toimitusjohtaja Sirpa Walter katselee talven hämärässä tyytyväisenä suositun lomailualueen uusittua ulkovalaistusta. Uudenaikaiset led-valaisimet ovat korvanneet vanhat elohopealamput. Walter kiittelee led-valaisimien tehokkuutta sekä elinkaariedullisuutta. Ledit ovat myös energiapihejä, mikä tekee niistä ympäristöystävällisiä. Matkailuyrityksille vihreys on nykyään tärkeä kilpailutekijä. ”Led-valaisimia on nyt täällä kaikkiaan noin satakymmenen kappaletta. Ne säästävät huomattavasti sähköä – etenkin kun niiden teho voidaan yöksi pudottaa puoleen”, kertoo Walter. Nallikari Seasiden kumppanina valaistusremontissa oli Oulun Energia. Reilut vuosi sitten toteutettuun remonttiin sisältyi Sirpa Walterin mukaan kartoitus, suunnittelu ja varsinainen

10

Viskaalin tilalta tulee lähellä ja puhtaasti tuotettua ruokaa, korostavat Viskaalin toimitusjohtaja Heikki Räinä (oik.) ja myyntipäällikkö Joonas Hämäläinen.


Älykkäät energiapalvelut Oulun Energia on kehittänyt monipuoliset asiantuntijapalvelut vastaamaan ennen kaikkea yritysasiakkaidensa tarpeita. Älykkäät energiapalvelut on ryhmitelty kuuteen kokonaisuuteen, joista asiakkaat voivat valita käyttöönsä yhden tai kaksi tai vaikkapa kaikki. Palvelujen tuottamiseen osallistuvat kaikki Oulun Energia -konsernin yhtiöt.

Asiantuntijapalvelut myynti@oulunsahkonmyynti.fi

08 5584 3101

Valoa

Tehoa

Huoltovapaat valaistusjärjestelmät suunnittelusta ylläpitoon

Energian raportointi- ja analysointipalvelut

Lämpöä Voltti

Varmempi ja tehokkaampi kaukolämpölaitteisto

Kojeisto-, kytkinasemaja muuntamopalvelut suunnittelusta huoltoon

Ennustettavuutta ja kustannussäästöjä sähkönhankintaan

Pro Rakennuttaja-, raivausja neuvontapalvelut

asennustyö. Kokonaisuuteen kuuluu lisäksi valaistuksen huolto ja ylläpito. ”Tämä tekee ratkaisusta meille erittäin huolettoman”, hän korostaa.

… ja lopuksi Viskaalin tilalla.

Kemijärven tekninen johtaja Markku Kankaanranta kertoo Itä-Lapin hankintarenkaan ostavan sähkönsä Oulun Energialta.

Salkku

Puheensorina kantautuu Viskaalin kahvihuoneesta Muhoksella. Pelson vankilan tilanhoitaja Reijo Virkkunen on tullut hakemaan omiansa pois – viittätoista lammasta, jotka on päästetty päiviltä ja paloiteltu valmiiksi Viskaalin teurastamossa. Viskaalin toimitusjohtaja Heikki Räinä neuvoo kahvia hörppivälle asiakkaalleen, mistä lammaspaketit löytyvät. Lähellä ja puhtaasti tuotettuun ruokaan erikoistunut Viskaalin on yrityskokonaisuus, johon kuuluvat Viskaalin tila, teurastamo, lihanjalostamo sekä Viskaalin kaupat Oulussa, Muhoksella ja verkossa. Tilalla on parisataa päätä

Limousin-karjaa ja saman verran Texel-lampaita, molemmat tunnettuja liharotuja. Lisäksi tilalla muun muassa viljellään rehua ja puristetaan rypsiöljyä. ”Kaikessa toiminnassamme pyrimme olemaan mahdollisimman ympäristöystävällisiä. Ja eläinten hyvinvointi on meille ensiarvoisen tärkeää. Ne muuttuvat tuotantoeläimiksi vasta teurastuksen jälkeen”, kuvailee Heikki Räinä. Sähköt Viskaaliin tulevat Oulun Energialta. ”Ratkaisu syntyi kilpailutuksen jälkeen pari vuotta sitten. Olemme varmaankin sellainen keskisuuri asiakas. Meille on tärkeää, että saamme sähkömme edulliseen hintaan”, kertoo Räinä. Myös sillä on iso merkitys, että Oulun Energia on samalla alueella toimiva yritys. Heikki Räinän mukaan paikallisena yrityksenä Viskaalin käyttää mielellään toisen paikallisen yrityksen tuotteita ja palveluja.

11


Pohjoisen voiman TEKIJÄT

Myös yleinen siisteys on tärkeää; se että muuntaja hengittää, sanoo käytönjohtajana toimiva Kimmo Härkönen.

TEKSTI Susanna Ekfors KUVAT Vesa Ranta

Käytönjohtaja

valvoo ja huolehtii Sähkölaitteiston huolto- ja valvontatyöt vaativat sitoutumista ja pätevän tekijän. Kimmo Härkönen toimii käytönjohtajana ja huolehtii yritysten sähköasioiden sujumisesta. Käytönjohto on yksi älykkäistä energiapalveluista.

12

Asiantuntijan apu tulee tarpeeseen monessa yrityksessä, kun sähkölaitteiston kunnosta ja turvallisuudesta huolehditaan. Puutteet sähkölaitteiston huolenpidossa voivat aiheuttaa paitsi tuotantokatkoksia myös esimerkiksi tulipaloja.


Kokenut käytönjohtaja osaa kiinnittää huomiota yksityiskohtiin.

Myös siisteys on olennaista. Esimerkiksi hämähäkin seitit voivat kosteutta kerätessään johtaa lopulta kipinöintiin. ”Yleinen siisteys on tärkeää; se, että muuntaja hengittää ja lämpö pääsee nousemaan ylös”, Härkönen korostaa.

Vastuu on laaja

Kuka tahansa ei voi toimia käytönjohtajana. Laitteistolla on oltava ammattitaitoinen käytönjohtaja, jonka pätevyys täyttää sähköturvallisuuslakiin nojaavat säännöt ja määräykset.

Huomio yksityiskohtiin Kokenut käytönjohtaja osaa kiinnittää huomiota erilaisiin yksityiskohtiin, jotka ovat turvallisuuden ja laitteiston toimivuuden kannalta aivan olennaisia. Käytönjohtajana toimiva Kimmo Härkönen Oulun Energialta tekee asiakkaiden laitteistolle aina esimerkiksi lämpökuvaukset. Niistä asiantuntija näkee sellaista, mikä muutoin saattaisi jäädä huomaamatta. Muuntajan sisällä oleva vika voi aiheuttaa kipinöintiä ja näin tulipalon vaaran.

Yksityiskohtia laajemminkin käytönjohtajalla on mittava vastuu. Hänen velvollisuutenaan on varmistaa, että sähkölaitteiston kuntoa valvotaan riittävästi säännöllisillä huollon ja kunnossapidon katselmuksilla. Hän huolehtii myös, että sähkölaitteistossa havaitut puutteet ja viat poistetaan riittävän nopeasti. Käytönjohtajan kontolla on myös vastata siitä, että laitteiston käyttötöitä itsenäisesti tekevillä henkilöillä on ammattitaito tehtäviinsä ja että he ovat saaneet niihin myös opastuksen. Sähkölaitteistosta huolehtiminen vaatii sitoutumista ja sille on tehtävä kalenteriin kytketty kunnossapitoohjelma. Laitteistolle on siis tehtävä säännöllisin väliajoin huolto- ja kunnossapito-ohjelman mukaiset toimenpiteet sekä määräaikaistarkastukset. Lakiin ja säännöksiin pohjautuva vastuupaketti on niin laaja, että moni yritys on katsonut varmimmaksi hankkia käytönjohtajuus asiantuntijapalveluna. Tällöin yritys voi keskittyä rauhallisin mielin omaan arkeensa. ”Palvelun tilaaja on tyytyväinen ja itse olen tyytyväinen, kun mielenrauha on varmistettu eikä millekään osapuolelle tule tuotantokatkoksia”, Härkönen tiivistää.

Hyödynnä tietoa, tunnista riskit Yritykset ja käytönjohtajat voivat tutustua erilaisiin tapaturmakuvauksiin Turvallisuus- ja kemikaaliviraston vaurio- ja onnettomuusrekisterin kaikille avoimessa nettiversiossa. Rekisteristä löytyy luokiteltuna tapaturmakuvauksia; tietoa on myös sähkölaitteisiin ja -laitteistoihin liittyvistä sähkötapaturmista. Noin kolmasosassa sähkötapaturmista on sattunut työolosuhteissa muille kuin sähköalan ammattilaiselle. Yritykset voivat hyödyntää tapaturmakuvauksia työhön liittyvien riskien tunnistamisessa tai esimerkkitapauksina koulutustilanteissa. Rekisterin kuvauksia voidaan käyttää apuna esimerkiksi niin sanotuissa turvallisuusvarteissa keskustelemalla, miten vastaavat tapaturmat voidaan omalla työpaikalla estää. Rekisterin kaikille avoin versio löytyy osoitteesta varo.tukes.fi. Lähde: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, www.tukes.fi

13


Työturvallisuuden kehittämisen tavoitteena on luoda turvalliset ja terveelliset käytännöt.

Tavoitteena

turvallisuus Oulun Energia haluaa olla työturvallisuudessa Suomen johtava energiayhtiö. Ensi vuodelle asetetun haasteellisen tavoitteen toteutuminen on mahdollista koko henkilöstön osallistumisella. TEKSTI Susanna Ekfors KUVA Kati Leinonen

Kulunut vuosi on osoittanut Oulun Energia -konsernissa, kuinka suunnitelmallinen työturvallisuuden edistäminen kantaa hedelmää käytännön työelämässä. Marraskuun loppupuolelle tultaessa vuoden 2014 aikana konsernin työntekijöille ei ollut sattunut yhtään poissaoloon johtanutta työtapaturmaa. Työturvallisuuden toteutumista tarkastellaan esimerkiksi niin sanotulla LTA1-taajuudella, joka tarkoittaa poissaoloon johtaneiden tapaturmien määrää miljoonaa työtuntia kohti. Vuonna 2013 taajuus oli 11,9. Myönteinen kehitys on ollut voimakasta, sillä esimerkiksi vuonna 2010 samainen taajuus oli 53. Kuluneen vuoden entistä suotuisampi kehitys avaa lupaavat näkymät ensi vuodelle asetetun tavoitteen toteutumiselle. Oulun Energian vuoden 2015 välitavoite on olla Suomen joh-

14

tava energiayhtiö työturvallisuudessa. Käytännössä se tarkoittaa, että poissaoloon johtaneiden työtapaturmien määrä saa olla enintään kolme. Lopullinen päämäärä siintää vuodessa 2020, jolloin Oulun Energian tavoitteena on olla Suomen yksi turvallisimmista yrityksistä. Työturvallisuuden kehittämisen perimmäisenä tavoitteena on luoda turvalliset ja terveelliset olosuhteet ja käytännöt – joka päivä.

Kuinka se tehdään? Oulun Energiassa on käytössä useita turvallisuusjohtamisen keinoja, joiden avulla kohti tavoitteita pyritään. Yksi keino on turvallisuushavaintojen ilmoittaminen sähköisessä järjestelmässä ja älypuhelimella. Turvallisuushavainto tarkoittaa turvallisuudessa ilmennyttä poikkeamaa.

Se voi olla vaikkapa liukkaus kulkureitillä tai kompastumisvaara. Käytössä on myös turvallisuusvartti, joka on työryhmissä kerran kuussa esimiehen johdolla pidettävä keskustelutuokio valitusta turvallisuusteemasta. Tuumatuokio puolestaan kannustaa jokaista työntekijää pysähtymään hetkeksi turvallisuusasioiden ääreen ennen työtehtävän aloittamista. Se on omassa mielessä tehtävää vaarojen tunnistamista ja riskin arviointia, ja tuumauksen avuksi on laadittu kuuden kysymyksen kortti. Lisäksi työturvallisuudessa tärkeää on, ettei sattuneita vahinkoja kuitata vain erehdyksinä. Niistä opitaan selvittämällä syyt ja korjaamalla epäkohdat. Työturvallisuuden parantamisella on muun muassa sairauspoissaolojen vähentymisen vuoksi suotuisia taloudellisia vaikutuksia, mutta ennen kaikkea vaikutukset tuntuvat inhimillisellä tasolla. Tilastojen takana kun on aina ihminen, jonka työkyvystä ja -terveydestä on kyse. Turvallinen työpäivä tehdään joka päivä uudestaan, jotta kukin työntekijä pääsee päivittäin terveenä kotiin.


RELEITÄ

Sähkön markkinakatsaus

Oulun Energia julkisti kolme valotaideteosta Oulun Energia -konserni julkisti kolme valotaideteosta 125-vuotisjuhlavuotensa sekä uuden yhtiön syntymisen kunniaksi. Kaksi teosta sijaitsee yhtiön pääkonttorilla Kasarmintiellä ja yksi Merikosken voimalaitoksen lamellipadossa. Ensimmäisenä julkistettiin Kasarmintien pääkonttorin Myllytullin puoleiseen seinään heijastettava gobovaloteossarja, jonka on suunnitellut kolme nuorta sarjakuvataiteilijaa, Jussi Pylkäs, Anna-Kristiina Taivaloja ja Aapo Kukko. Kaksi muuta valoteosta valittiin valosuunnittelijoille ja -taiteilijoille suunnatun avoimen kilpailun kautta ja voittajaksi valikoitui Ari Tiilikaisen/LITE-designsin teokset. Tiilikaisen suunnittelemien valoteosten valaisin- ja komponenttitoimittajina toimivat muun muassa suomalaiset yritykset Savled Oy, Neonwatti Oy, Vink Finland Oy sekä slovakialainen Showtacle Ltd. Teosten asennuksista vastaa Oulun Energia Urakointi Oy.

Sähkömarkkinoiden hintataso on ollut nousussa syksyn aikana heikentyneen hydrologisen tilanteen vuoksi. Myös kulutus kääntyy nousuun talven edetessä. Lyhyellä tähtäimellä pitkäaikainen kylmä periodi voi nostaa sähkön markkinahintaa korkeallekin tasolle etenkin Suomessa, sillä Suomi on hyvin riippuvainen naapurimaiden sähkön tuonnista. Pidemmällä tähtäimellä tarkasteltuna sähkön hinta on edelleen hyvin alhaisella tasolla. Nykyisen edullisen hintatason taustalla ovat polttoaineiden ja päästöoikeuden alhaiset hinnat. Päästöoikeuden hintaa voi tulevaisuudessa nostaa poliittiset päätökset, jotka rajoittavat päästöoikeuden määrää markkinoilla. Toisaalta, uusiutuvien energiamuotojen vahva kasvu tuo lisää tuotantokapasiteettia markkinoille ja painaa osaltaan sähkön hintaa alaspäin varsinkin kesäaikaan. Joka tapauksessa sähkön ostajan kannattaa olla aktiivinen markkinoilla ja tehdä hinnanvarmistuksia tuleville vuosille. Avuksi suosittelemme Oulun Energian Salkku-palvelua.

Älykästä valoa -seminaarissa kuultiin uusista valaistusratkaisuista Oulun Energia järjesti 20. marraskuuta Älykästä valoa -seminaarin, jossa saatiin ajankohtaista tietoa uusimmista ratkaisuista katu- ja aluevalaistukseen sekä hallien sisävalaistukseen. Tapahtuman mielenkiintoisten puheenvuorojen lisäksi oli mahdollista tutustua valaistusalan yritysten esittelypisteisiin Älykästä valoa -näyttelyssä. Seminaari ja näyttely olivat suunnattu valaistuksen sekä kaupunki- ja kiinteistökehittämisen ammattilaisille. Kuulijakunta koostuikin kuntien edustajista, isännöitsijöistä sekä valaistuasiantuntijoista ja muista aiheesta kiinnostuneista. Seminaarin jälkeen järjestettiin Älykästä valoa -kävelykierros sekä -kiertoajelu, joissa tutustuttiin Oulun alueen erilaisiin valaistuskohteisiin.

15


Aurinko hyötykäyttöön! Aurinkoenergia on maailmalla voimakkaasti kasvava uusiutuvan energian tuotantomuoto, joka sopii hyvin pohjoisenkin olosuhteisiin. Se on varteenotettava vaihtoehto myös yrityksille. TEKSTI Susanna Ekfors KUVITUS Mikko Walamies

Aurinkoenergia on tuttu jo monessa kotitaloudessa, mutta myös yhä useampi yritys on ryhtynyt aurinkoenergian käyttäjäksi. Miksi yritystenkin kannattaa hyödyntää aurinkoenergiaa? ”Se turvaa sähkönhankinnan pitkälle tulevaisuuteen”, tiivistää uusiutuvien energialähteiden tuotepäällikkö Olli Tuomivaara Oulun Energiasta. Houkuttava tieto on, että aurinkosähkö vähentää kiinteistöjen ostoenergian tarvetta ja parantaa niiden energiatehokkuuslukua. Valinnan vaakakupissa painaa sekin, että aurinkosähkön päästöt ovat olemattomia, polttoainekulut tasan nolla euroa, eivätkä muutokset markkinoilla vaikuta omaan sähköntuotantoon. Myös hinta on kilpailukykyinen verkkosähköön nähden jo nyt. Yritysten kannattaa tehdä aurinkojärjestelmäsatsaus pian, sillä tukea investointiin on saatavilla. Aurinko-

16

energiajärjestelmän investointiin tarkoitettu työ- ja elinkeinoministeriön energiatuki yrityksille on mahdollista vuoteen 2016 asti.

Kesä on parasta aikaa Suomessa aurinkosähkön kannattavuus saattaa herättää kysymyksiä. Kuinka on mahdollista saada täällä pohjolan pimeillä perukoilla auringosta taloudellista hyötyä? Etelä-Suomessa jokainen neliömetri vastaanottaa vuoden aikana vaakatasossa laskettuna noin 1 000 kilowattituntia auringonsäteilyä, Pohjois-Suomessa määrä on jonkin verran pienempi. Pimeästä talvesta huolimatta auringonsäteilyn määrä on Suomessa lähes samaa suuruusluokkaa kuin Keski-Euroopassa, kuten Saksassa, jossa aurinkoenergiaa hyödynnetään paljon.

Aurinkosähkön paras tuotantokausi ajoittuu meillä maalis−syyskuuhun. Koko yrityksen sähköntarvetta se ei hoida, mutta korvaa verkosta tulevaa ostosähköä ja saa näin aikaan säästöä. Tuomivaara muistuttaa, että Suomessa aurinkoiset kesäpäivät lisäävät sähkön kysyntää. ”Tiheään asutuilla alueilla, joissa on paljon liikekiinteistöjä, kulutuspiikki tulee siis juuri silloin, kun aurinkosähköä voimakkaimmin tuotetaan. Tämä näkyy myös sähkön pörssihinnassa kesäpäivinä, koska merkittävä osa kokonaissähköenergiasta käytetään kesällä liike- ja teollisuuskiinteistöjen jäähdytykseen.”

Maksaa itsensä takaisin Ihanteellisimmin aurinkosähkö sopiikin liiketiloille, joissa on suuri jäähdytyksen tarve, kuten vähittäiskaupoille.


Savon Siemen hyödyntää säteet Näissä sähkönkulutuksen huippu koetaan juuri keskikesän helteillä. Aurinkoenergia on hyödyksi myös esimerkiksi toimistoissa, joissa tarvitaan kesäisin jäähdytystä. Aurinkoenergiajärjestelmä maksaa itsensä takaisin vuosikymmenessä. ”Suuret, yli 20 kW:n järjestelmät maksavat itsensä takaisin 10–12 vuodessa, energiatuen kanssa tuo aika on 6–7 vuotta. Siitä seuraavat vuodet ovat sitten ilmaista sähköä”, Tuomivaara kuvailee. Oulun Energiasta aurinkoenergiapaketin saa avaimet käteen -periaatteella; näin hoituu koko homma lupien ja rahoituksen hankkimisesta suunnittelutyöhön, järjestelmän asennukseen ja turvalliseen liittämiseen sähköverkkoon. ”Meiltä saa myös takuu- ja huoltosopimuksen jopa 25 vuoden käyttöajalle, jolloin ei tarvitse kuin hyödyntää järjestelmän tuottama puhdas sähköenergia”, Tuomivaara muistuttaa.

Mikä on energiatuki? • Työ- ja elinkeinoministeriö voi hankekohtaisen harkinnan perusteella myöntää yrityksille, kunnille ja muille yhteisöille energiatukea ilmastoja ympäristömyönteisiin investointija selvityshankkeisiin. • Aurinkosähköinvestoinnin tukiosuus on 30 prosenttia investoinnin kokonaiskustannuksesta. • Tukea ei myönnetä asunto-osakeyhtiöille, asuinkiinteistöille, valtionosuutta saaville perustamishankkeille eikä maatiloille tai niiden yhteyteen toteutettaville hankkeille. • Työ- ja elinkeinoministeriön energiatuki haetaan paikallisesta ELY-keskuksesta.

Peltokasvien siemenkauppaan ja siementen kunnostukseen erikoistunut Savon Siemen Oy on viime kesästä saakka hyödyntänyt aurinkoenergiaa. Oulun Energian avaimet käteen -palvelu loksahti yrityksen arkeen sujuvasti. ”Koko projekti on ollut todella onnistunut ja selkeä paketti heti alusta lähtien. Käytännössä meidän ei itse ole tarvinnut muuta kuin näyttää, mihin järjestelmä asennetaan”, kuvailee yrittäjä Antti Sarvela Savon Siemenestä. Aurinko valikoitui yhdeksi energianlähteeksi sekä ekologisista että taloudellisista syistä. ”Maatilalla sähkönkulutus on melko suurta. Meitä kiinnostaa, mitä aurinkosähkö voi tuottaa omassa kulutuksessa ja jossain vaiheessa mahdollisesti myös myytäväksi asti.” Savon Siemenessä järjestelmän odotetaan maksavan itsensä takaisin noin 12 vuodessa.

17


KOLUMNI

Antti Tuuri

Mikä keisarille kuuluu

I

stuin lounaalla kasvisravintolassa ja kuuntelin sivukorvalla nuoren vegaanin paasausta naapuripöydässä siitä kuinka käsittämätöntä oli, että hän joutui veroillaan maksamaan jonkun toisen ihmisen sairastumisesta aiheutuvia kuluja. Naapuripöydän keskustelun kuunteleminen on huonoa käytöstä, mutta sen verran kovalla äänellä vegaani asiansa esitti, että en voinut olla kuulematta hänen käsityksiään verotuksen epäoikeudenmukaisuudesta, siitä kuinka väärin oli, että hänen ei anneta pitää rahojaan vaan valtio vie osan ja jakaa puhujan kannalta vääriin tarkoituksiin. Jokaisen olisi hänen mielestään maksettava sairauskulunsa, jos sairauden on hankkinut. Teki hiukan mieli toivottaa pojalle sairastumista vaikeaan sairauteen, jotta hänkin voisi tuntea saavansa verorahoilleen riittävästi vastinetta ellei hän mielestään vielä ollut saanut riittävästi hyötyä synnytyssairaalaan tupsahtamisestaan, ilmaisista neuvolapalveluista ennen sitä ja sen jälkeen, nuoruutensa ilmaisesta koulutuksesta, jota hän puheista päätellen oli saanut yliopistoon saakka, ja muista yhteiskunnan toimista, joita veroilla rahoitetaan. Samansuuntaisia puheita kuulee muuallakin kuin kasvisravintoloissa. Valtiolta tai kunnalta palkkansa nostava on peloissaan lomautuksista, mutta kertoo iloisesti, kuinka sai taloonsa muurarin, joka muurasi savupiipun hyvin, nopeasti ja edullisesti ilman kuittia, käteismaksulla. Maalaismies marisee, että kylästä lopetetaan koulu ja lapset joutuvat kulkemaan kymmeniä kilometrejä päivittäin koulubussilla, mutta pyytää huvilatonttia myydessään, että kauppahinta merkittäisiin

18

kauppakirjaan todellista pienemmäksi, ettei häneltä menisi myynnistä täyttä veroa. Muistan, kuinka haastattelin 80-luvulla suomalaisia veropakolaisia Floridassa, ja yksi heistä sanoi: ”Minä en voi ymmärtää, miksi minun olisi pitänyt antaa valtiolle osa omista rahoistani.” Hyvää esimerkkiä kansalaisille antavat suuryrityksemme. Ne pienentävät verojaan monimutkaisilla operaatioilla, jossa rahoja kierrätetään ulkomailla olevien tytäryhtiöitten ja pankkien kautta niin, ettei lainsäätäjä voi pysyä mukana lähes valon nopeudella maapallolla kulkevien rahavirtojen käänteissä, ja tekevät salaisia sopimuksia veroparatiisien kanssa. Sellaista sanotaan verosuunnitteluksi, ja yhtiöiden operaatioista vastaavat väittävät, että kaikki se on sallittua mikä ei ole lailla kielletty, niin kuin lainlaatija koskaan ehtisi pysyä mukana työkseen uusia keinoja miettivien talousmiesten aivoituksissa. Muistelen, että sosiaalidemokraatit yrittivät joskus 70-luvulla markkinoida hokemaa, jossa kehotettiin ihmisiä opettelemaan rakastamaan verojaan. Huonosti se oppi silloin meni perille ja huonosti menee nykyäänkin. Uudessa testamentissa Kristus sanoo: ”Keisarille se mikä keisarille kuuluu.” On laskettu, että Suomen tämän hetken ongelmat olisivat suurimmaksi osaksi ratkaistu, jos kaikki ihmiset ja yhtiöt maksaisivat veronsa rehellisesti: sen enempää ei vaadita. Sen ei luulisi olevan liikaa vaadittu.

Ongelmat olisivat suurimmaksi osaksi ratkaistu, jos kaikki maksaisivat veronsa rehellisesti.


Oulun Energia

valovuosia edellä

Saara Aalto esiintyi Oulun Sinfonian säestämänä.

Yhtiön 125-vuotisjuhlia vietettiin näyttävissä tunnelmissa. TEKSTI Eeva Ojala KUVAT Kati Leinonen

Oulun kaupungin sähkölaitoksen toiminnan katsotaan alkaneeksi siitä päivästä, kun Oulussa sytytettiin ensimmäiset sähkölamput 8.12.1889. Oulu oli toinen Suomen kaupungeista, jossa sähkövalot otettiin käyttöön katujen valaisemiseksi. Vuonna 2014 Oulun Energia on 125-vuotias. Kunnioitettavaa taivalta juhlittiin joulukuun 8. päivänä Oulun Musiikkikeskuksessa Tähtien sota -teemalla. Tilaisuuden juhlapuhujana toimi ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka. Oulun Energia -konsernin tervehdyksen juhlaan toi toimitusjohtaja Juhani Järvelä. Suomen energiahistoriasta ja tulevaisuuden strategisista ja teknologisista haasteista juhlavieraille puhui Aalto-yliopiston energiatalouden pro-

Oulun Sinfonia vastasi illan upeasta musiikkitarjonnasta.

fessori Sanna Syri, energia-alan muutoksesta Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kehitysjohtaja Olli Hietanen ja energiasektorin mahdollisuuksista tulevaisuuden veturina pohjoisen hyvinvoinnille emeritusprofessori Martti Karppinen. Oulu Sinfonia, Saara Aalto ja valotanssiryhmä Uniflow vastasivat juhlan

Kokki Janne Pekkala kertoo illan menusta.

viihteellisestä osuudesta. Juhlan juonsivat uutisankkurit Piia Pasanen ja Tomi Einola. Oulun Energian ensimmäiset 125 vuotta on nyt takanapäin. Vahvan historian ja osaamisen siivittämänä on hyvä ponnistaa tuleviin haasteisiin, kohti tulevaisuuden energiayhtiötä. Olkoon voima kanssamme.

19


Älykkyys on säästöjä

ennustettavuutta

turvallisuutta

Asiantuntijapalvelut myynti@oulunsahkonmyynti.fi

08 5584 3101

Valitsemalla Oulun Energian Älykkäät energiapalvelut, saat yrityksesi tueksi ammattilaisjoukkueen, jonka kanssa varmistat kilpailukykyiset, helppokäyttöiset ja kestävät energiaratkaisut. Ota yhteyttä, asiantuntijamme kartoittaa tilanteesi ja opastaa sinua palveluiden valinnassa.

Älykkyys syntyy asiantuntemuksesta.



Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.