RUOTU MAGAZINE

Erikoisia tarinoita puolustusvoimista

2015

2

RUOTU 2015

R

Merkkivuosia ja muutoksia KUN LAKI NAISTEN vapaaehtoisesta asepalveluksesta hyväksyttiin vuonna 1995, olin 8-vuotias. Jo silloin tiesin, että asepalveluksen suorittaminen ei olisi minulle vaihtoehto vaan itsestäänselvyys.

Samaa olen kuullut monen intin käyneen naisen sanovan. Ruotuväessä palvellut Hanna Tuulonen (vänrikki res.) kirjoittaa sivulla 14 kuinka asepalveluksen suorittaminen oli hänelle tasa-arvoasia.

Naisten vapaaehtoinen asepalvelus täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Vuosien varrella siitä on tullut normaali osa yhteiskuntaa. Vaikka palveluksen suorittaneiden naisten määrä on matala, naiset ovat todistaneet olevansa tasavertaisia sotilaita miesten rinnalla.

Minut määrättiin astumaan palvelukseen Kainuun prikaatin esikuntakomppaniaan heinäkuussa 2005. Kotiuduin vuotta myöhemmin radistilinjan käyneenä tiedustelualiupseerina.

Ollessani palveluksessa naisten vapaaehtoinen asepalvelus täytti kymmenen vuotta.

Vielä silloin osa kuvitteli intin käyneiden naisten olevan gladiaattoreita ja xenoja. Näin ei tietenkään ole; intin käyneet naiset ovat ihan tavallisia naisia. Osa heistä pärjää paremmin kuin miehet, osa yhtä hyvin kuin keskivertomiehet ja osa huonommin. Yleensä naisia yhdistää korkea motivaatio palveluksen suorittamista kohtaan.

Synttärivuoden kunniaksi muistelemme sivulla 11 naisten vapaaehtoisen asepalveluksen alkumetrejä ja tutustumme kahteen reserviupseerikoulun käyneeseen naiseen.

Tämän merkkivuoden lisäksi 2015 on puolustusvoimille muutenkin tärkeä vuosi, sillä puolustusvoimauudistus on saatu päätökseen. Uudistuksesta on näiden vuosien aikana puhuttu puuduksiin asti. Niinpä tyydyn nostamaan esille yhden merkittävän osan uudistusta: henkilökunnan.

Puolustusvoimauudistus on ollut kaikkein rankin juuri työntekijöille. Tässä lehdessä kerromme työntekijöistä, joiden työtehtävät ja työpaikkakuntakin ovat muuttuneet. He ovat tyytyväisiä muutoksiin, kuten hävittäjälentäjä, kapteeni Toni Vanhatalo sivulla 4.

Vanhatalon työpaikka siirtyi Pirkkalasta Rovaniemelle.

Mutta toisenlaisiakin tarinoita löytyy. Osalta loppui työt kokonaan tai työpaikka vaihtui satojen kilometrien päähän kodista ja perheestä, joka ei aina voi muuttaa mukana. Osa kamppailee lisääntyvien työtehtävien kuorman alla.

Uudistus oli pakko tehdä ja sen hinnan kantoi arvokkaasti puolustusvoimien henkilöstö. Sotilaallinen maanpuolustus on edelleen puolustusvoimien tärkein tehtävä, mutta uudessa asennossa on opittava ohjaamaan konetta niin, ettei kukaan tipu kyydistä.

Helena Immonen, tuottaja

Ruotu on puolustusvoimien uutislehti Ruotuväen vuosittain ilmestyvä erikoisnumero.

Sen sivuilta löydät erikoisia tarinoita puolustusvoimista – niin henkilökunnan, varusmiesten kuin reseviläistenkin parista.

RUOTU 2015

3

2015 Erikoisia tarinoita puolustusvoimista

s.4

Yhtä koneen kanssa Toni Vanhatalon mukaan ilmasodankäynti on kuin shakkia.

s.10

Naiset rivissä

s.14

Asepalvelus antoi mahdollisuuden kehittää itseäni

Sanna Rauhansalon reserviupseerikurssista on 19 vuotta aikaa.

Kolumni: Hanna Tuulonen

s.15

Palveluksessa

s.20

Rajan miehet

s.26

Opiskelemaan, poistu?

s.30

Sydämeltään sinkomies

s.34 s.39

Erityisiä varusmiehiä

Erikoisrajajääkäreillä on kyky iskeä nopeasti ja huomaamatta.

Markus Hilli kotiutui kauppatieteiden ylioppilaana.

Kertausharjoitukset ovat Toni Wirtaselle arvovalinta.

Uuteen asentoon Neljä tarinaa puolustusvoimauudituksesta.

Uudistus on johtamisen koetinkivi Kolumni:James Mashiri

Rock-muusikko Toni Wirtanen on reservissä radiotoimittaja.

VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA Mikko Ilkko TUOTTAJA Helena Immonen

KUVAAJAT Olli Viljamaa, vänr Aku Siukosaari, kjääk Simo Salminen, kjääk

APULAISTUOTTAJA Juho Mäki-Lohiluoma, kjääk

ULKOASU JA TAITTO Eetu Lehmusvaara, kjääk

KIRJOITTAJAT

PAINOPAIKKA PIRKANMAAN LEHTIPAINO OY

Helena Immonen Ilkka Pernu Joona Kosloff, vänr Sanna Närä, kers Joel Kontiainen, korp Juho Mäki-Lohiluoma, kjääk Pauli Loukola, kjääk Rasmus Arikka kjääk

www.twitter.com/ruotuvaki www.facebook.com/ruotuvaki www.instagram.com/ruotuvaki

www.ruotuvaki.fi, PL 25, 00131 Helsinki, tilaukset ja asiakaspalvelu, 0299 500 718

4

RUOTU 2015

RUOTU 2015

YHTÄ KONEEN KANSSA Teksti ILKKA PERNU Kuvat AKU SIUKOSAARI

Nykyaikainen ilmasodankäynti on kuin shakkia, vaikka tiukan paikan tullen on osattava myös lähitaistella. Näin väittää ainakin kapteeni Toni Vanhatalo, Suomen ilmavoimien taistelulentäjä.

5

6

RUOTU 2015

”Harjoitussimulaattori ei koskaan vastaan oikeaa lentoa”, Toni Vanhatalo sanoo. Esimerkiksi G-voimat eivät tunnu lentosimulaattorin ohjaamossa. Muuten siulaattori on identtinen Hornetin oikean ohjaamon kanssa.

E

NSIMMÄISENÄ LUODAAN pelikenttä. Lentosotaharjoitus alkaa aina niin, että tietokoneohjelman avulla komentaja varaa ilmatilan – sen, jossa tehtävä suoritetaan.

Jos kyseessä on simulaattoriharjoitus, hän myös päättää, mikä säätila ja vuorokauden aika on, ja miten sää kehittyy. Maailman luomisen jälkeen päätetään tehtävä – onko tällä kertaa kyseessä maakohteiden pommitus vai ilmatilan puolustus. Entä missä ovat punaiset vihollisen koneet ja missä siniset omat koneet?

KYSE EI OLE tietokonepelistä, vaan Rovaniemellä sijaitsevan Hävittäjälentolaivue 11:n lentosotaharjoituksesta. Oikeassa maailmassa tämän kaiken päättäisi luonto ja valtiojohto, mutta koska kyseessä on harjoitus, kouluttajan on luotava pelin säännöt itse.

Tässä vaiheessa lentäjät ovat vielä autuaan tietämättömiä, mikä heitä odottaa. Yksi heistä on kapteeni Toni Vanhatalo.

Marraskuun lopussa Rovaniemellä on täysi talvi päällä: tihenevä lumisade peittää lennoston kiitoradan jäljet. Rivissä jo odottaa kuusi jykevää Hornet-hävittäjää, joiden siivenkärjet on käännetty pystyyn. ”Nämä on tehty lentotukialuksia varten.

Siellä koneiden pitää mahtua pieneen tilaan.

Vaikkei ollakaan aluksella, on siitä hyötyä myös täällä, kun tilaa on rajoitetusti”, pilottitakkinen Vanhatalo kertoo.

Kun yksi koneista käynnistetään, Vanhatalo peittää korvat sormillaan. Puhuminen muuttuu mahdottomaksi. Hornetin ääni alkaa kovenevalla vihellyksellä, joka välillä kiihtyy korvia vihlovaksi ujellukseksi.

Vanhatalo katsoo lumiselle kiitoradalle lähtöä tekeviä hävittäjiä. Aiemmin hän lensi Horneteilla Pirkkalassa Satakunnan lennostossa, mutta viime kesänä puolustusvoimauudistuksen myötä kaikki koneet siirrettiin Ro-

Määrätietoinen tekeminen, sisu ja tahdonlujuus olivat ne, joiden avulla pärjäsi. vaniemelle ja Kuopioon. Vanhatalo sai valita kumpaan hän muuttaa. Hän valitsi Rovaniemen.

Tänään Vanhatalo itse ei pääse ilmaan, sillä hän on luvannut kertoa, miksi hävittäjän lentäminen on maailman hienoin ammatti.

Kun komentaja on luonut tehtävän, osaston johtaja saa tiedon siitä. Hän alkaa lukea pelikenttää ja sääntöjä. Hän alkaa suunnitella parasta taktiikkaa.

TONI VANHATALON tie taistelulentäjäksi alkoi Pomarkusta, pienestä satakuntalaisesta maaseutupitäjästä. Vanhatalon vanhemmilla oli maatila. Hän itse on perheen iltatähti – syntynyt paljon myöhemmin kuin kolme sisarustaan.

Kun Vanhatalo oli viisivuotias, veli laittoi hänet katsomaan uuden toimintaelokuvan. Sen nimi oli yksinkertainen ja upea: Top Gun. Se kertoi amerikkalaisista hävittäjälentäjäkokelaista. Elokuvassa nuoren Tom Cruisen esittämä Pete ”Maverick” Mitchell lensi huimapäisesti F-14 Tomcat -nimistä hävittäjää. Hieman myöhemmin Vanhatalo sai samanmallisen pienoismallin joululahjaksi. ”Se on minulla edelleen tallessa kotona Rovaniemellä”, hän kertoo.

Niin kuin monet maaseudulla kasvavat pojat, myös Vanhatalo kiinnostui mopoista, autoista ja moottorikelkoista – itse asiassa kaikista ”ääntä pitävistä laitteista”. Ja vauhdista. ”Derbi CR -mopo oli sopivasti viritetty. En minä kuitenkaan koskaan ole saanut ylinopeussakkoja”, hän nauraa.

Ehkä Pomarkusta ei kuitenkaan löytynyt riittävän vauhdikasta menopeliä Vanhatalolle. Vasta vuosia myöhemmin hän pääsi ohjaamaan konetta, jota ei tarvinnut virittää.

RUOTU 2015 Osaston eli parven johtaja on kutsunut koolle koko osaston. Hän esittelee pelikentän ja sen pohjalta luomansa taktiikan sekä jakaa tehtävät. Jokainen lentäjä saa A4-paperin täynnä informaatiota. Niissä kerrotaan, mikä on kunkin koneen rooli.

VANHATALO HAKI yli 800 muun hakijan tapaan ilmavoimien lentoupseerikurssille tammikuussa 2003. Siitä alkoi puolen vuoden mittainen testirumba. Ensimmäisessä kokeessa testattiin peruskuntoa – sekä fyysistä että henkistä. Jo tässä vaiheessa iso osa hakijoista putosi pois. ”Niitä, jotka pitivät kovinta ääntä, ei näkynyt jatkossa”, Vanhatalo toteaa.

Seuraavassa vaiheessa oli tarkemmat kaksipäiväiset psykologiset kokeet. Yhdessä testissä piti seurata tietokoneen ruudulta puolen tunnin ajan pomppivaa pistettä. Aina, kun piste teki tuplahypyn, Vanhatalon piti painaa nappia. ”Tavallaan ne olivat aika helpot kokeet, koska niihin ei voinut valmistautua mitenkään.”

Seuraavassa vaiheessa tehtiin lisää kokeita.

Vanhatalon mukaan silmät, sydän ja ”ihan jokainen paikka” kehosta tutkittiin tarkkaan.

Elokuussa 2003 Kauhavalle palvelukseen astui 40 nuorta miestä. Ilmaan he pääsivät ensi kertaa vasta puoli vuotta myöhemmin. Sitä ennen piti opetella perustaitoja, ja lennoston kadettien johdolla myös hyviä tapoja – ”perinnekasvatusta”.

Alokkaiden piti muun muassa opetella järjestyksessä kaikki Suomen presidentit – mukaan lukien näiden puolisot. Myös ruuan pureskeluun oli omat ohjeet: jokaista suupalaa pitää pureskella vähintään kolme sekuntia. ”Hienoja perinteitä”, Vanhatalo huokaa.

Ensimmäinen lentokone, jolla Vanhatalo pääsi ilmaan, oli kotimainen L-70 Vinka. Se on harjoitteluun tarkoitettu potkurikone. Ensimmäisen yksinlento tapahtui tammikuussa 2004. Perinteen mukaisesti koneen perään kiinnitettiin viiri, jotta muut tietävät, että ohjaimissa on keltanokka. ”Silloin jännitti sekin, pääseekö turvallisesti alas.”

Tuolla lennolla ei vielä ollut juurikaan tekemistä taktisen hävittäjälentämisen kanssa. Vinkalla pystyy suorittamaan ainoastaan tavallista lentämistä maksimissaan 200 kilometrin tuntinopeudella.

Tositoimiin pääsemistä piti odottaa vielä kaksi vuotta. Vasta vuoden 2006 alussa Vanhatalo teki ensimmäisen lennon Hawkilla, jopa 900 kilometrin tuntinopeudella lentävällä suihkuharjoituskoneella. ”Voi veljet se oli hienoa!”

Alimmaiseksi lentäjä pukee erikoiset alusvaatteet ja paljon villaa. Jos tehtävänä on lentää

veden yllä, puetaan lisäksi märkäasu. Lopuksi tunkeudutaan G-housuihin ja paineliiviin.

Lisäksi lentäjä tulostaa tarvittavat tiedot datacard-nimiseen paperiin, joka kiinnitetään ikkunataskuun reiden päälle. Aikaa pukeutumiseen menee kymmenen minuuttia. Kypärä kainaloon ja kohti hävittäjää. Se on valmiiksi huollettu ja tankattu.

KUN VANHATALO pääsi vuonna 2009 Hornetin puikkoihin, lähes neljä kertaa kevyempi Hawk alkoi tuntua lelulta. Ei hänellä silti ole pahaa sanottavaa Hawkista. ”Se on kuin vanhanajan urheiluauto, jolla on kiva kruisailla, mutta Hornet on kuin LaFerrari – moderni urheiluauto.”

Hawkeissa ei esimerkiksi ole tutkaa, mikä rajoittaa sen taisteluominaisuuksia. Sen sijaan Hornet on neljännen sukupolven hävittäjä,

7

joka muuntautuu tilanteen mukaan. Jos vauhti lähestyy äänennopeutta (1230 km/h), kone pitää huolen siitä, että lentäjä tuskin edes tuntee äänivallin rikkoutumista.

Aluksi Vanhatalo pääsi harjoittelemaan yksi vastaan yksi taisteluita. Pian viholliskoneita lisättiin ja olosuhteita vaikeutettiin. Harjoitustaistelu tapahtuu näköyhteyden sisällä ja lentäjän on hallittava nopeita liikkeitä. Toisten koneiden ja ohjusten väistelyä kutsutaan kurvalentämiseksi. ”Se on lähimpänä Top Gun -meininkiä.”

Elokuva on yhä monen lentäjän esikuva, hänenkin. Edelleen tulevat kylmät väreet, kun elokuva alkaa: Harold Faltermeyerin tunnusmusiikki soi, kun Tomcateja valmistellaan lentoon.

Top Gunin ”ympäristö ja fiilistely” ovat Vanhatalon mukana realistisia, mutta moni muu

Vanhatalo sai valita, siirtyykö hän Karjalan lennostoon Kuopioon vai Lapin lennostoon Rovaniemelle. Hän valitsi Lapin.

8

RUOTU 2015

Vanhatalon mukaan taktisen sodankäynnin hienouksien opettelu pitää hänen motivaationsa yllä. elokuvassa on liioiteltua. Elokuvassa ohjukset tuntuvat lentävän loputtomiin, vaikka todellisuudessa sopivalla väistöliikkeellä ohjuksesta pääsee eroon, koska ohjuksella on rajattu kantomatka. Se putoaa, kun sen energia loppuu. Elokuvassa on myös toinen fiktion ehdoilla tehty muutos: ”Siinä kuskien välille on kehitetty draamaa.

Todellisuudessa menemme ennemmin yhteen suuntaan.”

Ehkä se on totta, sillä työtovereilta Vanhatalosta kuulee vain kiitosta: hoitaa hommansa hyvin, mutta ei stressaa turhia.

Yksi asia elokuvassa on totta: lentäjien hihamerkit eli badgit. Tom Cruisen Maverickhahmon nahkatakista löytyy monenlaisia merkkejä, ja myös ilmavoimien lentäjien välillä arvostusta saa räväkällä ja isolla merkillä.

Badgen tulee kuitenkin olla ansaittu; mistään verkkokaupasta niitä ei tilata.

Muutaman tunnin valmistelun jälkeen lentäjä kiipeää Hornetin pieneen ohjaamoon.

Nenän edessä on neljä tuttua näyttöä ja lukuisia kytkimiä. Hän kiihdyttää työntämällä vasemmalla kädellä kaasukahvasta ja nostaa koneen nokan ilmaan vetämällä oikealla kädellä ohjainta taaksepäin. Taistelujohtaja ohjaa lentäjiä, jotka suorittavat annettua tehtävää. Vastustajia ammutaan simuloidusti. Samalla tehdään reidessä olevaan polvikansioon niin paljon muistiinpanoja kuin mahdollista.

SIITÄ ALKAA Vanhatalon mukaan työn paras vaihe. ”Lentäminen eroaa armeijan harmaista sillä, että ollaan yksin ilmassa ja täytyy tehdä itsenäisiä päätöksiä.”

Vanhatalo enää harvemmin harjoittelee lähitaistelua eli kurvaa. Se ei edes anna oikeaa kuvaa nykyaikaisesta ilmasodankäynnistä. Tiukan paikan tullen lentäjän on hallittava lähitaistelu, mutta todellisuudessa lentosota on miekkailun sijaan shakkia. ”Nopeaa shakkia”, Vanhatalo täydentää.

”Sotiminen tapahtuu koneen näyttöjen kautta. Se on tehokasta ja turvallista.”

Taktisessa ilmasodassa korostuvat valitut strategiat ja lentämisen taktiset kuviot. Ilman Hornetin tutkatekniikkaa se ei onnistuisi.

Tällaista kutsutaan BVR-sodaksi (Beyondvisual-range), kun perinteistä kaksintaiste-

Vaikeimmillaan taivaalla voi olla 80 konetta, ja koneen näyttöjä suljetaan tahallaan.

RUOTU 2015

9

F/A-18 Hornet on jokasään hävittäjä ja rynnäkkökone. Rovaniemellä niillä lennetään jopa sankassa lumipyryssä. lua kutsutaan WVR-sodaksi (Within-visual-range).

Vanhatalon mukaan juuri taktisen sodankäynnin hienouksien opettelu pitää motivaatiota yllä. Vaikeimmillaan taivaalla voi olla 80 konetta, ja koneen näyttöjä suljetaan tahallaan. Ei todellisuudessakaan kaikki toimi niin kuin pitäisi. ”Tämä muuttuu vuosi vuodelta mielenkiintoisemmaksi. Kokemuksen myötä saa yhä erilaisempia rooleja, haastetta riittää loputtomasti.”

Silti lentäjän työn ydin on itse lentäminen.

Taivaalla Vanhatalosta tulee yhtä koneen kanssa. On absurdia, että 20 000 kiloinen laite tottelee pientä ihmistä täydellisesti.

Hänen mukaansa taivaalla ei tarvitse olla supermies tai -nainen. Kuka tahansa voi oppia lentämään. Tuhansien lentotuntien aikana kehittyy lentäjän tärkein ominaisuus: tilannetietoisuus. Ilmassa ratkaisevia päätöksiä on tehtävä yksin ja salamannopeasti. Ei ole aikaa odotella neuvoja. Vanhatalo vertaa tilannetietoisuutta joukkuepeleissä tarvittavaan pelinlukutaitoon. Taitava yksilö ei ole mitään, jos hän ei tiedä, mitä muut tekevät. Vaikka hävittäjälentäjä suorittaa aina tehtävää, taivaalla hän on vapaa. ”Ei mistään muusta saa samanlaista fiilistä.

Taivaalla ei keskity mihinkään muuhun kuin lentämiseen. Se on irtaantumisfiilis, luonnoton ympäristö.”

Kun tehtävä on suoritettu ja kone on palaamassa kohti tukikohtaa, on pieni hetki aikaa ihailla maisemia – tunturien taakse laskevaa aurinkoa.

Sitten jo pitää keskittyä laskeutumiseen.

Ennen kuin lentäjä siirtyy kuuntelemaan loppupalautetta, hän tallentaa Hornetin lennontallennusjärjestelmän tiedot tietokoneelle. Loppubriiffissä paikalla ovat kaikki ilmassa olleet lentäjät ja parven johtaja sekä – jos kyseessä oli iso tehtävä – lisäksi airboss.

Yhdessä käydään läpi, missä onnistuttiin ja epäonnistuttiin. Tietokoneen avulla harjoituksen kulkua voi käydä läpi tarvittaessa sekunti sekunnilta.

VANHATALO ISTUU lentäjien taukotilan tutuilla nahkasohvilla. Paikka on nimeltään Gang ’n’ bang bomber lounge eli tuttavallisemmin gängi. Siellä tehdään töitä, rentoudutaan ja jutellaan. ”Tarvittaessa gängi on myös baari”, Vanhatalo kertoo.

Baaritiskillä on magnum-kokoinen viskipullo ja nurkassa laatikossa on diskovaloja.

Keltaiseksi maalattua tiiliseinää koristavat hävittäjän ja pommikoneen kuvat sekä hävittäjälentolaivue 11:n laivuetunnus – musta visentti.

Tehtävän jälkeen gängissä puretaan vaativan tehtävän jännitys. Vaikka Vanhatalo nauttii itse lentämisestä, se ei ole harjoituksen paras vaihe. Se vaihe on onnistuneen tehtävän jälkeen. ”Silloin hallissa voi olla euforinen puheensorina. Kuin urheilusuorituksen jälkeen.

Osin helpottunut fiilis mutta samalla yhteishenkifiilis – se vaatii veljeyden.”

Lentäjä on koko ajan sekä yksin että porukassa. Sotaharjoittelun valmisteluun ja purkuun käytetään tunteja aikaa. Ilmassa ollaan vain noin tunti. ”Todellisuudessa ei ole aikaa tällaiseen.

Todellisuudessa ollaan minuuteissa koneessa ja ilmassa. Tehtävänannon kuulee vasta siellä.”

Harjoituksia tahkotaan siksi, että tosipaikan tullen kaikki olisi lihasmuistissa. Vanhatalon mukaan jo kuukauden tauko lentämisestä tekee siitä vaikeaa. Se muuttuu ”tahmeaksi”. Hän hinkuu taivaalla päivittäin – jonain päivinä ehtii tehdä kaksikin harjoitusta. ”Jo viikon tauon jälkeen alan kaivata taivaalle.”

10

RUOTU 2015

RUOTU 2015

11

NAISET RIVISSÄ 20 vuotta sitten hyväksyttiin laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta. Sen jälkeen reilu 6 000 naista on suorittanut asepalveluksen.

Teksti Helena Immonen Kuvat Simo Salminen ja Aku Siukosaari

S

ANNA RAUHANSALO tuijottaa toisen kerroksen miesten vessaa hymy huulilla. Vajaa 19 vuotta sitten tuon vessan paikalla sijaitsi Rauhansalon tupa.

Nykyinen reservin yliluutnantti Rauhansalo astui palvelukseen silloiseen Savon prikaatiin kiväärilinjalle tammikuussa 1996 – toisessa saapumiserässä, joka sisälsi naisia.

Reserviupseerikoulun tiedustelukomppanian vääpeli, yliluutnantti Mika Ramu pahoittelee, ettei nyt oikein sovi mennä katsomaan vanhaa tupaa. Komppania on juuri palannut harjoituksesta ja vessa on peseytymistilojensa vuoksi ahkerassa käytössä.

Se ei Rauhansaloa haittaa. Pelkkä Reserviupseerikoulun päärakennuksessa käynti riittää tuomaan kasan muistoja mieleen. Rauhansalo oli sijoitettuna kärkikomppaniaan, nykyisen tiedustelukomppanian tiloihin. ”Olihan se palvelus silloin aikamoista mediamyllyä. Meitä ensimmäisiä naisia seurattiin tarkkaan ja haastateltiin joka välissä. Kantahenkilökunta kohteli meitä hyvin. Jos olisi ollut jotain ongelmia, se olisi varmaan tullut ilmi seuraavassa haastattelussa”, Rauhansalo muistelee.

Upseerikokelas Julia Saarimäki kuuntelee

Rauhansalon kokemuksia mielenkiinnolla.

Saarimäki astui palvelukseen Kainuun prikaatiin tammikuussa 2014; aikana jolloin naisten asepalveluksessa ei ole enää mitään ihmeellistä.

Saarimäki on Rauhansalon kanssa samaa mieltä henkilökunnan asenteesta: naisia kohdellaan ihan samalla tavalla kuin miehiäkin. Jos jollakulla sattuu olemaan asenneongelma naisiin palveluksessa, se on yleensä varusmies, Saarimäki tuumaa. ”Meillä oli Kajaanissa yksi alikersantti, joka kyseli ollaanko me nyt oikeassa paikassa. Mutta me näytettiin hänelle, että halutaan oikeasti olla täällä. Kolme naista meidän tuvasta lähti reserviupseerikurssille.”

LAKI NAISTEN vapaaehtoisesta asepalveluksesta vahvistettiin helmikuussa 1995. Ennen sitä oli kuitenkin tehty jo kova työ ja vääntö asian eteen.

Kun Elisabeth Rehn vuonna 1990 nousi puolustusministeriksi, naisten asepalvelusta kannattaneet tahot näkivät tilaisuutensa tulleen. Rehn myöntää olleensa itse ensin asiaa vastaan, mutta huomattuaan, että monet kannattivat muutosta hyvin perustein, hän päätti asettaa parlamentaarisen työryhmän tutkimaan naisten vapaaehtoisen asepalveluksen

mahdollisuutta. Työryhmää ryhtyi johtamaan toinen merkittävä nainen, Kaarina BuureHägglund. ”Minulle oli tärkeää, että kokoonpano työryhmässä oli mahdollisimman laaja. Siellä oli oikealta ja vasemmalta, heitä jotka olivat asepalvelusta vastaan ja heitä jotka olivat hyvinkin innokkaita. Työryhmän tuloksena tuli esitys, jonka takana oli kaksi kolmasosaa ryhmästä. He olivat tehneet jo lakiluonnoksen, josta lähdimme vetämään sitä eteenpäin. Helppoa se ei ollut. Sain työskennellä aika kovaa hallituksessa ennen kuin sain kaikki puolueet mukaan”, Rehn muistelee.

Rehnin mukaan merkittävimmät perustelut naisten asepalvelukselle olivat mahdollisuus saada johtajakoulutusta kuten miehetkin sekä mahdollisuus osallistua YK:n rauhanturvatehtäviin sotilaana. Naiset pystyivät kyllä palvelemaan rauhanturvatehtävissä jo tuolloin, mutta eivät sotilastehtävissä. ”Tästä koitui miehille enemmän velvollisuuksia, koska he joutuivat hoitamaan tehtäviä, joita naiset eivät voineet hoitaa. Tästä tuli epätasa-arvoa, mutta asia korjaantui, kun naiset pääsivät suorittamaan asepalveluksen.”

Parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja Buure-Hägglund kertoo kirjassaan ”Nainen

12

RUOTU 2015

Elisabeth Rehn ajoi puolustusministerinä läpi lain naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta. Rehnin mielestä muutos paransi naisten uramahdollisuuksia. kenraalikunnassa” työskentelyn eri vaiheista ja haasteista. Naisten asepalvelusta vastustettiin muun muassa perusteilla, että asepalveluksen suorittaneista naisista tulisi jokin eliittiryhmä, palvelus militarisoisi yhteiskuntaa ja että miehet eivät voisi taistella naisten rinnalla, koska naisten läsnäolo tekee heistä heikkoja ja taipuvaisia suojelemaan naissotilaita. Osa ei myöskään uskonut, että nainen voisi koskaan edetä sotilasuralla, vaan naisia koulutettaisiin vain tottelevaisiksi alaisiksi.

Aika oli kuitenkin kypsä uudistukselle. Mielipidemittausten mukaan enemmistö naisista ja naisjärjestöistä kannatti muutosta. Eduskunta hyväksyi lain äänin 103 – 66.

Ensimmäiset naiset astuivat palvelukseen lokakuussa 1995 – mutta ainoastaan puolustusvoimiin. Buure-Hägglund kertoo kirjassaan, että sisäministeriö kieltäytyi muuttamasta rajavartiolaitosta koskevaa lakia, joten asepalvelus rajavartiolaitoksessa ei ollut naisille mahdollinen. ”Asia korjattiin myöhemmin kaikessa hiljaisuudessa, kun rajavartiolaitosta koskevaa lainsäädäntöä eräiltä osin muutettiin vuonna 1996”, Buure-Hägglund kirjoittaa.

SOTILASKODISSA ON hiljaista. Rauhansalo ja Saarimäki istahtavat pehmoisen näköisille sohville, ryystävät yhdessä kupposet kahvia – ja puhuvat tietysti intistä. Molemmat muiste-

levat reserviupseerikurssin rankkoja harjoituksia, joiden tarkoitus on testata ihmisen toiminta- ja johtamiskykyä henkisen ja fyysisen väsymyksen tilassa. ”Minun lajini oli hiihto, ja fillarointikin sujui. Mutta painoa selkään ja juoksemaan, se ei

Kyllä asepalveluksen ja johtajakoulutuksen suorittaminen on vaikuttanut omaan urakehitykseeni oikein ole mun juttuni”, Rauhansalo naurahtaa.

Partiota harrastavalle Saarimäelle hyppy metsäelämään ei ollut mikään yllätys tai uusi asia. Hän toteaa, että vaikka välillä rankoissa harjoituksissa on saanut pinnistellä, kaikki on kuitenkin sujunut aika hyvin. Siitä kertoo

myös se, että Saarimäki valittiin ainoana naisena kouluttajakokelaaksi seuraaville upseerioppilaille. ”Täältä on saanut itsevarmuutta johtamiseen. Usko omiin kykyihin ja päätöksentekoon ovat vahvistuneet. Joskus voi tietysti tulla vääriäkin ratkaisuja, mutta suurin osa tehdyistä päätöksistä on kuitenkin oikeita. Pitää vain uskaltaa”, Saarimäki sanoo.

Rauhansalo vahvistaa oppineensa palveluksen ja etenkin reserviupseerikurssin aikana ihan samoja asioita: itseluottamusta, varmuutta, uskoa omaan tekemiseen. Näitä kaikkia ominaisuuksia hän tarvitsee nykyisessä työssään Teknologiateollisuuden virkaatekevänä teollisuuspolitiikkayksikön johtajana. Rauhansalo kertoo, että yksikkö vastaa teollisuuspoliittisten asioiden edunvalvonnasta. Alaisia hänellä on 12. ”Kyllä asepalveluksen ja johtajakoulutuksen suorittaminen on vaikuttanut omaan urakehitykseeni ja siihen, millainen esimies olen. Vaikka reserviupseerikoulutusta ei voi ehkä täysin suoraan soveltaa työelämässä, niin johtamisen periaatteet ovat samat: johdetaan edestä ja omalla esimerkillä”, Rauhansalo sanoo.

PALVELUKSEEN HAKENEIDEN naisten määrä on hieman vaihdellut 20 vuoden aikana. Ensimmäisinä vuosina hakemuksia tuli 600–700 vuodessa, mutta määrä vakiintui

RUOTU 2015

13

Yliluutnantti Sanna Rauhansalo ja upseerikokelas Julia Saarimäki kertovat saaneensa itseluottamusta palveluksen aikana.

2000-luvulla 400–500 hakijaan. 2010-luvulla hakijamäärät ovat taas kasvaneet.

Hakijoista noin 71 prosenttia aloittaa palveluksen, joista taas keskimäärin 75 prosenttia suorittaa palveluksen loppuun. Naisilla on 45 vuorokautta aikaa harkita päätöstään suorittaa palvelus. Tämän ajan kuluttua naisiin sovelletaan asevelvollisuuslakia samoin kuin miehiin.

Hieman yli 6 000 naista on tähän mennessä saanut sotilaskoulutuksen ja siirretty reserviin. Kun pelkästään vuositasolla noin 22 000 miestä suorittaa asepalveluksen, on naisten osuus edelleen häviävän pieni.

Noin kaksi kolmasosaa naisista suorittaa johtajakoulutuksen, kun miehistä johtajakoulutukseen menee reilu neljännes.

Naisten vapaaehtoisella asepalveluksella on Suomessa kansalaisten vahva kannatus. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan joulukuussa 2014 julkaisema tutkimus kertoo, että 95 prosenttia suomalaisista antaa tukensa naisten mahdollisuudelle suorittaa asepalvelus.

Varusmiesliitto on ajanut kutsuntojen muuttamista pakolliseksi myös naisille. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö on ilmoittanut kannattavansa kutsuntojen ulottamista myös naisiin. Puolustusministeri Carl Haglund puolestaan haluaa saada asepalvelukseen hakeutuvien naisten määrän lisääntymään.

Entinen puolustusministeri Elisabeth Rehn

kannattaa kaikkia koskevia kutsuntoja. ”Norjahan on nyt pamauttanut pajatson, koska he päätyivät siihen, että asepalvelus on kaikille velvollisuus. Minä en ole ihan varma tästä, sitä pitäisi pohtia enemmän. Mutta se mikä olisi tärkeää, niin minusta kaikkien nuorten, niin naisten kuin miestenkin, pitäisi olla läsnä kutsunnoissa”, Rehn painottaa. ”Se olisi naisille myös informaatiotilaisuus, sillä eihän kouluissa ole mitään turvallisuuteen liittyvää opetusta. On tärkeää, että tiedetään edes vähän siitä, mitä puolustusvoimat tekee yhteiskunnassa.”

HYYTÄVÄ TUULI puskee mereltä marraskuiseen Haminaan. Upseerikokelas ja yliluutnantti poseeraavat silti valittamatta kameralle.

Yksi kuva, jossa yhdistyy kaksikymmentä vuotta naisten vapaaehtoista asepalvelusta.

Kun Rauhansalo hakeutui palvelukseen, hakijat rankattiin tarkkaan: kaikki eivät todellakaan päässeet palvelukseen. Hän naurahtaa, kun kertoo sanoneensa kutsunnoissa haluavansa asepalvelukseen, koska sotilasura voisi olla vaihtoehto ammatiksi. ”Kun sitten astuin palvelukseen tajusin aika pian, ettei tästä uraa kyllä tule”, Rauhansalo sanoo hymyillen.

Kertausharjoituksissa yliluutnantti on kuitenkin saanut käydä aika ahkeraan – ja ihan mielellään. Reserviupseerikoululla tuli vii-

meksi käytyä vuonna 2010, kun koulu juhli 90-vuotis syntymäpäiviä.

Hämärtyvään iltaan pientä valoa tuo yllättäen alkanut lumisade. Saarimäki ja Rauhansalo seisovat vierekkäin ja seuraavat, kun sissikomppania purkaa harjoituskalustoaan. Sissikomppanian joukoissa vilahtaa myös kaksi naisupseerioppilasta.

Rauhansalo sanoo kannattavansa naisten kutsuntoja, mutta ei naisten asevelvollisuutta.

Saarimäkikään ei ole asevelvollisuudesta ihan varma, mutta haluaisi myös naisille jonkin velvollisuuden, turvallisuuskurssin tai vastaavan. ”Ei sen välttämättä tarvitse olla aseellinen palvelus, mutta jotain pitäisi (naisten) tehdä.

Saisi ylipäätään tietoa maanpuolustuksesta, sekä aseellisesta että aseettomasta. Jonkinlainen velvollisuus kaikille”, Saarimäki tuumaa.

Molempien on kuitenkin helppo yhtyä siihen, että naisten vapaaehtoinen asepalvelus on ollut hyvä asia ja naisten tulo puolustusvoimiin on tuonut paljon hyvää.

Yksi asia Saarimäkeä kuitenkin askarruttaa: yliluutnantti Mika Ramulta hän kysyy, miten naiset ovat pärjänneet ”sissirukissa”. ”Eipä niitä erota miehistä muuten kuin kypärän alla vilkkuvasta hiustupsusta”, Ramu vastaa. ”Kyllä naiset ovat tulleet jäädäkseen.”

Lehden ilmestyessä Julia Saarimäki on jo kotiutunut vänrikkinä.

14

RUOTU 2015

Hanna Tuulonen

Kuva Olli Viljamaa

Kolumni

Asepalvelus antoi mahdollisuuden kehittää itseäni

OLEN PERIAATTEEN NAINEN. Sanon, mitä teen ja teen, mitä sanon. Tämä pätee viimeiseen asti erityisesti silloin, kun lupaan jotain. 15-vuotiaana lupasin ukilleni, että lähden inttiin.

En ole isänmaallinen, en halua poliisiksi eikä isäni ole upseeri. Periaatteen tasolla asepalvelus on aina ollut minulle velvollisuus, ei vaihtoehto. Ihanne ja pyrkimys sukupuolten väliseen tasa-arvoon sai minut luovuttamaan yhden vuoden elämästäni puolustusvoimille.

Vapaaehtoinen asepalvelus otti minulta paljon lyhyessä ajassa, ja joskus jopa huomaamattani. Vuoden aikana ehdin hetkellisesti unohtaa, kuka ja millainen olin ja olen. Palvelusaika ei kuitenkaan ollut pelkkää luopumista, vaikka se aika ajoin tuntui siltä. Vajaa vuosi reserviin siirtymisen jälkeen uskallan kuitenkin sanoa, että asepalvelus antoi enemmän kuin otti.

Mitä pidempi aika reserviin siirtymisestä on kulunut, sitä enemmän alan huomata, mitä sain: aloin uskoa itseeni.

Itseluottamusta minulta ei ole koskaan puuttunut, mutta totinen usko omiin kykyihini syntyi vasta asepalveluksen loppupuolella ja sen jälkeen. Kuten eräs puolustusvoimien henkilökuntaan kuuluva sanoi: aika kuultaa muistot ja se antaa mahdollisuuden nähdä nykyhetken.

Omaksi ja puolustusvoimien onneksi sain asepalvelusajastani enemmän käytännön hyötyä kuin moni muu varusmies. Palvelustehtävissäni Ruotuväen toimituksessa pääsin käyttämään siviiliosaamistani, sillä olin opiskellut

journalistiikkaa ennen palvelukseen astumista.

Toimituksessa pystyin soveltamaan ja kehittämään omia ja toivottavasti myös muiden varusmiesten journalistisia taitoja. Nykyisissä opinnoissani Tampereen yliopistolla huomaan puolestani usein käyväni läpi sitä palautetta ja niitä oppeja, mitä varusmiestoimittajana sain.

Lehden toimituksessa viettämäni aika antoi minulle varmuutta ja kokemusta. Kokemuksesta ei kuitenkaan ole hyötyä ilman kykyä soveltaa. Reserviläisenä koen jatkuvak-

ja kehittää itseäni, mahdollisuuden tulla paremmaksi.

Suomen puolustusvoimien järjestelmän monipuolisuutta tulisi hyödyntää kaikkien varusmiesten kohdalla, kuten minä hyödynsin omalla kohdallani. Asepalveluksen pitäisi ottaa kaikki hyöty irti siitä, mitä meillä on annettavana. Se on kummankin etu.

Palveluksen jälkeen tiedän pystyväni mahdottomilta tuntuviin suorituksiin. En siksi, että minun on pakko vaan siksi, että haluan

Ihanne ja pyrkimys sukupuolten väliseen tasa-arvoon sai minut luovuttamaan yhden vuoden elämästäni puolustusvoimille. si velvollisuudekseni soveltaa asepalveluksen aikana oppimaani. Uskallusta ja kykyä soveltaa olisi opetettava myös varusmiespalveluksen aikana.

Johtajakaudella kuulin valitettavan monta kertaa vertaisiltani väitteen, ettei jotain voida tehdä, koska sitä ei ole opetettu tai se on opetettu eri tavalla. Kuitenkin uskallus, kyky uskoa ja soveltaa oikeita asioita oikealla tavalla on, ei pelkästään jokaisen sotilaan, vaan myös jokaisen ihmisen kehittymisen ja paremmaksi tulemisen edellytys. Asepalvelus antoikin minulle erinomaisen mahdollisuuden tutkia

ja löydän itsestäni uusia voimavaroja. Vaikka käskyrungot ja etenemismuodot unohtuvat, itsestäni oppimiani asioita kannan mukana, sillä niillä on merkitystä.

En muista enää, miksi tein lupauksen inttiin menemisestä. Tärkeintä on kuitenkin se, että pidin lupaukseni. Olenhan periaatteen nainen – ja Suomen puolustusvoimien reservin vänrikki.

Kirjoittaja on journalistiikan opiskelija, joka astui palvelukseen heinäkuun saapumiserässä 2013.

RUOTU 2014

PALVELUKSESSA Erityisiä varusmiehiä

15

Toimittanut Juho Mäki-Lohiluoma Kuvat Aku Siukosaari

Varusmiespalveluksen suorittaa vuosittain yli 20 000 nuorta. Jokaisella heistä on oma tarinansa, eikä laaja joukko istu yhteen muottiin.

Vanha stereotypiä on, että varusmiespalvelukseen mennään suoraan lukion tai ammattikoulun jälkeen. Läheskään kaikki varusmiehet eivät enää asu vanhempiensa luona, vaan heistä yli 11 000 elää omillaan.

Mielenkiintoisia tarinoita on kasarmeilla tuhansia. Harva sotilaskarkuri on palveluksesta yhtä mielissään kuin tauotta hymyilevä Kamil Abtidon, ja harva varusmies on tarkastellut omaa vakaumustaan samalla vakavuudella kuin Olli Huotari. Tässä artikkelissa he, ja neljä muuta varusmiestä, kertovat tarinaansa.

Lähes neljänsadan aamun mies Lauri Grünthal on siitä erikoinen upseerioppilas, että hänellä on takanaan melkein kaksisataa aamua enemmän kuin tupakavereillaan. Grünthal suorittaa reserviupseerikurssia jälkikoulutettavana, eli yhdessä seuraavan saapumiserän johtajakoulutettavien kanssa.

Jälkialiupseerikurssille ja vielä eteenpäin jälkireserviupseerikursseille voivat hakeutua sellaiset miehistössä palvelleet varusmiehet, jotka varusmiespalveluksen aikana motivoituvat hakeutumaan johtajakoulutukseen ja joille koulutus katsotaan tarpeelliseksi. Perusteena valinnassa on ennen kaikkea sodan ajan tehtävä. Jälkikursseille hakeutuminen on vapaaehtoista, sillä johtajakoulutus pidentää peruskoulutuskaudella määrättyä palvelusaikaa.

Jälkikoulutuksessa koulutetaan myös reservissä sotilassoittokuntien johtotehtäviin asetettavat varusmiehet, kuten Grünthal. Yhteensä jälkikurssilaisille aamuja kertyy 383, eli reilun kuukauden verran pisintä palvelusaikaa enemmän. Grünthalia päätös palvelukseen jäämisestä ei kaduta. ”Kyllähän sitä joskus yön pimeinä tunteina hälytyksen tullessa miettii, että mihin sitä tuli taas lähdettyä. Mutta kun on kerran lähdetty, niin ei sitä pidä enää jälkikäteen murehtia”, Grünthal kuvailee.

Grünthalin kurssilla 723 upseeriop-

pilaasta 12 on jälkikoulutettavia.

Ainut merkittävä ero jälkikoulutettavien ja tavallisten upseerioppilaiden välillä on se, että jälkikoulutettavat eivät jää kurssin jälkeen palvelemaan johtajakaudelle, vaan kotiutuvat kurssin päättyessä. ”Ei se sinänsä täällä olemisen kannalta vaikuta. Ihan samoja juttuja me tuolla metsässä tehdään.

Kyllähän se tietysti olisi kiva olla johtajana tuolla jossain, jos vain aamut riittäisivät”, Grünthal toteaa.

16

RUOTU 2014

Aseettomana palveluksessa Varusmiespalveluksen voi suorittaa myös aseettomana. Vuosittain näin tekee noin 40– 70 miestä, niin myös jääkäri Olli Huotari Karjalan prikaatissa. Huotari, 20, valitsi aseettoman palveluksen eettisin perustein, sillä hän ei siedä aseita, eikä halua niitä käyttää. Elämä on arvokasta ja sen riistäminen toiselta asein on Huotarin mukaan anteeksiantamatonta. Huotari joutuu usein perustelemaan valintaansa ja vastaamaan moniin kysymyksiin. ”Kutsunnoissa minulta kysyttiin, ampuisinko, jos lähiomaistani osoitettaisiin aseella. En ampuisi”, Huotari sanoo.

Aseetonta palvelusta suorittavat varusmiehet ovat vapautettuja kaikesta ase- ja ampumakoulutuksesta. Lääkintämieskuljettaja Huotari kertoo esimerkiksi osallistuneensa eri osastojen lääkintä- ja ensiapukoulutuksiin muiden ampuessa.

Hän on saanut myös ylimääräisiä siivoustehtäviä, mikä ei kuitenkaan ole haitannut. Huotari pysyy omien periaatteidensa takana. Mikä tahansa on parempaa kuin toisten tappamiseen tähtäävä ampuminen.

Huotari on asenteeltaan positiivinen ja on nauttinut varusmies-

palveluksesta. Palveluksen suorittaminen oli Huotarille selviö, eikä hän juurikaan miettinyt siviilipalvelusvaihtoehtoa. Muun muassa uudet ystävät ja liikunnallinen elämäntapa ovat asioita, joita Huotari lähti varusmiespalveluksesta hakemaan. Toive on myös täyttynyt. Hän sanoo kasvaneensa ja oppineensa itsestään paljon palveluksen aikana. ”Ilmaisen aiempaa rohkeammin omia mielipiteitäni ja ymmärrän sen, että kaikkien kanssa ei tarvitse olla yhtä mieltä.”

Mahdollisuus aseettomaan palvelukseen ei ole kaikille varusmiehille tuttu. Huotari kertoo, että hänen valintaansa on suhtauduttu pääosin myönteisesti, vaikka se on ollut monelle yllätys. Yksi hänen ystävistään vaihtoi aseettomaan palvelukseen peruskoulutuskaudella esimerkin innoittamana. Huotari kuitenkin korostaa, että aseeton palvelus ei ole tapa päästä helpommalla kuin muut, vaan kyse on periaatteista.

Henkilökunta on suhtautunut Huotariin hyvin, mutta hän kertoo kuulleensa myös päinvastaisesta kohtelusta. ”Kaikilla on mahdollisuus valita aseeton palvelus. Miksi kukaan voisi sanoa sen olevan väärin?” Huotari pohtii.

Rasmus Arikka

Varusmiespalvelus kertaa kaksi Kaikkia eivät aamut paina. Alikersantti Henrik Lindberg on nauravalla olemuksellaan tästä esimerkki. 28-vuotias Lindberg suoritti asepalveluksensa jo kahdeksan vuotta sitten Ruotsin Uppsalassa. Palveluksen jälkeen hän jatkoi pariksi vuodeksi töihin Pohjoismaiseen taisteluosastoon (NBG08). Taisteluosasto oli osa Euroopan unionin valmiusjoukkoja.

Sekään ei riittänyt, vaan Lindberg päätti vielä hakeutua vapaaehtoisesti Suomeen palvelukseen tammikuussa 2014.

Syy ei kuitenkaan ollut puhdas intohimo, sillä omien sanojensa mukaan Lindberg on ”oikeasti tosi epäsotilaallinen”. Hän opiskelee valtio-oppia Linköpingin yliopistossa ja tekee kandityötään valtioiden puolustautumisesta. ”Ruotsin ammattiarmeija on minun mielestäni aika huono systeemi, kun se ei toimi ollenkaan. Siitä ei olla kiinnostuneita ja palkka on huono. Tulin tiedustelemaan Suomeen, miten täällä toimitaan”, Lindberg selittää.

Lindberg on suomalainen, joten suomen kielen taidon ylläpitäminen on bonusta. Sen vuoksi hän ei hakeutunut Dragsvikiin, vaan päätyi peruskoulutuskaudellaan Riihimäel-

le Viestirykmenttiin. Kutsunnoissakin hän kävi perinteisellä tavalla. Rovaniemen aluetoimisto valikoitui äidin asuinpaikan mukaan. ”Tulin laivalla Helsinkiin ja sieltä koneella Rovaniemelle. Tilaisuus kesti alle kymmenen minuuttia. Sitten vain takaisin.”

Lindbergin mukaan erot naapurimaiden varusmiespalveluksissa ovat pieniä. Kuri on suurin piirtein samaa. ”Ruotsissa ei saanut pitää ruokaa tai karkkia kaapissa, mutta yövapaa oli joka päivä.

Palvelukseni kesti 11 kuukautta. Olin silloin radioteknikkona.”

Hän pitää myös silloista Ruotsin koulutusta rankempana ja taistelijapainotteisempana.

Nykyiseen tietojärjestelmäasentajan erikoistyöhön puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksella hän on tyytyväinen, vaikka joskus onkin hajottanut.

Kahden varusmiespalveluksen suorittaminen ei ole kaduttanut, sillä hän saa kandityöhönsä syvempää näkemystä. ”Armeija on kuitenkin yksi valtioiden perusjuttu. Kuten eräs kapteeni Riihimäeltäkin totesi, sotilas on kuin valtion nyrkki”, Lindberg perustelee.

Lehden ilmestyessä haastateltava on jo kotiutunut.

Joona Kosloff

RUOTU 2014

17

Sotilaskarkuri väärinkäsityksestä Samaan aikaan kun palveluksensa kesällä 2014 aloittaneet varusmiehet kävivät asekäsittelyn perusteita Suomen eri varuskunnissa, istui kaartinjääkäri Kamil Abtidon, 20, bussissa matkalla töihin. Hän oli autuaan tietämätön varusmiespalveluksensa alkamisesta. ”Oletin kutsunnoissa saaneeni lykkäyksen palveluksen aloittamiseen, koska minulla oli vielä koulu kesken.”

Abtidon harmittelee sattunutta väärinkäsitystä ja kertoo ajan kutsunnoista palveluksen alkuun menneen nopeasti. Hän teki lähihoitajan opintojen ohella kahta työtä säännöllisesti, joten nukkuminen jäi vähälle. Varusmiespalveluksen aloittamista hänen ei tarvinnut pohtia, sillä käsityksensä mukaan hän oli saanut lykkäystä. ”Eräänä mahtavana työpäivän aamuna kuulin, että poliisit olivat käyneet kodin ovella. Itse olin silloin jo töissä. Yritin ottaa heihin iltapäivällä yhteyttä mutta asiakaspuhelin

oli kiinni eli jouduin odottamaan viikonlopun yli. Maanantaina soitin uudestaan ja kysyin mitä asia koskee, sillä eihän minulla mitään rikoksia pitänyt olla. Teen töitä, joissa rikoksia ei saisi olla.”

Poliisit kertoivat, että Abtidon oli merkitty sotilaskarkuriksi viiden poissaolovuorokauden jälkeen. Adtidonin saadessa asiasta tiedon oli muun saapumiserän ensimmäisestä kasarmiaamusta aikaa jo kaksi ja puoli viikkoa. Poliisit ohjasivat Abtidonia ottamaan yhteyttä Santahaminaan. ”Seuraavana aamuna tulin Santahaminaan selvittelemään asioita. Hauskinta tässä on se, että pääsin portilla tarkastuksen läpi aina päätepysäkille asti kenenkään kysymättä mitään. Haahuilin siellä tietämättä mistään mitään. Vilkutin tien varrelta autolle, jossa luki sotilaspoliisi. Autossa taisi olla yliluutnantti ja hän opasti, mitä pitää tehdä askel askeleelta. Sen jälkeen sotilaspoliisit kävivät jututtamassa niitä kavereita portilla, jotka olivat päästäneet minut sisään.”

Abtidon ohjattiin ensimmäiseen jääkärikomppaniaan kapteeni Paavo Maunun puheille. Abtidon sai sovittua Maunun kanssa asiat kuntoon ja seuraavana päivänä hän aloitti varusmiespalveluksensa. Abtidon kiittää kovasti puolustusvoimia hänen koulunsa lykkäyspaperien järjestämisestä ja kaikesta muusta avusta.

Rangaistukseksi palveluksen alusta myöhästymisestä hän sai 15 päivää poistumiskieltoa. Abtidon oli tyytyväinen rangaistukseen, koska pahemminkin olisi voinut käydä.

Jatkuvasti hymyilevä Abtidon sanoo viihtyneensä varusmiespalveluksessa alusta asti. Hän siirtyi peruskoulutuskauden jälkeen kuljetuskomppaniaan kuljettajaksi. Moottoreista ja autoista pienestä asti kiinnostunut varusmies koki ratkaisun luontevaksi. Hän uskoo saavansa kuljettajatutkinnon C-kortin suorittamisen myötä töitä siviilielämässä.

Pauli Loukola

18

RUOTU 2014

RUOTU 2014

19

Palvelukseen välimeren lämmöstä Alikersantti Nicola Palmieri astui palvelukseen Kaartin jääkärirykmenttiin saapumiserässä 2/14. 20-vuotiaalla sisilialaisella on sekä Suomen että Italian kansalaisuus.

Hänen ei siis ollut pakko tulla Suomeen varusmiespalvelukseen. Pysyvästi ulkomailla asuva monikansalainen voi anoa vapautusta palveluksesta ja on tietyissä tilanteissa siihen automaattisesti oikeutettu. Ulkosuomalaisia saapuu vuosittain palvelukseen yli 150. Heistä monikansalaisia on Palmierin tavoin yleensä 50–80. ”Minulle tuli kutsuntakirje ja ajattelin sitten lähteä. Suunnittelin ensin, että olisin palveluksessa puoli vuotta, mutta toisin kävi”, Palmieri sanoo.

Palmieri on viihtynyt Santahaminassa.

Hän kertoo peruskoulutuskauden menneen mallikkaaksi, vaikka suomen kielen taito oli alkuun kehno. ”Opiskelin suomea täällä palveluksen ohessa. Yksi alikersanteistani oli ikänsä Suomessa asunut italialainen. Hän auttoi

minua kielen kanssa ollessaan tupani esimies P-kaudella.”

Sittemmin uusia haasteita on tarjonnut kiväärialiupseerikurssi 1. jääkärikomppaniassa. Hyvin mennyt P-kausi ja omien ryhmänjohtajien esimerkki saivat Palmierin kiinnostumaan johtajakoulutuksesta. ”Haluaisin olla niin kuin oma alikersanttini, mutta parempi”, hän naurahtaa.

Etenkin aliupseerikurssin oppitunnit ovat Palmierille vaikeita, sillä kieltä ei aina ymmärrä. Onneksi kavereilta saa apua. Myös sanakirja kulkee mukana.

Palmieri ei koe saaneensa taustansa vuoksi mitään erityiskohtelua. Palvelustoverit ovat suhtautuneet häneen alusta asti hyvin, eikä ongelmia ole ollut. Alku oli Palmierin mielestä vähän helpompaa, kun puhuttiin hitaasti ja asioita kerrattiin. Käsitys suomalaisista on myös muuttunut palveluksen myötä. ”Teillä on parempi kunto ja kaikki tekee täysillä. Italiassa porukka vaan chillaa, mut-

ta täällä on tämä intti. Jos haluat hyvän kunnon ja opiskella suomea, etkä pelkää kylmää, tule varusmiespalvelukseen”, Palmieri vinkkaa muillekin kaksoiskansalaisille.

Eniten Palmieri on pitänyt ampumisesta ja leireistä. Hänelle koko palvelusaika on ollut mukavaa, mutta rankkaa. ”Täällä kaikki auttaa. Jos tulen esimerkiksi kipeäksi, pääsen hoitoon. Tulin tänne ulkomaalaisena ja ilman asuntoa. Palveluksen takia sain asunnon.”

Positiivinen asenne ja luodut kaverisuhteet kantavat palveluksen loppuun asti. ”Tämä on vähän niin kuin perhe. Täällä kaikki elää yhdessä ja on hyvä me-henki.

Hommia on kyllä ollut niin paljon, ettei ole tosi. En olisi ikinä uskonut, että osaisin tehdä tällaisia juttuja, mutta nyt osaan. Elämä tulee helpottumaan sitten reservissä”, Palmieri iloitsee.

Sanna Närä

Seremoniamestari vaikeuksista huolimatta Upseerioppilas Henry Sandström ei istu ensimmäistä kertaa Reserviupseerikoulun oppilaskunnassa kurssijuhlan seremoniamestarin pallilla. Hän ehti kesällä 2013 vastata reserviupseerikurssin 242 kurssijuhlaseremonioiden järjestelyistä lähes kaksi kuukautta, ennen kuin kurssin yhteistoimintaharjoituksen viestijuoksussa sattui kohtalokas harha-askel. ”Reväytin pahasi jalan, mutta ajattelin, että on noita reväytetty ennenkin. Se oli huono ajatus”, Sandström tuumii puolitoista vuotta myöhemmin.

Sandström jatkoi harjoitusta vammasta huolimatta, kunnes kipu yltyi vielä saman päivän iltana liian kovaksi. Lisäksi Sandström sairastui lähes samanaikaisesti flunssaan, joka vei hänet viikoksi sairasosastolle. Kun flunssan jälkeen lonkassa todettiin rasitusmurtuma, ehdotti varuskunnan lääkäri Sandströmille kurssin keskeyttämistä. ”Se oli kyllä aika kamalaa. Ensin pakata kassit ja sitten mennä takaisin vanhaan pe-

rusyksikköön kertomaan, että en pystynyt jatkamaan reserviupseerikurssia. Mutta jos lääkäri sanoo, että terveytesi ei kestä, niin kumpi siinä on asiantuntija, sinä vai lääkäri”, Sandström pohtii.

Tapaus ei ole ainutlaatuinen. Varusmiespalveluksen keskeyttää määräajaksi vuosittain noin 2300 varusmiestä. Yleisimmät syyt keskeytykseen ovat mielenterveysongelmat ja liikuntaelinten sairaudet.

Palveluksen keskeyttäneet ovat hankalassa asemassa, sillä useimmat varusmiehet eivät ole varautuneet nopeaan siviilielämään palaamiseen. Myös sähköautomaatioasentajan koulutuksen saanut Sandström kertoo jääneensä päätöksen jälkeen työttömäksi. ”Joka paikasta kyselin töitä ja yritin jatkuvasti hakea. Sen voin kyllä ymmärtää, että on huono päätös ottaa työntekijä kolmeksi kuukaudeksi, jos aikomus on sitten palata palvelukseen”, Sandström harmittelee.

Noin vuoden odottelun jälkeen Sand-

ström sai kutsun tulla uudelleentarkastettavaksi syksyn kutsuntoihin. Hän on tyytyväinen pääsystään takaisin reserviupseerikurssille. ”Vähän oli sellainen kokelasfiilis, kun tuli takaisin. Ehdin sen kaksi kuukautta kuitenkin olla täällä, niin siinä ehti oppia talon tavoille. Ei yhtään paha.”

Pitkäksi venähtäneen kurssin jälkeen Sandström palannee johtajakaudelle Kainuun prikaatiin. Sitä ennen hän aikoo kuitenkin viedä loppuun kurssijuhlan seremoniamestarin tehtävät.

Joel Kontiainen

20

RUOTU 2014

RUOTU 2014

Rajan miehet Erikoisrajajääkärit ovat rajavartiolaitoksen sodanajan vaativimpiin rajavartiointi- ja taistelutehtäviin koulutettava eliittijoukko. Heillä on kyky iskeä nopeasti ja huomaamatta.

Teksti HELENA IMMONEN Kuvat OLLI VILJAMAA ja ERIKOISRAJAJÄÄKÄRIKOMPPANIA

21

22

RUOTU 2015

R

YNNÄKKÖKIVÄÄRI NOUSEE sulavan äänettömästi olkaa vasten.

Silmä hakeutuu tähtäimen läpi lammen toiselle laidalle, vihollista etsien.

Vähäluminen metsä on talviuninen, vain muutamat linnut raakkuvat puiden oksistoissa. Silmä etsii liikettä, korva luonnosta poikkeavaa ääntä.

Erikoisrajajääkärit sulautuvat maastoon lähes huomaamattomiksi.

Maastopukuinen joukko on vasta koulutuksensa ensimmäisellä puoliskolla. Kuitenkin metsä on ensikuukausien aikana tullut tutuksi. Sen huomaa hiljaisesta liikkeestä, juuri sopivan vahvuisen kuiskauksen äänestä, jo hieman rutinoituneesta toiminnasta. Kokenut kouluttaja huomaa kuitenkin toiminnan puutteet ja korjaa ja opastaa tarpeen mukaan.

Erikoisrajajääkäreitä koulutetaan rajavartiolaitoksen kriisin ajan vaativimpiin rajavartiointi- ja taistelutehtäviin. Koulutus kestää 347 vuorokautta ja kaikki saavat vähintään aliupseerikoulutuksen. Reserviupseerikoulu käydään Utin laskuvarjojääkäreiden kanssa yhdessä.

Erikoisrajajääkäreiden kouluttaja toteaakin, että he toteuttavat samankaltaisia tehtäviä kuin laskuvarjojääkärit, paitsi hyppäävät

koneesta. Erikoisrajajääkärikoulutus on aloitettu vuonna 2007 ja koulutusta kehitettäessä oppeja onkin haettu juuri Utista. Pääsykokeet ovat samat kuin laskuvarjojääkäreillä.

Erikoisrajajääkärien kouluttaminen on mielekästä, haastavaa ja mielenkiintoista.

Kahdeksassa vuodessa erikoisrajajääkärikoulutus on vakiinnuttanut paikkansa erikoisjoukkojen eliitissä: hakijoita heinäkuussa 2015 alkavalle kurssille oli jo noin 300.

IMATRALLA SIJAITSEVA rajavartiolaitoksen Raja- ja merivartiokoulu vaikuttaa autiolta kunnes astuu sisälle ruokalaan. Normaalipäivänä siellä voi nähdä ruokailemassa rajavartioita, rajavartioiksi opiskelevia, kantahenkilökuntaa – ja erikoisrajajääkäreitä. Erikoisrajajääkärikomppania on osa Raja- ja merivartiokoulua. Täällä koulutetaan joka vuosi 50–70 erikoisrajajääkäriä.

Erikoisrajajääkärikomppanian varapäällikkö, kapteeni Jussi Asikainen kertoo, että erikoisjoukko sai alkunsa, koska ilmeni tarve tavallista vaativimmissa tehtävissä toimiville kriisin ajan rajajääkäreille. Tällaiseen koulutukseen Immola on ihanteellinen, sillä varuskunnassa on muun muassa köysilaskeutumistorni, harjoitustalo, sisäampumarata ja hyvät urheilumahdollisuudet. Läheltä löytyvät tarvittavat maastot partiotoiminnan kouluttamiseen.

Talviselviytymiskoulutus toteutetaan Lappissa, jonka haastavissa erämaaolosuhteissa on sopivasti haastetta kouluttajillekin. ”Erikoisrajajääkärien kouluttaminen on mielekästä, haastavaa ja mielenkiintoista”, Asikainen toteaa.

Erikoisrajajääkärikoulutus alkaa aina heinäkuussa. Peruskoulutuskausi on aika lailla

Partio lähettämässä tilannetietoja eteenpäin. Erikoisrajajääkärit käyttävät tiedustelijoiden tapaan HF-radiota viestittämiseen.

RUOTU 2015 23 samanlainen kuin muuallakin, jonka jälkeen jouluun asti harjoitellaan tiedustelua ja totutellaan metsäelämään.

Tammikuussa alkaa oma aselajikoulutus, ja samaan aikaan osalla reserviupseerikoulu.

Erikoisrajajääkäreillä on neljä aselajivaihtoehto: pioneeri, lääkintä, tukiase ja viesti.

Erikoistumisjakson jälkeen keväällä päästään joukkokoulutuskauteen, joka sisältää muun muassa rakennetun alueen taistelukoulutuksen ja rajaturvallisuuskoulutuksen. ”Koulutus sisältää noin sata maastoharjoitusvuorokautta vuodessa, joihin kuuluu useita ampumaleirejä ja taisteluharjoituksia”, Asikainen selventää vuoden ohjelmaa.

Erikoisrajajääkäreiden on myös läpäistävä erilaisia testejä. Yksi rankimmista koettelemuksista on erikoisrajajääkärin testiviikko.

RANKINTA OLI, kun ei tiennyt, milloin se loppuu. Piti miettiä syökö vai nukkuuko, kun ei ollut aikaa molempiin. Jukajärven marssi, johon viikko huipentui, oli pahin osuus.

Näin kuvailevat erikoisrajajääkärin testiviikkoa aliupseerioppilaat Tuomas Nousiainen, Riku Pelkonen ja Mikael Eklund.

Jukajärven marssi ei ole mikään tavallinen marssi. Se on yli maratonin pitkä reitti, joka

Joukkokoulutuskaudella harjoitellaan muun muassa seinälaskeutumista ja rajaturvallisuusasioita.

Vuoden aikana erikoisrajajääkäreille tulevat tutuksi korpimetsien lisäksi erilaiset rakennetun alueen taistelutilanteet.

24

RUOTU 2014

RUOTU 2015 25

suoritetaan juoksukilpailuna – rinkka selässä. ”Silloin oli epätietoisuus ja fiilis, että loppuuko tämä ikinä. Sain nestevajauksen ja oksentelin seuraavan yön”, Nousiainen muistelee.

Rinkassa oli silloin painoa parikymmentä kiloa. Aika vähän verrattuna normaaliin harjoitukseen, pojat ehtivät lisäämään. Pitkissä harjoituksissa painoa on runsaasti enemmän.

Rankka urakointi on kuitenkin ollut kaiken vaivan arvoista. Etenkin tiiviin ryhmähengen muodostuminen nopeasti on jopa yllättänyt. ”Olen yllättynyt siitä, miten hyvä porukka täällä on. Kaikki ovat motivoituneita ja erityisesti tuvan kesken on tosi hyvä ryhmähenki. Ollaan jo pikkuveljiä keskenään. En olisi uskonut, että näin alussa on jo näin rankkaa, mutta paljon tulee hyvän olon fiiliksiä, kun on ylittänyt itsensä”, Eklund kertoo. ”Jokainen päivä on selviytymistä. Odottaa vain seuraavaan ruokailuun, tai että päivä loppuu. Ei ole helppoja päiviä, niin ei jaksa ajatella kovin pitkälle”, Peltonen jatkaa.

Motivaatiolla ja kavereiden avulla selviää kuitenkin pahimmasta. Eklund huomauttaa, että heillä aina autetaan toista, ja jos jollakulla on puutetta jostain, kuten vedestä, aina jaetaan.

Kun pojilta kysyy, millaisia odotuksia heillä on loppukoulutusta kohtaan, on vastaus täysin yksimielinen ja jopa yllättävä: ainoa toive on, että selviää loppuun asti.

Erikoisrajajääkärikurssin keskimääräinen keskeyttämisprosentti on 10–15. Tällä kurssilla luku on kuitenkin ennätyskorkea ja kivunnut jopa 20 prosenttiin. Suurimmat syyt keskeyttämisille ovat vanhojen vaivojen aktivoituminen rasituksen myötä ja muut rasitusvammat.

Kapteeni Jussi Asikainen kertoo, että pääsykokeissa tehdään tarkat lääkärintarkastukset, ja jos henkilö on joskus loukkaantunut tai on vanhoja rasitusvaivoja, hänet yleensä karsitaan pois. Tiukasta seulasta huolimatta vanhoista vaivoista kärsitään lähes jokaisessa saapumiserässä.

Nousiainen, Pelkonen ja Eklund ovat joutuneet seuraamaan vierestä, kun hyviä miehiä on tippunut pois rivistä. Heitä harmittaa. ”Porukkaa lähtee täältä, kun menee jokin paikka rikki, esimerkiksi jokin aiemmin leikattu paikka rupeaa vaivaamaan. Harmittaa ryhmähengen vuoksi”, Nousiainen sanoo.

Monet lähtijöistä ovat olleet ihan kärkityyppejä. Siksi varusmiehet pysyvät nöyrinä:

ei koskaan tiedä, milloin on oma vuoro. Mutta luovuttaa ei saa.

HÄMÄRÄ LASKEUTUU metsään varhain. Erikoisrajajääkärien toimintaan se vaikuttaa vain vähän. Sopivan suojaisaan paikkaan on jo leiriydytty. Trangioissa loistaa himmeä liekki, kun taistelijat yksitellen keittelevät iltapalat kokoon.

Toiminta on äänetöntä, rentoa, mutta suunnitelmallista. Vartiovuorot on sovittu ja vaihto tapahtuu lähes huomaamatta. Yön aikana valmistellaan aamun tehtävää: iskua vihollisen huoltokeskukseen. Kohdetta tiedustellaan koko yö, jotta vihollisen liikkeistä voidaan olla varmuudella selvillä.

Yön kietoessa metsän pimeään verhoon nukkuvia taistelijoita ei huomaa, vaikka päälle astuisi.

Tiedustelemaan ei kuitenkaan tarvita koko partiota. Vuoroissa ehditään levätä ja kerätä voimia aamun koitokseen.

Mitään telttoja ei erikoisrajajääkäreillä näe.

Yksitellen mättäiden viereen ilmestyy vihreitä myttyjä, kun korpisoturit kömpivät makuupusseihinsa. Yön kietoessa metsän pimeään verhoon nukkuvia taistelijoita ei huomaa, vaikka päälle astuisi.

ISKUN TAKTIIKKA on sovittu tarkkaan etukäteen: jokaisen taistelijan pitäisi tietää, mikä on oma tehtävä. Kohteen lähelle on hiivitty hiljaa, lopulta ryömitty. Yllätyselementti täytyy säilyttää.

Puoli minuuttia täyttä tulta, sitten irti.

Käytössä on taistelijan oman aseen rynnäkkökiväärin lisäksi muutama kevyt kertasinko.

Niiden kohteet ja haluttu vaikutus on myös sovittu tarkkaan.

Aamu on jo valjennut, kun taistelijat ovat

asemissaan. Hiljaisuus tuntuu niin raskaalta, että sitä voisi leikata veitsellä.

Ensimmäinen laukaus kajahtaa. Sitä seuraa aggressiivinen rätinä, joka kestää tasan puoli minuuttia. Sitten hiljenee; partio on irti. Oma irtaantuminen suojataan, kunnes kaikki ovat päässeet turvallisesti Y-pisteelle.

Erikoisrajajääkäreillä on oltava kyky tiedustella ja iskeä nopeasti ja huomaamatta. Heillä on oltava kyky paitsi selviytyä pitkiä aikoja luonnon armoilla myös osallistua kaupunkitaisteluun. Erikoisrajajääkärit saavat myös koulutuksen rajaturvallisuustehtäviin ja heidän tehtäviinsä voi kuulua myös vaarallisten henkilöiden kiinniottoa.

Erikoisrajajääkärit ovat rajavartiolaitoksen sodanajan reserviin koulutettava eliittijoukko, jolla on monipuolista iskukykyä ja jota voi käyttää kaikkein vaativimpiin tehtäviin. Koska tehtävät ovat vaikeita, on koulutuksen oltava vaativaa.

Sekä Riku Pelkonen että Mikael Eklund hakivat molemmat myös laskuvarjojääkäreiksi. Käytyään erikoisrajajääkärien pääsykokeissa valinta oli kuitenkin helppo: rajalle! ”Hain erikoisjoukkoihin ajatuksella, että haluan kiusata itseäni. Tämä paikka tuntui heti oikealta”, Eklund toteaa.

Pelkonen komppaa: jos aikoo olla vuoden intissä, parempi tehdä sellaisia hommia, joissa ei ainakaan ole kiire odottamaan.

VÄHISTÄ YÖUNISTA huolimatta reipas kuhina käy tykkihallissa, kun erikoisrajajääkärit huoltavat kalusteitaan harjoituksen jälkeen. Täällä maastopukuiset miehet voisivat olla keitä tahansa varusmiehiä, missä joukkoyksikössä tahansa.

Kapteeni Asikainen tuumaa, että aika tavallisia nuoria miehiä koulutettavat ovatkin.

Koulutukseen ei haeta ramboja tai yli-ihmisiä, vaan motivoituneita ja terveitä asevelvollisia. ”Tärkeintä on henkilön motivaatio suoriutua annettavasta koulutuksesta mahdollisimman hyvin”, Asikainen toteaa.

Aliupseerioppilaat Pelkonen, Eklund ja Nousiainen ovat samaa mieltä. Aluksi he tosin vastaavat naureskellen, että totta kai he ovat superihmisiä, mutta vakavoituvat hetken kuluttua. Kyllä, koulutus vaatii hyvää peruskuntoa, jotta jaksaa suoriutua kaikista rasituksista. Mutta ei, koulutuksessa ei tarvitse olla superihminen. Tulevat erikoisrajajääkärit ovat yksimielisiä: kaikki on päästä kiinni. Motivaatio ratkaisee; on haluttava tarpeeksi kovaa silloinkin, kun ottaa päähän ja väsyttää.

26

RUOTU 2015

RUOTU 2015 27

Opiskelemaan, poistu?

Teksti JUHO MÄKI-LOHILUOMA Kuva OLLI VILJAMAA

Uusi nuorisotakuu velvoittaa puolustusvoimia kiinnittämään enemmän huomiota varusmiesten opiskeluun ja työllistymiseen. Hyviä käytäntöjä opiskelemaan hakemisen tukemisesta löytyy ympäri Suomea.

Kuitenkin myös virallisella tasolla myönnetään, että kehitettävää löytyy. Siihen on puolustusvoimissa halua. Asia koetaan tärkeäksi, mutta oikean tasapainon löytäminen ei aina ole helppoa.

Reservin vänrikki Markus Hilli kotiutui kauppatieteiden ylioppilaana. Mieluisa opiskelupaikka irtosi vuoden kestäneen varusmiespalveluksen aikana.

E

NNEN PALVELUSTA kertaalleen oikeustieteelliseen hakenut Markus Hilli päätti uuden hakukohteensa aikaisin ja aloitti pitkäjänteisen työn kohti tavoitettaan. Välivuosi ei ollut hänelle vaihtoehto. Ennen pääsykoekirjojen pänttäämistä Hilli korotti ylioppilaskirjoitusten arvosanojaan. Hän luki tuvassa iltavapailla ja joskus myös päivisin. Ajoittain se aiheutti konflikteja. Hilli kaipasi hiljaisuutta, eikä sitä ollut saatavilla – vaikka kuulosuojaimet olivatkin päässä.

Hilli sanoo olevansa onnekas. Hän säästi lomapäivänsä aivan palveluksen loppuun ja sai ne myös pidettyä. Hilli kiittelee Kaartin jääkärirykmentin sotilaspoliisikomppanian henkilökunnan suhtautumista hänen hakuprojektiinsa. ”Henkilökunta veti kalenterista punaisella ne päivät, jolloin ei voi olla pois, ja vihreällä ne, jolloin tarvittaessa voi. Pystyin sovittamaan lomani niihin väleihin. En ollut pois ainoatakaan maastoharjoituspäivää enkä koe, että hakemiseni olisi muutenkaan haitannut palvelustani.

Hoidin hommani.”

Ongelmana Hilli pitää ennen kaikkea hiljaisen lukutilan puuttumista. Hänen mielestään on selvää, ettei jokaisen maastoharjoituksen jälkeen jaksa opiskella. Varusmiespalveluksen aikana opiskelemaan hakevan pitää löytää tasapaino palveluksen, levon, urheilun ja opiskelun välillä. Yhtälö on haasteellinen, muttei mahdoton. ”Kyllä se vaatii, että tietää aikaisin minne hakee ja suunnittelee esimerkiksi lomansa sen mukaan. Monella ei kuitenkaan ole 30 lomapäivää käytössä, kuten minulla oli”, Hilli naurahtaa.

VARUSMIESTEN TUKEMISESSA keskeisiä ovat paikalliset, hyväksi todetut käytännöt. Varuskunnat eroavat toisistaan niin varusmiesten määrän kuin maantieteellisen sijaintinsa osalta, eikä tuen muotoja ole mahdollista määrätä Pääesikunnasta käsin. Eri varuskuntia on myös mahdotonta arvioida samojen kriteerien pohjalta.

Osa varuskunnista on ottanut edelläkävijän roolin. Jääkäriprikaatissa Sodankylässä on tehty yhteistyötä paikallisen lukion kanssa. Ylioppilaskirjoituksiin osallistuville varusmiehille tarjotaan mahdollisuus suorittaa kokeensa Sodankylän lukiossa. Ylioppilaskirjoituksista saatavat lisäpisteet ovat keskeisiä jatko-opintoihin haettaessa. ”Järjestelyllä helpotetaan ylioppilaskirjoituksiin osallistumista. Varusmiesten matkarasitus vähenee kun ei tarvitse reissata omalle kotipaikkakunnalle ja he ovat virkeämpiä itse kokeessa”, sosiaalikuraattori Riitta Tauriainen sanoo ja lisää, että moni Jääkäriprikaatin varusmies on kotoisin useiden tuntien matkan päästä.

Kainuun prikaatissa on puolestaan tehty yhteistyötä paikallisen Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa. Varusmiehillä on mahdollisuus osallistua ammattikorkeakoulun järjestämälle pääsykokeisiin valmistavalle kurssille. Joustoa on tarvittaessa tarjolla, sillä paluu kurssilta kasarmille ei onnistu iltavapaiden puitteissa.

Joustosta kiittää myös Panssariprikaatiin vuodenvaihteessa yhdistyneen Viestirykmentin sosiaalikuraattori Eija-Riitta Häyhä. Pidennettyä iltavapaata on Riihimäellä myönnetty aikuislukion kursseja varten, hiljais-

ta lukutilaa on tarjolla myös perusyksiköissä ja paikkakunnalla pidettävää tekniikan alan pääsykoetta varten on usein lastattu puolustusvoimien pakettiauto täyteen varusmiehiä ja kuljetettu heidät ovelle asti. ”Yksikön päälliköt ovat tässä avainroolissa ja he ovat olleet asiassa todella valveutuneita.

He pystyvät hyvin järjestämään tällaista joustoa”, Häyhä kiittelee.

Mainittujen joukko-osastojen lisäksi opintohakuihin on kiinnitetty kiitettävästi huomiota myös muun muassa Ilmasotakoululla, Karjalan lennostossa ja Rannikkolaivastossa.

PUOLUSTUSVOIMIEN virallinen määräys varusmiesten lomajärjestelyistä ei mainitse pääsykokeita erillisenä perusteena palvelusvapaalle tai pidennetylle iltavapaalle.

Palvelusvapaan, eli virallisin termein vapautuksen muusta palveluksesta, myöntäminen pääsykokeita varten on kuitenkin mahdollista ja sitä on monissa paikoissa tehty. Toisaalta ohjeistusta voidaan tulkita myös niin, että pääsykokeeseen ei voi myöntää palvelusvapaata. Varusmiehen käytettyä lomapäivänsä koetta varten anotaan henkilökohtainen syyloma. Henkilökohtainen syyloma pidentää palvelusta, joten varusmiehiä vaihtoehto ei houkuttele. On myös joukko-osastoille hankalaa, jos varusmiehiä kotiutuu useana eri päivänä.

Puolustusvoimien johtava sosiaalipäällikkö Kari Seppänen korostaa, että määräysten tulee jättää riittävästi tilaa paikallisille käytännöille. Toisaalta runsaasti tulkinnanvaraa jättävä määräys on osoittautunut paikoin ongelmalliseksi, kun sen muotoiluja on sovellettu liian tiukasti. Valmistelut on aloitettu uuden

28

RUOTU 2015 Onko pääsykokeita varten saatavissa aina, riippumatta meneillään olevasta sotilaskoulutuksesta, henkilökohtainen lomapäivä tai henkilökohtainen syylomapäivä?

Ruotu soitti sosiaalikuraattoreille ja kysyi, miten opiskelemaan hakemista tuetaan heidän joukko-osastossaan. Kysely paljasti, että monelta osin tilanne on hyvä. Positiivista on, että pääsykokeissa käyminen mahdollistetaan jokaisessa joukko-osastossa meneillään olevasta sotilaskoulutuksesta riippumatta.

Erityisen huolestuttavaa on kuitenkin hiljaisen lukutilan puuttuminen kokonaan osasta varuskuntia.

Lisäksi, monessa varuskunnassa hiljaista lukutilaa on tarjolla päivittäin vain kahden tunnin ajan. Ongelmaan kytkeytyy myös se, ettei pidennettyjä iltavapaita ole valtaosassa joukko-osastoja mahdollista saada opiskelutarkoituksiin.

Kaikkia sosiaalikuraattoreita ei tavoitettu kyselyä varten. Kyselyn ulkopuolelle on jätetty erikoisjoukot.

opintoihin hakemista koskevan ohjeen muodostamiseksi. Samassa yhteydessä tarkastellaan myös tarvetta lomajärjestelymääräyksen päivittämiselle. Taustalla ovat osaltaan nuorisotakuun puolustusvoimille asettamat velvoitteet. ”Puolustusvoimat on varusmiehille sotilaskoulutuslaitos. Tosiasia on se, että sotilaskoulutus on puolustusvoimille tärkeysjärjestyksessä se ensimmäinen asia ja tämän tyyppiset asiat jäävät helposti toissijaiseen rooliin”, Seppänen sanoo.

Puolustusvoimien ensisijainen tehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Tehtävänsä täyttääkseen se kouluttaa varusmiehistä tarvittavat sodanajan joukot. Vaikka sotilaskoulutuksen täytyy olla ajattelussa etusijalla, haluaa puolustusvoimat kantaa yhteiskuntavastuunsa myös sosiaalisissa kysymyksissä. Puolustusvoimille tämä on tasapainottelutilanne. Toisessa vaakakupissa lepäävät paineet antaa riittävän laadukasta sotilaskoulutusta ja toisessa halu sekä tarve mahdollistaa varusmiesten opiskelemaan hakeminen.

Viime vuoden alussa varusmiesten koulutusohjelmaan lisättiin sosiaalikuraattorien oppitunnit erikois- ja joukkokoulutuskausille.

Yhteensä sosiaalikuraattori pitää varusmiehille vähintään neljä oppituntia, joista osassa käsitellään opintoihin hakemista.

Pääsykokeisiin pääsee kaikissa varuskunnissa käytännössä poikkeuksetta. Erot syntyvät kokeisiin valmistautumisen tukemisessa ja siihen kannustamisessa. ”Tämä on varmasti meille kehittämisen kohde jatkossa. Esimerkiksi se, että saamme varuskuntiin hiljaista lukutilaa tarjolle”, Seppänen sanoo.

UUDENMAAN PRIKAATI Raaseporissa oli kyselyn priimus. Jääkäri Kaj Vataja, prikaatin varusmiesten työ- ja opintoasioihin kokopäiväisesti keskittyvä erikoisvarusmies, luettelee tottuneesti opiskelemaan hakevien tukimuodot. ”Varusmies voi anoa oikeuden opiskella vapaa-ajan talossa myös hiljaisuuden aikana. Arkipäivinä huoneessa voi opiskella arkisin aina kello 23 asti. Olemme lisäksi ottamassa käyttöön uuden käytännön, joka takaa varusmie-

Tämän tyyppiset asiat jäävät helposti toissijaiseen rooliin. helle oikeuden saada pääsykoetta varten palvelusvapaata. Näin varusmiehen ei tarvitse säästää lomapäiväänsä pääsykokeessa vierailemiseen tai venyttää kotiutumistaan henkilökohtaisella syylomalla. Tällä halutaan motivoida varusmiehiä hakemaan opiskelupaikkaa”, Vataja sanoo.

Opiskelemaan hakevalle varusmiehelle mahdollisuus opiskella iltavapaiden jälkeen on tärkeä. Kun iltavapaat alkavat perusyksikössä yleensä noin kuuden aikaan, jää opiskelulle aikaa lähes viisi tuntia. Ero muihin jouk-

Kyllä: 14

ko-osastoihin on suuri. Monessa varuskunnassa sotilaskodin hiljainen huone on käytössä opiskelua varten vain kello 20 asti ja aikaa yhtäjaksoiseen opintoihin keskittymiseen jää parhaimmillaankin vain kaksi tuntia. Uudenmaan prikaatin kranaatinheitinkomppaniassa käytäntö on toiminut hyvin, kertoo komppanian päällikkö, kapteeniluutnantti Jenni Bäck. ”Mielestäni se, että varusmiehillä on mahdollisuus hakea opiskelemaan varusmiespalveluksen aikana, on tärkeää yhteiskunnan pyörimisen, yksilön tulevaisuuden sekä tulevien reserviläisten syrjäytymisen estämisen kannalta. On tärkeää päästä reservissä kiinni töihin tai opintoihin. Tässä pitäisi kuitenkin luoda henkilökohtainen painopiste niin, ettei yksittäinen varusmies hae moneen eri paikkaan samaan aikaan, vaan valitsee ne mieluisimmat ja tärkeimmät kohteet ja satsaa niiden pääsykokeisiin”, Bäck sanoo.

Keväisin Uudenmaan prikaatissa järjestetään opintomessut, joihin saapuvat lähes kaikki ruotsinkielistä koulutusta tarjoavat oppilaitokset. Vastaavia oppilaitosesittelyjä on järjestetty myös muissa varuskunnissa, mutta niihin osallistuneiden oppilaitosten määrä vaihtelee. Itse verkossa tehtävä opintohaku on Uudenmaan prikaatissa mahdollista tehdä varusmiestoimikunnan toimistolla yhdessä työ- ja opintoasiamies Vatajan kanssa.

Oppilaitosyhteistyö on Raaseporissa muutenkin hyvissä kantimissa. Paikallinen ammattikorkeakoulu Novian toimipiste tarjoaa varusmiehille kaikki avoimen ammattikorkeakoulun kurssinsa maksutta. Tarjolla on muun muassa kieliopintoja, matematiikkaa, fysiikkaa, kestävää kehitystä ja 3D-suunnitte-

RUOTU 2015 29 Tuetaanko pääsykokeisiin valmistautumista joukkoosastossanne tarjoamalla hiljaisia opiskelutiloja, joita voi käyttää vapaa-ajalla?

Onko pääsykokeisiin valmistautumista varten saatavissa joukko-osastossanne pidennettyjä iltavapaita tai harjoitusvapaita?

Kyllä: 2 Ei: 4 Kyllä: 10

lua. Varusmiesten opiskelun rahoittaa Novia.

Erityisen kiinnostuneita varusmiehet ovat olleet kieliopinnoista. ”Joitakin varusmiehiä osallistuu ja toivomme, että yhä useampi lähtee mukaan kun mahdollisuus aletaan tuntea paremmin”, toimipisteen rehtori Eva Sandberg-Kilpi sanoo.

Novia uskoo, että Uudenmaan prikaatin kanssa tehty yhteistyö on hedelmällistä myös heille. Potentiaali on Sandberg-Kilpin mukaan suuri ja yhteistyön laajentamisesta on keskusteltu. ”Olemme jopa mukana keskustelemassa, miten Novia voi olla osallisena ura- ja opintoohjausverkostossa, joka tarjoaa varusmiehille apua opiskelupaikan löytämiseen.”

EHKÄ SUURIN ONGELMA varusmiesten opintohakuja tarkasteltaessa on tilastojen puute. Puolustusvoimissa ei tiedetä, kuinka suuri osa varusmiehistä astuu palvelukseen

Kommentti ”Ei me tätä asiaa omassa hiekkalaatikossamme voida ratkaista”, sosiaalipäällikkö Kari Seppänen sanoo. Hän ei voisi olla enemmän oikeassa.

Yhteiskuntamme hukkaa lukion ja jatkoopintojen väliin arvokkaita työvuosia. Tämä lyhentää työuria ja heikentää kansantalouden kilpailukykyä. Myös varusmiespalveluksella on oma roolinsa yhtälössä, mutta suurempi ongelma on ehdottomasti suomalaisten yli-

Ei: 12

ilman opiskelupaikkaa eikä siten myöskään sitä, kuinka moni heistä hakee opiskelupaikkaa palveluksen aikana. Tiedossa on ainoastaan korkein palvelusta ennen suoritettu tukinto, joten toiminta perustuu karkeaan arvioon, jonka mukaan palvelukseen astuvista noin puolet on ilman työ- ja opiskelupaikkaa.

Heistä kaikki tuskin ovat kiinnostuneita jatko-opinnoista, mutta joukkoon mahtuu myös suuri määrä sellaisia varusmiehiä, joiden tavoite on jatkaa opintoja yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa.

Uudenmaan prikaatissa ongelmaan on havahduttu. Prikaatissa otetaan käyttöön kotiutuneille varusmiesmiehille suunnattu kysely, jossa selvitetään varusmiesten opintoihin hakeutumista ja tilanteita siviilielämässä. Kari Seppänen pitää ideaa hyvänä. ”1990-luvulla työvoimahallinto edellytti tilastoja siitä, ovatko varusmiehet työttömiä, työsuhteessa tai opiskelijoita. Käytännön to-

teutus oli vaikeaa, koska tietoja ei oikein saatu joukko-osastoista. Siellä ei ymmärretty, mihin tietoja tarvitaan. Asiaa ei seurata tänä päivänä.”

Seppäsen mukaan opiskelupaikan saaminen perustuu vahvasti yksilön motivaatioon ja vaatii aktiivisuutta riippumatta siitä, onko palveluksessa vai siviilissä. Markus Hilli peräänkuuluttaa luottamusta. ”On selvää, että jos puolustusvoimissa luodaan enemmän käytäntöjä, joilla tuetaan opiskelemaan hakevia varusmiehiä, niitä myös jotkut väärinkäyttävät. On kuitenkin aika hassua, jos luokkatiloja ei voida avata varusmiesten käyttöön pääsykokeisiin opiskelemista varten. Esimerkiksi niin, että joku opiskelemaan hakeva varusmiesjohtaja ottaa tilasta vastuun. Se, että harjoituksissa laitetaan kovat piippuun, on kuitenkin varusmiesjohtajillekin aika paljon tuota suurempi vastuu”, Hilli pohtii.

opistojen tehoton valintakoejärjestelmä.

Tästä huolimatta puolustusvoimien tulee tehdä kaikkensa, jotta sen oma hiekkalaatikko on särmässä iskussa. Nyt se ei kaikilta osin sitä ole. Eri puolella maata löydettyjä hyviä käytäntöjä pitää pystyä tuomaan myös niihin varuskuntiin, joissa opiskeluasioiden pohtiminen on lapsenkengissä. Uudenmaan prikaati ei saa hämätä, se on varuskuntien joukossa positiivinen poikkeus.

Varusmiehille täytyy poikkeuksetta mahdollistaa pääsykokeissa käyminen ja siihen tulee kannustaa. Myös hiljaisen lukutilan saa-

tavuus ja oikeus opiskella iltavapaiden ulkopuolella ovat asioita, joiden positiiviset kokonaisvaikutukset merkittävästi ylittävät niistä aiheutuvat haitat. Yksi näkökulma on myös, että kun puolustusvoimat sallii divariurheilun palvelusajalla, tulee sen ehdottomasti tarjota joustoa myös opintoasioissa.

Herrat kenraalit, everstit ja kapteenit, tämä on aidosti tärkeä asia. Se vaatii toimenpiteitä. Hyvä startti olisivat kokopäiväiset työja opintoasiamiehet kaikkiin Suomen varusmiestoimikuntiin. Jääkäri Vataja ja hänen edeltäjänsä ovat ainakin tehneet hyvää työtä.

JUHO MÄKI-LOHILUOMA

30

RUOTU 2015

SYDÄMELTÄÄN

SINKOMIES TEKSTI JUHO MÄKI-LOHILUOMA KUVAT OLLI VILJAMAA

Lähetyshiljaisuutta käskyttävä punalamppu palaa Radio Wanajan toimituksessa. Meneillään on sotaharjoitusradion aamulähetys ja äänessä alikersantti Toni Wirtanen. Wirtanen heilauttaa kättään tervehtiäkseen, laukoo vitsin ja laittaa Sillanpään marssilaulun pyörimään. Punalamppu sammuu.

Kertausharjoitus on hänelle viides, eikä sattumalta. Osallistuminen on Wirtaselle arvovalinta: suomalaista yhteiskuntaa kannattaa puolustaa.

V

A RUSMIESPA LV ELUK SENSA Apulanta-yhtyeen pitkäaikainen nokkahahmo suoritti Karjalan prikaatissa Vekarajärvellä. Hänet koulutettiin sinkomieheksi. Wirtanen kertoo ampuneensa yli 60 kovaa laukausta raskaalla singolla – ja olevansa siinä myös hyvä. ”Raskas sinkohan on hyvin kivikautinen, brutaali teräsputki, joka painaa 140 kiloa, mutta on äärettömän tarkka ase. Sillä minä tykkäsin ampua. Se on todellista raavaan miehen hommaa, kun laukaiseminen tuntuu siltä, että samaan aikaan lyötäisiin edestä ja takaa lumilapiolla rintakehään. Aika härkänen tunne.”

Wirtanen sanoo viihtyneensä varusmiespalveluksessa ”siinä viitekehyksessä, jossa varusmiespalveluksessa viihdytään”. Hän on lähtökohdiltaan punk-muusikko, eli tulee sellaisen nuorisokulttuurin piiristä, jossa varusmiespalveluksen suorittaminen oli poikkeuksellista, jopa arveluttavaa. Siviilipalvelus oli monien hänen ystäviensä valinta ja kovimmat jätkät ryhtyivät totaalikieltäytyjiksi. Varusmiespalvelusta pidettiin joukon petturuutena. Omaa valintaansa Wirtanen ei osaa selittää, se vain tuntui oikealta. Hänen isänsä oli reservin upseeri ja aktiivinen maanpuolus-

tustyössä, mutta Wirtanen ei usko valinnan johtuneen siitä. Ajan punk-kulttuuriin kuului vanhempien arvomaailmaa vastaan kapinoiminen.

Vire on positiivinen ja muistot lämpimiä Wirtasen kertoessa palvelusajastaan. Turha odottelu, jota vääjäämättä puolustusvoimien hommissa kohtaa, ei ole jäänyt mieleen. Sen sijaan takaraivoon jäivät toiminnalliset hetket, toverihenki ja omien rajojen koettelu. Kokemukset, joita ”nuorella miehellä ja vapaaehtoisella naisella pitääkin olla”. ”Elämäni rock-muusikkona on tarjonnut hetkiä, jotka ovat olleet ehkä vielä viihdyttävämpiä kuin varusmiespalvelus”, hän vitsailee.

Palveluksen suorittaminen ei kaduta – päinvastoin. Yhtä asiaa korpraalina kotiutunut Wirtanen kuitenkin harmittelee: aliupseerikurssi jäi käymättä. Komppaniansa kärkitaistelijana hänet oli sinne jo määrätty, mutta muu elämä tuli väliin. ”Samana viikonloppuna, kun aliupseerikurssi olisi alkanut, meillä oli bändin kanssa studiosessio. Siinä vaiheessa elämää oli vaan niin järjetön palo tehdä bändiä ja ajatteli, ettei tilaisuuksia tule montaa. Kyllä se on jälkeenpäin vähän kaduttanut ja silloin korpesi monta viikkoa.”

RUOTU 2015

31

32

RUOTU 2015

SIVIILISSÄ HANKITUN osaamisen perusteella Wirtanen on kertausharjoituksissa värvätty viestintäorganisaation, erityisesti sotaharjoitusradion käyttöön. Harjoituksia on nyt takana viisi, minkä lisäksi mies on omien sanojensa mukaan käynyt myös ”pienemmissä, kertausharjoituksen luonteisissa häppeningeissä”. Määrä on kunnioitettava, vaikka lyhyempien harjoitusten luonne jääkin hieman epäselväksi. Ensimmäisen kertausharjoituksen Wirtanen taisteli Lappeenrannassa Maasotakoululla. Tämän lisäksi takana on neljä harjoitusta Panssariprikaatin kutsumana: Helle, Paiste, Maanvyöry ja Wanaja. ”Varsinaista sotilaskoulutusta en ole kertausharjoituksissa koskaan saanut. Voisin kuvitella, että kokonaiseffortin kannalta minusta on ollut enemmän hyötyä näissä hommissa kuin yksittäisenä sinko-simona”, hän naurahtaa.

Radiotoimittajan töitä Wirtanen on tehnyt siviilissä lähinnä harrastusmielessä. Wanaja 14 -kertausharjoituksen yhteydessä hommiin kuului kuitenkin myös neljän tunnin aamushow yhdessä kapteeni Jone Nikulan kanssa. Maavoimien tilastojen mukaan kuuntelijoita riitti. Aamushown lisäksi Wirtanen jalkautui harjoitusmaastoon tekemään haastatteluja ja reportaaseja. ”Ei tämä ydinfysiikkaa ole, varsinkaan kun olen tehnyt lähinnä näitä juontajan töitä.”

Ei ehkä olekaan. Ihan helppo nakki neljän tunnin päivittäinen livelähetysrupeama ei kuitenkaan voi olla – ainakaan lyhyeenkin haastatteluun ikuisuuksia valmistautuvan varusmiestoimittajan näkökulmasta. ”Kai tästä meikäläisen työstä joku on tykännyt, kun ovat minut uudestaankin tänne tilanneet”, Wirtanen virnistää.

Sotaharjoitusradio voidaan purkaa ja perustaa nopeasti. Kriisiaikana, vihollisen tuhottua normaalin radioinfrastruktuurin, sotaradiota käytettäisiin tiedotukseen sekä kansalaisille että puolustusvoimien sisällä. Turhan takia sotaharjoitusradioita ei siis pyöritetä. Kuten kaikella puolustusvoimien toiminnalla, myös niillä on tärkeä sodanajan tehtävä. ”Jos kriisi esimerkiksi pitkittyy, voidaan tätä kautta järjestää joukoille myös ajankulua. Kyllä se risteyksen vahtiminen, jos se jatkuu viikosta ja kuukaudesta toiseen, voi käydä kokolailla puuduttavaksi. Radion kautta koitetaan tuoda vähän sykettä ja rytmittää sotilaiden päivää.

Ihmiset ovat tottuneet kovaan määrään informaatiota ja aikaan pitää vastata. Jos ihmisiltä viedään tämä informaatio kokonaan pois, se

voi olla aikamoinen järkytys.”

Wirtanen on tehnyt sotaharjoitusradiota jo neljässä kertausharjoituksessa. Myös ympärillä oleva tiimi on pysynyt pitkälti muuttumattomana. Wirtasen ja Nikulan lisäksi sotaharjoitusradioveteraaneja ovat muun muassa Radio Rockin musiikkipäällikkö, luutnantti Mikko Koivusipilä ja teknisen puolen osaaja, yliluutnantti Juha Hjelm Yleisradiolta. Wirtanen on valmis astumaan kurkkusalaatteihin myös tulevaisuudessa. Samanaikaisesti hän kuitenkin toivoo, että viestikapula voisi siirtyä eteenpäin. ”Ei se voi niinkään olla, että tämä sama ryhmä on täällä maailmantappiin. Toivottavasti nuoremmasta väestöstä nousee uusia henkilöitä tätä vastuuta kantamaan, mutta siihen asti olen kuitenkin valmis tämän tien kulkemaan”, Wirtanen muotoilee. ”Niin kauan kuin kelpaan”, hän lisää.

MIKKO KOIVUSIPILÄ tuntee Wirtasen kertausharjoitusten lisäksi myös siviilistä. Rock-muusikkona Wirtanen tunnistetaan kaikkialla, mutta kertausharjoituksissa hän astuu reserviläisen rooliin. Maastopuvussa tähdestä tulee vain yksittäinen alikersantti, mies muiden joukossa.

Wirtasella löytyy sanottavaa lähes joka asiaan, eikä mies puhu vain lämpimikseen. Elämäntyönsä radiomaailmassa tehneen Koivusipilän mukaan yleissivistys on myös radiotoimittajan työssä tärkeää. ”Tonilla on aivan käsittämätön muisti.

Kuinka monta ihmistä tiedät, joka osaa Taistelijan oppaan ulkoa?” Koivusipilä kysyy ja lähettää liikkeelle villin tornihuhun.

Puolustusvoimien ohjesääntöihin vähemmän perehtyneille kerrottakoon, että sivuja kyseisessä pamfletissa on yli 270. Wirtanen itse ei Koivusipilän tornihuhua mukisematta niele. Hänellä on omien sanojensa mukaan taipumus muistaa ulkoa sääntömuotoon kirjoitettuja lauseen osia. Hän kertoo pitävänsä ohjesääntöjen siteeraamista ”äärimmäisen hauskana ja humoristisena”. ”Käytän puolustusvoimien kirjallisuutta usein komiikan tarkoituksiin. Sehän on kirjoitettu todella humoristiseen muotoon. Se naurattaa minua usein suunnattomasti”, hän kertoo hymyillen.

Oli miten oli, ainakin muut sotilaan perustaidot ovat Wirtasella hallussa. Wanaja-harjoituksen yhteydessä hän ampui kymmenen laukauksen kilpasarjassa 92 pistettä. Wirtasen twiitin

En usko, että mikään uhka realisoituessaan voisi tuoda jotain parempaa tilalle. Siksi tämä on puolustamisen arvoista. ”Hänestä huomaa, että hän nauttii siitä. Varmasti kun päivätöikseen joutuu olemaan julkisuuden henkilö, tuntuu välillä mukavalta saada olla niin sanotusti massan seassa. Kyllä sen huomaa hänestä, että hän oikein huokuu semmoista iloa”, Koivusipilä sanoo.

Koivusipilän mukaan Wirtasen kanssa on ilo tehdä töitä. Luotto osaamiseen on vahva.

Rock-muusikkoihin joskus liitettävillä stereotypioilla voi ainakin Wirtasen kohdalla pyyhkiä lattiaa. ”Toni on sanavalmis kaveri. Hänen yleissivistyksensä on aivan uskomaton, ihan laidasta laitaan. Sen huomaa, että Toni lukee todella paljon ja on kiinnostunut aivan kaikesta. Bussimatkat on käytetty hyvin”, Koivusipilä naurahtaa.

mukaan pistemäärä oli ”ihan okei laina-aseella, vaikkei sihti enää olekaan entisensä”.

Tulos oli päivän paras, puolustusvoimien laskukaavalla erinomainen.

Koivusipilän mukaan Wirtasella on silmää ”armeijan kauneudelle”. Kertausharjoituksissa hän korjailee usein taistelijatovereidensa varustusta – sotilasarvosta riippumatta. Majurin asteltua Radio Wanajan toimitukseen taskut lepattaen, oli Wirtasen reaktio luonnollinen. ”Anteeksi, teillä on vetoketju auki”, Koivusipilä kertoo Wirtasen sanoneen – ja korjanneen herra majurin varustuksen. ”Pilke silmäkulmassa tottakai, niin kuin Tonilla yleensäkin. Hänellä on huumori oikealla tavalla mukana”, hän lisää.

RUOTU 2015 33

Kriisiaikana sotaharjoitusradiota käytettäisiin tiedotukseen ja joukkojen viihdyttämiseen. Se oli myös Radio Wanajan tavoite, Toni Wirtanen kertoo.

VAIKKA KERTAUSHARJOITUKSET ovat niihin käskettäessä velvollisuus, ei rockmuusikon viikko-ohjelmalla vapautuksenkaan saaminen olisi ollut vaikeaa. Esimerkiksi viimeisimmältä kertausharjoitukseltaan Wirtanen kotiutui päivän etuajassa torstaina, sillä perjantaina miehen täytyi olla lavalla loppuunmyydyllä keikalla Lahdessa. Motivaatio kertaamiseen on löytynyt helposti. Wirtanen kertoo pitävänsä sotilaselämän yksinkertaisuudesta. Asiat ovat hänen mukaansa ”helkkarin selkeitä”. ”Tämä on osittain vähän kuin lomaa mutta en voi sitä kiistääkään, että uskon tähän asiaan, jonka takia täällä ollaan. Kyllä tämä on minulle myös arvovalinta, joka liittyy vahvasti vapauden ajatukseen”, hän sanoo.

Wirtanen korostaa, ettei ihannoi sotaa millään tavalla. Hän uskoo kuitenkin vahvasti siihen, että jos maalla on toimiva ja uskottava puolustuskyky, sen ei koskaan tarvitse käyttää sitä.

Hänen mukaansa Suomessa on ollut hyvä elää. Meillä on hyvä yhteiskuntarauha ja ihmisellä mahdollisuus toteuttaa itseään sekä yhteiskunta, joka pitää huolta kaikista. Olemme lähtökohtaisesti tasa-arvoinen yhteiskunta ja monilla mittareilla maailman paras maa. ”En usko, että mikään kriisitilanne tai ulkoinen uhka realisoituessaan voisi tuoda jo-

tain parempaa tilalle. Siksi tämä on puolustamisen arvoista.”

Hienoja muistoja on jäänyt käteen kertausharjoituksistakin. Hienoimmaksi Wirtanen nostaa ehkä hieman yllättäen hyökkäyksen osana panssarijääkärijoukkuetta. ”Se oli pitkä, kolmen-neljän tunnin hyökkäys. Bemarilla lähdettiin liikkeelle ja sen perästä rynnäköitiin vihollisen asemiin,” Wirtanen kertoo viitaten BMP2 -rynnäkköpanssarivaunuun. ”Samalla tehtiin koko ajan taisteluraporttia. Se oli hieno kokemus.”

HERRA KENRAALI, arvon kutsuvieraat, Wirtanen aloittaa puheenvuoronsa puolustusvoimain komentajan Maanpuolustuspäivässä, kolme kuukautta Wanaja-harjoituksen jälkeen. Kahteenkymmeneen vuoteen reservissä mahtuu monenlaisia kokemuksia. Wirtanen selostaa, kuinka Neuvostoliiton hajoamista seurannut asennemuutos muutti myös hänen ajatteluaan. Kun näkyvä uhka poistui, alkoi puolustusvoimat näyttää tarpeettomalta. ”Tuli sellainen olo, että mihin tätä kaikkea tarvitaan. Puolustusvoimat alkoi näyttää ylimitoitetulta öljyntorjuntapartiolta. Olin kuitenkin raahannut metsässä sinkoa, joka tuskin tehoaisi nykyisiin panssarivaunuihin ja jo sil-

loin kun sitä raahasin meille opetettiin, että seitsemän sekunnin päästä laukaisusta panssarivaunu sylkee suuntaamme tulimyrskyn, josta ei kukaan selviä.”

Sittemmin ajattelu on muuttunut. Vaikka puolustusmäärärahojen leikkaukset ovat huolestuttaneet, Wirtanen pitää maanpuolustusta uskottavana. Hänen mukaansa usko vahvistuu aina kertausharjoituksissa, kun pääsee näkemään varusmieskoulutuksen kehityksen.

Varusmiespalveluksensa viimeisen kymmenen vuoden aikana suorittaneet reserviläiset ovat Wirtasen mukaan ”koko lailla osaavia”. ”Meillä on ihan hyviä laitteita, esimerkiksi tämä uusi ilmatorjuntaohjusjärjestelmä ITO12, jota Wanaja-harjoituksessa pääsin tarkastelemaan, on todella pätevän näköinen laite. Jos kelkka kääntyy rahoituspuolella, tästähän voi tulla vielä vaikka kuinka hyvä”, hän arvioi.

Yleiselle asevelvollisuudelle Wirtanen ei vielä ole pohdinnoissaan löytänyt parempaa vaihtoehtoa. Hänen mukaansa järjestelmällä kannattaa jatkaa, kunnes eteen tulee parempi. ”Toki erilaisia tapoja suorittaa palvelusta voidaan aina kehittää ja esimerkiksi etsiä uusia vaihtoehtoja suorittaa palvelus puolustusvoimien puitteissa. Ei varusmiespalveluksen tarvitse kaikkien osalta tarkoittaa sitä nurmipora-vaihtoehtoa.”

34

RUOTU 2015

UUTEEN ASEN TOON Teksti Juho Mäki-Lohiluoma Kuvat Aku Siukosaari

Puolustusvoimauudistus on viety vuodenvaihteessa maaliin ja puolustusvoimat on astunut uuteen asentoon. Asento 2015 on yli 800 miljoonaa euroa edeltäjäänsä edullisempi ja lähes 2 100 tehtävän vähennystarve raavittiin kasaan vain reilulla sadalla irtisanomisella.

Puolustusvoimille myönnettiin toukokuun lopussa valtionhallinnon Kaiku-palkinto henkilöstön tukemisesta muutoksessa, mutta

pelkkää juhlaa puolustusvoimauudistus ei ole ollut.

Matti Loukusa ja Titta Hyvärinen ovat osa sitä 1 500 työntekijän joukkoa, joka siirtyi puolustusvoimauudistuksen seurauksena töihin uudelle paikkakunnalle. Auvo Viita-aholla ja Antti Lehtisalolla työpaikka vaihtui paikkakunnan sisällä. Heidän tarinansa jakavat lähes 2 000 työntekijää.

RUOTU 2015 35

Takaisin vartioon uudelle paikkakunnalle

K

AKSI MAAVOIMIEN pohjoista varuskuntaa, Lapin ilmatorjuntarykmentti ja Jääkäriprikaati yhdistyivät vuodenvaihteessa. Toiminta jatkuu molemmilla paikkakunnilla, mutta muutos vaati monelta työntekijältä sopeutumista.

Muutokset olivat isoja myös ylikersantti Matti Loukusalle. Työpaikka siirtyi Rovaniemeltä Sodankylään, mutta koti ja perhe pysyvät Rovaniemellä. ”Käyn täällä reppurina töissä ja vuorojen välit asun kotona. Vaimo tätä on jännityksellä odottanut, mutta kyllä se on myös niin, että kun perusyksikössä on töissä kouluttajana niin reissua, kuten erilaisia sotaharjoituksia, on paljon. Olen varmaan tässä järjestelyssä enemmän kotona”, hän kertoo.

Loukusan ei tarvinnut kauaa harkita, kun eteen tuli mahdollisuus siirtyä Sodankylään vartiopäälliköksi. Varuskuntajoukkueen johtajana viime vuodet palvellut Loukusa aloitti sotilasuransa juuri vartiopäällikkönä. Sitä ennen hän työskenteli vartijana yksityisellä sek-

torilla. Vartiointihommat ovat lähellä sydäntä ja into uuteen tehtävään kova. ”Nyt kun on ollut kolme vuotta perusyksikössä, niin oli jo vähän ikävä vartiointihommia”, hän hymyilee. ”Varuskuntajoukkueen johtajana vastuullani oli noin 25 B-miestä. Omalla tavallaan

tuman kautta. Puolustusvoimien verkkosivujen rekrytointi-ilmoitus kiinnitti miehen huomion ja hakemus tärppäsi. Loukusan tavoitteena on jatkaa sotilasuralla myös tulevaisuudessa. ”Sikäli mikäli puolustusvoimilla jonkinlainen vartiointibisnes säilyy.”

Nyt kun on ollut kolme vuotta perusyksikössä, niin oli jo vähän ikävä vartiointihommia. haasteellinen porukka. Tehtävä vaati joskus pitkää pinnaa.”

Vartiopäälliköt vastaavat varuskunta-alueen vartioinnista ja valvonnasta. He ovat tehtävään rekrytoituja aliupseereita – oman alansa ammattilaisia. Loukusa löysi aikoinaan tiensä puolustusvoimiin osittain sat-

Loukusa kertoo olevansa omalta osaltaan tyytyväinen muutoksen toteutukseen. Hän ei valita, vaikka työmatka piteni lähes 130 kilometrillä. ”Minun kohdallani tämä on mennyt hyvin. Koen, että olen tässä voittaja, koska pääsin mielekkääseen tehtävään.”

36

RUOTU 2015

Palvelua rekrytointisektorilla

S

UUNNITTELIJA Titta Hyvärinen vastaanottaa vierailijan hymyillen Puolustusvoimien palvelukeskuksen uutuuttaan kiiltävissä tiloissa Joensuussa. Seinällä komeilee palvelukeskuksen motto: palvelua ja asennetta.

Hyvärinen siirtyi Joensuuhun Mikkelistä Maavoimien esikunnasta. Hän on viihtynyt uudessa työssään ja kotikaupungissaan. ”Joensuu on kaupunkina monipuolinen ja viihtyisä. Tänne on ollut tosi helppo ja mukava tulla. Kohtelu on älyttömän ystävällistä ja vastaanottavaista. Siitä kyllä pisteet tälle karjalaiselle heimolle”, Hyvärinen kiittelee. ”Ensin ajattelin, että lapsi olisi jäänyt Mik-

Lapsi oli kuitenkin sitä mieltä, että minä tulen äiti mukaan

keliin ja olisin reissannut tätä väliä. Lapsi oli kuitenkin sitä mieltä, että minä tulen äiti mukaan, niin tulimme sitten yhdessä”, hän kertoo hymyillen.

Hyvärinen on opiskellut ja asunut usealla paikkakunnalla. Se osaltaan helpotti muuttopäätöstä. Kun näinä aikoina on tarjolla mielenkiintoinen ja omaa osaavista vastaava työ, siihen kannattaa tarttua.

Puolustusvoimien palvelukeskuksen rekrytointisektori vastaa kaikkien erikoisupseerien, siviilityöntekijöiden ja aliupseerien rekrytoinneista. Palvelukeskus ei tee rekrytointipäätöstä, vaan esittelee rekrytoivalle hallintoyksikölle, esimerkiksi joukko-osastolle, niin sanotut kärkihakijat. Kärkihakijoiden esittelemisen ohella palvelukeskuksen rekrytointisektori tukee uutta työntekijää hakevaa yksikköä muun muassa työpaikkailmoituksen tekemisessä.

Rekrytointien lisäksi palvelukeskus tuottaa puolustusvoimille laajan joukon asiantuntijaja tukipalveluita, esimerkiksi taloushallinto- ja matkapalvelut.

Suunnittelijana Hyvärinen vastaa muun muassa erikoisupseerien rekrytoinneista ja rekrytointisektorin toiminnan kehittämisestä. Erikoisupseereita ovat esimerkiksi insinöörit, papit ja kapellimestarit, joten myös Hyvärisen

tehtäväkenttä on laaja ja monipuolinen. ”Lopullisen valinnan tekee tietenkin yksikkö itse. Joukko-osastojen yksiköt tuntevat parhaiten millaista henkilöä mihinkin tiimiin tai tehtävään toivotaan. Meidän tehtävämme on tuoda oma erityisosaamisemme tilaajan avuksi.”

Hyvärinen on työskennellyt henkilöstöhallinnon ja rekrytointien parissa pitkään siviilipuolella. Hänen mukaansa rekrytointi puolustusvoimissa on kuitenkin erilaista kuin siviilimaailmassa. Kun siviilissä rekrytoinnin voi tehdä parhaimmillaan päivässä, puolustusvoimissa muun muassa turvallisuusselvitykset ja soveltuvuustestaukset vievät oman aikansa.

Toimintaa ohjaavat lait ja asetukset, mutta palvelukeskuksen kohdalla puhutaan usein uudesta organisaatiokulttuurista ja palveluasenteesta. Koko keskitetyn rekrytoinnin toimintamalli on puolustusvoimille uusi ja ainutlaatuinen. Hyvärinen korostaa yhteistyötä: parhaita käytäntöjä haetaan sekä puolustusvoimilta että siviilimaailmasta, kun uutta palvelukeskusta rakennetaan. ”Teemme kiinteästi yhteistyötä tilaavan yksikön kanssa. Tämä on mitä suurimmassa määrin asiakaspalvelutehtävä”, Hyvärinen kiteyttää.

RUOTU 2015 37

Doktriineja tutkimuslaitoksella

K

OMENTAJA Auvo Viita-aho johtaa Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen doktriiniosastoa. Puolustusvoimien tutkimuslaitos uudistettiin vuoden 2014 alussa. Doktriiniosasto on kokonaan uusi yksikkö. Ammattijargonin taakse kätkeytyy mielenkiintoinen tehtävä. ”Me ennakoimme, mitä puolustusvoimien haasteet voisivat tulevaisuudessa olla ja miten puolustusvoimia tulisi niiden pohjalta kehittää. Tutkimme sekä meillä huonosti ymmärrettyjä ilmiöitä että laajoja kokonaisuuksia, kuten koko puolustusjärjestelmää ja sen osien yhteistoimintaa”, Viita-aho kiteyttää. ”Meillä on hyvin osaava porukka ja hyvä tekemisen meininki. Ensimmäinen vuosi on mennyt aloittamisen haasteineenkin hyvin.”

Viita-aho on tehnyt pitkän sotilasuran tutkimuksen parissa. Yksi syy siihen, miksi juuri hän johtaa doktriiniosastoa, on miehen itsensä mukaan kahden vuoden työrupeama samankaltaista tutkimusta tehneessä yksikössä Yhdysvalloissa. ”Mittakaava oli toki toinen. Siellä asevoimien tutkimuksen parissa oli töissä tuhansia ihmisiä.”

Ennen doktriiniosastoa Viita-aho johti niin ikään Riihimäellä sijainnutta Verkostopuolu-

stuksen kehittämiskeskusta. Helsingissä asuvana hän saa siis edelleen täyttää pitkähköt työmatkansa äänikirjoilla. ”Kuuntelen niitä ahkerasti. Tosin siksi ajan välillä epähuomiossa jopa Hämeenlinnaan asti”, Viita-aho virnistää.

Doktriiniosasto tekee tutkimusta asiakkaille, joista keskeisimpiä ovat puolustusvoimien johto ja Pääesikunta. Vastaavanlaista selvitystä on ennen tehty lähinnä virkatyön ohessa. Se ei enää riitä. Puolustusvoimien kehittämiseen tarvitaan entistä analyyttisempaa tukea.

Vaikka tutkimuksen henkilöstömenoja on leikattu yli 15 prosentilla, on Pääesikunnan ja ylimmän johdon keskeisten haasteiden tutkimukseen suunnattu lisäresursseja. Painopistettä on siirretty teknisestä välineiden tutkimuksesta toimijoiden, toimintatapojen ja käyttöperiaatteiden tutkimukseen. ”Ylin johto kaipaa luotettavaa tutkimustietoa päätöstensä tueksi, sillä toimintaympäristö on yhä monimutkaisempi ja mielipiteitä on asiantuntijoidenkin parissa aina monia”, Viita-aho arvioi. ”Meillä on juoksevien asioiden hoitamisesta irrotettu henkilöstö, jolla on laajasti osaamista kaikista puolustushaaroista ja kaikilta toi-

mialoilta sekä kokemusta niin kentältä kuin tutkimusyhteisöstäkin. Se mahdollistaa hyvin perusteltujen ja laaja-alaisten näkemysten muodostamisen.”

Esimerkkinä menneen vuoden tutkimuskohteista Viita-aho mainitsee Ukrainan kriisin ja informaatioympäristön muutoksen.

Hän korostaa, että asiakkaan tulee voida luottaa tilaamaansa tutkimustietoon. ”Meillä on tässä sellainen lähtökohta, että tutkijan työtä ei tehdä yksin jossakin kammiossa, josta sitten julkaistaan paperi. Tutkimukset tehdään hyviin tieteellisiin käytäntöihin perustaen, laajalla osaajajoukolla ja niin, että asiakas on prosessissa kiinteästi mukana.”

Se on varmaan yksi syy, miksi ajan välillä Hämeenlinnaan asti

38

RUOTU 2015

Yhteistyö jatkuu

uusilla käyntikorteilla

E

VERSTI Antti Lehtisalo ohjaa rauhallisesti ja selkeästi diaesitystään virittelevää puhujaa. Käynnissä on ItäSuomen sotilasläänin jäähyväiskiertue, mutta tunnelma ei ole haikea.

Muutokseen on jo ehditty sopeutua.

Sotilasläänien poistuttua vuodenvaihteessa historiankirjoihin, esikuntapäällikkö Lehtisalo siirtyi Karjalan prikaatiin apulaiskomentajaksi. Paikkakunta ja fyysinen työpaikka eivät Kuusankoskella asuvalla Lehtisalolla vaihdu. ”Voisi sanoa, että perheteknisesti tämä meni kohdallani positiivisesti”, hän sanoo upseerimaisen huomaamaton pilke silmäkulmassaan. ”Lapseni ovat 7-, 10- ja 14-vuotiaita ja heillä on paljon harrastuksia. Oli henkilökohtaisesti todella hienoa, että tämä ketju meni näin ja pystyn edelleen käymään kotoa töissä.”

Puolustusvoimauudistus on jo pitkään ollut isossa roolissa Lehtisalon työssä. Esikuntapäällikkönä hän pääsi valmistelemaan tulevaa työtään apulaiskomentajana. Tähän on pyritty myös muiden työntekijöiden kohdalla. ”Organisaatioiden eri tasoilla on pyritty siihen, että suunnittelutyötä tehdään päällekkäin. Esimerkiksi siten, että ihmiset kirjoittavat itselleen tavoitteita tulevaan tehtäväänsä. Uskon, että tässä on itse asiassa onnistuttu ihan hyvin”, Lehtisalo arvioi.

Maavoimien esikunnan suunnitteluosaston strategisen suunnittelusektorin johdossa vuosina 2011–2012 Lehtisalo oli mukana valmistelemassa puolustusvoimauudistuksen toteuttamista maavoimissa. ”Mielenkiinnolla jään seuraamaan, miten hyvin me lopulta pääsemme näihin puolus-

tusvoimauudistukselle asetettuihin tavoitteisiin. Erityisesti koskien tietysti kustannussäästöjä, jotka ovat elinehto toimintamme kehittämiselle.”

Lehtisalon tapauksessa viranomaisyhteistyötä ja vapaaehtoista maanpuolustustyötä koskeva osaaminen siirtyy hänen mukanaan

Lehtisalo ei usko, että viranomaisyhteistyön laatu ja puolustusvoimien yhteydet muihin maanpuolustuksen toimijoihin heikkenevät uudistuksen myötä. Hänen mukaansa monia läänien käyttämiä toimintamalleja siirretään suoraan yhteistyöstä nyt vastaaviin joukko-osastoihin. Pohjatyö on tehty huolella.

Muutos on iso, mutta siinä on myös isoja mahdollisuuksia. jouhevasti sotilaslääniltä Karjalan prikaatiin.

Monella viranomaisella ja maanpuolustusjärjestöllä yhteistyökumppani on vuonna 2015 vanha tuttu – eversti Lehtisalo. Vain titteli käyntikortissa muuttuu. ”Kaakon kulmalla on ollut perinteisesti todella hyvää yhteistyötä eri tämän kentän toimijoiden välillä”, hän sanoo.

Haasteena uudistuksessa Lehtisalo näkee sen sijaan ihmisten jaksamisen työssään: erityisesti moni siviilihenkilö joutuu pitkän palvelusuran jälkeen kokonaan uusiin tehtäviin. ”Muutos on iso, mutta siinä on myös isoja mahdollisuuksia. Uusi työympäristö ja -tehtävät voivat olla monelle myös iloinen ja motivoiva asia.”

RUOTU 2015 39

James Mashiri

Kolumni

Uudistus on johtamisen koetinkivi

OLIPA KERRAN Lumikki, joka pakeni maata repivää puolustusvoimauudistusta.

Eräänä päivänä hän saapui seitsemän kääpiön luokse. He olivat ahkeria ja osaavia ja olivat keskenään tehneet työtänsä kenenkään häiritsemättä jo useita vuosia. Heissä asui hiljainen ammattitaito.

Sotilaiden kanssa oleminen ja käskeminen tulivat Lumikille luonnostaan, olihan hän ollut sotilas koko ikänsä. Lumikille kääpiöiden luokse muuttaminen oli hämmentävää. He selvästi odottivat, että johtamaan tottunut Lumikki johtaisi heitä – olihan heillä uusi talo rakennettavana. Mutta Lumikki ei tiennyt kääpiöiden töistä mitään, eikä hän itse osannut tehdä niistä ainoatakaan. Eipä Lumikki myöskään kovin paljoa ymmärtänyt kääpiöiden kielestä.

Lumikki keräsi rohkeutta ja päätti, että oppisi jokaiselta jotain ja kuuntelisi tarkkaan mitä kääpiöt sanovat, katselisi tarkkaan mitä he tekevät ja opettelisi heidän kieltään. Ja niin kävi, että kääpiöt opettivat Lumikkia, selittäen kärsivällisesti hänelle asioita, jotka puolestaan heille olivat itsestään selviä. Näin Lumikki pikkuhiljaa oppi asioita ja pystyi johtamaan uuden talon rakentamista.

Pitkän uurastuksen jälkeen uusi talo valmistui ja Lumikki osasi elää ja olla kääpiöiden kanssa. Uudesta talosta tuli kauniimpi ja kestävämpi kuin vanhasta – mitään hyvää menettämättä, mitään huonoa lisäämättä.

Puolustusvoimauudistus on loppusuoralla. Puolustusvoimat ei ole uudessa asennossa vielä tammikuun 1. päivänä 2015. Voidaan sanoa, että uusi sulkeisjärjestysohjesääntö on kirjoitettu ja uusi asento on tarkkaan ohjeistettu. Uudistus ei organisaation reformina ole kovinkaan merkittävä. Perustehtävä, eli sotilaallinen maanpuolustus, ei muutu. Toimintatavat suoraviivaistuvat, päällekkäisyyksiä karsitaan ja ydintehtävät nousevat keskiöön.

Minä olen lumikki. Siirryn johtamaan asiantuntijoita.

Loppujen lopuksi kyse on vain rakenneuudistuksesta.

Uudistus on kuitenkin mullistava.

Puolustusvoimat on uudistuksen aikana vähentänyt lähes 2 100 työtehtävää. Monta vanhaa joukko-osastoa ja laitosta on lakkautettu, toimintoja on yhdistetty ja lähes kaikki logis-

tiikan tehtävät on koottu uuteen Logistiikkalaitokseen.

Uudistus on johtamisen koetinkivi. Tuttu ja turvallinen vaihtuu uudeksi ja tuntemattomaksi. Vuosikymmeniä toimineet työyhteisöt hajoavat yhdessä yössä. Vanhat rutiinit ja toimintatavat uudistuvat tahmeiden tietojärjestelmien avulla. Uusi sovellus on usein käytössä ennen kun koulutus on saatu.

Suurin haaste uudistuksessa on johtaminen. Johtajan pitää itse oppia uutta ja samaan aikaan opettaa uutta ja ohjata uuden tekemisessä. Monilta on viety vähän pohjaa pois; työtoverit, työpaikka, tehtävät ja toimintatavat vaihtuvat monella tuhannella henkilöllä uusiin. Kaikki eivät sopeudu hetkessä, eivät ainakaan yhden yön aikana käskemällä. Uuteen asentoon pääseminen edellyttää suurta henkilökohtaista työpanosta jokaiselta puolustusvoimien työntekijältä ja johtajilta aiempaa suurempaa herkkyyttä ja empatiaa.

Minä olen Lumikki. Siirryn johtamaan asiantuntijoita. Kaikki heistä ovat osaavia siviilejä. Virkauravuosina mitattuna johtamani tiimi on yksi puolustusvoimien kokeneimpia. Tunnen suurta luottamusta alaisiini ja suurta nöyryyttä omaa tehtävääni kohtaan. Lukiessasi tätä ovat talon piirustukset valmiina. Tiimistäni ja minusta riippuu missä asennossa yksi talon nurkista seisoo vuoden lopussa.

Kirjoittaja on merivoimien upseeri