Tekes Näköalat 4 2012

Page 3

Pääkirjoitus

Hyvä fiilis on tie menestykseen Elän parhaillaan tähänastisen elämäni hektisintä vaihetta. Kiireen tuntu vaivaa niin töissä kuin vapaaajalla. Siksi ostan mielellään itselleni aikaa esimerkiksi siivouspalvelufirmalta tai auton huoltofirmalta. Töistä päiväkodin kautta kotiin on mahtava tulla, kun aamulla hiekkaa lainehtinut tuulikaappi onkin putipuhdas. Ajan säästön lisäksi saan siis myös hyvän mielen. Puhdas koti ja huolettomat ajokilometrit ovat arkisia esimerkkejä aineettomasta arvonluonnista, joka on tämän lehden teemana. Aineettoman arvonluonnin ytimessä on hyötyjen ja positiivisten kokemusten tuottaminen ja uhrausten vähentäminen asiakkaan tai loppukäyttäjän elämästä. Asiakkaina ostamme tai ainakin haluamme ostaa ennen kaikkea sitä, millä on meille tai yrityksellemme merkitystä ja arvoa. Fyysiset tuotteet ja palvelut toimivat aineettomassa arvonluonnissa ennen kaikkea hyödyn välittäjinä sekä erilaisten kokemusten ja elämysten mahdollistajina. Aineettomuus ei ole asiana uusi, mutta innovaatioiden ja kasvun lähteenä se on Suomessa edelleen alihyödynnetty resurssi. Maailman johtavissa yrityksissä arvonmuodostus perustuu enenevässä määrin aineettomuuteen. Esimerkiksi Googlen arvosta vain noin viisi prosenttia tuli fyysisistä tuotannontekijöistä vuonna 2009. Tämän päivän asiakas niin B-to-B- kuin B-to-C-maailmassa haluaa helppoutta, huolettomuutta, nopeutta, luotettavuutta, turvallisuutta, hauskuutta, asiantuntijuutta, ymmärrettävyyttä, statusta, ylivertaisia kokemuksia, inhimillisyyttä. Asiakas maksaa emotionaalisesta ja symbolisesta arvosta. Tunteiden, kokemusten ja tiedon kaltaisten aineettomien elementtien lisääminen fyysisiin tuotteisiin tai palveluihin kasvattaa niiden jalostusarvoa, joka usein lisää myös asiakkaan halua maksaa enemmän tarjotusta ratkaisusta. Voisiko sinunkin yrityksesi tehdä fiiliksestä fyrkkaa?

Minna Suutari Johtava asiantuntija Tekes

Kuva Markus Sommers

JULKAISIJA Tekes – teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

TOIMITUSNEUVOSTO Mika Aalto, Jouko Hautamäki, Mari Isbom, Susanna Lehto, Virpi Mikkonen, Pia Mörk, Tiina Nurmi, Anne Palkamo, Pia Salokoski, Minna Suutari, Matti Säynätjoki, Jussi Toivonen

TOIMITUS

Kansikuva:

Numero 4 | 2012 30.11.2012

Päätoimittaja:

Pia Mörk Toimituksen sihteeri: Susanna Lehto Toimituskunta: Anna-Maija Ikonen, Soili Helminen, Tiina Lifländer, Eero Lukin, Pia Mörk, Kaj Nordgren, Sanna Nuutila, Soile Thalén

Markus Sommers Mainostoimisto Cake Oy / Kari Lehkonen Painatus: Punamusta Oy ISSN-L 1798-9876 ISSN 1798-9876 (Painettu) ISSN 1798-9884 (Verkkojulkaisu) Painos: 14 500 Taitto:

Seuraava numero ilmestyy 22.2.2013

NÄKÖALAT 4 | 2012

3


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.