Tekesin näköalat 4 2015

Page 14

14 teema TEKSTI: HANNA ARTMAN

Joukkorahoitus

- vain puoliksi pääomaa Joukkorahoitus on tapa hakea rahoitusta kansan syviltä riveiltä. Vaikka volyymit ovat vielä maltillisia, ne tuntuvat tuplaantuvan vuosittain.

J

oukkorahoitus on vanhimpia tapoja rahoittaa hankkeita, mutta sellaisena kun se nykyään tunnetaan, se syntyi vasta vuosina 2007-2008 Yhdysvaltain finanssikriisin myötä. Joukkorahoituksessa rahoituksen annamme me tavalliset sukankuluttajat sijoittajien sijaan. Pääomaa voi yrittää hakea kuka tahansa mistäpäin maailmaa tahansa millaiselle idealle tahansa. Me päätämme, mikä hanke saa rahoitusta.

Yhteensä nämä kolme ryhmää sijoittivat joukkorahoitukseen viime vuonna 16,2 miljardia dollaria. Tämän vuoden kuluessa heidän odotetaan rahoittavan 34,4 miljardilla dollarilla erilaisia joukkorahoitushankkeita. (2014 Crowdfunding Report). Suomelle joukkorahoituksessa liikkuva pääoma on merkityksellistä samasta syystä kuin Yhdysvalloillekin. Suuri osa joukkorahoitukseen laitetusta rahasta valuu kasvuyhtiöille, jotka luovat työpaikkoja ja innovaatioita.

Joukkorahoituksessa suhteilla ja verkostoilla on valtavasti merkitystä

Yritykselle joukkorahoitus on paljon muutakin kuin rahaa

Suurin yksittäinen tekijä, joka vaikuttaa joukkorahoituskampanjan onnistumiseen, on kampanjan tekijöiden omien verkostojen laajuus ja niiden saaminen kampanjan tukijoiksi sen ensimmäisten päivien aikana. Suomalaisen Ambroniten perustajiin kuuluvan Mikko Ikolan mukaan, keskimäärin kolmannes kampanjoiden joukkorahoituksesta tulee tutuilta, toinen kolmannes tuttujen tutuilta ja vain kolmannes generoituu joukkorahoitusalustan kautta.

14

TEKESIN NÄKÖALAT 4 2015

Joukkorahoituskampanja voi olla huippuluokan markkinointia. Kansainvälinen media seuraa suosituimpia joukkorahoitusalustoja tarkkaan, ja nostaa mielenkiintoisia hankkeita ja tuotteita uutisiinsa tavan tästä. Joukkorahoitus tarjoaa yrityksille myös luontevan keskusteluyhteyden potentiaalisiin asiakkaisiin. Tämän on sanottu kiinnostavan erityisesti isoja korporaatioita, jotka pääoman sijaan hakevat joukkorahoituskampanjoillaan ensisijaisesti tuntumaa potentiaalisiin markkinoihin ennen massatuotannon

aloittamista. Edelläkävijöitä tässä ovat olleet muun muassa Sony ja Honda.

Huolellisesti valmisteltu kampanja on kaiken ydin Joukkorahoituksen tunnettuuden kasvaessa myös sitä hakevien yritysten määrä monipuolistuu ja moninkertaistuu. Tämä lisää kilpailua. Jotta kovenevassa kilvassa huomiosta ja pääomasta voi pärjätä, oma kampanja pitää olla harkittu ja taiten toteutettu. Huolimaton kampanja voi pahimmillaan viedä yrityksen ahdinkoon pika-aikataululla muun muassa väärin mitoitetun lainan tai huolimattomasti laaditun osakassopimuksen myötä.

Askelmerkkejä joukkorahoitukseen: mitä, milloin, kenelle, miten Team Finland Future Watch -palvelun uusi käytännönläheinen opas avaa joukkorahoitusmuotojen hyötyjä ja riskejä ja antaa vinkkejä kampanjaa suunnitteleville. n Lue opas verkossa: www.tekes.fi/joukkorahoitus


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.