Sisältö Johdanto 01 02 03 04
Kuinka paljon me tarvitsemme? Mitä on subjektiivinen tarve? Kuinka paljon on tarpeeksi? Mukavuusalueen ulkopuolelle Taustatutkimus
07 10 11 12
Kevyesti kamaralla Jurtta Jurtan rakenteellinen periaate Moderni Jurtta Prosessi
16 17 22 25 29
Ensimmäiset rakennekokeilut Pahvisauna Seinän rakenne Kattokonstruktio Kanvaspeite Elämää ympyrässä
35
Kuvapäiväkirja
60
Epilogi
64
Lähteet
Johdanto Kuinka paljon me tarvitsemme?
Viime vuosisadan teknologiset harppaukset ovat muovanneet ympäristöämme ja elämäämme ennennäkemättömällä tavalla. Kapitalistinen egoismi rakettipolttoaineena, tehokkuuden, tuottavuuden, sekä vaivattomuuden sinfonian tahdittaessa askelia kykenemme tuottamaan jo niin paljon ylimääräistä, että siitä on muodostunut vakava jäteongelmia. Ironiaa kerrakseen, ja samaan aikaan kun koneistomme tuottaa yli äyräiden, kuormitamme luontoa yli sen uusiutumiskyvyn. Itsekkyys kuuluu ihmisluontoon, mutta on sanomattakin selvää että arvojemme uudelleen tulkitsemisen aika on käsillä. Muutos on tapahtunut niin nopeasti, että kokonaiskuvan hahmottaminen on ollut lähes mahdotonta. Nyt vauhtia on hidastettava tosiasioiden pakotteiden sanelemana. Tarjolla on mahdollisuus tulkita elämää inhimillisemmästä ja nöyremmästä näkökulmasta. Miksi me tarvitsemme niin paljon? Elämässä ihmiselle ei riitä puhtaasti olemassaolo, vaan hän tavoittelee ennen kaikkea hyvää elämää. Hyvinvointi ja sen mielekkyys mahdollistavat elämän vaalimisen tarpeen, jonka seurausta muut tarpeet ovat. Itsessään se on subjektiivinen käsite, joka muodostuu objektiivisesti tärkeiksi koetuista asioista. Ympäristöllämme on hyvinvoinnin mieltämisessä suuri merkitys. Psykiatri Viktor E. Frankl kuvaili samaa asiaa termillä logos eli elämän perimmäinen mieli tai tarkoitus. Hänen elämäntulkintansa kumpusi antisemitismin runtelemien ihmisten kokemuksista. Äärimmäisessä tilanteessa, kuten keskitysleiriolosuhteissa, jossa ihmiseltä oli riistetty käytännössä kaikki, elämän ylläpitämisen halua ruokki enää sen tarkoitus. Rakkaus oli hänen mukaansa äärimmäisin voima. Edellä kuvaillun psyykkisen edellytyksen toteutuessa ihmisen itsesäilytysvaisto kykenee palvelemaan fyysisiä perustarpeita. Ensinnäkin tarvitsemme ravintoa, polttoainetta ruumiillemme ja suojaa, joka sallii lämpimänä pysymisen ja palauttavan unen tarpeen täyttymisen. Ihminen on siinä mielessä mielenkiintoinen otus, että se pyrkii elämänsä säilyttämiseen siinäkin tapauksessa, kun luonto evää siihen keinot. Kaikessa itsepäisyydessämme muovaamme olosuhteitamme turvataksemme perustarpeidemme toteutumisen mahdollisimman vähin ponnisteluin. Sytytämme tulen, kun suojaa ei ole saatavilla. Rakennamme talon ja ryhdymme viljelemään maata sekä hoitamaan karjaa metsästämisen sijaan taataksemme ravinnon saannin. Se, mitä kutsumme tekniikaksi, onkin juuri ympäristön sopeuttamista meille soveltuvaksi. Näin muovaamme oman superluontomme sen sijaan, että antautuisimme todellisen ympäristön määrittelemän elämän ja perustarpeiden palvelemisen raadollisuuteen, kuten eläimet. Ihmisen älyllinen varustus sallii ehdollisen irtautumisen elämän pakollisten edellytysten täyttämisen rutiinista. Tämä luo mahdollisuuden suurempaan vapauteen toteuttaa elämää. Toisaalta se edistää todellisista olosuhteistamme vieraantumista. Kun mukavuus on kysymys napin painalluksesta, on vaikeaa kuvitella sen kaiken vaivattomuuden takana piilevää energiamäärää ja sen ansaitsemaa kunnioitusta. Materiaa ja kulutusta palvova yhteiskunta on syntynyt, kun työkaluja ja teknologiaa luonnostaan valmistava ihmiskunta on sitonut voimavaransa vääriin arvoihin vieraantuessaan elämän voimaa ylläpitävästä luonnosta. Modernin yhteiskuntamme teollisuuden sanelemat hyvän elämän arvot sotivat kaikkea luonnollisuutta ja samalla ihmistä itseään vastaan. Nöyrempi, luontoa mukaileva elämä on todellinen kehityssuunta kulttuurille, joka tiedostaa asemansa.
Edellisessä luvussa otettiin pieni pulahdus inhimillisen elämän perusedellytysten rakenteeseen. Siitä v oimme summata yhteen tärkeimmät seikat alustaaksemme seuraavan kysymyksen. Ihminen vastaa siis luonnon olosuhteisiin luomalla teknologiaa. Teknologia tarkoittaa tässä tapauksessa luonnon sopeuttamista ihmiselle, oman superluonnon muovaamista, sen sijaan, että ihminen toimisi luonnollisen ympäristönsä ehdoilla, kuten eläimet. Työkalut ja tekniikka tähtäävät ihmisen perustarpeiden palvelemiseen mahdollisimman vähin ponnisteluin.
Mitä on subjektiivinen tarve?
Subjektiivinen tarve on perustarpeiden jälkeen tulevan osan muodostaminen, oman yksilöllisen elämän toteuttaminen. José Ortega Y Gasset Kuvailee sitä osuvasti luentosarjassaan ”Ajatuksia tekniikasta” (1939): ”Elämä on keinojen ja tapojen löytämistä sen projektin toteuttamiseksi, joka me olemme.” Ihminen valjastaa ideaalitapauksessa teknologian vapauttavan funktion palvelemaan juuri tätä päämäärää. Kysymys siitä, mitä me olemme ja kuinka me itseämme toteutamme, onkin se mihin tämän on tarkoitus johtaa. Luonteeltaan se vaikuttaa ensisilmäyksellä varsin subjektiivisesti vapaasti tulkittavalta seikalta. Kuitenkin, kun mietimme modernia yhteiskuntaamme, ihmisten massaa, systeemin ja teollisuutemme alaista hyvinvoinnin arvojärjestelmää, on vapauden käsitettä syytä lähestyä varauksella. Kuten edellisessä luvussa todettiin, inhimillinen elämä rakentuu juuri hyvinvoinnin arvojen perustalle.
02
Kuinka paljon on tarpeeksi?
”Valkoisia miehiä oli monia, emmekä pystyneet pitämään puoliamme heidän kanssaan. Olimme kuin kauriita ja he kuin harmaakarhuja. Meillä oli vähän maata ja heillä jo paljon. Siihen, miten Suuri Henki oli luonut asiat, olimme tyytyväisiä. He eivät olleet, ja muuttaisivat joetkin, jos ne eivät heitä tyydyttäneet.” Intiaanipäällikkö Joseph (1877)
Länsimaiseen kulttuuriin on iskostunut oma yleinen tapansa tarkastella luontoa. Yksi asia, mikä kristinuskolla ja darvinismilla on yhteistä, on tarkastella ihmistä luonnon arvojärjestyksen huipulla. Tähän asti tapamme suhtautua luontoon on, kuin se olisi annettu meille vapaasti hyväksikäytettäväksi. Vasta ympäristöliike on saanut merkittävän muutoksen ihmisen ajattelussa. Aiemmin inhimillisen egoismin pönkittämä teollisuus ja voiton tavoittelu on saanut vapaat kädet keinotella luonnonvaroilla. Symbioosi on kaukana materiakeskeinen kulutusyhteiskunnan lähestymisestä ympäristöönsä. Loppumaton janomme kuihduttaa elinympäristöämme kiihtyvällä tahdilla. Huolestuttavaa on myös, että hyvinvointiyhteiskuntamme on priorisoinut tarpeensa globaalin ihmisyyden edelle. Kaksinaismoralistinen standardijärjestelmämme katselee vihellellen taivaalle samalla, kun sen kuormittuvat ongelmat ulkoistetaan kehitysmaihin. Yksi pulmista on myrkyllinen jäte, joksi käytetty viihde-elektroniikkamme muuttuu. Esimerkiksi Yhdysvallat lähettää yli puolet elektroniikkajätteestänsä meren ylitse Kiinaan, Intiaan ja Nigeriaan. Siellä niistä eritellään kierrätykseen tarpeellinen materiaali ilmat meille tuttua käsitystä työturvallisuudesta. Euroopan unioni ei ole vastuunsa kohtaamisessa yhtään sen puhtaampi pulmunen. Elämä kulutusyhteiskunnan normien mukaisesti tappaa sen luovuuden. Ihmistä kannustetaan tekemään entistä enemmän töitä ruokkiakseen tätä kyseenalaista elämän standarditasoa ja kirjaimellisesti kuluttamaan vapaaaikansakin. Elämä on jatkuvan vertailun alaisena, kilpailua, eikä pikemmin yhteistyötä ja nautinnon jakamista. Epäkaupallinen kulttuuri, kansantaide ja yhteisöllinen elämä eivät kuulu tähän arvojärjestelmään. Yleinen valitusvirsi on kertyvä työn määrä ja toisaalta vapaa-ajan täyttämisestä ilman kuluttamista on tehty entistä vaikeampaa. Kummallinen yhtälö. Meidän täytyy paiskia töitä entistä kiihtyvämmällä tahdilla poistaaksemme sen aiheuttaman puutumisen palauttamalla tienaamamme rahat takaisin samaan sykliin, luonnonvarojen muuttamiseen jätteeksi. Suomen kielessä sana puhdetyö kuvailee juuri puutumista ehkäisevää, hyödyllistä ja mielialaa kohentavaa luovaa puuhastelua vapaa-ajan täyttämiseksi. Se on omiaan erityisesti kulutukseen johtavan tylsistymisen ja ahdistuksen torjumiseksi. Jos tarkastelemme elämää kokonaisuutena, syklinä, osana luonnon kiertokulkua ja ihmistä sen erottamattomana palasena, voimme huomata kuinka eriytyneenä kulttuurimme kulkee todellisesta ympäristöstänsä. Enää ei pidetä tarpeellisena tiedostaa mistä ravintomme tulee, kuinka se saapuu tehtaalta paketissa ruokakauppaan ja siitä pöytäämme. Modernit neliskulmaiset suojamme lämpenevät napin painalluksella ja mahdollistavat talvipakkasillakin alusvaatteisilla keikaroinnin. Liikkuminen sujuu myös vaivattomasti, yhtä lailla lämpimissä, motorisoiduissa laatikoissa ovelta ovelle. Tämä mahdollistaa entistä tehokkaamman työskentelyn. Mutta minkä vuoksi? Jotta voisimme jatkaa samaa rataa, kiihtyvämmällä tahdilla. On selvää, että jos yhteyttä näiden toimien takana piilevään energiamäärään ei tarvitse tiedostaa, uusiutuvan luonnon olemassaolon edellyttävää kunnioitusta ja nöyryyttä voida ikinä saavuttaa. Tästä aasinsilta takaisin ”elämän projektiin”. Millä tavalla teknologia vapauttaa modernin ihmisen toteuttamaan elämäänsä? Tämän johdannon on tarkoitus kuvailla motiiveja, jotka saivat minut ottamaan ensimmäiset askeleeni ”mukavuusalueen ulkopuolelle” etsiessäni omaa polkuani ja vastauksia edellä käsiteltyihin kysymyksiin. Se, kuinka teollisuus palvelee yhteiskuntaamme kaipaa uudelleen määrittelyä. Teollisen muotoilijan osa on tässä ilmeistä lähitulevaisuutta käsittelevässä pohdinnassa vähintäänkin tärkeä. Seuraavan vuosisadan aikana otettavilla askelilla voi hyvin olla ratkaiseva asema kulttuurimme jatkuvuudessa.
Ottaakseni tärkeimmän askeleen, kyseenalaistaakseni arvomaailmani ja tulkitakseni uudelleen oman subjektiivisen tarpeeni, oli minun luovuttava aikaisemmista mukavuuskäsitteistäni. Sen sijaan, että pohtisin mitä tarvitsisin seuraavaksi, oli minun huomattavasti olennaisempaa kysyä itseltäni: Mitä en välttämättä tarvitse? Helpottaakseni rajausta tein päätöksen, että materiaalisen omaisuuteni tulisi olla omin ruumiillisin voimin mukana kuljetettavissa. Tämä helpotti huomattavasti välttämättömän henkilökohtaisen teknologian määrittelyongelmassa.
Mukavuusalueen ulkopuolelle
“I went to the woods because I wished to live deliberately, to front only the essential facts of life, and see if I could not learn what it had to teach, and not, when I came to die, discover that I had not lived.” Walden / Henry David Thoreau
Saadakseni kosketuksen todelliseen ympäristööni on tärkeää, että astuisin ulos perinteisen arkkitehtuurin määrittämästä suojasta, purkaisin neljä kiviseinää ympäriltäni ja laskeutuisin betonijalalta takaisin mullalle. Luonnon aistiminen kaikessa vihamielisyydessään ja lempeydessään on hyvä opas soveliaan nöyryyden ja kadonneen harmonian löytöretkellä. Tämä työ keskittyy vaihtoehtoisen teknologian, tässä tapauksessa asumismuodon tai suojan, suunnitteluprosessiin, ongelmakohtiin sekä mahdollisuuksiin. Korostan tässä vaihtoehtoisuutta, sillä pidän tärkeämpänä suunnitella pikemminkin ohjeita ihmisille: yksinkertaisen elämän työkaluja, jotka sallivat käyttäjän mahdollisuuksien mukaan muovata niitä myös omiin tarpeisiinsa. Tämä altistaa työkalun myös luonnolliselle kehitykselle, joka on lopputuloksen kannalta terveellisin ja kestävin vaihtoehto. Ei ole olemassa valmiita ratkaisuja, vaan kaikki teknologiamme on jatkuvan kehityksen alaisena. Kapitalismille tyypillisen ajatusten panttaamisen aika on ohi. Kestävä tulevaisuus perustuu yhteisöllisille projekteille, avoimille ideoille ja suunnitelmille. 04
Taustatutkimus
06
Kevyesti kamaralla Ympäristöä vähiten kuormittavat asumismuodot ovat joko erittäin tiivis, energiatehokas rakentaminen tai luontoa vähän kuormittava haja-asutus pienissä yhteisöissä. Koska tiivis asuminen kuuluu enemmän modernin arkkitehtuurin tietotaidon haasteisiin, keskityn kevyen, luonnonmukaisen asumismuodon mahdollisuuksiin. Alkuperäis- ja paimentolaiskansojen lähestymistavasta voi oppia paljon. Kun elämä kulkee luonnon myötä, se kasvattaa tietoisuutta ympäristöstä ja opettaa välttämättä kuuliaisuutta ja kunnioitusta korkeampia voimia kohtaan. Karummissa olosuhteissa tasapainon merkitys elämälle on nopeasti havaittavissa. Näin kuuluu myös vanha mongolialainen sananlasku: ”Asunnon paikkaa tulee vaihtaa ennen kuin ruoho kynnyksen edessä kuluu puhki.” Oli sitten kysymys henkien tai teollisuuden palvelemisesta, valveutumisen ei pitäisi alkaa peruuttamattomasta pohjavesien saastumisesta. Neliskulmainen arkkitehtuuri on luultavasti syntynyt 8300 – 7600 eaa. natufin kulttuurin aikakaudella, joka osoittaa varhaisia merkkejä maanviljelyksestä. Neliskulmaisen rakentamisen ja suunnittelun vahvuutena voi pitää sen järjestelemisen: jakamisen ja ryhmittämisen helppoutta.¹ Pyöreä muoto on järjestelmällisessä rakentamisessa huomattavasti vähemmän joustava. Pyöreän arkkitehtuurin juuret juontuvat syvälle ihmiskunnan historiaan. Alkuperäiskansojen pyöreät asumukset ovat luonnollisen kehityksen mestariteoksia. Niiden orgaanisuus kumpuaa luonnosta: elämän syklistä, vuodenajoista, auringon, kuun ja tähtien liikkeestä. Niissä yhdistyy asumismukavuus kevyeen, jopa mukana kuljetettavaan rakenteeseen. Koska pyöreässä asumuksessa on noin 28 prosenttia vähemmän seinäpintaa kuin vastaavan asumispinta-alan neliskulmaisissa rakenteissa, ne ovat huomattavasti energiatehokkaampia. Asunnon lauhduttama tai keräämä lämpö on verrannollinen seinän pinta-alaan. Pyöreä suoja on siis viileämpi kesällä ja säilyttää lämmön paremmin talvella. Pyöreä muoto sietää myös hyvin myrskyisiksi kiihtyviä tuulia matalan vastuksen vuoksi. Koska kevyessä ja luonnonmukaisessa haja-asutuksessa tiivis järjestelmällisyys ei ole rakentamisen kriteeri, soveltuu ympyriäinen arkkitehtuuri siihen mainiosti. Vastakkaisella sivulla oleva kuvasarja esittelee kolme väliaikaisasumismuotoa. Väliaikaisasuminen tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että suojan rakenne sallii yksinkertaisen purkamisen, siirtämisen ja uudelleenpystyttämisen. Tämä ominaisuus on ideaalinen etenkin kausittain liikkuvien paimentolaiskansojen tarpeisiin, mutta mahdollistaa myös perinteiseen kivijalkaan verrattuna kevyen, luonnon paremmin huomioon ottavan rakenteen. Seuraavaksi on olennaista käsitellä niiden ominaispiirteitä.
¹http://www.tslr.net/search/label/Circular%20Cities
kuva: http://www.flickr.com/photos/72434123@N00/112293932/
Perinteinen tiipii on rakenteista yksinkertaisin. Ristiin tuetun rimarungon lisäksi sen vähimmäisvaatimuksiin kuuluu vain yksiosainen kookas kanvaspäällys. Pinta-alan kasvaessa rimojen pituus- ja kantavuusvaatimus muodostuu kuitenkin ongelmaksi ja tilavuuden hyötysuhde asumiskäyttöön ei ole ideaalinen. Materiaalimäärä ei tässä tapauksessa tapaa tehokkuuden määritelmää. Jyrkkä kartiorakenne mahdollistaa kuitenkin hyvän vertikaalisen vedon avotulen savun poistamiseksi katossa olevasta aukosta.
Kupolimaisen rakenteen voi valmistaa puolikaaren muotoon jännitetyistä rimoista, jotka punotaan ristiin tai määrittämällä pinnan geometria geodesisesti jakamalla, joka vaatii toisaalta tarkkuutta vaativan monimutkaisen valmistusprosessin. Pinnan peittäminen vaatii mutkikkaamman ja varsinkin sateisella alueella täysin vedenpitävän katteen. Eristysmateriaalin sovittaminen puolipallon muotoiseen tilaan tekee rakentamisesta haastavamman. Loivemmin kaartuvissa seinissä vapautuu lattiapinta-alasta enemmän tilaa hyötykäyttöön kuin tiipiissä. Energiatehokkuudeltaan kupolin tilavuuden suhde pinta-alaan on optimaalisin.
Jurtassa on mainituista muodoista suurin asumismukavuus. Suorat seinät vapauttavat tehokkaasti lattiapinnan ja sallivat suuremman joustavuuden sisäjärjestelyissä ja -toimissa. Ainoastaan katto edellyttää vedenpitävyyttä ja sen pinta-alaa voi käyttää hyväksi myös sadeveden keräämisessä. Suorat seinät sallivat hengittävämmän materiaalin käyttämisen pinnassa ja eristämisessä. Edellä mainittuihin vaihtoehtoihin verrattuna jurtan eristäminen on yksinkertaisempaa. Purettuna sen kuljetettavuus säilyy myös luonnonmukaisia materiaaleja käytettäessä, eikä se vaadi pitkien, yhtenäisten rimojen käyttämistä, kuten tiipii ja taivutetut kupolirakenteet. Rakenteellisesti perinteinen jurtta ei ole kuitenkaan kovin yksinkertainen ja vaatii monta valmistusvaihetta. Kiinteällä lattialla varustettuna ja eristettynä jurtta ei eroa asumismukavuudeltaan huomattavasti modernista asunnosta.
08
Jurtta
Aikaisempien konkreettisten tilakokemusten perusteella edellä mainituissa suojissa päädyin jurttaan sen esteettisen ja fyysisen miellyttävyyden puolesta. Koettuani perinteisen jurtan pystyttämisen nopeuden ja vaivattomuuden, sekä purettuna sen kuljettamisen helppouden, oli kiinnostukseni lähes käännyttämättömissä. Valmistusprosessin ja rakenteellisen yksinkertaistamisen potentiaali olivat puolellani, kun valitsin jurtan strukturaalisen periaatteen kokeilukentäksi. Mongoliassa jurtta on edelleen perinteinen paimentolaisten asumus. Pääkaupunki Ulan Batorkin käsittää alueita, joissa ihmiset asuvat ympärivuotisesti pääasiassa jurtissa. Mongolit itse käyttävät asumuksestaan sanaa ger, joka tarkoittaa asuntoa. Konstruktio on tuskin muuttunut Tsingis Khaanin ajoista 800 vuotta sitten Jurtan spirituaalisessa symbolismissa esiintyy universumi mikrokosmoksessa: lattiassa maa, katossa avautuu taivas ja kruununa on aurinko. Oven läpi sielu laskeutuu materiaaliseen maailmaan.
kuva: http://www.flickr.com/people/jbdodane/ (15/05/2009)
10
Jurtan rakenteellinen periaate Jurtan sisäänrakennetut jännitteet tekevät siitä itsensä kannattavan; ilman keskisalkoa. Se sietää myrskyisiksi yltyviä tuulia ja oikein rakennettuna katto kantaa helposti aikuisen miehen painon. Seinän puinen säleikkörakenne koostuu yleensä neljästä elementistä, jotka avautuvat haitarimaisesti ja pakkautuvat puolestaan pieniin nippuihin.
Säleikköseinän rimat taivutetaan höyryllä erityiseen muotoon, jotta jännitteen alla sylinterin seinämä on suorassa, eikä kaarru sisäänpäin. Tämän jälkeen rimat porataan ja yhdistetään nahkaisilla nauhoilla tai modernilla tavalla pulteilla, jolloin niistä muodostuu kokoon taittuva säleikköelementti. Monimutkainen valmistusprosessi vaatii aikaa ja tarkkuutta. Elementit yhdistetään avattuina pitkäksi seinämäksi, joka taivutetaan sylinterin muotoon ja kiinnitetään jämäkkään, puusta valmistettuun oven raamiin. Seinän tukevuutta lisäävät kiristysköydet, joiden jännite tukee kattorimojen seinää vasten asettamaa painoa. Koko komeus tukee painavaa puista kruunua, jolla on huomattava symbolinen arvo. Kirgisiassa, kun muut osat jurtasta vaihdetaan, vanha kruunu siirtyy uuden asunnon katolle, isältä pojalle. Sen symboli esiintyy jopa maan lipussa.
Kuvat: Paul King, The Complete Yurt Handbook
Moderni jurtta
Varsinkin Yhdysvalloissa ja Englannissa on tulkittu perinteistä jurttaa modernin teollisuuden keinoin. Säleikköseinän esteettisyys on kuitenkin luultavasti estänyt perinteistä jännitetystä seinämästä pitkälle poikkeamisen. Sitä on kevennetty ja samalla stabiliteettia on kompensoitu tuomalla mukaan esimerkiksi jännitettävä teräskaapeli seinärakenteen tukemiseksi. Suurempaan kokoon rakennettaessa seiniä on tuettu erillisillä palkeilla. Kattorakennetta –ja kruunua on myös modernisoitu. Katon rimoissa on käytetty I-profiilia, joka on kantavuudeltaan perinteistä pyöreää profiilia huomattavasti parempi, varsinkin lumikuormituksen alla. Katteet on yleensä tehty täysin vedenpitävästä materiaalista, kuten PVC muovitetusta kanvaksesta. Uudet materiaalit sallivat myös entistä tehokkaamman eristyksen. Kaliiberilla ei ole oikeastaan rajaa, mutta erittäin kevyenä huovan korvikkeena, joskaan ei läheskään niin esteettisenä, voi pitää foliopinnoitettua kuplamuovia. Modernin teknologian myötä jurtta on avannut uusia arkkitehtonisia mahdollisuuksia. Varsinkin Yhdysvalloissa valmistetut kaupalliset mallit ovat erittäin näyttäviä, joskin jo lähes kiinteitä rakenteita massiivisuudessaan ja ominaisuuksissaan.
Kuvan jurtta: Pacific Yurts / www.yurts.com
12
Prosessi
14
Ensimmäiset rakennekokeilut Rakenteen yksinkertaistaminen tavoitteenani aloin aluksi tutkimaan uusia mahdollisuuksia rakentaa perinteistä, jännitettyä säleikköseinää. Yksi tärkeimmistä rajauksista rakenteelle oli, että sen on ihmisvoimin mukana kuljetettava. Se kulkisi erityisen tehokkaasti polkupyörän peräkärryssä. Voisiko seinän valmistaa elementeistä, jotka sisältäisivät rakenteellisen ja eristävän ominaisuuden samanaikaisesti? Jos elementit pidetään kevyenä, voi samalla jännitetyn rakenteen periaatteella kompensoida kantavuutta. On myös olennaista, että elementtien valmistaminen olisi mahdollisimman helppoa. Aloitin prosessin tutkimalla pahvin rakenteellisia ominaisuuksia. Luonteeltaan aaltopahvi on ideaalista, kierrätyskartonkia ja samalla uudelleen sykliin tuotua jätemateriaalia. Kokeilin erilaisia tapoja yhdistää eri tyyppisiä kartonkisia elementtejä -- putkista levyihin niin, että sylinterimäiseen seinään saisi rakennettua sisäisen jännitteen.
Esimerkin putkirakenne tarjoaa erinomaisen vertikaalisen tuen, mutta sylinterin seinämä on vaikea saada stabiiliksi jännityksen alla.
Kokeiluissa lomittain liitetyt pahvilevyt toimivat erinomaisesti jännitteen alla. Niiden tukevaksi ja väliaikaiseksi kiinnitysmenetelmäksi nyörittäminen toimi parhaiten. Sen valmistamiseen tarvitaan ainoastaan primitiivisiä välineitä: veitsi ja köyttä. Taivutettaessa yhteen nyöritetyt levyt painuivat reunoistaan yhteen jännittyen tasaisesti ja samalla tiivistäen liitoskohtien saumat.
Seinän yläpinta oli kokonaisuudessaan kannattava, mutta pistemäinen rasitus oli pahvin heikkous. Kattorimojen kiinnittymisen ongelmallisuutta lievittääkseni päätin jakaa rasituksen seinän reunaa vasten kahteen pisteeseen jokaista tukevaa rimaa kohti. Kattorimojen tehtävän tekivät tässä tapauksessa kolmioon taivutetut pahviprofiilit, jotka lisäsivät materiaalin kantavuutta. 16
Pahvisauna Prototyypin valmistamista varten käytin seinäelementeissä neljäkerroksisia aaltopahvilevyjä, joissa aaltorakenne meni kahdessa ensimmäisessä kerroksessa poikkisuorasti ja viimeisissä pystysuorasti. Risteävä aaltorakenne paransi elementin kantavuutta huomattavasti ja monikerroksinen aaltorakenne varastoi paljon eristävää ilmaa. Ensimmäisen prototyypin tehtävä oli palvella mukana kuljetettavana saunana, joten kokeilin pahvipinnalle erilaisia vesieristyskäsittelyjä. Kosteudensieto-ominaisuutta paransin luonnonmukaisin keinon pellavaöljyllä. Sisäpinnan maalasin munatemperaan (vanha pellavaöljy- ja keltuaispohjainen maali) sekoitetulla punaisella pigmentillä todettuani sen sietävän riittävästi kosteutta. Tarkoituksena oli, että pahvisaunasta ei syntyisi jälkeenpäin jätettä, vaan sen voisi polttaa tai antaa maatua luonnollisesti. Saunan tarkoituksena oli luoda ensimmäinen tuntuma suojan rakenteeseen lähempänä todellista kokoa, tutkia sen joustavuuden kriteereitä ja tutustua pahvin ominaisuuksiin rakennusmateriaalina. Tärkeintä oli, että se ohjaisi eteenpäin varsinkin seinärakenteen kehityksessä. Halusin saada selville, kuinka edellä tutkittu levyelementti soveltuisi kantavan ja eristävän seinäpinnan rakentamiseen. Käyttämällä tilaa saunana, paljastuvat samalla sen lämpötehokkuuteen vaikuttavat ominaisuudet korostettuina.
Pahvisaunan rakenne on esitelty seuraavissa kollaaseissa. Seinäelementit on nyöritetty yhteen, jonka jälkeen pinta on rakennettu perinteisen jurtan tapaan taivuttamalla sylinterin muotoon ja kiinnittämällä puiseen oven raamiin. Tukeva jännite on luotu kahdella kiristettävällä juuttinarulla. Kattorimat lukittuvat seinään tehtyihin loviin ja tukeutuvat toisiinsa keskeltä. Kate on tehty pressusta ja on täysin vedenpitävä. Pahvisauna rakennettiin kahteen otteeseen eri paikoissa ja se selvisi kolme täyttä päivää rankkasateessa. Kosteus pääsi kuitenkin imeytymään pahvin sisään sen alapinnasta ja viimeisenä yönä katolle kerääntynyt sade oli tehnyt rakenteille hallaa ja suoja pysyi hädin tuskin pystyssä. Viimeisessä saunaillassa alaston joukkio tuhosi pahvisaunan jäänteet rituaalisesti. Tämä oli merkki, että oli otettava seuraava askel kehitystyössä. Seuraavassa kappaleessa käsitellään tarkemmin pahvisaunan rakenteellisia mittoja ja siitä seuraavaa kehitystä.
18
20
Seinän rakenne
Käytin pahvisaunassa 1500mm x 700mm elementtejä rakentaakseni tilan, joka oli 3,5m halkaisijaltaan ja 2,5m korkea. Tässä tapauksessa elementtejä oli 15kpl oven raamin lisäksi. Kuljettaessa nämä mittasuhteet tuntuivat liian kookkailta ja kömpelöiltä. Korkeutta oli myös liikaa lämpötehokkuuden kannalta ja samalla 20 asteen kulma katossa ei ollut riittävä juoksuttamaan vettä tehokkaasti katolta. Varsinkin talven ja lumisten olosuhteiden varalta se kaipasi jyrkentämistä. Tarvitsin myös lisää sisätilaa asumiskäytössä, mikä tarkoitti, että halkaisijan tulisi olla noin neljä metriä. Lattiapintaa olisi tässä tapauksessa 13 neliömetriä. Käytettäessä 15 elementtiä oven lisäksi, yhden elementin leveydeksi tulisi 900mm, johon on laskettu mukaan 50mm liitoksiin häviävää leveyttä molemmin puolin. Nostettaessa katon jyrkkyyttä on mahdollista laskea seinän korkeutta ja silti säilyttää sisätilan toimivuus. Laskiessa seinän korkeutta, sen elementtien koko lähenee samalla toivottuja mittoja. Käyttäessä levykokoa 900mm x 1200mm 2200mm korkean tilan rakentamiseen 15 elementillä, katon kulmaksi tulee noin 30 astetta. Nämä mitat pitävät paikkansa käytettäessä kattokruunua, jonka halkaisija on 800mm. Pahvinen saunajurtta oli osoittanut levyrakenteen soveltuvuuden tukevaksi seinäelementiksi. Materiaalin tuli olla kuitenkin tarpeeksi sitkeää ja sietää paremmin kosteutta. Ensimmäinen malli oli auttanut hahmottelemaan myös muita kriteereitä tarkemmin. Seuraava rakenne tulisi asumiskäyttöön. Luonnollisella hengittävyydellä on suuri merkitys tässä tapauksessa. Puu on erinomainen materiaali, sillä se tasaa sisätilan kosteutta sitomalla ja vapauttamalla sitä. Teollisuutemme tarjoaa näihin edellytyksiin hyvin soveltuvan ja erittäin joustavan materiaalin, vanerin. Sen työstäminen on helppoa ja se on suhteellisen halpa ja vaivattomasti saatavilla oleva materiaali. Mäntyvaneri on ominaisuuksiltaan ulkokäyttöön koivua paremmin sopiva. Sekin vaatii kuitenkin jonkin asteisen suojan kosteudelta ja auringon heikentävältä UV-säteilyltä. Varsinkin levyn päät imevät herkästi kosteutta ja viilujen välinen liimaus on vaarassa pilaantua, jolloin levy alkaa kupruilemaan. Rakenteen köykäisyyden kriteeri mielessä päädyin valitsemaan 4 millimetriä paksun vanerilevyn, sillä sen taipumisominaisuus, sekä painon ja rakenteellisen vahvuuden suhde vaikutti ideaaliselta kokeilujen perusteella. Tähän tarkoitukseen käytin yhden liitoksen levypareja, joiden taipuvuus rasituksen alla, märkänä ja kuivana, toimi mittapuuna. 15kpl 4mm vanerilevyjä pakkautuu 60mm nippuun, mikä mahdollistaan hyvän kuljetettavuuden lisäksi nyöriliitosta edellyttävien reunojen porausten suorittamisen koko nipulle yhdellä kertaa, jopa käsiporalla.
22
Sain levymateriaalin liikkeestä valmiiksi 900 x 1200mm mittoihin sirkkelöitynä. Reikien poraaminen sujui pöytään kiinnitettynä yhdessä nipussa. Molemmin puolin, 50mm päähän reunasta tuli 100mm välein 8mm poraukset nyöreille. Käsiporalla tehtynä tarkkuus oli riittävä. Seuraavaksi ulkopintaan tuli luonnonmukainen Carbibol-puunsuoja, jonka jälkeen käsittelin levyn vielä molemmin puolin pellavaöljyvernissalla. Imeytin öljyä varsinkin porauskohdista ja levyjen päistä estääkseni kosteuden pääsyn vanerin sisään. Hengittävä pinnoitus on tärkeä, jotta puun keräämä kosteus pääsee myös vapaasti poistumaan ja pinnat kuivuvat nopeasti. Muovipohjaisella suojalla, kuten lakalla maalaaminen estää kosteuden poistumisen luonnollisesti ja materiaali altistuu myös homevaurioille. Sen lisäksi, että lakka pilaa puun ominaisuuden, se ei ole myöskään ekologinen suoja. Luonnonmukaisesti käsitellyistä puuosista voi niiden rikkoutuessa hankkiutua eroon kuormittamatta ympäristöä. Valmistin ovenraamin 15 x 50mm mäntyrimasta yksinkertaisilla ruuveilla vahvistetuilla kulmahakapuuliitoksilla. Raamin reunarimat on porattu levyelementtejä vastaavalla kuviolla. Kiinnittäessä levyelementin reuna ylittää raamin reunan, jolloin kehikon sisäpuolelle muodostuu pienet kielekkeet. Tämä mahdollistaa, että ovi istuu paremmin ja poistaa vetoa sisätilasta. (Ks. Kokoonpanokuva) Oven raami on suojattu pellavaöljyvernissalla. 24
Kattokonstruktio
Kokoonpantu seinärakenne auttoi hahmottamaan edellytyksiä kattorimojen kiinnityksille. 4mm paksu vaneri on pahvin lailla herkkä pistemäiselle rasitukselle. Näin on tarpeellista, että kattorimoja tukeutuu vähintään kaksi jokaista levyelementtiä kohden. Perinteisessä jurtassa kattorimat ovat pisin yhtenäinen rakenne. Tässä tapauksessa katon kulman ollessa 30 astetta, kattorimojen pituudeksi tulisi melkein kaksi metriä. Näin pitkien rimojen kuljettaminen on huomattavan hankalaa, varsinkin jos niitä on 32 kappaletta. Tästä syystä päätin tehdä kattorimojen rakenteesta kaksiosaisen. Kaksiosaisuus lisää myös rimojen käytön joustavuutta. Jos riman pituutta voi säätää, voi seinäelementtien määrää varioida. Myös katon kulmaa voi tietyissä rajoissa muuttaa ja rimoihin voi pingottaa erityisesti lisää jännitettä, joka lisää niiden tukevuutta. Materiaalin ja painon säästämiseksi päädyin jakamaan rimat kahteen osaan katon puoleenväliin asti. Isommalla säteellä katto tarvitsee enemmän tukea ja lähempänä kruunua 16 rimaa riittää hyvin. Ensimmäinen osio on staattinen, kahdesta 40 x 10 x 1000 mäntyrimasta tehty elementti, joka on tuettu päästä 60 x 40 x 200 mäntypalkkiin. Palkki on leikattu sivuista 85 asteen kulmaan, joka tukee rimojen oikeaa asentoa seinän kehällä. Keskellä on poraus, jonka läpi tulee kattoriman dynaaminen osa: säädettävä 1000mm pitkä mäntyinen 22mm pyörötanko. Luonnollisen kitkan lisäksi tangon voi lukita kiilakiinnityksellä, joka sallii helpon irrotuksen ja uudelleen säädön.
26
Kattokruunun massiivisuus tekee viimeisen silauksen jurtan vakauden luovassa jännitetyssä konstruktiossa. Tukevuuden saavuttamiseksi kruunun konstruktio on kuin perinteisessä puuvanteessa. Kattorimojen kiinnitys on porattu 8-osaiseen massiivimäntyiseen ulkokehään säteen suuntaisesti, 30 asteen kulmaan horisontaalisesta tasosta. Jokaisessa osassa on kaksi 22mm porausta, kokonaisuudessaan 16 kattorimaa varten. Elementit on porattu sisäkehältä säteen suuntaisesti kruunua tukeville 25mm puolille, jotka kiinnittyvät vastaavin porauksin kruunun massiivitammiseen napaan. Kamiinan putken ulosvientiä reunustavat puolat ovat kuumuuden siedon vuoksi teräksestä. Kokoonpanossa ulkokehä on tuettu puolakonstruktiota vasten ja kiinnitetty listoilla tapitetuilla liimaliitoksilla. Jo kokeiluvaiheen alussa porasin kattorimojen seinänpuoleisiin päihin läpiviennit 3mm teräskaapelille. Kaapeli tasoittaa seinään tukeutuvan rasituksen ja tekee kattorakenteesta käytännössä itsekantavan. Rakenteellisen vahvuuden lisäksi se helpotti huomattavasti ensimmäisissä kokeiluissa. Vastaavaa konstruktiota käytetään lähes kaikissa moderneissa jurtissa perinteisten jännitysköysien sijaan tai lisänä. Ilokseni jo ensimmäinen kattorakenne tarjosi erinomaisen rakenteellisen vahvuuden. Kattokruunusta alaspäin vedettynä se tuki jo vähintään 70 kiloa ylittämättä myöskään köykäisen seinärakenteen tukevuutta. Öljyttyäni viimeisetkin osat kattorakenteesta, jurtta odotti enää kanvaskatteen ompelua.
28
Kanvaspeite
400-500g/m2 puuvillakanvas on yleisesti käytetty, periaatteessa riittävä katemateriaali. Kastuessaan puuvilla turpoaa ja muodostaa vesitiiviin pinnan. Kosteus johtuu kuitenkin kankaan läpi pitkäkestoisissa sateissa niiltä kohdin, missä se lepää esimerkiksi rimojen päällä. Jos sisätilaa ei lämmitetä tarpeeksi usein, katto alkaa vuotamaan sisätiloihin. Koska oletin, että suoja saattaa olla pidempiä aikoja tyhjillään, valitsin katon materiaaliksi 310g / m2 50 % puuvilla / 50% polyesterikanvaksen, jossa on erillinen hometta estävä ja vettä hylkivä käsittely. Siinä yhdistyy puuvillakankaan hengittävyys keinokuidun veden ja lian hylkivyyteen. Kuitusekoitus mahdollistaa myös kevyemmän materiaalin käytön. Ennen lopullisen katteen valmistamista tein mallikappaleen vanhoista puuvillaverhoista hahmottaakseni ompeluprosessin, vaikka se riippuu pitkälti materiaalin rullaleveydestä. Peitettävää pintaa oli noin 15 neliömetriä, joten tarvitsin 155cm leveää kangasta vähintään 16 metriä valmistaakseni katteen lisäksi myös kruunun peittävän, irrotettavan myrskypeitteen. Koska kangas tuli metritavarana, oli tärkeää leikata ja sommitella materiaali peittämään katto symmetrisin saumoin mahdollisimman vähäisellä hävikillä. Näin suuressa pinnassa se onnistui parhaiten sovittelemalla ja leikkaamalla kankaat suoraan jurtan katolla ja ompelemalla ne yhteen pala kerrallaan.
30
Katon kulman ollessa säädettävä, tuli katteen tarjota myös hieman joustoa mitoituksessa. Jätin ulkoreunoihin hieman varaa katon korottamiselle. Reunan kiinnitys seinään toimii samalla seinärakennetta tulevalla juuttivyöllä. Vyö jännitetään kankaan reunan päälle ja se pitää samalla kattokankaan paikallaan. Sitä on myös helppo tarpeen vaatiessa säätää. Perinteisesti jurtassa kattokruunua ei ole katettu samalla kankaalla, vaan sään suosiessa se pidetään hyvän ilmankierron sallimiseksi avoinna. Säiden kylmetessä ja sataessa kruunu peitetään erillisellä myrskypeitteellä. Moderneissa jurtissa lisätyn tiiveyden suomiseksi kamiinan putken ulosvienti on suojattu kankaaseen kiinnitetyllä alumiinilevyllä. Aukkopeitteen virkaa voi toimittaa myös tavallinen, nelikulmainen kankaan pala, joka kiristetään ulkoapäin köysillä kattoa vasten. Tuulisella säällä kattokankasta tukee kuitenkin parhaiten malli, joka on leikattu myötäilemään katon muotoa ja on tähtimäisen muodon sakaroiden päistä vedetyillä köysillä kiristetty seinärakenteeseen.
Tarkoituksena on, että rakenne sallii mahdollisimman suuren soveltamisen varan, jotta lopulliset ratkaisut jäisivät käyttäjän käsiin. Perusrakenteen tulee olla mahdollisimman yksinkertainen toteuttaa ja lisäominaisuudet voi valmistaa teknisten taitojen edellytyksin. Esimerkiksi seinämateriaalin voi korvata millä tahansa levymateriaalilla, joka vastaa rakenteellisilta ominaisuuksiltaan vaneria. Hengittävyys ei ole myöskään vaadittua, jos ilmastointia tuetaan muilla keinoilla. Tässä tapauksessa puu tuo erityisesti oman esteettisen ja luonnollisen ominaisuutensa, mutta jätemateriaalien käyttö, muovit ja komposiitit eivät ole myöskään poissuljettuja. Säädettävät kattorimat voi myös korvata yksiosaisella, mielellään I-profiilisella rimalla. Äärimmäisesti yksinkertaistettuna levyrakenteinen jurtta tarjoaa erittäin halvan, nopean ja stabiilin tavan rakentaa suoja, joka omaa potentiaalia päivittäisen asumismukavuuden kehittämiselle.
Valmistin myrskypeitteen samasta puuvillapolyesteristä. Kate on ommeltu myötäilemään katon kulmaa paremman tiiveyden ja tuen sallimiseksi. Kamiinan putken ulosvienti on leikattu ohuesta alumiinilevystä, joka on kiinnitetty kankaan molemmille puolille ja kiristetty yhteen pienillä pulteilla. Huolimatta siitä, että edellisessä prosessikuvauksessa on päädytty jo tiettyihin materiaaleihin, konstruktio sallii varsin laajan liikkumavaran erilaisten materiaalien käytössä. Edellä mainitut materiaalit on valittu, jotta ne sopisivat alun rajauksiin. Mukana kuljetettavuus ja kompaktiuden kriteeri tuovat mukanaan muissa tilanteissa tarpeetonta teknisyyttä.
Jurtan katon myrskypeite
32
Elämää ympyrässä
34
Joulukuun alussa sanouduin irti vuokraasunnostani ja ylimääräisestä irtaimistostani. Löysin paikan pystyttää suojani keskeltä kaupunkia, vanhan teollisuusalueen sisäpihalta. Luonto oli ottanut vanhasta fabriikista vallan ja umpeen pusikoitunut alue tarjosi nykyisellään tilan kirjavalle taiteilijayhteisölle. Pakkasin jurtan ystävieni autotalliin odottamaan, että palaisin joulunvietosta takaisin Kölniin. Odotettavissa oli, että päivä saapuisi. Huomasin olevani kirjaimellisesti pihalla, irtaimistoni ja asuntoni polkupyörän peräkärryyn lastattuna. Satoi kaatamalla ja vaikka päivä vaikutti olevan mitä kurjin peruskiven muuraamiselle, sen suuren, tietyn vapauden tunteen suoma riemu ei tuntenut rajaa. Vatsaa kutkutteli, kun lähdin ajamaan kohti uutta kotipaikkaani.
Tulevaan talveen varautuen valmistelin perustan puupalkeille nostetuille levyille. Maasta korotettu lattia pitää hohkaavan kylmän ja kosteuden paremmin kurissa. Kesällä alustaksi riittävät risukerroksen päälle lasketut matot. Vähemmän tiiviille pohjalle, kuten hiekalle tai soralle rakennettaessa jo pelkkä mattokerros riittää. Myöhemmin tuli todettua, että myös puulevyjä käytettäessä on tarpeellista nostaa sisätilan lattia omaan kerrokseen. Myrskyisellä säällä vettä saattoi muuten päästä sisään reunojen alta.
36
Kattorimat nakuteltiin lukkoon yhtä pitkiksi katon nostoa varten. Lopullisen kulman ja jännityksen säätö on mahdollista, kun rimat ovat paikallaan. Riman pää työnnetään ensin kattokruunuun porattuun reikään ja sen jälkeen toisen pään lovet painetaan seinään lukkoon. Se sujuu parhaiten kun yksi kannattelee kruunua ja toinen asettelee rimat yksitellen, vastakkaisparit kerrallaan paikalleen. Riman pää pääsee kuitenkin helposti lipsahtamaan kruunusta jos seinä liikahtaa kokoonpanon aikana ja alaspäin kaatuessaan se saattaa lohkaista mukanaan palan vanerin yläreunasta. Kehitysmahdollisuutena on joko vahvistaa vanerin yläosaa kiinnityskohdista tai tehdä kattorimojen kiinnityksestä kruunuun lukittuva.
Seinäpinnan rakentaminen kovassa tuulessa osoittautui huomattavasti haasteellisemmaksi kuin se oli ollut sisällä pystyttäessä. Vaneripinta oli kuin purje, joka tempoili sinne sun tänne tuulessa, vaikka kaksi ihmistä piteli elementeistä kiinni. Ongelma ratkaistiin aloittamalla levyjen yhdistäminen ovenkarmista, joka kiinnitettiin paikalleen. Levyt liitettiin toisiinsa ja taivutettiin yksi kerrallaan. Taivutettaessa jännityksen tukipisteenä toimi ovenkarmi. Näin pystyttäminen sujui sutjakasti kahden miehen voimin.
38
Aamupällä ei voinut olla ajattelematta, mitä tästä seuraisi. Joulukuinen myräkkä esitteli voimiaan enemmän, kuin olisi heti alkuaskelilla toivonut. Katon kokoonpanon jälkeen lopullinen kiristäminen teki rakenteesta tavoitellun stabiilin ja kattokankaan asettelu myrskysuojan kera ei ollut yksinkään enää mutkikas prosessi. Suoja oli vihdoin pystyssä. Katto pään päällä ei kuitenkaan tarkoittanut vielä erityisen korkeaa mukavuustasoa. Sisällä ei ollut vielä lämmitystä ja eristämisen virkaa tekivät sateessa vettyneet huovat lattialla. Onneksi tyttöystäväni oli lämmittämässä, kun ensimmäisenä yönä käperryimme kynttilänvalossa makuupusseihin.
Lämpötila tippui ensimmäisinä päivinä runsaasti miinuksen puolelle. Samalla, kuin taikaiskusta jo kuukauden matkalla viivytellyt kamiina ilmestyi vihdoinkin jurttaan. Uusi keskuslämmitysjärjestelmä käänsi suun nopeasti hymyyn. Asunto lämpeni samalla kun aamupuuro pikkuhiljaa kiehui kamiinan päällä. Täysi pesällinen sai kahden vartin päästä kyljet hohkaamaan ja katonrajassa lämpötila lähestyi jo saunalukemia. Makuupussista pisti ulos ainoastaan nenänvarsi, kunnes tilan täyttävä puuron tuoksu sai houkuteltua unikeonkin esille.
40
Pian Kölniinkin saapui oikea talvi. Päivät täyttyivät rutiineilla - aamulla juomaveden sulattamisella, päivällä kerättiin ja pilkottiin polttopuita. Illalla jäi aikaa kuitenkin ruoalle, musiikille ja ystäville. Polttopuuta kului talven aikana sen verran, että kamiinan putkea joutui hoonaamaan puhtaaksi karstasta kahden viikon välein. Aamuisin oli pimeää ja kylmää, mutta päivä lähti nopeasti käyntiin, kun pukeutui ripeästi pakkasessa ja käynnisti päivän toimet sytyttämällä tulen kamiinaan. Jäätynyt kondensaatiokosteus suli nopeasti katosta ja tila lämpeni hetkessä. Pakkanen kävi kovimmillaan kahdenkymmenen asteen korvilla, mutta vain hetkellisesti. Kovia pakkaspäiviä oli ainoastaan pari viikkoa. Muuten pakkaslukemat pysyttelivät keskimäärin viidessä asteessa. Kosteusongelmat korjaantuivat, kun sisätilan matot nostettiin erikseen irti alustasta omalle tasolleen. Kovilla sateilla vesi ei päässyt enää kastelemaan mattoja seinän reunojen alta.
42
44
Sisätilat ja asumismukavuus alkoivat hahmottua kaupungin jätehuollon kautta tehdyistä löydöistä ja satunnaisista lahjoituksista. Matot lattialla tekivät asunnosta kylmänäkin jokseenkin siedettävän. Kamiinan lämmittäessä sisätila kilpaili mukavuudessaan monen aikaisemman asuntoni kanssa. Yksi ratkaisevimpia muutoksia toiminnan helpoittamiseksi oli keittiön järjestys. Ruoan säilytys, keittiön työkalujen paikat saivat ilmeisen “naisen kosketuksen”, jota ilman järjestelmästä olisi luultavasti tullut lähinnä hallittua kaaosta muistuttava, esittelyyn kelpaamaton poikamiesviritys.
46
48
Rakensin polkupyörän palvelemaan päivittäisissä kuljettamistarpeissa. Suuret kuorman, esimerkiksi polttopuiden kuljettaminen ja veden hakeminen vaativat erityistä kuormapyörää. Isommissa erissä mukana kulki pieni perävaunu. Etulavan keston ja ajettavuuden puitteissa raskaimmat kuormat saattoi mitata noin sadalla vesilitralla. Jopa kahdensadan kilon kuormat oli mahdollista kuljettaa yhden miehen voimin useampien kilometrien matkoja. Mielestäni motorisoidun yhteiskuntamme aikakaudella polkupyörä ja ihmisenergian potentiaali on yksi aliarvostetuimmista ja väärin ymmärretyistä työkaluistamme.
50
Lopulta saapui kevät, parantaen lämmöllään talven arvet ja poistaen niskasta pitkään kannetun kuorman. Lähdön päivät olivat lähellä, mutta se, että pääsi hetkeksi kylpemään suven lempeydessä antoi kaikelle koetulle tarkoituksen. Joka aamu seurattiin lähituntumalta luonnon omaa elämän presentaatiota. Hiirenkorvat puhkesivat lehdiksi, jota seuraava väriloisto valloitti kasvavan ympäristön. Tuntui, kuin sama voima pulppuaisi omien raajojen lävitse kevään herätellessä jälleen talven uinunutta luovuutta. Luonto häkelsi kauneudellaan. Suorastaan ihmetytti, miksi ihminen oli joskus saanut päähänsä edes yrittää luoda jotain merkittävämpää. Talven opettama nöyryys ja kärsivällisyys oli lahjoittanut silmät, jotka löysivät ennennäkemätöntä kauneutta pienissä asioissa. Voi, kuinka ymmärtämätön kiittämättömyys elämän perusolemuksen ihmeellisyydestä oli sokaissut.
52
54
56
Kevät toi tullessaan myös lähtöpäivän. Oli palattava Suomeen työstämään tätä dokumenttia. Projekti ei tietenkään päättynyt, vaan edellä kuvatut askeleet ovat vasta ensimmäisiä. Puolen vuoden aikana jurtassa asumista oli kokeillut useampi ystävä. Osa elämysluontoisen eksotiikan, ja pari pidempiaikaisen asumisen rutiinit sekä talven kuorman. Heiltä saamani palaute oli kaikista tärkeintä tulevaisuuden kehitystyön kannalta. Ovi oli jatkuvasti avoinna. Sen kautta tapasin monta uutta kasvoa ja kuulin tuoreita ajatuksia. Samasta ovesta astui sisään myös uusi asukas, joka otti asunnon hallintaan poistuttuani. Kävimme läpi päivittäiset rutiinit ja rakenteen vaatiat huoltotyöt, jonka jälkeen annoin hänelle vapaat kädet muokata sisätilan järjestelyt juuri itselleen sopivalla tavalla. Vieraillessani Kölnissä seuraavan kerran, odotan hänen arvokkaita näkemyksiään yksinkertaisesta arjesta. Oman asuntoni viereen oli suunnitteilla neuvojeni mukaan toinen jurtta, jonka rakennustyöt alkoivat myös poistuttuani. On mielenkiintoista nähdä, mitkä ratkaisut ovat eläneet ja kehittyneet uusissa käsissä. Projekti on antanut minulle aitiopaikan tarkastella luonnollisen kehityksen hedelmällisyyttä suunnitteluprosessissa. On väärin olettaa, että kykenemme koskaan kehittämään mitään inhimilliselle yhteiskunnalle produktiivista pantatuin ajatuksin. Suljetut ovet jättävät ulkopuolelleen todellisen maailman. Liika itsekkyys on se, joka ajaa meidät itsetuhoon, ei leivän loppuminen.
58
Epilogi
Teollisuus ohjaa kulttuuriamme. Kapitaalin pyörittäessä yhteiskuntaamme valta on siirtynyt valtiolta suuryrityksille. Korporaatiot ovat synnyttäneet kulutusyhteiskunnan. Ahne ihmisluonto ehdollistuu helposti, tarpeet ovat jatkumo. Nyky-yhteiskuntamme passivoituminen ruokkii himoa, jonka lähteelle markkinointi on löytänyt näppärästi tiensä. Kuluttajalle kaupataan jatkuvasti uusia ratkaisuja, entistään mukavuutta edistävämpiä tuotteita, joiden päätavoitteena on herättää juuri tarpeita, sellaisia, joita he eivät osanneet aiemmin kuvitellakaan. Kehään astuu tuttu kolmikko: teollisuus-muotoilija-markkinointi. Liiketoiminta kaipaa tehostamista, joten suunnittelija kehittää tuotelinjaan uuden, entistä edistyneemmän askeleen. Markkinointi taas pitää huolen siitä, että kuluttajalle ei jää epäselväksi, etteikö hän tarvitsisi juuri tätä, uutta ja kehittyneempää ratkaisua. Tuomitsematta täysin teknologisen kehityksemme tarpeellisuutta, on kuitenkin tärkeää esittää kysymyspari voidaksemme validisti lähestyä aihetta. Kun sitä mistä emme tiedä, ei kukaan tule kaipaamaankaan, onko oikein vaatia korvausta jostain, jota kukaan ei todella tarvitsekaan? Jos jokainen materiaalinen tyydytys elämässä on hetken kuorma toisen selässä, kuinka paljon sitä rohkeaa kerätä? Yhteiskunnaltamme kaikuisi luultavasti vastauksena: ”Jos en minä, niin varmasti joku muu!” Ongelman ratkaiseminen edellyttää kypsempää yhteisöä. Korporaation ahneus on kasvoton ja politiikkaan vastuun siirtäminen on tekopyhää verrattuna siihen, mikä voima henkisesti kypsällä yksilöllä on. Inhimillisen kulttuurin syntyminen edellyttää henkisen kasvun edistämistä yksilötasolla ja sen kautta oman elämän projektin toteuttamisen kannustamista. Tämä on avoin eheään ja vahvaan yhteiskuntaan. On selvää, että mukavuuden haalimiseen liittyy oma vastuunsa. Se ylellisyys, mistä me nautimme on pois jonkun toisen selkänahasta. Globalisaation myötä syy-seuraus on piilossa kulissien takana, tässä tapauksessa meidän kaksinaamaisen hyvinvointiyhteiskuntamme. Vastuun kohtaamiseen tarvitaan edellä mainittua eheyttä. Teknologia ei koskaan täyttänyt vuosisadan alun lupauksiaan. Potentiaalistaan huolimatta sen voimavaroja ei valjastettu globaalin ihmisen palvelemiseen, vaan sen sijaan järjettömän lyhytnäköiseen haaskaamiseen ja voiton tavoitteluun. Yhteiskunta ehdollistui orjaksi tälle hysteeriselle spektaakkelille. Meistä tehtiin passiivisia, jopa heikkoja vallitsevien voimien alla. Kun kulisseja lähdetään purkamaan, putoamme vääjäämättä todellisuuteen, jossa kohtaamme kasvotusten inhimillisyyden. Tässä tilanteessa ei ole pakokeinoja, vaan on astuttava ulos mukavuusalueelta. Astuminen ulos mukavuusalueelta tarkoittaa vallitsevan arvojärjestelmän kyseenalaistamista, vastuun kohtaamista ja oman, yksilöllisen ymmärryksen kehittämistä. Se palauttaa omasta ihmisyydestään eriytyneen yksilön käsittelemään sisäisiä ristiriitojaan, jotka ovat usein henkisen kasvun tiellä. Itsensä kohtaaminen valmentaa oman tehtävän löytämiseen. Vasta omaa tehtäväänsä suorittava yksilö voi toimia produktiivisesti terveessä yhteiskunnassa. Hän ei suorita passiivisesti, vaan ymmärtää voimansa sisältävän vastuun. Sen sijaan, että pitäisimme mukavuutta tai teknologista edistystä primäärisinä, tulisi yhteiskunnan keskittyä valmentamaan ihmisiä yksilöinä. Emme ole kuluttajia ja eikä kapitaali ole itseisarvo. Oman elämän projektin toteuttaminen ei ole passiivista, se on pikemminkin luovaa, inhimillisyyden vastaanottavaa ja nöyrää. Kehittäessämme teknologiaa, sen tarkoitus tulisi olla juuri passiivisuutta ehkäisevää, ihmisen ja luonnon – ihmisluonnon hyväksyvää ja yhdistävää. Jokainen luomamme ”luonnollinen” toiminnan jatke saattaa olla toiselta kantilta ajateltuna amputaatio. Liiallisuuteen viety motorisaatio voi olla ihmisenergiaa hyväksikäyttävän yhteiskunnan kuolema. Ihmiskeho loistaa sopeutuvuudellaan evoluution mestariteoksena. Onko järkevä tulevaisuudennäkymä ruumiillisen motoriikan surkastuma? Yhteiskuntamme tarjoaa monimutkaisiksi muodostuviin ongelmiin mutkikkaampia ratkaisuja. Vitsikkäästi lähestymistapaa voisi kutsua insinöörimäiseksi. Käyttöliittymä muuttuu epäloogiseksi, jopa epätoivoon sortavaksi. Järjestelmä takkuilee ja monimutkainen huoltotoiminta ulkoistetaan psykiatreille. Jos elämään voisi soveltaa muotoilijan ongelmanratkaisumenetelmiä, ensimmäinen kysymys varmasti olisi, mitä tarpeetonta tästä voisi poistaa? 60
Kuinka paljon me tarvitsemme?
62
L채hdemateriaalina k채ytetyt teokset
Johdanto / Epilogi Thoughts on Technology / Ortega y Gasset Mature Mind / H.A. Overstreet The Medium is the Message / Marshall McLuhan El채m채mme perusteista / Lasse Nordlund Walden / Henry David Thoreau
Taustatutkimus / Prosessi Yurt Handbook / Paul King Circle Houses / David Pearson
64