Peimari Times 2/2013

Page 1

Peimari Times Jalkapalloseura Peimari Unitedin virallinen uutislehti Numero 2/2013

PELAAJAKUVASSA TIAGO

“JARDEL”

RAMALHO

EDUSTUS VOITTOON

KEVÄTTURNAUKSESSA

NAPPULAFUTISRYHMÄSSÄ JO KYMMENEN PELAAJAA

DIEGO NOBREN

futsalkauden yhteenveto

FUTSAL-talven

Tulokset & Tilastot

Peimari Times 2/2013

1


Huivi kaulaan ja katsomoon Kotimaiset jalkapallosarjat pyörähtävät seuraavien viikkojen aikaan käyntiin, vaikka sitä ikkunasta ulos katsoessaan ei uskoisikaan. Tiukasti Suomea otteessaan pitävä talvi ei tunnu yöpakkasineen väistyvän millään. Pakkasista huolimatta Peimari Unitedissa kauteen on valmistauduttu ennennäkemättömällä tavalla. Helmikuun lopussa seuraan toiseksi täysipäiväiseksi valmentajaksi saapunut Hugo Henriques on saanut lyhyessä ajassa paljon positiivista aikaan. 00/01-joukkueen harjoituksiin on tullut uutta virtaa ja myös nappulajoukkuetoiminta on päässyt alkuunsa. Samalla vanhemmat ikäluokat ovat jatkaneet harjoitteluaan samalla hyvällä sykkeellä kuin aiemminkin. Tuleva jalkapallokesä näyttää siis Peimarin näkökulmasta erittäin hyvältä.

Toivottavasti tulevan kesän Unitedin peleissä nähtäisiin myös entistä enemmän vanhempia, tuttuja ja kavereita kentän laidalla. Ei ole liioiteltua väittää, että kunnon kannustus vastaa sitä kuuluisaa 11:ttä kenttäpelaajaa. Muutamakin tuttu yleisössä antaa pelaajalle heti sen tunteen, että jotakuta kiinnostaa hänen harrastuksensa. Siitä tunteesta voi ammentaa lisämotivaatiota harjoitteluun ja sitä kautta kehittymiseen. Samalla myös koko joukkueen yhteishenki nousee, kun pelataan sarjapisteiden lisäksi yleisölle. Siispä, Peimari-huivit kaulaan ja Soikalle tai Hakkispaanalle kannustamaan kotijoukkue voittoon!

Jan Sundman

Portugalilaiset Futiskoulut kesäkuussa 2013 KHT Soikalla, Paimiossa! Futiskoulun vetäjinä toimivat portugalilaiset ammattivalmentajat Diogo Nobre ja Hugo Henriques yhdessä Peimari Unitedin muiden valmentajien kanssa. Koulutusryhmät ja ajankohdat: Pojat -99, -00, ja -01 syntyneet (3 pv):10.–12.6.2013 klo 10–13 Pojat -02 ja -03 syntyneet (2 pv): 13.–14.6.2013 klo 10–13 Tytöt -98, -99, -00 ja -01 syntyneet (3 pv): 17.–19.6.2013 klo 10–13 Hinnat: 3-pv futiskoulu: 70 €, Peimari Unitedin pelaajille 60 € 2-pv futiskoulu 50 €/pelaaja, Peimari Unitedin pelaajille 45 € Hintaan sisältyvät opetuksen lisäksi futiskoulupaita ja välipala. ILMOITTAUTUMINEN ON JO ALKANUT! Ilmoittautumisaika päättyy 15.5.2013, mutta toimi nopeasti, sillä paikat voivat täyttyä jo paljon aikaisemmin. Ilmoittautumiset ovat sitovia. Peimari United ry, tilinumero FI50 5414 0420 0239 61 Viesti: Portugalilainen futiskoulu, ikäluokka ja pelaajan nimi Ilmoittautumiset ja tiedustelut Peimari United ry, Maija Dahl p. 040 523 8856 tai mdahl@saunalahti.fi

2

Peimari Times 2/2013


Uutisia Edustusjoukkue kevätturnauksen voittoon

P

eimari Unitedin edustusjoukkue voitti maaliskuun lopulla järjestetyn perinteisen Paimion Hakan kevätturnauksen. Ensimmäistä kertaa turnaukseen osallistunut joukkue voitti alkulohkossaan Piikkiön Palloseuran ja Uudenkaupunkin Pallokerhon. Aamun kirpeässä pakkaskelissä pelatun PiPS-ottelun loppulukemat olivat 1–0. Vaikka pelaajien otteissa näkyi vielä hermostuneisuutta, pystyivät he luomaan hyvin maalipaikkoja sarjaporrasta ylempänä pelaavaa vastustajaa vastaan. Maalintekijänä ottelussa kunnostautui Jesse Salmiosalo. Toisessa ottelussa UPK:ta vastaan Peimari saikin oman nopean lyhytsyöttöpelinsä toimimaan ja pystyi hallitsemaan peliä. Ottelun maa-

leista vastasivat Makwan Ahmadi ja Tiago Ramalho. Molempien alkulohkopelien voitto tiesi paikkaa finaalissa Paimion Hakaa vastaan.

Finaali Hakaa vastaan Loppuottelu kahden paikallisvastustajan välillä oli tasainen, mutta Peimari onnistui kääntämään vähäiset maalipaikat edukseen Adimar Nevesin komealla puskumaalilla. Kun Nevesin ja Jani Junnilan johtama tiivis puolustus pystyi pitämään vihreäpaidat poissa maalintekopaikoilta, matkasi kevätturnauksen yllätysvoitto siis Peimari Unitedille. – Tiesimme jo etukäteen, että meillä oli tarvittavasti taitoa voittaa turnaus, mutta toki sen toteutumi-

Nappulatoiminta käyntiin

P

eimari Unitedin nappulajoukkue on pitänyt ensimmäiset harjoituksensa edellis- ja tällä viikolla. Ryhmässä on tällä hetkellä mukana kymmenen pelaajaa, mutta tilaa harjoituksissa on yhä. Ryhmää yhdessä edustusjoukkueen Max Lindroosin ja Nico Salmiosalon kanssa vetävä Hugo Henriques on ollut tyytyväinen ensimmäisiin harjoituksiin. – On ollut hauskaa nähdä, miten innokkaasti – -vuotiaat pelaajat ovat olleet mukana harjoituksissa. Toivottavasti samme mukaan vielä lisää lapsia.

Peimari Times 2/2013

nen oli hienoa. Pelasimme hienosti läpi päivän, ja vaikka olimme ainoa Kutosen joukkue turnauksessa, pystyimme nuorella ryhmällämme pitämään maalimme puhtaana kaikissa otteluissa. Siihen pitää olla tyytyväinen, analysoi joukkueen valmentaja Diogo Nobre. Kakkosvalmentajana turnauksessa ensiesiintymisensä teki myös seuraan maaliskuussa saapunut Hugo Henriques. Hän pitää harjoituskautta turnausvoiton ohella onnistuneena. – Emme ole tietenkään voittaneet yhtään virallista sarjapeliä, mutta tietysti voitot harjoituskaudella tekevät hyvää joukkueen itseluottamukselle. Tästä voidaan lähteä jännittävissä tunnelmissa kohti kauden alkua, iloinen Henriques mietti.

Henkilökohtaista harjoittelua

Motivoituneille pelaajille on luvassa tällä kaudella jotain uutta, sillä Peimari United järjestää halukkaille henkilökohtaista harjoittelua esimerkiksi fysiikan tai teknisten taitojen kehittämiseksi. Diogo Nobren ideoima harjoittelusysteemi on pyörähtänyt huhtikuun aikana käyntiin, ja ensimmäisenä omaa fysiikkaansa kehittää Nappulajoukkueen harjoituksissa on B-junioreiden Santeri Jokioinen. päästy jo maalinteon makuun. – Santeri on hyvä esimerkki selNappulafutisryhmä harjoittelee laisesta pelaajasta, joita haluamme maanantaisin klo 19.00 Paimion Peimariin. Hän on motivoitunut ja yrittää aina parhaansa. Siksi hän saa AKK:lla. ensimmäisenä henkilökohtaista valmennusta, Nobre sanoo.

3


Benfican kasvatti tähtää yhä ammattilaiseksi

23-vuotias Tiago Ramalho aikoo olla esimerkkinä nuoremmille pelaajille Teksti ja kuvat: Jan Sundman

P

eimari Unitedin edus- teissaan lähivuosina ja pääsemään polvi meni ensimmäisen kerran ja tusjoukkueen mukaan takaisin tasolleni, kenties jotkut sen kuntouttaminen kesti viisi kuu-

maaliskuussa hypännyt 23-vuotias Tiago Ramalho ei ole päässyt viime vuosina helpolla. Kaksi vakavaa polvivammaa ovat hidastaneet lupaavan pelaajan kehitystä, mutta usko valoisaan tulevaisuuteen on yhä tallella, vaikka edellisestä sarjapelistä onkin vierähtänyt jo kaksi vuotta. – Tavoitteenani on yhä päästä pelaamaan ammattilaiseksi. Jos pystyn auttamaan Peimari Unitedia tavoit-

4

suuremmat seurat voivat kiinnostua minusta jälleen, Ramalho pohtii. Isompien seurojen kiinnostus taitavaa portugalilaista laituria kohtaan ei olisi ennenkuulumatonta. Ennen loukkaantumiskierrettä lissabonilaisen suurseura Benfican kasvatin perässä olivat muun muassa UD Leiria ja S.C. Braga. – Braga oli yksi joukkueista, joka teki jopa tarjouksen minusta. Sitten

kautta. Kun Ramalho alkoi jälleen päästä pelikuntoon, meni eturistiside poikki myös toisesta polvesta. – Siinä menikin sitten kahdeksan kuukautta. Missään vaiheessa lopettaminen ei käynyt kuitenkaan mielessä. Sellaista vaihtoehtoa ei ole, hän naurahtaa.

Peimari Times 2/2013


Mielestäni suomalaiset liigapelaajat voisivat olla vieläkin parempia, jos he uskaltaisivat tehdä rohkeampia päätöksiä kentällä.

Vasemmalla laidalla viihtyvä Tiago Ramalho pitää vahvuuksinaan nopeutta, taitoa ja hyvää potkutekniikkaa.

”Olen erittäin hyvässä kunnossa”

malho hymyilee. Toistaiseksi Tiago Ramalho ei ole ehtinyt hirveästi tutustumaan suoTällä hetkellä Tiago Ramalho us- malaiseen kulttuuriin, mutta ensikoo olevansa hyvässä kunnossa, vaikutelma on ollut ainakin posivaikka parhaaseen terään onkin tiivinen. – Suomalaiset tuntuvat mukavilta vielä matkaa. – Minulla ei ole kipuja polvissa ihmisiltä, vaikka toki eroja portuenää ja etenen koko ajan henkilö- galilaisiin on myös olemassa. Porkohtaisen ohjelman mukaan. Voisin tugalissa ihmiset viettävät ehkä sanoa olevani nyt erittäin hyvässä enemmän aikaa yhdessä kuin suomalaiset, hän miettii. kunnossa. Suomeen mies päätyi edustusVeikkausliigassa joukkueen valmentajan, Diogo laadukkaita pelaajia Nobren ansiosta. – Diogo tiesi sen, että olin ilman Vasemmalla laidalla viihtyvä palsopimusta, eikä portugalissa siirtoikkuna ollut edes auki. Hän tar- lotaituri toivoo pystyvänsä auttajosi minulle mahdollisuutta tulla maan joukkueen nuorempia peSuomeen pelaamaan, ja se kuulos- laajia ja joukkuetta saavuttamaan ti kiinnostavalta vaihtoehdolta, Ra- tavoitteensa.

Peimari Times 2/2013

– Tavoitteenamme on nousta kaksi sarjaporrasta kahdessa vuodessa. Se ei ole helppo tehtävä, mutta uskon meidän pystyvän siihen. Toistaiseksi Ramalho on ehtinyt tutustua suomalaiseen jalkapalloon melko rajallisesti. – Veikkausliigaa olen nähnyt muutaman pelin internetistä, mutta siinä on oikeastaan kaikki. Ainakin liigatasolla pelaajat ovat laadukkaita, mutta jostain syystä heidän itseluottamuksensa ei ole samalla tasolla taitojen kanssa. Mielestäni suomalaiset liigapelaajat voisivat olla vieläkin parempia, jos he uskaltaisivat tehdä rohkeampia päätöksiä kentällä.

5


Sarjataulukot ja tilastot

P

eimari Unitedin joukkueet pelasivat talvella 2012-13 Turun piirin futsalsarjoissa. Edustus kamppailee sarjapisteistä miesten Vitosessa ja A-pojat omassa lohkossaan. B-pojat pelaavat Ykkösen lohko 1:ssä. P98-99 on jaettu valkoisiin ja mustiin, jotka pelaavat kumpikin Cikäisten lohko 1:ssä. Näiden joukkueiden lisäksi myös P00- ja P01-joukkueet mittaavat taitojaan Ykkösessä. Oheisista, lopullisista sarjataulukoista ja pelaajien henkilökohtaisista tehopörsseistä voit seurata kunkin joukkueen edesottamuksia talven peleissä. Tilastot on päivitetty 9. huhtikuuta.

Sarjataulukot

Tilastot top 5

Edustus M5

Joukkue O V T H Te Pä P AU 12 11 0 1 54 13 33 FC G 12 10 1 1 53 12 31 --------------------------------------Peimari Utd 12 9 1 2 42 28 28 FC RP 12 8 0 4 47 19 24 PiPS 4 12 7 2 3 54 23 23 ÅCF 12 5 3 4 40 26 18 SoVo 2 12 5 1 6 26 25 16 YlKiri 12 4 2 6 33 35 14 LTU 3 12 3 3 6 30 53 12 TuKV 2 12 4 0 8 33 62 12 Ryhti 12 2 1 9 21 50 7 Lieto 2 12 1 2 9 17 53 5 LoPS 2 12 1 0 11 17 68 3

Samuli Vihervirta Eero Vornanen Juuso Salonen Nico Salmiosalo Jesse Salmiosalo

M+S=P

5+11=16 8+4=12 8+3=11 6+3=9 4+2=6

A-pojat AU 12 PiPS 12 Peimari Utd 12 TuKV 12 Lieto 12 RaiFu 12 TuKV 2 12

12 8 5 5 4 4 0

O= Pelatut ottelut V= Voitot T= Tasapelit H= Häviöt Te= Tehdyt maalit Pä= Päästetyt maalit P= Pisteet

6

0 1 3 1 2 0 1

0 3 4 6 6 8 11

130 117 65 63 42 48 30

21 65 48 84 63 65 149

36 25 18 16 14 12 1

Eero Vornanen 19+19=18 Samuli Vihervirta 17+14=13 Juuso Salonen 15+10=14 Atte Paloniemi 6+1=7 Santeri Laine 2+3=5

M= Maalit S= Syötöt P= Tehopisteet

Peimari Times 2/2013


B-pojat Ykkönen

Joukkue O V T H Te Pä P

PIF 10 9 1 0 53 13 28 --------------------------------------KF Kosova 10 7 1 2 55 18 22 Peimari Utd 10 5 0 5 18 19 15 SoVo 10 3 1 6 18 25 10 MarttMu 10 3 0 7 15 47 9 TPK 2 10 1 1 8 6 43 4

Miikka Pirhonen Lauri Parkkunen Matti Vepsäläinen Valtteri Karvonen Konsta Suominen Emil Söderberg Teemu Rantala Arttu Leino Anssi Peltola

7+2=9 4+2=6 2+4=6 5+0=5 1+3=4 1+2=3 1+0=1 1+0=1 0+1=1

C-pojat Ykkönen 9 7 5 5 4 4 3 2 2 2

0 0 1 1 2 0 0 0 0 0

0 2 3 3 3 5 6 7 7 7

52 26 31 24 22 16 14 10 6 9

6 12 14 15 10 22 30 32 30 39

27 21 16 16 14 12 9 6 6 6

Blacks

MarttMu 9 TPK valk. 9 PiPS 9 Lieto m. 9 SoVo 9 KiKi FC C. 9 TuKV 9 LTU kelt. 9 APU 9 Peimari Utd 9

7 6 6 6 5 4 3 3 2 0

1 1 0 0 1 0 2 0 1 0

1 2 3 3 3 5 4 6 6 9

26 36 21 22 27 22 16 19 18 2

8 18 12 22 14 26 24 26 32 27

22 19 18 18 16 12 11 9 7 0

Tobias Leino Santeri Penttilä Elias Söderberg

P01 Ykkönen Peimari Utd 7 LoPS 7 TPS valk. 7 LTU 7 TPK 7 YlKiri 7 RaiFu valk. 7 FC RP 7

5 5 4 4 3 2 1 1

0 0 3 1 1 0 1 0

2 2 0 2 3 5 5 6

39 35 30 23 17 16 15 13

17 19 15 16 22 28 29 42

15 15 15 13 10 6 4 3

Kalle Murto 10+5=15 Niilo Ahtola 8+4=12 Waltteri Gerlander 6+5=11 Elmeri Laine 6+4=10 J. Elonheimo 3+4=7

KSF 9 TuWe 98 9 FC Halikko 9 TPK 9 Lieto 99 p. 9 PiPS 9 PeimUtd B 9 SalPa valk. 9 PeimUtd W 9 LTU 9

Jesse Pihanperä Nico Nurmi Jami Louhola Ville Valtamo

4+3=7 3+2+5 3+1=4 2+0=2

Whites

Jyri-Petteri Peltola 5+0=5 Jani Laine 1+0=1 Niki Granqvist 0+2=2 Mikael Salmi 0+1=1

P00 Ykkönen

Peimari Times 2/2013

2+0=2 0+1=1 0+1=1

7


And the Futsal league ended! During all the winter Peimari United participate with seven different teams with different ages in futsal competitions, most of them trying to fight for the top of the table during all championship so I must say that was a great success! For me was a challenging experience, because it was my 1st time coaching futsal (in Portugal we totally separate this 2 different sports) but like always I tried to investigate and study to give my maximum and help this boys and coaches to reach the maximum performance, and I must give the congratulations to all the other coaches who worked all the winter and got good results! Not only about the scores, but also about the development of the “good football” where the teams don´t kick the ball to the air and play totally random! Actually, the main goal of this season was take advantage of this game played in short spaces with a heavy ball, to develop our technical skills and decision making process and bring that knowledge to the football field in the spring! Also develop our acceleration/power and maintain the rest of the physical capacities. Must say that I´m very happy with the overall scores if we considered that Futsal never will be the first pri-

8

ority of Peimari United: Senior, Junior A and Junior B, all them became 3rd place in their respective leagues and the team of 2001 became 1st place (champion)! About the Junior C team we choose to split the team in 2 groups to give more minutes to the boys develop threw the game and forget a little bit about the scores whose doesn´t matter so much in these ages, and the truth is they showed lot of technical/tactical quality in both teams even if they played in a very tough league! Also the team borne in 2000 started a bit down, but step by step, they improved their abilities even if the scores were not the best, but I´m sure next year will be better because they are improving! Now is time to prepare our pre-season in football 11, with new coaches/players and lot of motivation and innovation (because our club never stop) and I´m sure we´ll get again great scores with all the teams, and I invite all the people from Peimari zone to come to the field in the day games and support our players because they deserve for all the good work they make all week!

A big hug to all Peimari United family, from your friend and coach Diogo Nobre

Peimari Times 2/2013


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.